kosminen äly
God of all great rights things Earth-A Shared thought God of all great lefts things
Enter Todellisuuden perustaa ei voida esittää luvuilla --

Tiede(mies) ei voi koskaan todistaa tieteen peruspilareja (kosmosta, älyä, tietoisuutta, tilaa, energiaa, aistillisuutta, persoonallisuutta jms.) tieteellisesti. Uskovat eivät koskaan voi todistaa uskonnon peruspilareita (Jumalaa, ikuisuutta, totuutta ja hyvyyttä) uskonnon opeilla. Tiedemiestä ei hyödytä mitään todisteet älystä, koska älyn todisteilla ei voida älytä. Älyn todisteet ovat vain älyttömiä, joten älyn todisteiden vaatiminen tai kerääminen on myös älytöntä.

Tiedemies ei voi koskaan todistaa edes veden märkyyttä tieteellisesti. Jos tiedemies alkaa todistelemaan tieteellä veden märkyyttä tai älyn olemassaoloa tahi kosmisen älyn tarpeettomuutta, niin se ei vain ole älykästä, joten se ei voi olla silloin tieteellistäkään, vaan vain uskonnollista hömppää, jonka tieteellisyys on vain ja ainoastaan älytöntä, omahyväistä tieteen auktoriteettistatuksen väärin käyttöä. Tiedemiehet näyttävät käyttävän tiedettä kuten uskovat käyttävät pyhiä kirjojaan astalonaan jokaista kohtaan, joka ei usko tiedemiehen jumalattomiin uskomuksiin.

Persoonallisuus on tieteen todennettavissa oleva vetovoima
Persoonallisuuden itsetietoinen eloonjääminen ei kuulu tieteelle. Persoonallisuuden eloonjäämisen kieltäminen ei myöskään kuulu tieteelle. Tieteellä ei voi olla tieteellistä tietoa tahi havaintoa, että persoonallisuus ja kaikkeus on olemassa vain kahden olemattomuuden välitilassa. Tiedemiehen on ennen muuta pidettävä oman persoonallisuutensa eloonjäämistä faktana, koska muutoin tiedemiehen tieteeltä puuttuu ikuinen perusta, joka tarvitaan jo älyämisellekin. Ei ole järin viisasta asettaa tieteen pätevyysrajoiksi ajallisuutta. Tieteen on oltava ikuisesti pätevää. Jos tieteen totuuksilla on parasta ennen-päiväys, niin silloin sellaiset totuudet haisevat jo syntyessään aika pahasti. Tieteen on etsittävä ikuisia lainalaisuuksia, eikä vain Big Bangin jälkihehkua. Persoonallisuus ei voi olla tiedemiehelle objekti, jos hän mielii olla itsestään tietoinen persoonallinen olento.
Jos persoonallisuus ja ihmisen osatekijät ovat tieteelle pelkkiä tieteellisen tutkimuksen kohteita, niin mitä siinä tapauksessa on itse tiedemies; miten tiedemies voi muka olla oman itsensä objektiivinen tutkija, jos hän väittää olevansa itselleen pelkkä kohde? Mitä tahansa tiedemies väittää muista, sitä hänen olisi ensin ajateltava omalle kohdalleen. --Mitä tahansa persoonallista ihminen sanokaan, niin se vetää kaikkia persoonallisuuksia puoleensa; persoonallisuus on vetovoimaa, joka pitää ottaa tieteessä vetovoimana, kuten vetovoima vain voidaan ottaa.

Jokaisen tutkijan on ehdoitta oltava personaallinen, eli erilainen kuin muut ja omilla aivoillaan ajatteleva, jos haluaa sanoa kaikkeudesta jotakin muihin vetoavaa totuutta. Tutkijan tahi uskovan ei tule asettaa mitään rajaehtoja persoonallisuudelleen ja persoonallisuutensa lähteelle, jotta ihminen voisi tuottaa jotakin aitoa ja rehellistä tietoa kaikkeudesta. Jumala on jo asettanut ehdottomat rajat ihmisyyden toteutumiselle, kuten aika-avaruuden, älyn, aistillisuuden ja veden märkyyden, joten se ei ole älykästä rajoittaa vielä lisää sitä kosmista aitausta, jossa ihminen toteutetaan. Kaikkeudesta voi sanoa jotakin reaalista ja kaikille yhteistä vain persoonallisuuden sisältä, persoonallisesti. Eihän se ole tieteellistä asettaa fyysisellekään gravitaatiolle rajaa, johon vain fyysinen gravitaatio yltää, joten siksikin persoonallisuudet tietävät, että persoonallinen sanoma yltää täältä ikuisuuteen. Kristus Jeesuskin julisti, että Hänen sanansa vetoaa ikuisesti persoonallisuuksiin, koska Kristus oli ja on persoonallisuus.

