Terppa Suomi… ja muu maailma!

Taas on kulunu jokunen viikko kun oon viimeks istunu koneen aaressa, siis kauemmin kun sen onnettoman muutaman minuuttisen minka taalla saa dollarilla.  Varmaan turha mainita etta aika on taas kulunu lentaen ja tietty et pelottaa ja sillai.

Oon Exmouthin kirjastossa klo 11.00, sellaset 4000 km Darwinista (siis mesta missa olin viimesen meilin aikana)  lounaaseen. Ilma on ok, vahan niin kun Suomen kesa, siis hyvana vuonna, eli +25, tuulista ja puoli pilvista...  Taa kylanen on tosi pieni n. 2500 asukasta , mut taalta loytaa kaiken tarpeellisen, upeita ihmisettomia rantoja, koralliriuttaa, gorge:a...  Miten ma tanne sit paadyin...

Muutama paiva viimisen meilin jalkeen tapasin Darwinissa 27 v kanadalaisen pojan, jolla sattu olemaan nelivetonen jeeppi. Se etti matkaseuraa jakamaan bensakulut Darwinista Broomiin ja valmis lahtemaan ASAP. Ma olin enemman kun kyllastynyt Darwinin maisemiin ja halusin hit the road mahdollisimman nopeesti. Paatettiin lahtea seuraavana paivana.

Darwin – Broome taival  2500 km eramaata.

Ensimmaisena iltana muutaman vesiputouksen, lammikon, kosken tekeleen yms niin kutsutun nahtavyyden uuvuttavana vihdoin paastiin teltan pystytysvaiheeseen. Yovyttiin muutaman kilometrin paassa (sinne paasi vaan kavellen) yhesta kauneimasta vesiputouksesta minka oon koskaan nahny.
Siina safkaa laitellessa, illan edetessa  huomasin, etta mun oli tarkotus viettaa seuraavat kax viikkoa pikkutarkimman ja jarjestysfriikeimman ihmisen kanssa, jonka olin elamani aikana koskaan tavannu.  Ne, jotka on joskus asunu tai  matkustanu mun kaa voi varmaan kuvitella,  etta kahen viikon mission ei ollu ihan mikaan  helpoin mahdollinen. No, kaikkeen tottuu ja makin opin laittamaan kamat samaan paikkaan mista ne olin ottanu, eika edes tarvinnu muistuttaa hirveen montaa kertaa (aipan pitais nyt olla tyytyvainen, oikeesti)

Tokana paivana pysahdyttiin Douglas hot springseilla. Se oli ihan tavallisen nakonen puoli kuiva, pari kymmenta metria levea jokiuoma, keskella kuivahkoa eramaapoheikkoa, vaikee kulkusen 4*4 tien paassa. Ilta oli aika kylmahko mut paatettiin kuitenki menna tsekkaa mesta uimatamineissa. Astuttiin matalaan veteen ja se oli polttavaa. Myohemmin kuultiin etta +63 asteista. Joen alla oli jonkun sorttista vulkaanista toimintaa, joka synnytti  kuumat veden purkaukset maaperasta. Kuuma joki sekottu kylmaan jokeen muodostaen  +40 ja risat asteisen virtaavan puron. Siina me sitten killuttiin nelisen tuntia ja kateltiin tahtia. Great place!

Kolmantena paivana ajettiin Edith Falls:lle. Putouksilla ja vesilammikoissa vietettiin pari paivaa. Kiipeiltiin kallioilla, hypittiin alas kallioilta, taas kiipeiltiin. Tokana paivana paatettiin tsekata ala putoukset. Laskeuduttiin alas kymmen metrisen putouksen reunaa, uitiin seuraavalle ja toistettiin taa muutaman kerran. Tarkotus oli paasta ensimmaiselle putoukselle mista lahtee parin kilsan polku ylaputouksille. Loydettiin mesta helposti. Kalliokieleke naytti hyvalta sukellustasanteelta ja ylaperspektiivista katsoen sukeltaminen loistavalta idealta. Paatettiin hypata. Alhaalla huomattiin, etta takas kipuaminen ei ois mikaan ihan helpoin homma. Putouksen vieressa oli kuutisen metrinen seinama, missa tuskin huomattavia koloja kiinnipitamista tai astumista varten. Ma paatin yrittaa. Parin kilsan turisti-hike bikineissa ei hirveesti houkuttanu. Paasin puoleenvaliin, ehka n. 4 m korkeuteen, jalat alko tarista ja huomasin etten paassy ylos enka alas. Alapuolella kivia ja putous. Siina sit seisoin muutaman minuutin ja mietin et what the fuck i am gonna do next, putoon ihan saleen seuraavan kahen minuutin jalkeen. Ei auttanu muu kun luottaa kalliolla kasvavaan risuseen ja vetaa itteni ylos seuraavalle kielekkeelle, kontata 20cm leveeta tasannetta pitkin seuraavan puskan luo, seita viela kameemmalla kielekkeella ja yrittaa mahtua seuraavan puskan rungon ja kallion valista seuraavalle kielekkeelle. Ei oo varmaan koskaan tuntunu niin hyvalta paasta tavotteeseensa! Taytynee alkaa harrastaa kalliokiipeilya!
Illalla camp pystyyn tavanomaiseen tapaan johonki pusikkoon, kumottiin pullo vodkaa ( tuli ihan ikava Suomea) ja vasattiin torkeen iso notski. Hyva ettei teltta palanut.

