Ikuisuus

Tervetuloa
Sinenmaan
verkkopalveluun

Wälkommen till
Sinenmaas
webbservice

Welcome to
Sinenmaa's
web service

Opastus


Etusivulle

Uusin sivuillani
Uudempi sivuillani
Uutta sivuillani

Valtakunnan
  puhelinnumerot

  Ajankohtaista -- Kesä 2003   Tiedotteet

VALTIO ON VÄLTTÄMÄTTÖMYYS RIKOLLISUUDELLE
10. heinäkuuta, v. 2003

Ilman valtiota rikollisuutta ei voisi olla olemassa. Valtio on ehdoton edellytys sille, että ihmiskunnassa on sairautta, ahneutta, onnettomuuksia, rikollisuutta, rikkautta, köyhyyttä ja muuta tuommoista, joille halutaan suitset.

Rikollisuus ei voi poistua lainsäädännöllä, koska valtiosysteemi itsessään mahdollistaa rikollisuuden. Koska siis systeemi mahdollistaa rikollisuuden, silloin itse systeemiin kuuluu rikollisuus. Rikollisuus on siis valtioon sisäänrakennettuna, joten valtio on rikollisuudelle absoluuttinen välttämättömyys.

Rikollisuuden edellytyksien poistaminen ei voi onnistua niin kauan, kun rikollisuutta yritetään torjua valtiollisin keinoin, kuten lainsädännällä, lukoilla, vartioinnilla ja rankaisuin. Ainoa keino rikollisuuden poistamiseen on siinä, että poistetaan itse valtio, koska rikollisuus on sisäänrakennettu vain valtiosysteemiin.

Lainsäädäntä ja kaikenlainen ihmisten suitseminen on sama kuin valtio, joten ihmiset vapautuvat rikollisuudesta vain siten, että He pääsevät valtiosta vapaiksi. Jos valtiota ei poisteta, niin silloin valtiolla ei ole lopulta muuta mahdollisuutta kuin käsitellä ihmisiä koneina, joille laitetaan mikropiiri aivoihin antamaan aivoille mielihyvän tunteita, jos ihmiset kääntyvät oikealle.

Mutta jos ihminen kääntyy vasemmalla, niin mikropiiri antaa ihmiselle sähköiskun ja oksennuksen ja tunteen siitä, että kivi hiertää jalassa, sekä pyörittää vielä ihmisen silmämunia, koska se on isäntäpiirin mielestä hauska katsella, kun silmät pyörivät päässä.

Mene siinä sitten ostamaan viikkokaljat, kun mikropiirin isäntäpiiri sanoo Sinulle, että nyt Sinun pitää mennä tuonne kuralammikkoon, jotta voin testata tämän testiohjelman, miltä se tuntuu, kun ihmisellä on kurat housuissa. Ja niin mikropiirisi isäntäpiiri päättää Sinun puolesta, että nyt Sinä tarvitset kurahousut, etkä suinkaan kaljaa.

Asiasta lisää:
Paperi: Ihmissuhde, ystävyyssuhde


Jumalallista puhetta rahasta-ajattelijoille
06. heinäkuuta, v. 2003

Tiedon salaajien on ehdottomasti oletettava, että salaisuuden paljastaja on jo olemassa.

Jos tiedon salaaja olettaisi, ettei tiedon paljastajia ole olemassa, silloin tiedon salaaminen olisi absoluuttinen mahdottomuus. Huomaa hyvä lukijani, että tiedon salaajat eivät ainoastaan oleta, että tiedon paljastajia on olemassa, vaan He tietävät sen absoluuttisesti. Koska siis muutoin kukaan ei voisi salata mitään, koska salaamiseen tarvitaan aina olemassaoleva salaisuuden paljastaja.

Tiedon salaajat siis tekevät heti aluksi kaksi täysin mieletöntä tekoa:
1.) He luulevat, että salaisuus on tietoa, ja
2.) He luulevat, ettei Heidän teollaan ole mitään vaikutusta muiden ihmisten olemukseen.
Koska jo aiemmin on ollut paljon puhetta salaisuuden olemuksesta, niin puhun tässä siitä, että se on tiedon salaaja, joka tekee omaan maailmaansa tiedonpaljastaja -olemuksen.

Koska olemusta ei voi olla ilman energiaa, ja koska tiedon paljastaja -olemus vaatii ihmisenergiaalisen olemuksen, silloin ne ovat tiedon salaajia, jotka ovat tehneet joistakin ihmisistä tiedon paljastajia.

