|
Paperit
|
Sota ja kärsimys ei tule loppumaan niin kauan, kun aikuiset kertovat satuja lapsille. Aikuiset eivät voi lopettaa satujen kertomista, koska He uskovat, ettei pieni lapsi luonnostaan tunne totuutta. Aikuisen uskomusmaailman mukaan ihminen ei voi luonnostaan uskoa minkään asian totuuteen, jollei lapselle opeteta, että maailmassa kaikki ei ole totta.
Aikuisen opin mukaan totuus ei koskaan löydy luonnosta, vaan vain opista. Aikuisten mukaan lapsen hermosto ei luonnostaan osaa erottaa, mikä on aistillista, ja mikä harhaa, joten siksi tarvitaan satuja, jotta lapsen hermosto tottuisi siihen, ettei kaikki olekaan totta.
Satuja voidaan kertoa vain sellaisessa mailmassa, missä tarvitaan pahaa, jotta lapsille voitaisin opettaa, että kaikki eivät ole hyviä. Satu siis vaatii juuri sellaisen maailman, jonka näemme, kun avaamme television, tai kun luemme päivän sanomalehtiä. Ilman tällaista maailma lapsia ei tarvitsisi opettaa erottamaan hyvä pahasta. Tarvitaan tämä nykymeno, jotta aikuiset voisivat uskoa, että lapset eivät luonnostaan pysty erottamaan, mikä on hyvää.
Aikuisten opin mukaan tänä päivänä tarvitaan lisää satuja siksi, koska maailmassa pahuus lisäntyy. Meillä on siis selvä korrelaatio satujen määrän ja ihmiskunnan kärsimyksen välillä. Jos nimittäin satujen kertominen todella vähentäisi ihmiskunan kärsimyksiä, niin silloinhan se olisi jo tapahtunut. Kyseesä on aivan sama ilmiö, kun kysytään, miksi psyykkiset häiriöt jatkuvasti lisääntyvät, vaikka psykiatreja ja psykologeja on enemmän kuin koskaan.
Jos psykologia todella olisi maailmassa parantava tekijä, niin silloinhan sen pitäisi näkyä siten, että psyykkiset häiriöt todella vähenisivät. Itse asiassa on niin, kun tätä edelleen järjellä pohtien pohditaan, niin näemme, että yksikin psykologi riittäisi parantamaan koko maailman kaikki ihmiset.
Ihmeiden Kurssissa (A Course In Miracles) kerrotaan, miten yksi aito Totuudenopettaja riittää opettamaan kaikki ihmiset totuudellisiksi. Tätä samaa totuutta seuraten saamme aikaan seuraavan uuden totuuden: Yksi hyvä satu riittäisi parantamaan koko ihmiskunnan ihmisiä vaivaavasta hyvän ja pahan erottamiskyvyn puutteesta.
Mutta voi, mikä kukkulan kauhistus; miten mikään satu voi olla hyvä, kun siinä tarvitaan pahaa, jotta se satudoktriinin mukaan olisi hyvä satu?
Satuun uskovat aikuiset julistavat, että sitten, kun tulee se oikea satu, niin kaikki muuttuu yht'äkkiä hyväksi. Sitä Oikeaa Satua odotellessa kuitenkin tulee jatkuvasti Vääriä Satuja.
Oikea Satu jätti meille Testamentin, että minun nimissäni Teidän luoksenne tulee Vääriä Satuja, jotka yrittävät eksyttää --jos mahdollista-- myös valitut. Älkää kuitenkaan uskoko Vääriä Satuja, jotka vain yrittävät eksyttää Teidät pois minun Sanastani, joka ei ikupäivänä katoa.
