PAPERIN SISÄLLYS:
1. Oikeustaju Lainoppineiden Kiusana 2. Arvojen Sopimattomuus Lakeihin 3. Ennakkotapauksen Luonne 4. Ymmärrys Kumoaa Tulkinnan 5. Armon Sivutuotteet 6. Laillinen Luonnollisuus 7. Oikeustieteen Perusta 8. Tuomareiden Tunteet 9. Psykologinen Konsultaatio 10. Julmin Murha 11. Aika Kuolla 12. Armoton Laki 13. Rikosparantolat 14. Ymmärrys Lakina

OIKEUDEN ANATOMIA

AJATTELIJAN OIKEUSKÄSITYS

Tämä asia tuli mieleeni, kun olen lueskellut viimeaikaisia juttuja Korkeimman Oikeuden päätöksistä. Korkeimman Oikeuden tuomaritkin ovat myös antaneet kuulua itsestään. Esimerkiksi muuan tuomari kirjoitti tässä parisen viikkoa sitten, että KKO:n ensisijainen tehtävä on lain tulkinta. Toiselle sijalle KKO:n funktiona Hän asetti valtiollisen tuomiovallan arvovallalla ennakkopäätöksien luomisen. Ja vasta kolmanneksi tärkeimpänä oikeusoppineet pitävät arvoja, joihin siten kuuluu myös perusarvot. Yleisen mielipiteen oikeusoppinut tyrmäsi täysin sanoen sen olevan ailahtelevainen.

Aloitan tämän kelaamisen tuosta yleisen mielipiteen vaihtelevuudesta. Asiahan on oikeasti niin, että lainsäätäjät joutuvat ottamaan huomioon kansan tahdon, joka ilmenee yleisenä mielipiteenä. Yleinen mielipide ei siis voi olla kovin ailahtelevaa laatua, koska poliitikot toimivat sen mukaan. Ja koska poliitikot edustavat valtiovaltaa, niin silloin yleinen mielipide on jo mukana valtion päätöksen teossa.

1. OIKEUSTAJUNTA KIUSAA OIKEUSOPPINEITA

Yleinen mielipide on reagoivaa laadultaan. Jos lakien toimeenpanossa ei huomioida kansan tahtoa, niin silloin yleinen mielipide alkaa joko vaatimaan toimeenpanijoilta ankarampaa tai lievempää tulkintaa. Jos siis oikeusoppineet antavat liian lepsuja tuomioita, jotka päästävät rikolliset liian helpolla, niin silloin oikeusoppineet tekevät kolossaalin virheen, jos He vänkäävät yleistä mielipidettä vastaan, koska silloin Heidän ajattelunsa on kehäpäätelmä:
Tuomarit tuomitsevat lain tulkinnoillaan lepsuja tuomioita, sanoen, ettei oikeus voi ottaa huomioon yleistä mielipidettä, josta nähdään välittömästi, että jos lakia olisi tulkittu hieman toisin, niin silloin tuomarit eivät joutuisi kuuntelemaan yleistä moitintaa tuomioitaan kohtaan.

Tuomarit siis pitävät itse yleistä mielipidettä sen todisteena, että Heidän tulkintansa laista on ehdottoman oikea, koska yleinen mielipide on sitä vastaan. (Kuollut Kirjain) Laki ei siis todista lain tulkinnan olevan oikeassa suunnassa, vaan sen sanoo oikeusoppineille elävien kansalaisten reagointi. Tuomarit eivät siis voi olla välittämättä yleisestä mielipiteestä, koska tuomarit suhteuttavat oman totuutensa kuulemaansa yleiseen moitintaan. Tuomareille siis yleinen mielipide on tuomion peruste; tuomareiden mukaan lain tulkinta on sitä lähempämä absoluuttista totuutta mitä enemmän yleinen mielipide on sitä vastaan. Tuomareiden oikeuskäsityksen mukaan yleinen mielipide ei koskaan voi olla oikea tuomio, koska kansalaiset eivät ole oikeusoppineita. Koska siis oikeustieteeseen kuuluu oppineisuus, eikä yleinen mielipide voi edustaa oikeutta, niin siksi tuomarit eivät voi mitään muuta kuin tuomita yleisen oikeustajun vastaisesti, koska muutoin tuomarit eivät olisi palkkansa arvoisia, jos tuomio voitaisiin julistaa pelkällä kansalaisen oikeustajulla.

Korkeimman Oikeuden on siis oman olemassaolonsa tähden jatkuvasti taisteltava yleistä mielipidettä vastaan, koska eihän se olisi oikeustieteen kannalta oikein kivaa, että yleinen oikeustaju pystyisi samaan, mihin kalliisti koulutetut oikeusoppineet. Korkein Oikeus ei siis ainoastaan taistele omasta puolestaan, vaan koko oikeuslaitoksen tähden, koska Korkein Oikeus julistaa, että sen tärkein tehtävä on luoda kustakin rikostyypistä ennakkotapaus, jota jokaisen alioikeuden on tarkoin noudatettava, jotta lainoppineisuus olisi jotakin muuta kuin ihmisen luontaista oikeustajua.

2. ARVOJEN SOPIMATTOMUUS LAKEIHIN

Arvot eivät sovi lain tulkintaan. Tuomareiden olisi mahdotonta pitää laintulkintaa tuomiovallan ensisijaisena tehtävänä, jos Heidän pitäisi toteuttaa perustuslain mukaista julkisen vallan tehtävää perustarvojen toteuttajana ja edistäjänä. Sillä perusarvot kuuluvat arvoihin, ja koska tuomarit ovat julkisesti todistaneet, että arvot tulevat vasta kolmannella sijalla lain tulkinnan käydessä kaiken edellä, niin silloin tuomarit jättävät arvot täysin vaille huomiota.

Koska siis lain tulkinta on tuomareille kaikki kaikessa, niin silloin lain tulkinta, eli lain toteuttaminen on täysin vaille arvoja. Koska jos lain tulkinnassa, eli ihmisen tuomitsevassa tuomiossa, olisi otettu huomioon ihmisarvot, niin silloin yksikään järjellinen ei voisi väittää, että arvot ovat vasta kolmannella sijalla tässä tai tuossa tuomiossa. Arvot eivät siis kertakaikkisesti voi tulla esille silloin, kun lain tulkinta on se kaikkein tärkein. Sillä jokainen tajuaa, että se luettu tuomio on lain tulkinta, joten silloin kaikki muu puhe muiden huomioon ottamisesta on pelkkää pötyä, eli hiekan heittämistä tuomareiden katsojien silmiin, jotta katsojat eivät näkisi, mitä tuomarit itse asiassa ovat tehneet.

