Lapsille ei tarvitse opettaa totuutta. Lapset tuntevat totuuden luonnostaan. Lapset pitävät kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa ehdoitta totena, eikä Heille tule mieleenkään, että joku voisi olla niin tyhmä, että kertoo Heille satuja ja valheita. Totuus on se, mikä luonnossa on vallitseva asiaintila, ja jos siitä tilasta poiketaan, niin ainakaan lapsia ei voi luonnollisen tilan katoamisesta syyttää, sillä lapset eivät tunne valhetta luonnostaan.
Lapsille ei tarvitse opettaa, miten asioihin tulee suhtautua. Lapset eivät synny neutraaliusasenteella, eli He mukamas pohtisivat, onko maailma totta vai ei, mutta sillä ei olisi Heille mitään väliä. Lapset eivät myöskään synny ilman uskoa, vaan Heillä on jo alusta saakka kyky uskoa maailman olevan todellinen. Usko asioiden reaalisuuteen on lapsissa sisäsyntyistä. Ja tämä tosiasia jo itsessään todistaa, että totuus on maailmassa, ja että asiat ovat reaalisia itsestään, joten filosofien on vähän vaikeaa tämän perusteella opettaa, että mikään ei olisi absoluuttisen totta. Lasten myötäsyntyinen usko maailmaan todistaa itsestään, että asiat ovat totta.
Lapset uskovat kaiken, koska He eivät ymmärrä, että joku voisi olla niin tyhmä, että valehtelee Heille. Kellekään ei voi opettaa uskoa, mutta jos joku oppii valheen, silloin Hän alkaa kyselemään, mitä se semmoinen kuin usko muka on. Valhe puuttuu luonnosta täysin, joka nähdään päivän selvästi lapsista, joissa ihmisen luonto on vielä täysin puhdasta ja koskematonta ja villiä.
Se tosiasia, että lapset uskovat kaiken, mitä Heille kerrotaan, todistaa kiistatta, että usko on luonnon prosessi, ja että luonnosta puuttuu täysin kaikkinainen valheellisuus. Luonto ei koskaan valehtele, eikä luonnollinen ihminen ymmärrä, että joku voisi valehdella Hänelle. Luonnossa kaikki asiat ovat ehdoitta totta, sillä luonto ei voisi olla olemassaolossa, jos se tai sen jotkin asiat eivät olisi totta.
Vain sellaiset voivat uskoa jossakin olevan oikea ja jumalallinen usko, jotka ovat oppineet, että heille valehdellaan. Ja vain sellaiset voivat uskoa valheeseen, jotka itsekin valehtelevat ja kertovat lapsille satuja. Ne ovat siis oppineita, oppeihin uskovia, jotka uskovat, että maailmassa on sekä olemattomia juttuja että olevaisia asioita.
Olemattomuuteen uskovat eivät siis ole kovinkaan järjissään, koska He todellakin uskovat, että luonnossa kaikki ei olekaan totta. Ja tuollainen epäloogisuus voi olla vain heillä, jotka esimerkiksi opettavat lapsille joulupukin asuvan Korvatunturilla, joka siis vaatii samalla uskoa siihen, että maailmassa kaikki ei ole totta, eli oppia olemattomiin asioihin ja oppia olemattomista asioista, kuten oppi helvetistä, tai oppi joulupukista.
Usko valheeseen edellyttää, että itse opettaa valheita, ja kertoilee satuja. Maailmassa on siis valhetta, koska sitä opettavat vain sellaiset, jotka ovat oppineet uskomaan, että maailmassa kaikki ei olekaan totta. Jotta valheeseen uskova ei menettäisi uskoaan, niin Hänen pitää jatkuvasti puhua lapsille puppua, jotta Hän siis voisi pitää yllä uskoaan, ettei kaikki ole totta, mitä kerrotaan. Ja tuollainen satuilija tuntee olevansa jotakin, kun joku ihan vilpittömästi uskoo Hänen valheitaan, jotka Hän taatusti tietää valheiksi. Ei kukaan kerro satuja, jos uskoo, että satumainen tarina on totta. Tosi ei ole satua, ja totuus on tarua ihmeellisempi.
Jos kukaan ei uskoisi valheisiin, silloin kukaan ei voisi myöskään opettaa valheita. Lapset eivät luonnostaan voi uskoa valheisiin, koska He eivät ole voineet syntyä maailmaan valheeseen uskovina, sillä olisi hyvin hyvin tyhmää uskoa, että usko valheeseen olisi geneettistä alkuperältään. Lapset eivät siis voi opettaa valheita, eivätkä lapset kerro myöskään satuja, koska lapset eivät ole vielä oppineet valehtelemaan.
Joku voisi vielä uskotella, että lapset uskovat, koska usko on geneettistä, mutta tuollaista oppia ei voi opettaa muuta kuin sellaiset, jotka uskovat, että maailmassa kaikki ei ole totta. Lapset eivät nimenomaan usko siksi, että usko olisi geneettistä alkuperää, vaan siksi, koska luonnossa kaikki on totta. Lapsen genomikin on totta, joten totuus on genomiakin suurempi, eikä genomi tai geeni voi näin ollen olla totuuden lähde ja keskus.
Myös lapsen minuus on kaikissa vaiheissaan täysin totta, ja se on totta siksi, koska lapsen minuus tuntee totuuden itsestään. Lapsi ei voisi tuntea totuutta, eikä uskoa tosiasioihin, jos Hän itse ei olisi kaikilta osiltaan totta. Lapsi ei ole erossa luonnosta, eikä Hän siis voi luonnostaan uskoa, että Hän olisi erossa luonnosta. Joku voi uskoa olevansa luonnosta erillinen vain silloin, kun Hän on oppinut, että Hänelle valehdellaan --sillä valhe on luonnosta erillinen, luonnottomuus.
Tuota valheisiin uskomisen opettamista kutsutaan aivopesuksi, jota kaikenmaailman oppineet tekevät, koska jos He eivät uskottelisi muille täysin olemattomia juttujaan, silloin kaikki olisi täysin luonnollista. Kaikki opit ovat ehdoitta hyökkäämistä ihmisen luonnollisuutta vastaan, eli oppien opettaminen on ihmisten demonisoimista, eli sitä, että opetetaan, että ihmisten on opittava jo lapsina, ettei kaikki olekaan totta, jotta sitten voitaisiin uskotella, että on olemassa ainoa oikea oppi, johon uskovat pelastuvat maailman pahuudelta.
Kukaan opillinen ei tosin pysty ymmärtämään, että maailma on paha tasan tarkkaan niin kauan, kun opetetaan, että maailmassa kaikki ei olekaan totta, joka merkitsee pyhässä yksinkertaisuudessaan sitäkin, että kuvitellaan lasten tarvitsevan uskoa joulupukkiin, jotta Heidän silmänsä sitten ns. aukenisivat, kun Heille selviääkin, että aikuiset ovat koko ajan valehdelleet Heille. Se on ihka aitoa pahuutta opettaa, että lasten pitää oppia, että joku voi valehdella Heille, ja kertoilla Heille satuja, joiden maailma olisi ihan reaalisesti ihmeellisempi paikka elää ja asua kuin tämä reaalimaailma.
