Usein kuulee sanottavan, että ihminen luonnostaan ymmärtää, miten joistakin töistä pitää saada enemmän palkkaa kuin joistakin toisista. Töiden arvostus on siis tuon väitteen mukaan ihmisen geeneissä. Kun siis ihminen on vaikkapa sikojen hoitaja, niin Hän luonnostaan ymmärtää, ettei Hänelle kuulu siitä niin hyvä toimeentulo kuin jollekin suursikalan johtajalle. Näin siis esimerkiksi siivojat ymmärtävät luonnostaan ilman poliitikoiden selittelyjäkin, että siivoojan työllä ei voikaan elää, koska siivoojan palkka on geneettisesti määräytynyt.
Koska siis töiden eriarvostaminen on ihmiselle luonnollista, niin silloin tietysti voidaan kai ihmetellä, miksi sitten huonosti arvostettujen alojen ihmiset eivät kuitenkaan elä onnellisina? Ovatko ihmiset geenit todella niin ovelia, että huonosti arvostettua työtä tekevät joutuvat tekemään useampaakin työtä, jotta luonto korvaisi Heille tuon kehnouden, joka Heidän geeneissään on?
Miksi sitten poliitikoidenkin pitää hoitaa monia virkoja yhtä aikaa, jos kerta se poliitikon päävirka on suoraan luonnon lahja? Ovatko köyhät ja rikkaat siis ainakin monitöisyyden osalta geneettisesti samanlaisia, koska sekä rikkaiden että köyhien pitää tehdä montaa työtä, jotta He eivät kuolisi nälkää?
Ja kumman minkä tähden rikkaiden pitää sitten selitellä matalapalkkalaisille, miksi rikas ei pysty tekemään pätevästi työtään, jos poliitikko ei saa minimipalkkaa?
Sillä huippupalkatut rikkaat ovat jo muinaisuudesta alkaen heijastelleet yhteiskuntaan sellaista ilosanomaa, että ihmiset ovat luonnostaan eli geneettisesti laitettu kukin tekemään sitä työtä, mihin Heillä on geneettistä kykyä. Ja että se on siis luonto, joka on täten määritellyt, mitä töitä rikkaiden ei tarvitse arvostaa rahallisesti, jotta rikkaat voisivat luonnostaan arvostaa oman älykkyytensä huippupalkkansa arvoiseksi. Poliitikot ovat itse täysin viattomia siihen, että He valtion neutraalisuusperiaatteen ja ihmisten yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan kuuluvat rikkaisiin.
Ennen kaikkia näitä kysymyksiä on kuitenkin kysyttävä, että jos työn aliarvostus on ihmiselle luonnollista, niin miksi sitten ihmisten pitää vielä sen lisäksi arvostaa ökyrikkaita, joiden ei edes tarvitse tehdä työtä? Mihin geeniin meidän pitää tässä asiassa luottaa, jotta voisimme uskoa rikkaita kun He sanovat, että He ovat ansainneeet rahansa itse, vaikka He eivät edes työtä tee?
Jos rikkaat ovat todella oikeassa, kun He sanovat, etteivät ihmiset voi olla arvostamatta töitä, niin silloin rikkaidenkin pitäisi tehdä kunnon töitä, eikä vaatia köyhiä tekemään rikkaiden puolesta sitä työtä, jota rikkaat itsekin kykenisivät omin käsin tekemään.