Seuraavina paivina edistyttiin vahan enemman matkanteossa. Nahtiin lisaa gorge:a (joudutte suomentamaan, ei tuu mitenkaan mieleen meian vastaavaa termia, sorge), outoja puita, eramaata, pienia kylia, lake Argyle, jossa killu kuolleita kaloja...

Seuraava turistinahtavyys oli Bungle Bungle, kivimuodostelmia huonokuntosen, kymmenia kilsoja pitkan  so called tien paassa. Pysahdyttiin infopisteelle kelaamaan kannattaako tsekata mesta. Ei sit tarvinnu paattaa mitaan (missa me mollemmat oltiin muuten torkeen huonoja), kun land cruiser parka paatti sammua keskelle tieta, eika halunnu millaan enaa startata. Seuraavaan kaupunkiin oli vaan 100 kilsaa. Paatettiin tyontaa se varjoon. Ma ohjasin. En oo ajannu autoa pitkaan aikaan, enka varsinkaan ”vaaralla puolella” , joten homma oli vahan hukassa. Edessa oli alamaki enka muistanu missa jarru on (huom! Se on ihan samassa paikassa, kun meillakin). Aaron varma mietti miten ma oon ikina selvinny hengissa nainkin monta vuotta ajokortin kanssa (kavi vahan munkin mielessa). Kavin lapi kaasun , kytkimen ja mun onneks vaihtoehtoja ei ollu enempaa, joten jarru loyty ja auto pysahty just ennen puuta.  Missasin kuitenkin varjopaikan ja jouduttiin tyontaa auto ylamakeen ja varjoon. Muutaman tunnin odottelun jalkeen  jeeppi paatti vihdoin olla ennemman yhteystyokykynen ja paastiin Halls Creek:n. Aaron vaihto oljypumpun leirintaalueella ja matka jatku.

Lisaa gorge:a.

Lahettiin paatielta kohti tunnettua Gibb River Road:a, 600 jotain kilsaa pitka hiekkatie, jossa turistien lisaks ajaa varmaan maailman pisimmat,  road train:ksi kutsutut rekat. Pysahdyttiin Tunnel Creek:lla, 750 m pitkan luolan sisassa virtaavalla joella (joka  kuivalla kaudella on melko vaha vesinen). Paatettiin kavella pilkko pimee tunneli lapi Aaronin surkee, pieni, patterinvaihtoa jo muutaman kuukauden odottanu  lamppu ainoona valona. Ihan mielenkiintonen kokemus ja varmaan ihan makee mesta, jos ois siis nahny jotain. Selviydyttiin paahan ja takas suhteellisen kuivina.

Yo vietettiin kuivuneen joen penkalla, outojen puiden katveessa (ne oli isoja, valko-harmaita ja epamuodostuneen nakosia) ehdottomasti paras camp site!

Seuraava gorge, Windjana nimeltaan, oli tosi makee. Jyrkka, puna, harmaa kallio, paljon kasvillisuutta, vahan vetta, paljon krokotiileja ja valkosia papukaijoja. Paastiin parin metrin paahan parimetrista fresh water –krokoa. Se naytti niin tavattoman tyytyvaiselta ja itsevarmalta maatessaan auringon paisteessa rantahietikolla turistien (muitten) pysytellessa hyvan etaisyyden paassa. Sita ois voinu katella vaikka kuinka kauan. Tayty kuitenkin lahtee, kun Aaron ei voinu vastustaa kiusausta olla heittelematta kroko parkaa mutakonteilla.

BEWARE: CROCODILES MAY BE FOUND IN SALTWATER OR FRESH WATER , luki kyltissa  Derby:ssa (krokovarotuskyltteihin oli jo ehtiny kyllastya viimisten kuukausien aikana). Tyypillista Austraaliaa. Mainitsematta jatettiin box jellyfish (jnk sorttinen meduusa), cone shells, stonefish (kala, joka lepailee pohjassa ja leikkii kivea?), blue-ringed octupi (mustekala) ja  stingrays, jotka  lahettaa virkistysta kaipaavan turistin sairaalaan ennen kun ehtii kastautua tai taipan, ruskea kaarme tms saman tyypin edustaja tai   jonkin sortin hamahakki ennen kun ehtii edes vetaan. Jos alueella ei ole krokoja,  hait luultavasti soi ne.
Ma  lisaisin  viela poheikon laidalle kyltin: varo jalkapohjaan tarttuvia pienia takiaisia ja neulan teravia ruohopusikoita. Edella mainitut seka muut ruohokansan edustajat, kun  aiheuttavat paljon enemman kipua, tuskaa ja veren vuodatusta average turistille, kun mikaan ylla mainittu.