Arvot eivät sovi edes lainsäätäjien pöydälle silloin, kun lakien tulisi olla perustuslain, eli ihmisarvojen mukaisia. Sillä lainsäätäjät ovat säätäneet, että mikä tahansa ihmisarvo voidaan kumota, jos löytyy kyllin hyvä syy tehdä lakiin poikkeus. Tämä asia luetaan yksikäsitteisesti ja ilman tulkintaa perustuslain luvusta 2, kuudennen pykälän toisesta momentista:

6.2) Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Poliitikot ovat siis täysin tahallaan laittaneet perustuslakiin, että kuka tahansa voidaan aina asettaa eri asemaan, koska nythän se hyväksyttävä peruste ei voi olla mitään muuta kuin tulkinta, jonka vain oikeusoppineet voivat suuressa oppineisuudessaan aina tehdä. Oikeusoppineet ovat täten tehneet jo perustuslaista täysin tulkinnan varaisen lain, jota ei voi toteuttaa ilman tulkintaa. Täten Korkeimman Oikeuden onkin vain tulkittava lakia, koska sitä ei voi koskaan toteuttaa kirjaimellisesti. Laki ei voi olla niin kuin se luetaan, koska kaikki tuomiot perustuvat Korkeimman Oikeuden luomille ennakkotapauksille.

Paitsi se tulee ottaa kirjaimellisesti ilman ennakkotapausta, missä sanotaan, että lakia on tulkittava tapauskohtaisesti (, mutta tulkinta ei koskaan saa edustaa yleistä oikeustajua, koska muutoin tuomarit eivät voisi perustella saavutettuja etuisuuksiaan ja hirmuista palkkaansa). Laki on siis itse alentanut itsensä, koska lain tulkinta menee aina lain edelle. Tuomiovalta ei siis koskaan toteuta lakia, koska sen kaikki ratkaisut perustuvat lain tulkintoihin. Tuomiovalta on laintulkinnan toteuttaja, ei suinkaan lain.

3. ENNAKKOTAPAUSTEN LUONNE

Lainsäätäjien ei siis koskaan tarvitse säätää laeista selkeitä, joista näkisi välittömästi ihmisarvoisen tuomion, koska kerta oikeusoppineet julistavat, että jokaisen tuomion on perustuttava lain tulkinnalle. Lainsäätäjät varmasti tietävät itsekin, että tuomarit eivät koskaan tuomitse lain kirjaimen mukaan, vaan tuomareilla on pöydällään lakikokelman sijasta ennakkotapauksista kertovaa kirjallisuutta.

Koska siis tuomareiden ei toisaalta tarvitse välittää mitään arvoista tulkintoja tehdessään, niin tästä nähdään, että valtiovallan kolmijako hävittää tyystin ihmisarvot valtion hallinnosta. Tämä on itsestään selvää, koska lainsäätäjät ovat kirjoittaneet, että kuka tahansa voidaan asettaa täysin tulkinnan varaisesti eri asemaan, ja koska tuomareiden ei oman todistuksensa mukaan koskaan tarvitse ottaa huomioon yleistä mielipidettä, eikä ihmisarvoja.

On erityisen painokkaasti todettava, että ei se kirjoitettu laki tee kansalaiselle kipeää, vaan sen tulkinta ja tulkinnan toimeenpano. Jos tulkinnat pyritään pitämään vapaina arvoista ja kansan vallasta, niin silloin oikeuslaitos on tyystin hävittänyt arvot siitä vallasta, joka kohdistuu kansalaisiin. Sillä kirjoitettu laki ei kohdistu kansalaisiin, vaan vain lain tulkinta, eli tuomio.

Valtion kolmijako-oppi kuitenkin edellyttäisi, että oikeuslaitos toimisi itsenäisesti lakien toimeen panijana. Perustuslaista ei suoraan lueta, että tuomioiden on perustuttava ennakkotapauksiin, vaan niiden on sen mukaan ehdoitta perustuttava kirjoitettuun lakiin. Ketju ei ole enää ehjä, vaan siitä puuttuu lenkkejä, koska tuomarit lukevat lakia ennakkotapauksista, eivätkä lakikirjasta. Ja koska tuomarit eivät toimi kansan vallalla ollessaan täysin välinpitämättömiä yleiselle oikeustajulle.

Kolmijako-opin mukaan koko valtiovallan on perustuttava kansan vallalle. Kansalla ei kuitenkaan ole mitään valtaa sille, miten lakeja toimeen pannaan, koska tuomarit ovat tylysti ilmoittaneet, että tuomioiden on perustuttava lain tulkinnalle, jossa ei ole mitään sijaa yleiselle oikeustajulle. Tietysti ymmärtäväinen ihminen ymmärtää myös oikeusoppineiden tukalan aseman, joka vaatii omien saavutettujen etujen säilyttämistä, ja niiden jatkuvaa lisäämistä, joten korkeapalkkaiset tuomarit eivät voi mitään muuta kuin olla tylyjä kansalle, jotta He eivät antaisi sitä kuvaa, että oikeudenmukaiset tuomiot voidaan julistaa ilman pitkiä oikeustieteellisiä opintojakin.

4. YMMÄRRYS KUMOAA TULKINNAN

Tässä on vain se mutta, että kansan oikeustajun mukaan juuri kansan vallan käyttäjien luulisi olevan niitä kaikkein ymmärtäväisempiä. Nyt kuitenkin oikeusoppineet ja lakiuskovaiset joutuvat taistelemaan kansan tahtoa vastaan, koska mitenkään muutoin He eivät voisi pitää kiinni omista eri asemistaan. Ihmisen ymmärrys on siitä kummallinen, että se voi tulla esille vain ihmisten ymmärtämisenä. Ihmisen ymmärtäminen ei koskaan voi esiintyä tulkinnan varaisena, koska jos ihminen väittää ymmärtävänsä ihmistä, mutta Hänen ymmärtämisensä olisi vain tulkinta, niin ei siihen nyt kummoistakaan järkeä tarvita huomataan, ettei kyseessä voi olla ihmisen ymmärtäminen.

Lainoppineet todistavat, että He eivät toimi ihmisymmärryksen mukaan, koska ihmisymmärrys ei voi toimia tulkinta-apparaattina, vaan vain ilman tulkintaa. Logiikan mukaan ymmärrys on ymmärrystä vain silloin, kun se ei ole tulkintaa. Koska siis oikeusoppineiden lain soveltaminen ihmisiin on lain tulkintaa, niin voimmeko tästä jo päätellä, että siinä samassa tuomarit vain tulkitsevat ihmistä, mutta eivät oikeasti ymmärrä sitä, mitä tuomarit ovat tuomitsemassa. Tuomari ei ole ymmärtänyt oikein omaa kansan palvelijan rooliaan, kun Hän julistaa, ettei Hänen tule kuunnella kansaa tulkitessaan lakia. Mitä siinä tapauksessa tuomari kuuntelee, jos Hän ei kuuntele sen paremmin lakia kuin kansaakaan?

