Tervetuloa
Sinenmaan
verkkopalveluun

Wälkommen till
Sinenmaas
webbservice

Welcome to
Sinenmaa's
web service

Etusivulle

Uusin
Uudempi
Uutta

Valtakunnan
  puhelinnumerot

ILOTULITERAHAT KÖYHYYTEEN

Miten kapitalistien kävisi, jos ihmiset tottelisivat poliitikkoja, että ilotulitteisiin varatut rahat pitäisi antaa tsunamin uhreille? Mietitäänpä tätä hieman lähemmin.

Ensinnä voimme huomata, että kauppiaat eivät lainkaan pitäisi siitä, että Heidän tulonsa romahtaisi, koska silloin kauppiailla ei riitäisi rahaa matkustaa vaikkapa Thaimaan Khao Lakiin lomalle köyhien työllistäjäksi, jolloin köyhät olisi vapautettu oman elämän elämiseen.

Jos kauppiaat eivät pääse turistimatkoille, niin se vaikuttaa suoraan kehitysmaiden työllisyyteen. Kehitysmaiden poliitikoiden olisi vaikeaa keksiä köyhille töitä, kun ei olisi turismia, ja ilotulitetehtaitakin pitäisi sulkea huonon menekin vuoksi, koska poliitikoiden mielestä ihmisten pitäisi laittaa rahansa avustuskeräyksiin ilotulitteiden sijaan, ja vieläpä parhaimpaan sesonkiaikaan.

Jotta köyhien maiden poliitikot voisivat säilyttää turvallisen ansionkehityksensä, niin siksi Heidän pitäisi keksiä täysin uusia sirkushuveja kansalleen, jotta He voisivat osoittaa omat köyhänsä poliittisesti oikeisiin töihin. Koska poliitikoiden on mahdotonta antaa ihmisten tehdä työtä oman itsensä hyväksi, sillä se sellainen ei hyödyttäisi lainkaan sellaista taloutta, missä poliitikot ovat vapautettu fyysisestä elämästä.

Oletetaan kuitenkin, että köyhien maiden poliitikot sallisivat ihmisten käyttää kehoaan vain itseään varten, koska niin monelta tuhoisa hyökyaalto vei kodinkin. Kun ihmisten ei tarvitse tehdä työtään tehtaissa tuottaakseen kulutustavaroita, eikä olisi saamattomia turistejakaan ruokittavana, niin silloin jokainen ihminen joutuisi silti toimimaan oman itsensä hyväksi, kuten tekevät kaikki eläimetkin, ja kuten meidän esivanhempamme olivat aina tehneet.

Näin pääsimme sellaiseen tilanteeseen, missä köyhien maiden köyhät saavat itse nauttia omasta työstään, joten köyhien maiden poliitikoiden ei tarvitse niin kovasti pohtia, miten köyhiä pitäisi työllistää, koska ihmisillä on täysi työllisyys jo omassa itsessäänkin. Köyhien maiden poliitikot huomaavat nyt, että Heidänkin pitää hieman toimia fyysisesti, jotta köyhillä olisi aikaa rakentaa itselleen uudet talot tuhoutuneiden tilalle.

Koska nyt köyhien maiden poliitikoiden ei enää tarvitse säätää lakeja, joilla köyhät saataisiin laillisesti tekemään työtä rikkaiden hyväksi, niin nyt poliitikoilla on runsaasti joutoaikaa tehdä itsekin fyysistä työtä, jota He voivat heti nauttia. (Länsimaissa poliitikot käyttävät joutoaikansa hallintoneuvostoihin ja kissanristiäisiin ja matkusteluun ja kikkelikorttien piirusteluun ja kinasteluun siitä, kenen oppi on se oikea oppi, suom. huom.)
Nimittäin on niin, että kun ihminen tekee työtä itselleen, niin Hän joutuu samalla nauttimaan myös sen. Ennen muinoinhan köyhien maiden köyhät pakotettiin tekemään vastenmielistä työtä, jotta rikkaat rikastuisivat. Nyt kuitenkin kaikki omaa työtä tekevät köyhien maiden ihmiset huomaavat ihan itsestään, miten nautittavaa on tehdä sellaista työtä, josta saa iloa välittömästi ja ilman rahaa.

Mutta tuo tuollainen meno ei kelpaa länsimaiden ihmisille, koska nyt kukaan köyhä ei enää teekään työtä sen eteen, jotta turistit voisivat lekotella auringossa odottaen seuraavaa tsunamia. Ennen muinoin yhtä turistia varten tarvittiin vähintäin kymmenen köyhän koko elämä, jotta turisti voisi tuntea olevansa lomalla elämästään. Mutta nyt se meno stoppasi kerralla, kun köyhien maiden asukkaiden ei enää tarvinnut mennä ilotulitetehtaisiin töihin, koska länsimaiden poliitikot käskivät länsimaiden ihmisiä antamaan rahansa mieluummin avustustyöhön. Tämä länsipoliitikoiden kehotus tuotti kuitenkin katkeraa hedelmää länsimaalaisuuden keksijöille.

Länsimaista lähetettiin kiireesti ukaaseja ja nootteja köyhien maiden poliitikoille, jotta He kiiruusti säätäisivät vanhat kunnon rikkaiden lait takaisin voimaan, joilla köyhien työ itselleen tehtäisiin laittomaksi, jotta köyhät saataisiin uudelleen tehtaisiin tekemään rihkamaa ja kaikkea turhuuksien turhuutta länsimaiden ihmisille. Mutta kaikki kaikkein kovasanaisimmatkin nootit kaikuivat kuuroille korville, koska nyt köyhien maiden ihmiset olivat päässeet omaehtoiseen onnelliseen elämään, missä kukaan ei enää kuvitellut onnea myyntitavaraksi.

