Ymmärryksen Hengessä
O
Kilpailun syy on ihmisen ylimielinen omahyväisyys. -- Think it three times.
EtuPiha --> Huone II --> Kilpailu Oppina
PAPERIN SISÄLLYS:
01. Kilpailluttajat Eivät Kilpaile 02. Kilpailu ei ole vietti 03. Kaikkivaltias Kilpailu 04. Rikkaiden Lisääntyminen 05. Lähtötelineyhteiskunta 06. Vaalit Kilpailuna 07. Omat Oikeudet 08. Elämän Opetus 09. Valtion Alkusyy 10. Oppien Alkusyy 11. Viisas Lapsi


OMAHYVÄINEN KILPAILU

ILMAN OPPIA KUKAAN EI KILPAILISI

Kilpailu on peli. Peliä voidaan pelata vain säännöillä. Säännöt eivät poikkea olemukseltaan opeista. Oppi on peli. Oppeja pelataan säännöillä. Oppien yleisenä sääntönä on voittaminen. Opit ovat kilpailua. Leikin säännöstöön ei kuulu voittaminen. Leikin sääntönä on leikkiin osallistujien täydellinen tasa-arvoisuus. Jos leikissä joku haluaa olla muita parempi, niin silloin leikki ei voi tuntua enää leikiltä, vaan se on kilpailua.
Kilpailun sääntönä on, että yksi on voittaja, ja muut ovat kilpailun rekvisiittaa. Kaikissa opeissa ihmiset ovat vain pelinappuloita, joilla rikkaat pelaavat. Oppien olemusta älyllä tarkasteltaessa huomataan, että ihmiset eivät ole kilpailuun osallistujia, koska Heitä kilpailutetaan.

Kilpailuyhteiskunnan olemukseen kuuluu, että ihmisiä jatkuvasti vaaditaan asettumaan lähtökuoppiin. Jos ihmiset eivät olisi koko ajan lähtökuopissaan, niin silloin Heitä ei voitaisi kilpailluttaakaan. Jos ihmiset olisivat tasa-arvoisia, niin silloin yksikään poliitikko ei voisi kilpailuttaa ketään. Poliitikot ja rikkaat voivat kilpailuttaa ihmisiä vain sellaisessa systeemissä, missä poliitikot eivät lainkaan ajattele omilla aivoilla yhtään mitään. Kun ihminen ajattelee omilla aivoillaan, niin silloin Hänen on täysin mahdotonta olla kilpailluttaja. Omilla aivoilla ajatelevat ovat leikkisiä ihmisiä, jotka haluavat, että elämä olisi tasavertaisten ihmisten leikkiä kaikille,

Yhteiskuntaa voidaan johtaa oikein vain leikillä. Jos johtaminen ei ole leikkiä, niin silloin johtaja on kilpailun johtaja, jossa Hän kilpailuttaa kaikkia muita. Kilpailuttajat ovat omasta mielestään päteviä ja kaikin puolin muita älykkäämpiä. Mutta vähäinenkin määrä älyä riittää sen huomaamiseen, että kilpailuttajat eivät toimi älykkäästi, koska kilpailuttajat uskovat oppiin kilpailuttamisesta, eli vakavasta johtamisesta, josta leikki on mahdollisimman kaukana.

Vain leikkisä ihminen käyttää älyään, koska leikissä ihminen toteuttaa kokonaisvaltaisesti itse itseään. Kilpailussa ihminen ei toteuta itseään, vaan joku muu käskyttää ihmistä, jolloin myös ihmisen hyöty elämälle valuu täysin hukkaan. Kilpailuttajat eivät ole hyödyllisiä elämälle, koska kilpailuttajat estävät ihmisiä käyttämästä omia aivojaan. Elämän hyöty on siinä, kun ihminen toteuttaa omaa hermostoaan omalla luonnollaan, koska elämä on luonut jokaisen hermoston autokratiaa varten.


1. KILPAILLUTTAJAT EIVÄT KILPAILE

Kilpailluttajat kilpailuttavat ihmisiä, jotta rikkaat voisivat ratkoa ongelmiaan yksittäistapauksina, eli erillisinä kilpailuina. Rikkaat itse ovat kaiken aikaa kaiken kilpaillutuksen tavoittamattomissa. Systeemien ongelmia ratkovat siis rikkaat, jotka luulevat, että itse kilpailuttaminen ei voi olla mikään ongelma, vaan kilpailu on se ainoa funktio, jolla ongelmia voidaan ratkoa. Koska siis itse kilpailu ei voi olla poliitikoiden ja rikkaiden mukaan ongelma, niin silloin tietysti tuollaisella asenteella on täysin mahdotonta edes ajatella, että itse kilpailuttaminen luo ongelmia.

Kilpailluttaja ei itse osallistu kilpailuun, joten rikas ei voi mitenkään ilman omakohtaista kokemusta ymmärtää kilpailusta yhtään mitään. Huomatkaa, että kilpailijat ovat aina kaikkein sairaimpia, joten kilpailluttajat ovat mieleltään vähintäin yhtä sairaita kuin kaikki kilpailijat yhteensä. Kilpailuttajat uskottelevat muille olevansa itsekin kilpailijoita, kun He ottavat tuhannen metrin aika-ajoissa kilometrin tasoitusta vaatiessaan ensin itselleen ilman yhden yhtäkään luukutusta kaikki ne sadat etuisuudet, joista köyhien pitää kilpailla luukutuksilla saadakseen edes yhden niistä.

Ongelmat eivät vähene sillä, että niitä ratkotaan yksitellen. Yhteiskunnan johtaminen edellyttää johtajilta kokonaisuuden näkemistä. Yhteiskunta ei voi kehittyä, jos sen johtajat keskittyvät kokonaisuuden sijasta yksittäisten ongelmien ratkomiseen. Yhteiskunta ei ole kenenkään hallinnassa, jos siinä ratkotaan yksittäisiä ongelmia. Yhden ratkaistun ongelman tilalle syntyy kourallinen lisää ongelmia. Erityisesti se ei ole yhteiskunnan johtamista, että sen eri osat kilpailevat siitä, kuka on ns. parhaimmassa asemassa, eli pääsee kaikkein helpoimmalla.

Älykäs ihminen ymmärtää, että elämä on otettava kokonaisuutena. Kokonainen elämä ei toteudu muiden pomottamisella ja ihmisten alistamisella turhien tavaroiden tuottajiksi. Elämää ei saa pilkkoa osiin minkään syyn takia. Yksittäinen asia saa oikean merkityksen vain, kun se nähdään kokonaisuuden osana. Mikään yksityiskohta ei ole kokonaisuutta suurempi, eikä mikään ongelma voi olla niin iso ongelma, että sen tähden elämää ei voi muka nähdä kokonaisvaltaisesti. Ongelmia näkevät eivät näe kokonaisuutta. Kokonaisuuden hahmottajat eivät näe ongelmia.