On kysyttävä, että mihin suuntaan tuomarin tulkinta lain toimeenpanoa aina vie. Onko armo ja parannus siinä suunnassa, mikä on ennakkotapaus ja siitä seuraavat tuomiot? Vai antaako se ihmisille väärän kuvan siitä, miten ihmisen tulisi elää tätä elämäänsä, eli vaikka tuomio olisi tuomarin mielestä lievä, niin sen armollisuus olisi silti vähän niin ja näin, jos sen seurauksena rikollisten armottomuus vain lisääntyy? Pitääkö tuomiovallan olla armollisia kansaa kohtaan, vaiko kansanvallan rikkojia kohtaan?

5. ARMON SIVUTUOTTEET

Jos tuomiovallan tulee olla armollisia kansaa kohtaan, eli olla kansan palvelijana, niin silloin tuomareiden ei tulisi niin ylimielisesti huudella korokkeeltaan, että kansan yleinen oikeustaju on aivan liian ailahtelevainen, ettei sitä voida huomioida tuomioita luettaessa, eli lakia toimeen pantaessa. Sillä lakia ei selvästikään olla pantamassa toimeen siellä, missä tuomareiden on pakko oman luokkastauksensa säilyttääkseen otettava kansan tahto vain negaationa huomioon, jottei kansa saisi selville, että oikeusoppineiden kaikki koulutus on täysin tarpeetonta ihmisen luonnollisen oikeustajun kannalta.

Yleisen oikeustajun mukaan tuomioiden tulee olla armollisia. Oikeusoppineet ovat kuitenkin jo niin monta kertaa julkisesti julistaneet, että arvot eivät kuulu lain tulkintaan, joten siksi tuomareiden tuomiot eivät saata olla armollisia, joka huomataan siitä, miten armottomuus vain lisääntyy yhteiskunnissa.

Armottomuus tietysti vähentyisi, jos vain sitä armoa jaettaisiin kansalle, mutta kansalle kun on annettu vain armon kirjain ilman armollisia tekoja, niin siksi se on täysin luonnollista, että kaikenlainen armottomuus vain lisääntyy, koska muu ei ole silloin mahdollista, kun lakia sovelletaan ilman arvoja. Ei se armo itsestään tai vahingossa lisäänny, jollei sitä jaeta tarkoituksellisesti. Ihmiset eivät saa julkisen vallan käyttäjien armoa lakikirjaa lukemalla, vaan sen on tultava kansalle vain lakien toimeenpanijoilta, jotta laillisuus toteuttaisi ihmisarvoja.

On erityisesti huomioitava, että oikeuden tulee olla armollinen rikollisia kohtaan. Oikeuslaitos jäsenineen ei ole ollut armollinen rikollisia kohtaan, jos lain tulkinta sallii rikollisten pilata oma elämänsä esimerkiksi sallimalla rikollisille vapaus, vaikka rikollinen ei olisikaan parantanut tapojaan. Tuo on täysin selvää armottomuutta rikollisia kohtaan olla estämättä rikollisia pilaamasta omaa elämäänsä. Sillä kun vain oikeus keskittyisi rakastamaan rikollisia laittamalla Heidät määräämättömäksi ajaksi seitsenkeskiseen keskitysleiriin, niin sen sivutuotteena kukaan sivullinen tai muutoin viaton ei olisi enää turvaton.

Tuomiovallan on pidettävä kiinni rikolliskohtauksen saaneesta ihmisestä niin pitkään, kunnes rikollisuuskohtaus on mennyt ohitse. On erityisen tuomittavaa se sellainen, että laillisuus suorastaan edistää rikolliskohtauksen kroonistumisen, eli rikollisuudesta tulee ihmiselle elämäntapa, jos Hänen kohtaustaan ei hoideta kerralla kuntoon.
Yhteiskunnasta pois suljetut rikolliset eivät voisi kiinnittyä rikolliseen ajatteluun, joten siksikin huonoja ajatuksia ajattelevat tulee sulkea yhteiskunnasta, jotta Heidän olisi helpompi omaksua vapaus, kun ei tarvitsisi taistella omia riippuvuuksia vastaan niin kovasti. On kovin ajattelematonta ja tunteellista sallia rikollisten tuleminen riippuvaiseksi rikollisesta elämänasenteesta. Yhteiskunta ei ole oikeudenmukainen, jos ihmiset tulevat lain tähden riippuviksi rikollisesta raha-asioidensa hoidosta.

Armollisuus rikollisia kohtaan siis poistaa sivutuotteena yhteiskunnasta kaikki rikokset. Yksikään ihminen ei joutuisi millään tavoin väkivallan tai jonkun muunlaisen rikoksen uhriksi, kun vain tuomarit rakastaisivat rikollisia. Ja rikollisia voidaan rakastaa vain siten, että Heitä estetään pilaamasta omaa elämäänsä. Pikkulapsiakin pidetään sylissä, jos Heillä on paha olla. Jos siis sylissä pito estää pikkulasta vahingoittamasta itseään psyykkisesti tai fyysisesti, niin silloin se sama periaate varmasti pätisi myös vähän suurempiinkin.

Miehet ovat vain täysin tunteellisia. Miehet eivät pysty miehekkyyden puutteen tähden ajattelemaan mistään rationaalisesti, vaan He toimivat kaikessa täysin hysteerisesti. Miehet alkavat heti vollottamaan, jos Heille kerrotaan, että se on jokaisen ihmisen paras, kun rikolliset suljetaan yhteiskunnasta. Tietysti lukkosepät, lainsäätäjät, vartijat, poliisit ja tuomarit joutuisivat etsimään uuden ammatin, kun rikollisuus olisi tykkänään poissuljettu yhteiskunnasta.
Mutta jos ammattilaiset pelkäävät toimeentulonsa puolesta, ja siksi vastustaisivat rikollisuuden lopullista ratkaisua, niin silloin tietysti se jo sinänsä todistaa sen, että yhteiskunnassa on jokin pohjimmainen mätäpaise, jota ei haluta puhkaista, jotta rikkaat saisivat edelleen rikastua.

6. LAILLINEN LUONNOLLISUUS

Lakien ei tule koskaan ohjata luonnollista ihmiselämää, vaan lain on aina kohdistuttava vain luonnottomuuksiin. Näin siis lailla ei tule erityisesti turvata terveitä kansalaisia, koska terveet kansalaiset tulevat turvatuksi silloin, kun laki puuttuu vain epäinhimilliseen käytökseen. Inhimillinen käytös ei koskaan voi olla oletusarvoisesti laitonta, joten silloin lain ei tule millään tavoin puuttua inhimilliseen elämiseen. Lailla ei koskaan pyritä eroon inhimillisyydestä, vaan ihmiset haluavat eroon vain siitä, joka Heitä vahingoittaa. Sitä bruukataan kutsua epäinhimillisyydeksi. Epäinhimillisyys tietysti lisääntyy siellä, missä inhimillinen toiminta on lailla rajoitettua. Kukaan ihminen ei voi toteuttaa omaa inhimillisyyttään koskaan liikaa.

