|
Back to the main page Back to Stories |
|
Ikilämpö
> osa 2. > Ystäväni,
rakastettuni luku 1
2
3
4
5
6
7
8
9 |
|
3.
luku Cat
(Saramil): Nojasin kevyesti
seinään ja tutkiskelin vielä parantumatonta haavaani. Faemel oli ollut
oikeassa... Kaikesta päätellen minun olisi todellakin pitänyt syödä enemmän.
Tiesin, että vamma oli nyt hieman parempi, mutta vielä kaukana täydellisestä
parantumisesta. Huokaisin kevyesti ja käänsin huomioni
vielä nukkuvaan Kathiin. Miehen hengitys alkoi kuitenkin keventyä ja arvelin
hänen heräävän pian. Puolihuolimattomasti korjasin ympärilleni
kietomani peitteen laskoksia. (Hän herää kohta. Suunnilleen... kolme...
kaksi... yksi... nyt.) Mies avasi silmänsä ja katsoi meitä. Hymy
kohosi hitaasti hänen unisille kasvoilleen. Jäin ihailemaan huulia, jotka tiesin
pehmeiksi ja jostain mieleni pohjalta kohosi muisto hänen yksilöllisestä
maustaan. (Cat, katso, taivas on vihreä...) Hmm, niinpä. (...Tämä ei toimi, tiedätkö...) Ihan hyvinhän tämä. Kath venytteli ja nousi ylös. Oikein hyvin. (CAT!) Niin? (Lopeta jo. Hän on Lendin.) Tosiaan... Olin unohtaa... Ainahan me voimme tap-... (Ei todellakaan...) Kunhan vitsailin. Minä pidän hänestä. Ajatuksesi harhailevat. (Hmm?) Miksi sinä saat tuijottaa hänen alastonta
kehoaan, mutta minä en? (Ai...) Vihreäihoinen mies veti ylleen
läpinäkyvän, kyyhkynharmaan aamutakin, jonka vain siihen kirjottu punainen
lohikäärme teki säädylliseksi. ”Huomenta, Saramil”, hän toivotti vaimeasti. Käänsimme katseemme hänen kasvoihinsa ja
hymyilimme hänelle nopeasti. Kath näytti ilahtuneelta. ”Onko Lendi
suihkussa?” mies tiedusteli. Pudistin päätäni. Hän nyökkäsi ja lähti huoneesta. Mieleeni kohosi muisto: vesipisarat
hyväilivät Kathin ihoa, hänen seistessä suihkun alla. Tuntiessaan
kosketuksemme hän avasi silmänsä ja hymyili...
(Anna kun kerron sinulle tarinan, Cat. Hmm, tarvitsen käsiä tähän...
Kas noin. Tee vain ohjeideni mukaan...) Annoin käsieni punoa eteeni monimutkaisia
kuvioita ja keskityin niiden korostamaan tarinaan. Kuitenkin mieleni
taustalle jäi kuva kylpevästä Kathista, eikä selvästi kuuluva veden kohina
auttanut asiaa yhtään. * Lisko: Kuivasin itseni ja
kiedoin aamutakin jälleen ylleni. En tiennyt kuinka pysyvä Saramilin ottama
edistysaskel oli, mutta iloitsin kuitenkin siitä, että hän oli hymyillyt ja
niin ollen muodostanut ihmismäisen ilmeen. Tämän aamuista hymyä ennen hän oli
ilmehtinyt pääasiassa kissamaisin ilmein tai ollut ilmeetön. Tassuttelin takaisin Lendin huoneeseen ja
pieni haltia puikahti samalla oven avauksella olohuoneeseen edelleen
peitteeseensä kääriytyneenä. Rypistin otsaani Saramilin äkilliselle
viehtymykselle peitteitä kohtaan. En ollut koskaan aiemmin nähnyt häntä
peittoon kietoutuneena ja hän nukkuikin usein ilman peittoa. Puin vaatteet päälleni. Eilisiltainen huoleni Saramilin
terveydentilasta oli lieventynyt hieman, mutta päätin silti ottaa häneltä
verinäytteen analysoitavaksi. Astelin keittiöön, ohimennen pistin merkille ystäväni
majoittuneen parvekkeelle, ja etsin kommuunin yhteisestä jääkaapista
aamupalani. Olin jo jonkin aikaa miettinyt Lendin jääkaapin äänilukon
vaihtamista johonkin vähemmän hankalaan, sillä nykyisen sai auki ainoastaan
Lendin äänitunnisteella. Keitin itselleni teetä ja istuin pöydän
ääreen. Myös Saramil halusi varmaan aamupalaa. Kävelin parvekkeelle. ”Haluaisitko
jotakin syötävää, vai tarjosiko Lendi sinulle jotakin aiemmin?” kysyin
pieneltä haltialta. ”Kiitos, mutta söimme jo aiemmin. Tee kyllä maistuisi silti”, Faemelin uninen ääni tiedotti jostakin peitteen laskoksista. Nyökkäsin. Keittämäni teevesi riittäisi
hyvin meille kaikille. Saramil seurasi minua keittiöön ja
asettui teensä kanssa lattialle istumaan, nojaten selkänsä seinää vasten.
