PAPERIN SISÄLLYS:

PERIMMÄINEN AJATUS

KIELEN PERIMMÄISYYS

Käsite perimmäinen voi olla looginen käsite vain silloin, kun ei ole mitään, mikä olisi perimmäistä perimmäisempää. Ihminen ei ole johdonmukainen, jos Hän puhuu käsitteillä, jotka ovat kumottavissa muilla käsitteillä. Käsitteitä voidaan käsittää vain silloin, kun kielessä ei ole käsitteiden vastaisia käsitteitä. Käsitteen vastainen käsite ei voi olla olemassa, koska silloin meillä olisi käsitteen vastaisen käsitteen vastainen käsite. Jos käsitteet kumoavat toinen toisiaan, niin silloin käsitetodellisuudella ei voi ymmärtää mitään.

Käsite perimmäinen on merkityksellinen ja ymmärrettävä vain silloin, kun ei ole mitään, mikä olisi käsitteellisesti tahi energiaalisesti perimmäisempää. Ihminen ei ole ymmärtäväinen, jos Hän puheessaan kumoaa omia käsitteitään, kuten silloin, kun Hän puhuu perimmäisestä, joka kumotaan puhumalla perimmäisen perimmäisestä. Omien käsitteiden kumoaminen ei ole osoitus mistään sellaisesta älystä, jota pitäisi tarjoilla muille lopullisena totuutena. Tuollaiset puhujat joutuvat häpeään, kun esiin astuu ihminen, joka on on johdonmukainen. Johdonmukaisuus on totta vain silloin, kun ihminen ei viljele puheessaan ristiriitaisia käsitteitä. Perimmäinen on ristririidassa perimmäisen perimmäisen kanssa yhtä varmasti kuin Luojan Luoja, tai olemattomuudesta syntyvä tietoisuus.

Ihminen voi puhua käsitteillä vain silloin, kun ne ovat merkityksellisiä. Käsite on merkityksellinen, kun sitä ei voida kumota. Jos perimmäinen on kumottavissa, niin silloin myös kaikki muut käsitteet on jo kumottu. Sillä perimmäistä ei voida kumota ilman, että mikä tahansa muukin käsite on kumottavissa. Käsitteen kumoava käsitekin olisi silloin kumottavissa yhtä helposti kuin mikä tahansa muukin käsite, joten käsitteiden kumoaminen käsitteillä johtaa ainoastaan täydelliseen käsitteelliseen sekamelskaan, missä looginen ajattelu ei ole lainkaan mahdollista

Perimmäinen on ihmiselle annettu. Kaikki reaaliset käsitteet ovat ihmiselle annettuja. Ihmisen on mahdotonta luoda reaalisuutta edes käsitteellisesti. Jos ihminen olisi reaalisuuden luoja, niin silloinhan ihmisen ei tarvitsisi edes kysellä, mitä reaalisuus on! Ihminen voisi todistaa voivansa luoda reaalisuutta vain siten, että Hän luo energiaa olemattomuudesta.

Mutta silloinkin ihmisellä olisi tietoisuudessa energian reaalisuus annettuna. Ainoa keino, jolla ihminen voisi todistaa voivansa luoda jotakin todellista olisi siinä, että se puuttuisi täysin tästä todellisuudesta, eikä sille olisi olemassa edes mallia. Mutta siinäkin tapauksessa ihminen itse olisi edelleen todellisuudelle annettuna.

Käsitteet ovat reaalisia, kun ne eivät kumoa annettuja käsitteitä. Ihmiseen ei siis voi tulla sellaista käsitettä, joka kumoaisi perimmäisen. Perimmäinen käsite on tullut ihmiseen perimmäisyydestä, joten ihmiseen ei voi tulla käsitteitä perimmäisen takaa. Ihminen huitoo siis tyhjää, jos Hän yrittää käsittää sellaista, joka on perimmäistä perimmäisempää. Ihminen voi siis ymmärtää todellisuutta vain todellisuuden käsitteillä, missä perimmäisyys päättyy perimmäiseen.

Perimmäisen perimmäinen ei kuulu todellisuuteen, joten silloin ihminen ei voi muodostaa sille käsitettäkään. Vain reaaliset asiat voidaan ymmärtää, koska ymmärrys sinänsä kuuluu reaalisuuteen. Reaalinen ymmärtää vain reaalista, eikä ymmärrystä koskaan voida käyttää epäreaalisten asioiden tai käsitteiden ymmärtämiseen.

