RAUHAN YHTEISKUNTA

TOTUUS VAPAUTTAA

OSA I OSA II osa iii  OSA IV  OSA V

AIKA ON ARVOKASTA
ELÄMÄNVAIHE PALKAN PERUSTEENA
PYÖRÄTÖN YHTEISKUNTA
YRITYSJOHTAJAT SIKOPAIMENIA
JOULUPORSASTELIJA TALOUS
HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYS
VOITTO EI OLE VALTION ETU
TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA
NIUKKUUDEN POLITIIKKA NÄKYVISSÄ


kati sinenmaa, www.geocities.com/sinenmaa
27. marraskuuta ja 7. joulukuuta v. 2003


Rikkaiden kuulee usein väittävän, miten kallista Heidän aikansa. Jotta aika olisi rikkaille rahaa, niin siksi rikkaiden pitää pitää aikaa erittäin halpana. Rikkaat kohtelevat aikaa samalla periaatteella kuin rahaakin; mitä halvemmaksi aika tulee sitä enemmän sitä pitää tavoitella. Rikkaiden etujen mukaista ei olisi se, että aika olisi aidosti arvokas asia, vaan nimenomaan ajasta pitää olla rikkaille pulaa, jotta He voivat sitä tavoitella. Yksinkertaisesti sanottuna: Rikkaat kärsivät jatkuvaa aikapulaa, koska He ovat jatkuvasti alipalkattujakin.

Kuten rikkaat ovat itse täysin vastuussa rahan arvon alenemisesta --inflaatiosta--, niin samoin myös rikkaat itse omivat itselleen jatkuvasti erilaisia toimenkuvia, jotta He sitten voisivat ulista poliisisaattueissa ympäri valtiotaan. Olisihan se vallan kaamea katstrofi, jos rikkaan itse rustaama aikataulu ei pitäisikään, ja Hän ei ehtisi ilmaisille illalliskutsuille ilmaiselta lounaalta.
Niinpä rikkaiden on aivan pakko aina välillä soittaa poliisilaitokselle, ja pyytää sieltä virka-apuna tien raivausta taviksista, koska viranomaisten pitää pitää yhtä, jotta poliitikoiden juhlapuheissaan paljon ihannoima yhteinen etu olisi kaikkien nähtävillä hallinnon toiminnassa.

Kun siis ajasta on pulaa, niin silloin aika voidaan nähdä arvokkaanakin --jos vain uskotaan, että rikkauskin on sitä arvokkaampi ja hienompi asia mitä enemmän sitä tarvitaan. Kun aika on näin tehty arvolliseksi, silloin ajan arvoa voidaan myös laskea, eli alentaa. Näin siis ajan pulasta kärsiville ei tule mieleenkään, että He ovat itse tehneet itsensä ajan suhteen köyhiksi rustaamalla itse kaikenlaisia aikatauluja, jotta aikapula olisi Heille ihan oikeesti totta.

Rikkaat eivät edes pysty ajattelemaan, että jos aika todella olisi rahaa, niin silloinhan rikas on se, jolla on aikaa. Miten nimittäin sellainen voi olla aikarikas, joka kärsii jatkuvasta aikapulasta? Eihän sellaistakaan voida pitää raharikkaana, joka kärsii rahapulaa!
Huomaatte varmaan, että kun tarkastellaan aikaa rahana, niin Teidän on varmaan helpompi nähdä, että aikapulasta kärsivät eivät suinkaan ole ajasta rikkaita, vaikka juuri aikapulasta kärsivät ovat juuri niitä, jotka kuvittelevat olevansa rikkaita.

Koska maailmankaikkeudessa on vain yksi periaate, niin on silloin täysin selvää kaikille, että rikkaat joutuvat pakosta toimimaan samalla periaatteella ajan suhteen, miten He kohtelevat rahaakin. Sillä aivan vastaavasti, kuten köyhät eivät ole voineet aiheuttaa rikkaille rahapulaa, niin turha rikkaiden on syyttää köyhiä aikapulastakaan.

Kyllä se on kuulkaas kaikki niin, että jos ihminen ei pysty elämään vähällä rahalla, silloin Hän ei pysty elämään myöskään sillä ajalla, joka Hänelle on annettu, vaan Hän riistää aikaa kaikilta muilta, kuten Hän joutuu riistämään rikkaudetkin muilta, jotta voisi kuvitella kuuluvansa rikkaisiin.
Mikä onkaan irvokkaampi näky kuin rikas, joka väittää ajan olevan rahaa istuessaan tressaantuneena poliisiautojen johtamassa mustien autojen letkassa, ja kirotessa aikataulun kireyttä. Mikä onkaan irvokkaampaa kuin kuunnella rikasta, joka vollottaa hintojen kalleutta syyttäessään köyhyydestä vain köyhiä.


ELÄMÄNVAIHE PALKAN PERUSTEENA

Elämään kuuluu elämänaika. Jotta voisit elää oman elämäsi, Sinun on kulutettava oma aikasi täysin loppuun. Sillä ei ole mitään väliä elämän kannalta, miten kulutat aikasi; aikasi kuluu varmasti, vaikka et sitä haluaisikaan. Aikaa ei edes tarvitse kuluttaa, koska elämäsi kuluu loppuun vääjäämättä.

Et voi lisätä aikaasi sekuntiakaan, eikä aikasi vähenny, vaikka kuinka kaahaisit kireän aikataulusi mukaan ympäri planeettaa. Elämäsi kyllä lyhenee kivasti, jos pidät yllä epäloogista käsitystä ajan riittämättömyydestä; ajan kalleudesta pitämällä aikaa halpana.