Kokonaisvaltainen ihminen ei näe ongelmia, koska Hän näkee asiat kokonaisuudessa. Kokonaisvaltainen ihminen ei kilpaile millään tasolla pääsystä vihreälle oksalle, koska Hänelle kaikki oksat ovat yhtä arvokkaita. Kokonaisuuden näkijälle mikään luonnon osa ei ole ylimääräinen osa, eli sellainen osa, joka olisi luonnolle vähemmän tärkeä. Toimivalle ihmiskunnalle yksikään ihmiskunnan yksilö ei voi olla tärkeämpi kuin kuka tahansa yksilö. Ihmiskunta ei toimi oikein, jos kuvitellaan, että jotkin sen osat ovat muita tärkeämpiä.

Kellossakin jokainen ratas on yhtä tärkeä. Jos kellosepän mielestä jokin ratas ei olisi välttämätön kellon toiminan kannalta, niin silloin kelloseppä ei olisi edes voinut ajatella sitä, puhumattakaan, että olisi tehnyt sellaisen tarpeettoman rattaan. Vastaavasti on laita ihmiskunnassakin; jokainen syntynyt ihminen on ihmiskunnalle yhtä tärkeä, eikä ihminen ole älykäs, jos Hän väittää, että Hän on yhteiskunnalle muita välttämättömämpi.

Yksittäinen ihminen ei ole siinä asemassa, että Hänellä olisi jokin aito kyky määritellä muiden ihmisten arvo erisuureksi kuin oma arvo. Joka muuta väittää, on yksinkertaisesti älyllisesti sokea ja täysin tietämätön elämän realiteeteista älylliselle olennolle.
Kuten kellon rattaiden on pakko pitää kaikkia muita rattaita välttämättömyyksinä omalle toiminnalle, niin samoin myös järkevä ihminen ei voi asettaa itseään sellaiseen tilanteeseen, missä joku toinen ihminen olisi Hänelle hyödytön. Viisaus on vaatimattomuutta. Ihminen tunnetaan viisaaksi siitä, ettei Hän vaadi itselleen palkkaa ja ansiota.

Palkan vaatiminen ei ole osoitus älykkyydestä. Viisaus ei ole mahdollista ilman omaa järjen käyttöä. Kukaan ei siis voi olla viisas vaatiessaan palkkaa, tai väittäessään olevansa palkkansa ansainnut. Jotta ihminen voisi elää viisaasti, niin silloin Hänen on ehdottomasti toimittava oman järjen mukaan. Oma äly on viisauden absoluuttinen ehto. Ihminen ei ole älykäs, kun Hän toimii uskomusten ja oppien mukaan. Lakiuskovien on siis mahdotonta olla viisaita, koska lakiuskovaisuus voi toteutua vain silloin, kun ihminen ei toimi oman älynsä mukaan. Muita vastaan kilpaileminen ei ole viisautta. Jos siis ihmiseltä puuttuu viisaus, niin silloin Häneltä puuttuu myös oma äly.

Ongelmat eivät voi olla elämää suurempia. Ongelmat ovat aina seurausta elämänvastaisuudesta. Elämä ei noudata mitään oppia, joten oppien noudattajien on mahdotonta välttyä ristiriidoilta ja ongelmilta ja kärsimyksiltä. Yksittäinen ongelmanratkaisu ei voi antaa ihmiselle elämää. Ongelmat ovat ratkaistava kaikki kerralla, sillä silloin ihminen on asennoitunut elämään kokonaisvaltaisesti. Mitä avarammin ihminen suhtautuu elämään sitä vähemmän Hänellä on ongelmia. Mitä laajempikatseinen ihminen on sitä vähemmän Hän haluaa olla muita parempi.


2. KILPAILEMINEN EI OLE VIETTI

Kilpailu ei ole välttämättömyys älykkyydelle. Ihminen ei tarvitse kilpailua ollakseen älykäs. Ihminen ei ole älykäs, jos Hän sanoo, että Hänen tulee kilpailla tai pitää yllä kilpailukykyä pystyäkseen tulemaan toimeen.
Ihminen on älyllinen vain silloin, kun Hän ei ole viettien vietävänä. Älylliseksi luoduille olennoille kilpailu ei koskaan ole vietti, vaan älykäs olento voi kilpailla muita vastaan vain opillisesti. Reaalisuudessa luonnon ominaisuudet eivät kilpaile toisiaan vastaan. Luonto ei voisi lainkaan toimia, jos uusi ominaisuus olisi alisteinen aiemmin esiin tulleille ominaisuuksille. Äly ei siis voi olla alisteinen vieteille, koska jos äly olisi vieteille alisteinen, niin silloin äly ei koskaan pääsisi ilmentymään omana itsenään

Kilpailu ei siis voi olla luonnollinen ja pakollinen vietti sellaisille olennoille, jotka tiedostavat itsensä älyllisiksi luoduiksi. Kilpailu on vain oppi muiden oppien joukossa. Ihminen ei voi perustella älyllä kilpailun vaistonvaraisuutta. Äly ja vietti ovat toisensa poissulkevia. Äly poistaa kilpailun eikä kilpailu vaadi älykkyyttä. Kilpailu ei voi olla reaalisuudessa älyä korkeampi luonnon ominaisuus.

Kilpailu ei siis voi olla ihmisen perusvietti, koska se kumoutuu välittömästi, kun ihminen käyttää älyään. Ihmisen ominaisuus on luonnon ominaisuus vain silloin, kun se toimii samaan aikaan muiden ominaisuuksien kanssa (luonnonlaki, suom. huom.). Kellon rattaatkin pyörivät yhtä aikaa. Ominaisuus on luonnotonta, jos sillä kumotaan ihmisen luonnollisia ominaisuuksia. Koska siis älykäs käyttäytyminen ei vaadi kilpailua, niin silloin älykkyys ei tarvitse sellaista ominaisuutta kuin kilpailu. Loogisesti ajatellen kilpailu ei siis voi olla ihmisen olennainen ominaisuus, koska halu kilpailuun haihtuu kuin lumipallo Saharaan, kun ihminen käyttää todellisia ominaisuuksiaan, jotka Hän on saanut lahjaksi luonnolta.

Luonnon Ominaisuusäännön mukaan kilpaileva ihminen ei toimi luonnonlain mukaan, vaikka saattaakin niin kuvitella käyttäessään fyysistä kehoaan muiden yläpuolelle pääsemiseen. Äly on taasen luonnon ominaisuus, joten kun ihminen toimii älyllisesti, niin Hän ei voi samaan aikaan uskoa johonkin oppiin, jonka mukaan ihmisten on pakko kilpailla. Se tosiasia, että rikkaat pakottavat ihmiset kilpailemaan keskenään, on osoitus ainoastaan rikkaiden opillisuudesta, joka perustuu hajoita ja rikastu systeemillä -temppuun.