Jos jokin käsite on annettua, niin silloin pitää myös se olla annettua, jolla käsitellään annettua. Kieli on siis annettu, koska muutoin kielellä ei voitaisi käsitellä annettuja käsitteitä. Jos kieli olisi ihmisen oma luomus, niin silloin ihmisen olisi mahdotonta käyttää sitä annetuilla käsitteillä. Ihmisen tekemällä kielellä ei voitaisi edes ajatella jonkin olevan annettua, tai geneettistä. Koska ihminen ei voi tehdä reaalista kieltä, kuten ihminen ei voi luoda edes yhtä protonia olemattomuudesta.
Kieltä ei siis voida käyttää perimmäisyyden kumoamiseen, koska kieli on itsessään perimmäistä. Kieli ei voi hyökätä itseään vastaan, ja silti tuottaa ymmärrystä.

1. ANNETTU TODELLISUUS

Reaalisuudessa vain reaalisia asioita voidaan ymmärtää. Reaalinen on sinänsä täydellistä, koska ymmärrys on reaalista vain ymmärtäessään reaalista. Epäreaalisen ymmärtäminen ei voi kuulua reaalisuuteen, koska epäreaalisella ei ilmennystä energiassa. Valhetta ei voida ymmärtää, vaikka valehtelijaa voitaisiinkin. Asiaa ei voitaisi ymmärtää, jos se olisi epätäydellistä. Epätäydellistä voidaan siis ymmärtää, mutta vain epätäydellisesti, jolloin tietysti epätäydellisyys tuntuu täydellisen reaaliselta. Mutta epätäydellinen ei voi olla reaalista, vaan epäreaalista. Ja epäreaalisuus on faktuaalista vain silloin, kun käsite ei ole täydellinen. Käsite on täydellinen, kun se on ihmiselle annettu.

Ihmisessä voi olla annettuja realiteetteja vain siten, että ihminen on suoraan linkitetty perimmäisyyteen. Jos realiteetit tulisivat ihmiseen jonkin sellaisen välityksellä, joka ei kuuluisi reaalisuuteen, niin silloin ihminen olisi pihalla reaalisuudesta. Perimmäinen on suoraan vastuussa realiteeteista, koska reaalisuudessa mikään ei voi olla reaalisempaa kuin mikä tahansa reaalinen. Realiteetit ovat tasa-arvoisia. Kun ymmärtää yhden realiteetin, niin silloin pystyy ymmärtämään minkä tahansa realiteetin. Reaalitodellisuudessa elävä olento ei tarvitse välittäjää itsensä ja Jumalan välille. Ihminen ei elä reaalista elämää, jos Hän tarvitsee välittäjän, joka välittää Hänelle todellisuutta.

Koska siis perimmäinen-käsite on ihmiselle suoraan annettu, niin siitä heti nähdään, että perimmäinen on täydellistä, koska se voidaan ymmärtää vain perimmäisenä, eli omana itsenään. Perimmäisessä ei siis ole mitään vikaa, koska jos perimmäinen olisi viallista, niin silloin tietysti me ymmärtäisimme sen viallisuuden. Mutta. Jos me ymmärtäisimme perimmäisen olevan jollakin tavoin rikki, niin silloin se voitaisiin korjata vain siten, että se ei olisikaan perimmäistä, vaan korkeintain lähellä perimmäistä.

On siis absoluuttinen totuus, että perimmäinen on täysin ehjä, koska perimmäinen on kaikkialla perimmäistä. Perimmäiseen ei pääse tunkeutumaan mikään muu kuin se, joka on jo aina ollut olemukseltaan perimmäistä. Perimmäisyydessä ei siis voi olla mitään viallista, koska perimmäisyys sisällyttää itseensä vain perimmäisyyttä. Ihminen ei siis voi kuljettaa perimmäisyyteen mitään muuta kuin perimmäistä. Jos siis ihminen näkee jonkun asian epätäydellisenä tai ainakin himpun verran viallisena, niin silloin ihminen ei voi väittää sitä perimmäiseksi.

Tästä siis huomataan, että ihmisen kieli on olemukseltaan perimmäistä, koska ihminen ei voi kielessä kuljettaa perimmäiseen mitään sellaista, joka ei ole perimmäistä. Ihmisen kieli ei siis ole ihmisen luomus, vaan kieli on annettu ihmiselle, koska ihminen ei voi rikkoa kielessä sellaista, joka on ihmiselle annettua. Koska siis kieli ja käsite perimmäinen on ihmiselle annettu, niin silloin ihmisen on kielellisesti täysin mahdotonta sanoa perimmäiseksi jotakin sellaista, joka ei ole perimmäistä. Jos ihminen tätä yrittää, niin seurauksena on kielellinen ilmaisu, jota kukaan ei ymmärrä. Koska ihminen voi ymmärtää kielellä vain reaalisia asioita.