Sittemmin länsimaiden paatuneet poliitikot alkoivat maanittelemaan köyhien maiden poliitikoita, ja He jopa alkoivat rukoilemaan Heitä, vaikka lain mukaan uskonto on erotettu politiikasta, jotta köyhät saataisiin takaisin köyhiksi, koska rikkaat länsimaat tarvitsivat sairaankipeesti köyhyyttä voidakseen olla rikkaita, joilla olisi varaa matkustella turisteina maailman turuilla ja toreilla köyhien hyyryläisinä.
Mutta mikään ei enää voinut muuttaa köyhien maiden ihmisten asenteita huonommaksi, joten länsimaiden poliitikot joutuivat lähettämään antropologeja tutkimaan, mikä kumma oli mennyt köyhien aivoissa niin vinksalleen, ettei Heille enää kelvannut yksitoikkoinen liukuhihnatyö, vaan He mieluummin nauttivat suuresti, kun saivat rakennella asumuksia itselleen.

Länsimaiden ihmiset olivat tällä välin aivan hermoraunioina, koska poliitikot olivat vaatineet Heitä antamaan rahansa avustuksiin, josta seurasi länsimaissa ennennäkemätön työttömyys. Länsimaiden poliitikoilla oli valtavasti mietittävää, mitä sirkushuveja voitaisiin keksiä työttömiksi jääneille ihmisille, jotka eivät voineet edes matkustaa lomille, koska He olisivat siellä joutuneet itse tekemään työtä itsensä hyväksi yhdessä paikallisten kanssa. Poliitikot joutuivatkin jatkuvasti antamaan itselleen yhä lisää ja lisää palkkaa ja kaikkia etuisuuksia, koska Heidän mietintönsä ei tuottanut ihmisille mitään työtä, mistä olisi seurannut riittävästi turhuuksien turhuuksia, koska köyhien maiden ihmiset eivät enää osallistuneet länsimaiden mielettömään systeemiin.

Länsimaiden antropologeilta kesti kymmenen vuotta, ennen kuin He saivat lähetettyä ensimmäiset raporttinsa länsimaihin, sillä antropologien oli saavutettava köyhien maiden ihmisten syvä luottamus vain siten, että antropologit joutuivat itse tekemään työtä oman itsensä hyväksi. Kymmenessä vuodessa kukin länsimaasta lähetetty antropologi oli tehnyt itselleen erinomaisen loistavan kivilinnan, eikä yksikään Heistä ollut tarvinnut siihen yhdenkään köyhän apua. Ja vasta se riitti osoittamaan köyhien maiden erinomaisen viisaille hallitsijoille, että länsimaista lähetetyt antropologit olivat päässeet sen verran osalliseksi viisaudesta, että Heidän sallittiin vihdoinkin laatia raporttinsa länsimaiden erinomaisen tyhmille politikoille.

Kun sitten länsimaiden tyhmät poliitikot saivat vihdoinkin lukeakseen antropologiensa pitkät raportit siitä, mikä on köyhien maiden nykyisen systeemin syvin olemus, niin He jäykistyivät kauhusta niille sijoilleen. Poliitikoiden poliittiset valtiosihteerit ja alivaltiosihteerit ja poliittiset avustajat ja Heidän sukulaisensa luulivat, että nyt poliitikot muuttuivat suolapatsaiksi. Sitten yksi ylivaltiosihteeri repäisi erään raportin itselleen, ja luki sen kaikille ääneen, jolloin suuri kauhu valtasi Heidät kaikki, koska ne raportit kertoivat, miten köyhien maiden hallitsijat eivät millään tavoin erottuneet kansalaisistaan, vaan He kaikki saivat täysin vapaasti tehdä työtään oman itsensä hyväksi saaden joka päivä nauttia omista lahjoistaan yllin kyllin.

Länsimaista lähetyt antropologit kertoivat raporteissaan, miten kauniita rakennuksia oli jopa kaikkein vaatimattomimmilla kansalaisillakin, jotka vetivät täysin vertoja kaikkein korkeimman hallitsijan palatsille, jonka hallitsija oli omin käsin rakentanut kivestä ja maasta, joka jo sinänsä riitti kansalaisille laiksi, miten elämää tulee elää.
Antropologien tarinat kuulostivat länsimaiden poliitikoista täysin mahdottomilta, joten He laativat kiireesti lain, jolla köyhiin maihin integroituneet antropologit julistettiin hulluiksi ja maanpettureiksi. Ja tämä miellytti suuresti jokaista länsimaalaista, koska nyt He olivat vihdoinkin saaneet sirkushuveja, kun Heille annettiin täysi oikeus kiduttaa kaikkia antropologeja.

Länsimaiden ihmiset riemuitsivat suuresti, kun Heillä oli nyt kädet täynnään töitä kiduttaessaan ja kivittäessään antropologinsa, koska poliitikot olivat vuonna 2004 neuvoneet ihmisiä käyttämään ilotuliterahansa avustuksiin.

Lue lisää:
Huone IV: Elämän Talous

LOPPUSANAT KAAPPAUKSEEN

TOTEUTTAMATON VOIMA

Kun poliisit lähetetään sellaisten ihmisten perään, joita ei syytetä mistään, niin silloin systeemi on tehnyt äärimmäisen rikoksen. Koska poliisi käyttää aina vain tarpeellista voimaa. Esimerkiksi poliisit eivät käyttäneet Aleksin ja Jaakon kiinnioton yhteydessä tarpeetonta voimaa, eivätkä poliisit käyttäneet poikiin liian kovia otteitakaan (Helsingin Sanomat, 29. 10., Sivut A3 ja A7).