On se kauheeta, että ihmiset uskovat hallitusherrojen olevan oikeassa, kun He salaavat asioita, mutta salaisuuksien paljastajien olevan muka suuria rikollisia, kun jo pelkkä järki todistaa, että kukaan ei voisi olla salaisuuden paljastaja, jos kukaan ei salaisi asioita. Huomataan tässäkin kohtaan vielä se ikuinen tosiasia, että järki on aina Jumalan järkeä, missä tahansa sitä esiintyykään.

Kukaan ei voi järjellä perustella mitään salaisuutta, vaan salaisuuteen tarvitaan aina täydellinen järjettömyys, ääretön pelokkuus. Järjellä on mahdotonta tehdä mitään järjetöntä. Salaisuuteen laitettu paljastaja -ominaisuus voi olla järjellinen vain silloin, kun joku todella paljastaa salaisuuden.

Salaisuuden paljastamisessa ei siis ole mitään rikollista, eikä järjetöntä. Järjellinen ei voi milloinkaan olla rikollista, vaan jos rikollisia etsitään, niin ne löytyvät yksinomaan siitä joukosta, jotka pelkäävät paljastuvansa. Mitsä asiasta esimerkiksi Lipponen pelkäsi paljastuvansa? Kenen etuja salailijat aina salaavat?

Salailijat olisivat järjellisiä vain silloin, kun He eivät millään tavoin moittisi eivätkä tuomitsisi Heitä, joiden täytyy todellisuuden luonteen tähden vain toteuttaa omaa luontoaan, joka on varustettu salaisuuden paljastaja -olemuksella, koska mikään ei voi olla salaista, jos sille ei ole olemassa paljastajaa. Luonnon olemus ei voi milloinkaan olla syntiä, eikä rikollista.

Asiasta lisää:
Tiedote 45: Pelko hallitsemisen motiivina
Paperi: Ihmissuhde, Ystävyyssuhde


TIETOA VAIKO PUHETTA
20. kesäkuuta, v. 2003

Ovatko poliitikot tiedon tuottajia --aina? Ovatko poliitikkojen sanat uusinta uutta tietoa? Siis, mitä tahansa poliitikko puhuu, niin se on poliitikoiden mukaan tietoa? Poliitikoiden mukaan poliitikot eivät voi puhua muuta kuin tietoa, koska jos poliitikko puhuu jotakin, niin Hänellä on oikeus salata tuo puhumansa, ja väittää, että se on salaista tietoa!

Tässä on kyseessä siitä, että miten kummassa poliitikot voivat väittää tiedoksi niitä puheitaan, jotka He ovat salanneet, mutta jos poliitikko puhuu avoimesti, niin Hän ei voi väittää sitä tiedoksi (informaatioksi), vaan vain puheeksi! Miten kummassa salainen tieto voi olla informaatiota? Eikös informaatioksi ole määritelty vain sellainen asia, jolla informoidaan --kaikkia?

Koska siis salainen tieto ei informoi ketään, silloin kyseessä on poliitikoiden luoma käsitehirviä, jolla ei ole mitään tekemistä realiteettien kanssa. Jopa filosofian alkeiskurssilla jo todetaan, että tiedon funktiona on tiedottaminen, joten jos asia on salattu, silloin asia ei voi olla tietoa, koska se ei tiedota mitään.

Tehkääpä pieni kysely poliitikoiden keskuudessa: Kun seuraavan kerran Te kuulette jonkun poliitikon puhuvan jotakin, niin tehkää pienimuotoinen kysely, että oliko tuo puhe tietoa vaiko puhetta! Jos poliitikon puhe ei oletusarvoisesti ole tietoa, silloin poliitikot ovat ikuisesti väärässä, jos He väittävät, että jokainen poliitikoiden salaiseksi julistama puhe on oletusarvoisesti tietoa!

Olisipa todella kivaa ja melkoisen kliffaa, jos jo vihdoinkin Te hyvät lukijani otaisitte oman järkenne omaan käyttöönne, niin tämä maailma muuttuisi pika pikaa paratiisimaiseksi planeetaksi, missä tuollaiset vuotooikeudenkäynnit olisivat kaikkien näkökulmasta pelkkää hulluutta.