Tietysti sellaiset uskovat ymmärtävänsä täydellisesti merkityksettömiä käsitteitä, jotka eivät usko ihmisen perimmäiseen olemukseen, eli siihen, että ihminen on perimmäisyyden lähde. Eihän epätäydellisyyteen uskovalla olekaan mitään muuta mahdollisuutta kuin kieltää annettu todellisuus, koska vain siten ihminen voi säilyttää uskonsa merkityksettömiin käsitteisiinsä, kun Hän uskoo olevansa vailla mitään yhteyttä todellisuuden perimmäisiin lähteisiin.

On erittäin helppoa uskoa epätäydellisyyteen, kun todellisuuden lähde on sijoitettu mahdollisimman kauas menneisyyteen, kuten johonkin luomispäivään, tai alkuräjähdykseen. Kun siis ihminen pääsee sen ymmärtämiseen, että Hänen olemuksensa ei voi olla irrallaan ikuisista realiteeteista, niin silloin sellainen yhteys tuottaa jotakiin tällaista, mitä näiltä sivuilta voidaan lukea. Mutta sekin on totta, että usein omaan erillisyyteensä uskova luulee tällaisten ajatuksien syntyvän vain jonkinlaisesta hulluudesta. Mitä ikinä näiden lukija näistä näkeekään, niin se ei voi johtua mistään muusta kuin näkijän asenteesta.

2. TODELLISUUDEN TÄYDELLISYYS

Todellisuus on itsessään täydellistä. Todellisuus voidaan ymmärtää vain täydellisesti. Jos ihminen ei ole ymmärtänyt todellisuutta täydellisesti, niin silloin Hän on pakosta ymmärtänyt sen vain epätäydellisesti. Kieli siis kertoo meille, että jos ihminen sanoo, ettei todellisuutta voida ymmärtää täydellisesti, niin silloin ja siinä ihminen ei ole ymmärtänyt todellisuutta. Koska ihminen paljastaa puheensa merkityssisällön puhuessaan. Ihmisen on mahdotonta valehdella, koska ihminen joutuu pakosta käyttämään annettua kieltä, jos Hän mielii tulla ymmärretyksi.

Jos siis kieli olisi ihmisen itsensä luomus, eikä siinä olisi mitään ns. geneettistä, eli annettua, niin silloin tietysti myös käsitteiden merkitykset saisivat olla mitä tahansa. Mutta, jos merkityksissä ei olisi mitään pysyvää, niin silloin ihminen ei voisi ilmaista kielellä itseään. Ihminen voi siis toivoa saavansa ajatuksilleen pontta vain siten, että Hän puhuu mekityksellisillä käsitteillä. Käsitteen ulkomuoto voi muuttua, mutta merkitykset pysyvät. Merkityksien suhteet muuttuvat, mutta merkitykset ovat kestäviä. Merkitykset voivat vaihtua ajallisesti, mutta aikoja voidaan ymmärtää vain ajankohtaisilla merkityksillä. Omatekoiset käsitteet omatekoisella kielellä saisivat aikaan vain käsitteellisen sekamelskan, josta ei juurikaan merkitystä löytyisi.

Kun siis ihminen luottaa kieleen, niin silloin Hän ymmärtää kaikki ajattelemansa asiat, koska luottavaisella kielellä voidaan puhua vain annetuilla käsitteillä. Ihminen ei luota omaan kieleensä, jos Hän yrittää tulostaa sillä epätäydellisyyttä, tai epäreaalisia käsitteitä. Ymmärtäväinen ihminen pitää kielensä puhtaana. Kieli voidaan pitää puhtaana vain siten, ettei sillä edes yritetä tulostaa sellaista, joka ei ole totta.

Puhtaalla kielellä on helppoa puhua sellaistakin, että todellisuus on kaikkina aikoina äärettömän paljon ihmeellisempi kuin ihmeellisin satu. Jos näin ei olisi, niin silloin tietysti tuollaista lausetta ei olisi voitu kielellä ilmaista. Sillä kun ihminen puhuu tällaisia lauseita omalla kielellään, niin Hänen on erittäin helppoa puhua myös siitä, miten täydellinen on äärettömyys.

Jos ihminen uskoo, että todellisuus ei ole niin ihmeellinen kun satujen maailma, niin silloin tietysti ihminen välttää elämästä ihmeellistä elämää. Ihminen voi uskoa elämän ihmeellisyyteen vain silloin, kun elämä on ihmellisempää kuin mikään satu. Ihmeellistä elämää elävä ihminen toteuttaa sellaista sankarillisuutta, että se muuttuu myyttiseksi ja lopulta sadunomaiseksi niiden kertomana, jotka eivät itse elä ihmeellistä elämää, vaan jotka mieluummin kertovat satuja kuin itse eläisivät sadunomaista elämää.