Kuten pätevöityvä oppilas ei voi valmistuttaan perustella palkkaa sillä, että kulutti aikansa opiskellen, niin myöskään Sinä et ole järjissäsi, jos pidät aikaa palkkasi perusteena. Tai et oikeastaan aikaa, vaan ajan vähyyttä tietysti. Sillä He eivät tarvitse rahaakaan, joilla on aidosti aikaa. Ja päin vastoin: sellaiset eivät tarvitse aikaa, jotka eivät tarvitse lisää rahaa.

Rahaa tarvitsevat vain He, joilla ei ole aikaa. Siis vain He voivat väittää tarvitsevansa palkankorotuksen, jotka pitävät ajanpuutetta palkankorotuksen perusteena! Huomaako joku, mikä logiikka tuossa on? Toivottavasti et huomannut, koska siinä ei ole mitään logiikkaa! Kehäpäätelmä kiertää ympyrää, koska se ei voi perustua mihinkään järkisyyhyn. Järki menee aina eteen päin.

Rikkaat perustelevat rahan tarpeensa sillä, että Heidän elämänvaiheensa on arvokas asia. Ja rikkaan elämänvaihe vaatii tietysti rahaa, koska rikas ei osaa elää riittävässä ajassa, vaan rikas elää jatkuvassa aikapulassa. Rikkailla ei ole aikaa lapsilleen, perhe-elämään, ystävyyteen, hiljaisuuteen. Rikkailla ei ole aikaa itselleen, koska rikkaat uskovat, että aika on rahaa, jota ei voi tuhlata muuhun kuin rahan hankkimiseen.

Rikkaat siis elävät elämänvaihetta, jossa Heillä ei ole lainkaan aikaa omalle elämälleen. Ja koska rikkailla ei ole aikaa elää elämänvaiheensa elämää, niin siksi rikkaat katsovat, että Heille kuuluu lisää rahaa, koska He tuntevat olevansa jatkuvasti vajaita. Vajaan elämän tuntu vaatii rikkaita vaatimaan itselleen jatkuvasti sekä aikaa että rahaa.

Koska rikkailla ei ole aikaa omalle elämänvaiheelleen, silloin Heillä ei ole aikaa hiljentyä ja ajatella, että He tuntevat olevansa jatkuvassa rahapulassa siksi, koska He ovat tulleet riippuvaisiksi kireistä aikatauluista, jotta Heillä olisi aikaa kerätä lisää rahaa. Mitä enemmän rikas rikastuu sitä kireämpiä aikatauluja Hän rustaa.

Tästä syystä kaikkein suurituloisimmat joutuvat jatkuvasti käyttämään muiden aikaa, jotta He selviytyisivät aikataulun mukaan paikasta A paikkaan B. Ökyrikkaat ja valtioiden päämiehet eivät pysty liikkumaan mihinkään ilman muiden aikaa: Valtaisa joukko ihmisiä joutuu tuhlaamaan tärkeän vaiheen elämästään toimimalla sotilaina, virkamiehinä, poliiseina ja henkivartijoina, jotta rikkailla olisi aikaa kerätä rahaa.

Ja kun suurten ihmismassojen tärkeä elämänvaihe on tuhlattu, jotta rikailla olisi aikaa kerätä rahaa, niin valtavat joukot ihmisiä kokevat olevansa lopun elämäänsä vajaita. Ja niin tuo joukko päätyy kuluttamaan muiden aikaa kaikenlaisissa hoivatoiminnoissa. Ja kun vieläkin suuremmat joukot sidotaan kuluttamaan oma elämänaika, jotta muiden rikkaille luovuttama aika voitaisiin jotenkin hyvittää, niin eipä ihme, että yhteiskunta pyörii ympyrää.


PYÖRÄTÖN YHTEISKUNTA

Kaikki tämän planeetan valtiot ovat vielä ilman pyöriä. Yhdelläkään valtiolla ei ole vielä edes apupyöriä, koska ihmiset eivät ole vielä edes keksineet, millaiset pyörät yhteiskuntakelkan alle voitaisiin laittaa. Yhteiskunnat siis ovat stabiilissa tasapainossa; mahallaan.

Koska yhteiskunnat ovat stabiileita, silloin yhteiskuntien johtajat kuvittelevat, että Heidän yhteiskunta on ainakin jonkinlaisessa tasapainossa, kun se makaa rähmällään. On kuitenkin aiempaan viitaten syytä todeta, että poliitikot voivat nähdä yhteiskunnan tasapainon vain, jos yhteiskunta on sopivasti Heidän omaan epätasapainoon sovitettu.

Tämä huomataan siitä, että yhteiskunnissa on oppositio. Oppositiojohtajat eivät näe yhteiskuntaa kovinkaan tasapainoisena, koska yhteiskunta ei ole kallellaan sille puolen, missä oppositiojohtajien epäsapainoinen mieli on. Tästä syystä hallitus ja oppositio vetävät vuorotellen yhteiskuntakelkan mäen päälle, ja sitten huutavat kumpikin vuorollaan: Hip Hurraa, yhteiskunta menee eteen päin.

Puuta päin. Ja sitten on aika vaihtaa hallitus, ja yhteiskuntakelkka vedetään jälleen uudestaan mäen päälle, ja sama ajopuulasku silmät sodottuina vaikeusasteella nolla --päin petäjää. Vaikea nähdä yhteiskuntaa tasapainossa, jos yhteiskunnalla ei edes ole sellaista mekanismia, jolla tasapainoisuus voitaisiin toteuttaa.