Koska siis poliisi ei olisi voinut olla käyttämättä tarpeellista voimaa niitä poikia kohtaan, niin silloin poliisit olisivat käyttäneet miten paljon voimaa tahansa, jos poikia ei olisi muutoin saatu hullujen huoneeseen. Kaikissa voiman käytön tapauksissa poliisi ei voisi mitään muuta kuin sanoa, ettei voimaa käytetty tarpeettomasti. Jos pidätystä vastustava vastustaisi riittävästi, niin poliisit ovat täysin valmiita muka itsepuolustukseksi jopa tappamaan, koska silloinkin poliisit vain todistaisivat, että He eivät käyttäneet tilanteeseen nähden liiallista voimaa.
Jos siis ne lapset olisivat vastustelleet, niin joko poliisi olisi ottanut Heidät niskalenkkiin, tai sitten Heihin olisi siinä paikalla pumpattu nukutusainetta. Molemmissa tapauksissa poikien henki olisi ollut jonkun muun kuin viranomaisten käsissä.

Kun poliisit ovat kahden syyttömän pojan rinnalla, niin jo se on voiman käyttöä, koska olisi täysin naivia väittää, että pojilla olisi täysi vapaus kävellä itse vapauteen, kun poikien vierellä seisoo kaksi karjua. Tuo naivius on täydellistä, koska jopa oikeusviranomaiset todistivat, ettei niiden poikien itsemääräämisoikeutta loukattu. Se on naivia, koska KKO oli jo päättänyt, ettei pojilla ole itsemääräämisoikeutta, joten tietystikään poliisit eivät voineet loukata Aleksin ja Jaakon itsemääräämisoikeutta, koska oikeus oli vienyt sen Heiltä pois. Oikeusviranomaiset siis todistivat väärin tuossakin asiassa.

Oikeusvaltiossa poliisia ja mitään instanssia ei lähetetä sellaisten ihmisten perään, joita ei syytetä mistään. Koska siis ne lapset eivät olleet eivätkä ole syytteessä, niin se on täysin anteeksiantamatonta ottaa ne pojat viranomaisten huostaan. Viranomaiset perustelivat poikien huostaan oton sillä, että He olivat tressaantuneita, koska viranomaiset itse ajoivat Heitä takaa kuin hullua koiraa.

POIKIA EI UHANNUT MIKÄÄN VAARA

Viranomaisilla ei ole mitään syytä vaatia syyttömiä ihmisiä vangittavaksi, koska esimerkiksi tässäkin lapsikaappausjutussa kumpikin vanhempi oli kelvollinen vanhempi, joten jos vain poikien oltaisiin annettu olla rauhassa, niin mitään vahinkoa ei olisi voinut syntyä, koska eihän kumpikaan niistä vanhemmista ollut uhkaamassa poikia millään tavoin.

Keneltä viranomaiset luulivat suojelevansa Aleksia ja Jaakkoa? Sillä Heidän biologiselle isälleen oli annettu poikien huoltajuus, eikä Suomen oikeuslaitos ollut todistanut poikien äidinkään olevan uhka lapsille. Jos vain viranomaiset itse olisivat käyttäneet järkeä, niin He eivät olisi millään tavoin sekaantuneet siihen asiaan, koska kumpaakaan vanhempaa ei syytetty poikien pahoinpitelystä.

Jos nimittäin pojat haluttiin viranomaisten suojaan siksi, että poikien isä olisi vaarallinen, niin silloinhan oikeuslaitos toimisi täysin mielipuolisesti vaatiessaan poikia palautettavaksi isälle, jota kohtaan viranomaisilla on syvää epäluuloa. Toisaalta poikia ei myöskään vaadittu pois äidiltä siksi, että äiti olisi vaarallinen pojille, vaan vain siksi, että oikeus oli määrännyt pojat isälle.

Tällaisissa tapauksissa ei tule koskaan käyttää poliisia, koska poliisi ei voi mitään muuta kuin käyttää tarpeellista voimaa, joka jo lähtökohtaisesti sisältää aidon mahdollisuuden sellaisten ihmisten kuolemaan, joita ei syytetä mistään. On erittäin järjetöntä lähettää poliisi sellaisten ihmisten perään, joita ei pidetä vaarallisina.

Viranomaiset eivät ole omaisia, jos He eivät ole ajatelleet, että poliisin voimankäyttö ei voi loppua siihen, että syytön ihminen kävelisi poliisin rinnalta vapauteen säilyttäen itsemäärämisoikeutensa, koska poliisi on aina paikalla vain siksi, että sen voimalla ihminen saadaan varmasti talteen, koska poliisi ei koskaan käytä liiallisia otteita, eikä tarpeetonta voimaa.

Tuossa Aleksin ja Jaakonkin tapauksessa on täysin lapsellista uskoa, että pojilla olisi ollut aito mahdollisuus kävellä tilanteesta pois --ilman mustelmia, tai nukutuspiikkiä. Sillä jos oikeus puhui totta, että pojilla oli tilanteessa itsemääräämisoikeus --koska sitä ei loukattu (HS, 29.10. s. A7)--, niin silloin tietysti poliiseja ei olisi lainkaan tarvittu paikalla.
Koska siis poliisi oli paikalla, niin silloin se todistaa kiistattomasti sen, ettei lapsilla ole itsemääräämisoikeutta, ja että poliisit ovat täysin valmiita käyttämään lapsiin miten paljon voimaa tahansa, koska kyseessä ei ole koskaan ole tarpeeton voiman käyttö.

