PAPERIN SISÄLLYS:

MAALLINEN ROHKEUS

Kun ihminen ajattelee, niin Hän siinä samalla toimii universumin osana. Universumin toiminta on taasen ajatusten tulostamista, joten kun ihminen ajattelee, niin jossakin vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, ihminen saa sen, mitä on ajatellutkin. Koska ihmisiä on moninaita, niin Universaalinen 7D-Kopiokone joutuu usein raksuttamaan niin kauan, että ymmärtämättömät ihmiset kuvittelevat, ettei Heidän omalla ajattelullaan ollut tapahtumain kulkuun osaa eikä arpaa.

Mitä enemmän ihminen on kokenut oikeaa elämää sitä vakuuttuneempi Hän on, että Hän itse aiheuttaa ajattelullaan omat kokemuksensa. Niinpä elämän kokemuksen myötä ihmisen ajattelutapa puhdistuu kaikesta alhaisesta, surkeasta ja pahasta; Hänen ei lopulta enää tarvitse edes varoa ajatuksiaan, koska Hän on päässyt epävarmuudesta varmuuteen.
Samasta varmuudesta on kyse on myös silloin, kun ihminen kaikkea pahaa ajatellen on täysin varma, ettei ajatuksilla ole mitään vaikutusta siihen, miten Hän maailmansa kokee.

Kuitenkin, tuo tuollainen varmuus voi olla olemassaolossa vain siellä, missä universumia ja olemassaoloa pidetään itsestäänselvästi (ajattelemattomasti ja persoonattomasti) olemukseltaan sellaisina, jotka toteuttavat myös tuon ajatuksen. Sillä onhan loogisesti täysin kiistaton totuus, että kun ihminen ajattelee, ettei ajatus vaikuta maailmassa, niin silloin se on juuri tuo ajatus, joka sen varmuuden on luonut.
Koska jos ihmisen kokemus olemassaolosta ja sen olemuksesta olisi vastoin Hänen kuulemaansa ajatusta, niin ihminen väittäisi sen ajatuksen olevan huuhaata, koska Hän ei koe sitä todeksi. Ihminen kokee siis todeksi vain ne ajatukset, joita Hän itse ajattelee, olkoot ajatukset sitten mitä tahansa.

Jokaiseen ajatukseen sisältyy aina ehdoton varmuus; ajatuksen sisältö on aina absoluuttinen totuus. Jos esimerkiksi ihminen ajattelee, ettei mikään ole varmaa, niin silloin Hänen on pakko elää epävarmassa maailmassa, koska se ajatus, johon Hän uskoo, toteuttaa Hänelle Hänen epävarmuutensa. Jos ajattelet epätäydellisen ajatuksen, niin se ajatus on absoluuttisesti epätäydellinen. Ajatus, joka sisältää suhteellisuuden, on absoluuttisesti suhteellinen. Jos podet maailmantuskaa, niin se ei johdu mistään muusta kuin omasta ajattelustasi.
Jos haluat olla rohkea pahuuden maailmassa, niin silloin Sinä aiheutat ajatuksellasi pahuuden --koska muutoin et olisi voinut ajatella tuota ajatustasi.

Jos ihminen ei ole eläessään tätä totuutta tajunnut omalla kokemuksellaan, niin Hän jää odottamaan Planeetan sielukenttään seuraava tilaisuutta tulla takaisin elämään. Ja niin tulee päivä, jolloin joku meistä elävistä ajattelee juuri sellaisen ajatuksen, joka sopii tuollaiselle tietämättömänä kuolleelle, joka luuli omana aikanaan tietävänsä kaiken ilman aikaa, mutta ei tiennyt sitä, että ajallisuudessa aikatekijä on otettava huomioon esimerkiksi ajattelemalla, että kaikki ajatukset ovat totta vain omalla ajallaan.