Polkupyörillä voidaan ajaa tasapainossa, kun niillä on korkeintain kaksi pyörää, Jos polkupyörässä ei olisi pyöriä, silloin se toimisi korkeintain kelkan tavoin, joka soveltuisi vain alamäkiajoon.
Yhteiskunnilta siis puuttuvat pyörät alta, joten yhteiskuntia ei vielä tarvitse ajaa tasapainossa. Koska siis yhteiskuntia ei tarvitse ajaa tasapainossa, niin siksi yhteiskuntien johtajilta ei tarvitse vaatia tasapainoista mieltäkään. Kyllä se kelkallakin ajelu onnistuu, vaikka ei osaisikaan ajaa polkupyörällä.

Kun ihminen hallitsee korkeamman tason tasapainon, silloin Hän ei tyydy sellaisen mekanismin liikutteluun, missä Hänen ei tarvitse käyttää osaamistaan. Koska siis yhteiskuntapoliitikot eivät vaadi yhteiskuntiin uudenlaista mekanismia, joka sallisi tasapainon harjoittamisen, niin se ei voi johtua muusta kuin siitä, että yhteiskuntien johtajat eivät ole tasapainoisia johtajia.
Se tietysti pelottaisi kovasti, jos pitäisi lähteä ajamaan tasapainoa vaativaa vehjettä tasapainoisesti kauas nykyisestä olintilasta.

Nykyisillä yhteiskunnilla siis voidaan ajella vain yhden ja saman mäen päältä aina saman alle. Tämä nähdään siitä, kun poliitikot puhuvat nousu- ja laskukausista, joita He käyttävät hyväkseen riistämällä kummakin kauden aikaiset köyhien työnarvot itselleen. Köyhät vetävät yhteiskunnan aina uudestaan mäen päälle, jotta sitten politikot voisivat alamäkeen mentäessä ottaa kaiken kunnian laskusta itselleen.
Tässä on huomattava se totuus, että nykyisessä systeemissä kaikki on väärinpäin; laskukautta sanotaan nousukaudeksi. Jumalan suorien teiden mutkistajat väittävät, että näin teiden tulee ollakin, eivätkä ne voi olla mitenkään muutoin kuin umpisolmussa.


YRITYSJOHTAJAT SIKOPAIMENIA

Koska on puhuttu jo niin paljon nykyisten johtajien tasapainottomuudesta, niin tasapainoisuuden tähden on välillä puhuttava myös sitten siitä, millainen johtaja on tasapainoinen. Ilmaisestikään mitään tehtävää ei voida kunnolla hoitaa ilman tasapainoilua. Tasapainottumuudesta on esimerkkinä nykyisten yritysjohtajien tavaton halukkuus tuhota oma yritys heti, kun sillä saadaan roisisti rahaa omaan taskuun. Poliitikoista kukaan ei halua tarkastella, millainen johtajuus tarvitaan pitämään yritys pystyssä kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia.

Maailmassa on tälläkin hetkellä yli tuhat vuotta toimineita yrityksiä. Pitää olla vain rohkeutta tunnustaa, että jos yhteiskuntaan halutaan aitoa vakautta, silloin oppia siihen ei pidä etsiä pörssiyritysten johtajilta, vaan on suoraan ja rohkeasti mentävä katsomaan asiaa satoja vuosia toimineen yrityksen yrityskulttuurista.
Yhteiskuntaa ei tule johtaa kurssivoittoja tavoittelevien johtajien talousopeilla vaan yhteiskunnan tasapainoinen johtajuus etsii ennen muuta jatkuvuutta nousukauden sijasta, joka on laskukausi, kun asiaa tarkastellaan taivaan näkökulmasta.

Pitkäikäisiä yrityksiä ei perustettu tuottamaan voittoa omistajilleen, vaan pitkäikäisyyden salaisuus löytyy aivan muualta kuin rahan kiillosta johtajien silmissä. Ainakin tressinsietokykyä vanhojen yritykseltä voidaan löytää. On mitä ilmeisintä, että vanhojen yritysten johtajat eivät kärsi tressistä. Sillä jos yritysjohtaja kärsisi tressistä, silloin Hän ei voisi tehdä kauskantoisia päätöksiä, vaan Hän pyrkisi päätöksillään vain helpottamaan tressiään.

Ei ole oikein puhua tressinsietokyvystä oikean johtajuuden yhteydessä, koska se merkitsisi tressin ihannointia; että johtaja pystyy tekemään tressaavia päätöksiä, mutta se ei vaikuta millään tavoin Hänen hermostonsa kykyyn tehdä oikeita päätöksiä. Miten päätös voi muka olla oikea, jos se tuottaa tekijälleen tressiä?
Tressaantunut johtaja tekee vain lythynäköisiä päätöksiä, joiden seurauksena tressi ei poistu, vaan joko johtaja tressaantuu lisää, tai sitten Hän saa hetken helpotuksen siitä, kun yritys tuhoutuu konkurssiin tai fuusioon seurauksena.

Ja sitten tuollainen johtaja palkataan jonkun toisen yrityksen johtoon, koska Hänellä on mainetta saada yritys tuottamaan hetkellistä voittoa ennen kuin se jälleen tuhotaan. Tuollaista johtajuutta ihannoidaan, koska se selvästi tuottaa voittoa hetkellisesti vain omistajilleen, ja koska yrityksen väitetään olevan edelleen elossa jonkun suuremman yrityksen mahassa.
Raamatun kertomus Joonaasta valaan vatsassa kalpenee kummasti nykyisten talousoppineiden pyhien kirjoitusten rinnalla. Joonas oli oikeesti valaan vatsassa, koska yrityksetkin ovat oikeesti elossa suuremman yrityksen vatsassa.