MILJARDIEN PERILLISET

USA:n presidenttiehdokkaat ovat laskelmoineet tarkasti, miten paljon Heillä on varaa käyttää kampanjaansa taaloja. Se kampanjan vaatima summa on noin prosentti siitä, mitä valituksi tullut presidetti joukkoineen saa itselleen, kun Hän käyttää valtiota omana rahakoneenaan. Jos nimittäin ehdokkaat eivät ole laskelmoineet tarkasti, niin miten He voisivat olla päteviä ehdokkaita?

Olen vuosien varrella useastikin puhunut, että valtio ei ole mitään muuta kuin rikkaiden yksityinen rahantekokone, jonka viritinosana toimii lainsäädäntä. Mikä olisikaan parempi aika kertoa uudestaan tämä kuin tämä lopuillaan oleva täysin absurdi näytelmä USA:n presidentin vaaleista. Sillä jos lukija ei olekaan aiemmin halunnut ymmärtää rikkaiden tarkoitusperiä, niin tässä kohtaan olisi jälleen yksi näkymä, josta tuo ymmärrys voitaisiin saada.

Poliitikot ovat kaikkialla kilpailuttajia. Poliitikot eivät koskaan osallistu niihin kilpailuihin, joilla valtio ja rikkaat rikastuvat, koska poliitikot ovat kilpailujen järjestäjiä, eivät kilpailijoita. Paitsi silloin, kun poliitikot kilpailevat pääsystä kilpailujen järjestäjiksi. Politiikka on kilpailujen järjestämistä. Poliitikot eivät hoida yhteisiä asioita, koska He ovat tuhlanneet mielettömästi rahaa päästäkseen kilpailujen järjestäjiksi.

Kun siis poliitikko pääsee vain kilpailun kautta politiikkaan, niin silloin tietysti poliittisen kilpailun voittaminen ei mitenkään tee poliitikosta jotakin muuta kuin kilpailijaa. Kun poliitikko on voittanut ns. vaalit, niin se vain vahvistaa Hänen uskoaan siihen, että elämä on vain pelkkää kilpailua. Ja kun poliitikko on vaalit voittamalla saanut uskonvahvistuksen kilpailuopilleen, niin silloin tietysti Hän ei voi mitään muuta kuin käyttää valtiota kilpailuareenana voittaakseen itselleen lisää.

Mutta ensin poliitikon pitää voittaa vaaleihin tuhlaamansa rahat, josta heti seuraa, että hävinnyt on hävinnyt ainakin kaksi kertaa niin paljon, mitä vaalien voittaja käytti vaalirahaa, koska valituksi tullut tietysti saa ainakin omansa pois. Kun siis voittaja joutuu nyt elämään hävinneen kanssa samassa yhteiskunnassa, niin silloin tietysti voittaja joutuu taistelemaan hävinneen agressioita vastaan. Ja mitä enemmän voittaja taistelee hävinneitä vastaan sitä enemmän se hyödyttää voittajaa ja Hänen jengiään, ja sitä enemmän kansaan tulee agressioita. Ja siksi voittajan on helppoa perustella lakien säätämisen tarvekin, nerokasta.

Parin vuoden poliittisen taistelun, eli kilpailujen järjestämisen jälkeen voittaja onkin jo voittanut niin paljon, että Hänellä on varaa alkaa uusi kilpailu uudelleenvalituksi tulemisestaan. Ja koska voittaja on käärinyt kokoon valtaiset voitot valtiota hyväkseen käyttämällä, niin tästä nähdään heti otsaluullakin, että voittajan vastaehdokkaiden on oltava rikkaista rikkaimpia, jotta Heillä olisi varaa käydä sotaan edellistä voittajaa vastaan.

Kuka tahansa seuraavat vaalit voittaakin, niin sitä seuraavat vaalit ovat aina edellistä kalliimpia, koska jokainen poliitikko laskelmoi aina saavansa valtiolta takaisin moninkertaisesti sen, mitä Hän panostaa vaalikampanjaansa. Kun poliitikko voittaa, niin siinä kansa häviää. Kansa ei voi voittaa silloin, kun poliitikko käärii taskuihinsa kansan rahat.
On se vaan ihme ja kumma, kun ihmiset uskovat, että se on kivaa elää ja asua hävinneiden keskuudessa. Ehkäpä juuri siksi ihmisillä on mieletön tarve vaatia lisää turvallisuutta, kun He ensin täysin tahallaan aiheuttavat häviöitä kansalle.

Kumpi puolue tahansa USA:n vaalit voittaakin, niin silloin se toinen puolue häviää kaiken sen satakertaisesti, mitä voittajapuolue joutuu voittamaan, jotta voitto olisi uskottava Heille, jotka elävät elämänsä kilpaillen. Voittajan on siis aivan pakko voittaa kymmeniä kertoja se summa, jonka se panosti päästääkseen voittajaksi voittajan paikalle. Eikä voittajan ole mahdollista voittaa, jos muut eivät häviä.
On siis täysin selvää pässin lihaa, että poliitikot eivät koskaan hoida yhteisiä asioita, vaan He ovat ainoastaan kilpailujen järjestäjiä --ihan kuten mafiosot. Eihän se tietystikään sovi poliittisen perinteeseen, että voittaja ja voittajan puolue pitäisivät hyvää huolta myös hävinneistä, koska silloin tietysti voittaja ei voisi saada panostukselleen ansaittua voittoa.