Poliitikot eivät ole laissa vielä määritelleet, milloin He puhuvat tietoa, tai milloin He vain puhuvat! Koska siis laissa ei ole määritelty, milloin poliitikoioden puheet ovat tietoa, silloin poliitikot ovat rikollisia Jumalan edessä, jos He väittävät puheitaan tiedoksi vain silloin, kun He salaavat sen! Sillä miten kummassa salainen asia voi olla tietoa, jos kerta kenenkään ei ole lupa tietää sitä?

Koska Kati Sinenmaa on täysin johdonmukainen ja siten äärettömän looginen, niin tässä vain todetaan, että kaikki Sinenmaan kirjoitukset ovat tietoa, ja siksi juuri ne ovat kaikille avoimia. Sillä se olisi täydellisen mieletöntä väittää, että tietoa voidaan ja pitää salata! Ihmiskunnan koko kehitys on ollut pelkkää tiedon julkistamista, jos Te nyt edes tämän vertaa tajuatte johdonmukaisuuden päälle.

Anneli Jäätteenmäki ja Martti Manninen eivät siis julkaisseet tietoa, vaan vain erään poliitikon puhumisia. Koska Paavo Lipponen halusi salata omia sammakoitaan, niin silloin noiden sammakoiden väittäminen tiedoksi ei ole mikään osoitus salaajan paremmuudesta.

Jos nimittäin Paavo Lipponen olisi parempi ihminen, silloin Hän tietysti ajattelisi vain sellaisia ajatuksia, joita ei tarvitse millään tavoin hävetä. Ole hyvä Paavo, ja häpeä vähän, koska Sinä et olisi salannut niitä puheitasi, jos olisit puhunut oikeaa tietoa. Oikeaa tietoa ei milloinkaan tarvitse salata. Vain häpeällistä 'tietoa' pitää salata.

Asiasta lisää:
Salaiset Kansiot--X-Files


LUOTTAMUS HALLITSIJOIHIN
Suomea hallitaan merkityksettömillä tiedoilla

18. kesäkuuta, v. 2003

Miten kansa voi luottaa hallitsijoihinsa, jossa hallitsijat salaavat kansalta asioita? Eikö salaaminen ole yksikäsitteisesti epäluottamuksen osoitus?

Entinen pääministeri, Paavo Lipponen, päätti salata kansalta päämimisterinään käymiä keskusteluja. Ja Hän teki sen siksi, koska Hän ei luota alkuunkaan omaan työnantajaansa, Suomen kansaan! Ja nyt sitten suunnilleen kaikki kauhistelevat, miten suuren rikoksen Lipposen seuraaja teki, kun julkaisi edeltäjänsä keskusteluja. Miten kummassa totuuden julkitulo voi olla rikos?

Miksi kummassa kukaan ei kysele, mitä kumman hallintojärkeä on ylipäätään salata jokin asia? Miten kansaa voidaan hallita salaisilla asioilla? Asian salaaja ei siis itse ole rikollinen, mutta asian paljastaja muka on? Jos salainen asia ei ole rikollista tietoa, vaan totuus, silloin sen paljastaminen ei voi olla muuta kuin oikein.

Totuuden salaajat ovat aina valehtelijoita! Salattu totuus on aina valhe. Vain sellainen on totuus, joka on kaikkien saatavilla olevaa tietoa. Tiedon paljastajat ovat henkisesti aikuisempia kuin tiedon salaajat. Tiedekin edistyy vain, kun tieteilijän selville saama tieto julkistetaan kaikille. Mikä periaate pätee tieteen totuuteen, sen saman perisaatteen on oltava totuus myös kaikilla muilla yhteiskunnan osa-alueilla, kuten uskonnossa ja poliitikassa.

Myös Poliitikoiden tulee olla tiedon etsijiä --ja paljastajia, jotta yhteiskunta olisi sivistynyt yhteiskunta. Eihän kukaan syytä tiedemiestäkään rikolliseksi, kun Hän paljastaa luonnon totuuksia, eikä luonto käy kenenkään tiedon etsijän päälle kuin yleinen syyttäjä!

Jokainen voi itse kuvitella, mikä se semmoinen uskonto olisi, jonka papit salaavat korkeimman totuuden uskoviltaan. Ja jokainen voi itse nyt nähdä, millaista tyhjänpäiväistä kinaamista saa aikaan se, että keskustellaan tiedon julkistamisen olevan rikos, mutta kukaan ei näy kriminalisoivan tiedon salaamista. Valtioneuvosto näkyy toteuttavan joidenkin tiedemiesten oletusta mustasta aukosta, joka hukkaa sinne putoavan tiedon.