Piskuinen lohikäärme kömpi peitteen sisältä ja kulki haltian käsivartta
pitkin kapealle ranteelle ja siten mukavasti teen ääreen. Siemailin omaa juomaani. Minulla ei ollut
kiirettä. Vielä. ”Saramil, ajattelin ottaa sinulta
verinäytteen. Suostuisitko?” kysyin ja katselin häntä. Mies kohautti harteitaan melko
välinpitämättömästi. Ele oli minulle tuttu menneisyydestä.
Saramil oli usein – minun tiedusteltuani häneltä muodollista lupaa johonkin
lääketieteelliseen tutkimukseen – vastannut: ”Kuten haluat, Kath”, ja
korostanut sanomaansa harteitaan kohauttamalla. Hymyilin. ”Hoidan sen heti, kun olen
syönyt.” Haltia nyökkäsi vastauksena ja hätisti
pienen lohikäärmeen pois ranteeltaan. Faemel näytti juoneen melkein puolet
Saramilin teestä. Pudistin huvittuneena päätäni. En
ymmärtänyt, mitä he kaksi tekivät juomallaan nestemäärällä. Syötyäni hain tarvikkeet verikoetta
varten. Vedin tuolin haltian vierelle ja pyysin
häntä ojentamaan toisen kätensä minulle. Tottuneesti mies noudatti pyyntöäni,
tukien kätensä reittään vasten. Asennon muutos sai peiton valahtamaan pois
toiselta olkapäältä, paljastaen samalla osan verhoamatonta rintakehää. ”Miksi kuljetat tuota peitettä
ympäriinsä?” tiedustelin, osoittaen sanani haltialle, vaikka arvelin saavani
vastauksen Faemelilta. ”Se tuntuu Catista mukavalta”, lohikäärme
kertoi, istuen miehen paljaalla olkapäällä. Saramil väläyti huvittuneen hymyn. Olin tipahtaa tuoliltani silkasta
hämmästyksestä, todistaessani jo toista hymyä tänä aamuna. Ilmeeni johdosta pieni hymynkare jäi
leikittelemään haltian toiseen suupieleen. Naurahdin hänelle ja aloitin verikokeen
valmistelut, yrittäen keskittyä näytteen ottamiseen Saramilin hymyn sijaan. Verikokeen jälkeen keräsin tavarani ja
kiirehdin ehtiäkseni bussiin. Inhosin julkisia kulkuvälineitä, mutta oman
auton puuttuessa juoduin tyytymään niihin. Tutkisin näytteen heti, kun töissä
sattuisi sopiva tauko. Kohautin harteitani. Ensimmäinen sopiva
tilaisuus olisi viimeistään ruokatunnilla... * Lendi: Palasin lenkiltäni ja
jouduin jo eteisessä pyörremyrskyä muistuttavan Varpun piirittämäksi.
