KentitKentit ovat uteliaisuuden perikuvia ja omasta mielestään mahdottoman loistavia kykyjä mihin tahansa tehtävään tässä elämässä. He ovat kiinnostuneita kaikista ja kaikesta, minkä johdosta yksittäisen kentin tapaakin usein roikkumassa jonkin satunnaisen seurueen hännillä samalla kun hänen taskuistaan roikkuu milloin minkäkinlaista esineistöä, joka on jotenkin sattuman kautta päätynyt hänen haltuunsa. Kenttiyhdyskunnat ovat harvinaisia, sillä kenttien vaellusvietti ajaa heidät yleensä erilleen, ja harvaa kenttiä kiinnostaa sellainen tylsänpuoleinen asia kuin pysyvä koti. Lisäksi kenttiyhdyskunnan syntyminen jostain käsittämättömästä syystä autioittaa lähiseudut, jolloin kentit eivät pääse haluamallaan tavalla toteuttamaan luontaista uteliaisuuttaan. Osa kenteistä toki matkustaa yhdessä ja välillä muutama perhekunta asuttaa yhdessä jotain hyväksikatsomaansa aluetta, kunnes on aika taas lähteä etsimään uusia seikkailuja. Kentit ovat erittäin tunteellisia suuntaan jos toiseenkin. Lisäksi he ovat puheliaita, varomattomia, koreilevia, seikkailunhaluisia, ahneita ja rasittavia. Kentit ärsyyntyvät harvoin, mutta silloin he kiukustuvat tosissaan, jolloin ärsyttäjä saa kokea hoopakin voiman. (Hoopakki on kenttien kehittämä ase, pitkä sauva, jonka pää on kaksihaarainen ja siihen on kiinnitetty linko.) Yleisesti ottaen kenttien kanssa on kuitenkin erittäin helppoa tulla toimeen, erityisesti jos ei ole kovin kiintynyt omaisuuteensa. JääkentitKenttien pohjoinen haara elää ankarissa olosuhteissa Skalalaan hyisellä mantereella, mutta neniä yhteen hieromalla suoritetut tervehdykset ja suurissa yhteisigluissa muodostuvat polyamoriset suhteet pitävät sisäisen lämmön hehkumassa ja kansan mielen korkealla. Jääkentit ovat tavallisia kenttejä uskonnollisempia ja meren äärellä asuvina heidän huhutaan palvovan suurta mustekalajumaluutta nimeltä Cut-huk-loo. Jääkenttien kutsu ei ole kuitenkaan enää kaikunut pohjoisen lakeuksilla ja heidän pelätään hukkuneen alueiltaan lähteneen tulvan alle. Synk'haltiatVain harvat tietävät, miten synk'haltiat ovat saaneet alkunsa, mutta arvailuja, legendoja ja tarinoita siitä löytyy useita. Selvää on kuitenkin se, että he polveutuvat haltioista ja saapuivat Ysariaan Generian kautta lukuisia vuosisatoja sitten. Synk'haltiat ovat kansana melko pieni, eikä heillä näin ollen ole omaa järjestäytynyttä valtiota. He asuvat pieninä yhteisöinä sovussa niin ihmisten kuin haltioidenkin mailla, eivätkä rotujen väliset avioliitot ole harvinaisia. He eivät varsinaisesti viihdy suurissa kaupungeissa vaan vetäytyvät mielellään pienempien kylien tai maaseudun rauhaan. Synk'haltioita löytyy melko lailla kaikista yhteiskuntaluokista ja ammattikunnista. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vanhimmat ja arvostetuimmat synk'haltia-aatelissuvut vaikuttavat Ysarian ja Gererian rajamailla. Yleisesti ottaen synk'haltiat viihtyvät kuitenkin paremmin pohjoisemmassa Ysariassa, jossa on heille suotuisampi ilmasto. Haltioiden tavoin synk'haltiat viihtyvät parhaiten luonnossa ja arvostavat kauneutta ympärillään. Monet heistä ovat taiteellisesti lahjakkaita ja erityisesti maineikkaat runoilijat ovat saaneet tunnustusta ja arvostusta Ysarian hoveissa. Kansa puhuu harvoin ulkopuolisille jumalastaan (tai jumalistaan, kuka tietää..) ja uskonnollisten keskustelujen yhteydessä synk’haltiat muuttuvat entistä vähäpuheisimmiksi. Heidän perusluonnettaan varjostaa tietynlainen haikeus ja synkkyys joka toisinaan erottaa heidät selvästi muusta Ysarian väestä. Yhteisestä