Millaista uskoa siihen tarvitaankaan, että pystyy elämään maailmassa, joka ei ole läheskään niin ihmeellinen kuin satumaailma, johon lapsena alkoi uskoa, koska mitään muutakaan vaihtoehtoa ei voinut olla? Lapsilla ei kerta kaikkiaan ole vaihtoehtoa siihen, uskoako aikuista vaiko eikö, koska lapset eivät ole millään voineet saada tietoa aikuisten valheellisuudesta! Aikuiset siis kaikessa ajattelemattomuudessaan kuvittelevat, että lapsilla on ennakkotietoa siitä, millaista elämää maan päällä oikein eletään, koska mitenkään muutoin ei voida selittää sitä, että aikuiset syyttävät lapsia naiveiksi ja hyväuskoisiksi, kun lapset uskovat aikuisten juttuja, jotka aikuiset itse tietävät valheiksi!
Ns. aikuisethan eivät voisi uskoa lasten tarvitsevan heräämistä reaalisuuteen, jos He eivät olisi koskaan oppineet uskomaan valheisiin. Ja aikuiset ovat oppineet valehtelemaan, koska He ovat alkaneet jo lapsena uskoa, että olematon satumaailma olisi ihmeellisempi kuin reaalinen maailma, jossa elämme, koska lapset eivät millään tavoin kyseenalaista vanhempien kertomuksia. Lasten on aivan mahdotonta kyseenalaistaa mitään, koska Heiltä puuttuu täysin usko valheeseen, joten lapset eivät voi edes epäillä aikuisia ja Heidän mielettömiä juttujaan. Ja sitten aikuiset todellakin kehtaavat syyttää lapsia hyväuskoisuudesta ja opettaa toinen toisilleen jopa psykologian arvovallalla, miten hieno asia se oli, kun pääsi irti lapsen 'naivista' maailmankuvasta tähän oikeaan aikuisen maailmankuvaan, missä on olemassa olemattomia juttuja, joita on kiva kertoa lapsille.
Lapset siis tarvitsevat aikuisten opettamia satuja siksi, koska aikuiset uskovat kaikessa typeryydessään, että lapsille tekee hyvää, kun He sitten viimeistään murrosiässä tai viimeistään aikuisuuden kynnyksellä oppivat, että joulupukki ei olekaan totta. Tuota aikuiset kutsuvat siis heräämiseksi lapsen naivista maailmankuvasta, missä lapsi uskoo kaiken, mitä aikuiset Hänelle kertovat. Kukaan aikuinen ei vaan pysty ymmärtämään, miten suunnattoman lapsellista tuollainen aikuisen usko oikeastaan onkaan, koska aikuisten lapsellisuus on juuri siinä, että He itse ovat nukkuneet pois lapsen tosimaailmasta, missä mikään ei voi olla valhetta, koska lapset eivät luonnostaan pysty ymmärtämään valheita.
Lapset oppivat valheen, koska aikuiset kertovat lapsille satuja ja vanhemmat suorastaan valehtelevat lapsille. Kun sitten tuollaiset ns. vanhemmat huomaavat, että lapset uskovat Heitä, niin ensinnä tuollaiset kelvottomat vanhemmat tuntevat egoistista mielihyvää, kun lapset uskovat aikuisten valheita, ja toiseksi kertakaikkisen tyhmät vanhemmat syyttävät sitten lapsia hyväuskoisiksi ja naiveiksi, kun He eivät ymmärrä, että joku voi kertoa Heille valheita.
Koska vanhemmat ovat pelkästään tyhmiä, niin Heille ei tule mieleenkään, että on kertakaikkisen typerää syyttää lapsia naiveiksi siksi, sillä lapset uskovat kaikessa hyvyydessään ehdoitta vanhempien valheita ja satuiluita. Jo pelkästään toisen nimittäminen hyväuskoiseksi on kiistaton merkki siitä, että nimittelijä itse on valehtelija, koska olisihan se typerää kutsua hyväuskoiseksi sellaista, joka uskoo vain totuuden. Näin siis psykologitkin, jotka opettavat, miten pienet lapset elävät ensimmäistä naiviuskauttaan, opettavat sitä vain siksi, koska He ovat kertakaikkisen ymmärtämättömiä tajuamaan, että siinä ei ole mitään naiviutta uskoa toista ihmistä, koska usko toisen puheeseen on sama asia kuin toiseen luottaminen.
Eivät ne olleet lapsia, eivätkä lapsenmielisiä, jotka loivat Joulupukin, vaan siihen pystyivät vain sellaiset, jotka ovat niin tyhmiä, että ihan hävettää, jos Heitä pitäisi kutsua ihmisiksi. Sillä tuollaiset todella itse uskovat, että eivät aikuiset luoneet joulupukkia, vaan lapset sen tekivät! Eivät lapset ole milloinkaan keksineet yhden yhtäkään satua, koska lasten mielestä maailma sellaisenaan on täysin ihmeellinen. Lapsi ei taatusti ole se, joka väittää, että satumaailma olisi ihmeellisempi kuin todellinen reaalimaailma, vaan tuon väitteen ovat esittäneet vain He, jotka opettavat lapsille satuja ja kertovat Heille valheita.
Miten kummassa kukaan voi todella uskoa, että lapset mukamas pystyisivät luomaan satuolentoja, koska lapset kiistattomasti eivät alkujaan ja luonnostaan edes osaa satuilla, eivätkä He edes tiedä, että jokin asia ei voi olla totta? Lapset eivät edes pysty siihen, että He epäilisivät vanhempien tarinoita. Joku voi epäillä jotakin vain, jos Hän jo on oppinut, että joku voi valehdella Hänelle. Mistä lapset siis olisivat muka oppineet, että kaikki asiat maailmassa eivät olekaan totta? Tyhmät aikuiset luulevat olemattomia, kun He kuvittelevat, että lapsilla olisi synnynnäinen kyky erottaa totuus ja valhe, ja siksi juuri aikuiset ovatkin täysin tyhmiä.
Huomatkaa, että lapset tuntevat totuuden, koska He eivät voi olla uskomatta. Ja lasten usko on luonnon uskoa, eli lapset syntyvät täysin valmiina usko-olioina, joilla ei ole geeneissään mitään valheeseen ja epäuskoon viittaavaa.
Luultavasti aikuiset uskovat valehteluunsa, koska He ovat oppineet uskonnoista, miten ihmiselle on annettu kyky erottaa hyvä ja paha. Mutta tuollaiset uskonnolliset tyypit eivät kyllä kaikessa oppineisuudessaan lainkaan tajua, että tuossa ei puhuta mitään olemattomiin asioihin uskomisesta, vaan vain siitä, mikä ihmisestä itsestään tuntuu hyvältä, tai pahalta. Järjellä ei siis voida perustella ihmisen uskoa olemattomiin asioihin, kuten joulupukkiin, mutta järjellä voidaan uskoa, että villiomenat eivät maistu niin hyviltä kuin jalostetut omenat.
Ihmiselle on annettu järki ja aistit, joilla erottaa, mikä sopii ihmiselle, ja mikä on sopivaa madoille, mutta järki ei voi erottaa olematonta olevaisesta, koska silloin siinä pitäisi nähdä olematon olevaisena. Se on taasen pelkästään typerää ja lapsellista uskoa olemattomuuden jonkinlaiseen olemiseen, jota uskoa vain oppineilla on, koska vain oppineet väittävät, että hyväuskoisuus on naiviutta, kun taasen hyväuskoisen ns. höynäyttäminen on suurta viisautta.
