Ysarian valtakuntaYsarian valtakunnassa asuu verokirjanpidon mukaan noin 20 000 asukasta. Todellisuudessa määrän uskotaan olevan muutamia tuhansia korkeampi Ysarian mailla leiriään pitävien, mutta veroja pakoilevien kiertolaisten takia. Pääkaupungissa Ysariennassa, jossa kuningasperhe, neuvosto ja monet merkittävät aateliset asustavat on lähes 3000 asukasta, kauppiaiden Bratonaossa hieman yli 2 000 ja uskonnollisen elämän keskuksessa Kativanissa liki 1 000 asukasta. ElinkeinotSuurin osa Ysariasta on viljelysmaata ja suurin osa kansalaisista ansaitseekin elantonsa viljellen maata tai kasvattaen karjaa. Jokainen tilus kuuluu omaan maakuntaansa ja jokainen tilallinen maksaa kymmenyksen tilansa tuotoista alueensa kreiville tai kreivittärelle, joka tilittää näistä sovitun osan eteenpäin kuninkaalleen. SäädytSuurin sääty on luonnollisestikin maanviljelijät. Tilat periytyvät vanhimmalle pojalle, mikäli vanhemmilla ei ole laisinkaan poikia, perii esikoistyttö tilan. Maanviljelijät ovat pääosin täysin kouluttamattomia, vaikkakin Aamuhämärän veljeskunta on uskon saarnaamisen ohessa opettanut isompien tilallisten tyttäriä lukemaan, jotta nämä voivat auttaa veljiään kirjanpidossa. Käsityöläiset ja kauppiaat muodostavat toisen säädyn. He elättävät itsensä kättensä töillä tai välittämällä toisten työn jälkiä. Vaikka pääsääntöisesti kauppiaat ja käsityöläiset ovatkin arvostettuja maanviljelijöitä korkeammalle, heitä myös pidetään hieman epärehellisempinä. Rikkaiden kauppiaiden tyttäret onnistuvat suurin myötäjäisin usein naittamaan itsensä johonkin köyhempään aatelissukuun, joka haluaa taata itselleen leveän leivän myös tulevaisuudessa. (Kaupunkien portot ja vastaavat ilolinnut lasketaan verotusteknisesti kauppiaiden säätyyn, mistä muut kauppiaat ja käsityöläiset eivät ole kovin riemuissaan.) Aatelisto koostuu maakuntien kreiveistä, kreivittäristä, suurimmissa maakunnissa myös varakreiveistä ja -kreivittäristä, kuningasperheestä ja näiden lähisukulaisista. Kuningas voi myöntää aatelisarvon ja täten muuttaa valtakuntansa maakuntajakoa kiitokseksi vaikkapa sotapäälliköilleen, mutta tätä tapahtuu äärimmäisen harvoin. Aatelisto muodostaa neuvoston, joka pohtii valtakunnan tilannetta ja jakaa oikeutta ylimpänä tuomioistuimena. Myös haltioiden, generialaisten, kääpiöiden ja amatsonien suurlähettiläiden katsotaan komennuksensa ajan olevan aateluuteen rinnastettavassa asemassa; heidät otetaan mukaan neuvoston istuntoihin ja heitä kuullaan myös tuomioistuimessa. Sosiaalisissa suhteissa he kuitenkin jäävät usein syrjään ja vaikka heidät kutsutaankin aateliston juhliin, heidät jätetään juhlissa täysin vaille huomiota. PerheistäAlemmissa säädyissä ei ole mitenkään tavatonta mennä naimisiin rakkaudesta, vaikka vanhemmat nekin liitot lopulta sopivat ja hyväksyvät. Lasten oma saamattomuus, mielenkiinnon puute asioihin tai vanhempien vanhat sopimukset ja toiveet aiheuttavat kuitenkin sen, että noin kolmannes alempienkin säätyjen liitoista on sovittuja. Aateliston liitot ovat käytännössä aina vanhempien sopimia, papistossa valinta on vapaa, vaikkakin pidättyväisyyteen kannustetaan ja