Tämä ajankohtainen artikkeli on tarkoitettu äänestäjille, jotta He eivät enää koskaan äänestäisi rikkaita vaalien voittajiksi, koska rikkaat aiheuttavat vain tappioita kansalle. Ei kansa ole voittaja, jos vaalikampanjat tulevat aina vaan yhä kalliimmiksi. Koska jonkun on pakko maksaa sekä voittajien että hävinneiden vaalirahat, sekä sen lisäksi voittajien voitot, ja hävinneiden agressiot. Ja ainoa taho, jolla on siihen peliin varaa, ovat köyhät, koska köyhillä on jo mustelmat valmiina.
Rikkailla ei nimittäin koskaan ole varaa käydä vaaleja, koska He asettuvat ehdolle vain siksi, että voittaessaan He saavat valtiota hyväkseen käyttämällä moninkertaisesti panoksensa takaisin, ihan kuten hyvään hevostotoon kuuluukin.

Koska poliitikot ovat koneja, joille pitää antaa kilometrin tasoitusajoissa tuhannen metrin etumatka, koska muutoin He häviäisivät kaiken ja pääsisivät tavalliseksi ihmiseksi tavallisten ihmisten pariin.

Lue lisää:
Internet: Kansanedustajat Kuokkavieraina
Internet: Hallitus, Ihmisen Paras Ystävä
Internet: Antakaa Parantuneiden Hallita
Paperi: Maallinen Rohkeus
Paperi: Ihmisen Valta
Paperi: Kilpailu Oppina
Paperi: Pelon Lait
Paperi: Satu ja Sota
Nykyisyys: Sopeutumaton Poliitikko
Nykyisyys: Palkanvaatijoiden Ongelma
Ajankohtainen: Valtion Periaatteeton Hyvä
Tiedote: Logiikkaa Rahasta-Ajattelijoille
Tiedote: Miksi Rikkaat Turhia Rääkyvät
Tiedote: Poliitikoiden Edunvalvontaa
Tiedote: Poliitikot Vihaavat Suomalaisia
Tiedote: Virtahepo Eduskunnassa
Tiedote: Poliitikoiden Eläintarha
Tiedote: Pelko Hallitsijoiden Motiivina
Laki ja Oikeus: Jumalaan Redusoitu Laki

VALTION HYVÄ ILMAN PERIAATETTA

Palkanvaatijoiden hyvääkin tarkoittavat teot lisäävät ainoastaan palkanvaatijoiden hyvää. Palkansaajat eivät pysty tekemään hyvää tarkoittavia tekojaan, jos Heidän omaa ansiokehitystään ei ensin turvata.
Köyhyyttä, epätasa-arvoa, syrjäytymistä ja rikollisuutta ei voida poistaa sillä, että korotellaan omia palkkoja ja lisätään omia etuisuuksia. Poliitikot ovat ikuisesti väärässä, jos He uskovat, että Heidän tulee olla rikkaampia kuin köyhien, jotta He olisivat päteviä kehittämään rahataloutta köyhien kukkarolle sopivaksi.

Kuitenkaan ei ole mitään perustetta sille oletukselle, että jokin rikkaiden työ olisi jollakin tavalla arvokkaampi toista. Päin vastoin. On kiistattomia todisteita sen puolesta, että kaikki rikkaiden teot ovat tarpeettomia elämän kannalta. Esimerkiksi poliitikot pystyvät olemaan yli puoli vuotta vuodesta kaikenlaisilla lomilla, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu eteen päin ilman, että se törmää johonkin konkreettiseen (paska)kasaan, jonka poliitikot olisivat muutoin pitäneet poissa.
Mutta annas matalapalkkaisten olla edes viikko poissa töistään, niin johan kuules joutuisit väistelemään konkreettisia jäteläjiä. Poliitikkojen ja muiden rikkaiden työ ei siis ole lainkaan katu-uskottavaa, koska sitä ei voi käsin kosketella.

Kun siis poliitikot tekevät omasta mielestään hyvää, niin se ei koskaan ole todellista hyvää. Kaikkein hyväuskoisinkin poliitikon teko ainoastaan lisää poliitikon uskoa siihen, että Hän itse on niin hyvä, että siksi Hänen ansiokehitystään ei voi missään oloissa vaarantaa. Poliitikot voivat olla hyväuskoisia vain rahasta.

Poliitikot siis julkisesti julistavat, että valtio tai kunta ei voi olla mikään hyväntekijä, mutta kun sitten poliitikko tekee valtion puolesta ihmisiä koskettavia päätöksiä, niin yhtä äkkiä kaikki poliitikkojen päätökset johtuvatkin poliitikkojen omasta hyvyydestä. Ja poliitikkojen oma hyvyys tarkoittaa sitä, että se on verovaroin palkittava, koska muutoin poliitikot eivät voi olla hyviä, jos He eivät itse ota kansan kassasta omaa palkkaansa.

Tänään minun ei pitänyt puhua tästä, mutta koska minä annan ajatukseni juosta vapaasti, niin kirjoitampa jälleen sitä, mitä sisältäni nyt tällä kertaa nousee.
Poliitikkojen puheet omista ansiostaan ja omasta pätevyydestään ovat täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä poliitikot julistavat valtiosta. Sillä valtio ei ole poliitikkojen mielestä hyväntekijä, joten valtio ei ole silloin poliitikkojen mukaan pätevä, eikä millään muotoa sopiva kansalaisille, koska poliitikot julkisesti kieltäytyvät käyttämästä valtiota kansalaisten hyväksi.