Jo muinoin rikkaat havaitsivat, etteivät köyhät oikein tajua luonnostaan omaa paikkaansa. Rikkaiden mielestä köyhät eivät ole niin päteviä lukemaan genomista lopullista totuutta töiden arvostamisesta kuin rikkaat. Köyhät ovat köyhiä siksi, koska köyhät eivät tajua geneettisesti, ettei matalapalkkaisille yksinkertaisesti voida maksaa kovaa palkkaa. Köyhiä siis vaivaa kauhea geenien lukivaikeus, jota ei voida hoitaa, koska jos köyhät oppisivat lukee geenejään yhtä hyvin kuin rikkaat, silloin rikkaat eivät enää voisi rikastua miten paljon tahansa. Siksi rikkaat päättivät, että Heidän pitää luoda lakisysteemi, jolla korvataan tuo köyhien heikko genomin lukutaito. Sillä rikkaat ja vahvat olivat jo kauan ennen luonnollisuuden ja DNA:n kaksoisheeliksin keksimistä sitä mieltä, että Heille kuuluvat luonnostaan kaikki arvokkaat asiat. Ja koska geenit aiheuttavat luonnollisuuden, niin silloin rikkaille kuuluu selvästikin satamiljoonaa kertaa suurempi kemian nobel-palkinto kuin kemisteille.
Koska siis köyhät aiheuttivat itse rikkaille tarpeen luoda lakisysteemi, niin nyt on sopiva kohta kertoa, että jo ensimmäiden säädetty laki turvasi täysin rikkaiden luonnollisen arvostuksen tarpeen saada arvostaa itseään yli kaiken. Ja tuosta ensimmäisestä laista lähtien jokainen laki on säädetty täsmälleen saman perusarvon mukaan. Sillä rikkaiden perusarvo oli jo heti alussa niin täydellinen, että se on kestänyt muuttumattomana tähän päivään saakka. Tämä kehitys ensimmäisen ja viimeisimmän lain samasta perusarvosta nähdään aina, kun valtio lähtee nollatasolta, kuten Afganistan tänä päivänä.
Rikkaiden perusarvona on siis se, että rikkaiden on pakko olla älykkäitä, koska muuton rikkaat eivät selvästikään voisi olla rikkaita. Älykkäiden on siis tuon hyveen mukaan pakosta käytettävä ns. älyään heikkoja vastaan, jotta älykäs pystyisi osoittamaan muille rikkaille, miten taitava Hän on lukemaan geeneistään, että Hän kuuluu rikkaisiin.
Lakeja on siis olemassa vain siksi, koska köyhien geenit eivät salli sitä, että köyhä ihminen itse niitä lukee, vaan köyhien geenit ovat vain rikkaiden luettavissa. Jos siis köyhä ei elä minimipalkallaan onnellista elämää, niin se johtuu vain siitä, että köyhä käyttää geenejään väärin, koska rikkaiden mukaan köyhän geeneillä voidaan milloin tahansa elää niin viisaasti, että köyhät pystyvät selviytymään jopa nälkäpalkalla ja olemaan onnellisia siitä, jotta rikkaille riittäisi rutkasti rahaa.
Koska maailma näyttää, että köyhät todellakin näyttävät selviävän hyvin vanhuuteen asti nälkäpalkalla, niin tietysti rikkaat ovat täysin oikeassa, kun He eivät arvosta käyhien työtä nälkäpalkkaa arvokkaammaksi, koska kerta köyhät kiistattomasti eivät kuole sukupuuttoon. Mitä sitä turhaan yliarvostamaan köyhiä, koska köyhäthän eläisivät muutoin ylivanhoiksi.
Rikkaat taasen eivät elä ylivanhoiksi, vaan Heistä jokainen kuolee aikanaan, joka käytännössä tarkoittaa korkeintain muutamaa kymmentä elinvuotta. Luonnossa vallitseva minimin periaate sanoo, että rikkailla on minimaalisen vähän aikaa rikastua miten paljon tahansa. On se vaan hurjaa, että rikkaat, jotka tietävät kuolevansa hyvin pian, silti ajattelevat, että vain rikkailla on oikeus nauttia minimipalkkaa? Mutta nyt tuli tenkkapoo? Miten rikkaiden palkka voi olla minimipalkka, jos rikkaat opettavat, että kaikilla on mahdollisuus rikastua miten paljon tahansa? Miten rikas itsekään voi rikastua miten paljon tahansa, jos Hän antaa köyhille oikeuden rikastua miten paljon tahansa?