Väkivaltaa, surkeutta, alhaista ja kuolemaa ajattelevat eivät koe elämää, vaan Heidän ajattelunsa aiheuttaa vain kuolemaa, kärsimystä ja sairautta. Niinpä epä-elämää ajattelevat jäävät vaille sitä elämänkokemusta, joka vain antaisi Heille viisautta ja ymmärrystä käsittää totuus henkilökohtaisesti. Totuus on se, ettei rohkeus vaadi ketään kärsimään pahan tähden. Rohkeus on ihmisessä oleva universaalinen virtapiiri, ja se virtapiiri toimii oikein, vaikka vaara, kuolema ja kärsimys eivät olisikaan tavoiteltavia kuvitellun rohkeuden tähden.

Jos ihminen ei omana aikanaan ole kokenut sitä, ettei rohkeus tarvitse pahaa yhtään mihinkään, niin silloin Hänen on mahdotonta jatkaa sielun vaellusta taivaisiin, vaan olkoon Hän omasta mielestään miten valaistunut tahansa, niin Hän jää tämän planeetan sielukenttään vangiksi odottamaan uutta kehoa, jotta Hän oppisi, ettei elämässä tarvita pahuutta yhtään mihinkään. Pelkkä absoluuttinen ykseys riittää, ilman mitään dualismia.

PELKO SITOO

Rohkeus on luopumista. Ihminen osoittaa rohkeutensa vain vaatimattomalla elämällä, koska vaatimaton ei pelkää luopua, ja siksi juuri ihminen onkin vaatimaton. Rohkeus ei ole sitä, että kuka uskaltaa mennä lähemmäksi kuolemaa. Rohkea ihminen tietää, että lopulta Hän on tekevä suurimman mahdollisen luopumisen, joten silloin Hänen ei tarvitse uhmata kuolemaa. Rohkea ihminen on yhtä kuoleman kanssa jo tänään, joten rohkeus ei ole kuoleman vaaran etsimistä. Ainoa keino, jolla kuoleman uhmaamisesta, vaaraan hakeutumisesta ja synnin syleilystä päästään irti, on rohkeus luopua niiden etsimisestä, eli kuolettaa itsensä niistä pois.

Kun ihminen on päässyt luopumisen tielle, eli kun ihminen osoittaa todellista rohkeutta, niin Hän saa lisää viisautta ja ymmärrystä joka kerta, kun Hän osoittaa luopumisellaan, että Hän on yhäti rohkea. Ilman aktiivista rohkeutta luopua ihmisen on mahdotonta ymmärtää elämää. Ei edes se ole viisasta, kun ihmiset vaativat itselleen palkkaa töistä, vaan viisaat ihmiset ovat kautta aikain osoittaneet omalla elämällään, että He tekevät työtä ihmiskunnan hyväksi ilman mitään vaatimuksia, puhtaasta rakkaudesta.

Katsotaan tätä dualismin kannalta: Jos Sinä koet eläväsi, kun suonissasi virtaa adrenaliinia vaaran ja kuoleman läheisyydessä, niin silloinhan Sinä tarvitset esimerkiksi kalliojyrkänteen, jolla saat aikaan kehosi adrenaliinierityksen. Kalliojyrkänne on silloin Sinulle pelkkä itsestäänselvä objekti, jonka olemassaololle Sinä et tuhlaa ajatteluasi, koska se jo sisältyy siihen vaarahakuiseen subjektiiviseen elämääsi. Jos taasen pystyisit luopumaan vaarojen uhmaamisesta, niin silloin pelottava kallio näyttäisi Sinulle oman subjektiiisen puolensa, jolloin Sinä tietäisit, ettei se ole olemassaolossa vaaran vuoksi, vaan kauneuden tähden. Ja kun Sinä näet kauneuden maailmassasi, niin silloin Sinä et edes ajattelisi, että sitä pitää uhmata, eli pitää pelottavana objektina.