Vain se voi olla objektiivista, joka on kaikille yhteistä. Gravitaatio ja persoonallisuus ovat kaikille itsetietoisuuksille yhteistä, joten silloin fyysisen gravitaation ja fyysisen kaikkeuden nostaminen persoonallisen kaikkeuden yläpuolelle ei ole osoitus objektiivisuudesta. Ei ole tieteellistä väittää, että kaikki on palautettavissa fysiikkaan, (joka vieläpä on olemassa vain olemattomuuksien välimaastossa, jota ei voida tämän tarkemmin paikantaa), koska persoonallisuus on vähintään yhtä suuri kaikkeuden vetovoimallinen tosiasia kuin fyysisyyskin. Tiedemies ei suinkaan ole puhunut fysiikkaan palautetun tiedemiehen persoonallisesti vetoavaa totuutta, kun hän julistaa naama vakavana kaiken olevan vain fysiikkaa, joka lopulta katoaa ikuisiksi ajoiksi. Erilaisuutta ei voi palauttaa fysiikkaan. Universumissa on ykseyden tosiasia, ja ykseys on mahdollista vain silloin, kun erilaisuus on ikuinen totuus. On enemmän kuin luultavaa, että tiedemiehet ovat sekottaneet ykseyden ja samuuden keskenään, koska tiedemiehet vaativat älyttömiä todisteita Älylle.

Aika ei ole tieteellinen totuus ja maailmanteorian muuttuja, vaan tieteen raami
Tiede ei voi koskaan todistaa tieteellisesti tieteen tekemisen raameja. Ajan käyttäminen ei ole tieteellinen todistus ajan olemiselle, eikä myöskään ajan kasvattaminen ole sitä. Aikaa voidaan kasvattaa äärettömäksi samalla tavoin kuin jonkun luvun kasvattaminen kuvittelemalla sen perään loputon numeroiden jono. Se ei todellakaan ole älyllinen todistus jumalattomalle kaikkeudelle, kun tiedemiehet ovat kasvattaneet universumin elinikää muutamasta tuhannesta vuodesta muutamaan miljardiin vuoteen.

Jos tiedemies väittää, ettei kaikkeudessa ole mitään tieteellisesti otettavaa ikuista lähdettä ja keskustaa, josta ihmisyyden aiheuttamat funktiot ovat peräisin, niin silloin tietysti tiedemies ei voi mitään muuta kuin väittää olevansa jotakin muuta kuin persoonallisuus, ja silloin tiedemiehen väitteet ovat jotakin muuta kuin järjellisiä. Ei ole järjellistä väittää ikuisuuden olevan tieteen vastaista tai pelkkä oletus, kun ajallisuuskin on tieteelle tosiasia jopa ilman tieteellistä ennakko-oletusta. Ei ole tieteellistä pitää kaikkeuden peruspilareita muuttujina. Jos taasen aikakin on vain yksi muuttuja muuttujien joukossa, niin silloin tiedemiehet tahattomasti väittävät aikamuuttujien absoluutiksi ikuisuutta, jonka aktuaalistaja on Universaalinen Äly.
Persoonallisuus ei ole muuttuja, vaan se on ikuinen vakio, jonka puitteissa kaikkeus vain voidaan kokea dynaamisesti. Persoonallisuus ei voi kohdella itseään ajallisena objektina, muuttujana, jos mielii olla persoonallisuus. Persoonallisuutta ei myöskään tule tarkastella persoonallisuushäiriöitten kautta. Ei ole mielekästä väittää, että koska lekalla päähän lyöty on saanut persoonallisuushäiriön, niin siksi tiedemiehenkin pitää olla lekalla päähän lyöty, jonka ei tule uskoa persoonallisuuden muuttumattomuuteen. Rehellinen tiedemies tutkii tervettä kosmosta ja tervettä ihnmistä, eikä suinkaan vedä opillisten ja päähänpotkittujen elämästä lopullisia kaikkia koskevia jumalattomia päätelmiään, joille pitää lyödä tieteen leima, jotta muka voidaan sen perusteella väittää opittoman ja terveen ihmisen elämän olevan tieteen vastaista. Opittomuus ja jumalattomuus ovat kaksi eri asiaa; kukaan ei synny jumalattomaksi, vaan jumalattomuus opitaan, eli jumalattomuus on uskonto, joka toimii samalla periaatteella kuin mikä tahansa muu oppirakennelma; pelottelulla, ihmisyyden halventamisella, harhaoppisyytöksillä ja kirjojen päähän lyömisellä.

Subjektiivinen vesi ja objektiivinen vetovoima
Persoonallisesti toimiva tiedemies ei voi väittää persoonallisuudesta mitään ulkopuolisen silmin, koska vaaditaan persoonallisuus, jotta ihmisen osatekijät (intuitio, ymmärrys, rohkeus, neuvokkuus, tietoisuus, palvonta ja viisaus) toteuttaisivat tasapainoisen ihmisyyden, jolloin ihminen ei voi kokea kaikkeutta persoonallisuushäiriöisen silmin. Persoonallisuus ei voi koskaan olla kohde, joten persoonallisuuden lähdekään ei voi koskaan olla ajallinen persoonallisuudelle. Realiteetit eivät ole objekteja, vaan subjekti, kuten vesi on vettä, kun se on märkää. Koska veden märkyyttä ei voi todistaa muuta kuin subjektilla, niin silloin vesi on ajallisuuden subjektiivinen elementti. Vesi ei ole objekti, koska vain ajalliset olennot voivat kokea veden vetisenä. Mutta gravitaatiot ovat objekteja, koska kaikki olennot hengelliseen statukseen ja kosmiseen tasoon katsomatta kokevat vetovoiman.