Äärettömyys ei voisi olla ääretön, jos siinä olisi jotakin vikaa. Viallinen äärettömyys ei nimittäin lainkaan voisi toimia äärettömyytenä, joten ainoa mahdollisuus, jolla äärettömyys voi olla totta ja olemassa, on siinä, kun kieli todistaa itsestään, että äärettömyydessä ei ole mitään vikaa. Jos nimittäin tässä kohtaan olisi jotakin vikaa, niin silloin tietysti kieltä ei olisi käytetty oikein, koska kieltä voidaan käyttää oikein vain silloin, kun sillä puhutaan reaalisilla käsitteillä.

Ihminen ei siis puhu reaalisia, jos Hän sanoo, että tässä kohtaan on jotakin vikaa. Koska äärettömyydessä myös tämä kohta on osa ääretöntä, ja koska ääretön voi olla olemassa vain viattomasti, eli täydellisenä, niin silloin tämä kohta on myös täydellinen. Äärettömyys ei ole äärettömyydessä, vaan joka kohdassa joka hetki. Ihmisen ihmisyyden lähde ei ole menneisyydessä, vaan tässä ja nyt.

Täydellisyyden merkitys on pysyvää, vaikka epätäydellisyyteen uskovat ihmiset kuinka yrittäisivät vakuuttaa epätäydellisyyden olevan yksinomaista. Epätäydellisyydelläkin on merkitys vain täydellisyydessä. Epätäydellisyys ei voisi elää epätäydellisyydessä, koska epätäydellisyys ei voi olla niin täydellisen suopea kuin täydellisyys. Jotta epätäydellisyys voisi olla uskottavaa joidenkin mukaan, niin silloin todellisuuden tulee olla luonteeltaan sellainen, ettei sen ikuisuus mene rikki, vaikka jossakin kohtaan olisikin lujaa uskoa epätäydellisyyteen.

Epätäydellisyys ei voi olla ikuista, koska ikuisen asian tulee olla perustaltaan energiaa. Energia ei voi olla luonteeltaan epätäydellistä, joten epätäydellisyydellä ei voi olla energiaalista perustaa. Jos nimittäin energia olisi olemukseltaan epätäydellistä, niin silloin se ei voisi koskaan saavuttaa täydellisyyttä. Jokin asia voi saavuttaa täydellisyyden vain silloin, kun täydellisyys jo alusta asti ohjaa kehitystä. Koska jos epätäydellisyys ohjaisi kehitystä, niin silloin epätäydellisyys ei koskaan voisi kehittyä täydellisyyttä kohden.
Jos siis epätäydellisyyteen uskovat haluavat jonkun asian, esineen tai olion kehittyvän paremmaksi, niin silloin sitä halua ei ole synnyttänyt ihmisen epätäydellisyys, vaan ihmisen täydellinen yhteys täydellisyyteen tässä ja nyt.

Jos nimittäin ihminen ei olisi yhteydessä juuri tässä kohtaan täydellisyyteen, niin silloin se ihmisen ja täydellisyyden välinen vähäisinkin välimatka olisi absoluuttinen kuilu, jota mikään ei voisi ylittää.

3. TODELLISUUDEN KUVAUS

Ihminen voi kuvata todellisuutta vain todellisilla käsitteillä. Koska siis ihminen ei pysty luomaan todellisuutta, niin silloin ihminen voi kuvata todellisuutta vain annetuilla käsitteillä. Todellisuus ei voi koskaan antaa ihmisen käyttöön mitään epätodellista, joten jos ihminen ei ymmärrä todellisuutta, niin se ei voi johtua mitsään muusta kuin siitä, että ihminen yrittää ilmantrodellisuutta päästä perille todellisuudesta.

Todellisuus on ihmiselle kohde, kun ihminen yrittää soveltaa siihen käsitteitä, jotka eivät ole peräisin todellisuudesta. Objektiivinen todellisuus edellyttää, että ihminen uskoo lujasti olevansa itse todellisuuden ulkopuolinen tarkkailija, eikä yhtä todellisuuden kanssa. Epätodelliset käsitteet syntyvät siitä, kun ihminen ei halua, että todellisuus olisi itsessään tietoinen ja persoonallinen. Todellisuuden tietoisuuden kieltäjät eivät pysty toimimaan reaalisilla käsitteillä, koska todellisuuden tietoisuus voidaan kieltää vain epäreaalisesti.

Todellisuuden tietoisuuden kieltäjät synnyttävät kaikkialla mitä kummallisempua käsityksiä, joiden ainoa tarkoitus on kieltää todellisuudelta se titeoisuus, joka olisdi kieltäjän tietoisuuden lähde ja keskus. Jos tietoisuuden kieltäjille sanoo, että Jumala on luonut kaiken, niin välittömästi tulee kysymnys,että kukas sitten loi Jumalan. Ja jos Jumalan kieltäjille sanoo, että todellisuus tietoinen, niin välittömästi Jumalan kieltäjät haluavat itse näyttää mahtavan tietoisilta, kun He sanovat, että miksi olettaa todellisuudelle tietoisuutta.