Kilpailu ei voi olla muuta kuin pelkkä oppi, koska älykkyys ei voi toteutua, jos älykkäiksi kutsutaan vain Heitä, jotka kilpailluttavat ja pitävät yllä kilpailukykyä. On älyn halventamista, kun yhteiskunnan rikkaat väittävät olevansa älyllisesti päteviä siksi, että He uskovat vaihtoehdottomaan kilpailuyhteiskuntaan. Sillä uskovaiselle mikään oppi elämä mukaan lukien ei voi olla vaihtoehto, koska uskovainen voi olla jonkun opin kannattaja vain silloin, kun Hänen oppinsa on paras oppi.

Jos kilpailu ei olisi oppi, niin silloin tietysti meillä olisi hallitsijoita, jotka eivät kannattaisi kilpailua. Mutta koska kaikki hallitsijat puhuvat kilpailun puolesta, niin silloin se kilpailu ei voi olla muuta kuin oppi, koska silloin kilpailu on nostettu älyn ja elämän yläpuolelle. Opillisten usko kilpailuun on lujempaa kuin uskovien usko uskonnon Jumalaan. Opillisille kilpailu on uskonnon Jumalan asemassa. Mikään ei voi horjuttaa lakiuskovien uskoa kilpailuun ja kilpailun kaiken parantavaan voimaan.


3. KAIKKIVALTIAS KILPAILU

Oppeihin uskovien mukaan kaikki asiat saadaan kuntoon, kun vain kilpaillaan. Tämä kilpailun näkeminen omnipotenssina saa aikaan sen, että laitkin tehdään vain kilpailun tähden. Jos laki ei ole kilpailun puolella, niin silloin se on lakiuskovien mukaan kilpailun este, ja suoranainen rikos kilpailua vastaan. Lain siis pitää palvella kilpailua, joten lainsäätäjien mielestä kilpailu on lain yläpuolella, koska mitenkään muutoin meillä ei voisi olla kilpailua edistäviä lakeja.

Kun meillä on kilpailua edistävät lait, niin meillä ei voi olla samaan aikaan voimassa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia edistäviä lakeja, koska kilpailuissa vain yksi on voittaja. Tasa-arvo ei ole voimassa siellä, missä kaikki lakiuskovat pyrkivät voittamaan kaikki.
Kaikki kilpailuun uskovat tietysti uskovat, että kilpailu on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Oli ongelma mikä tahansa, niin kun vain lakiuskova käyttää siihen kilpailua, niin ongelma kuin ongelma ratkeaa sillä. Esimerkiksi ihmiskunnan lisääntymisongelmakin hoidetaan sillä, että luodaan lisää lakeja, joiden puitteissa kuka tahansa saa perustaa minkä tehtaan tahansa tuottamaan mitä tahansa.

Kilpailuun uskovat tuskin pystyvät näkemään työvoimapulan syntyvän siitä, kun systeemi kannustaa ihmisiä perustamaan yrityksiä, joissa tarvitaan lisää ja lisää halpatyövoimaa, jotta yrityksien omistajien ei tarvitsisi elää tavallisen ihmisen mielekästä elämää. Kilpailuun uskovat eivät pysty hyväksymään kilpailun koplaamista yhteen väestön lisääntymisen kanssa, koska kilpailun puittessa ei tietystikään saa edes ajatella ihmisten lisääntymistä, vaan vain halpatyövoiman lisäämistä. Lakiuskovillehan halpatyövoima ei ole tunnetusti ihmisen synonyymi.


4. RIKKAIDEN LISÄÄNTYMINEN

Rikkaitahan aina on riittävästi, ja jokaisen rikastumista haluavan mielestä Heitä on jopa aivan liikaa. Sillä rikas ei voisi toivoa rikastuvansa, jos kaikki olisivat rikkaita, joten rikkaiden asenteen mukaan rikkaita ei saa olla paljoa, jotta rikas voisi rikastua lisää.
Rikkaiden mukaan vain köyhien määrää pitää lisätä, mutta rikkaat eivät pysty sanomaan sitä ääneen. Köyhien lisääntymisen sijaan rikkaat puhuvat mielellään työvoiman lisäämisestä tai alijäämäisestä ihmiskunnasta.

Yksikään rikas ei pysty sanomaan, että rikkaita on liian vähän. Mutta rikkaille ei tuota mitään vaikeuksia julistaa julkisesti, että halpatyövoimaa on aivan liian vähän. Joku älykäs tietysti saa tuosta selville, että köyhä on halpatyövoiman synonyymi, kun taasen rikkaalle ihminenkään ei ole synonyymi, koska rikas ei milloinkaan toivo lisää rikkaita, mutta rikkaat himoitsevat lisää ihmisiä, eli köyhiä.

Rikas on rikas vain silloin, kun Hän tuntee olevansa jotakin parempaa kuin ihminen. Paitsi silloin, kun rikas on paljastunut jostakin rötöstelystä, niin auta armias, miten silloin valitetaan, että rikaskin on vain ihminen.

Kilpailijoille on tietysti eduksi, että kisassa on mahdollisimman paljon kilpailijoita, mutta vain yksi voittaja. Koska rikkaat ovat omasta mielestään voittajia jo ennen mitään kilpailuakin, niin tietysti He haluavat siihen voittamaansa kisaan mahdollisimman paljon häviäjiä, jotta rikas voisi tuntea olevansa minimipalkinnon arvoisia. Jos rikas kilpailisi kisassa, jossa on vain rikkaita, ja Heitäkin vain muutama, niin silloin tietysti rikas ei voisi tuntea olevansa ansionsa arvoinen.

Rikas ei siis älyä olevansa minimipalkkansa arvoinen, vaan Hän vain tuntee sen, kun tuntee, miten hyvä Hän on, kun on voittanut niin ja niin monta köyhää. Ja köyhät taasen ovat köyhiä, koska rikas käyttää valtiota niin, että köyhillä ei koskaan olekaan mitään mahdollisuutta voittaa niitä kisoja, joissa on joku rikas mukana. Otetaan tähän toinen esimerkki, joka on kiistattomasti myös kilpailun näkyvä muoto.


5. LÄHTÖTELINEYHTEISKUNTA

Kun ihminen uskoo, että ihminen ei pärjää, jos Hän ei koko ajan kilpaile, niin se on selvä merkki siitä, ettei ihminen ajattele pohtivasti itse mitään. Kilpailuun ja kilpailun kaikkialliseen voimaan uskovat hoitavat vain kilpailua. Kilpailun edellytykset ovat kilpailuun uskoville kaikki kaikessa. Kaiken tulee olla kilpailun kannalta tip-top-kunnossa, koska muutoin rikkaat eivät voisi kilpailla, jos ihmiset eivät olisi jatkuvasti lähtökuopissaan.