Persoonallisuuden näkeminen kohteena on vain persoonatonta, eikä suinkaan osoitus tieteellisestä asennoittumisesta. Älytön käytös on älytöntä. On huomattava, että kaikkeudessa vain persoonallisuus pystyy kokonaisnäkemykseen. Se on persoonallisuus, joka kokoaa ihmisen osatekijät siksi olioksi, joka väittää olevansa itsetietoinen tiedemies tahi uskova. Jos todella tiedemies käyttäytyisi itsetietoisuutensa väitteen pohjalta, niin silloin hän ei voi löytää tietoisuudelleen mitään itsensä ulkopuolista syytä, josta heti huomataan, ettei itsetietoisuuden häviämisellekään voi löytää mitään syytä.

Ikuinen elämä ei ole tieteen vastaista
Tiedemies on uskovainen, jos hän väittää tieteelliseksi totuudeksi, että Jumala on tarpeeton olettamus tieteelle, tai jos tiedemies väittää, ettei kaikeudessa ole mitään ikuista, joten se muka olisi tieteellinen todiste, ettei persoonallisuuden tosiasia ole kuolematon. Se ei ole tiedettä julistaa oma jumalaton asenne tieteen totuudeksi. Se ei kertakaikkiaan ole älykästäkään väittää, että kosmiset realiteetit ovat ajallisia; että fyysinen gravitaatio on häviämätöntä, mutta persoonallinen vetovoima heikkenee ja katoaa. Miten niin vaikkapa Sokrateen, Platonin tai Senecan vetovoima on kärsinyt ajallisuudesta?

Ateismi ei koskaan voi olla tiedettä tahi tieteen aito puite
Tiedemies ei ole tieteellisellä asenteella liikkeellä, jos hän pitää ateismia teorian vertaisena, tai jopa tieteellisenä paradigmana ja totuutena kaikkeuden hengettömyydestä. Tieteen ei tule tuomita ketään ihmistä persoonallisuuden ja itsetietoisuuden häviämiseen. Se on pelkästään epätieteellistä väittää, että oma jumalaton asenne kaikkeuden jumalattomuudelle on tieteellinen totuus kaikille. Jos tiedemies ei pysty tunnustamaan ateismia uskonnokseen, niin ainakin voidaan vaatia edes himpun verran järkeä tieteeseen sillä, että kysytään vilpittömästi, mitä järkeä on väittää ateismin olevan tieteellinen totuus, jos kerta ateisti ulottaa omat uskomuksensa kaikkia ihmisiä koskevaksi lopulliseksi totuudeksi aivan samalla tavoin kuin jumaluskoisetkin?

Se on uskonnollisuutta, joka pitää uskonnon ja tieteen eroa yllä.
Ihmisen totuus tunnetaan uskonnollisuudeksi yksinomaan siitä, jos hän väittää, että joku muu ihminen joutuu sellaiseen lopullisuuteen, joka on vastoin ihmisen omaa käsitystä siitä, mihin hän joutuu. Mutta ateistien onkin täysin mahdotonta uskoa jotakin parempaa muiden kohdalle, kun he uskovat itse oppiinsa, ettei elämä ole sen arvoista, että sitä kannattaisi elää sataa vuotta kauempaa, kuten Raamattu opettaakin. Jos siis tiedemies ei rehellisesti usko uskovien totuutta ihmisen loppusijoituspaikasta, niin silloin tuollainen tiedemies julistaa omaa uskontoaan, jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisyyden kanssa. Rehellinen tiedemies ei voi muuta kuin uskoa, että persoonallisuus pääsee varmasti sinne, minne sanookin olevansa matkalla. Se on ainoastaan älytöntä väittää, että tieteellä olisi oma tieteellinen totuus uskovien loppusijoituspaikasta.

Tiedemies, joka julistaa tietoisuuden ikuisen häviämisen kaikkien kohdalla tieteelliseksi totuudeksi on vain ja ainoastaan ylimielinen hölmö, joka ei millään tavoin eroa uskovien uskomuksista niitä kohtaan, jotka uskovien mukaan ovat harhaoppisia, koska eivät usko omahyväisen uskovan oppirakenteita. Tiedemiesten totuus ihmisen ikuisuuspäämäärästä on vain ja ainoastaan tiedemiehen omaa uskontoa, --koska on täysin mahdotonta, että ateistiset tiedemiehet olisivat tieteellisesti objektiivisia ja älyllisesti rehellisiä väittäessään ihmisen olevan olemassa vain ja ainoastaan kahden olemattomuuden rajatilassa, --jota väitetään tieteen totuudeksi, koska muutoin ateisteilta puuttuisi uskontojen ankaraa Jumalaa vastaava perimmäinen rakkaudeton auktoriteetti, jolla on kiva lyödä harhaoppisia päähän.

Hosted by www.Geocities.ws

1