Näin siis ihminen paljastaa vain omat epätodelliset käsityksensä ja oman ulkopuolisuutensa, kun Hän kieltää todellisuudelta tietoisuuden, ja jumalallisuuden. Koska kun vain ihminen käsittää itsensä kaikkeuden osaksi, niin se on mahdollista vain silloin, kun oma tietoisuus nähdään kaikkeuden tietoisuutena, jota kaikkeus ei ole voinut luoda itsensä ulkopuolelle. Kaikkeudessa on tasan tarkkaan yksi kaikkeus, joka sisällyttä itseensä kaiken, myös kaiken tietoisuuden.

Tietoisuus Sinussa ei ole jotakin muuta kuin se on missä tahansa muualla. Jos Sinun tietoisuutesi ei olisi yleistä ja universaalista tietoisuutta, niin silloin tietysti Sinun tulisi kutsua sitä yksilöllisellä nimellä, jotta erottaisit, mitä se on, koska silloin se ei voisi olla tietoisuutta missään muualla. Rautakin on rautaa kaikkialla --koska kaikkeus on tietoinen kaikesta. Jos kaikkeudesta puuttuisi tietoisuus, niin silloin mikään asia ei voisi ola universaalista, tai esiintyä yleisesti kaikkialla.

Vety, helium ja kaikki alkuaineet ovat universumin aineita vain siksi, että universumin tietoisuus pitää niitä sellaisina. Tietoisuus on kaikkeuden ylläpitäjä. Muutoskin pysyy vain siksi, että se tiedetään. Jos muutosta ei tiedettäisi, niin silloin muutosta ei voisi olla olemassakaan. Täten myös ihmisen tietoisuus voi olla tietoisuutta vain siksi, että universumi tietää sen. Olisi vähintäinkin älytöntä kuvitella, ettei universumi tietäisi ihmisellä olevan tietoisuutta, joka olisi täsmälleen samaa, jos universumi ei tietäisi, että siinä on jumalattomasti vetyä, ja muita aineita himpun verran vähemmän.

Aineellisuutta ei olisi olemassa, jos universumista puuttuisi tietoisuus aineista. Eivät atomit sattumalta voi järjestyä ja kiinnittyä toisiinsa, ja kaikkein vähiten silloin, jos kukaan ei tietäisi aineita olevan olemassakaan. Olemassaolo on olemassaoloa vain silloin, kun se tiedetään. Koska siis ihminen voi havaita alkuaineita kaikkeuden kaikista osista, niin silloin jonkun on pakosta oltava niistä tietoinen, koska muutoin ne aineet eivät voisi olla siellä.

Olisi ylimielistä ja suuruudenhulluutta olettaa, ettei universumi ole tietoinen mistään, ja kaikkein vähiten siitä, että ihminen on tietoinen. Jumalattomat joutuvat siis pakosta pitämään itseään universumista täysin erillisinä, koska se jumalattomuus tapahtuu tietoisuudessa: Jos kerta ateistin tietoisuus ei ole universumin tietoisuutta, eikä universumi ole millään tavoin tietoinen ateistin tietoisuudesta, niin ainoa mahdollinen selitys tuolle on, ettei ateisti ole syntyisin universumista, eikä ateistilla ole osaa eikä arpaa universumin kehittymiseen.

Todellisuudenkieltäjiä vaivaa sietämätön ajatus siitä, että He eivät olisi yksilöitä, jos He tunnustaisivat, että Heidän tietoisuutensa on universumin tietoisuutta. Ja tuon kieltämisen todellisuuden kieltäjät voivat tehdä vain epäreaalisesti itse rustaamillaan käsitteillä, jotka kyllä ovat täysin päteviä kuvaamaan sellaista, joka ei ole totta, mutta joilla on täysin mahdotonta kuvata sitä, joka on. Todellisuutta voidaan kuvata vain todellisuuden käsitteillä, koska mikään käsite ei voi olla todellinen, jos se ei ole syntyisin todellisuudesta.

4. OLEMATTOMUUDEN KUVAUS

Käsitys, ettei universumi ole tietoinen ihmisen tietoisuudesta on peräisin epätodellisuudesta. Kun ihminen uskoo tuollaiseen, ettei Hänen tietoisuudellaan ole ennalta olemassaolevaa Isä-tietoisuutta, niin silloin Hän ei voi mitään muuta kuin tuottaa jatkuvasti universumille vierasta käsitteellisyyttä, joka kyllä näyttää hyvältä, kun sitä ajatellaan universaalittomalla älyllä, mutta joka osoittautuu pelkäksi mielettömyydeksi, kun se joutuu universumin älyn tarkasteluun.