Kun siis laki koskisi vain epäinhimillisyyttä, niin silloin ihmisyys olisi täysin turvattua ilman mitään erityistä lakia ihmisten oikeuksista tai perusarvoista, koska yleinen oikeustaju sanoo, että ne kuuluvat jokaiselle ilman mitään lakiakin. Lailla ei voida toteuttaa perusoikeuksia, perusarvoja ja turvallisuutta, jos rikollisia tuomitaan määräaikaisrangaistuksiin vaatimatta Heiltä minkäänlaista inhimillistä käytöstä tuomion jälkeen. Laki on kumonnut ihmisten turvallisuuden tunteen ja perusoikeudet, kun laki sallii laittomuuden liikkuvan täysin vapaasti.

Lakiyhteiskunta on rikkonut räikeästi ihmisten perusoikeuksia, jos lain pitää odottaa rikollisen epäinhimillisiä tekoja, jotka ovat suora seuraus epäinhimilliselle ajattelulle. Laki on armoton kansalaisten oikeutajulle, jos laki sallii rikollisten pilaavan oma elämänsä. Kun rikollinen pilaa omaa elämäänsä, niin tosiasiassa se tarkoittaa viattomien ihmisten tuhoamista. Rehellisen kansalaisen ja oikeuden välissä on siis aina epäinhimillisyys, joten oikeuden ei tarvitse milloinkaan kohdistaa laillisuutta rehellisiin kansalaisiin, vaan oikeudelle riittää se, että lakia luetaan oikein vain rikollisille, jolloin rehelliset kansalaiset saavat olla ja elää vapaina ja turvassa lukottomassa yhteiskunnassa, missä ainoa lukko on keskitysleirin ulko-ovella.

7. OIKEUSTIETEEN PERUSTA

Tuomareiden tulee ottaa huomioon, että jokaisella ihmisellä on luonnostaan oikean ja väärän taju. Oikeusoppineisuus siis nousee ihmisen luonnollisen oikeustajun pohjalta, eikä suinkaan kirjoista, joilla vain voitaisiin oikeudenmukaisuus ihmiseen asentaa. Ihmisen luonnollista oikeustajua ei voida edes kirjoittaa laiksi, koska kaikki laillisuus nojaa siihen, että ihmisiä voidaan tuomita vain silloin, kun Heissä on luonnostaan oikean ja väärän taju. Lakikirjasta ei voida lukea, mikä on epäinhimillistä, koska sen sanoo jokaisen järki, kun sitä käytetään.
Jos oikeustaju nousisi kirjoista, niin silloinhan vain oikeusoppineita voitaisiin tuomita.

On täysin väärin ajatella, että oikeustieteellisessä tiedekunnassa ihmisen oikeustajua jalostettaisiin, jotta se tajuaisi vieläkin selvemmin, mikä on oikein ja mikä on väärin. Jokainen ihminen tajuaa täysin selvästi aina asiayhteydessään sen, mikä on oikein. Tuota kykyä ei voida lisätä yksinkertaisesti siksikin, koska oikeustieteellisessä ei opiskella elämää, vaan siellä pyritään ahtamaan vain suuri määrä ulkoista tietoa opiskelijoiden päähän, että He olisivat kuin Pavlovin koiria pystymässä välittömästi osoittamaan ennakkotapaus joka kerta, kun He kuulevat jonkun kriittisen oikeustieteellisen käsitevonkeron. Oikeusoppineita tulee verrata korkeintain tietokantaohjelmaan, joka löytää vain ne tiedot, joista on ennakkotapaus.

Oikeustieteellinen ei siis jalosta ihmisen oikeustajua, vaan tekee täysin päin vastoin; tuomareiden ei tarvitse välittää mitään ihmistuntemuksesta, eikä ihmisarvoista, vaan Heidät on nimenomaan koulutettu tunteettomiksi lain toimeenpanijoiksi, jottei lain toteutuminen vaan missään tapauksessa häiriintyisi inhimillisen toiminnan seurauksena. Tämän He ovat itse valmiita milloin tahansa todistamaan julistaessaan ulkomuististaan oikeustieteen perustotuuksia, miten tuomareiden ei tule missään tapauksessa sekoittaa ihmisarvoja tuomioihin. Lain tulkinta menee oikeustieteen mukaan kaiken muun edellä, joka merkitsee käytännössä sitä, että valtion hallinnon tuomiovalta katkaisee äärimmäisen tehokkaasti ihmisarvon etenemisen kansan valituilta takaisin kansalle.

Tulkitsemiseen oppiminen on itsensä ehdollistamista kauemmaksi omasta sisäisestä ymmärryksestä. Se, että ymmärrystä kutsutaan tulkinnaksi kumoaa jo sinänsä ymmärryksen. Tuomarit pääsisivät paljon lähemmäksi kansan sydäntä, jos He sanoisivat tuomioitaan ymmärrykseksi sen sijaan, että He nyt kutsuvat niitä tulkinnoiksi. Ihmiskielessä ymmärrys ja tulkinta eivät ole synonyymeja, joten jo johdonmukaisuuden tähden tuomioita ei tule kutsua lain tulkinnoiksi, vaan pikemminkin lain ymmärtämiseksi.

8. TUOMAREIDEN TUNTEET

Tuomarit tekevät kaikkensa, jotta He eivät joudu tuntemaan persoonallista vastuuta tuomioistaan. Tuomarien on oman henkilökohtaisen yöunensa tähden laitettava ymmärrys sivuun, ja kutsuttava tuomioita lain tulkinnoiksi, koska jos tuomio olisi lain ymmärtämistä, niin silloin tuomarit joutuisivat välittömästi vastaamaan tuomioista kansalle, ja ennen muuta tuomitulle. Tuomioiden kutsuminen tulkinnoiksi on ihmisen alitajuinen itsepuolustuskeino totuutta vastaan. Kun tuomari uskoo, että tuomio on vain lain tulkinta, eikä suinkaan ymmärrystä laista, niin silloin tuomari saa nukkua yönsä rauhassa ja jatkaa edelleen tätä nykyistä systeemiä tarvitsematta pelätä sen muuttuvan toiseksi.

Tuomarit tuomitsevat tulkinnan mukaan, koska He ottavat omat tunteensa mukaan tuomioihin. Koska jos tuomarien pitäisi toimia lain mukaan, niin silloin He joutuisivat tunnon tuskiin, kun taasen lain tulkinta poistaa tuomareilta tunnon tuskat. Lakia tulkitessaan tuomarit voivat siirtää omat tunteensa syrjään, koska lain tulkinta on oma prosessinsa, jonka kuluessa tuomari ikään kuin unohtaa olevansa tekemisissä ihmisen kanssa. Lain tulkinnassa tuomari on tekemisessä vain mekaanisen lain kanssa ollen itse osa mekaanista lakia, joten tästä syystä tuomarit pystyvät tekemään ennakkotapauksia...

