Ysaria III - Jesarian saari

Jesaria on noin puolikkaan Ahvenanmaan pääsaaren kokoinen saari hieman yli kolmen päivän laivamatkan päässä Ysarian mantereesta länteen. Iso osa saaresta on karua kalliota, mutta muutamat metsittyneet ”keitaat” tuovat saareen eloa. Saari löydettiin vahingossa noin sata vuotta sitten erään aluksen ajauduttua myrskyn vuoksi kauas tunnetuilta merireiteiltä. Ylimalkaisen tutkinnan jälkeen todettiin, ettei asumattomasta saaresta olisi ihmeempää hyötyä, eikä sitä edes julistettu kuuluvaksi minkään valtion alaisuuteen.

Joitakin vuosia myöhemmin eräs Ysarian hovin jäsen sai neronleimauksen. Maaseudulta oli kuulunut valituksia, kun eräs tavallista sekopäisempi ja murhanhimoisempi rikollinen oli paennut vankilasta ja jättänyt uhkaavia merkkejä ympäriinsä herättäen lähes pakokauhua joissakin kylissä. Niinpä päätettiin, että Jesariasta tehtäisiin omanlaisensa vankila, karkotuspaikka rikollisille, jotka haluttiin mahdollisimman kauas kunnollisten ihmisten asuinsijoista tai joita haluttiin syystä tai toisesta rankaista mahdollisimman ankarasti (vrt. Australia).

Jesarialle lähetettiin tietenkin myös vanginvartijoita, mutta vuosikymmenten saatossa siitäkin tuli eräänlainen rangaistusmuoto, eli saarelle lähetetään lähinnä erityisen laiskoiksi tai muutoin kelvottomiksi osoittautuneita vartijoita, joiden motivaatio työhön ei ole alun alkaenkaan korkeimmillaan. Vankien karkuunpääsystä ei silti ole huolta, sillä maagiyhteisöt ovat auttaneet yhteiskuntaa loitsimalla vangit niin, että heidän on mahdotonta poistua saarelta, ellei lumousta pureta.

Ensimmäisen ”vankilähetyksen” jälkeen selvisi, että saari on itse asiassa jo asuttu. Joko tutkintaa ei oltu suoritettu tarpeeksi perusteellisesti tai sitten asukkaat olivat piiloutuneet havaitessaan vieraita. Protesteja ei kuitenkaan esitetty puolin eikä toisin, sillä nämä saarella asettuneet druidit ja dryadit olivat rauhaarakastavaa kansaa, eivätkä he olleet Ysarian mielestä uhkaavia, joten heidät jätettiin omiin oloihinsa.

Jonkinlainen julkinen salaisuus on, että merirosvohaltiat ovat käyttäneet syrjäistä saarta jonkinlaisena tukikohtanaan jo ties kuinka kauan. Kansan parissa on levinnyt huhuja mahtavista aarteista, joita merirosvohaltiat olisivat Jesarialle kätkeneet, mutta kellään ei ole ollut tilaisuutta tarkistaa asiaa. Merirosvohaltioiden matkat Jesarialle kuitenkaan tuskin vähenevät nyt kun sinne on perustettu majataloketju Sammuneen Lohikäärmeen toimipiste.