Tietoisuus ei voi vetää itseään olemattomuudesta siten, että tietoisuus olisi olemassa vain kahden olemattomuuden välissä. Ateistien tietoisuus on olemassa vain kahden olemattomuuden välissä, koska ateistien kaikkeus on syntyisin olemattomuudesta, ja koska ateisit itse todistavat, että universumi ei ole tietoinen ateistien tietoisuudesta, eli ateistien tietoisuus on olemukseltaan olematonta. Olemattomuudesta syntyvä ei voi olla olemukseltaan ikuinen, koska se, mikä syntyy, perii aina synnyttäjänsä olemuksen.

Jos mikä tahansa olento on kokenut syntymän, niin silloin olennon on ennemmin tai myöhemmin ymmmärrettävä olevansa ennalta olemassaolevan olennon luomus. Ennalta olemassaolevuus koskee kaikkia niitä ominaisuuksia, joita olento itsestään näkee. On täysin mahdotonta, että tietoisuus olisi syntynyt ilman ennalta olemassaolevaa tietoisuutta, ikään kuin sattumalta.

5. SATTUMAN TIETOISUUS

Vaikka sattuma olisikin kaikesta vastuussa, niin jopa sattuman pitäisi ehdoitta olla tietoinen siitä, mikä tapahtuu sattumalta. Sillä sattumalla ei voisi olla mahdollisuuksia, jos siitä puuttuisi tietoisuus. Jos joku sanoo, että sattuma tai todennäköisyys vaatii erinäisiä mahdollisuuksia, niin missä ne mahdollisuudet ovat silloin, kun sattuma vasta heittää noppaa?

Sattumaan uskovat eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että kun He ajattelevat sattumalle erilaisia mahdollisuuksia ja todennäköisyyksien joukkoa, niin silloin He ovat luoneet sattumalle sellaista, jota sattuman on pakko käyttää, jotta sattumaan uskovan usko tuntuisi uskottavalta. Siis vain tähän saakka, koska tässä esitetään täydellinen kuvaus sattumaan uskovien logiikan olemattomuudesta.
Logiikka on olematonta, jos se ei ole voimassa kaikkialla.

Sattumaan uskovilta voidaan siis kysyä, että tietääkö sattuma, että sillä on useita toteuttamiskelpoisia mahdollisuuksia? Jos nimittäin sattumalla on ennalta olemassa mahdollisuuksien joukko, niin silloin sattuman on oltava niistä tietoinen, koska mitenkään muutoin jokin asia ei voisi olla sattumalta syntynyttä. Koska jos sattumalla ei ole mahdollisuuksien avaruutta, niin silloin sattumalla ei ole mitään valinnan varaa, joten silloin sattumaa ei ole.

Sattuma vaatii ehdoitta tietoisuuden, jotta asiat voisivat tulla sattumalta oleviksi. Sattumalle ei riitä se, että sattumaan uskovat tietävät, mistä joukosta sattuma valinnut yhden, joka on noussut esiin. Se olisi hieman ylimielistä asettua itse sattuman tietoisuudeksi, eli asettaa sattumalle tietty valintajoukko, jota sitten rouskutetaan sattumageneraattorilla. Miten muka sattumalla voi olla valintajoukko, josta sattuma itse ei tiedä mitään?

Tietääkö sattuma, että se jokin sattumalta syntynyt on olemassa sattumalta? Jos sattuma ei sisällä tietoisuutta, niin silloin sekä sattuman valintajoukko että toteutetut valinnat eivät voi olla kenenkään tiedossa, koska silloin sattumaan uskovien tietoisuus ei ole voinut tulla sattumalta. Olisi jälleen hieman ylimielistä väittää, että sattumalta syntynyt tietoisuus tietäisi olevansa vain pelkkä sattuma, jos itse Sattuma ei tiedä sitä!

Jos sattuma ei tiedä, mitä on syntynyt sattumalta, niin silloin tietysti sattumassa ei voi olla tietoa siitä, mikä on riittävää. Ilman tietoisuutta oleva sattuma nimittäin synnyttäisi pakosta kaikki asiat äärettömän monta kertaa, koska sattuma ei tiedä, että se on jo saanut jonkin asian aikaan sattumalta, ja koska sattuma ei tiedä, mitkä ovat sen mahdollisuudet. Jos siis maailmassa on olemassa kaksikin eri asiaa, niin silloin se ei voi olla sattumalta syntynyttä, koska sattumalla ei voi olla olemassa mitään ennakkomahdollisuuksien joukkoa, jos sattuma ei tiedä siitä mitään.