Se tosiasia, että tuomarit karsastavat lautamiehiä, osoittaa kiistattomasti, että tuomarit toimivat tunteiden tasolla ilman omaa ymmärrystä siitä, mikä on tämän nykysysteemin todellinen perusta. Tuomarit eivät voi sietää sitä, että tavallisten ihmisten oikeustajulla pystytään tuomitsemaan oikeita tuomioita, koska tuomarit ovat omasta mielestään ylivertaisia lain tuntijoita koulutettuaan itseään monia vuosia valtion varoilla.

Tuomarit osoittavat leikkivänsä tunteillaan ihmisten elämällä, kun He haluavat tehdä aina päinvastaiseen suuntaan menevän ratkaisun, mitä tavallisen ihmisen oikeustaju edellyttäisi. Jos lautamiehet haluavat tehdä kovia tuomioita, niin oikeusoppineet haluavat mennä toiseen suuntaan, mutta jos lautamiehet haluaisivat vapauttaa syytetyn, niin tuomarit pitävät ehdottomasti kiinni lain kirjaimesta väittäen, ettei tuomioihin tule sekoittaa arvoja.

Mutta milloinkaan tuomarit eivät pysty omalla ymmärryksellään perustelemaan, miksi tuomion laillisuus tulee mennä vain oikeusoppineiden lain tulkinnan suuntaan; laintulkinnan suunta ei seuraa laista, vaan tuomareiden tunteista kansalaisten yleistä oikeustajua vastaan, koska jos tuomarit tunnustaisivat, että jokaisella ihmisellä on luonnostaan oikeustaju, niin silloin He eivät voisi perustella ja puolustaa ja kasvattaa omia korkeita palkkioitaan, palkkaansa ja saavutettuja etuja.

Siltikin tuomarit eivät pysty mitenkään välttämään sitä, että koko laki perustuu sille ehdottomalle ja kyseenalaistamattomalle oletukselle, että jokainen ihminen on oletusarvoisesti lakitupakelpoinen, eli jokainen ihminen on oletusarvoisesti, ilman mitään lain oppimista tietää itsessään oikean ja väärän eron.

9. PSYKOLOGINEN KONSULTAATIO

On merkille pantavaa se, että verorahoista koulutuksensa ja palkkansa saavat psykologit ja psykiatrit eivät milloinkaan psykologisoi vallan pitäjiä, kuten tuomareita, vaan Heidän objekteinaan ovat aina vain köyhät, jotka ovat sitä vallan pitäjien vuoksi. On kirjoitettu, että yksi kunnon psykiatri olisi voinut estää jopa maailmansodat, pienemmistä konflikteista ja kansanmurhista nyt puhumattakaan. Mutta psykologien ja psykiatrien oppiin kuuluu, ettei se taho voi toimia milloinkaan väärin, joka maksaa Heidän koulutuksensa ja palkkansa.
Tästä syystä kuka tahansa valtion palkkaa nauttiva herraseuraa rakastava ei milloinkaan tänä päivänä ole köyhien puolella, vaan vasta kymmenien vuosien kuluttua valtion palkkaa nauttivat psykologit ja muut kritisoivat, että oi, jospa vain silloin olisi ollut....

Tästä syystä psykologit kyllä pystyvät psykologisoimaan tavallisen ihmisen tunteiden kieltämisen, mutta kun täsmälleen samaa tunteiden kieltämistä harrastetaan alvariinsa lain säädännässä ja lain toimeen panemisessa, niin yksikään psykologi ei edes tajua sitä tunteiden kieltämiseksi. Ei siis mikään ihme, että ihmiskunta saa jatkossakin yrittää tottua maailmansotiin, ja kansamurhiin, oikeusmurhista puhumattakaan, koska kun tuomarit kieltävät ihmisarvot ja omat tunteensa, niin se ei ole psykologien oppien mukaan mitään muuta kuin äärimmäistä terveyttä, joka ei voi aiheuttaa tänä päivänä mitään epäoikeudenmukaisuutta, kuten esimerkiksi yleisen oikeustajun vastaisia tuomioita. Herrojen narrit näkevät tämän päivän epäoikeudenmukaisuuden vasta vuosikymmenten jälkeen...

Juuri tästä tuomareiden näennäisestä tunteettomuudesta, eli tunteiden kieltämisestä seuraa se, että tuomarit saavat niittää sitä, mitä He kieltäväkin, eli jos ihminen kieltää tunteensa, niin sen Hän voi tehdä vain tunteellisena, koska ymmärrys ei koskaan kiellä tai sulje ihmiseltä tunteita. Jos ihminen kieltää tunteensa, niin silloin ja siinä ihminen on kieltänyt itseltään myös ymmärryksen. Tämä on täysin ilmiselvä totuus ihmisestä, jota kuitenkin on täysin mahdotonta opettaa julkisen vallan käyttäjille, koska psykologit ovat torjuneet tämän päivän elävän totuuden opiskellessaan vain kuolleita kirjaimia.

Tuomarit tarvitsevat selvästi valtiovallasta riippumatonta psykologista opetusta ihmismielestä. He tarvitsevat sitä siksi, että muutoin He edelleen jakavat laintulkinnallisia tuomioita, jotka saavat aikaan yhä enemmän närää, katkeruutta ja kostonhimoa yhteiskunnassa. Tuomareiden tulee siis tarkastella omassa kammiossaan niitä tunteita, joiden perustalta He tuomitsevat ihmisiä aina päin vastoin kuin on se tuomareiden mielessä oleva yleinen mielipide.
Otetaan esimerkiksi nämä viimeaikaiset Korkeimman Oikeuden antamat tulkinnat julkisuutta saaneista murhaoikeudenkäynneistä.

10. JULMIN MURHA

Korkein Oikeus on perustellut lievemmät tuomionsa sillä, että murha ei ole ollut erityisen julma, koska se on kestänyt vain vähän aikaa. Mutta tästä nähdään välittömästi, että Korkein Oikeus on jo aiemmin antanut ennakkotapauksena elinkautistuomiota, kun murha ei ole kestänyt sekuntiakaan. Ja juuri noita murhia Korkein Oikeus on pitänyt aivan erityisen julmina ja raakoina, vaikka uhri ei ole edes herännyt unestaan, vaan päässyt unesta suoraan taivaan heräämön odotushuoneisiin.