Mutta samaan aikaan valtion -ja kuntien käskynhaltijat vaativat itselleen yhteisestä kassasta palkkaa omasta hyvyydestä! Tästä siis nähdään, että valtio on hyvä ainoastaan käskynhaltijoilleen, koska poliitikkojen omahyvyys onkin pätevyyttä, sillä jos poliitikkojen pätevyys ei ole hyvää pätevyyttä, niin tietysti silloin poliitikot eivät voisi kahmia rahaa ja etuisuuksia itselleen. Jos kerta valtio ei voi olla hyväntekijä, niin miksi siis poliitikot voivat olla hyväuskoisia?

Poliitikkojen oman todistuksen mukaan valtion on ehdoitta annettava hyvää vain päteville, eli siis poliitikoille, koska vain valtion käskyttäjien (poliitikoiden) pätevyys on hyvää pätevyyttä. Tästä siis nähdään, että valtio pystyy näkemään hyvää, mutta vain poliitikoissa, koska valtio ei pysty samalla tavoin olemaan avokätinen esimerkiksi matalapalkaisille sairaanhoitajille, olkoot ne kuinka päteviä tahansa.

Mistä siis poliitikot tietävät sen, että politikointi on arvokkaampi asia kuin poliitikon perseen pyyhkiminen, tai poliitikon sairauksien hoito? Jos nimittäin poliitikko ei mieti rahaa tehdessään tarpeitaan, niin jos ajatuksien tuottaminen on ihmisen tarve siinä missä alapäänkin tuotokset, niin mistä se nähdään, että yläpään jätökset ovat arvokkaampia lannoitteita kuin alapään vastaavat jätökset?

Jos rikkaat eivät ole pystyneet selvittämään tieteellisesti omaa arvoaan suhteessa konkreettisen työn tekijöiden arvoon, niin silloin tietysti kaikki palkanvaatijat toteuttavat kaikilla hyvilläkin teoillaan ainoastaan omaa itsekästä hyväänsä. Mikä tahansa teko, joka tehdään hyvän palkan toivossa, on tehty ainoastaan itseään ajatellen. Ei siis ole toivoakaan saada maailmasta paras paikka kaikille niin kauan, kun ihmiset tekevät työtään ainoastaan siksi, että He pelkäävät muutoin olevansa yhtä köyhiä kuin köyhät.

Valtion, eli valtion käskynhaltijoiden hyvä ei koskaan ole todellista ja elävää hyvyyttä, vaan se on kuin kuolleen kouristuksia, jotka vain näyttävät oikeilta liikkeiltä, mutta jotka eivät tapahtu muuta kuin reaktiona. Kaikkien palkanvaatijoiden hyvät työt ovat vain reaktiiviivisia siihen Heidän sisimpänsä elämän pelkoon, joka estää Heitä elämästä luovaa ja aktiivista elämää.

Valtioilta puuttuu periaate. Vain ihmisellä voi olla periaate. Eli siis valtionkäskynhaltijat eivät koskaan toteuta itseään, vaan vain jotakin oppia, jonka mukaan ihmiset eivät saa elää rohkeaa ja aktiivista elämää, koska jos ihmiset saisivat säilyttää oman luontaisen luovuutensa --joka on aktiivinen kaikilla pienillä lapsilla-- niin silloin rikkaat ja kaikki rikkaiksi haluavat eivät voisi vaatia itselleen korkeampaa ansiota kuin minkä saavat He, jotka joutuvat osattomaksi ansiokkaasta elämästä vain siksi, että rikkaat voisivat jatkuvasti kuvitella olevansa rikkaita omasta ansiostaan.

Kun siis palkanvaatijat tekevät hyvää, niin He eivät pysty tekemään sitä sydämestään, koska He vaativat siitä ansion itselleen. Palkanvaatijoiden (hyvätkin) työt ovat aina ansiotyötä, olkoot ne tehty minkä tahansa puheen mukaan. Palkanvaatijat ovat lähinnä hyväuskoisia hölmöjä, jotka luulevat, että yhteiskuntaa voidaan parantaa vain siten, että Heidän oma ansiokehityksensä on turvattu

YHTEISKUNNAN ELINTEN TULOSVASTUU

Poliitikot julistavat, että valtion eri laitosten tulee olla tulosvastuullisia. Täytyy vaan ihmetellä, että koska valtion elimet ovat sama asia kuin valtio, niin mikä se taho on silloin, jolle valtion tulee olla tulosvastuussa? Esimerkiksi kuntien kuulemma on vakuutettava asunnottomien asuminen, eli yhteiskunnan varoja siirretään yksityisille, jos kunta ei pysty takaamaan, että ihminen asuu asunnossaan.

Valtio eli yhteiskunta on tulosvastuullinen markkinavoimille ja ylikansallisille yrityksille, jotta rikkaiden ansiokehitys olisi koko ajan turvattu, eli jotta rikkaiden ei missään oloissa tarvitsisi pelätä sitä, että He eivät rikastuisikaan, vaan Heidän ylellinen elämänsä olisi aina ja ikuisesti turvattuna.

Kun kyse on valtion päättäjien tulosvastuullisuudesta rahataloudelle, niin silloin se on täysin kiistatonta, että valtiota käytetään pelkästään rikkaiden hyväksi. Mikä tahansa puhe valtion ja kuntien laitosten tulosvastuullisuudesta osoittaa jokaiselle järkevälle ihmiselle, että silloin siinä puhutaan ainoastaan rikkaiden rikastumisesta, joka on vain peitelty hienoihin termeihin, jotta rikkaat voisivat jatkuvasti sumuttaa kaikkia, ja etupäässä pettää itseään.