Vai olisiko se tosiaan, niin, että rikkaat vain opettavat köyhille satua kaikkien reaalisesta rikastumismahdollisuudesta, jotta rikkaat itse voisivat aina väittää elävänsä minimitulolla? Sillä tuo satuhan sanoo, että kun rikas kuolee, niin jotta joku voisi päästä rikkaaksi rikkaan paikalle, silloin kaikkien on uskottava satuun kaikkien tulemisesta omalla työllään rikkaiksi. Jotta rikkaat olisivat neutraaleja, niin rikkaat eivät voi valita itselleen seuraajia, vaan rikkaiden on itsekin uskottava, että jokaisella ihmisellä on aito mahdollisuus rikastua työnteollaan.
Koska köyhät eivät voi olla uskomatta rikkaiden satuun kaikille kuuluvasta rikkaasta elämästä, niin silloin satu saa köyhät raatamaan hullun lailla, jotta He pääsivät ökyrikkaan paikalle, kun ökyrikas joutuu mullan alle. Näin siis maailmasta ei koskaan voi hävitä ökyrikkaat, koska köyhät änkeävät ylös kohden ökyrikkautta samoin kuin puiden johtosolukoissa lehti-imun seurauksena ylös päin nousevat vesimolekyylit. Ja tämä sama täysin luonnollinen mekanismi toimii, koska jatkuvasti sen jonon häntäpäähän saadaan lisää köyhiä, kun vain lapsille opetetaan rikkaiden satuja, miten rikkaat pääsevät vapaaksi lehti-imun --köyhyyden pelon-- paineesta, kun rikkaat kuolevat ökyrikkaina ja pääsevät vapaina radikaaleina lentämään ainakin stratosfääriin asti.
Koska jos kukaan ei tavoittelisi ökyrikkaaksi ökyrikkaan jättämälle paikalle, silloin yhteiskunnassa jokainen nauttisi maksimipalkkaa. Mutta nyt köyhät hysteerisesti yrittävät tavoitella kuuta taivaalta, koska He uskovat rikkaiden satuun siitä, että kaikilla on mahdollisuus jo tässä elämässä olla miten rikkaita tahansa. Jos nimittäin rikkaat eivät opettaisi rikkaiden pystyvän rikastumaan aina vaan, silloin rikkaat opettaisivat, että on olemassa tietty maksimaalinen palkka, jolla He pystyisivät elämään, jos oikein kovasti yrittäisivät.
Mutta koska asia on nyt niin, että kaikki työt voidaan tehdä vain minimihintaan, silloin rikkaat eivät voi milloinkaan lakata rikastumasta, koska jos rikas lakkaisi rikkaiden opin mukaan rikastumisen, silloin rikas huomaisi välittömästi, että Hän pystyy tekemään työtä alle minimipalkan. Rikkaat eivät enää milloinkaan olisi köyhyysloukussa, jos vain rikkaat opettaisivat, että kaikilla on mahdollisuus rikastua vain maksimaalisesti. Sillä silloinhan rikkailla olisi jo maksimaalisesti rahaa, joten Heidän ei enää tarvitsisi kerätä rahaa homehtumaan säilöihinsä, koska vierivä raha ei homehdu.
Miten me voidaan järkevästi ja verrattoman älykkäästi estää rikkaiden rahoja kärsimästä homeesta ja muista laiskan rahan vaivoista? Yksi tapa voisi olla siinä, että kerrotaan rikkaille mahdollisimman älykkäästi, että He eivät suhtaudu rikkauteen neutraalisti, koska He pelkäävät omaa sisäistä köyhyyttään. Sillä se voi olla hyvinkin mahdollista, että rikkaat ovat rikkaita vain siksi, koska He ovat ulkoistaneet oman sisäisen köyhyytensä.
