|
Paperit
|
Ateisteilla on paljon aukkoja. Se todennäköisyys, että kaikkeuden rakenne olisi ateistinen, on pienempi kuin mikään muu tunnettu todennäköisyys. Ateistit esimerkiksi luulevat, että kivi halkeaa, koska kiven luonteeseen kuuluu haljeta --ilman, että aine itse olisi siitä millään tavoin tietoinen. Ateistit siis uskovat kivien olevan luonteikkaita, mutta vain sattumalta. Koska ateistit uskovat sataprosenttisen varmasti, että universumissa mikään ihmiskunnan ulkopuolinen entiteetti ei tiedä sitä, että ateisteilla on tietoisuus.
Aineen pysyvään luonteeseen uskominen vaatii ihmistä uskomaan älykkääseen suunnitteluun. Aineella ei voi olla esimerkiksi kiveysominaisuutta, jos kaikkeuden rakenteesta puuttuisi kiven luonne. Olisi mahdotonta, että aine muodostaisi kiveä täysin sattumalta. Ateismi voi olla totta jollakin todennäköisyydellä, mutta todellisuus on totta vain sataprosenttisesti.
Ateisteille ei tuota mitään vaikeutta kumota vaikkapa kiveyttä universumista. Koska kiveys voi olla luonnon ilmiö vain silloin, kun luonnossa on tietoisuus siitä, miten aine voi olla kivenä, joka taasen ei voi sopia ateismiin, koska ateismi voi sisällyttää itseensä vain ne asiat, jotka eivät kuulu kaikkeuden rakenteeseen.
Kivenä olo on helppompaa kuin ateistit luulevatkaan. Koska jos aine olisi ihan vain sattumalta kiveä, niin silloin ainellisuus ei voisi synnyttää kiveä ylt'ympäriinsä universumia Olisi aika rankaa Mr. Sattumalta heittää noppaa lähen äärettömästi ennen kuin saisi syntymään pienen pienen kiven. Lisäksi sattumalta syntyvä kiveys olisi erittäin epävakaata, eikä sitä voitaisi synnyttää universaalisesti, jos kiveys olisi sattuman ansiota. Kaikkeuden rakenteessa on siis universaalinen tietoisuus siitä, miten aine vain voi olla. Ja tuo on siis ateistien tietoisuudessa niin suuri aukko, että Jumala kulkee siitä miten päin tahansa.
Jos taasen ateistien mukaan sattuma ei voi olla tuottamatta kiveä ympäriinsä kaikkeutta, niin mitä kumman sattumaa siinä sitten enää tarvitaan!
Ateismin mukaan tieteeseen ei sovi sovittaa kaikkitietävää Jumalaakaan. Kuitenkin, samaan aikaan ateisteilla on luja usko ihmisen kaikkitietävyyteen. Ateistien todistuksen mukaan tieteen on mahdollista saavuttaa kaiken teoria, teoria Kaikesta, TOE, mutta vain ja vain jos tieteeseen ei sekoiteta kaikkitietävää olentoa, kuten Jumalaa.
Eikö siis ole mitään ristiriitaa siinä, että ateisti saa olla kaikkitietävä tieteessä, mutta Jumalaa ei siihen voi sotkea? Sillä silloinhan Ateismin kaikentietävyys ei olisikaan syntyisin ateismi-absoluutista, vaan ateisti olisi vain perinyt kaikkeuden ominaisuutena (kaiken) tietävyyden.
Ateistit eivät voi sietää sitä, että joku muu olisi Heidän lisäkseen kaikkitietävä, ja joka ei edes tunnustaisi olevansa ateisti. Kerrassaan sietämätöntä pöyhkeilyä Jumalalta olla kaikkitietävä teisti, eikä ateisti. Ateistit siis kieltävät Jumalan vain siksi, että He eivät voi kertakaikkiaan sietää Jumalan ominaisuuksia Jumalassa, koska ateistit haluavat pöyhkeilynsä olevan vain Heidän yksinoikeutensa.
Sillä kukapa voisi loogisesti kieltää älyn olevan sellaisen olennon ominaisuus, joka on kaikkitietävä. Tai tietoisuuden. Logiikka on kumottu, jos Jumalalta kielletään ne ominaisuudet, joilla ihminen toteuttaa itseään, kuten juuri tietoisuus ja äly. Logiikka tosin voidaan kumota helposti ja huomaamatta, kun ei käytetä Jumalan ominaisuuksia, kuten tietoisuutta ja älyä.
Kun asia on merkityksellinen, niin kukaan ei voi pyytää sille todisteita. Asia on täysin todistettu, kun ihminen näkee sen merkityksen. Koska siis ateistit pyytävät todisteita Jumalan olemassaolosta, niin se ei suinkaan ole osoitus Jumalan olemattomuuden puolesta, vaan vain siitä, että ateistit eivät ole tajunneet todellisuuden merkityksellisyyttä.