Tästä nähdään jälleen selvästi, että Korkein Oikeus haluaa väen väkisin aina viedä tuomiota eri suuntaan kuin yleinen mielipide. Korkein Oikeus pitää yleistä mielipidettä suunnan näyttäjänä, eli suunta pitää olla aina eri kuin tavallisen ihmisen oikeustaju, jotta oikeusoppineet tuntisivat olevansa palkkansa arvoisia. Se on siis pötypuhetta se semmoinen, kun Korkeimman Oikeuden tuomarit puhuvat julkisuudessa, miten tuomioita ei tule tehdä yleisen mielipiteen mukaan, koska nimenomaan siitä on tuomioissa aina kyse. Eli Korkein Oikeus pitää yleistä mielipidettä oman päin vastaisen suuntansa tien näyttäjänä; Korkein Oikeus ei voisi viedä tuomioita johonkin suuntaan, jos yleinen mielipide olisi täysin hiljaa ja hissun kissun.

Sillä nyt on selvää, etteivät Korkeimman Oikeuden perustelut hereillä olevan ihmisen lyhytkestoisen murhaamisen inhimillisyydestä voi pitää paikkaansa, koska lyhytkestoista murhaa molemmin puolin on jo elinkautiset ennakkotapaukset. Uneen tapettu on äärimmäisen julma, ja samoin myös pitkäkestoinen murhaaminen on sitä, joten tästä nähdään, että lyhytkestoisen murhan pitäminen pehmomurhana on tuomareiden tunteilua, eikä suinkaan ymmärrystä ja johdonmukaisuutta.

Se ei kerta kaikkiaan mahdu ihmisen luonnolliseen oikeustajuun, että jos esimerkisi murhaaminen on kestänyt puolesta minuutista minuuttiin, niin se on lievä murha, josta ei tule tuomita elinkautista, mutta jos tappo on tehty nukkuvalle ihmiselle, tai jos tappaja on niin tohelo, että on tarvinnut vaikkapa 137 puukoniskua, niin sitten tuollaisissa tapauksissa kyllä puhutaan elinkautistuomioista. Koska silloin ei edes tuomareiden oikeusoppineisuus voi hyökätä ihmisen yleistä oikeustajua vastaan.

Tuomarit voivat pyrkiä osoittamaan lainoppineisuuttaan vain niissä tapauksissa, joissa He voivat heittää hiekkaa, eli opillisia käsitekapuloitaan kansalaisten silmille, mutta ihmisen ymmärrystä mikään ei voi eksyttää.

11. AIKA KUOLLA

Kun tuomarit räknäävät tuomioiden pituuksia aikaperusteilla, niin silloin siihen tulee ehdoitta ottaa mukaan murhatun tunteman ajan pituus. Jos esimerkiksi murha on kestänyt vaikkapa vain viisitoista sekuntia, niin varmastikin murhatuksi tuleva ei ole voinut kokea sitä aikaa täsmälleen laskennallisena aikana. Tämän sanoo jo ihmisen ymmärryskin, jonka perustana on yleinen ajan suhteellinen kokemus.

Tuomarit eivät siis todistusti toimi lain ymmärtäjinä, koska He eivät lainkaan ota huomioon tuomioissaan ihmisen suhteellista ajan tajua. Tämä ajan suhteellisuus on yleisinhimillinen fakta, joten koska tuomarit eivät lainkaan halua ottaa sitä huomioon lakien tulkinnoissa, niin se ei voi johtua mistään muusta kuin siitä, että tuomarit haluavat vain korostaa omaa ylemmyyttään suhteessa yleisinhimilliseen oikeustajuntaan.

Sitä ei suinkaan sano lakitiede, miten uhri kokee ajan kulumisen, vaan sen voi sanoa vain ihmisen oma ymmärrys. On siis suoraan sanoen täysin ymmärtämätöntä perustella tuomioita sillä ajalla, joka luetaan sekuntikellosta. Jotta me voisimme ymmärtää, miksi tuomarit eivät pysty tunnustamaan ajan suhteellisuuden tosiasiaa, niin se vaatii meiltä henkilökohtaista ymmärrystä, joka ei nojaa missään vaiheessaan kirjoitettuun lakiin, eikä tuomareiden ennakkotapauksiin.
Paitsi niiltä osin, kun huomataan, miten tuomarit ovat julistaneet murhan erityisen julmaksi, kun se on tehty nukkuvalle, tai jos sekuntikello on näyttänyt erityisen paljon aikaa, sillä silloin me näemme tuomareiden toimineen ristiriitaisesti.

Ihmisinä me ymmärrämme, ettemme me voi millään väittää uhrin katsovan kelloa, kun Häntä murhataan. Uhri kokee varmasti ajan kulkevan erityisen hitaasti, joten se on rikos ihmisyyttä vastaan, kun tuomarit väittävät, ettei lain tulkinnassa tule ottaa huomioon arvoja kuin vasta kolmantena lain tulkinnan tekemisen ja ennakkotapauksen määrittelyn jälkeen. Eikä vasiten tuomarien tule ohjeistuksensa mukaan välittää mitään yleisestä mielipiteestä, paitsi siten, että tuomarien tulkinnan on osoitettava aina päin vastaiseen suuntaan, jotta tuomarit saisivat laillisen suunnan tuomioilleen.

Tuomarit ovat tehneet kolossaalisen erheen, kun He eivät huomioi tuomioissaan ihmisarvoja, kuten ajan suhteellisuutta. Se on vihonviimeinen loukkaus uhreja kohtaan, kun uhrin tunteman ajan suhteellista pituutta ei lasketa millään tavoin raskauttavaksi asian haaraksi, vaan tuomarit pitävät sitä lieventävänä seikkana. Ei ole siksi mikään yllätys, kun uhrit tulevat taivaasta takaisin tänne, ja mottaavat tuomitsijoitaan kunnolla kuonoon, sillä sitä tuomitsijat ovat itse kerjänneet ollessaan lakiuskovina täysin sokeita sille, mitä tulee ihmisen ymmärrykseen.

12. ARMOTON LAKI

Tuomarit tietysti vain tottelevat lainsäätäjiä, jotta He eivät saisi potkuja. Lainsäätäjät ovat taasen jatkuvasti julkisuudelle puhumassa, että valtio ei voi olla hyväntekijä. Valtion siis tulee olla täysin armoton kansalaisia kohtaan, koska jos valtion käskynhaltijat ymmärtäisivät hyväntekeväisyyden oikein, niin silloin He tietysti ymmärtäisivät sen, että armollisuus ei voi olla ilman hyvyyttä.