Jotkut tiedemiehet uskovat ihan vakavissaan, että jos mustaan aukkoon putoaa esimerkiksi atomipommin kaava, niin se on sen jälkeen iäisesti kadonnut maailmankaikkeudesta. Näkyy samanlaista lapsellista väkeä riittävän ihan kiitettävästi myös politiikan ns. huipulle. Poliitikot uskovat, että jos vain He asettavat jonkun oman asiansa salaiseksi muutamaksi kymmeneksi vuodeksi, niin kun se sitten lopulta paljastuu, se ei enää voi haitata Heidän virkauraansa.

Mutta miettikää nyt hyvät hyssykät sentään, millaista vahinkoa saavat sellaiset poliitikot aikaan tässä ajassa, joiden päätökset ja puheet eivät kestä päivänvaloa! Jos Presidentti Tarja Halosen ja Paavo Lipposen salaama asia oli valtakunnan korkeinta tietoa, silloinhan He hallitsevat kansaa vähemmän korkeilla tiedoillaan!

Poliitikot hallitsevat kansaa pikkusieluisesti, koska He salaavat omasta mielestään kaikki tärkeimmät asiat. Poliitikot ovat kertakaikkisesti pelkkiä pikkusieluja, koska He eivät uskalla hallita kansaa korkeimmalla tiedolla, vaan He heittävät kaiken korkeimman tietonsa täysin surutta kassakaapeihinsa, koska poliitikot pelkäävät, että He kuolevat nälkään --menettävät työpaikkansa--, jos He hallitsivat kansaa avoimesti.

Asiasta lisää:
1. Tiedote 10, Omatoiminen Poliisi
2. Tiedote 44, Luonnon avoimuuden periaate
3. Kannanotot, Salaisuuden salaisuus


Jumalallinen Hallitsija
16. kesäkuuta, v. 2003

On kertakaikkisen ajattelematon väittää oman edun ajajia jumalallisen hallitsijan asemaan ryhtymisestä! Mikään ei ole niin kaukana totuudesta kuin hallitsija, joka käyttäytyy moukkamaisesti alamaisiaan kohtaan. Mitä siis tulee Iranin (tai minkä tahansa maan) nykyisiin hallitsijoihin, niin Heitä ei totisesti voida syyttää jumalallisiksi, koska mikään sellainen ei ole jumalallista, joka ei ota huomioon kokonaisuuden parasta ja asioiden ykseyttä.

Kaikki uskonnolliset hallitukset ovat täysin ulkona totuudesta. Ja kun joku on ulkona totuudesta, silloin se on automaattisesti myös epäjumalallista. Olkoon hallinto mikä tahansa, niin se ei saa missään asiassa vedota päätöksiä tehdessään Jumalaan, persoonallisuuteen, vaan ainoastaan järkeen --Jumalan ominaisuuksiin!

Persoonallisuus ei ole koskaan mikään sellainen asia, että siihen vetoamalla voitaisiin oikeuttaa millainen hallintotapa tahansa. Jumalan persoonallisuus on sitä paitsi kaikkipersoonallinen, joten jos joku kuitenkin vetoaa Jumalan persoonaan, niin Hänen on käsitettävä absoluuttisesti se totuus, että Jumala rakastaa yhtä paljon jokaista ali-infiniittisesti ilmentyvää persoonallisuutta.
Mutta vain jumalallinen ihminen voi käsittää persoonallisuuden tosiasian, koska jumalallinen ihminen ei toimi opin mukaan, vaan persoonallisesti.

Jumalan Valtakunnassa asiat ovat päälaellaan. Jumalan Valtakunnassa vallitsee Jumalallinen Hallitsija, jonka toimia saa vapaasti kritisoida ja arvostella, jos siihen on asiaa. Mutta koska kysessä on jumalallinen Hallitsija, silloin kellään ei ole mitään syytä arvostella Hallitsijaa, koska Hallitsija on jumalallinen, joka persoonallisesti eläen ottaa huomioon kaikkien persoonallisuuksien perustarpeen toimia omina persoonallisuuksina.

Asiasta lisää:
1. HS, Verkkoliite, Toisinajattelijat tuomitsivat samoinajattelijat
2. Valtakunta on tuominnut suuren joukon samoinajattelijoita
3. Alaston Totuus


Kuka on rikas?
15. kesäkuuta, v. 2003

Se on rikkain, jolla on eniten rikkaita ympärillään. Rikkain on siis sellainen, joka ei tunne köyhyyttä! Koska siis tämän maailman rikkaat vaativat tuloeroja, silloin He eivät suinkaan ole rikkaita, koska He vaativat muita olemaan köyhiä. Huomataan siis se totuus, että rikkaat aiheuttavat köyhyyden, koska rikkaat ovat täysin päästään sekaisin, eli tämän maailman rikkaat ovat järjen köyhiä.