Kun tarkastellaan Jeesuksen puhumisia, niin niillä on vaikeaa kristillisen länsimaalaisuuden puitteissa perustella, miksi ihmisten pitäisi vaihtaa lapseutensa jonkun riitin kautta aikuisuudeksi. Ikään kuin lapsi-ihmisen ja ihmisaikuisen elämä olisivat kahden eri olennon elämää. Ja aikuistumisriitti olisi se ainoa oikea funktio, jolla vain ihminen voi muuttua lapsesta joksikin toiseksi olioksi; aikuiseksi, jonka sanotaan olevan ylevämpi ja korkeampi olento kuin ihminen on lapsena.
Aikuiset siis uskovat, että lapset eivät ole Heidän vertaisiaan, koska lasten pitää ensin oppia valehtelemaan, ennen kuin lapset voidaan päästää aikuisten maailman täysivaltaisiksi jäseniksi. Siksi aikuiset ovatkin sopineet keskenään, että lapsia voidaan pitää aikuisina vasta sitten, kun He ymmärtävät, että aikuiset valehtelevat Heille. Ja tuota kohta ihmisen elämässä leimaa jonkinlainen aikuistumisriitti, missä lapsi joutuu tunnustamaan oman sosiaalisen ryhmänsä aikuisten opit ja aikuisten politiikan todeksi, jotta aikuiset 'vastavuoroisesti' tunnustaisivat lapsen muuttuneen aikuiseksi.
Aikuistumisriitin synnyssä ja sen käyttämisessä yksipuolisesti lapsiin kohdistuvana prosessina saattaakin olla kyse aivan jostain muusta kuin siitä, miten lapsesta kasvaisi tasapainoinen ja omaehtoiseen elämään kykenevä olento, jolle ei tarvitse opettaa opillista totuutta, ja joka toimisi aina oikein laista riippumatta.
Jos lapset olisivat aikuisten mielestä Heidän kanssaan tasa-arvoisia, silloin siihen ehdoitta kuuluisi, että aikuiset uskoisivat vastavuoroisuusperiaatteen mukaan lasten ihmeellisiä kertomuksia. Eli aikuiset kuuntelisivat ihan tosissaan, miten lapset itse selittävät tätä maailmaa, jonka lapset luonnostaan kokevat ihmeiden maailmana. Mutta koska satujen kertominen on aikuisten mielestä vain Heille kuuluva yksinoikeus, niin se on sen kiistaton todiste, että aikuiset eivät usko lasten itsensä selvityksiä, miten He näkevät tämän maailman, vaan aikuiset nimenomaan pakottavat lapset kuuntelemaan aikuisten täysin yksipuolista julistusta, miten lasten ei tule kertoa noita lasten juttuja, jotka ovat aikuisten mielestä täysin mielikuvituksellisia kertomuksia lasten näkemyksinä.
Uskovatko aikuiset ihan vakavissaan, että lapset tietoisesti valehtelevat, kun lapset vain käyttävät mielikuvitustaan, jonka He ovat Jumalalta saaneet elämän lahjaksi? Entä uskovatko aikuiset sitä, että epätosien tarinoiden kertomisen yksinoikeus on vain aikuisilla, koska aikuiset kieltäytyvät kuuntelemasta lapsia. Jos aikuiset uskoisivat lasten juttuja, silloin He eivät voisi enää opettaa lapsille satuja! Koska jos todella aikuiset uskoisivat lapsien kertomuksia, niin sen He voisivat tehdä vain, kun aikuiset eivät selittäisi niitä lasten mielikuvituksen tuotteiksi, joihin aikuisten ei tule uskoa, jotta aikuiset eivät olisi naiveja.
Siis aikuiset eivät voi uskoa lapsia, koska aikuiset ovat määritelleet, että lasten tulee uskoa aikuisten satuja, mutta aikuiset eivät voi uskoi lasten huimia tarinoita, koska aikuisten mielestä lapset eivät ole tasa-arvoisia Heidän kanssaan. Huomatkaa, että aikuiset tietysti voivat puhua tasa-arvosta ihan mitä tahansa, mutta aikuisten teot kuitenkin todistavat, että koska He valehtelevat lapsille säilyttääkseen tämän nykyisen epätasa-arvoisen systeeminsä, niin se voidaan tehdä vain siten, kun aikuiset eivät tarkoita tasa-arvolla sitä, mitä sen pitäisi olla.
Sitä aikuisten täydellistä naiviutta kuvaa hyvin se, miten He perustuslaissa jo määräävät, että kaikki ihmiset ovat jo tasa-arvoisia, mutta sitten aikuiset kaikessa mielettömyydessään itse kumoavat perustuslain, kun He väittävät, että Heidän pitää vain pyrkiä tasa-arvoa kohden, joka tapahtuu väsäämällä ja viilaamalla tasa-arvoa pilkkaavia tasa-arvolakeja.
Eikö se olekin hieno todiste aikuisten epäloogisuudesta, kun He itse kuvittelevat, että lasten kyllä pitää uskoa aikuisten satuja, mutta aikuiset tuntevat olevansa aikuisia, kun He kuvittelevat, että aikuisten ei tule uskoa lapsia, miten lapset itse näkevät maailman ja selittävät sen ilmiöitä? Ja lisäksi tässä on huomioitava erityisesti se, että aikuiset itse tietävät, etteivät Heidän satunsa ole totta, mutta lapset eivät voi sitä vielä mitenkään tietää. Kun taasen aikuiset tietävät varmasti, että lapset kertovat täysin vilpittömästi ja kaikessa hyväuskoisuudessaan vain sen, millä tavoin lapset itse näkevät tämän maailman. Aikuiset siis ovat niitä, joiden naivius on vertaansa vailla.
Aikuiset ovat lapsia, jotka ovat oppineet valehtelemaan. Aikuiset siis ovat alkaneet uskomaan, että luonnossa ei kaikki olekaan totta, koska Heidän vanhempansa ovat valheita ja satuja kertomalla siirtäneet omiin lapsiinsa sen uskomuksen, että lapsista voi kasvaa kunnon aikuisia vain, kun Heille kerrotaan satuja ja kun Heille valehdellaan. Aikuiset eivät siis ole eri olentoluokka kuin lapset ovat, vaan aikuisessa on kyse täsmälleen samasta olennosta edelleen, mitä Hän oli lapsena. Ainoa ero lasten ja aikuisten välillä on siinä, että lapset luonnostaan ihmettelevät tätä maailmaa, kun taasen aikuiset ovat oppineet satuihin uskomalla lopettamaan oman luontaisen ihmettelynsä, ja sen sijaan uskomaan, että ihmeet eivät kuulu lainkaan tähän maailmaan, vaan jos joku silti uskoo ihmeisiin, niin aikuiset syyttävät Häntä naiviksi tai hyväuskoiseksi tai muuten vain hörhöksi.
Aikuiset siis ovat oppineet uskomaan vilpittömästi siihen oppiin, että lapset ovat naiveja, kun lapset uskovat kaiken, mitä Heille kerrotaan, joten aikuiset kertovat lapsille valheita vain siksi, jotta lapset lopettaisivat uskomasta maailmaan sinänsä, ja alkaisivat uskomaan, että maailmassa on myös valheellisuutta --ja että on olematon satujen maailma, mikä on suunnattoman paljon ihmeellisempi kuin tämä reaalimaailma.