Sokeakin sattuma saisi pelkillä sormenpäillään tietoisuutensa, mikä on mahdollista ja mikä ei. Sokeus ei koskaan kiellä tietoisuutta. Vain epäreaalisella ajattelulla voidaan uskoa, että sokeus on yhtä kuin tiedostamaton.
Jos katsotaan maailmaa vaikka sormilla tunnustelemalla, niin siitä havaitaan useitakin erilaisia asioita, joten järjellisen olennon on mahdotonta uskoa sattumaan edes sokeasti. Erilaisuus kumoaa sattuman niin talossa kuin puutarhassakin. Ovatko sattumaan uskovat todella ajatelleet kaikki mahdolliset ajatukset, vaiko onko sattumauskovien ajatukset vain sattumasta tullutta puppua?

6. MAHDOLLISUUKSIEN JOUKKO

Ei tarvita kuin himpun verran logiikkaa siihen, että ymmärretään, miksi pelkästään ajallisuuteen uskovat eivät ole vielä ajatelleet kaikkia mahdollisuuksia. Ajallisuuteen uskovat eivät pysty ajattelemaan sellaista ajatusta, jonka merkitys olisi ikuinen. Ikuisuus ei siis koskaan sovi ajallisuuteen uskovien mahdollisuuksien joukkoon, koska ikuisuus ei nyt vain yksinkertaisesti ole totta siellä, missä uskotaan yksinomaiseen ajallisuuteen.

Miten pelkästään ajallisuuteen uskova voisi ajatella esimerkiksi sellaisen ajatuksen, että tietoisuuden pitää kuulua sattuman valintajoukkoon, koska muutoin tietoisuus ei ole voinut syntyä sattumalta. Ja jos siis tietoisuus kuuluu valintajoukkoon, niin silloin myös sattuman on oltava tietoinen siitä. Nämä ajatukset jo yksinään todistavat, että sattumaan uskovat eivät ole ihan sattumalta jättäneet sattuman valintajoukon ulkopuolelle näitä ajatuksia, koska jos sattumaan uskovat olisivat itse ajatelleet näitä ajatuksia, niin silloin sattuma olisi jo personoitu Jumalaksi kauan sitten.

Koska siis sattumaan uskovat eivät salli sattuman olevan tietoinen mistään, niin se on kyllä niin anteeksi antamatonta suvaitsemattomuutta sattumaa kohtaan, ettei tosikaan. Sattumaan uskovat ovat diktaattoreita, jotka määräävät, miten sattuman on toimittava, jotta sattuma olisi perimmäinen kaiken selittäjä. Sattumaan uskovat siis ovat asettaneet sattuman perimmäiseksi, mutta itse sattumaan uskovat ovat vieläkin perimmäisempiä kuin perimmäinen, koska kerta sattumaan uskovien tietoisuus on sattumalta syntynyttä, mutta siinä sattumaan uskovien tietoisuudessa on sellainenkin tieto, ettei sattuma kuittenkaan itse ole tietoinen sattumaan uskovien tietoisuudesta.
Perimmäisen perimmäisesti puhuvat ovat yllä olevan selvityksen mukaan puhuneet itsensä pussiin. Sattumaan uskovat puhuvat perimmäisen perimmäisyydestä käsin, koska sattumaan uskovat kieltävät sattumalta tietoisuuden, jolla sattumaan uskovat itse tietävät lopullisen totuuden kaikkeudesta.

Perimmäisen perimmäisyydessä ei tai ollakaan niin paljoa mahdollisuuksia kuin perimmäisyydessä, koska sattumaan uskovilta puuttui mahdollisuus tuottaa tällaista puhetta. Logiikka todistaa, että sattumaan ja siten jumalattomuuteen uskovat eivät pysty pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä, koska Heille perimmäisyys ei ole totta. Sitä todistaa juuri se, että sattumaan uskovat joutuvat perimmäisyyden edessä välittömästi kysymään, että mitäs on sitten sen perimmäiseksi sanotun takana.

Sattumaan uskovat eivät milloinkaan voi uskoa siihen, että jokin synnyttää itse itsensä, koska sattumaan ei sisälly sellaista, että sattuma olisi sattumaan uskoville perimmäinen entiteetti.

7. ATEISTINEN ABSOLUUTTI

Ateistien mukaan kaikki perimmäiset kysymykset voidaan aina kumota kysymyksellä, että kukas siten loi luojan. Jos on kyse persoonattoman perimmäisyydestä, niin sitten kyllä osataan sanoa, että kysymys, mitä oli ennen Big Bangia on samaa, jos kysyttäisiin, mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella. Pohjoisnavan ateistit tunnustavat perimmäiseksi, kuten myös Big Bangin, mutta kun tulee kyse ateistin ominaisuuksien perimmäisyydetsä, niin niille ei voida ajatella sitten niin minkäänlaista perimmäistä lähdettä.