Todellinen rikas ei voi köyhtyä, joten se on todellinen rikas, joka tekee muista rikkaita. Ei se ole mitään muuta kuin täydellistä järjettömyyttä tehdä muista köyhiä, jotta itse muka voisi kuvitella olevansa rikas, kun itsellä on enemmän kuin muilla! Tuo tuollainen ei ole millään lailla ihmisen eikä ihmiskunnan etujen mukaista, koska kyseessä on täydellinen järjettömyys.

Kuten vain se on Mestari, joka tekee muista Mestareita, niin se sama periaate pätee myös rikkaaseen. Aito Rikas--Järjellinen Ihminen ei suinkaan voi suvaita köyhiä ympärillään, kuten Mestari ei voi suvaita hengellisesti pimeitä ympärillään, vaan henkinen Mestari tekee kaikista oman itsensä Mestareita, jotta Hän voisi itse olla vapaa.
Näin asia on sivistyneissä maailmoissa. Sivistyneen maailman rikkaat eivät suinkaan julista, että tuloerojen pitää olla totuus yhteiskunnassa, jotta vain rikkailla menisi hyvin, vaan aito rikas --järjellinen ihminen-- jakaa omastaan kaikille, jotta kaikki olisivat yhtä rikkaita kuin Hän on.

Kyllähän Mestarikin ymmärtäisi, että jos toinen ei tiedä, mitä Hän tietää, silloin Mestari joutuisi elämään tietämättömien keskuudessa! Aivan samoin se sattuisi kovasti aitoon rikkaaseen, jos Hän joutuisi elämään köyhien keskuudessa. Välttyäkseen sydämensä pakahtumiselta niin Mestari kuin Rikaskin tekevät kaikkensa, jotta kaikki muutkin olisivat niin kuin He ovat.

Asiasta lisää:
Alaston Totuus
Avoin Totuus
Varaton Totuus


Helsinki ja eloonjäämistaistelu
7. kesäkuuta, v. 2003

Helsingin kaupunki päätti luopua sosiaalisektorinsa suurpiiriajattelusta -- koska kunnallispoliitikot huomasivat, että kun sektori on jaettu, niin sen osat alkavat taistella toinen toisiaan vastaan yrittäen siten saada itselleen suurempi kakun pala kuin olisivat valmiita antamaan muille. Helsingin kaupunki siis huomasi, että kun sen sektorit taistelevat omasta olemassaolostaan, niin kaupungin on silloin vaikeaa toteuttaa hallinnollisia säästöjä.

Näkevä ihminen näkee kaikkialla tämän maailman systeemeissä ainoastaan ja vain olemassaolon taistelua. Kaikki systeemit perustuvat täysin eläimelliseen eloonjäämistaisteluun, missä ei tarvita järjen hiventäkään, koska jos vain olento käyttää omaa järkeään, silloin Hän voi osoittaa järkensä todeksi vain siten, että ei tappele muita vastaan.

Kun siis Helsingin kaupunki nyt luopuu sosiaalitoimensa suurpiirijaostaan, niin tuokin on vain sitä samaa olemassaolon taistelua, jonka huomaa jokainen järkevä ihminen. Poliitikot itse käyvät koko ajan myös eloonjäämiskamppailua, joka vaatii Hesan poliitikoita nyt tappamaan suurpiirit, jotta He itse olisivat voittajia. Mutta systeemissä ei yksikään voi olla aidosti voittaja, missä kaikki taistelevat kaikkia vastaan --jatkuvasti.

Vain sellaiset ihmiset ovat voittajia, jotka eivät enää taistele muita ihmisiä vastaan. Vain sellaiset ihmiset eivät taistele lähimmäisiään vastaan, jotka eivät enää vaadi itselleen enempää kuin ovat valmiita antamaan muille.

Huomatkaa vielä sekin, että koska rikkaat ovat yhteiskunnan suurin menoerä, niin He tietysti perustelevat olevansa voittajia siksi, koska luontoon kuuluu vahvemman oikeus! Luontoon toki kuuluu olemassaolon taistelu, jos luonto ei ole antanut olennolle järkeä. Järkeä ei siis voida käyttää olemassaolon taistelun voittamiseen, koska olemassaolon taistelua toteutetaan koko ajan luontoon ohjelmoidulla geneettisellä koodilla.