Aikuiset siis opettavat satujen kautta lapsille, että lasten ei tule ihmetellä tätä maailmaa, koska aikuisten mukaan vain satujen maailma voi olla ihmeellinen. Ja se syy, miksi lapset eivät saa uskoa ihmeelliseen maailmaan, eivätkä lapset saa ihmetellä maailmaa, on täysin poliittinen. Jos nimittäin lapset kasvaisivat isoiksi ihmiseksi, jotka edelleen ihmettelisivät tätä maailmaa, silloin He ihmettelisivät myös aikuisten politiikkaa ja aikuisten uskontoja --ja aikuisia, jotka uskottelevat, että tässä todellisuudessa ei ole mitään ihmeteltävää, koska aikuiset kaikkialla ovat siirtäneet ihmeiden maailman epätodelliseen satujen maailmaan.
Aikuisten mielestä kukaan ei saa olla hyväuskoinen, vaan jokaisen on jossakin vaiheessa opittava, ettei ihmisiin saa luottaa. Sitä aikuiset eivät siis tuossa opetuksessaan huomaa, että He opettavat satuja kertomalla, että satujen kertojiin ei tule luottaa. Koska siis aikuiset opettavat, miten epäluotettavia aikuiset ovat, niin ei pidä ihmetellä sitä, miksi aikuiset eivät luota toinen toisiinsa, vaan He ovat eripuraisia ja hirvittävän toraisia kaikessa, mitä He keskenään yrittävät tehdä. Joku lukija voisi tästä päätellä, että aikuiset eivät luota ihmisiin, koska aikuiset ovat opettaneet, että lasten tulee luopua tuosta lapsenomaisesta luottavaisuudesta, jonka lapsilla on luonnostaan, koska lapset eivät mitenkään voi syntyä tähän maailmaan tietoisina tämän (aikuisten) maailman epäluotettavuudesta.
Koska siis aikuisiksi kasvaneet ihmiset eivät enää luota muihin ihmisiin, silloin He ovat tietysti sisäistäneet täysin sen, miten aikuisina ollaan ja eletään ja toimitaan tässä maailmassa, joten aikuiset, jotka eivät luota ihmisiin, ovat täysin kuuliaisia aikuisten systeemille, joka merkitsee sitä, että He elävät ja opettavat vuorostaan lapsia olemaan luottamatta tähän maailmaan. Eivätkä aikuiset koskaan ole asettaneet arvojärjestykseen satua ja totuutta. Kumpi olisi lapsen kannalta parempi; totuuden opettaminen ja totuudellisuuteen kasvattaminen, vaiko satuihin uskomisen opettaminen, jotta lapset eivät kyseenalaistaisi aikuisten systeemiä.
No. Tästä jokainen lukija itsekin näkee, että aikuiset eivät voi pitää totuuden kertomista kovinkaan suuressa arvossa silloin, kun aikuiset uskovat, että lapsien on opittava luopumaan hyväuskoisuudestaan, jotta Heistä kasvaisi aikuisia, jotka luotettavasti pitävät yllä perinteisiä aikuisten uskomuksia, miten asioiden kuuluisi olla. Lasten hyväuskoisuus on aikuisille kauhistuksien kauhistus juuri siksi, koska jos lapset eivät menettäisi sitä paljon parjattua ja psykologisoitua naiviuttaan, silloin uusi sukupolvi ei enää uskoisikaan aikuisten systeemin olevan ainoa mahdollinen vaihtoehto.
On selvää, että aikuiset uskovat, että satuihin uskomisessa lapsi kasvaa kohden aikuisuutta; että jos lapsille ei kerrottaisi satuja, niin silloin aikuiset uskoisivat, että lapsesta ei voi kasvaa aikuista. Siis kiistattomasti aikuiset uskovat, että totuuden puhuminen ei kasvata lasta, koska aikuiset uskovat, että lasta kasvatetaan aikuisuuteen vain, kun lapselle puhutaan satuja. Jos siis lapsi ei ole koskaan kuullut satuja, niin aikuisten mielestä tuollainen satuja vaille jäänyt ihminen ei voi olla kelvollinen aikuinen.
Lasten kasvu kohden aikuisuutta siis tapahtuu satutunneilla, koska muutoinhan aikuiset eivät puhuisi lapsille satuja. Satujen kertomisen hetkellä aikuinen uskoo, että juuri nyt lapsi kasvaa pois päin lapseudestaan. Ja kun aikuinen huomaa, että lapsi uskoo aikuisen satuun, niin aikuinen on siitä kovasti mielissään, koska lapsi on jälleen yhden askeleen lähempänä aikuisuutta.
Aikuisilla on siis pakkomielteenä se, että lapsille on pakko opettaa, että on olemassa myös epäreaalisia ja epäluotettavia asioita. Koska jos satujen kertomisen pakkomielle ei olisi aikuisuuden tyypillinen piirre, silloin tietysti aikuiset eivät kertoisi lapsille satuja, koska sitä ei silloin vaadittaisi aikuisilta.
Nyt siis huomataan, että aikuiset nimenomaan vaativat, että lapsille pitää kirjoittaa ja kertoa ihmeiden kuuluvan vain ja ainoastaan johonkin epätodelliseen maailmaan, koska on selvää, että lapset eivät voi syntyä tähän maailmaan satuihin uskovina, ja siten ne olisivatkin lapsia jotka vaatisivat aikuisia kertomaan Heille satuja. Lapset eivät vaadi ihmeellisen maailmansa ihmeiden perustelemista satujen maailmalla, vaan nimenomaan se on niin, että aikuisten maailma romahtaisi täysin, jos lapsia ei aivopestäisi uskomaan, että se on naivia uskoa, mitä aikuiset Heille kertovat.
Koska aikuiset ovat lapsellisia, niin He eivät tietysti pysty perustelemaan lapsen ihmeinä näkemiä asioita tämän maailman puitteissa, eli omin aivoin, vaan aikuiset kaikessa vakavuudessaan lukevat muiden aikuisten kirjoittamista jutuista, miten johonkin lapsen vilpittömään kysymykseen vain voidaan vastata
Ja lapset luonnostaan matkivat aikuisia, joten jo aika varhaisessa vaiheessa lapset kokeilevat tuota aikuisten metodia muihin lapsiin, jolloin myös Heidän nähdään syyttävän toinen toisiaan naiveiksi ja hyväuskoisiksi, jos lapsi on onnistunut narraamaan toista lasta. Ja aikuiset hykertelevät silloin vieressä tyytyväisinä, kun He omin silmin näkevät lastensa kasvavan pois lapsen luontaisesta luottavaisuudesta ja hyväuskoisuudesta kohden aikuisten valheellista maailmaa, missä jopa psykologiaakin käytetään sen todistelemiseen, miten sairasta on uskoa muita ihmisiä.
Kuitenkin on muistettava, että aikuiset omaavat edelleen sen saman mielikuvituksen, joka Heillä oli lapsenakin. Ainoa ero aikuisen ja lapsen välillä onkin nyt siinä, että kun lapsi käyttää mielikuvitustaan selittämään tätä tosimaailmaa itselleen, niin aikuinen käyttää mielikuvitustaan sepittämällä satuja lapsille, jotta voisi säilyttää uskonsa, että maailma on epäluotettava paikka aikuisille. Ja aikuiset tunnetaan myös siitä, että He isompikokoisina vaativat lapsia uskomaan aikuisten satuja, kun taasen aikuisten ei tule uskoa lasten mielikuvitusta, koska lapset eivät ole fyysisesti vielä niin isoja, että lapset voisivat pakottaa aikuiset kuuntelemaan lasten mielikuvituksellisia kertomuksia, miten asiat todellisuudessa ovat. Aikuiset siis uskovat fyysiseen kokoonsa, joka antaa Heille yksinoikeuden satujen kertomiseen.
