|
Back to the main page Back to Stories |
|
Ikilämpö
> osa 2. > Ystäväni,
rakastettuni luku 1
2
3
4
5
6
7
8
9 |
|
8.
luku Kenjirou: Kath Sugaman,
yleisimmin Liskon, vastausten tyrehtyessä hiljalleen, huomasin Saramilin
aloittaneen miekkatanssinsa. Hymyilin huvittuneena. Pienen haltian
sulavan liikehdinnän seuraaminen kieltämättä oli kiinnostavaa. Lisäksi arvelin
vihreäihoisen miehen näkevän Saramilin katanansa kanssa ensimmäistä kertaa. Vaikenin ja jäin itsekin seuraamaan
opetusesitystä. Lisko oli tullut asekoululle heti aamusta
vaalean ja tumman haltian kanssa. Saramil oli esitellyt miehen minulle ja
olimme siitä asti keskustelleet japaniksi asiasta jos toisestakin. Nopea liikkeinen haltia pyörähti
yllättäen muutaman piruetin ja teki mutkikkaan isku- ja torjuntasarjan. Ovelaa. Muutamia tunteja ottaneet oppilaat eivät
muistaisi kiinnittää huomiota pyörähdysten tarpeettomuuteen. Sillä turhia ne
olivat olleet, tarkoituksellisen turhia ja näyttäviä. Saramil opetti menestyksekkäästi
oppilaitaan huomioimaan erilaisia asioita ja avarsi muutenkin heidän
tarkkailukykyään. Käänsin katseeni Liskoon. Nuori mies
tuijotti mustahiuksista haltiaa typertyneen ihaileva ilme kasvoillaan. Hymyilin huvittuneena. Liskon kannalta
asiaa tuskin auttoi se, että Saramililla oli yllään ainoastaan joustavat
farkut, jotka myötäilivät hänen kehoaan kuin hansikas.
Haluaisikohan haltiakaksikko ostaa pienen yritykseni minulta joskus?
Heille myisin asekouluni varsin mielelläni. * Lisko: Minä olin tiennyt
Saramilin taitavaksi miekan käytössä, mutta tämä oli jotakin mitä en ollut
osannut odottaa. Haltian sulava liikehdintä sai hänen
liikesarjansa näyttämään aivan tanssilta. Katselin kuinka miehen jäntevät
lihakset piirtyivät esiin. Haluaisikohan hän tanssia joskus minulle? Ravistin itseni irti unenomaisesta
tilastani ja katsahdin hieman nolona Kenjirouta. Vanhus näytti huvittuneelta.
Epäilin hänen huomanneet päiväunelmointini. Pyysin vaimealla äänellä anteeksi
ajatusteni harhautumista ja hän hyväksyi anteeksi pyyntöni. Hymyillen Kenjirou nousi ylös, ja
yllätyksekseni hän haasvoi Saramilin ottelemaan kanssaan. Kaksikosta näki, että he nauttivat
kamppailustaan, jonka teknisiä hienouksia en harjaantumattomana osannut
eritellä. Annoin ajastusteni harhailla. Olin
aiemmin aamulla muistanut Adamin hopeiset korvarenkaat, ja kuinka nuorukainen
oli sanonut korujen vahvistavan suhteemme. Olin muutaman kerran ennenkin
miettinyt, haluaisinko pyytää Lendiä ottamaan hopearenkaat vastaan. Saramilin
mukanaolo sai minut kuitenkin luopumaan ajatuksesta. Halusin vahvistaa suhteeni molempien
haltioiden kanssa ja kolmansien korvakorujen hankkiminen ei kuulostanut
sopivalta. Tarvitsisimme jonkin toisen tavan... Länsimaalaiset avioparit vaihtoivat
sormuksia – ainakin teoriassa. Ehkä sormukset sopisivat myös meille. Ajatus
ei ainakaan kuulostanut kehnommalta. Silmäilin joutilaasti Lendiä. Vaalea mies
istui sivummalla, oppilaiden kera. Ehkä saisin houkuteltua molemmat haltiani
jo tänään katsomaan sormuksia. Ainakin voisin esittää idean heille, vaikka
emme koruliikkeisiin lähtisikään. * Lendi: Katsoin kummastuneena Liskoa.