Tämä verrattoman älykäs kerronta siis opettaa rikkaille, että se köyhyys, jota He näkevät, ei suinkaan ole rahallisesti köyhien köyhyyttä, vaan se on kiiistattomasti rikkaiden oma sisäinen köyhyys nurin päin käännettynä. Rikkaat eivät siis todellakaan ole mitään takin kääntäjiä, vaan He edelleen toimivat kunnon kommunistin ja diktaattorin tavalla, joka vaatii niitä aina syyttämään muita, jos itsellä ei mene minimaalisen hyvin.
Köyhyys ei koskaan ole rikkaiden syytä, vaan rikkaat ovat täysin syyttömiä köyhien köyhyyteen, sillä rikkaiden mukaan köyhät ovat vain saaneet luonnolta niin huonot geenit, ettei niille tarvitse antaa kovinkaan suurta arvoa. Jos taasen joku rikas luo keinotekoisen viruksen, niin tuon viruksen geenit ovat taasen suunnattoman arvokkaita siksi, koska tuo luomistyö on tehty minimipalkkalla. Ja jos sitten virus hyökkää rikkaiden kimppuun, niin se ei johdu rikkaan geeneistä vaan viruksen huonoudesta, koska vain huonot geenit voivat aiheuttaa kuoleman.
Tosiasiahan on, että kommunistit ja diktaattorit kuolevat siksi, koska He haluavat nauttia vain minimaalista elämän onnea. Johtuukohan muuten minimaalinen elämän onni minimaalisuuden geenistä, vai mikä sen saa rikkaissa aikaan? Eihän rikkaan genomissa voi kertakaikkiaan olla mitään huonoa geeniä, joten jos rikas potee minimaalisuutta, niin silloin tuo on vain hyvä asia.
Minimimaalinen elämän onni on siis vain Heillä, jotka tekevät työtään minimipalkalla. Ja ihminen voi tehdä työtään minimipalkalla vain, kun se on geneettinen ominaisuus. Tämä on itsestään selvää, koska ei kai kukaan ajattele olevansa maximegaonnellinen, kun saa vain minimikorvauksen, jotta voi tehdä työtään pätevästi. Puhumattakaan ökyrikkaista, jotka ovat aina vaan minimaalisen rikkaita. Minimikorvaus ei siis selvästikään voi olla syynä minimaaliseen elämänonneen, vaan sen aiheuttaa minimigeeni, joka aiheuttaa minimaalisen rikkauden, jotta rikas voisi rikastua minimaalisen onnen vallitessa jatkuvasti minimaalisesti lisää ja lisää.
Ökyrikkaat eivät voi olla maksimaalisen onnellisia, koska Heillä ei ole maksimaalisesti rahaakaan, joka johtuu siitä, että rikkailla ei ole maksimaalisuuden geeniäkään. Koska siis ökyrikkaat eivät ole kovinkaan onnellisia, miten sitten muka joku vähemmän minimaalinen muka olisi edes yhtä onnellinen, tai jopa onnellisempi kuin ökyrikas, joka pystyy vain minimaaliseen onnellisuuteen? Ovatko rikkaiden genomit täydellisiä, jos niistä puuttuu maksimaalisuuden aikaansaava geeni? Ovatko rikkaat jo syntymästään tuomittuja minimaaliseen elämän onneen, koska luonto ei ole suonut rikkaille maksimigeeniään?
Jotta yhteiskunta voisi toteuttaa kaikille ihmisille maksimaalisen elämänonnen, silloin yhteiskunnan ei pidä säätää kellekään minimipalkkaa, koska jos ihminen saa vain minimikorvauksen työstään, silloin Hän ei voi olla kuin minimaalisen onnellinen. Luopuminen minimipalkka-ajattelusta taasen on kovin kovin vaikeaa niille, jotka ovat minimaalisen onnellisia. Mutta sitä luopumista edes auttaa tieto siitä, että lakisysteemiin sisäänrakennetun minimipalkan sijaan tulee yksikäsitteinen laki maksimipalkasta, koska vain maksimipalkan saajilla on aito mahdollisuus maksimaaliseen elämän onneen.
