|
|
Tieteen ja uskonnon ykseyden ABC
A ) Tiedemiehet eivät ole pystyneet todistamaan veden märkyyttä tieteellisesti.
B ) Sen vuoksi tiedemiehet kehittävät pieniä sinisiä pillereitä niille, jotka eivät usko veden märkyyteen.
C ) Samaan aikaan tiedemiehet väittävät, ettei tiede ja ihmisen elämä voi olla uskon varassa...
Tiedemiesten mukaan luonnolla ei ole järkeä, eikä logiikkaa, joten siksi on erinomaisen tieteellistä kysyä, että miksi me ei sitten nähdä mendeleviumista tehtyjä punakattoisia avoautoja ja neliönmuotoisia ympyröitä, jos kerta luonto ei toimi sisäsiististi; loogisesti.
Se on älykästä elämää, joka näkee tieteen Aiheuttamattoman Aiheuttajan olevan sama kuin uskonnon Isä Jumala
Älykäs ihminen on itse älynnyt, ettei hän ole itse tehnyt itseään, eikä luonut älyn funktiota, vaan ihminen voi älytä jotakin vain, kun hän käyttää kosmoksen rakenteessa olevaa älyä. Se nyt on vain älytöntä, eli uskonnollista väittää, että ihminen voi olla älykäs ilman älykästä universumia. Juuri tiedemiehiltä odottaisi löytyvän sen tiedon, ettei ihminen ole älyn lähde, vaan ihminen on saanut älynsä lahjaksi, joten se ei vain ole älykästä --eikä siten tieteellistäkään-- väittää kosmosta älyttömäksi, koska tieteellä tuskin löytyy muuta paikkaa kuin kosmos, mistä ihmisenkin älyn lähten vain voi löytää.
Jos tiedemiehillä ei ole tieteellistä tietoa älystä, niin silloin heidän tulisi pyytää uskovia selittämään, mistä vain ihmisen funktiot voivat olla peräisin. Jotta tiedemiesten ei tarvitsisi alentua uskovien edessä, niin siksi tiedemiesten pitää itse uskoa Jumalaan sen älyn antajana, jolla tiedemies yrittää älytä kaikkeutta.
Ihminen ei voi käyttää ymmärrystään väärin, kun hän ymmärtänyt ymmärryksensä olevan lahja. Ymmärrystä voidaan käyttää vain ymmärtäväisesti, joten jos tiedemies väittää, että Jumala ja ymmärryksen lähde on tieteelle tarpeeton olettamus, niin on rehellisesti sanottava, ettei tuollaiseen tieteeseen ole lainkaan tarvittu ymmärrystä.
Oletetaan, että tiedemies on oikeassa suunnassa, kun hän väittää, ettei tiede tarvitse mitään Jumalaa; ettei kosmos ole itsessään järjellinen, koska tieteen mukaan tiedemies ei voisi olla objektiivinen, jos hän joutuisi kohtaamaan oman itsensä lähteen kosmoksessa:
Kosmos ei ole tieteen mukaan järjellinen, koska sitä hallitsee sattuma, joten siitä huomataan, että silloin kosmoksen pitäisi tuottaa jotakin, joka on epäloogista. Se tosiasia, että kosmoksen olettaminen järjettömäksi tuottaa epäloogista tiedettä ei nyt meitä tässä kiinnosta, koska kyse on niistä todisteista, jotka sopisivat yksi yhteen tiedemiehen epäloogisuusvaatimuksen kanssa. Sillä jo se on epäloogista, jos väitetään, että sattuma on looginen.
Jos vain löytäisimme luonnosta vaikkapa neliönmuotoisen ympyrän, niin se olisi yksi yhteen sen tieteellisen oletuksen kanssa, että sattuma on vastuussa ymmärryksestä. Jos vain voisimme rakentaa vaikkapa punakattoisen avoauton mendelevium-alkuaineesta, niin varmasti kaikkien olisi helppoa uskoa, että kaikki on syntynyt sattumalta, ja Jumalaa ei siksi tule sekottaa tieteeseen. --Jos sattuma pystyy vain loogisiin tekoihin, niin silloin se on se ylimääräinen oletus, joka pitää leikata pois, koska persoonallisuuden lähteelle pitää huomata jo järjenkin takia jokin persoonallisempi nopan heittäjä:
Miksiköhän tiede katsoo tarvitsevansa sattumaa, joka on luonut tiedemiehen ymmärryksen mukaan tieteellisen logiikan ja johdonmukaisesti toimivan kaikkeuden, mutta tiede katsoo pahalla silmällä Jumalaa, joka on todella luonut kaiken?
Onko se nyt ihan niin tieteellistä korvata Jumala sattumalla, jolle annetaan funktio tuottaa sattumalta kaikkeuteen vaikkapa persoonallisuutta ja älyä?
Mistä valintajoukosta sattuma on valinnut persoonallisuuden, jos sattuma ei itse omaa persoonallisuutta?