Talousoppineet väittävät vakavalla naamallaan, miten myyty yritys edelleen elää ja voi hyvin, kun siitä on tehty osa jotakin toista yritystä. Tuskimpa ikivanhat yritykset olisivat eläneet montaakaan vuotta, jos niiden johtajat olisivat toimineet nykyisten talousoppien mukaan. Nykyisillä opeilla on mahdotonta saada mitään yritystä elämään kuin vain 'syksystä jouluun'. Nykyiset yritykset ovat kuin jouluporsaita suurpääomalle.

Yritykset ovat kirjaimellisesti omistajilleen pelkkiä sikoja, joita ei edes haluta nähdä pitkäikäisinä, vaan ne nähdään jo heti alusta lähtien teuraseläiminä. Yritysjohtajat ovat sikopaimenia, eli tuhlaajapoikia, jotka eivät vielä ole heränneet kotikaihoon, kuten teki se vertauksen sikopaimen. Myyntikuntoon johdettu yritys on suomeksi sanottu teuraseläin.


JOULUPORSASTELIJA TALOUS

Tasapainoinen johtaja ei johda yritystä myyntikuntoon. Tasapainottomat johtajat väittävät olevansa huippujohtajia, kun He saavat yrityksen nurin --myyntikuntoon-- ennätysajassa. Mitä sanoikaan se nykyisin 90-vuotias tanskalainen satavuotiaan yrityksen yritysjohtaja? Hän sanoi, että jos ihmisellä on kyvykkyyttä, silloin Hänellä pitää olla myös vastuuta.

Onko johtaja muka kyvykäs, jos Hän ei saa yritystä elämään niin kauan, kun itse eläisi? Miten kummassa ihmisen vastuullisuus voi näkyä lyhyaikaisuudesta? Onko velvollisuus todella sitä, että johtajan ei tarvitse välittää mitään yrityksen henkilöstöstä, vaan kunhan Hän vain on saanut yrityksen tuottamaan voittoa, niin Hän on vapaa myymään yrityksen jollekin muulle yrityksellä, joka alkaa välittömästi saneeraamaan päällekkäisyyksiä?

Eikö tuollainen johtaja ensin itsekin saneerannut yritystä, eli purkanut päällekkäisyyksiä? Eikö vastuu olekaan sitä, että ei luoda ensinkään päällekkäisyyksiä, joita sitten muka huippujohtajuuden nimissä pitäisi purkaa? Voiko yritys elää edes satavuotiaaksi, jos sen johtajat ovat tehneet yritykseen päällekkäisrakenteita? Olisiko mahdoton ajatus nähdä yritysfuusiot päällekkäisyyksien luomisena?

Kun yritysomistajat fuusioivat yrityksiään, niin He samalla luovat yrityksiin päällekkäisyyksiä. Tämä on pelkkä puhdas tosiasia. Tosiasian tunnustamalla nähdään välittömästi se totuus, että yritysjohtaja ei ole kelvollinen johtaja, jos Hän jollakin tavoin on osallinen päällekkäisyyksien luomiseen. Ei se tee yritysjohtajasta tasapainoista johtajaa, jos Hän osaa purkaa päällekkäisyyksiä yrityksestä. Vain sellaisen johtajan yritys on vakaa ja elinkelpoinen, johon ei ole ensinkään luotu päällekkäisyyksiä.
Kuinka monta satavuotiasta yritystä onkaan jo tuhottu sillä, että ne on saneerattu myyntikuntoon? Tasapainoinen yritysjohtajuus, joka sai yrityksen olemaan kunniallisesti pystyssä kymmeniä vuosia, saa johtajakseen johtajan, joka johtaa yritystä jouluporsasopilla! Ja sitten tuollaisille johtajille pitää vielä maksaa satoja miljoonia siitä, että He ovat saaneet yrityksen teurastuskuntoon.

Rikkailla on totisesti joulu ainainen, kun muut voivat vain vielä toivoa sitä. Koska poliitikot ovat tehneet lainsäädännöstä suopean sille, että yritysjohtajuus nähdään huippujohtajuutena vain lyhytnäköisyydessä, silloin poliitikot ovat yhtä lailla vastuussa tuollaisesta yrityskulttuurista, missä korkein hyve on saada yritys mahdollisimman nopeasti teurastuskuntoon.

Ei se ole mikään sattuma, että poliitikot itse teurastivat kaikki valtion yritykset, vaan se johtuu yksinomaan siitä, että poliitikot ovat porsastelijatalousoppien kuuliaisia uskovia. Ei puhettakaan siitä, että poliitikot olisivat ajatelleet yrityksen parasta, kun He ovat syöttäneet sen jonkun toisen yrityksen suuhun. Jos kansalla ei ole hyvässä kunnossa olevia vanhoja yrityksiä, silloin Teidän ei pidä hämmästyä, jos kansalaisetkaan eivät ole vanhuuttaan hyvässä kunnossa.


HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYS

Kansalaiset eivät voi hyvin sellaisessa kulttuurissa, joka kohtelee kansalaisten yrityksiä jouluporsaina. Kansalaisilla on ehdoton oikeus tuhatvuotisiin yrityksiin. Kansalaiset eivät voi luottaa jatkuvuuteen, jos kansalaisilla ei ole tuhatvuotisia yrityksiä. Jos kansalaiset joutuvat jatkuvasti elämään epävarmuudessa, niin silloin kansalaiset kärsivät tressistä. Tressinsietokykyä voidaan ihannoida vain valtiossa, joka tuottaa tressiä.

Valtio, joka tuottaa tressiä kansalaisilleen, on sellainen valtio, jonka poliitikot käyttävät valtiota pelkästään omana etujärjestönään. Jos ihmiset voivat valtiossa pahoin, niin se ei voi johtua muusta kun poliitikoista. Kansalaisten pahoinvointi on kiistaton todiste poliitikoiden oman edun tavoittelusta.
Kun poliitikot ovat omineet valtion itselleen, silloin tietysti poliitikot eivät välitä mitään valtionkaan yritysten pitkäikäisyydestä, koska silloin poliitikoille on tärkeintä saada yritykset tuottamaan voittoa.

Kun voiton tuottaminen on asetettu yrityksen elämän jatkuvuuden yläpuolelle, silloin tietysti voiton tuottamisen nimissä yrityksien fuusioita ei voida kyseenalaistaa, koska muutoinhan yritykset eivät tuottaisi voittoa --omistajilleen. Ja koska yritykset toimivat elävillä ihmisillä, silloin on päivän selvää, että eläville ihmisille aiheutuu tressiä, koska He eivät voi luottaa yhteiskunnalliseen jatkuvuuteen. Yrityksien elinikä on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallisuutta.

Poliitikot, jotka kohtelevat valtion yrityksiä jouluporsaina, kohtelevat samoin myös yrityksien henkilöstöä, eli omia kansalaisiaan. Tuo tuollainen ei voi olla tuottamatta heikkoutta yhteiskuntaan. Ihmiset vanhentuvat heikkouteen, koska yritykset eivät ole yhteiskunnallisuudesta erillisiä. Ihmiset ovat yhtä työnteon kanssa, joten jos työntekoa ei johdeta jakuvuusperiaatteella, silloin ihmisiä kohdellaan epävarmuusperiaatteella.

On täyttä mielettömyyttä väittää, että se tapa, jolla yrityksiä kohdellaan, ei muka olisi se tapa, jolla kohdellaan yrityksien henkilöstöä, eläviä ja tunteavia ihmisiä. Että yritysjohtajien ja poliitikoiden ainoa velvollisuus on pitää yritys (valtio) voitollisena! Poliitikoiden on kohdeltava yrityksiä hellästi, jotta ne eläisivät kauan. Vain siten ihmiset voivat luottaa tulevaisuuteen, kun He voivat luottaa työpaikkoihin. Työpaikkoihin ei voi luottaa, jos yrityksien keskimääräinen elinikä on sama kuin jouluporsaalla!

Poliitikot ovat johdattaneet ihmiset tressaavaan elämään, jos poliitikot uskovat, että yrityksien tärkein tehtävä on touttaa voittoa. Tressaantuneet ihmiset eivät vanhene oikein, vaan Heistä tulee saneerattavien yritysten kaltaisia. Valtio ottaa omalle kontolleen vanhusten heikkouden, jos valtio kohtelee yrityksiä heikkoina. Vanhusten kaikkinainen raihnaus johtuu vain siitä tavasta, jolla poliittiset johtajat kohtelevat yrityksiä, eli työvoimaa, koska on typerää väittää, että yritys ja yrityksen työvoima ovat kaksi eri asiaa.

Yritykset ovat heikkoja, jos niitä pitää piristää fuusioilla ja päällekkäisyyksien purkamisella. Vahvat yritykset eivät tarvitse piristeitä. Poliitikot siis todistavat, että He hallitsevat heikkoja, koska poliitikot joutuvat jatkuvasti antamaan yrityksille piristysruiskeita, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että poliitikot siunaavat sen julmuuden, jolla pääoman omistajat kohtelevat työvoimaa.

Jos yrityksiä pitää piristää, niin silloin yrityksien pitääkin näyttää heikoilta, joiden nurkkia voidaan --ja pitää-- kyrsiä. Ja yritykset eivät voisi olla heikkoja, jos niillä olisi vahva henkilöstö. Kun siis valtio on kaikkein ylin toimija yrityksien piristämisessä, silloin se on valtio, joka saa aikaan kansalaisten heikkouden, koska yrityksiä ei pitäisi millään tavoin piristää, jos valtio kohtelisi kansalaisiaan oikein.

Yksikään johtaja ei voi saneerata yritystä myyntikuntoon, jos Hän näkee sen vahvuuden. Yksikäänjohtaja ei voi nähdä yrityksen vahvuutta, jos Hän ei näe henkilöstöä vahvuutena. On siis kiistaton totuus, että poliitikot ja johtajat pitävät ihmisiä heikkoina. Ja kun siis johtajat eivät näe kansalaisia vahvoina, silloin kansalaiset eivät voi muuta kuin osoittaa johtajien heikot näkemykset oikeiksi sillä, että kansalaiset tarvitsevat jatkuvasti yhä lisää hoivapalveluita.

Mitä enemmän kansaa pitää hoivata sitä nuorempina yritykset pitää teurastaa (ns. fuusioida jms.). Tässä ei vedota mihinkään tutkimukseen, vaan tämä kerrotaan puhtaalla järjellä. Jos Sinä halua, voit toki tehdä nollatutkimuksen, että asiat ovat todellakin näin niin kuin ne tässä kerrotaan. Hoivapalveluiden lisääntyminen korreloi erittäin merkittävästi yrityksien alentuneen elinajan kanssa. Mitä vähemmän vanhoja yrityksiä sitä sairaampi kansa.