Voi tietysti olla, että nyt rikkaat alkavat opettamaan, että luonto ei ole tarkoittanutkaan kaikille maksimaalista elämän onnea. Mutta tuo on helppoa osoittaa vain saduksi, koska luonto ei ole suonut rikkaille maksimalista ymmärrystä, eli älykkyyttä. Koska jos rikkaat olisivat maksimaalisen älykkäitä, silloin kat sinenmaan ei olisi enää tarvinnut kirjoittaa tällaista maksimaalisen älykästä paperia. Näin siis tämä paperi todistaa, että luonnolla on todellakin tarjota maksimin käsittämiseen tarvittava geeni, mutta luonto ei voi myydä sitä kellekään minimaaliseen hintaan.
Rikkaat taasen eivät pysty maksamaan mistään maksimaalista hintaa, joten rikkaat eivät voi saada luonnolta maksimin käsitettä, kuten He saisivat luonnolta oman erinomaisen minimin käsitteensä. Koska jos rikkaiden käsitys minimipalkasta ei olisi luonnollinen totuus, niin silloin rikkailla olisi hieman selitettävää, miksi sitten He väittävät niin, että köyhyys on köyhien vika, koska köyhät eivät ole luonnostaan niin älykkäitä kuin rikkaat?
Rikkaiden on siis mahdotonta opettaa, että rikkaiden rikkaus on rikkaiden oma vika, koska silloin rikkaat eivät voisi opettaa, että luonto on syyllinen köyhien köyhyyten, koska luonto ei jakanut köyhille sitä suurenmoista älyä, jota rikkaat saisivat ammentaa luonnon loputtomasta älykkyydestä. Rikkaiden mielestä tämä ei ole lainkaan ristiriitaista, koska rikkaiden älyllä ei voida nähdä mitään ristiriitaa maailmassa, missä luonto on luonut rikkaat rikkaiksi ja köyhät köyhiksi. Köyhien köyhyys on rikkaiden mielestä täysin luonnollista, kuten on sekin täysin luonnollista, että rikkaat ovat aina vaan vain minimaalisen rikkaita.
Jos nimittäin rikas havaitsisi, miten luonnotonta se on aina vaan vollottaa, kun ei saa kunnon korvausta työstään, silloin rikas tietysti havahtuisi ja alkaisi älykkääksi luonnostaan. Älykkäänä rikas vaatisi heti yhteiskuntaa muuttumaan sisäisesti samanlaiseksi, miltä rikas tuntee itsekin sisältään olevansa. Sillä se on totuus, että yhteiskunta on sisäisesti täsmälleen sellainen kuin on rikkaan sisäpuoli. Ei nimittäin hyvästä puusta korjata köyhyyttä, eikä köyhyys voi tuottaa rikkautta, eikä kukaan sisäisesti rikas voi pitää yllä köyhyyttä.
Poliitikoiden on mahdotonta tuottaa neutraaliutta, jos He kuuluvat rikkaisiin. Ja poliitikot kuuluvat rikkaisiin niin kauan, kun He pystyvät olemaan päteviä vain minimipalkalla. Rikas (poliitikko) voi aina vaan rikastua lisää ja lisää, koska nykyisellään rikkaus käsitetään aina vaan minimirikkaudeksi.
Jois vain ihmiset lakkaisivat uskomasta sitä satua, ettei ihminen pysty olemaan pätevä, jos ei saa siitä minimikorvausta, silloin mikään ei estäisi ihmisiä nauttimasta täysin siemauksen elämästä, mitä tahansa työtä He tekisivätkään.