Ateistit kyllä tunnustavat, että Heidän kehonsa on tähtisumua, ja niin ollen keho voidaan palauttaa Big Bangiin, mutta sitä ei voida palauttaa alkuun, jolla ateisti kuvittelee olevansa tähtisumua. Ateistin älyä ei voida palauttaa fysiikkaan älynä, kun taasen ateistin materia voidaan palauttaa fysiikkaan materiana. Ateistien logiikan mukaan energialla on alku, mutta samassa todellisuudessa olevalla ateistin persoonallisuudella ei ole samaa alkua.

Ateisteilla on siis persoonaton, älytön ja umpiluinen absoluutti, koska ateistien kaiken syntykohta on täysin vapaa kaikesta siitä, jolla ateisti itse kaiken niin ajattelee. Sillä ateistien mukaan ateismista voi todistaa vain ateistisila ajatuksilla, joten silloin tietysti ateistien absoluutti on eri absoluutti kuin teitsien absoluutti.

Jos kuitenkin ateistien absoluutti olisi kaiken reaalisen yksinomainen lähde ja keskus, niin silloin tietysti ateitsien pitäisi pitää totena sitä, että se lähde on älykäs, jos ateisti on äölykäs, ja ateitsi on tietoinen, niin silloin logiikan mukaan ateitsien absoluutinkin åpitää olla tietoinen, koska muutoin ateistit ovat vetäneet oman tietoisuutensa ja oman älynsä hihasta.

Ateistit eivät siiis pysty palauttamaan tietoisuuttaan fysiikkaan, koska ateitsien mukaan fyysinen todellisuus on alkujaankin täysin umpiluuta, eikä siitä voi löytää mitään sellaistakaan, jota olisi ateistien älykkyyden perusta. Kaikki materiaksi kutsuttu on ateistien mukaan palautettavissa fysiikkaan, mutta kaikki se, jolla ateisti noin todistaa, ei ole palautettavissa, koska ateitsien mukaan aineeseen voidaan palauttaa vain ainetta.

Jos siis aine pystyy ajattelemaan, niin silloin ateistit ensin tuhoavat aineelta ajattelukyvyn, jotta aine voitaisiin palauttaa fysiikkaan, jonka jälkeen ateistit hurraavat, koska nyt He pystyvät todistamaan, ettei aineellä ole älyä, koska ateistit eivät pystyneet palauttamaan omaa älyään fysiikkaan siten, että fysiikka olisi älykästä. Asia on palautettu fysiikkaan vain ja vain silloin, kun se nähdään fysiikasta. Jos elävää ihmistä ei nähdä fysiikasta, niin silloin ihmistä ei ole voitu palauttaa fysiikkaan.

Ateistien perimmäinen kaiken lähde saa nolon lopun, koska ateistoit itse ovat jo todistaneet, ettei Heidän absoluuttinsa ole millään tavoin vastuussa persoonallisuudesta, tietoisuudesta, älykkyydestä, tiedosta, intuitiosta, rohkeudesta, absoluuttisuudesta, infiniittisyydestä ja viisaudesta.

Tämä selvää siksikin, koska ateitsit todistavat, ettei Heidän perimmäinen klähteensä ole voinut synnyttää mitään muita ajatuksia kuin vain ateistiset ajatukset. Ateistien mukaan teistien ajatukset eivät kuulu ateistisen absoluutin tekoihin, joten ateistit siis todistavat, että Heillä on olemassa ainakin kaksi erilaatuista absoluuttia, eli Jumala, joka selittää ateistien mukaan kivasti teistien ajatukset, sekä Sattuma, joka taasen tuottaa oletusarvoisesti vain ateismia.

8. ABSOLUUTIN ATEISMI

Koska ateistit ovat todistaneet, että Jumala on oletusarvoisesti jumalallinen, joka tuottaa vain jumaluutta, niin siksi ateistit olivat ensin hieman näreissään ja kateellisia uskoville tuosta Jumalan kyvystä tuottaa itseään, kunnes ateitsit huomasivat, että ateistien absoluutti ei voi tuottaa jumaluutta, vaan yksinomaan jumalattomuutta.

Lue lisää:
Arkisto: Annettu Todellisuus, osat 1-4
Huone II: Elämä On Energian Totuus
Paperi: Elektronin Rakenne
Paperi: Hitujen Rakenne
Paperi: Totaaliulottuvuus
Paperi: Logiikka eli Järkeily
Paperi: Tieteen Missio
Paperi: Moniajosysteemi
Paperi: Käsittäminen
Paperi: Ateismi
Paperi: Filosofia
Paperi: Todistamattomuus
Paperi: Virheetön Juttu

Sivun alkuun  Copyrights   www.geocities.com/sinenmaa/   28.--30. lokakuu ja 1. marraskuu 2004