Eikö sattuma heitäkään noppaa, koska tiedemiehet nauravat Einsteinin lausahdukselle, että Jumala ei heitä noppaa?
Oliko sattumalla valinnanvapautta, kun sattuma loi johdonmukaisesti toimivan elämän ja sille älyn?
Mitä vaihtoehtoja sattumalla oli tiedemiehen älylle ja persoonallisuudelle?
Missä on se sattuman varasto, jossa on sattuman valinnanmahdollisuudet?
Kuinka on mahdollista uskoa, että sattumaan uskominen on tieteellistä, mutta Jumalaan uskominen muka saisi tiedemiehet lyömään hanskansa tiskiin?
Tiedemiehet voivat vielä yrittää pelastaa sattuman kaiken luojana, jos he pystyvät todistamaan, että koska kaikkeudella matemaattisfyysinen perusta, niin supernovien energialla kyllä tuotetaan neliöllisiä ympyröitä, mutta niiden puoliintumisaika on reilusti alle sekunnin, joten niitä ei voi kerääntyä avaruuteen louhittavaksi asti. Samoin tiedemiehet voivat yrittää pelastaa vaikkapa tieteellisen aikamatkailun, jossa on tiedemiesten keksimä tyhmyydenestofunktio, jotta tiedemies ei menisi menneisyyteen tappamaan ketään, mutta joka sallii pienemmät tyhmyydet, kuten vaikkapa varastamisen tahi sattumaan uskomisen tieteellisenä totuutena.
Tieteen mukaan Jumalaan uskominen tekisi tieteen huuhaaksi, mutta sattumaan uskominen on tiedettä, koska tiedemiehet ovat uskomuksensa mukaan todistaneet sattuman olevan tieteellinen totuus, joka yksin on voinut saada aikaan tämän kaiken kauneuden. Ei siis tarvitse enää ihmetellä, miksi tiedemiehet nauravat sellaiselle Jumalalle, jolla ei ole valinnan varaa, koska nyt tieteellä on tieteellisesti todistettu sattuma, jolla oli valinnanvapaus luoda ihmiset joko älyköiksi tai sitten uskoviksi. Koska tiedemiehet yleisesti uskovat sattumaan, joka ei heitä noppaa, niin siksi tiedemiesten on täysin mahdotonta ymmärtää sellaista, että tiedemiehen tulisi olla sattumaan uskovan sijasta Jumalaan uskova ihan vaan sen takia, että hän voisi olla looginen ja kaikinpuolin järkevä, joka näkisi tieteen velvollisuuden ihmisen hyvinvointia kohtaan, koska tiedemiehen äly on lahja eikä se ole kenenkään omaa ansiota.
Aiheuttamaton Aiheuttaja on tieteelle tarpeeton olettamus
Miksi sattuman uskovat tiedemiehet eivät elämällään todista uskoaan sattumaan? Mitä hävettävää tiedemiehen sattumauskossa on, jos ei voi julkisesti julistaa, että sattuma on tiedemiehen persoonallisuuden isä ja älyn lähde? Vain onko niin, että koska tiedemies itsekin tajuaa, miten mieletöntä olisi antaa kunnia sattumalle älystä ja johdonmukaisesti toimivasta tekoälystä, ja koska tiedemiehet ovat julistaneet Jumalan tarpeettomaksi, niin siksi tiedemies ei voi mitään muuta kuin pitää itseään vastuussa älynsä luomisesta joten tiedemies katsoo ettei tieteessä saa olla mitään sijaa Luoja-uskolle.
Tiedemiehen arvot ja elämän tarkoitus ei löydy tarkoituksettomasta sattumasta, vaan tiedemiehen on ehdoitta pidettävä kaikkeutta persoonallisen Jumalan luomuksena, jotta hän ei veisi tieteen totuuksiksi korotetuilla omilla uskomuksillaan ihmisiä harhaan. Sille ei voi löytyä tieteellistä perustaa, jos tiedemies näkee tieteen arvon olevan siinä, että sattuman vaikutuksen alaista tiedettä on kiva käyttää omien jumalattomien uskomusten korottamisena yhteiskunnan auktoriteeteiksi. Vain persoonallisen Jumalan läsnäolossa ihminen voi tuntea olevansa yhtä muiden ihmisten kanssa. Tieteellä ei ole mitään oikeutta julistaa kaikkeus sellaiseksi, josta puuttuu kaikille yhteinen persoonallinen lähde ja keskus. Sattumasta ei ole tieteen ja elämän auktoriteetiksi. Se on sattuma, joka on tieteelle tarpeeton olettamus.
Kosminen tietoisuus sopii universumin kanssa, miten asiat ovat
Itsetietoinen olento on aina kaikkeuden keskipisteessä, ja kaikkeutensa keskikokoa oleva olio. Ihminen ei voi koskaan saavuttaa absoluuttista perimmäistä hiukkasta, koska se se on tiedemiehen mieli, joka pumppaa lisää tuntematonta sinne, missä ihminen luulee olevan lopullinen maailman Raja0 ja energian alku. Tiedemiehet kieltävät, että heidän tietoisuutensa on heijastusta energian tietoisuudesta, joten siksi tiedemiehet eivät voi tunnustaa, että he eivät voi koskaan löytää kaikkein pienintä numeroituvaa hiukkasta tai kaikkein suurinta luvuilla laskettavaa kosmosta.