Koska siis ne ovat rikkaat, jotka opettavat satua minimihintaisesta elämästä, ja koska poliitikot toteuttavat rikkaille tuon sadun, silloin tässä ei auta muu kuin takoa järkeä yhteiskuntan niin kauan, että se uppoa poliitikkojen paksun kallon läpi mahdolliseen ymmärrykseen asti. Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, että poliitikojen kallon sisältä voitaisin löytää ymmärrysta maksimipalkkaan, koska jos poliitikot ymmärtäisivät maksimipalkkauksen, silloin Heillä ei enää olisi ymmärrystä omalle minimipalkalleen.
Maksimipalkkaus taasen vaatii lain rikkauden ylärajasta. Rikkauden ylärajaa ei taasen voida saavuttaa niin kauan, kun rikkaat (ja poliitikot) opettavat, että Heillä on laillinen oikeus rikastua miten paljon tahansa. Ja yhtä aikaa tämän kanssa on totta se, että köyhillä on jatkuva tarve täyttää ökyrikkaiden kuolemien aiheuttamia ökyrikastyhjiöitä. Jos vain kukaan ei enää haluaisi ökyrikkaaksi kuolleen ökyrikkaan paikalle, silloin maksimipalkkausajatteluun voitaisiin päästä jo yhdessä sukupolvessa.
Jotta köyhät voisivat herätä tuosta minimipalkkaunestaan, niin nyt Heitä pitää pikkittää vielä lisää, jotta He ymmärtäisivät omalla järjellään, miten mieletöntä se on väittää epäreaalista mahdollisuudeksi. Uskokaa nyt jo tällä lukemisella, että kaikkien rikastuminen on mahdoton ajatus. Kaikilla ei ole mitään mahdollisuutta rikastua; ajatus kaikkien rikastumisesta on pelkkä painajaisuni, koska maailmassa ei ole niin paljoa rahaa, että sitä riitäisi miten paljon tahansa --kaikille.
Rahaa ei riitä edes ökyrikkaalle miten paljoa tahansa, joten miten se voisikaan olla mahdollista, että yhteiskunta on hyvä ja Sinä onnellinen, jos kaikki tavoittelevat mahdotonta? Jotta rahaa riittäisi kaikille riittävästi, niin silloin pitää vain tehdä pieni laskuopillinen thtävä, ja huomata, mikä olisi se maksimiraha, johon kaikilla olisi mahdollisuus pyrkiä. Jotta voisit laskea, miten paljon rahaa on paljon rahaa, niin nyt Sinun ei pidä vaatia tästä minimipalkkaa, jotta laskusi olisi pätevä. Ota nyt vaan iisisti, äläkä väitä vastaan järjellisille selvitykselle maksimipalkkaussysteemistä.
Koska siis raha on yhteiskunnan mineraali, jota on järkitaloudellisesti kannattavaa louhia vain omin käsin, niin silloin omien käsien luova käyttäminen auttaa Sinua myös luomaan käsitteellinen ajatus siitä, miten paljon rahaa riittää Sinulle, että muillakin olisi aito mahdollisuus saavuttaa se sama määrä omilla laatukäsillään. Koska jos Sinä vaadit itsellesi määrättömästi rahaa, silloin Sinä et toimi järkitaloudellisesti, koska taloudellisuus ei koskaan ole ylettömyyttä.
Suomeksi sanottuna tuo sama kuuluu niin, että se ei ole taloudellisesti kannattavaa kasata rahaa kuin vain optimaalinen määrä. Jos siis Sinä kasaat rahaa yli oman optiosi, silloin Sinä joudut pois tolaltasi, ja pääset tressiin. Sinun siis pitää optimoida rikkautesi, jotta voisit elää tasapainoista ja optimaalista elämää. Et kuitenkaan pysty optimoimaan rikkauttasi, jos et tee sitä jo ennen kuin olet rikas. Sillä nykyisistä rikkaistanne me näemme, mitä tapahtuu, kun He eivät ole optimoineet rikkauttaan; He ovat vain minimaalisen onnellisia, jos sitäkään.