Oikeisiin arvoihin siis kuuluvat kaikki oikeat arvot. Kukaan ei voi olla rehellinen ilman totuutta. Kukaan ei voi olla totuudellinen ilman hyvyyttä. Kukaan ei voi olla hyväntekijä ilman armollisuutta. Koska siis julkisen vallan haltijat (lainsäätäjät, virkamiehet, tuomarit, poliitikot ja sotilaat) julistavat, ettei valtio voi olla hyväntekijä, niin silloin He ovat itrse sulkeneet armollisuuden yhteiskunnasta. Sillä olisi kovin tyhmää vaatia kansalaisia tuottamaan hyvyyttä, jotta valtion itsensä ei tarvitse olla hyvä, eli hyväntekijä.
Hyvyys ei voi tulla ilmi ilman hyviä tekoja. Hyväntekeväisyys on hyvyyttä, ja täten jokainen hyväntekijä (==ihminen, joka tekee työtä ilmaiseksi) tietää, että Hän ei voisi tehdä hyviä töitä, jos Hän olisi armoton muita kohtaan. Hyväntekijä voi olla hyväntekijä vain armollisena. Armollisuuteen kuuluu, että pystytään ymmärtämään, mitä tapahtuu rehellisille kansalaisille, jos ollaan armollisia rikollisia kohtaan. Armollisenkin on tehtävä valintoja, jotta armollisuus olisi suurinta mahdollista.

Armollisuus ei taasen koskaan ole sitä, että sitä annetaan sellaisille, jotka eivät halua ottaa sitä vastaan. Armottomille ei tule jakaa mitään hyvää, jotta armoton mahdollisimman pian hakeutuisi oikeisiin elämänarvoihin. Se on armottomuutta kansalaisia kohtaan, jos lainsäätäjät ja tuomarit kuvittelevat, että rikolliset tarvitsevat armoa. Rikollinen ei edes ymmärrä, mitä armo on, joten silloin se puhdasta typeryyttä heittää armoa sellaisille, jotka eivät tajua, mitä ovat saaneet.

Rikollisille jaettu arvo saa aikaan sen, että ihmisestä tulee krooninen rikollinen. Armoa saanut rikollinen on tietysti vapaa jatkamaan rikollisuraansa, eli kohtelemaan kaltoin kansalaisia. Kun siis valtio on hyvä rikollisia kohtaan, niin siinä samalla valtio on täysin armoton kansalaisia kohtaan. Ja tämä on täysin totta siksi, koska poliitikot ja virkamiehet julistavat, että valtio ei ole mikään hyväntekebäisyysjärjestö; valtion ei tule tehdä kansalaisille hyvää, koska valtio ei ole hyväntekeväisyyttä. Juuri noin kansalaiset ovat kuulleet virkamiesten ja poliitikoiden julistavn, ja jos Sinä et tätä muista, niin se johtuu vain siitä, että Sinä itse ajattelet pääseväsi joskus rikkaaksi rikkaan paikalle.

Rikastuminen on armottomuutta köyhiä kohtaan. Jos ihminen jollakin tavoin on armoton yhteiskuntaa kohtaan, niin silloin Hän on kaikilla tavoin ymmärtämätön yhteiskunnasta. Yhteiskunta ei ole rikas, jos siinä on yksikin köyhä. Jos yhteiskunta on jaettu rikkaisiin ja köyhiin, niin silloin tuon jaon ylläpitäjät, eli rikkaaksi haluavat, pitävät myös rikollisia yhteiskunnan jäseninä, eli rikkaat ovat jakaneet kansan myös rikollisiin ja rehellisiin.

Se nyt on vain tyhmää pitää sellaisia yhteiskunnan jäseninä, jotka taistelevat yhteiskuntaa vastaan. Se on yhtä tyhmää kuin uskoa, että

• Perhe on hyvä perhe, jos siinä on rikkaita ja köyhiä lapsia, tai että
• Perheen ei tule olla hyväntekijä itseään kohtaan, tai että
• Hyvään perheeseen tulee kuulua sekä rehellisiä että rikkaita lapsia.

Tuollaiseen jaotteluun voidaan kyetä vain täydellisen ymmärtämättömyyden vallitessa, jolloin on erittäin helppoa laukoa sellaisiakin 'totuuksia' kuin: Valtio ei ole hyväntekijä. Jos valtio ei ole määrä olla hyväntekijä, niin silloin se ei voi olla neutraalikaan, vaan valtio on itse silloin paha kansalaisia kohtaan.

13. RIKOSTAUTIPARANTOLAT

Valtion pahuus on kiistaton totuus, koska valtio vaatii kansalaisia tottelemaan lakia täysin sokeasti, mutta samaan aikaan valtio sallii eräille vihityille (tuomareille) lain tulkinnan. Tuomarit siis ovat vapaat sokeasta lain tottelemisesta, koska valtio, joka ei tee hyvää, on ymmärtämättömien valtio. Ymmärrys on siis täysin poissuljettua valtiosta, koska kaikkien on sokeasti käyttäydyttävä vain lain osana, jotta laki toimisi oikein.

Ihminen voi tulla ilmi ymmärtäväisenä vain silloin, kun Hän on johdonmukainen, rehellinen, intuitiivinen, tietävä ja rohkea. Ihminen ei ole rohkea, eli ymmärtäväinen, jos Hän julistaa, että rikollisten tulee olla vapaita niin kauan, kun He vasta suunnittelevat rikollista raha-asioiden hoitoaan. Tuo on selvää armottomuutta niin rikollisia kuin kansalaisiakin kohtaan, koska lainsäätäjät eivät halua, että kansa rokotettaisiin rikollisuutta vastaan, vaan rikolliskohtauksen saaneiden ihmisten annetaan täysin vapaasti levittää rikollisviirustaan.

Jos kenen, niin julkisen vallan tulisi olla täysin armollisia rikollisia kohtaan, joka käytännössä tarkoittaa rikollisten sulkemista rikostautiparantoloihin, jotta He eivät levittäisi tuota inhottavan tappavaa viirustaan muihin, joista kaikkein altteimpia rikosviirukselle ovat lapset.

Näillä sivuilla on monessa paikassa kerrottu hyvän yhteiskunnan tarjoamasta suojasta rikollisille, jota on niissä yhteyksissä kutsuttu seitsenkeskiseksi keskitysleiriksi. Koska tämän kirjoittaja ymmärtää täysin, miten inhottavana ymmärtämättömät pitävät sanaa keskitysleiri, niin tässä kohtaan tuo nimike on vaihdettu kunnialliseen rikostautiparantolaan, joka on myös seitsenkeskinen.
Seitsenkeskisyys on universumeissa oleva synnynnäinen ominaisuus, joka takaa yhden Jumalan olevan näkyvyydeltään erilaistuva ja erilaistuvana erilaistumattomaan palautumaton.