Kun ihminen pelkää jotakin, niin silloin Hänen on välttämätön pakko uhmata sitä, jota pelkää, jotta Hän saisi sitä kautta sen, jonka Hän saisi automaattisesti silloin, kun Hän ei pelkäisi, mutta ilman kausaalisuutta ja kärsimystä. Jos siis ihminen ajattelee olevansa rohkea, koska Hän elää pahantäyteisessä maailmassa, niin silloin Hänen ajatuksensa on luonut kaiken sen pahuuden, joka tarvitaan tuohon ajatukseen rohkeudesta pahan lähellä. Kukaan ei voisi tulla tänne elämään esittämään rohkeaa pahan kanssa, jos vain rohkeus käsitettäisiin ilman dualismia. Eivätkä pahantekijätkään tarvitsisi hyviä ihmisiä, joiden kimppuun pitää hyökätä, jotta voi kuvitella olevansa rohkea, kun käy avuttomien ihmisten kimppuun.

Hyvät, jotka uskovat rohkeuden tarvitsevan vaaraa, ja pahantekijät, jotka tarvitsevat uhreja, ovat itse asiassa yksi ja sama olento, joka vain kärsii skitsofreniasta. Molemmat tarvitsevat ehdoitta toinen toisiaan, eikä kärsimys voi loppua niin kauan, kun tänne tulee valaistuneita, jotka opettavat piilodualismia, kuten sitä, että rohkea ihminen tarvitsee pahantekijöitä ennen kuin rohkeus voi tulla ilmi.

ADRENALIINI MIELEN OBJEKTINA

Ajatellaan vieläkin syvemmin. Kuten kuolemaa ja pelkoa tarvitseva rohkeus vaatii ihmistä näkemään maailman vaaroja täynnään olevina ohjekteina, niin aivan samoin tuohon pelokkaaseen rohkeuskäsitykseen kuuluu, ettei ihminen ole yhtä kehonsa kanssa, koska Hän haluaa itse aiheuttaa keholleen sellaisen hormonitilan, joka on Hänen mielensä objekti. Pelokkaille kehon sisäinen tila on jatkuvan tarkkailun kohden, eikä suinkaan viisaan sielun subjektiivinen asuinpaikka...

Rohkeus, joka perustuu pelkoon, dualistinen rohkeus ei milloinkaan pysty käyttämään kehoaan luonnollisesti. Kehon luonnollinen käyttötarkoitus ei ole kehon tarkkailu, eikä vasiten sen adrenaliinitason nostaminen. He, jotka luulevat olevansa rohkeita vaaran läheisyydessä, eivät yksinkertaisesti pysty käyttämään kehoaan luonnollisetsi, koska Heidän ainoa päämääränsä on tehdä keholle jotakin, eikä suinkaan tehdä keholla jotakin.

Jännityksen etsijät etsivät jännistystä vain siksi, koska He eivät pysty tekemään kehollaan oikeaa työtä, koska Heidän himonsa on tehdä keholle jännitystä. Itse asiassa on siis niin, että jännityksen etsijät eivät lainkaan voi kokea kehollisina subjekteina jännitystä, koska He teettävät sen jännityksensä keholle ollen itse ainoastaan kehonsa tarkkailijoita. Tämä kehon objektiivisuus pelokkaille huomataan siitäkin, kun vaaraa etsivät pystyvät sanomaan, milloin keho on kokenut vaaraa tällä erää riittävästi.

Oikeesti rohkeat eivät koskaan tarkkaile kehoaan, koska He käyttävät rohkeasti kehoaan ilman, että keholle pitäisi olla vaarallisia objekteja olemassa. Tästä syystä oikeesti rohkeat eivät pysty näkemään muita ihmisiä objekteina, koska muut ihmiset eivät ole Heidän rohkeuttaan varten objekteina olemassaolossa, vaan He ovat sitä samaa subjektiivisuutta, mitä oikeesti rohkeakin on.

Yllä olevasta siis huomataan, että oikeesti rohkeiden ja pelokkaasti rohkeiden teot kohdistuvat täysin eri asioihin. Ja siten myös oikeesti rohkeat saavat aikaan pysyvyyttä, kun taasen pelokkaasti rohkeiden teot ja työt valuvat täysin hukkaan. Ja tämän eron aiheuttaa juuri se, mitä varten ihminen tekee tekonsa. Jos ihminen tekee tekonsa vain kehoaan varten, niin silloin Hän ei voi saada mitään pysyvää aikaan, koska Hänen kehonsa on jo luonnollisuudessa täysin täydellinen, eikä sen hormonitasoja varten enää oikeesti tarvitse tehdä työtä.