Sitäkö Sinäkin haluat; elää epäoptimaalista elämää, jotta saisit olla korkeintain vähän onnellinen? Ja jos Sinä olet onnestasi vajaa, niin tietysti Sinä silloin pyrit tuolla epäoptimaalisella rikkaudellasi ostamaan itsellesi onnea kaupan hyllyltä, tai humemafialta. Joitta siis Sinun ei tarvitsisi sekoilla aineiden kanssa, silloin Sinun tulee ehdoitta optimoida jo tänä päivänä rikkautesi määrä. Usko nyt jo, että se ei ole optimaalista, jos uskot tuohon satuun, että Sinä vot rikastua miten paljon tahansa, --tai ainakin astua kuolleen ökyrikkaan lakerikenkiin!
Rikkauden optimointi siis tarkoittaa samaa kuin maksimiajattelu. Sillä tästä nykyisestä minimiajattelusta seuraa rikkauksien kerääntyminen harvojen taskuihin, joten ilmiselvästi silloin päinvastaisesta maksimiajattelusta seuraa rikkauksien optimaalinen jakaantuminen kaikkien käsiin. Eikö se olekin hirveää, jos yhteiskuntaa ei ole optimoitu? Ja yhteiskuntaa ei voida optimoida, jos kaikki vain valittavat, etteivät He voi olla optimaalisen päteviä, jos He eivät saa lisää rahaa.
Yhteiskunta ei ole neutraali köyhiä kohtaan, jos sitä ei ole optimoitu. Jos yhteiskunta ei ole optimaalinen, silloin poliittiset päättäjät eivät voi olla optimaalisen järkeviäkään, koska yhteiskunnan voivat optimoida vain järkevät. Järkevät ihmiset eivät voi olla optimoimatta yhteiskuntaa, koska järkevät ihmiset tajuavat itsekin, että jos yhteiskunta ei ole optimaalinen, silloin yhteiskunnassa ei ole optimaalisen paljoa onnellisia ihmisiäkään.
Jos siis ihmiset eivät ole optimaalisen onnellisia, niin se johtuu vainsiitä, että He eivät saa maksimaalista palkkaa. Ja ihmiset eivät voi saada maksimaalista palkkaa, jos He yrittävät toteutaa mahdotonta, eli rikastua miten paljon tahansa. Kun siis kaikki saisivat voisivat reaalisesta tavoitella maksimaalista hyvää, silloin yhteiskunta ei voi sairastuttaa ketään, jolloin yhteiskunnan ei travitse pitää kehitysmaiden ihkisiä työvoimareservinä, jotta sairaat, vanhukset ja lapset saisivat hoitoa.
Optimaalinen yhteiskunta on täysin omavarainen, eikä optimaalisen yhteiskunnan vanhukset tule raihnaisiksi, koska optimaalisessa yhteiskunnassa niin sanotut vanhukset kasvattavat lapset suoraselkäisiksi ja älykkäisiksi, joilla riittää selkeä käsitys omasta maksimaalisesta hyödystä mille tahansa työlle.
Jos vanhuksia joudutaan hoitamaan, niin se johtuu vain siitä, että yhteiskunta ei salli vanhuksille virikkeellistä elämää. Vanhukset eivät pysty luontonsa mukaan virikkeellisyyteen, jos vanhukset eivät saa kokea oman elämänviisautensa hyödyttävän yhteiskuntaa. Jotta vanhuksien elämänviisaus olisi maksimaalisesti hyödyksi yhteiskunnalle (siis myös rikkaille), niin silloin lasten vanhemmuus on ehdoitta annettava isovanhemmille.
