Ysaria III - Merirosvokääpiöt

Visio

Ysarian Saaga III - Loppu on lähellä jatkaa edellisten osien jalanjäljissä elävöittäen samanaikaisesti Ysarian fantasiasaagaa, että 90-luvun lopun fantasialarppiperinnettä. 1990-luvun elävöittäminen tapahtuu niin hyvässä kuin pahassakin, enimmäkseen toki hyvässä. Pyrimme tarjoamaan mielekkään pelin johdonmukaisilla hahmoilla, joilla riittää tekemistä. Pelipaikalla on ruokaa ja se on hyvää, pelaajat ja pelinjohto ovat ajoissa paikalla, ja selvinpäin. Juonikuviot toistavat kuitenkin parhaansa mukaan ysärin kliseitä, ja hahmoissa on usein ripaus huumoriakin mukana.

Jokaisella larpilla on teemansa paitsi tyylinsä suhteen, myös sisältönsä suhteen. Ysarian fantasiamaailma käy läpi kriittisiä muutoksia ilmastonmuutoksen seurauksena, ja asuinalueiden vähyys pakottaa hahmot miettimään tulavaisuuttaan ja oman rotunsa säilymistä. Pyrimme tarjoamaan monipuolisen ja moniulotteisen tulkinnan nykypäivänkin päivänpolttavasta teemasta fantasiamaailman silmien läpi.

Vaikka pääpaino juonissa onkin 15-20 vuoden takaisessa larppikulttuurissa, ottaa Ysaria vaikutteita myös tuoreemmista larpeista, sekä populaarikulttuurista laajemminkin.

Pelityyli

Pelisaaga siis pohjautuu huumorille, mutta toivomme silti pelaajiemme ottavan itse pelaamisen vakavasti, sillä tarkoituksemme on kuitenkin taata kaikille pelaajille mielekäs peli ja onnistunut eläytymiskokemus; perseilemään tänne ei siis olla tulossa, vaan hieman ehkä kliseisessäkin fantasiapuitteissa pyritään mahdollisimman hyvin suoriutumaan hahmon toimista.

Larppi kestää vain päivän, ja on enemmän kuin oletettavaa, että sattumalta juuri pelipäivänä hahmolle sattuu enemmän, kuin keskivertopäivänä. Vaikkei tarkoitus olekaan julistaa jokaista salaisuutta ääneen heti pelin alussa, toivomme pelaajien synnyttävän peliä toisilleen hahmojensa puitteissa mahdollisimman paljon. Larppaaminen Ysariassa on kuitenkin mielekkäintä silloin, kun sitä tehdään muiden kanssa, ja ympärillä sattuu ja tapahtuu (Sori, Mike!).

Ysaria on Nordic Larp, sillä toistaiseksi hyväksytyn määritelmän mukaan Nordic Larp, on peli, joka ottaa vaikutteita Nordic Larp -perinteestä, tai vaikuttaa jo olemassaolevaan Nordic Larp -keskusteluun. Ysaria on määritelmän ensimmäisen lauseen piirissä.