Yritysjohtajat saavat toimintamallinsa suoraan poliitikoilta. Ei se ole valtio, joka imitoi yrityksiä, vaan kansan johtajat antavat sen mallin, jolla kansalaiset rooleissaan toimivat. Raihnaan vanhuksen osa seuraa yhtä varmasti poliitikon antamaa mallia kuin huippujohtajankin rooli on suoraan saatu poliitikolta. Miten poliitikot käyttäytyvät siten käyttäytyy koko kansa. Jos senioreita kohdellaan huonosti, niin se johtuu vain siitä, että kansanedustajat ihannoivat nuoruutta.


VOITTO EI OLE VALTION ETU

Valtion ei tule tuottaa voittoa. Jos valtio tähtää voittoon, silloin pitää välittömästi kysyä, kelle valtion pitää tuottaa voittoa. Ja katsoa myös yhteiskuntaan. Jos valtiossa on yksikin köyhä, silloin valtiota ei käytetä köyhyyden poistamisen, joten yksikin köyhä todistaa, että voittoon tähtäävä valtio on poliitikoiden ja muiden rikkaiden yksityinen rahantekokone.

Kukaan ei voi voittaa, jos ei ole häviäjiä. Valtion voitto on aina jonkun muun häviö. Jos valtion johtajat käyttävät valtiota voiton tavoittelun, silloin häviäjinä on koko kansa. Voittoa tavoittelevat poliitikot eivät pysty kaikessa epätasapainoisuudessaan ymmärtämään, että He tavoittelevat samalla muiden häviötä. Vain täysin tolaltaan oleva voi olla aiheuttamatta huonoutta. Rikkautta tavoittelevan on mahdotonta olla syytön köyhyyteen.

Valtion tärkein tehtävä on hyvyyden tuottaminen ja sen ylläpito. Hyvyys ei pysy yllä itsestään, vaan johtajien on pidettävä sitä kaiken aikaa yllä. Tasapainottomat ihmiset eivät voi pitää tasapainoa yllä. Hyvyys on tasapainoa, koska hyvyys ei pysy, jos siihen ei koko ajan tähdätä.

Ei se ole hyvyyttä, että valtiossa on rikkaita ja köyhiä. Rikkaiden ja köyhien välinen tasapaino ei ole hyvyyden tasapainoa, vaan jos poliitikot tasapainoilevat rikkaiden ja köyhien välillä, silloin poliitikot vain ylläpitävät köyhyyttä. Koska poliitikot eivät omasta mielestään itse voi kuulua köyhiin.

Poliitikoilla sellainen mieletön uskomus, että poliitikoiden pitää kuulua rikkaisiin, jotta poliitikot olisivat päteviä. Koska siis poliitikot kuuluvat rikkaisiin, silloin poliitikoiden on mielettömän helppoa yllä pitää 'tasapainoa' rikkaiden köyhyyden välillä, koska poliitikot eivät voi edes teoriassa säätää lakia köyhyyden poistamiseen. Jos nimittäin poliitikko ei olisi rikas eikä köyhä, niin vasta silloin Hän olisi tasapainossa rikkaiden ja köyhien välillä.

Poliitikot ei voi olla tasapainossa rikkaiden ja köyhien välillä, koska poliitikot eivät pysty elämään sillä minimipalkalla, jolla He vaativat köyhiä tulemaan ehdoitta toimeen ilman mitään nurinaa poliitikoiden omia rikkauksia kohtaan. Ja jotta poliitikot pystyisivät jatkuvasti olemaan rikkaiden joukossa, niin siksi poliitikoiden pitää väittää, että yrityksien tärkein tehtävä on voiton tuottaminen, ja että valtion pitää ottaa mallia yrityksien johtamiskulttuurista.

On se vaan kummaa, että poliitikot eivät kuitenkaan halua ottaa valtion johtamismallia tuhatvuotisista yrityksistä, vaan poliitikot haluavat ottaa käyttöönsä sen mallin, joka löydetään erittäin lyhytikäisistä yrityksistä. Johtuisikohan tuo siitä, että poliitikot itse loivat lyhytikäiset yritykset, jotta poliitikot voisivat toimia lyhytnäköisesti, vaiko oliko se sittenkin päin vastoin?

Jos poliitikot ottaisivat mallia tuhatvuotisista yrityksistä, silloin tietysti poliitikot ymmärtäisivät, että valtion tehtävä ei ole voiton tuottaminen, vaan elämä ja sen hyvinvoinnin jatkuva ylläpitäminen. Sillä tuhatvuotiset yritykset eivät ole päässeet korkeaan ikään voiton tähden, vaan vain siksi, että ihmiset ovat halunneet ylläpitää hyvinvointia.


TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Valtio voi toimia vain valtion arvoilla. Olkoot valtion arvot mitkä tahansa, niin ne näkyvät päivän selvästi jokaiselle, joka tarkastelee valtion kansalaisia. Valtion kansalaiset ovat täysin valtion arvojen armoilla, koska valtiokoneisto toimii omilla arvoillaan, eikä kenenkään muun arvoilla. Koska jos valtion johtoon tulisi muun arvoisia johtajia, silloin valtio tietysti toimisi jälleen johtajiensa arvoilla.