Luonto vanhentaa ihmisen vain siksi, että Hänestä tulisi viisas vanhus. Ei luonto turhaan anna ihmisten vanhentua, eikä varmastikaan se ole luonnollista, että ihmiset vanhentuisivat vanhainkotia ja heittellejättöä varten. Vanhukset eivät voi olla virikeellisiä, jos Heidän kokemustaan ja viisauttaan ei arvosteta. Vanhukset eivät voi olla tulematta raihnauksi ja sairaiksi ja dementikoiksi, kun Heiltä kielletään se tehtävä, jonka luonto on Heitä varten järjestänyt.
Se on suuri ja mahtava ja Tuntematon Luonto, joka loi meille elämänviisauden. Elämänviisaus ei ole lapsissa, eikä sitä esiinny nuorissakaan, vaan se on kokonaan vanhuksissa. Jos siis yhteiskunta kaikessa tuossa typerässä rahan keräämisen vimmassaan väittää, että vanhuksien elämänviisaudesta ei ole mitään hyötyä lapsille, silloin tietysti tuollaisen rahasysteemin on pakosta pidettävä kehitysmaidenkin ihmisiä pelkästään sen tuotannon välineinä, jolla raha saadaan virtaamaan minimimaalisen rikkaille rikkaille.
Elämänviisas ei voi väittää, että luonto on tarkoittanut pätevät parikymppiset naiset lasten hoitajiksi, koska päivän selvästi nuo palkatut hoitajat tarvitsevat minimaalisen paljon rahaa, jota He olisivat päteviä lapsille. Sitä vastoin viisas vanhus tarvitsee vain optimaalisen määrän rahaa, koska Hänen viisautensa on optimaalista elämää.
Vanhuksien virikkeellinen elämä vaatii ehdoitta vanhuksiin tulleen elämänviisauden käyttämistä yhteiskunnan hyödyksi. Jos yhteiskunnalla ei ole hyötykäyttöä vanhuksiin kerääntyneelle elämänviisaudelle, niin silloin tuollainen yhteiskunta tulee tuhoutumaan. Yhteiskunnan elinikä on tarkkaan laskettavista yhteiskunnan perusarvojen ajan arvosta:
Tuhatvuotinen valtakunta onnistuu vain, jos valtion arvot eivät ole lyhytnäköisiä. Loputtomasti elävä valtakunta tarvitsee ikuiset arvot. Kaikkeudessa vallitsee ikuiset arvot. On typerää väittää, että kaikkeuskin perustuu ajallisille arvoille, jotta tuolla typerällä väitteellä sitten perusteltaisiin, miksi valtio voi jättää huomiotta poliitikoiden rahallisia arvoja kaukonäköisemmät vanhuksien elämänarvot.
Valtio on sitä lyhytikäisempi mitä vähemmän se arvostaa vanhuksia. Valtio ei voi arvostaa vanhuksia, jos valtio ei salli vanhuksien itsensä määrätä sitä, miten vain elämänviisauden on soveliasta elää virikkeellistä elämää. Valtiossa yhdenkään poliitikon viisaus ei voi olla viisaampaa kuin vanhuksien elämänviisaus. Vain vanhuksilla on oikeus julistaa, millä tavoin vanhuksien elämä on virikkeellistä ja optimaalista elämää.
Valtio tuottaa hyvinvointia vain, kun vanhuksien viisaus ja kaukokatseisuus korvaa lyhytjänteisten poliitikkojen lyhyen tähtäimen rikastumissunnitelmat. Siinä on vanhuksien virikkeellinen elämä, kun He saavat käyttää elämänviisauden maksimaalisesti lasten --tulevien aikuisten-- hyväksi itse katsomallaan tavalla, ilman lakia.
Yhteiskuntaa ei voida optimoida kaikille hyväksi, jos vanhukset eivät saa käyttää elämänviisauttaan maksimaalisesti.
Asiasta lisää:
Paperi: Minimipalkka
Paperi: Vanhukset ja Viisaus
Valtakunta: Sinenmaan Vallinto
Ajankohtainen: Yhteiskunnan Neutraalisuusperiaate 2. 12. 2003