Poliitikot ovat luoneet valtiolle periaatteen, että valtion on oltava tulosvastuullinen. Samaan aikaan poliitikot eivät kuitenkaan halua itse elää Jumalalle vastuullista elämää, vaan poliitikot uskovat olevansa viisaita ja kaikin puolin päteviä, kun He itse kukin katsovat olevansa vastuullisia vain omalle puolueelleen. Puolue on poliitikkojen Jumala, koska poliitikot ovat asettaneet vastuunsa puolueelleen korkeammaksi kuin vastuunsa yhteiskunnalle. Koska poliitikkojen mukaan yhteiskunnan elinten on oltava tulosvastuullisia, mutta kenelle. Sen jokainen lukija selvittäköön itse itselleen.

Lue lisää:
Nykyisyys: Auta Rikkaita
Luonto: Homo Expert
Laki ja Oikeus: Pelon Lait
Paperi: Pahan Akseli
Paperi: Valta ja Kunnia
Elon Ulottuvuudet: Kilpailu Oppina

EPÄLUOTETTAVAT LAPSET

Tuomarit eivät luota lapsiinsa

Tuomarit julistavat suurella varmuudella, että lasten mielipiteisiin ei voi luottaa. Mistähän tuomarit tietävät, että aikuisten mielipiteet ovat luotettavia? Onko tuomareilla vain lapsiasiakkaita, koska tuomarien mukaan kaikki aikuiset ovat täysin luotettavia? Mikä oikeus se semmoinen, joka ennalta päättää, että lapset on tuomittava, koska He ovat epäluotettavia?

Oikeuslaitos ei koskaan halua estää mitään rikosta ennalta siten, että se tuomitsee epäluotettavat ihmiset. Mutta tämä koskee vain aikuisia. Aikuiset saavat vaihtaa mielipiteitä miten ja milloin tahansa, eikä oikeus millään tavoin tuomitse Heitä julkisesti epäluotettaviksi. Mutta kun on kyse lapsista, niin Korkeimman Oikeuden tuomareiden mukaan lapsien mielipiteitä ei voi ottaa huomioon, koska lapset muuttelevat mielipiteitään. Huomatkaa, että oikeus ei koskaan vetoa tällä tavoin silloin, kun aikuiset ovat tuomitsemisen alaisina.

Korkein Oikeus on siis nostanut lasten yleisen edun jokaisen lapsen yksityisen edun, eli ihmisarvon yläpuolelle. Mutta kohtelevatko tuomarit omia lapsiaan juuri niin kuin He kohtelevat oikeussaleihin väkisin tuotuja lapsia? Missä asiassa esimerkiksi Leif Sevon uskoo omia lapsiaan? Jos nimittäin paljastuisi, että Leif Sevon tai kuka tahansa tuomari kuuntelee omien lastensa mielipiteitä, niin silloin oikeuslaitos ei ole ihmisen puolella, jos se tuomitsee kenet tahansa jääviksi omassa asiassaan siksi, että oikeuden mukaan Hänen mielipiteensä ei ole absoluuttisen kiinteä.

Sanooko tuomari esim. kännykkää inuavalle lapselleen, että Sinun mielipiteesi on niin vaihtelevainen, etten voi Sinulle sellaista hankkia ennen kuin olet täyttänyt viisitoista? onko todella niin, että tuomareiden mukaan lapsesta tulee kuin napista painaen mielipiteiltään luotettava, kun Hän täyttää viisitoista?

Hyödyttömät Asiantuntijat

Vaikka en kovasti hehkukaan asiantuntijoiden puolesta, niin siitä huolimatta ja juuri siksi minä pystyn näkemään totuuden valtiovallan suhteesta valtiovallan asiantuntijoihin. Tässä kyseisessä Jaakko ja Aleksi Kosken tapauksessa valtiovalta ylimmällä taholla kielsi omat asiantuntijansa. Koska tuomarien mukaan yleinen lasten etu vaatii, että lapset on palautettava, eikä asiantuntijoiden lausuntoja voida siksi ottaa huomioon.
Korkein Oikeus siis julistaa, ettei asiantuntijoilla ole mitään sananvaltaa, kun asiat ratkaistaan valtiovallan ylimmällä tasolla. Korkein Oikeus mitätöi täysin valtiovallan asiantuntijajärjestelmän.

Korkeimman Oikeuden tuomareiden mukaan vain Heidän omat lapsensa ovat riittävän kypsiä, mutta kaikkia muita lapsia tulee kohdella vain yleisen lapsen edun nimissä, joka vaatii, että tuomarit eivät saa ottaa huomioon asiantuntijoiden lausuntoja, koska silloin tuomarit eivät voisi toteuttaa yleistä lapsen etua. Tästä siis huomataan, että lakiuskovat rakastavat lakia yltse kaiken, ja omia lapsiaan niin kuin rukkasta.

Tuomarit Pahoinpitelijöinä

Jos lapsi ei ole tehnyt mitään rikosta, mutta Hän joutuu oikeuteen, niin silloin tuomari on syyllistynyt lapsen pahoinpitelyyn, jos lapsi voi oikeudessa pahoin. Sillä jos kerta ruumiillinen kuritus on laissa rangaistavaa, niin yhtä lailla oikeuden tulee rangaista jokaista, joka ei ota huomioon lapsen mielipidettä. Sillä jokainen ihminen varmasti tajuaa, miten se sattuu, jos Hänen mielipiteelleen ei anneta mitään arvoa.