Määrätietoisesti nainen kiskoi minut hieman syrjemmälle. ”Mitä Saramilille on tapahtunut? Liskon
selostus oli... epämääräinen”, hän tivasi minulta. ”En tiedä. Hän ei puhu, eikä Faemel
kertonut paljoa”, totesin tyynesti, tietämättä mitä minä voisin hänelle
kertoa. ”Sinä tiedät takuulla enemmän kuin minä,
ellei Lisko salaa tätä juttua sinultakin.” Tunsin keveän kosketuksen ristiselässäni
ja hätkähdin sitä hieman. Faemel lennähti ohitseni Varpun kasvojen
eteen. Nainen ojensi kämmenensä laskeutumisalustaksi. ”Huomenta, ötökkä”, hän toivotti
lohikäärmeelle mieltyneesti. ”Haluatko kertoa minulle edes jotain Saramilin
nykytilasta? Lendi väittää, ettei tiedä mitään...” ”Ei hän tiedäkään”, Faemel vastasi
huvittuneena. Vilkaisin olkani yli ja katsahdin
takanani seisovaan Saramiliin. Hän oli edelleen kietoutunut peittoonsa ja
silmiini hän näytti melkein lapselta. ”Sinä siis haluat valaista tilannetta
meille molemmille...”, Varpu maanitteli, mutta vaikeni huomatessaan
Saramilin. ”Huomenta sinullekin”, nainen sanoi, kuulostaen huomattavan
nololta. Vastauksena tumma haltia virnisti hänelle
nopeasti. Varpu asettui istumaan keittiön pöydän
ääreen, pidellen lohikäärmettä edelleen kämmenellään. ”Istukaa seuraan,
pojat”, nainen kehotti. ”Tämä juonikas otus aikoo kai kertoakin jotain.” Istuin vapaalle paikalle. Olin jopa
hieman utelias sen suhteen, mitä lohikäärme aikoi paljastaa. Tuskin sen
enempää kuin minulle ja Liskolle aiemmin, mutta Faemelistä ei voinut olla
koskaan aivan varma. Saramil istuutui viereiselle tuolille,
melko lähelle minua. Vilkaisin häntä kummeksuen. Saramil
istumassa vapaaehtoisesti tuolilla? ”Hmm, tilanne on nyt parantunut hieman
siitä, mitä se pahimmillaan oli. Me olimme silloin erään kulkuriklaanin
luona, eikä Saramil suostunut syömään juuri mitään”, Faemel aloitti, nauttien
selvästi huomion keskipisteenä olosta. Tunsin siron haltian nojautuvan kevyesti vasten olkaani. Katsahdin häntä, yllättyneenä tästä läheisyyden hausta. En liikahtanut asennostani, Saramil näytti siltä, että nukahtaisi pian. ”Kulkurit nimesivät hänet Catiksi, osaksi
hänen kissamaisen käytöksensä johdosta, osaksi niiden rottien vuoksi, joita
hän heille usein toi. Cat toimi klaanissa rotanpyytäjänä. Kerran jahdin
jälkeen, kun olimme palaamassa leirille, jotkut jengiläiset alkoivat
ammuskella toisiaan”, lohikäärme vaikeni hetkeksi. ”Me olimme juuri suoraan tulilinjalla ja
Cat sai luodin jalkaansa, jonkun nulikan ammuttua pahasti maalistaan ohi.
Sitä ennen hän kuitenkin pelasti mukanamme olleen nuorukaisen hengen.
Leirissä paikallinen lääkäri poisti luodin, mutta Cat ei ole – vieläkään –
parantunut vammastaan.” ”Jäimme leiriin vielä muutamaksi
päiväksi, kunnes Cat alkoi sähistä ventovieraille ohikulkijoille syyttä
suotta. Viimeinen pisara oli, kun hän vietti aikaansa erään auton katolla ja
sähisi kyseisen ajoneuvon omistajalle. Saatuani tilanteesta tarpeekseni, minä
sain raahata hyvin vastahankaisen Catin tänne”, Faemel virnisti. ”Kuvitelkaa
vetävänne perässänne rekkaa, joka on täydessä lastissa ja sen käsijarru on
pohjassa. Siten saatte hyvän kuvan urakastani.” ”Ihanko totta?” Varpu henkäisi. Hymyilin Faemelin kertomalle tarinalle.