Kilpailuyhteiskunta vaatii, että ihmisten tulee olla jatkuvasti lähtökuopissaan, jota rikkaat saisivat olla jatkuvasti maalissa, --kilpailluttajina. Kilpailuyhteiskunnassa rikkaita ei koskaan kilpailuteta, eikä poliitikoiden koskaan tarvitse pelätä sitä, että He joutuisivat kilpailemaan köyhien kanssa. Koska siis rikkaat eivät kilpaile köyhien kanssa, vaan köyhiä vastaan, niin se todistaa kiistattomasti, että rikkaat eivät juokse sillä kilparadalla, jolla köyhät kilpailevat saadakseen jokapäiväisen leipänsä.

Kun asiaa edelleen ajatellaan järjellä, niin ei voida päätyä mihinkään muuhun kuin siihen, että rikkaat vaativat köyhiä olemaan jatkuvasti lähtötelineissä, koska mitenkään muutoin rikkaat eivät pystyisi kilpailuttamaan köyhiä. Yhteiskunnan näkeminen pelkästään kilpailuasetelmana on rikkaille ja rikkaiksi haluaville kaikki kaikessa.
Rikkaat siis ovat köyhien kilpailujen sääntöjen laatijoita ja tuomareita yhtä aikaa. Kilpailun tuomarin ei tietystikään tarvitse itse kilpailla, koska muutoin tuomari ei olisi minimipalkkansa arvoinen, jos Hän olisi itsekin asettunut lähtötelineisiin.

Koska siis rikkaat laativat köyhien kilpailuttamiselle jatkuvasti uusia lakeja ja sääntöjä, niin se todistaa juuri sen, että rikkaat eivät itse kilpaile. Rikkaat ovat luoneet kilpailuyhteiskunnan, mutta vain köyhiä varten. Rikkaat eivät voisi olla rikkaita, jos rikkaitakin kilpailutettaisiin. Rikkaiden järjestämissä kilpailuissa yksikään köyhä voi päästä ensimmäisenä maaliin, koska aina löytyy joku rikas, joka on jo maalissa, kun köyhät ovat vasta lähtötelineissään.

Köyhät eivät koskaan oikeasti kilpaile, koska köyhät eivät milloinkaan voi päästä rikkaiksi, eli siis maaliin ennen jotakin rikasta. Köyhät eivät tule rikkaiksi, vaikka He tekisivät neljääkin työtä, kun taasen rikkaiden ei edes tarvitse miettiä rikkaaksi tulemista, vaan He vain läträävät maalissa arvopapereitaan, jotta He tulisivat vieläkin rikkaammiksi. Yksikään rikas ei tee mitään oikeaa työtä, joka todella olisi täysin välttämätöntä ihmiselle, vaan rikkaat ainoastaan pyrkivät kaikin keinoin saamaan köyhien tekemälle työlle lisäarvoa, jolloin sekä köyhien työ että sen työn lisäarvo menee lyhentämättömänä rikkaille.

Tästä syystä köyhien on pakko olla jatkuvasti valmiita kilpailemaan, eli rikkaiden on jatkuvasti pyrittävä kilpailuttamaan köyhiä. Kilpailuttaminen tarkoittaa juuri sitä, että ihmisille luodaan jatkuvasti kilpailutilanteita, mutta koskaan ihmisten ei tarvitse aidosti juosta rikkaiden kanssa kilparadalla, koska rikkaiden mielestä maailmassa on jo aivan liikaakin rikkaita.

Köyhät eivät vain ole tätä älynneet, koska He haluavat itsekin olla rikkaita, eli päästä maaliin rikkaan paikalle ilman mitään todellista kilpajuoksua. Rikkailta taasen ei voi odottakaan mitään tajua, koska Heidän ainoa ajatus on, miten köyhät voitaisiin laittaa lähtötelineisiin moniin eri kilpailutilanteisiin. Rikkaille ei riitä se, että köyhä on jo asettunut yhden kilpailun telineisiin, vaan rikkaat pyrkivät koko ajan löytämään yhä uusia kilpailuja, joiden lähtötelineisiin köyhät voitaisiin laittaa, jotta rikkaat voisivat jatkuvasti rikastua lisää. Muuan semmoinen lähtöteline löytyykin, mutta hyvin yllättävästä paikasta.


6. VAALIT PERIKILPAILUNA

Koska lakiuskovaisuus voi toteutua vain silloin, kun koko elämä on jatkuvaa kilpailua kaikkia vastaan, niin jo siitä pystymme näkemään, että myös vaalit ja kaikki siihen liittyvä ei ole mitään muuta kuin kilpailua.
Lakiuskovien mukaan vaaleissa tulee olla edustava otos yhteiskunnan ikärakenteesta. Tuo oppi kuuluu erottamattomasti kilpailuun, joka on siis myös vain pelkkä oppi. Kun siis lakiuskovat vaativat vaaleihin edustavaa otosta yhteiskunnan ikärakenteesta, niin juuri siinä ja silloin rikkaat vain luovat kilpailulle puitteita ja vaativat ihmisiä asettumaan valmiiksi lähtötelineisiin.

Edustava otos sinänsä on täyttä hölynpölyä, mutta se kuulostaa hienolta jokaisen lakiuskovan korvissa. Sillä lakiuskovat uskovat myös kilpailuun, joten kun rikkaat vaativat vaaleihin edustavan otoksen ikärakenteesta, niin se on pelkästään siksi, että saataisiin valtuutetut ja edustajat kilpailemaan toinen toisiaan vastaan.

Esimerkiksi nuoria ei tarvita valtuustoon tai eduskuntaan mistään muusta syystä kuin siksi, että nuoret saataisiin kilpailemaan vanhuksia vastaan, jotta nuoret voisivat varastaa omat etuoikeutensa vanhuksilta. Koska jos nuoret eivät ottaisi etuisuuksiaan vanhuksilta, niin silloinhan olisi täysin typerää vaatia vaaleihin edustavaa otosta kansan ikärakenteesta. Kun rikkaat vaativat nuoria osallistumaan vaaleihin, niin se ei voi johtua mistään muusta syystä kuin kilpauiluyhteiskunnan luonteesta.