Raja0llisella ajattelulla ei voida koskaan myöntää sitä, että todellisuuden perusta ei ole numeroituva suure. Miten suuria teleskooppeja tai miten mahtavia hiukkaskiihdyttimiä rakennetaankaan, niin evolutiivisesti ajatteleva tiede ei milloinkaan pääse niillä perimmäisyyteen ja todellisuuden peruspilareihin, vaan aina aineellinen kaikkeus esittää tiedemiehelle jotakin uutta ja entistä pienempää ja vieläkin suurempaa. Pienin alkeishiukkanen ei koskaan ole kerrottavissa luvulla, vaan se joudutaan esittämään merkityksenä, kuten kaikkeuden kokonaisuuskin on kaiken numeroituvuuden ulottumattomissa.
Hyvin pian ihminen alkaa tutkimaan aineen rakennetta uudella (LHC) hiukkaskiihdyttimellä. Tieteeltä on kuulemma hukassa ainoastaan Higgsin bosoni, jonka pitäisi löytyä tällä superkalliilla hadronlingolla. Mutta kun se ei ole järkevä ajatella, että juuri nyt tiedemiehet olsivat oikeassa julistaessaan, miten tieteeltä puuttuu enää pienen pieni osa, jotta tieteellä olisi käytössä kaikki kaikkeuteen vaikuttavat tekijät.
Kun kymmenisen vuoden sisällä tiedemiehet havaitsevat, että heiltä puuttuu edelleen pienen pieni, jopa mitättömän pieni hiukkanen tieteen kokonaiskuvasta, jonka havaitsemiseen tarvitaan jälleen moninkertaisesti rahaa ja teknologiaa, niin miten luulette että kansalaiset siihen vaatimukseen tulevat suhtautumaan? Olisko mahdollista, että silloin veronmaksajat tuskastuneina huutavat tiedemiehille, että päättäkää itse, mikä se pienin hiukkanen lopulta on?
Tiedemiesten on viimeistään kvanttitietokoneen, epälokaalisuuden ja EPR-ilmiön edessä nöyrryttävä tunnustamaan se tosiasia, että kaikkeudessa kaikki ns. tapahtumat ovat olemassa tässä ja nyt. Se merkitsee juuri sitä, että tiedemiehen oma tietoisuus pumppaa jatkuvasti uutta tarinaa tieteen ja kaiken muun elämisen jatkumoon; että milloinkaan tiedemies ei voi päästä suurimpaan tai pienimpään, koska se on tutkivan ihmisen oma tietoisuus, joka on jo siellä, mihin tiedemiehen päivätajunta vasta kuvittelee ensimmäisenä tunkeutuneensa.
Todellisuudessa aikakäsitys ei ole vain subjektiivinen ja suhteellinen, vaan se on täydellisesti mielen luomus. Mieli luo nyt-hetkeen tapahtumien peräkkäisyyden, jota myös ajallisuudeksi kutsutaan. Ja juuri tuon nyt-hetken reaalisuus tulee paljastumaan faktaksi, kun ihminen tuo ihmeelliset kvantti-ilmiöt tähän inhimillisen elämän tilatasoon. Silloin tiedemiehet ovat todellakin sen tosiasian kanssa kasvokkain, että se ei suinkaan ole epätieteellistä sopia, mikä on pienin hiukkanen, vaan se on ainoa mahdollisuus käsittää todellisuus kokonaisuutena johon myös tutkivan ihmisen persoonallisuus, itsetietoisuus ja mieli erottamattomasti kuuluu.
Ei ole ollut lainkaan älykästä väittää, että universumin rakenne ei ole tiedemiehen älyn lähde. Vasta, kun tiedemies tunnustaa ehdoitta ja rehellisesti olevansa ei ainoastaan kehonsa aineelta vaan myös ihmisyyden funktioilta täysin yhtä kaikkeuden rakenteen kanssa, niin hänestä on kasvanut esille aikuisella tavalla ajatteleva ja toimiva kosminen ihminen.
Nykyisellään tiede väittää, että "Tiedemiehen älyn alkusyy ei ole älyllinen" --joka on yhtä pitävää sen kanssa, että "Fysiikan alkusyy ei ole fyysinen".
Jotta fyyikot voisivat vielä uskoa kaiken olevan palautettavisa fysiikkaan, niin silloin tiedemiesten ei tule pitää omia ennakkoasenteitaan tieteellisenä totuutena, vaan toimia johdonmukaisesti kaikessa, vaikka se johdonmukaisuus ei sopisikaan tiedemiehen ennakkoasenteisiin.
|