Kun niin usein puhutaan, miten aikuisten tulisi ihmetellä tätä maailmaa lasten silmin, niin tässä siis todistetaan, että aikuiset edelleenkin ihmettelevät maailmaa, mutta He ovat vain vaihtaneet tämän reaalimaailman satujen maailmaksi, josta siis todisteena on se, että aikuiset vaativat lapsia uskomaan omia tarinoitaan, kun taasen yksikään itseään kunnioittava aikuinen ei suin surminkaan voi uskoa lasten näkemystä siitä, miten asiat ovat tässä maailmassa. Jos nimittäin aikuiset uskoisivat lapsia, silloinhan aikuiset kasvaisivat pois päin aikuisuudesta, eli silloin aikuiset eivät enää voisi hallita muita ihmisiä, eivätkä aikuiset silloin voisi elättää itseään köyhien loisina, kuten nyt tehdään.
Aikuisuudessa on siis kyse puhtaasti satujen maailmassa elämisestä, mihin ihmiset siirtyvät, kun He alkavat uskoa, että aikuiset valehtelevat Heille. Koska siis aikuisten maailmassa mikään ei ole totta, silloin voimme helposti nähdä, mikä todella mättää aikuisuudessa, kun aikuiset leikkivät sotaa, kun aikuiset leikkivät muiden hallitsemista, kun aikuiset leikkivät rikasta ja köyhää jms.
Aikuiset siis sotivat keskenään ja lapsia vastaan, koska aikuiset opettavat lapsille satuja. Sillä silloin ja siinä aikuiset eivät pysty ymmärtämään sitä, miten hirveän epäreiluja He ovat lapsia kohtaan, kun He vaativat lapsia uskomaan aikuisia, mutta aikuisten ei tarvitse uskoa lapsia. Ja koska siis aikuiset ovat selvästi epäreiluja, silloin aikuiset eivät voi muuta kuin sotia keskenään, koska aikuisten epäreiluuden tulee ilmetä myös kaikkein julmilla tavoin, joten sota on siksi välttämätön, jotta aikuiset voisivat osoittaa, miten epäreiluja He lopulta oikein ovatkaan. Ja aikuiset ovat epäreiluja, koska He eivät usko lapsia, mutta vaativat lapsia uskomaan aikuisten satuja. Aikuiset eivät siis voi olla epäreiluja vain lapsia kohtaan, vaan joku voi olla epäreilu, koska Hän on sitä kaikkia kohtaan. Ja epäreiluus voi olla tosiasia vain semmoisessa maailmassa, missä aikuiset eivät luota toinen toisiinsa.
Koska aikuiset eivät luota toinen toisiinsa, silloin Heidän tietysti on riideltävä keskenään, mutta aikuiset eivät riitelisi keskenään, jos Heidän riitelynsä ei ilmenisi äärimmäisenä riitelynä. Olisi mahdotonta kuvitella sellaista maailmaa, missä olisi riiteleviä aikuisia, jotka eivät kuitenkaan sotisi keskenään.
Ja aikuiset riitelevät, koska He ovat opettaneet lapsille --siis itselleen--, että muihin ihmisiin ei pidä luottaa. Sitä niinku saa mitä kylvääkin, joten koska aikuiset kylvävät epäluottamusta valheita kertomalla, silloin aikuiset saavat niittää epäluottamusta itsekin. Ja sotiminen on välttämätöntä silloin, kun ihmiset eivät luota toinen toisiinsa, koska rauhan maailmassa ihmiset luottavat toisiinsa.
Aikuiset eivät kuitenkaan ole milloinkaan voineet lakata uskomasta omaa mielikuvitustaan, joten aikuisten olisi edelleen erittäin helppoa uskoa lasten mielikuvituksellisia tarinoita. Mutta aikuiset eivät voi uskoa lapsia, koska aikuiset uskovat, että totuus voi virrata vain aikuisista lapsiin päin, eikä niin, että lasten puheet itsessään olisivat totta, tai aidon kuuntelemisen arvoisia. Jos nimittäin aikuiset uskoisivat lastenkin puhuvan totuutta, silloin aikuiset eivät voisi opettaa lapsille oppeja, puhumattakaan oikeiden oppien opettamisesta, koska silloin aikuiset oppisivat lapsilta, että totuutta voidaan puhua erittäin hyvin ilman oppia, ja että totuutta ei voi muuten puhuakaan kuin vain opeitta.
Kukaan rehellinen ei voi kertoa muille epätosia asioita. Joku voi kertoa toiselle epätosia juttuja vain silloin, kun Hän on valmis tekemään kaikkea muutakin pahaa toiselle. Jokainen, joka on valmis valehtelemaan lapsille, on valmis tekemään lapsille mitä tahansa pahaa ilman mitään rajaa.
Epätosien juttujen kertojat perustelevat valheellisia juttujaan, että elämä on paljon rikkaampi ja monipuolisempi, kun saa kertoja valheita ja satuja muille. Se on jälleen sitä, että ei uskota tähän maailmaan ja sen kaikkinaiseen rikkauteen, josta riittäisi jaettavaa ikuisesti kaikille, vaan valheisiin uskovat ovat juuri Heitä, jotka haluavat itselleen enemmän kuin ovat valmiita antamaan muille, koska myös se on täyttä valhetta, että joku olisi ihmisenä niin arvokas, että Hänellä pitää olla enemmän kuin muilla. Mutta on muistettava, että valhe johtaa aina kärsimykseen, ja jos valehtelija itse ei heti koekaan valehtelunsa seurauksia kärsimyksinä, niin kenenkään ei tule luulla, että jonkun elämä tulee paremmaksi, kun Hänelle kerrotaan valheita.
Valehtelijat eivät osaa muuta kuin selittää pois valheen kohteen kokeman kärsimyksen, joka on samaa kuin tunteettomuus muita kohtaan, eli kyvyttömyys asettua itse siihen asemaan, miltä Hänestä itsestään tuntuisi, kun Hänelle valehdeltaisiin, ja sitten kuvitella, miten se muka voi parantaa Hänen elämäänsä ja kasvattaa Häntä ihmisenä kohden kypsempää vanhemmuutta.
Valehtelijat perustelevat lapsille ja muille valehtelemista silläkin, että valehteleminen säästää muita lisäkärsimyksiltä. Mutta silloin ei tajuta lainkaan, että jos ei voi kertoa koko totuutta, silloin voisi ihan yhtä hyvin olla hiljaakin jonkun tapahtuman yksityiskohdista, jotta ei tarvitse korvata totuutta valheella.
Esimerkiksi poliitikot julistavat, että kansalaisille ei saa kertoa päätöksenteon yksityiskohtia, koska kansalaiset eivät niitä kuitenkaan ymmärtäisi. Itse asiassa poliitikot ovat siinä täysin oikeassa, koska jos päätöksenteko olisi kaikilta osiltaan julkista, niin kansalaiset eivät todellakaan ymmärtäisi poliitikkoja, ja niinpä kansa vaihtaisi silloin poliitikot toisenlaiseen päättäjiin, joita He ymmärtäisivät. Kansalaiset voivat siis luottaa poliitikoihin vain siksi, koska kansalaiset ovat itsekin valehtelijoita, joiksi He tulivat tuon aikuistumisprosessin kautta, joka on siis sitä, että aikuiset opettavat lapset valehtelemaan, jotta aikuiset saisivat edelleen ylläpitää tätä äärimmäisen valheellista systeemiä, missä on helppoa uskoa siihen, että poliitikot tarvitsevat paljon rahaa, koska poliitikot valehtelevat ja kansa uskoo, että ihminen on sitä pätevämpi mitä enemmän Hän tarvitsee rahaa elääkseen tätä ainutkertaista elämäänsä.