Valtiolla ei siis ole milloinkaan arvoja itsessään, vaan valtion arvot ovat yksi yhteen sen johtajien arvojen kanssa. Koska johtajat eivät voisi johtaa valtiota, jos He eivät voisi johtaa niitä omilla arvoillaan. Jos siis valtio tuottaa hyvinvointia vain harvoille, niin se johtuu vain siitä, että valtion johtajien arvojen mukaan valtio ei ole hyväntekeväisyysjärjestö muuta kuin harvoille. Valtion arvot siis eivät perustu perutuslakiin, vaan valtion arvot muuttuvat aina, kun johtajat muuttuvat. Mutta johtajat toimivat aina samoilla arvoilla, jos He eivät itse muutu.

Valtion johtajat eivät siis voi olla siunaamatta valtiossa toimivia hyväntekijöitä, koska hyväntekijät mahdollistavat sen, että valtion johtajat voivat väittää, ettei valtio ole mikään hyväntekijä. Tämän päivän valtioista siis puuttuu hyvyys arvona, koska poliitikot eivät käytä valtiota ihmisten hyväksi. Tämän päivän poliitikot käyttävät valtiota vain rikkaiden hyväksi. Poliitikot itse kuuluvat rikkaisiin vain uskomuksen perusteella, missä on soveliasta kiittää hyväntekijöitä juhlapuheissa, miten arvokasta työtä He tekevätkään, jotta poliitikoiden ei itse tarvitsisi liata käsiään hyväntekeväisyyteen.

Poliitikoiden on täysin mahdotonta löytää mitään järkiperustetta sille, miksi poliitikoiden pitää kuulua rikkaisiin. Koska poliitikot eivät laske itseään köyhien joukkoon, niin ainoa keino, jolla poliitikot voivat perustella oman rikkautensa, on vetoaminen isien perinnäistapoihin, ja yleiseen uskomukseen siitä, että kansa ei voi saada päteviä lakeja, jos kansa ei maksa minimipalkkaa poliitikoille.

Poliitikoilta siis puuttuu hyvyys -arvo, joten silloin Heiltä puuttuu myös muut hyvät jutut, kuten järki, joka lähtee perusteluissaan aina ikuisuudesta tuoden sieltä kaikki kestävät arvot ajallisuuteen. Vain ikuisella järjellä asiat voidaan perustella oikein. Järki voi järjellisesti perustella, miksi järki olisi vain ajallista, eikä sisältäisi itsessään mitään ikuista ja kestävää.

Jos siis valtiot eivät pysy pystyssä kauaa, niin se ei voi johtua muusta kuin sen johtajien arvoista. Mitä lyhytjännitteisempää politiikkaa sitä nopeammin poliitikot myyvät valtionsa jollekin toiselle valtiolle, jotta lyhytjänteisyys olisi tosiasia. Koska jos poliitikot eivät toimi lyhytjänteisesti, silloin myöskään valtio ei voi olla lyhytikäisempi kuin mihin politiikan näkemys riittää. Valtio pysyy pystyssä vain sinne asti mihin poliitikot näkevät.

Poliitikot eivät taasen voi osoittaa näkevänsä kauas, jos valtiota käytetään lyhytnäköisesti. Poliitikot eivät näe tuhannen vuoden päähän, jos He etsivät voittoa horisontin tältä puolen. Sillä tuhannen vuoden päähän näkevät eivät etsi sieltä voittoa, koska tuhannen vuoden päähän ei nähdä materiaalisilla arvoilla.
Tietysti poliitikot aina väittävät, että Heidän halunaan on 'tuhatvuotinen valtakunta', mutta jos poliitikot eivät ota arvojaan tuhatvuotiailta (esimerkiksi tuhatvuotisilta yrityksiltä), silloin poliitikoiden arvona ei voi olla sellaiset arvot, jotka säilyttäisivät valtion edes tuhatvuotiaaksi.

Koska siis poliitikoiden arvot ovat pörssiyrityksien arvoja, niin silloin on täysin selvää, että poliitikot vain pelaavat valtioilla rikkauspelejään. Tämä on täysin selvää, koska maailman kaikki valtakunnat ovat tähän mennessä tuhoutuneet. Maailman valtioita siis johdetaan erittäin lyhytnäköisesti, koska jos niitä johdettaisiin viisaudella, silloin ne säilyisivät sitä kauemmin mitä viisaampia niiden johtajat ovat.

Jos esimerkiksi Hitler olisi tajunnut, ettei Hänen 'tuhatvuotinen valtakuntansa' voi säilyä lyhytnäköisellä nurkanvaltauspolitiikkalla, niin silloin Hän olisi ilman muuta etsinyt käsiinsä tuhatvuotisia yrityksiä, ja katsonut, millaisilla arvoilla ne ovat jo saavuttaneet tuhannen vuoden iän. Mutta koska Hitler hallitsi valtakuntaansa pörssiyrityksien arvoilla, niin tietysti siihen arvomaailmaan kuuluu muiden yrit... siis valtioiden valtaaminen, joka siis on samaa kuin oman valtion kansalaisten jättäminen arvotyhjiöön.


NIUKKUUDEN POLITIIKKA NÄKYVISSÄ

Valtion kansalaiset ovat arvotyhjiössä, jos valtion johtajat etsivät valtiolle voittoa, aineellista hyvää. Sillä valtion johtajat eivät voi silloin etsiä aineettomia arvoja, jos He kuvittelevat, että valtion pitää tarjota aineellista hyvinvointia. Ja poliitikoiden aineellinen hyvinvointi kärsii aina niukkuudesta, joten poliitikot katsovat, että He eivät voi käyttää valtiota kaikkien eduksi, koska aineellisista asioista on aina pulaa.