verenperimästään huolimatta synk’haltiat eivät välttämättä aina tule kovinkaan hyvin toimeen Haltialehdossa asuvien haltioiden kanssa. Haltioita sekä kiehtoo että puistattaa tämä niin heidän kaltaisensa, mutta silti niin erilainen kansa. He ovat saaneet osakseen jumalaisen kauniin, kimmeltävän ihon, jota erityisesti hovi yrittää jäljitellä näyttävällä glitterehostuksella. Vastapainoksi tavalliset haltiat eivät kasvissyöjinä ikinä kykene ymmärtämään synk’haltioiden viehtymystä sisäelimistä ja verestä valmistettuihin perinteisiin ruokalajeihin (ei, tämä ei tarkoita, että teille pelissä syötettäisiin maksalaatikkoa tai verilettuja). Synk’haltian tunnistaa tummanpuhuvasta olemuksesta ja kalpeasta kimmeltävästä ihosta. Kauneusihanteena pidetään suoria, valtoimenaan roikkuvia tummia hiuksia, joka on luonnostaan ominaista yli puolelle Ysariassa elävistä synk’haltioista. Nuorempien naisten parissa vaaleahiuksisilla on tapana joko korostaa erilaisuuttaan taidokkailla kampauksilla tai päinvastaisesti peittää ne huntujen tai hattujen avulla. Synk’haltiat rakastavat pukeutua mustaan, mutta saattavat käyttää myös muita voimakkaita värejä, kuten punaista, violettia ja sinistä, tosin lähinnä vaatteiden yksityiskohdissa. Vaatetuksella pyritään korostamaan haltiamaisen pitkää ja solakkaa muotoa ja siksi pitkät hihat, liehukkeet ja laahukset ovat suosittuja usein epäkäytännöllisyyteen asti. Puvuissa suositaan erityisesti laskeutuvia materiaaleja kuten satiinia ja ohuita silkkejä, mutta työväen arkisemmat vaatteet valmistetaan kestävämmistä materiaaleista, kuten villasta ja pellavasta. Koruja he käyttävät tavallisiin haltioihin verrattuna runsaasti ja niiden tyyli vaihtelee kantajansa mukaisesti. Viime vuosisatoina muodissa ovat olleet erityisesti raskaat riipukset ja koruketjut. KeijutKeijut ovat ennen kaikkea turhamaisia. Sen lisäksi he ovat laiskoja, hedonistisia, kepposia rakastavia, eivätkä aina mieti tekemisiään loppuun saakka. Ulkomuodoltaan suurin osa heistä on varsin jykeviä ja karvaisia, mikä sopii huonosti yhteen heidän tavoittelemansa herkän ja eteerisen mielikuvan kanssa. Pyrkimystä lähelle päässeitä sukuhaaroja kohtaan tunnetaankin lähes aggressiivisiin mittoihin yltävää kateutta, mutta jatkuvan sisäsiittoisuuden vuoksi näillä kauniimman puolen edustajilla saattaa olla jos jonkinlaisia ongelmia. Eivät keijut kyllä muutenkaan miltään järjen jättiläisiltä vaikuta, mutta silti toisten rotujen parista löytyy paljon heidän ihailijoitaan. Keijuilla on oma jumalansa Fabuloux, mutta he eivät vaikuta uskonasioista juuri perustavan. Ennemmin he ovat kiinnostuneita maallisemmista nautinnoista ja suurimpana ongelmana tuntuu olevan uhkeiden linjojen muuttaminen keveämpään suuntaan. Keijuilla on oma magiansa, joka näyttäytyy ulkopuolisille selkeimmin siten, että he pystyvät välillä kutistumaan vajaan puolen metrin pituisiksi. Heillä on myös siivet, joilla he pystyvät lentämään lyhyitä matkoja. Jokaisella keijulla on oma nimikkokukkansa, jonka väreihin he pukeutuvat. Vaatteet, koristeet ja ehostautuminen noudattavat välillä ennemmin linjaa "tämä näyttäISI hyvältä, jos..", sillä keijuilla on tapana ihastua monenlaisiin kauniisiin asioihin, jotka välttämättä eivät todellisuudessa täysin pue heitä. Vaatteiden materiaalien suhteen he ovat kaikkiruokaisia, mutta eteerisyyden nimissä erilaiset harsokankaat, silkit, satiinit jne. ovat suosiossa. (Muistetaan kuitenkin, että ensimmäinen peli on lokakuussa, joten säiden mukaan pukeutuminen on täysin sallittua, ellei jopa suotavaa.) Keijuilla