Tässä kutsutaan pelokkaasti rohkeiksi sellaisia, joiden rohkeus tarvitsee pahuutta, vaaraa, uhreja, lakeja, syntiä,... --pelkoa. Tuollaiset yrittävät tukahduttaa pelkonsa uhmaamalla, alistamalla ja torjumalla sitä, jota ilman Heidän rohkeuskäsityksensä ei voisi elää hetkeäkään:

• Rikkaat alistavat köyhiä, vaikka kaikille on täysin selvää, ettei yksikään voisi olla rikas ilman köyhiä.
• Miehiset miehet hakkaavat heikompiaan, koska siihen mieskäsitykseen kuuluu heikkous ja vahvuus, ja koska miehinen mies on oletusarvoisesti, ilman mitään järkeilyä vahva, niin silloin miehinen mies ei voi muuta kuin hyökätä heikkoja vastaan, jotta Hän edelleen voisi uskoa omaan ylimieliseen vahvuuteensa.
• Valaistuneet gurut opettavat, että rohkeuden funktiona on olla rohkea pahan edessä, josta seuraa, että gurujen oppi vaati maailmaa sietämään pahuutta, jotta gurut voisivat esittää rohkeuttaan taivaan hurkskaille.
• Pelokkaasti rohkeat ovat omasta mielestään rohkeita, joiden nyt vain täytyy uhmata vaaraa...

OMAHYVÄINEN DUALISMI

Dualistien teot kohdistuvat aina siihen, jota ilman Heidän käsityksensä ei voi olla. Rikkaat tekevät mielettömiä tekoja köyhille, jotta He itse voisivat tarkkailla omaa kehoaan rikkaana. Rikkaat eivät edes pyri oikeesti poistamaan köyhyyttä, koska Heidän omahyväinen dualisminsa ei voisi elää ilman sitä puolta, joka on Heidän keholleen välttämätön. Tästä syystä rikkaat eivät milloinkaan tee mitään reaalista, koska Heidän kaikki tekonsa kohdistuvat vain köyhiin, ja köyhien lypsämiseen.

Rikkaiden on täysin mahdotonta tehdä kehollaan jotakin oikeaa ja pysyvää, koska Heidän kaikki pyrkimyksensä kohdistuvat Heidän keholle tekemiseen, jotta todellakin rikas voisi sanoa olevansa rikas, kun Hän katsoo peilistä, miten hienot hepenet Hänen kehollaan on with lakerikengät. On siis täysin selvää, että rikkaan keho on rikkaalle pelkkä objekti, joka pitää pitää paremmassa kunnossa kuin mitä on noiden kurjien kehot. Eikä yksikään rikas tajua, että kurjien kehojen tuleekin näyttää kurjilta, koska rikkaan dualistinen käsitys alistaa Heidät palvelemaan vain rikkaita. Rikkaan dualismin mukaan köyhien pitääkin näyttää köyhiltä, koska muutoin rikas ei voisi tarkkailla omaa kehoaan rikkaana.

Juuri tuo alinomainen itsetarkkailu saa aikaan sen, ettei rikkaalla/dualistilla ole mitään mahdollisuutta käyttää kehoaan oikein. Koska Hän voi pitää yllä dualismia vain siten, että Hänen kehonsa on Hänelle pelkkä objekti, jota varten muut ihmiset ovat olemassa --objekteina. Siis se alkuperäinen dualismi on siinä, kun ihminen ei ole yhtä kehonsa kanssa, josta seuraa se, että ihminen tarkkailee vain kehoaan, eikä siten näe luontoa ja sen kauneutta sinänsä.

Ihmisen on mahdotonta nähdä maailmaa dualistisena, kun Hän on yhtä kehonsa kanssa.

Lue lisää:
Internet: Barry Long and Ascended Masters
Huone X: Ikkuna Elämään
Huone 2: Kilpailu Oppina
Paperi: Ihmisen Valta

Sivun alkuun   Copyrights   www.geocities.com/sinenmaa/  20. kesäkuu 2003