Kilpailuyhteiskunta vaatii, että nuoret voivat saada osansa yhteiskunnan kakusta vain siten, että He leikkaavat isomman siivunsa vanhuksien siivusta. Ja vanhuksia vaaditaan osallistumaan politiikkaan täsmälleen samasta syystä. Poliitikot ja muut rikkaat vaativat koko ajan, että kaikkien edustajien ja valtuutettujen on koko ajan pyrittävä ottamaan osansa muiden osasta. Jos asia ei olisi näin, niin silloin tietysti kukaan ei voisi vaatia nuoria osallistumaan politiikkaan, koska kukaan ei olisi viemässä nuorilta oikeuksia saadakseen itselleen enemmän oikeuksia.

Rikkaiden mukaan ihminen on pätevä ja kaikin luopin intellektuelli vain silloin ja siinä, kun Hän ei tyydy osaansa, vaan kerjää jatkuvasti valtiota hyväkseen käyttämällä muiden osaa itselleen. Rikas ei tietystikään pysty myöntämään, että Hänen palkkavaatimuksensa ovat puhdasta kerjäämistä, koska rikkaat ovat ensin yksissä tuumin määritelleet kerjäämisen olevan sitä, kun ihminen kerjää kadulla. Kun siis rikkaat vollottavat pehmustetuissa huoneissaan lisää rahaa ja etuisuuksia ja optioita itselleen, niin se ei tietystikään ole rikkaan mielestä kerjäämistä, koska rikkailla on oppi siitä, mitä on ainoa oikea kerjääminen.
Jossakin lukee sellainenkin lause, että oppiin voidaan uskoa vain älyttömästi.

Edustava otos ikärakenteesta ei siis perustu älykkyyteen, eikä siinä ole mitään järkeäkään, koska edustava otos on suora seuraus kilpailun säännöstä, koska kilpailu ei ole älyä, vaan se on oppirakennelma. Kilpailuyhteiskunta voi olla olemassa vain niin kauan, kun sen johtajat ovat älyllisesti täysin sokeita. Kilpailuttajat ovat täysin sokeita omalle älylleen, koska kilpailujen kilpailuttajat toimivat puhtaasti kilpailuopin mukaan.

Jos vain poliitikot olisivat älykkäitä, eli kun poliitikot olisivat kokonaisvaltaisesti, eli leikkisästi elämään asennoituvia, niin silloin tietysti yksikään poliitikko ei hoitaisi nurkkakuntien asioita. Koska äly julistaa, että nurkkienkin asujien asiat tulevat täysin huomioiduksi, kun asioita hoidetaan älyllä, eikä opilla. Älykäs yhteiskunnan hallitsija ei koskaan vaadi itselleen etuisuuksia ja oikeuksia muiden kustannuksella. Koska siis älykäs johtaja ei vie keneltäkään oikeuksia pois, niin silloin älykkään johtajan systeemissä ei ole mitään tarvetta vaatia vaaleihin ehdokkaita tasapuolisesti kaikista ikäryhmistä.

On sanottava erityisen painokkaasti, että jos nuori vaatii nuoria päättäjiksi, niin silloin nuori vaatii, että nuorilla on oikeus olla koko elämänsä hallitsevassa asemassa. Koska tietysti nuorena hallitsevaan asemaan päässyt vaatii myös aikuisena, että Hänellä on oikeus osallistua vaaleihin. Ja kun nuori on tullut vanhaksi, niin edelleen Hän jankuttaa sitä samaa. Täten nuoret siis vaativat ilman älyn häivääkään, että Heillä on oikeus olla koko elämä valtuutettuina/edustajina, mutta jos nyt joku 65 vuotta täyttänyt asettuu ensi kertaa ehdolle, niin nuoret sanovat, ettei vanhuksia tarvita, koska Heitä on jo nyt enemmän edustajina kuin on muista ikäryhmistä.

Nuoret ja rikkaat osoittavat älynsä tason, kun elämänkokemuksella ei ole Heille minkäänlaista arvoa, eikä hyötyä yhteisten asioiden hoidossa. Nuoret siis perustelevat vaaleihin osallistumisensa sillä, että elämänkokemusta omaava vanhempi ihminen ei muka pysty edustamaan koko yhteiskuntaa, vaan elämänkokemuskin muka vaatisi vanhempia ihmisiä vain taistelemaan omien oikeuksien puolesta muiden oikeuksia vastaan.

Tavallisen nuoren ja rikkaan mukaan ensikertalainen vanhuskin politiikan arvomaailman mukaan pyrkisi vain taistelemaan omat etunsa muiden etuisuuksia leikkaamalla, koska rikkaiden opin mukaan politiikkaa ei voida tehdä, jos kaikilla olisi oma tyydyttävä osuus yhteiskunnasta. Miten sellainen voikaan olla pätevä yhteisten asioiden hoitaja, joka lähtökohtaisesti olettaa, että kansanedustajien tehtävänä on pyrkiä turvaamaan omat ja ryhmän etunsa muiden etuisuuksia vähentämällä?

Jos nuori käyttäisi älyään, niin tietysti Hän ymmärtäisi, että elämänkokemus on juuri siinä, kun sitä käytetään kokonaisvaltaisesti kaikkien hyväksi edes ajattelematta sitä, että jollakin voi olla oikeuksia vain, jos jollakin on niitä vähemmän. Älykäs ihminen ei voi vaatia nuoria tahi aikuisia edustajakseen, koska ihminen on älykäs vain silloin, kun Hän asettaa elämää parhaiten kokeneet yhteisten asioiden hoitajiksi.


7. OMAT OIKEUDET

Jos ihminen vaatii vaaleihin edustavaa otosta kansan ikärakenteesta, niin se on kiisaton todiste siitä, että tuollainen ihminen vaatii valittuja taistelemaan kaikkia vastaan omien oikeuksiensa puolesta. Ihminen ei ole aitojen oikeuksien puolella, jos Hänen oikeutensa on muilta pois. Koska siis nuorilla ei ole elämänkokemusta, ja koska nuoret vaativat pääsyä politiikkaan kilpailun sääntöihin vedoten, niin siitä me nähdään, että nuoret eivät pysty näkemään omalla älyllään, mitä olisi aito johtaminen. Jokainen sellainen ehdokas toimii opillisesti, joka vetoaa asiassaan älyn sijasta johonkin oppiin.

Edustava otos ikärakenteesta on kilpailun sääntö, eikä suinkaan järjen sanelema totuus. Edustava otos ei perustu älyyn, vaan ihminen voi hokea edustavaa otosta vain silloin, kun Hän näkee muut omien etujensa kilpailijoina. Lakiuskovat siis näkevät omat oikeutensa pelkkinä yleisen saalistuksen kohteena, joita muut pyrkivät kilpailun sääntöjen mukaan omimaan itselleen. Kaikki lakiuskovat uskovat täysin sokeasti, ettei Hänellä voi olla luonnostaan oikeuksia, vaan ihmisillä on oikeuksia vain, jos ihminen on ominut niitä muilta itselleen.