Vihreäihoinen ihminen oli juuri puhunut suhteemme vahvistamisesta
sormuksilla. Miksi meidän suhteemme tarvitsisi
vahvistamista? Vilkaisin Saramilia. Pieni haltia näytti lievästi huvittuneelta ja samalla myös hämmentyneeltä. ”Mitä mieltä te tästä ajatuksesta
olette?” Lisko tiedusteli meiltä. ”Sinä tarkoitat suhteen vahvistamisella
ikään kuin avioliittoa?” varmistin, ja ihminen näytti häkeltyvän ajatuksesta. ”Ei se aivan sama asia olisi, mutta
lähellä kuitenkin”, hän myönsi. ”Lisko. Avioliitot solmitaan lasten
hankintaa varten”, sanoin. ”Ja kun me kaikki kolme olemme miehiä...”
Vaikenin. Liskon ilme kertoi, että hän oli tietoinen näkökannastani. ”En minä ehdottanut, että me naimisiin
menisimme”, ihminen totesi pisteliäästi. ”Suostu tähän, Lendi. Minun
mielikseni”, hän pyysi ja hyväili samalla käsivarttani. Suljin silmäni. ”Kolmiliitot ja muut ’erikoisemmat’
suhteenmuodostustavat eivät ole harvinaisia Tarikairiksen haltioiden
keskuudessa”, Saramil kommentoi, pysyteltyään siihen asti vaiti. ”Eivätkö?” Lisko kysyi kissamaiselta
haltialta, jättäen käsivarteni rauhaan. Epäilin, että ihminen olisi käynyt
tunkeilevaksi, jos olisin vastustellut pidempään eikä Saramil olisi
keskeyttänyt häntä. ”Eivät. Eikä haltioilla ole varsinaista
avioliittoakaan”, tumma mies selitti tyynesti. Rypistin kulmiani. ”Ei ole avioliittoa?” ”Teoriassa järjestelmä on erilainen,
mutta käytännössä ei kai juuri ole eroa”, Saramil selvensi harteitaan
kohauttaen. Nyökkäsin. ”Te ette vieläkään ole kertoneet
suostutteko te tähän suhteen vahvistamiseen vai ette”, Lisko kärtti. ”Kyllä se minulle käy”, siro haltia
totesi, näennäisesti asiaa pohtimatta. Epäröin. Ajatus ei kuulostanut
hullummalta, mutta... Miksi kaikesta piti aina päättää heti? ”Kath, anna Lendin miettiä asiaa tämä
päivä”, Saramil käski lempeästi puolisoamme. Hän sai varsin ehdottoman
komentonsa kuulostamaan pyynnöltä, vaikka lievä pohjavire hänen sävyssään
antoi ymmärtää, ettei vastaan väittämisestä seuraisi mitään hyvää. Se oli oikeastaan
jokseenkin yleistä hänelle – silloin kun yleensäkään vaivautui käskemään
yhtään mitään. Lisko tuijotti siropiirteistä haltiaa
hetken, mutta suostui sitten huokaisten. Olin helpottunut, kun saisin edes vähän
miettimisaikaa. * Saramil: Kathin kuvaillessa
koruliikkeen myyjälle varsin yksityiskohtaisesti millaista sormusta hän etsi,
silmäilin melko hajamielisesti laatikoita, joissa oli sormuksia. Eräs – käsittääkseni valkokultainen –
sormus kiinnitti huomioni ja siirtyessäni eteenpäin katseeni alkoi pian
harhautua sen suuntaan. Lopulta annoin periksi ja osoitin limittäisistä
sahalaitaisista lehdistä muodostettua sormusta vierelläni seisovalle
Lendille. ”Mitä sanot tuosta?” Annoin hänen miettiä vastaustaan rauhassa
ja aloin katsella näkisinkö mitään hänelle sopivaa. Olin jo käytännössä
päättänyt, että ostaisin sen lehtisormuksen, ellei Lendillä tai Kathilla
ollut mitään sitä vastaan. Koska sormuksen reunat eivät olleet
tasaisen kiinteät – kuten sormuksissa yleensä – se ei tuonut mieleeni
kahleita. Se oli mukavan kevyenoloinen. Lisäksi pidin sen yksinkertaisesta
lehtikuvioinnista, vaikka se tuskin oli mikään ihme. Epäilin, ettei sen puoleen Lendi kuin
Kathkaan päätyisi edes etäisesti sormustani muistuttavaan koruun. ”Luulen, että se sopisi sinulle”, pitkä
ystäväni totesi. Nyökkäsin. Niin olin arvellutkin. Kun puolisomme viimein oli tutkinut
kaikki sormuslaatikot ja todennut, ettei liikkeessä ollut hänen etsimäänsä
kaltaista sormusta, näytin hänelle oman valintani. Kuinkakohan taipumaton Kath aikoi olla
sormuksensa suhteen? Virnistin mietteissäni. Saattaisimme joutua teettättämään hänen
sormuksensa. Valitettavasti Kath vain ei osannut piirtää, joten en voisi kuin
sääliä sitä parkaa, jolle hän selostaisi millaisen sormuksen hän aivan
täsmälleen halusi. Vihreäihoinen ihminen rypisti otsaansa.