Valheen oikeutta voidaan perustella vain silloin, kun se on kehäpäätelmä; vanhemmat perustelevat, että lapsille ei saa kertoa koko totuutta, jotta säästettäisiin Heidät lisäkärsimyksiltä, joka voi tarkoittaa vain sitä, että maailma, missä valhetta pidetään oikeutettuna, aiheuttaa lapsille sellaisia kärsimyksiä, joiden totuutta ei voi kertoa kokonaan, vaan totuus on korvattava valheella.
Valehtelua oikeuttavat perustelut eivät siis ota lainkaan huomioon sitä, millainen maailma olisi lapsia (ja kaikkia kohtaan) silloin, jos ja kun vanhemmat eivät kertoisi lapsille epätosia juttuja. Huomataan siis selvästi, että aikuisten valehtelu ylläpitää sellaista maailmaa, joka aiheuttaa lapsille kärsimyksiä. Ja vanhemmat ylläpitävät valehteluaan perustelemalla sitä sillä, että lapsille ei saa kertoa koko totuutta, vaan totuus pitää korvata valheilla, jotta säästettäisiin lapsia kärsimyksiltä.
Yleinen mielipide kuitenkaan tuomitsee valehtelun, joten sitä ei voida pitää inhimillisenä, jos joku valehtelee muille, vaan se on täysin epäinhimillistä valehdella muille, koska jos valehtelu olisi inhimillistä, silloin se olisi yksinomaan hyvää ja jokainen valhe parantaisi aina sekä valehtelijan että valheen kohteen elämää ja elämänlaatua. Mutta siinä se vitsi onkin, että joku voi valehdella toiselle vain siksi, koska Hän ei välitä vähääkään valheen kohteen elämänlaadusta ja sen parantamisesta, vaan kuvittelee, että vain Hänen elämänlaadullaan on jotakin merkitystä Hänelle.
Vanhemmat siis valehtelevat lapsille, koska se sopii vanhemmille, eikä niin, että valehtelu sopisi lapsille. Valehtelevat vanhemmat katsovat vain sitä, mikä on Heille hyväksi, ja se on vanhempien mielestä hyväksi Heille, että Heidän ei aikuisten uskomusten tähden tule uskoa lapsiaan, vaan lasten tulee uskoa kaikessa aikuisia, koska muutoin aikuisten omilta opeilta putoaisi pohja täysin pois, jos sekä vanhemmat että lapset uskoisivat vilpittömästi toinen toisiaan.
Aikuiset siis perustelevat valehtelua aikuisuuden ylläpitämisellä, koska aikuiset toki tietävät, että lapset eivät luonnostaan kerro aikuisille satuja, eivätkä lapset myöskään valehtele, joten lapset eivät aiheuta maailmaan kärsimystä, vaan aikuiset tekevät sen yksin, koska He uskovat, että maailmassa pitää olla valheita, jotta maailma olisi rikkaampi ja monipuolisempi.
On erityisen huomioitavaa se, että aikuisina itseään pitävät:
Mutta vanhemmat säästyisivät kaikelta tuolta, kun He vain lopettaisivat järkeään käyttämällä uskomasta siihen valheeseen, että aikuisten tulee opettaa lapset valehtelemaan, jotta maailmasta tulisi monipuolisempi ja se olisi rikkaampi kuin mitä se on, kun se on pelkästään totta. Sillä järkevä ihminen on järkevä, koska Hän ei valehtele. Valhetta ei voida koskaan perustella järkisyillä, vaan valheen kaikki perustelut ovat valhetta. Valehtelu on pahuutta siinä, missä lapsen lyöminenkin. Jos valehtelu ei olisi pahuutta, silloin valehteleminen olisi aina ja kaikkialla vain hyvää, joka tarkoittaisi sitä, että valehtelun kohteet olisivat joka kerta ikionnellisia, kun Heille valehdellaan, ja että valehtelun kohteet olisivat yhtä rikkaita kuin valehtelijatkin.
Aikuiset siis ovat itse omassa keskuudessaan määritelleet, että lapsille valehtelua ei kutsuta valehteluksi, vaan satujen kertomiseksi, tai lapsien säästämiseksi. Mihinköhän aikuiset säästävät lapsiaan? Valehtelussa on siis kyse puhtaasti aikuisten itsensä luomasta määritelmästä, ja aikuiset ovat luoneet valheen määritelmän pelkästään itsekkäistä syistään. Lapset eivät kerro satuja, joten satujen kertominen on kovin yksipuolista, jonka vanhemmat ovat omaksuneet siksi, jotta He saisivat säilyttää saavutetut etunsa, eli jotta maailmassa edelleen olisi köyhyyttä, kurjuutta, kärsimystä, sotia, nälänhätää ja kaikkea muuta epäinhimillistä, jotka ovat olemassa pelkästään siksi, että aikuiset valehtelevat.
Jos joku haluaa itselleen enemmän, niin jokaisen tulee tajuta, ettei se ole mahdollista, jos se ei ole keltään pois. Mutta kukaan sellainen ei halua uskoa tätä, koska Hän valehtelee itselleen, että joillakin tulee olla enemmän kuin muilla, eikä se ole keltään pois. Aikuisten mielestä rikkaat eivät aiheuta köyhyyttä, vaan köyhät ovat yksin syyllisiä omaan alennustilaansa, sillä aikuisten mieletsä köyhätkin voisivat5 olla rikkaita, jos vain He olisivat yhtä älykkäitä, eikä aikuisten mukaan rikkaiden rikkauksissa ole lainkaan kyse järjestelmän käyttämisestä harvojen hyväksi.
Jos vain aikuiset eivät valehtelisi, silloin aikuiset eivät ainakaan valehtelullaan aiheuttaisi kellekään mitään harmia. Mutta kukaan ei voi olla rehellinen, jos Hänen ainoa hyveensä olisi valehtelemattomuus. Kukaan ei voi olla hyvä vain yhdessä inhimillisen elämän asiassa, vaan inhimillinen elämä on inhimillistä, kun se elämä ei tuota mitään epäinhimillistä.
Jos aikuiset olisivat rehellisiä, silloin He antaisivat lasten selittää Heille, miten asiat ovat lasten mielestä, mutta aikuiset eivät voi olla rehellisiä, koska He pitävät valehtelusta kiinni perustelemalla sitä valheillaan. Vanhemmat esimerkiksi väittävät, että elämään kuuluu myös myyttinen puoli, mutta jos satu olisi yhtä kuin myytti, miksi silloin vanhemmat eivät usko lasten myyttisiä kertomuksia? Sillä lapset eivät ymmärrä sellaista perustelua, että lapsesta kasvaa kunnon aikuinen, kun Hänelle kerrotaan satuja, koska lapsi edes ymmärrä, että joku asia ei olekaan totta, mutta kuten edellä on jo ollut siitä puhetta, ja kuten jokainen vanhempi on oppinut, niin aikuisten puheet eivät olekaan totta.