Koska lakiuskovilta puuttuu synnynnäiset, eli luovuttamattomat oikeudet tyystin, niin silloin tietysti on selvää, että lakiuskovat eivät voi mitään muuta kuin saalistaa muilta oikeuksia, jotta He uskoisivat, että Heillä on oikeuksia, kun muilla on niitä vähemmän. Sillä kun ihminen tuntee omat luonnolliset oikeutensa, niin silloin Hänen on täysin mahdotonta vaatia niitä muilta itselleen. Ihminen voi siis omia oikeuksia muilta vain silloin ja siinä, kun Hän alistaa ja nöyryyttää muita, eli kun ihminen toimii täysin vailla minkäänlaista älyä, pelkän opin mukaan.

Ihmisen omat oikeudet ovat luonnolta saatuja, eikä kukaan voi omia itselleen sellaista, joka kuuluu ihmisen perusrakenteeseen. Kukaan ei voi käyttää toisen aivoja, eikä kukaan voi kävellä toisen puolesta. Kukaan voi omia itselleen toisen oikeuksia paitsi silloin, kun ihminen on täysin älytön. Vain täydellisen älytön, eli lakiuskova voi uskoa, että Hänellä ei ole oikeuksia, jos Hänellä ei ole oikeutta olla rikkaampi kuin köyhät. Oikeus olla muita rikkaampi on aina puhdasta mielettömyyttä, joka ei luonnostaan voi kuulua sellaiselle olennolle, jolle on luotu kyky pohtivaan älyllisyyteen.


8. ELÄMÄN OPETUS

Elämä noudattaa vain luonnonlakeja. Ihmisten opit ovat aina jotakin muuta kuin luonnonlaki. Luonto ei voisi kehittyä, eikä yksikään eliö voisi luonnostaan sopeutua, jos elämä noudattaisi jotakin oppia. Luonnon evoluutio ei noudata ihmisen evoluutio-oppia. Elämään sisältyvä rakenteellinen äly älyää, että vain opiton elämä voi sopeutua mihin tahansa. Sopeutumisen ehdoton edellytys on opittomuus. Kun elämä sopeutuu tilanteeseen, niin silloin elämää ei voi kohdata mikään ongelma. Ongelmia syntyy vain silloin, kun olio ei halua sopeutua, vaan Hänellä on tilanteesta oma näkemys, jonka Hän haluaa elää todeksi.

Jollakin voi olla oma näkemys vain silloin, kun se on oppi. Opilliset eivät pysty sopeutumaan. Opillisuuden yksinomainen tunnusmerkki on se, kun ihminen haluaa sopeuttaa ympäristöä. Jokaiselle opilliselle kaikki ihmisetkin ovat pelkkää ns. objektiivista ympäristöä, ja jos opillinen säätää lain subjektiiviseen oikeuteensa, niin sekin voidaan toteuttaa vain silloin, kun Hän näkee muut oman subjektiivisen oikeutensa persoonattomina täytäntäänpanijoina.

Opilliset eivät pysty näkemään elämää ja luontoa, koska jokainen opillinen haluaa pakottaa luonnon ja ihmiset sopeutumaan oppiinsa. Miten sellainen voisi nähdä esimerkiksi karhun, joka näkee siinä vain karhun taljan. Tai miten rikas voi nähdä ihmisen, jos Hän näkee toisessa vain työntekijän, jolle on määrätty halpa pakko toteuttaa muille subjektiivisia oikeuksia, jotta rikas voisi olla laillisesti juovuksissa toteuttamassa omaa laillista oikeuttaan olla vapaana vanhemuudestaan.
Lakiuskoville vanhemmuuskin on vain pelkkä ikävä sattuma, josta pitää voida päästä säännöllisesti joka päivä ja yö vapaalle, jotta voi toteuttaa subjektiivista oikeuttaan. Rikkaille vanhemmuus ei ole subjektiivinen oikeus, koska rikkaan lain mukaan subjektiivinen oikeus on oikeutta vapautua vanhemmuudesta.

Ympäristön pakottamisesta ei voi seurata mitään muuta kuin ongelmia. Opillisesti elämään asennoitunut pitää elämää ja luontoa vihollisenaan. Opillinen ei pysty ymmärtämään sitä, ettei elämä ole luonut Hänen ongelmiaan, vaan Hänen opillinen elämä on jatkuvassa kamppailussa luonnollista elämää vastaan.

Mikään syy ei voi olla elämän yläpuolella. Elämälle ei ole syytä, koska elämä on totuus energiasta. Elämän hallintaa ei saa luovuttaa kausaalisuudelle ja ongelmille. Luonnonmukainen elämä on aina ongelman ratkaisua suurempi ja ylevämpi funktio. Ihmistä ei luotu ratkomaan ongelmia, sillä ongelmat syntyvät vain silloin, kun ihminen ei elä elämän tarkoitustaan todeksi. Elämän pakoilu ja pelkääminen luo ongelmia, joiden ratkaisut sitten todistaisivat lakiuskoville, ettei ihminen voi elää ongelmatonta elämää.

Järjellä varustettu olento ei voi käydä eloonjäämistaistelua, eikä kilpailla luonnostaan. Jotta älylliseen pohdintaan pystyvät olennot voisivat kilpailla, niin Heidän on ensin luotava itselleen sellainen systeemi, missä ei tarvita minkäänlaista älyä. Kosmoksessa on havaittu, että missä tahansa ja milloin tahansa älylliset olennot synnyttävät uskomuksia, niin siellä järjen käyttö on sen jälkeen ehdottomasti jollakin tavoin rangaistava teko. Opin ainoa tarkoitus on pitää oppiin uskovaa tärkeämpänä ja parempana kuin Heitä, jotka ovat opin mukaan harhaoppisia. Mikään oppi ei voi olla muiden oppien puolella.

Älyllä pohtien ei voida tulla siihen lopputulemaan, että älykkäiden olentojen on jatkuvasti kilpailtava eloonjäämisestä ja paremmuudesta. Nimenomaan se todistaa kiistattomasti ihmisen hyljänneen oman loistavan potentiaalisuutensa, kun Hän käy kaltaisiaan vastaan jatkuvaa taistelua, jonka perustana on opillinen omahyväisyys, eli siis puhdas järjettömyys. Älykäs ihminen voi osoittaa olevansa älykäs vain, kun Hän ei usko oppeihin, koska oppeihin voidaan uskoa vain selkä totuuteen päin kääntyneenä.