”Minä ajattelin keltakultaisi sormuksia kaikille, mutta ehkä tuo sopiikin
sinulle paremmin”, hän totesi hetken kuluttua. Hymyilin ja pyöritin silmiäni kohti
kattoa. ”Oletko sinä varma, että haluat juuri
tuon? Joudumme käymään muissakin liikkeissä”, puolisomme tiedusteli,
vilkaisten myyjää äkäisesti, ikään kuin olisi tämän vika, ettei Kath löytänyt
tästä liikkeestä haluamaansa sormusta. ”Kyllä minä olen varma”, vastasin kulmiani
kohottaen. Lendi hymyili meille lempeästi. Silmäkulmastani huomasin, ettei meitä –
tai oikeammin Kathia – palvellut koruliikkeen myyjä osannut päättää halusiko
hän heittää meidät ulos, hymyillä vai tehdä jotain muuta. Emme kai me nyt niin pahoja olleet?
Emmehän? * Lisko: ”Lähdemme huomenna
katsomaan asuntoja”, ilmoitin haltioilleni, pyöritellen samalla Lendin
leveää, geometrisin kuvioin koristeltua sormusta haltian pitkässä sormessa. ”Asuntoja, Kath?” Saramil uteli
vaimeasti. ”Niin. Ajattelin, että muuttaisimme
kommuunilta jonnekin, missä asuisimme vain keskenämme”, selitin. He olivat kumpikin hiljaa ja tunsin kuinka kauhu alkoi nostaa päätään hitaasti. Entä jos he eivät haluaisikaan muuttaa? ”Mitä mieltä te olette asiasta?” kysyin hieman
epävarmana. Saramil katsahti minua. ”Minulla ei ole mitään sitä vastaan,
oikeastaan. Minulle ei ole väliä missä asumme”, pieni haltia totesi
pehmeästi. Rentouduin hieman. ”Voisit silti opetella keskustelemaan
asioista, ennen kun vain ilmoitat päätöksesi”, tumma mies lisäsi lempeästi.
”Tuskin se sinua vahingoittaisi.” Katselin huvittunutta hymyä, joka
leikitteli kissamaisen haltian kasvoilla. Kai hän oli oikeassa. Hetken hiljaisuuden jälkeen varmistin,
ettei heillä kummallakaan ollut mitään muutto-ideaa vastaan. Saramil pysyi kannassaan, mutta Lendi ei
vaikuttanut järin ihastuneelta ajatukseen. ”Anna minun miettiä asiaa, Lisko”, vaalea
haltia pyysi. Huokaisin. ”Hyvä on. Mutta voimme varmaan silti
käydä katsomassa asuntoja, joita välittäjäni löysi.” Jo suuni avatessani tiesin, että minä
raahaisin hänet vaikka väkisin mukaamme. Lendi voisi aivan hyvin miettiä
samalla, kun kävisimme tutustumassa asuntoihin. 8.
luku |