on kaikilla siivet, mutta ne voivat olla hyvinkin eri kokoisia ja näköisiä. AmatsonitAmatsonit ovat monien mielestä suorastaan brutaaleja, mutta heistä tiedetään perin vähän - he eivät ole roduista innokkaimpia jakamaan tietoutta itsestään. Huhuja taas on sitäkin enemmän. Heidän parissaan aikuisuuden mitta on taistelukyky, ja väitetään, että amatsonit pitävät kunnia-asianaan riistää ja alistaa maailman muita kansoja. Tappeluissa ja sodankäynnissä he ovat yksilöinä usein ylivoimaisia, sillä vain harvat amatsonit keskittyvät elämässään muuhun kuin taistelutaitojensa hiomiseen. Muiden kansojen onni on se, ettei amatsoneja koskaan nähdä yli parinkymmenen sotajoukkoina. Tämä sulkeutunut yhteisö muodostaa ystävyyksiä ja lojaliteetteja miltei ainoastaan oman kansansa parissa. Muut kansat ovat ennen kaikkea hyödyllisiä: heitä voi ryöstää, raiskata tai tappaa (nämä kaikki ovat sekä hupia että hyötyä). Tiettyjen resurssien, kuten miesten puute saarella ajaa amatsonit tekemään kohtalokkaita ryöstöretkiä muiden kansojen pariin, polttaen ja raiskaten ja varastaen sen, minkä rannikkokylistä saa irti. He harjoittavat myös satunnaista vaihtotaloutta, mutta hyväksyvät kauppakumppaneikseen vain naisia. Se, mitä muita resursseja miesten ohella he ryöstöretkiltään ja kauppakumppaneiltaan hankkivat, on tarkoin vaiettu salaisuus. Amatsonit luottavat itsensä ja raa'an voimansa ohella vain yhteen asiaan: magiaan ja maagittariin. Heidän sotamaagittarensa ovat kansasta ainoita, jotka eivät koe taistelutaitojensa kehittämistä elämäntehtäväkseen ja elinehdokseen. Sotamaagittaret ovat amatsonien päällikön ohella merkittävin kansansa voimaa ja kehitystä ohjaava taho. FurrytIhmisenkokoiset eläimenkaltaiset olennot ilmestyivät kääpiövuorten eteläpuolella oleviin metsiin jo aikojen alussa. Alkuun näitä kaukaa nähtyjä olentoja pidettiin puolijumalina ja niiden kanssa yhteydenpitoa vältettiin. Aikojen saatossa kaikki mystiikka näiden olentojen ympäriltä kuitenkin karisi ja näitä alettiin pitää hieman yksinkertaisena kansana, joka sai elantonsa metsästämällä ja kalastamalla. Furryt asuivat muutamassa pienessä leirissä, kissa-, koira-, jänis-, sika- ja lehmäfurryt kukin omassaan. Vuorovaikutus furryjen kanssa jäi vähäiseksi näiden omien, muille aukenemattomien kielien takia ja ne saivat olla vuosikymmeniä rauhassa haltiasodan jälkimaininkeihin saakka. Haltiat inhosivat, vihasivat ja halveksuivat furryja ylitse kaiken ja kun tähän yhdistettiin furryjen lisääntynyt halu kulkea ihmisasutuksen laitamilla varastamassa kasviksia pellosta ja houkuttelemassa karjaa pois tiloilta, julistettiin 95 vuotta sitten suuret furryvainot. Sodan runtelema Ysaria ei pystynyt keskittämään kunnolla voimiaan furryjen tappamiseen ja suurin osa furryistä ei ollut tietoinenkaan mittavista vainoista heitä vastaan ennen kuin viitisentoista vuotta sitten amatsonien soturiprinsessa Laurana pyysi kuninkaalta lupaa lähteä omine joukkoineen teurastamaan furryjä, sillä nämä terrorisoivat amatsonien elämää muun muassa sotkien näiden kalastusverkkoja. Hämmästynyt kuningas antoi luvan. Paikallistetut furrykylät onnistuttiin tuhoamaan ja polttamaan nopeasti naissotureiden toimesta ja pakolaisiksi jääneitä furryjä teurastettiin tavallisenkin kansan käsissä, olihan näiden päistä luvattu varsin siedettävä löytöpalkkio. Nykyään furryjä tavataan eri harvoin. Vuosittain muutama furry jää kiinni ja tapetaan. On tiedossa, että näillä olisi jossain salainen pakolaispesänsä, jossa jäljellejääneet furryt sinnittelevät hengissä. |