 Eli muutama klisee Austraaliasta. Derby kuitenkin oli ihan tavallinen outback kylanen, missa oli lukuisia asioita, jotka voi syoda tai tappaa viettoman turistin. Ja tietty maailman toisekx suurin lasku/nousuvesi, 12 m ja leirina-alue, joka  heraa eloon neljalta aamulla ja menee nukkamaan seiskalta!

Selvittiin kahessa viikossa hengissa aussien outback:sta. Seuraavana paivana oltiin Broome:ssa. Muutama yo leirinta-alueella ja sit viikoks biitsille kahen muun kanadalaisen kanssa. Meian tuleva home oli pari kilsaa pitka asumaton hiekkaranta 80 km Broome:sta pohjoseen.  Eli se mesta missa kaasu loppu polttimesta pari paivaa ennen kaupunkiin paluuta ja kokattiin notskilla.

Viikko kulu nopeesti ja mun oli tarkotus muuttaa takas veneeseen. Olisin voinu jatkaa etelaan Aaronin 4*4:lla, mut jotenki tuntu et olis pakko paasta purjehtimaan. Rannikko oli uskomattoman kaunis. Aussien pisin, 150 km pitka hiekkaranta purjehdittiin kolmessa paivassa. Nahtiin paljon ryhavalaita poikasineen. Paastiin yhta n. 10 m  yksiloa parin metrin paahan. Aivan uskomattoman upeeta naha valas niin lahelta ja ihan luonnossa. Se ei kauheesti meista valittany. Katteli vahan aikaa ja sukelsi rauhallisesti.

Ma tiesin kuitenkin ekan paivan jalkeen, etta paluu botskille ei ollu ihan mikaan paras idea. Mun olis tarkotus purjehtia Perthiin. Asua veneessa reilu kuukaus, mut en mitenkaan voinu. Sanoin, etta jaisin pois Exmouthissa. Clayton ei kuitenkaan ollu ajatellu ankkuroitua sinne  ja se jatti mut Port Hedlandiin. Sopi mulle paremmin kun hyvin, paasin ainakin pois.  Mesta oli kauhee ”helhole”. Jos joskus ajattelet pysahtya siella, ala pysahdy.

Ma sain duunia Marble Bar:sta (aussien kuumin kaupunki, 250 asukasta), mut jotenkin kaupunki keskella hiekka-aavikkoa ei kauheesti napannu, varsinkaan kun olin viimiset 4 viikkoa viettanyt puskassa,  biitsilla tai veneessa enemman tai vahemman saman ihmisen kanssa. Ma kaipasin hostellaja ja  elamaa. Seuraavana paivana olin Broome:ssa. Joo ma tiedan, vahan turhauttavaa. Paasin 700 km etelaan ja palasin 700 km pohjoseen vajaan viikon sisalla. Tapasin  loistavia ihmisia hostellissa, tein vahan duunia, pelailin frisbeeta yms biitsilla ja biletin niissa saalittavan pienissa mestoissa mita talla saalittavan pienella kylasella oli tarjota (oikeesti broome on ihan jees!) Broomen paras puoli on ehdottomasti reilut parikymmenta kilsaa pitka hiekkaranta, Cable Beach.

Loysin lukuisia etelaan eriaikoina, eri nopeudella, eri laisilla kulkuvalineilla yms. matkaavia ihmisia. Kyllastyin Broome:en yhtena iltana ja  lahin seuraavana aamuna austraalialaisen surffarin kanssa Exmouthiin. Oltiin taalla seuraavana paivana, takana 1300 km,  no, tieta. Se oli ajatellu pystyttaa camp:n Yardie Creekille, biitsille, viereiseen luonnonpuistoon ja surffata reef brake:lla muutama paiva. Ma kutsuin itteni mukaan ja telttailtiin kyseisessa mestassa pari yota. Alueella oli vaan aussisurffareita, joten tuli tutustuttua paikalliseen kulttuuriin: surffausta auringonlaskuun, bissea, surffileffoja yms illalla, ei paha loma.  Jonas lahti su.na ja ma muutin hostelliin.

Seuraavat kolme paivaa kuluu taas sukeltaen. Suoritan advance- kurssin ja sit taas johonkin...

C ya guys!

Love,

Riikka
 

***
I do believe that people enter our lives for a reason. That everyone who we meet, who forms an impression, has something to teach us. Everything that happens to us is an experience, and cause of that it can never be bad. An experience can only be good cause it all serves to shape, the person that we are, the person that we become.

Hosted by www.Geocities.ws