Aineelliset arvot ovat aina vain tällä puolen horisonttia. Sillä horisontin tuolle puolen ei yksinkertaisesti voida nähdä aineellisin silmin, joten aineellisilla arvoilla ei voida tehdä muuta kuin lyhytnäköistä politiikkaa. Ja lyhytnäköinen, aineellinen politiikkaa todistaa itsensä todeksi vain siten, että valtion tarjoama aineellisuus riittää vain harvoille. Koska jos poliitikot tekisivät kaukonäköistä politiikkaa, silloin He eivät etsisi voittoa itselleen, sillä kaukonäköinen ei koskaan toimi ajallisilla arvoilla.

Jos valtakuntaa johdettaisiin kaukonäköisesti, niin silloin mikään ei estäisi valtakuntaa olemasta olemassa niin kauan, kun valtaan valitaan kaukonäköisiä poliitikoita. Mutta tähän mennessä yksikään valtio ei ole tullut johdetuksi viisaasti, koska valtiot ovat vain kilpailu-, kauppa- ja sotatavaraa poliitikoille. Poliitikot osoittavat olevansa lyhytnäköisiä, jos He eivät pysty käyttämään valtiota kaikkien hyväksi. Koska siis valtioissa on köyhyyttä, niin se ei voi olla kenenkään muun syy kuin vain vallitsevan politiikan vika.

Ihminen on lähtöisin ikuisen Luojan Kädestä, joten ihminen ei voi käsittää arvoksi sellaista, joka ei kestä. Jokainen ihminen käsittää hyvyyden olevan arvo, eli arvokas asia, koska jos ihminen kohtaa köyhyyttä, kurjuutta tai muuta pahuutta omalle kohdalleen, silloin Hän ei voi sanoa sitä arvokkaaksi asiaksi. Ajalliset arvot aiheuttavat köyhyyttä, rikollisuutta, tuhoa ja kärsimystä, joten selvästikin ajallisista arvoista puhuminen ei ole kovin arvokasta, eikä siten järkevääkään, koska kukaan ei arvosta niitä, kun ne sattuvat omalle kohdalle. Ajalliset arvot ovat arvokkaita vain Heille, jotka aiheuttavat ajallisuutta muille.

Jos siis valtiossa on köyhyyttä, niin se johtuu tasan tarkkaan valtion, eli poliitikoiden arvoista. Poliitikoiden arvot siis nähdään siitä, miten He suhtautuvat ajallisiin arvoihin, eli niihin arvoihin, jotka omakohtaisesti koettuina eivät ole arvokkaita, kun asiaa tarkastellaan inhimillisesti. Jos poliitikot julistavat, että köyhistä ei voida päästä eroon, ja että aina tulee olemaan sotia, rikollisuutta ja kärsimystä, niin tuo on vain niukkuuden politiikan julistamasta.

Kun siis poliitikot julistavat niukkuuden politiikkaa, niin suomeksi sanottuna He vain perustelevat köyhyyden pysymisellä, miksi rikkaus kuuluu vain harvoille. Niukkuuden politiikkaan ei sovi köyhyyden poistaminen, vaan valtion pitää pitää köyhyyttä arvossaan, kun valtiopoliitikot haluavat käyttää valtiota vain harvojen hyväksi. Niukkuuden politiikkaan eivät siis sovi aineettomat arvot, koska jos arvo on aineeton, niin silloin se ei voi olla totta muutoin kuin rikkaudessa, jota jaetaan yhtälaisesti kaikille.

Kukaan ei voi todistaa aineellisia arvoja, jos aineellinen arvo ei liity materiaan. Aineellinen arvo on siis totta vain silloin, kun aineellista hyvää ei riitä kaikille, koska jos aineellinen hyvä olisi jaettavissa kaikille, silloin se ei olisi enää aineellinen arvo. Valtakunnan arvot ovat siis aineellisia, jos valtakunta ei voi jakaa muuta kuin niukkuutta, koska silloin politiikka on niukkuuden politiikkaa.

Politiikka on niukkuuden politiikkaa, kun poliitikot ovat itse päättäneet, että rikkautta ei voi jakaa kuin vain harvoille. Valtio ei nimittäin koskaan päätä niukkuudesta. Valtiolla ei voi olla koskaan sellaista lakia, että rikkaus kuuluisi vain harvoille, ja niukkuus köyhille.
Joten kummasti vaan nuo poliitikot aina sattuvat itse kuulumaan rikkaisiin. Ja poliitikot voivat kuulua rikkaisiin vain silloin, kun poliitikkojen arvot ovat ajallisia, koska vain ajallisilla arvoilla voidaan pitää yllä niukkuuden politiikkaa, jotta poliitikot voisivat nauttia minimaalista palkkaa kaikilla etuisuuksilla.

Asiasta lisää:
Paperi: Vastuullisuus
Paperi: Vanhukset ja Viisaus
Paperi: Minimipalkka
Paperi: Rauhan Systeemi, osa I
Paperi: Rauhan Systeemi, osa II
Paperi: Rauhan Systeemi, osa IV
Paperi: Rauhan Yhteiskunta, osa V
Ajankohtainen: Pörssi--Yrityksien Tuhoamiskeskus, 2. marraskuuta 2003
Internet: Maailman Vanhimmat Perheyritykset

Alkuun

Hosted by www.Geocities.ws

1