Lapsen mielestä Heidän omat selvityksensä ovat totta, mutta aikuisten mielestä lasten puheet ovat myyttisiä. Mutta aikuiset ovat määritelleet, että myyttinen puhe ei voi olla totuudellista puhetta. Ja koska aikuiset väittävät, että lasten puheet ovat myyttisiä, niin se on sama asia aikuisille kuin lasten puheiden pitäminen satuina. Eli aikuiset eivät ensinkään usko lapsia, koska aikuiset ovat samastaneet myyttisen puheen yhdeksi sadun ja epätoden kanssa.
Jos siis aikuiset puhuisivat myyttisesti, niin se ei olisi lainkaan sama asia kuin satujen kertominen, vaan myyttisyydessä on kyse nimenomaan lapsenomaisesta tämän reaalimaailman selittämisestä. Aikuiset ovat lapsellisia, koska He selittävät epätodenmaailmaa, joka johtuu siitä, että He ovat oppineet uskomaan, ettei tämä reaalimaailma ole lainkaan ihmeellinen. Aikuisten käsitys myyttisyydestä siis sisältää epätodellisuuden, joten tästä nähdään, ettei lasten myyttinen puhe ole yksi yhteen aikuisten myyttisyyden käsitteen kanssa, koska lapset eivät pidä luontojaan mitään epätodellisena.
Tässä on esitetty paljon sadusta ja todesta, ja joku saattaa silti vielä kysyä, millä tavoin sadun erottaa todesta. Pointti on tässä siinä, ettei kukaan satuiluun uskova voikaan erottaa satua todesta, vaan sadun voi voi tuntea saduksi vain sellainen, joka ei usko epätosiin juttuihin:
Nyt huomataan, että aikuiset ovat tehneet määritelmänsä pelkästään aikuisia varten, koska aikuiset eivät ole lainkaan huomioineet sitä, mitä lasten jutut oikeasti ovat. Koska siis aikuiset ovat tehneet määritelmänsä vain tiettyä ryhmää varten, eivätkä kaikkia ihmisiä ajatellen, silloin on itsestään selvää, että aikuiset eivät ole perillä totuudesta, eikä Heillä näin ollen ole mahdollisuutta erottaa sitä, mikä on satua ja mikä on totta, koska aikuiset itse elävät pelkästään valheen ja epätoden maailmassa.
Aikuiset muka tuntevat totuuden, kun He salailevat toisiltaan asioita ja valehtelevat toinen toisilleen minkä kerkeevät, ja sitten He vielä vaativat toinen toisiaan kunnioittamaan tuollaisia valehtelevia aikuisia.
Kestävä ja rakkaudellinen parisuhde vaatii, että sen molemmat osapuolet kunnioittavat toinen toisiaan. Kunnioitus vaatii rehellisyyttä. Parisuhteen on mahdotonta kestää, jos molemmat tai jompi kumpi vanhemmista valehtelee toiselle. Aivan samoin myös lapsi--vanhempi -suhde vaatii ehdotonta rehellisyyttä, eikä lapsen voi odottaa kunnioittavan vanhempaansa, jos lapsi ei tiedä, puhuuko vanhempi Hänelle totta.
Jos lapsi edes epäilee vanhempansa juttuja, silloin Hän ei voi samaan aikaan kunnioittaa vanhempaansa, joka on täsmälleen sama tilanne, jos parisuhteen toinen osapuoli ei ole varma, onko toisen puheet totta vai ei. Jos siis joku vielä perustelee lapsille valehtelun olevan oikeutettua, niin pyydän sellaista tarkistamaan kantansa ajattelemalla itse, miten Hän voisi suhtautua kunnioittavasti sellaiseen, jonka juttuja Hän epäilee, tai joka suorastaan valehtelee Hänelle.
Ei voida mitenkään vaatia lapsia kunnioittamaan vanhempiaan silloin, kun lapselle on opetettu, että vanhempien juttuihin tulee suhtautua epäillyksellä, sillä ihminen on rakennettu niin, että Hän on mahdotonta samaan aikaan kunnioittaa sellaista, joka valehtelee Hänelle, tai joka on muuten vain epäuskottava. Kunnioituksessa on kyse luonnonprosessista, eikä kunnioitus voi olla aitoa, jos kunnioituksen kohde ei ole sen arvoinen. Luonnon kunnioitusprosessissa ei ole mitään valheellista, joten jos joku opettaa lapsia valheen tuntemiseen, niin tuollainen opettaja ei voi saada lapsia kunnioittamaan itseään, vaan lasten aikuisia kohtaan kunnioitus vähenee sitä mukaan mitä enemmän lapset oppivat valehtelemaan, ja pitämään aikuisten juttuja epäillyttävinä.
Luonnossa mikään ei voi olla pysähtyneisyyden tilassa, eikä staattisena. Ei edes lasten tuntema luonnollinen vanhempien kunnioitus voi pysyä samana, puhumattakaan, että lapset antaisivat enemmän kunniaa, jos vanhemmat opettavat lapsille valheita. Jos todella vanhemmat olisivat aidosti huolissaan lapsista, silloin vanhemmat itse eläisivät ja toimisivat niin, että lasten luonnollinen kunnia vanhempia kohttaan ei vähenisi. Mutta se vaatii silloin vanhemmilta ehdotonta rehellisyyttä, eikä kukaan voi olla rehellinen, jos Hän uskoo, että aikuisten tulee opettaa lapsille valheita, jotta lapsista kasvaisi aikuisia.
Samoin kuin vanhemmat vaativat toisiltaan rehellisyyttä, niin myös lapsilla on ehdoton oikeus vaatia vanhempia olemaan täysin rehellisiä kaikissa suhteissaan. Kukaan ei vaadi toiselta valheita, vaan ihminen on ihminen, koska Hän vaatii muita olemaan ehdoitta rehellisiä. Yksikään vanhempi ei vaadi edes rahaa rehellisyydestä, vaan jokainen ihminen pitää rehellisyyttä niin perustavanlaatuisina ihmisen ominaisuutena, ettei kukaan edes odota saavansa siitä palkkaa, kun on rehellinen. Eivät edes saatananpalvojat suvaitsisi vähääkään sitä, että Heille valehdeltaisiin, joten silloin jokaisen on jo tajuttava, ettei valehtelu ole missään nimessä inhimillistä toimintaa.
Mikään ryhmä ei voi pysyä pystyssä, jos sen jäsenet eivät ole rehellisiä toisilleen. Jos siis perheen vanhemmat eivät ole rehellisiä toisilleen, silloin perhe on vakavasti sairas, missä se valhesairaus on jo tarttunut perheen lapsiinkiin. Ja niin kuin valehtevat parit joutuvat hajaantumaan, niin myös yhteiskunta joutuu ennen tai myöhemmin lopulliseen hajaannuksen tilaan, jos sen perusyksiköt --perheet-- opettavat valehtelua. Mihin siis yhteiskunta tarvitsee valheita?
Yhteiskunta ei tarvitse valheita, eikä mikään yhteiskunta voi edes sietää valehtelua, vaan valehtelua tarvitaan vain silloin, kun vallalla on uskomus ihmisten erillisyydestä. Ja ihmiset voivat uskoa omaan erillisyyteensä vain siten, että He jatkuvasti vain valehtelevat. Mutta kukaan ei voisi valehdella, jos Hän ei saisi siitä jotakin yksityistä ja lyhytaikaista hyötyä itselleen. Aikuiset siis valehtelevat ja He opettavat valehtelua, koska Heidän systeeminsä vaatii sitä, sillä jos aikuisten systeemi olisi täysin rehellinen, silloin esimerkiksi poliitikot eivät voisi opettaa, että He eivät voi olla päteviä, jos He eivät saa kunnollista palkkaa jms.