Sanoohan sen nyt järkikin, että on ihan turhaa puhua voittamisesta, jos taistelu on edelleen käynnissä. Huomataan siis, että rikkaat ovat samanlaisia höpöttäjiä kuin oli tuo kuuluisaksi tullut Irakin tiedotusministeri.

Eiväthän rikkaat (poliitikot, papit, psykologit ja kaikki muut palkankorottajat) ole voittaneet yhtään mitään, koska He koko ajan taistelevat köyhiä vastaan! Jos siis rikkailla olisi vähääkään järkeä, niin He tietysti lopettaisivat omalta osaltaan eloonjäämiskamppailun, jolloin He tietysti olisivat todellisia voittajia, koska silloin He olisivat rauhassa...

--lue lisää:
tiedote 31, Olemassaolon taistelu ja perustarpeet

Kannanotot, Olemassaolon taistelijat


Kuten on sisällä niin on myös ulkona
1. kesäkuuta, v. 2003

Kuten on ylhäällä niin on myös alhaalla; kuten on ihmiskehossa, niin on myös ihmiskuntakehossa. Eivät tärkeät asiat suinkaan ole sellaisia, jotka pitää salata, koska jos Sinulle on tapahtunut jotakin tärkeää, niin Sinähän hingut halusta julistaa se jopa ventovieraille. Järkevät ihmiset käyttävät samaa periaatetta kaikkeen, koska se on juuri se johdonmukaisuus, joka vaaditaan järkevään elämään

Yhteiskunnalliset sairaudet syntyvät ihmisten ymmärtämättömyydestä ajatella, mikä sanoma rosvoilla todella on yhteiskunnalle. Ja tämä ymmärtämättömyys koskee samoin myös yksilöitä, jotka eivät halua ajatella, mikä sanoma sairaudella on Heidän omaan elämäntilanteeseensa.
Rosvot ovat samalla tavoin viestintuojina Me-Olennolta, kuten ihmiskehon sairaus kertoo omaa karua viestiään ihmisen eletystä elämästä.

--lue lisää, tiedote 44
HS, Asukkaat torjuvat rikoksia
Tohtori Tolonen
Kuopion Yliopisto; Solubiologian sanastoa


Sivun alkuunEdellinenSeuraava

Rikkaiden ilosanoma köyhille kuuluu, että globalisaatio tuo Teille määrättömästi lisää työpaikkoja. Jos vain Te ette kysy, että mihin! Älkää siis kysykö, mihin rikkaat lisäävät työpaikkoja, koska He ottavat ne Teiltä pois, jotta He voisivat siirtää ne muualle, kuten hölmöläiset jatkavat peittoaan.

Kaikki kaikenlaiset lahjat riittävät vallan mainiosti elättämään ihmistä. Jumala ei ole voinut antaa ihmiselle lahjoja, jotka eivät riitä elättämään ihmistä.
Jos ihminen tarvitsee toimeentulotukea, niin se johtuu yksinomaan rikkaista, jotka ovat riistäneet ihmiseltä Hänen ihmisarvonsa, ja aliarvostavat Hänen lahjakkuuttaan, jotta rikkaat voisivat riistää ihmisen työn itselleen.

Jos köyhä ei tule toimeen lahjojensa mukaisella työllään, niin se johtuu vain ja vain siitä, että poliitikot ovat yliarvostaneet oman työpanoksensa ihmiskunnan hyväksi. Poliitikot pystyvät helposti korjaamaan tuollaisen suhteettoman tilanteen antamalla omasta pussistaan köyhälle niin paljon, että köyhillä on yhtä hyvät oltavat kun rikkaillakin, jotta poliitikot pystyisivät osoittamaan arvostuksensa kaikenlaista lahjakkuutta kohtaan.

On typeryyden osoittamista väittää, että oma lahjakkuus on välttämättömyys ihmiskunnalle, kun taasen muunlainen lahjakkuus on vähälahjaisuutta, ellei peräti lahjattomuutta. Tuollaisen typeryyden suoranainen seuraus on köyhyys, koska lahjojen ali- ja eriarvostaminen on köyhyyttä, järjen köyhyyttä, eli lahjattomuutta.

Hosted by www.Geocities.ws

1