Jumala on koko persoonallinen todellisuus, joten kun ihminen kokee olemassaolonsa merkitykselliseksi, niin silloin Hän ei tarvitse uskontoa eikä ateismia minkään asian todistamiseen. Ihminen ei voi kokea persoonallisuutensa merkityksellisyyttä muuten kuin persoonallisuutensa eheydessä. Ihminen ei ole persoonaltaan ehjä, jos uskoo, ettei Hän ole yhtä kaikkeuden kanssa, tai jos Hän muutoin haluaa kieltää kaikkeudelta persoonallisuuden.
Jumala on persoonallisen todellisuuden totaalisuus, mutta Jumala itse on totaalisen todellisuuden infiniittinen persoonallisuus. Jumalan persoonallisuus näkyy erittäin selvästi kaikkeuden muotoina. Kaikkeuden olioilla, esineillä, olennoilla ja radoilla on kaikilla tietty muotonsa. Planeetat, sfäärit, tähdet, tähtijoukot ovat kaikki jollakin tavoin elliptisiä; täydellinen persoonallisuus on elliptinen, koska kaikkeuden näkyvä muoto heijastaa vain sitä, mikä on kaikkeuden tosin olemus. Olioden elämäkin on muodoltaan ellipsi.
Ateistit tietysti sanovat, että elliptisyys aineena, elämänkiertona tai kiertoratoina on seurausta luonnon laeista, mutta kun asiaa tarkastellaan hieman, niin havaitaan, ettei siinä ole selitetty yhtään mitään. Ateisteilta jää huomaamatta alkusyy, koska luonnonlaki sinänsä ei ole alkusyy millekään. Mikä saa luonnonlain tuottamaan ellipsejä ylt'ympäriinsä kaikkeutta? Kas, siinäpä kysymys, johon ei voida antaa vastauksena, että luonnon lait. Luonnonlaki vastauksena ei ole merkityksellinen, joten silloin se vaatii ihmistä jatkamaan etsintää, jotta Hän löytäisi sille merkityksen.
Ilman persoonallisuutta kaikkeudesta puuttuisi erilaisuus. Persoonallisuus saattaa olla perimmäisen ilmiön naamio, mutta ilmiselvästi kuitenkin se kuuluu kaikkeuden rakenteeseen. Jopa kosmologit etsivät kaikkeudelle tiettyä muotoa, eivätkä kosmologit voisi hyväksyä sitä ajatusta, että kaikkeus ei olisikaan minkään muotoinen. Muodoton kaikkeus ei kuulosta kauniilta vastaukselta, eikä se niin ollen omaa mitään merkitystäkään.
Kosmologit eivät ole itse päättäneet etsiä kaikkeuden muotoa, vaan universaalinen todellisuus saa ihmisen tekemään sen. Kukaan ei voisi etsiä todellisuuden muotoa ilman, että todellisuus itse ei siitä tietäisi mitään. Todellisuuden muodon etsintä on siis itsessään yhtenä todisteena kaikkeuden, ja siten Jumalan persoonallisuudesta. Jumalan persoonallisuutta ei voi todistaa, jollei itse näe asioiden merkityksiä.
Kaikkeuden muodon etsinnän merkitys on sama asia kuin Jumalan persoonallisuuden selville saaminen. Koska nyt me tiedämme, miksi kosmologit etsivät kaikkeudelle muotoa, niin siitä me näemme, että kaikkeus tulee näyttämään kauniilta myös totaaliselta muodoltaan. Se on oleva kuin kaunein kukka kedolla, missä keto vertautuu infiniittisyyteen, ja kukka on sen persoonallisuus.
Täten huomattiin, että kukassakin on ateismin kokoinen aukko, koska ateisti ei koskaan olisi voinut ajatella, että kosmologit etsivät Jumalan persoonallisuutta, kun He yrittävät selvittää kaikkeuden muodon.
Kaikkeudella on oltava muoto, jotta kaikkeus olisi meille persoonallisesti, henkilökohtaisesti merkityksellinen. Muodoton kaikkeus ei lainkaan olisi totuutta janoavan ihmisen mieltä ylevöittävä totuus. Pallomaisuus ei ole minkään persoonattoman luonnonlain seurausta, vaan luonnonlaki on seurausta kaikkeuden persoonallisuudesta, joka on infiniittinen ellipsi, jossa koko ajan tapahtuu jotakin, eli se elää itsestään. Kaikkeuden muoto tuottaa jatkuvasti uutta, koska jokainen uusi asia on vain kaikkeuden elliptistä irronnut pienempi ellipsi, joka elää aikansa, kun taasen isä-ellipsi vain on.
Sivun alkuun Copyrights www.geocities.com/sinenmaa/ 1. marraskuuta v. 2004