9. VALTION ALKUSYY

Miksi ihmiskunta sotii? Miksi ihmiset tekevät pahaa? Miksi ihmiset tarvitsevat lakeja? Miksi ihmiset tarvitsevat rahaa? Kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus. On olemassa myös oikeita vastauksia, mutta niitä voi antaa vain sellaiset, joille sota, laillisuus, oikeaoppisuus, paha tai raha eivät ole ongelmia. Onko olemassa ihmisiä, joilla ei ole ongelmia? He ovat niitä, joilla ei ole oppejakaan. Miksi elämänmyönteiset ihmiset eivät saa hallita yhteiskuntia?

Kaikilla valtiojärjestelmillä on yksi yhteinen syy. Diktatoorisen systeemin alkusyy on täsmälleen sama kuin demokratian tai minkä tahansa muun järjestelmän syy. Kaikki ideologiat ovat niihin uskovien mukaan parempia kuin muut ideologiat. Jokainen uskomus, johon ihminen uskoo, on parempi kaikkia niitä uskomuksia, joihin ihminen ei usko. Ihminen voi siis uskoa johonkin oppiin tai dogmiin vain silloin, kun Hän haluaa olla korkeammalla, lähempänä totuutta kuin muut. Uskomus sinänsä ei aiheuta ihmiselle ylemmyyden tunnetta, vaan ihmisen omahyväinen ylimielisyys saa aikaan sen, että mihin tahansa ihminen uskoo, niin se on parempaa uskoa kuin muiden usko.

Valtioiden elinehtona on kansalaisten sokea usko opilliseen elämään. Mutta oppiin voidaan uskoa vain silloin, kun halutaan itselle suurempi pala yhteisestä kakusta. Kaikki opit on siis perustettu vain sitä varten, että ihminen saisi sen avulla helpon elämän itselleen. Ja ihmisellä voi olla helppo elämä vain ja vain silloin, kun muiden pitää tehdä työtä sekä itsensä että opillisten hyväksi. Köyhille ei riitä se, että He elättävät työllään itsensä, vaan sen lisäksi jokainen opillinen vaatii jokaista köyhää tekemään työtä myös niiden elättämiseksi, jotka luulevat oppien ja lakien rustaamisen olevan oikeaa työtä.


10. OPPIEN ALKUSYY

Kaikki opit kuuluvat oppien joukkoon. Oppien joukossa mikään oppi ei kuulu oppien eliittiin, eli johonkin muuhun joukkoon. Esimerkiksi ihminen ei usko puolueeseen X siksi, että sen oppi olisi muita parempi, vaan ihminen uskoo siksi, että Hän uskoo puolueen X opin avulla saavuttavansa paremmin sellaisen elämän, jonka Hän uskoo olevan itselleen sopivan. Sosialistikaan ei usko sosialismiin siksi, että sillä voi parantaa köyhien asemaa, vaan vain siksi, että ihminen uskoo sosialistina pääsevänsä köyhiä parempaan asemaan. Ihminen on ensin uskossa johonkin oppiin, ja vasta oppiin uskovana Hän julistaa pelastuksen evankeliumia köyhille ja vähäosaisille. Jos jonkun mielestä tämä ei päde, niin sitten neuvon Sinua julkisesti puhumaan olevasi itse opiton, kun samalla opetat, miten vain sosialismilla tai jollakin toisella opilla voidaan parantaa maailma.
Jokainen oppiin uskova ja instituution palvelukseen haluava haluaa ensin itselleen paremman elämän, ja aina vaan paremman elämän, mitä Hän koskaan pystyy tarjoamaan kellekään muulle.

Instituutiouskovaisen on mahdotonta toteuttaa parempaa hyvää muille. Instituutiouskoville oma hyvä on aina kaikkien muiden hyvän edellä. Siksi juuri kaikki uskonnot ja kaikki valtiosysteemit joutuvat ikuiseen kilpailukierteeseen, koska valtioiden käskynhaltijat käyttävät aina ja kaikkialla valtiota ja omaa instituutiotaan ensisijaisesti omaksi hyväkseen. Mikään valtiojärjestelmä ei tee tästä poikkeusta, vaan kaikki valtiot vaativat ihmisiä kilpailemaan kaikkien kanssa, ja kaikki valtiot kilpailevat sen lisäksi keskenään kaikkien muiden valtioiden kanssa sekä kansalaisiaan vastaan.

Milloinkaan minkään uskonnon tai valtion uskovat eivät pysty laskemaan omaa systeemiä pois siltä jalustalta, joka nähdään systeemin sisältä käsin aina muita korkeampana. Jotta tuo näkemys oman systeemin korkeimmuudesta voisi jatkuvasti olla uskottava näkemys, niin siksi kaikkien uskovien on jatkuvasti kilpailtava kaikkien kanssa. Kilpailu vaatii aina kilpailijan olevan jossakin parempi. Uskontojen, ideologioiden, oppien ja puolueiden uskovat siis luovat jatkuvasti erilaisia laskelmia, joilla He voivat osoittaa, että juuri Heidän systeeminsä on paras, koska jos uskovainen ei etsisi omaa paremmuuttaan, niin silloin tietysti Hän tajuaisi itsekin, miten mieletöntä kilpailu on. Ihminen ei tarvitse oppia, mutta mikään oppi ei voisi elää, jos kukaan ihminen ei sokeasti uskoisi oppeihin.

Ihminen näkee kaikki kilpailijoina, jos Hän on asettanut itsensä jollakin tavoin muiden yläpuolelle. Ihminen on asettanut itsensä muiden yläpuolelle, jos Hän vaatii palkkaa työstään. Palkan vaatiminen luo palkanvaatijoille pakon luoda lakisysteemi, jotta palkanvaatijat voisivat pettää itseään. Palkanvaatijan petos on juuri siinä, kun Hän uskottelee lakisysteemillä olevansa arvokkaampi kuin tavallinen ihminen.

Ihminen ei voi välttyä kilpailulta, jos Hän pitää itseään muita parempana. Muita parempi ihminen joutuu jatkuvasti testaamaan omaa paremmuuttaan. Muita parempi ihminen pyrkii myös elämään sellaista elämää niin kuin Hän kuvittelee paremmuutensa vaativan. Muita paremmat ihmiset siis tahallaan haluavat sellaista elämää, missä Heidän pitää olla muita laiskempia, koska paremmuus on aina sitä, että siinä kuvitellaan fyysinen työnteko huonommaksi elämäksi kuin fyysisen työn johtaminen.


11. VIISAS LAPSI

Lapsi pitää kaikkia asioita ja ilmiöitä ehdoitta totena. Lapsen tietoisuudessa ei ole mitään sijaa vähäisellekään opille, skeptismistä, ateismista, teismista tai jostakin muusta ismista puhumattakaan. Lapsi ei luonnostaan voi nostaa itseään muita korkeammalle. Lapsi osaa luonnostaan leikin, koska leikki on mahdollista vain silloin, kun ihminen ei pyri olemaan muita parempi.

