LOGIIKKA ELI JÄRKEILY

LOHDUTUSTA FILOSOFEILLE

LOGIIKKA ON ÄLYÄ


kati sinenmaa, www.geocities.com/sinenmaa
30. lokakuuta, v. 2003



Logiikka ei ole teoria. Logiikkaa ei voida tutkia tieteellisesti, koska logiikasta ei voida muodostaa teoriaa. Teoria on loogista, mutta kuollutta, joten teorianmuodostusta voidaan tutkia tieteellisesti, koska se on elävän loogikon tuottama jätös.
Ihmeitä ei voida ymmärtää. Ihmeet eivät ole loogisia, joten ihmeitä ei voi olla olemassa, koska olemassaolo on tasapaksua ja reiätöntä logiikka, yhtä kaikki.

Logiikka todistaa jokaiselle loogiselle, että avaruudessa kaikki avaruuskohteet ovat avaruudellisia. Pistemäiset kohteet eivät sisällä avaruutta, joten silloin ne eivät myöskään voi olla loogisia, koska logiikka siis todistaa, että avaruudessa sallitaan vain avaruudelliset hiukkaset.
Se olisi ihme, jos logiikka voisi jättää itsensä pelkäksi kuoreksi, ja sitten siirtyä itsensä yläpuoliselle näköalapaikalle sanomaan ehdottoman tieteellinen totuus logiikasta --ilman logiikka tietysti, jos uskoo, että tiede pystyy todistamaan logiikan. Onneksi kuitenkin logiikka todistaa, ettei ihmeitä ole olemassa, vaan vain selville saatavuutta.

Logiikka on ennen tiedettä. Jokainen teoria tarvitsee logiikkaa ehdottomana välttämättömyytenä. Mutta logiikka ei tarvitse teorioita. Logiikka on logiikkaa, vaikka kukaan looginen ihminen ei olisi koskaan luonut yhden yhtäkään loogista teoriaa. Looginen ihminen ei siis voi väittää sellaista, että vain tieteellä (tai filosofialla) voidaan todistaa logiikka, koska looginen ihminen näkisi välittömästi tuollaisen väitteen täydellisen epäloogisuuden.

Looginen ihminen on looginen oppineisuudesta huolimatta. Oppineisuus ei ole minkäänlainen välttämättömyys loogisuudelle, kun taasen oppineisuudelle logiikasta olisi pelkästään hyötyä. Mutta jokainen looginen ihminen näkee, miten vähän oppineet välittävät logiikasta, koska ihmisen olisi varsin hankala olla oppinut, jos Hän olisi samaan aikaan myös looginen.

Kompensoidakseen logiikan puutteen, niin oppineet tietysti väittävät, että maailma käyttäytyy oikein vain, jos kaikki uskovat meidän oppiin, miten maailman tulee toimia. Logiikka ja oppi ovat siis toisensa poissulkevia. Oppinut pääsee oppineisuuteensa vain, kun Hän toimii epäjatkuvasti, eli kun oppinut sulkee silmänsä aina sopivissa kohdin, jotta Hän voi sitten väittää, ettei Hänen maailmassaan ole reikiä, eikä epäjatkuvuuksia.

Loogisen ihmisen on kuitenkin oltava aina huomiokykyinen, eikä Hän voi jättää omaa itseään kenenkään muun huomiokyvyn armoille. Juuri siinä on ihmisen loogisuus, kun Hän itse huomioi aisti-informaationsa, ja käyttäytyy niiden mukaan, eikä Hän välitä mitään laeista, koska lait ovat tehty vain epäloogisia ihmisiä varten, joilla on uskomuksena, että Heille ei tapahdu mitään pahaam jos vain He jättävät surutta oman huomiokykynsä käyttämättömäksi, ja luottavat sokeasti siihen, että muut huomaavat kyllä hänet, kunhan He vain käyttäytyvät lain mukaan.

Epälooginen, eli (laki)oppinut tunnistetaan helposti siitä, ettei Hän juurikaan vilkuile sivuilleen, vaan Hän todellakin on jättänyt itsensä täysin sen varaan, että muut kyllä huomaavat Hänet. Oppineisuus on aina lakioppineisuutta, eli kaikessa oppineisuudessa on takana tietty lainalaisuus, joka on loogista. Mutta jos ihminen ei itse ole looginen, silloin Hän ei vain pysty käyttäytymään omaehtoisesti ja kaiken huomioon ottaen, koska Hän on ulkoistanut oman loogisuutensa lakilogiikaksi, joka ei ole elävää logiikka, vaan kuollutta kirjainta.

Lakiuskovat ja kaikki oppineet ovat siis jättäneet itsensä pelkäksi kuoreksi, ja siirtyneet ohjailemaan itseään ihmisyyden ja loogisuuden yläpuoliselta tasolta, koska muutoin ihminen olisi looginen itsessään, eikä Hänen silloin tarvitsisi totella lakia, kun Hän tottelee omaa luonnollista logiikkaansa. Koska siis lakiuskovilla ei ole ketään kotona, silloin He tietysti kolhivat itseään ja muita, sillä jokainen kolhu johtuu aina siitä, että joku ei käyttäydy aistiensa antaman luotettavan ja loogisen informaation mukaan.

Asiasta lisää:
Paperi: Totaaliulottuvus
Paperi: Hitujen Rakenne
Paperi: Elektroni
Paperi: Tieteen Missio
Paperi: Moniajosysteemi
Paperi: Käsittäminen
Paperi: Ateismi

Alkuun

Hosted by www.Geocities.ws

1