Nykyään me emme siis elä yhteiskunnassa, vaan yksityiskunnassa, missä jotkut valehtelevat olevansa yhteiskunnan johtajia, kun He kasaavat omiin taskuihinsa kansan yhteistä omaisuutta minkä vain suinkin irti saavat. Jos siis aikuiset eivät opettaisi lapsia valehtelemaan, niin silloin lapsista kasvaisi esille ihan oikea yhteiskunta, missä ei olisi mitään sellaista, johon aikuiset nykyään turvaavat oman ylettömän elämänsä. Aikuiset siis pelkäävät, että rehelliset lapset eivät enää uskoisikaan aikuisten valheita siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat enemmän kuin muut, koska He ovat niin tyhmiä, etteivät pysty muuten selviytymään elämästä elävinä. Aikuisten on siis kertakaikkisen pakko aivopestä lapset uskomaan valheisiin, koska muutoin aikuiset eivät voisi enää vaatia itselleen enempää, mitä He ovat valmiita antamaan muille, koska aikuiset ovat niin tyhmiä, etteivät He selviä elämästä, jos Heidän pitäisi elää vaatimatonta elämää.
Esimerkiksi poliitikot opettavat lapsille valheita, koska poliitikot opettavat, että jos ihminen ei saa mielettömästi palkkaa ja etuksuuksia, silloin Hänen on aivan pakko ajatella surkeita ja vääriä ajatuksia, koska vain suurta palkkaa nauttivat pystyvät ajattelemaan päteviä ja oikeita ajatuksia. Poliitikot opettavat sellaisenkin valheen, että ihminen voi selviytyä jostakin hankalasta työtilanteesta vain, kun Hänelle annetaan sen työn jälkeen mielettömän suuri rahallinen korvaus. Jos esimerkiksi lukijalla on juuri nyt erittäin hankala tilanne työpaikalla, niin Sinä selviät siitä vain, jos Sinä saat parin viikon päästä kovaa palkkaa, eli Sinä et selviä työstäsi, jollet Sinä koko ajan ajattele rahaa. Usko tai älä, mutta näin vain aikuiset lapsia opettavat. Älä vaan vahingossakaan usko, että Sinä selviäisit töistäsi omalla järjelläsi, vaan Sinun on ehdoitta uskottava, että Sinä selviät työtehtävistäsi vain siksi, koska saat mielettömän suurta palkkaa.
Koska siis siitä on jo pari kuukautta, kun poliitikot viimeksi saivat parinkymmenen prosentin palkankorotuksen, niin nyt me huomataan, että poliitikot eivät enää pysty ajattelemaan kovinkaan hyviä ajatuksia, koska He ovat jo parin kuukauden ajan olleet hurjassa syöksyssä yhä syvemmälle palkkakuoppaan, ja sen todisteena on juuri se, että poliitikot eivät enää ole päteviä, koska He ovat jääneet palkkakehityksessä jo niin paljon jälkeen muista. Jos siis poliitikolla on juuri nyt jokin hankala lakiesitys, niin Hän ei selviä siitä, jollei Hän kohtapuoliin korota omaa palkkaansa, koska poliitikot uskovat, että He ovat päteviä vain, kun He saavat mielettömästi palkkaa.
Aikuisten on siis koko ajan hysteerisesti opetettava lapsille, että aikuiset ovat epäluotettavia, joiden juttuja ei tule uskoa, koska muutoin lapsille voisi käydä huonosti. Ja ainoa keino, jolla lapset saadaan uskomaan aikuisten olevan epäuskottavia on siinä, että aikuiset valehtelevat lapsille, koska jos aikuiset eivät valhtelisi lapsille, silloin lapset eivät oppisi uskomaan, että aikuiset ovat valehtelijoita. Ei siis mikään ihme, että lapset kunnioittavat vanhempia yhä vain vähemmän ja vähemmän, koska aikuiset valehtelevat lapsille yhä vain julkeammin ja hävyttömämmin. Se nyt on vain tyhmää vaatia lapsia kunnioittamaan aikuisten maailmaa.
Se on vielä selvittämättä, minkä selvityksen aikuiset ja poliitikot itse tästä asiasta antaisivat, mutta lapsille sanoisin, että Te voitte aina epäillä aikuisten ja poliitikkojen selvityksiä asiasta, koska siksihän juuri He valehtelevat Teille, että Teistä tulisi kuuliaisia epäilijöitä, joiden ei pidä epäillä vallitsevaa systeemiä, koska se on valhetta, ja joka niin ollen pysyy pystyssä vain niin kauan, kun lapsista kasvaa valheeseen uskovia. Kun siis lapsista on kasvanut epäluotettavia, silloin Heidän on helppoa uskoa aikuisia, jotka opettavat, että lapsia tulee kasvattaa valheita kertomalla, koska muutoin lapsista ei tulisi epäluotettavia, joita pitää holhota, koska vain epäluotettavia pitää holhota.
Koneitakin pitää holhota vain, jos ne ovat epäluotettavia. Koska aikuiset vaativat lapsia kasvamaan epäluotettaviksi, niin aikuiset tekevät noin vain siksi, jotta aikuiset voisivat edelleen uskotella, että ihmiset eivät voi itse hallita itseään, vaan aikuisia varten pitää olla poliitikoita ja vartijoita, ja holhoojia jms. Aikuiset siis opettavat lapset valehtelijoiksi vain siksi, että aikuiset voisivat säilyttää työpaikkansa, kuten papit opettavat Jumalan rankaisua, koska jos papit opettavaisivat Jumalan rakkautta, niin He eivät voisi vaatia itselleen enempää, eli ilmaista pappilan asuntoa, ilmaista ruokaa, ja ilmaista rahaa, jota He valheellisesti palkakseen kutsuvat.
Vain epäluotettavia ihmisiä pitää hallita ja holhota. Ja tämä on se ainoa syy, miksi aikuiset opettavat lapsille satuja, ja miksi aikuiset uskovat, että lapsille tekee hyvää oppia, että ihmiset ovat epäluotettavia. Jos lapsista ei kasvaisi epäluotettavia, silloin Heitä ei enää tarvitsisi hallitakaan, joten aikuisten on aivan kertakaikkisen pakko opettaa lapset valehtelijoiksi, koska muutoin poliitikot ja muut aikuiset kuolisivat nälkään, koska He uskovat, että He eivät selviytyisi, jos Heidän pitäisi elää siivoojan palkalla. Ja juuri tuosta syystä poliitikot ja muut aikuiset likaavat tätä maailmaa, jotta He voisivat uskoa, että joidenkin pitää olla siivoojia, joille ei tule maksaa niin paljoa kuin muille, koska muutoin poliitikot kuolisivat nälkään, jos He eivät saisi enempää kuin sen ns. minimipalkan verran rahaa.
Ja jälleen kerran tuokin poliitikkojen maailmanlikaajan tehtävä on täsmälleen sitä, mitä papit tekevät väittäessään, että ihmiset ovat sisältä täysin likaisia, ja että pappien mielestä tämä planeetta on niin likainen, ettei sitä voi kukaan puhdistaa, vaan Jumalan pitää tuhota tämä, jotta papit eivät kuolisi nälkään.
Asiasta lisää:
Paperi: Lasten Velvollisuudet
Paperi: Käsittäminen
Luonto: Lapsen Usko
Elon Ulottuvuudet: Kilpailu Oppina
Nykyisyys: Välittäminen On Manipulointia