kumppanin valinta on mahdollista lähinnä Aamuhämärän veljeskunnan sisällä. Keskiverrossa perheessä on 2-3 lasta, jotka elävät täysi-ikäisiksi saakka. Talonpoikien perheissä keskimäärin puolet lapsista kuolee ennen kymmentä ikävuottaan, muissa säädyissä lapsikuolleisuus on huomattavasti alhaisempi. Mies on perheen pää ja vaimo hänen tukijansa. Vaikka pienten lasten kasvattaminen katsotaankin ensisijaisesti naisen velvollisuudeksi, eivät naisen tehtävät rajoitu kotiin vaan hyvän vaimon katsotaan osallistuvan myös miehen töihin ja velvollisuuksiin ja hoitavan näistä osan. Lasten kasvettua riittävän vanhoiksi huolehtimaan itsestään on yleistä, että velvollisuudet on jaettu varsin tasan puoliksi. Talonpoikien ja kauppiaiden joukossa esikoispojan katsotaan yleensä jatkavan isänsä jalanjäljissä. Tyttäret pääsääntöisesti naitetaan samansäätyisten kanssa, nuoremmille veljille joko järjestetään oma mahdollisuus jatkaa isänsä jalanjäljissä tai nämä pyrkivät pestautumaan säädystään riippuen vasalleiksi/rengeiksi ym. jollekin seudun isommista tilallisista tai kauppiaista tai liittyvät (usein viimeisenä vaihtoehtonaan) armeijaan. Aamuhämärän lapset oletusarvoisesti jatkavat vanhempiensa uraa, aatelistossa ilman järjestettyä avioliittoa jäävät pojat päätyvät joko uskonnolliselle tai sotilaan uralle, naimattomia tyttöjä kutsuu yleensä joko luostari tai seuraneidin tehtävät. Koska kuningasuvun alhaisimpien aatelisten lapset eivät enää peri vanhempiensa titteleitä, ovatkin vähäiset luostarit puolillaan nykyisen ja edellisen kuninkaan pikkuserkkujen lapsia. KulttuuriMusiikkiMaaseudulla kaikissa suuremmissa juhlissa lauletaan ja tanssitaan erilaisia pari- ja piiritansseja, joissa muutama soittaja tuo rytmin ja kaikki osallistujat laulavat mukana. Mitään oikeita tai vääriä askeleita ei ole ja samat tanssit ovatkin hitaasti muuttuneet hieman erilaisiksi askelluksiltaan ja sanoiltaan eripuolilla valtakuntaa. Laulua pidetään hovissa rahvaanomaisena, mutta keveät, melodiset sävelmät soitettuna huiluin, torvin ja kitaroin ovat hovinkin suosiossa. Vaikka hovissa onkin muutama nuorempi aatelismies, jotka ovat saaneet huomiota ja arvostusta omista sävelmistään, pääosa musiikista on silti kansanperinnettä, jonka alkuperää on mahdoton selvittää. Maaseudun iloisista tansseista hoviin on jalkautunut muutamia rauhallisimpia, mutta tanssien mukana ei koskaan lauleta. KirjallisuusAatelisto ja merkittävä osa kauppiaista osaa lukea, mutta kaikki julkaistu kirjallisuus on käytännössä Aamuhämärän veljeskunnan toimittamia uskonnollisia ohjeistuksia. Kunnon kirjapainotekniikkaa ei ole. Vaikka Aamuhämärän veljeskunta pystyy muottien avulla painamaan yleisimpiä tekstejään suht vaivattomasti, on paperin valmistaminen kuitenkin niin työlästä, ettei lukeminen harrastuksena ole saanut suurempaa suosiota. Tarinankerronta ja teatteriSiinä missä maaseudulla yksittäiset samoajat kulkevat viihdyttämässä kansaa tarinoillaan menneistä ajoista, sodista, Jumalista ja vanhoista legendoista, kaupungeissa kiertolaisjoukkiot ovat muodostaneet jo pieniä teatteriseurueita. Tarinoiden teemat on usein otettu