On erityisen painokkaasti todettava, että lapsille ei voi opettaa leikkiä. Kaikki lapset osaavat luonnostaan leikkiä. Ja koska leikki on mahdollista vain tasa-arvoisten olentojen suhteessa, niin silloin kukaan järkevä ihminen ei voi väittää lapsien olevan luonnostaan epätasa-arvoisia. Lapset ovat luonnostaan viisaita. Aikuiset vaan eivät näe lapsen viisautta, koska se ei ole alisteista millekään opille.

Toisiaan vastaan kilpailevat aikuiset eivät tietystikään pysty uskomaan, että lapset ovat luonnostaan viisaita, koska kilpaileva aikuinen ei voisi rikastua, jos Hän uskoisi viisauden voivan tulla ilmi vain leikkien. Ihmisen on siis täysin pakko tekeytyä täysin typeräksi, jotta Hän voisi uskoa, että Hän on tullut elämään vain rikastuakseen, ja alistaakseen muut köyhyyteen ja yhäti kasvavan ihmisen vastaisen lakikuorman alle.

Lapset ovat viisaita yksinkertaisesti siksi, ettei viisaus voi koskaan eikä missään olla ilmentyneenä ilman älyä. Viisaus ei voi koskaan perustua oppiin, vaan vain älyyn, omaan älyyn.

Lapset ovat älykkäitä yksinkertaisesti siksi, ettei älykkyys voi koskaan eikä missään olla ilmentyneenä ilman leikkiä. Älykkyys ei voi koskaan perustua oppiin, vaan vain leikkiin, omaa leikkiin.

Lapset ovat leikkisiä yksinkertaisesti vain siksi, ettei leikki voi koskaan eikä missään olla ilmentyneenä ilman tasa-arvoa. Leikki ei voi koskaan perustua oppiin/kilpailuun, vaan vain täydelliseen tasa-arvoon.

Lapset ovat tasa-arvoisia yksinkertaisesti vain siksi, ettei tasa-arvo voi koskaan eikä missään olla ilmentyneenä ilman omaa elämää. Tasa-arvo ei voi koskaan perustua oppiin/kilpailuun, vaan vain elävään elämään.

Koska siis lapset ovat luonnostaan viisaita, niin silloin viisaus on ihmiselle tyypillinen hermoston virtapiiri. Jokainen ihminen saa syntyessään seitsemän erilaista virtapiiriä, joilla ja jossa ihminen toteutuu. Ihminen ei toteudu, jos ihminen ei käytä saamiaan virtapiirejä, kuten viisauden virtapiiriä.

Lapset eivät luonnostaan pysty katkaisemaan mitään Jumalalta saamaansa virtapiiriä pois päältä. Juuri siksi lapset ovat erinomaisen viisaita, koska He eivät vielä ole oppineet, miten viisaus voidaan napsauttaa pois päältä. Aikuiset taasen luulevat olevansa viisaita siksi, että He tarvitsevat lakeja ja oppeja, miten elää tätä elämää. Ja aikuiset katsovat, että He eivät voi elää ilman lakeja, koska muutoin He eivät voisi kilpailla muita vastaan.

Lait eivät koskaan palvele ihmistä, vaan lakien ainoa tarkoitus on turvata rikkaiden ihmisarvoa alentava yletön ja omahyväinen elämä, jolla ei ole mitään tekemistä luonnollisen elämän kanssa. Aikuiset luulevat, että He saavuttavat ihmisten välisen tasa-arvon ja rauhan, kun vain lisäävät lakeja. Pienistä lapsista kuitenkin voidaan nähdä, että ihmiskunta voi päästä rauhaan vain siten, ettei Hän usko mihinkään oppiin, vaan elää omaa elämäänsä luonnolta saamillaan avuilla, joista suurin on oma äly.

Kilpaileva ihminen ei osaa leikkiä, eikä leikkisä ihminen osaa kilpailla. Kun ihminen leikkii, niin silloin Hän käyttää itseään ja hermostonsa luonnollisia virtapiirejä täsmälleen Jumalan suunnitelman mukaan. Pohtivaan älykkyyteen kykenevä olento ei voi olla älykäs muuten kuin leikkisästi. Äly ilman leikkiä on typeryyttä.

Kaikki opit ovat järjen mukaan yksiselitteisesti ihmisyyden vastaisia. Koska oppi ei salli ihmiselle omaa järkeä. Ihminen toimii opillisesti aina, kun Hän jollakin tavoin haluaa olla rikkaampi kuin joku toinen. Halu olla köyhää parempi vaatii ihmistä laatimaan lain, johon voidaan uskoa vain silloin, kun ihminen elää sen lain mukaan, eli tekee muille juuri sitä, mitä laki vaatii, jotta ihminen olisi köyhää rikkaampi. Eihän pappikaan uskoisi helvettiin, jos Hän pitäisi kaikkia ihmisiä vertaisinaan, vaan papin helvettiusko vaatii, että papin on tehtävä helvetin tekoja, jotta Hän voisi uskoa, että ihmiset joutuvat helvettiin, jos He eivät toimi papin opin mukaan.

Helvetti on siis totta vain Heille, joilla on oppi helvetin tarpeellisuudesta. Kun siis ihminen pääsee vapaaksi uskostaan oppeihin, joissa muut on tuomittu lähtökohtaisetsi harhaoppiksi ja huonoihin paikkoihin, niin silloin tietysti tuollainen opiton ihminen ei tee muille mitään pahaa, koska Hänellä ei ole mitään tarvetta uskoa mihinkään huonouteen. Ihminen tekee opillista pahaa muille silloin, kun Hän vaatii muita sopeutumaan ainoaan oikeaan oppiinsa. Opillinen paha ei tietysti ole oppiin uskovan (lakiuskovan) omasta mielestä pahaa, vaan välttämättömyys, jolla harhaoppinen voidaan palauttaa 'järkiinsä'. Mutta köyhän kokemuksen mukaan opillinen paha tuntuu vähintään yhtä pahalta kuin rikollinenkin paha.

Lue lisää:
Internet: Kansanedustajat Kuokkavieraina
Luonto: Lapsen Usko
Paperi: Maallinen Rohkeus
Paperi: Ihmisen Valta
Paperi: Ihmeelliset Lapset
Paperi: Satu ja Sota
Nykyisyys: Sopeutumaton Poliitikko
Nykyisyys: Palkanvaatijoiden Ongelma
Ajankohtainen: Valtion Periaatteeton Hyvä
Laki ja Oikeus: Jumalaan Redusoitu Laki
Sivun alkuun  Copyrights   www.geocities.com/sinenmaa/   11.-12., 16.-17. ja 21.-25. lokakuu 2004

Hosted by www.Geocities.ws

1