Lentomatkailuunkin olen tosiaan tottunut jo pienestä pitäen. Ensimmäisen kerran matkustin lentokoneessa Inariin jouluksi -99.Mulla on ihan oma sininen kassi josssa aina matkustan. Siellä on ihan kivaa ottaa nokoset ja välillä riehuakin (sen verran kun kassin seinät antavat myöten). Lentokoneessa oon kyllä päättänyt olla ihan hiljaa ja kiltisti, eihän sitä tiedä jos vaikka emäntä ja isäntä kyllästyy mun matkaseuraan ja jättää seuraavalla kerralla hoitoon.

Ivaloonhan se kone lensi, isännän mummo oli sitten kentällä vastassa ja autolla hurautettiin Inariin.Huh, että siellä olikin kylmä. Onneksi mummo älysi ommella mulle ihan oman ja lämpöisen takin, samasta kankaasta kun isännänkin talvitakki:) Kyllä sitä sitte jonkun verran tarkeni ulkona mellastaa uudessa lämpimässä takissa, mutta tassuja vaan alkoi paleltaa jos liian kauan paikallaan seisoi. Ja oli siellä vaan niin omituisen hämärääkin koko ajan.

Tottakai Inarissa kävi myös joulupukki. Hassu setä toi mullekin lahjoja. Mutta se piikikäs puu siellä nurkassa kyllä kiinnosti kaikkein eniten. Ja etelän ihmisille tiedoksi, se puu oli kuulemma mänty, kuusia kun ei niin korkealla pohjosessa kasva lainkaan. Vilskettä siellä Inarin mummolassa riitti. Kaikki isännän tädit ja serkut kun oli myös tulleet joulua viettämään. Poikia hiukan yritin pelotella haukunnallani, mutta tottuivat hitto vie nopeasti siihen, että en mä kuitenkaan mitään tee ja lakkasivat juoksemasta karkuun vaikka kuinka ärjyin.

 Joululoman aikana reissattiin myös autolla Sodankylään kattomaan isännän vaaria, jonka kanssa kuulemma muistutamme toisiamme (molemmilla harmaat tuuheat kulmakarvat ja harmaa parta:))Sodankylästä ajettiin Kittilään tapaamaan lisää sukulaisia vielä ennen etelään paluuta. Kovastipa nuo kaikki yrittivät saada mua jäämään sinne pohjoisen asukiksi, mutta minä poika päätin kuitenkin seurata edelleen mamia.

Eläinlääkärissä jouduin nuorempana vierailemaan hieman ikävissä merkeissä. Multa kun ei nuo maitohampaat meinannu irrota ei sitten millään. Niinpä sitten tammikuussa -00 emäntä kiikutti mut Anjalaan eläinlääkärille, joka pisti mua neulalla ja sen jälkeen olinkin ihan tokkurassa. Oudosti oli hampaat kadonnu sillä aikaa kun siinä pöydällä nukuin...Mutta voi sitä huutoa eläinlääkärin eteisessä kun aloin heräillä:)Mä päätin hiukan lauleskella niille aikani kuluks kun pääkin tuntui vielä hiukan huteralta. Eläinlääkäri-täti selittikin emännälle, että mulla oli olo kun humalaisella.HIK!

Kesällä 2000 pääsinkin sitten taas pitkäksi aikaa lappiin. Oltiin siellä melkein kuukaus kun isännän ja emännän kesätyötkin sattuivat loppumaan silleen sopivasti hyvissä ajoin ennen opiskelujen alkua. Kesällä lapissa vaan lentelee niitä pieniä pirulaisia, sääskiä ja mäkäräisiä, ihan kiusaksi asti. Onneksi keksittiin, että hevosille tarkoitettu Tallipoika piti sääsket loitolla mustakin. Sain siten rauhassa juoksennella pihalla. Ja Inarijärven rannalla on vielä hauska mökkikin, jonka piha piirissä sain nuuhkia ja haistella ihan rauhassa, eikä kukaan ollut koko ajan huhuilemassa minua näkyviin. Yhden pahan mokan kyllä sillä reissulla tein...sinä päivänä kun oltiin pois lähdössä, eksyi Inarin talon pihalle kolme poroa. En kerta kaikkiaan pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan karkasin perään. Iso ja komea hirvas jäikin juoksemaan eteeni ja kirmailin sen perässä kauas Juutuan rantaan. Vihdoin poro sitten käänsi juoksunsa takaisin tutulle tielle ja siellä havaitsin hätääntyneen emännänkin. Johan mäkin olin aivan läkähdyksissä, joten emännän luokse kipin kapin. Torunu se ei mua kyllä yhtään (kun kuulemma turhaahan se ois ollu kun itse omatoimisesti palasin), mutta äänestä ja olemuksesta aistin kyllä sen hädän. Pitää kai seuraavalla kerralla antaa porojen olla rauhassa ja pysyä mamin luona.

Takaisin turinoiden pääsivulle