Koska siis tuomarit eivät välitä lapsien mielipiteistä tuon taivaallista, vaan He jopa julistavat julkisesti, että lapset ovat täysin epäluotettavia, niin siitä jokainen järkevä ihminen ymmärtää välittömästi, että tuomarit vihaavat lapsia suunnattomasti, koska tuomarit rakastavat vain lakia, eikä siihen kuolleeseen kirjaimeen kuulu elävä elämä. Henkinen pahoinpitely on vieläkin tuomittavampaa kuin ruumiillinen, koska henkisesti hyljeksityt lapset kasvavat tuomareiksi ja muiksi kieroutuneiksi, joiden tähden maailmasta ei koskaan tule hyvää paikkaa kaikille.

Jos tuomarit eivät itse pysty samastumaan sellaisen lapsen asemaan, jonka mielipide ei ole minkään arvoinen, niin eiköhän silloin tuollaiset tuomarit tule määrätä pakkohoitoon psykopaatteina. Psykiatrian mukaan psykopaatit eivät pysty samastumaan toisen asemaan. Koska siis se on erittäin julmaa sanoa lapselle, ettei Sinun mielipiteesi paina mitään, niin tehtäköön ainakin tässä selväksi, mitä mieltä tämän kirjoittaja on sellaisetsa systeemistä, joka korkeimmalla tasollaan murhaa ihmiset henkisesti, joitta laillisuus voittaisi.

Tuomarien Ovat Epäluotettavia

Tuomarit eivät kohtele ihmisiä tasa-arvoisesti, jos He perustelevat tuomionsa sillä, että ihminen on epäluotettava. Tuomarien pitää ensin näyttää toteen, että ihmisen mielipiteisiin ei voi luottaa ennen kuin tuomari voi käyttää tuomion perusteena ihmisen epäluotettavuutta.

Mutta tuomarit eivät voi todistaa kenenkään ihmisen epäluotettavuutta sillä, että laki niin sanoo. Lapset eivät taatusti ole mieleltään ailahtelevia sen enempää kuin aikuisetkaan. Koska siis tuomarit ovat julistaneet, ettei asiantuntijoiden mielipiteellä ole mitään arvoa tuomion perusteluihin, niin täytyy vaan ihmetellä, kenen hihasta tuomarit ovat vetäneet sen totuuden, että lapset ovat epäluotettavia?

Tuomarit eivät voi perääntyä, ja kutsua asiantuntijoita todistajiksi, koska He ovat jo ennalta päättäneet, että laista löytyy lapsien yleinen etu, jota ei tarvitse asiantuntijoita. Tuomarien arvovalta on siis se, josta tuomarien on pidettävä kiinni, eikä siihen sovi minkäänlainen järjen käyttö, jotta tuomrait eivät menettäisi arvovaltaansa, ja tulisi yleisen arvostuksen piiriin.

Tiedemiehen Mielipide

Tuomareiden mukaan lasten mielipiteet vaihtelevat, ja siksi lapsien omaa mielipidettä ei tule ottaa huomion. Nyt on kuitenkin niin, että myös aidot tiedemiehet joutuvat jatkuvasti muuttamaan mielipidettään siitä, millainen universumi on. Lakiuskovien mukaan siis tiedemiehet ovat yhtäluotettavia kuin lapsetkin, koska tiedemiesten mielipide vaihtelee.

Mitähän tiedemiehet tästä tähän sanovat? Onkohan se tiedemiehen mukaan johdonmukaisen ihmisen tunnusmerkki, kun lapsille opetetaan, että He ovat epäluotettavia aina viidenteentoista syntymäpäivänsä asti, jolloin vasta oikeus voi kuunnella lapsen mielipidettä? Mitä Te tiedemiehet sanoisitte tuomarista, joka uskoo, että lapsen mielipiteestä tulee oikeussalikelpoinen kuin napista painaen heti, kun Hän täyttää viisitoista?

Onko se psykiatrien mukaan aikuisen ihmisen tunnusmerkki, kun tuomarit opettavat, että ihmiset ja eritoten lapset eivät voi luottaa omiin mielipiteisiinsä? Jos kerta lapsille opetetaan, että lasten mielipide ei päde, niin silloin jokaisen tulee ymmärtää, että lapset eivät pysty oppimaan viisitoista täytettyään vastakkaista oppia mielipiteidensä pätevyydestä. Kun aikuiset opettavat lapsille viisitoista vuotta, että lasten mielipide ei päde aikuisten maailmassa, niin silloin kenenkään ei tulisi olla yllättänyt siitä, miksi maailma ei ole hyvä paikka kaikille.

Asiasta lisää:
Nykyisyys: Oppivia Kysymyksiä
Luonto: Lapsen Usko

Valtion tulosvastuu kumoaa ihmisarvon.

Rahalle vastuulliset poliitikot eivät voi mitään muuta kuin turvata kaikissa oloissa oman ansiokehityksensä, koska jos poliitikot tekisivät hyvää ilmaiseksi, niin silloin Heidän ei tarvitsisi julistaa yhteiskunnan laitosten tulosvastuullisuutta. Valtiota ei voida käyttää ihmisten hyväksi silloin, kun valtiota käytetään rahan tekemiseen.

Ihminen voi uskoa tulosvastuuseen vain silloin, kun Hän vaatii itselleen ansion mistä tahansa työstään ja mistä tahansa teostaan. Täten tulosvastuulliset ihmiset pystyvät tekemään mitä tahansa kelle tahansa, koska tulosvastuullisuus ei ota huomioon ihmisten tunteita.

Palkanvaatijoiden kaikki teot ainoastaan lisäävät kaikenlaista kurjuutta ja alentavat ihmistä, koska palkanvaatijat eivät tee hyvää ehdoitta, vaan vain turvatakseen oman ansiokehityksensä.