historiasta, mutta niihin on liitetty aina enemmän tragediaa epäonnisen rakkauden kautta. Näyttelijät esiintyvät roolihahmojensa näköisten naamioiden kanssa vuorosanoitta ja kertoja kertoo tapahtumien kulkua esityslavan reunalta. Kunnollisia teatteriseurueita tiedetään olevan kaksi ja niiden saapumista kaupunkeihin odotetaan aina innolla vaikka samainen näytelmä olisikin jo nähty moneen kertaan. Näiden kahden seurueen kertojat, jotka myös suunnittelevat esitykset, ovatkin mitä todennäköisimmin hyvin varoissaan rikkaiden suosionosoitusten myötä. MaalaustaideTaideteoksissa suositaan tällä hetkellä ihmishahmoja ja erilaisia muotokuvia; niin legendojen sankarit kuin aiemmat hallitsijat ovat suosittuja aiheita. Kuvan ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkää poseeraamista vaan kuvat pyrkivät kuvaamaan kohteensa jossain tälle ominaisessa toiminnassa (vaikkapa vanhoja legendoja surmaamassa lohikäärmettä, kuningatar nukuttamassa lastaan kehdossa jne.). Pelkän luonnon kuvaamista pidetään tylsänä ja mielikuvituksettomana ratkaisuna. Jokaisella itseään kunnioittavalla aatelisella on itsestään maalattu taulu. KäsityötJokaisen naisen, säädystä riippumatta, katsotaan olevan hyvä osata kutoa, kirjoa, neuloa, virkata tai ommella. Harva nainen osaa näitä kaikkia, mutta lähes kaikki ainakin jotain näistä. Leikit ja pelitErityisesti lasten suosiossa ajanvietteenä on ulkopeleissä mölkky ja sisäpeleissä haltioilta opittu huojuva torni. Rahvaan mieltymyksistä tietämättä aatelisto sattuu suosimaan kroketin ohella samoja pelejä. ProppautumisohjeetHovipukeutuminen on luonnollisestikin huolitellumman ja kalliimman näköistä kuin tavallisilla ihmisillä. Jotkut todella radikaalit naiset saattavat käyttää housuja, mutta yleisesti ottaen miehet käyttävät pitkälahkeisia housuja ja naiset pitkähelmaista mekkoa tai hametta. Väriskaala on useimmiten tummahko, eikä mustaakaan ole varattu pelkästään hautajaiskäyttöön. Synkkyys ei kuitenkaan ole varsinaisesti tavoiteltu vaikutelma, esimerkiksi tummat punaiset ja vihreät ovat hyvin suuressa suosiossa ja yksityiskohdissa käytetään myös kirkkaampia ja vähemmän maanläheisiä värejä. Materiaalit noudattavat lähinnä pellavan ja sametin viitoittamaa linjaa ja vaatteiden tyyli onkin yleensä suht raskas ja peittävä, haltioiden pehmeämpää tyyliä pidetään turhan kevytkenkäisenä. Samoin viittaa pidetään aivan liian haltiamaisena vaatekappaleena, eikä kukaan hovissa sortuisi käyttämään sellaista. Koreilu sen sijaan on kaiken a ja o, jos tässä maailmassa tunnettaisiin termi bling bling, niin se olisi ihmishovin inspiroima. Kampauksiin ja ehostuksiin suhtaudutaan varsin huolettomasti tai jopa laiminlyövästi, mutta jokaisella naisella on viuhka ja jokaisella miehellä jonkinlainen päähine. Viuhkalla nainen usein haluaa korostaa omaa tyylisuuntaansa tai persoonaansa, päähineestä taas on tullut monille miehille eräänlainen statussymboli, joten hovissa ei tunneta sanontaa ”hassu hattu”, vaan jättikokoisilla höyhenillä tuunattu baskeri on vain ilo kaikkien silmille. Koristusten ja asusteiden tyyli ja yliampuvuus ovat kuitenkin tietysti yksilökohtaisia. |