Rikolliset tulee siis sulkea suljettuun parantolaan, joka koostuu seitsemästä samakeskisestä alueesta. Uloimmalla alueella asuvat ovat yhteiskuntaan siirtyviä ja yhteiskunnasta eriytettyjä. Rikolliset saavat täysin itse vapaasti päättää, miten kauan He viipyvät rikollisten täysihoitolassa, joten tuo tuomion täydellinen määrittämättömyys poistaa täysin tuomion rangaistusluonteen. Sillä, kun yhteiskunta vain osoittaa, ettei se suvaitse tippaakkaan rikollisuutta, niin silloin sillä ei ole muuta vaihtoehtoa nollatoleranssille, kuin tuomita jokainen rikollinen määräämättömäksi ajaksi hoitoon, kunnes ihminen luopuu itse rikollisesta asenteestaan, jonka Hän on itse aikoinaan sisäistänytkin.

Ihmisen on täysin mahdollista ulkoistaa se, jonka Hän on kerran sisäistänyt, koska se, joka on mennyt sisälle, joutuu sieltä myös aikoinaan poistumaankin. Ihmisen ei ole mahdollista ulkoistaa sitä, joka on alunperin asetettuna Häneen, eli omaa sisintään, joten jokainen ihminen on sisältä aina täysin puhdas ja viaton. Rikoshoitolan ainoana tarkoituksena on siis rikollisuuden ulkoistaminen, joka tapahtuu ensin siten, että rikollisuuden sisäistänyt ulkoistetaan pois yhteiskunnasta, ja sitten yhteiskunnasta ulkoistettu voi vuorostaan ulkoistaa sisällään olevan pahan, jolloin Hän on jälleen täysin puhdas ja yhteiskuntakelpoinen.

Yhteiskunnan ei siis tarvitse huolestua siitä, että joku ei osaisikaan ulkoistaa omaa rikollista asennettaan, koska eihän ymmärtämätön 'yhteis'kunta ollut huolissaan silloinkaan, kun ihminen sisäisti rikollisen asenteensa. Kukaan ei ole voinut tulla tähän elämään ansaitsemaan jotakin, joten kukaan ei voi myöskään menettää yhtään mitään. Rikollinen ei siis voi menettää mitään, vaikka Hänet olisikin suljettu tykkänään pois yhteiskunnasta, koska järki jo sen sanoo, ettei rikollinenkaan vie täältä lantin lanttia taivaisiin.

Yhteiskuntakaan ei voi menettää yhtään mitään todellista, kun rikolliset suljettaisiin määräämättömäksi ajaksi suljettuihin parantoloihin. Yhteiskunta voi ainoastaan hyötyä rikollisuuden lopullisesta ratkaisusta saavutettuna yhteiskuntarauhana. Mutta yhteiskunta ei voi olla rauhassa niin kauan, kun rikollisuudelle ei ole keksitty lopullista ratkaisua. Rikollisuuden ongelma ei häviä mitenkään muutoin kuin lopullisella ratkaisulla.

14. YMMÄRRYS LAKI

Yhteiskunnan ei tule kärsiä rikollisuudesta, eli ymmärtämättömyydestä enää tippaakaan. Vain siinä on ymmärrys, missä ongelmiin on tehty lopullinen rakaisu, eli missä ongelmia ei enää ole. Ongelmien olemassaolo on kiistaton todistus ymmärtämättömyyden vastaavasta olemassaolosta. Ymmärrys ei sisällä ongelmia, joten kun ihminen on ymmärtäväinen, niin silloin Hänellä on lopullinen ratkaisu mihin tahansa ongelmaan, joka jollakin tavoin estää ihmiskunnalta hyvyyden, kauneuden ja totuuden.

Kun siis yhteiskunnassa ilmenisi sellainen ehdoton asenne rikollisuutta vastaan, niin silloin lapset ja nuoret eivät koskaan alkaisi ihannoimaan helppoa elämää. Tämä rikollisia rakastava asenne tietysti vaaditaan ensisijaisesti valtion asiainhoitajilta, kuten tuomareilta. Tuomarit eivät omaa armollista asennetta rikollisia kohtaan, jos He sallivat rikollisten levittävän rikosviirusta rakkausviiruksen sijaan.

Rikoshoitoloita tarvittaisiin korkeintain yhden sukupolven ajan, jonka kuluessa yhteiskunta pääsisi lopullisesti eroon kaikenlaisesta rikollisuudesta, eli vihamielisyydestä elämää ja viisautta kohtaan. Ymmärtävä ihminen ei siis voi väittää, ettei ihmiskunta tule koskaan pääsemään irti rikollisuudesta, koska Suomikin pääsi helposti eroon tuberkuloosista, kun tubin ei annettu vapaasti levitä yhteiskunnassa.

On tietysti selvää, ettei sellainen valtio voi päästä rauhaan, joka ei halua eristää rikollisuutta pois yhteiskunnasta. Valtio ei pysty turvaamaan kansalaisia sillä, että se luo jatkuvasti lisää terrorin vastaisia lakeja, ja kaikenlaisia muita turvalakeja. Turvallisuuden tulee olla sivutuote. Kuten lapset ovat rakkauden sivutuote, niin myös valtion tuottaa sivutuotteena turvallisuutta, joka ei pyri lailliseen turvallisuuteen, vaan joka hoitaa rikollisia epidemialuontoisesti. Kun vain rikollisuutta käsiteltäisiin kuten muitakin tarttuvia tauteja, niin silloin ei tarvita mitään kansalaisten oikeuksien rajoituksia terrorin ja rikollisuuden vastaisuuden nimissä, koska silloin rikollinen suljetaan välittömästi rikostautiparantolaan, kun Hänen mielensä todetaan rikollisten ajatusten saastuttamaksi.

Oikeudenmukainen yhteiskunta ei siis odota, että rikollinen tappaa, raiskaa, ryöstää tai muutoin kiduttaa jonkun, vaan kaikki rikokset ehkäistään ennalta sillä ainoalla mahdollisilla keinolla, jolla vain rikollisten ajatusten toteutuminen voidaan ehkäistä. On erinomaisen ymmärtämätöntä pitää yllä uskoa rikollisuuden katoamattomuuteen, eli siihen, että lapsia saa edelleen täysin vapaasti aivopestä pelkoon. Että lapset syntyvät tänne vain pelkoa varten.

Jos nyt joku väittä tätä vastaan sillä perusteella, että tubikin tulee uudestaan, niin se johtuu vain siitä, että muut maat eivät ole käsitelleet tubia oikein. Mikä valtio tahansa voi siis päästä rikollisista eroon huolimatta siitä, että muut maat eivät siihen ole valmiita. Valtioiden ei koskaan tule jättää tekemättä hyvää sillä perusteella, että muut valtiot eivät tee hyvää.

Lue lisää:
Ajankohtainen: Erään Tuomion Anatomia
Laki ja Oikeus: Oikeustiede
Laki ja Oikeus: Oikeuden Aikakäsitys
Paperi: Miehet Ovat Venuksesta

Sivun alkuun  Copyrights   www.geocities.com/sinenmaa/   17.--18. ja 24. heinäkuu 2004