Kuitenkin, aikuiset eivät huomaa, että juuri He ovat satudokriinin uhreja. Aikuiset ainoastaan jatkavat satujen tarpeen perustelua juuri sillä samalla eksytyksellä, jolla Heidätkin saatiin lankeamaan oppeihin uskoviksi. Tämä on aivan helppoa huomata siitä, että kun aikuinen lopettaa uskomasta siihen satuoppiin, että lapset eivät luonnostaan tiedä mitään, niin Hän lopettaa välittömästi satujen kertomisen, koska sen sijaan Hän ymmärtää, että lapsi luonnostaan tuntee totuuden.
Lapset eivät voi mitenkään ymmärtää, että maailmassa olisi satuja ja valheita. Kun aikuinen kertoo lapselle satua, niin se ei voi tapahtua ilman valehtelua. Sillä aikuinen ymmärtää, että Hänen satunsa ei ole totta, ja aikuinen ymmärtää, ettei lapsi voi millään tietää, että satu on satua. Jotta aikuinen voisi välttyä valehtelemasta lapselle, niin ennen yhden yhdenkään sadun kertomista aikuisen pitäisi opettaa lapselle, että sadut eivät ole totta. Jos aikuinen ei sitä tee, niin silloin Hän valehtelee lapselle, koska Hän itse kyllä tietää, että sadut eivät ole totta, kun taasen lapsi ei voi edes ajatella, että maailmassa olisi jotakin, joka ei ole totta.
Aikuisten täytyy ymmärtää, että He valehtelevat lapselle, jos He eivät ennen satuilua varmista sitä, että lapsi todella on oppinut, ettei kaikki ole totta. On kuitenkin huomattava, että tuo on niin raskas vaatimus pienelle lapselle, ettei lapsella ole mitään mahdollisuutta ymmärtää, mitä on valhe ja epätosi. Lapsihan tulee tietämään vasta vuosien myötä, mitä sadulla tarkoitetaan, mikä on sadun olemus. On siksi mahdoton vaatimus, että lapsi oppisi ensin sadun olemuksen, ja vasta sitten voisi saada oikeuden satujen kuuntelemiseen.
Lapsien pitää ennen satujen kuuntelua ajaa satuajokortti, jotta Heidän mielensä ei menisi rikki siinä vaiheessa, kun He saavat selville, että sadut eivät olekaan totta. Lapsen kehitys aikuiseksi ei voi vaatia sitä, että lapsen tulee saada kokea satujen olevankin vain aikuisten luomuksia, eikä luontoa sinänsä. Ei ole mitään reaalista syytä vaatia lapsia pettymään siitä, ettei tämä maailma olekaan sadun maailma.
Sillä pieni lapsi ei voi tietystikään pitää sadun maailmaa tästä maailmasta erillisenä, vaan lapsen mielessä sadun todellisuus on tämän maailman todellisuutta. Koska satu ei ole tästä maailmasta, ja koska lapsi ei voi olla saamatta sitä selville, niin silloin tietysti lapsi kokee joko tiedostamattomasti tai tietoisuudessaan suuren pettymyksen, kun tämä maailma romahtaa sadun ihanuudesta maailman raadollisuudeksi.
Maailman raadollisuudella ei voida perustella satujen kertomisen tarvetta. Koska maailman raadollisuuden aiheuttajana ovat pettymyksen kautta aikuisiksi kasvaneet ihmiset. Ei voi olla oikein, että vaatimalla vaaditaan lapsille pettymyksen kokemuksia. On enemmän kuin erittäin todennäköistä, että lapset saavat pettymyksen kokemuksia ilman, että Heidän pitää pettyä maailman ei-sadunomaisuuteen.
Lapsien kasvattaminen raadollisuudessa sadunomaisuuteen on lapsien virittämistä aikapommeiksi, joiden laukaisinmekanismia kasvattajat eivät tunne.
Asiasta lisää:
Luonto: Lapsen Usko
Elon Ulottuvuudet: Kilpailu Oppina
Paperi: Ihmeelliset Lapset
Sivun alkuun Copyrights www.geocities.com/sinenmaa/ 25. ja 27. lokakuuta v. 2004