Käytännössä nainen sai pelkkiä yksityiskohtia ilman kokonaiskuvaa. Siirsin huomioni olkaani nojaavaan
haltiaan. Hän oli nukahtanut huomaamattani. ”Vien Saramilin nukkumaan”, ilmoitin ja
nostin varoen hänet syliini. Hänen kantamisestaan alkoi tulla tapa minulle. * Varpu: Katselin uteliaana
Lendin olkaa vasten nukkuvaa Miliä. Vaalea mies salli harvoin kenenkään –
nykyään Liskoa lukuunottamatta – koskea itseensä. Mil oli ollut aina poikkeus
tähän sääntöön. Siro haltia kuitenkin tiesi ystävänsä
tuntevan olonsa epämukavaksi liiallisen läheisyyden kohteena, joten hän ei
kovin usein kiehnännyt Lendissä kiinni. Virnistin huvittuneena. Haltioista olisi
saanut mitä mainioimman kuvan... Olisipa ollut kamera mukana! Harkitsin hetken ryntääväni hakemaan
omaani, mutta olisin menettänyt luultavimmin sekä kuvaustilanteen, että
tarinan. Seurasin syrjäsilmällä kaksikkoa,
Faemelin kertoessa tarinan loppuun. Lendi varoi liikkumasta, jottei olisi
herättänyt pienempää miestä. Mil oli kietoutunut peittoon ja hänen
laihtumisensa korosti jo valmiiksi suuria silmiä. Kokonaisvaikutelma toi
mieleen eksyneen lapsen. Minä halusin tilanteesta ainakin jonkin
luonnoksen, vaikken valokuvaa saisikaan. Tarinan loputtua Lendi nosti keveästi
Milin syliinsä ja ilmoitti hieman suojelevaan sävyyn vievänsä hänet
nukkumaan. Leukani oli loksahtaa polviin, kun mies
ei kantanutkaan ystäväänsä tämän omaan huoneeseen. Sen sijaan Lendi suuntasi
huoneeseen, jonka jakoi tätä nykyä Liskon kanssa. Virnistin likaisille ajatuksilleni. Hyh hyh, minä. Lendi oli yhdessä
vihreäihoisen lekurin kanssa ja Lisko oli heistä kahdesta todennäköisempi
pettämään toista. Craw osaisi silti arvostaa tilanteen
monitulkintaisuutta. Näppäilin puoliörkille tilanteen lyhyesti
kuvailevan viestin ja huomasin olkapäälläni istuvan Faemelin hihittävän
hysteerisenä. ”Mille sinä naurat, ötökkä?” kysyin
lohikäärmeeltä, teeskennellen äkäistä. ”En millekään”, hän vakuutti
yliviattomasti. Virnistin hänelle. ”Oletan saavani
satikutia, jos levittelen tätä eteenpäin”, totesin. ”Levittelet tarkalleen ottaen mitä?” ”Liselle varmaan hyppisi riemusta
kuullessaan jutun uusimmasta käänteestä”, sanoin ironisesti. Laskin Faemelin pöydälle. ”Minun täytyy lähteä
kohtapuoliin, ötökkä, joten sinä voit yrittää vakoilla heitä”, sanoin ja
läksin eteiseen. ”Toki, toki. Kerron sinulle kaikki
mehevät yksityiskohdat heti, kun palaat”, kuulin Faemelin ilmoittavan
perääni. Nauroin hänelle huvittuneesti. Lohikäärme
oli parhaimmillaan erittäin hauskaa seuraa. Mahtaisinkohan saada jostain oman? * Lisko: Analysoin Saramilin
verikoetta ja pelkäsin testitulosten kertovan, että haltialla olisi sittenkin
jokin sairaus. Nykylääketiede pystyy parantamaan melkein
mitä tahansa. Melkein mitä tahansa, mitä on tutkittu
tarpeeksi. Entä jos haltian sairaus ei olisikaan täältä, vaan hänen
kotimaailmastaan? Tärisevin käsin katsoin tietokoneeni
näytölle ilmestyviä lukusarjoja. Toivoin koko sydämestäni, että veriarvot
täsmäisivät edellisten kanssa. Toiveeseeni vastattiin. Mutta...
Silmäilin huolissani Saramilin ”villejä arvoja”, jotka poikkesivat
normaaleista. Jos mies oli sairas, se oli jotain hänen
magiaansa liittyvää, enkä siis voisi tehdä asialle mitään. Minun olisi parasta kysyä asiaa
Saramililta. Myöhemmin samana päivänä sain kuulla
Faemelillta, että suurella nestemäärällä saattoi lisätä ainakin
väliaikaisesti olennon magiatasoa. Lohikäärme mainitsi asialla olevan jotakin
tekemistä jonkin veden osan kanssa. Koska Saramil ei ollut saanut kaikkea
tarvitsemaansa energiaa ruoastaan, hän korvasi sen juomalla vettä ja saaden
siten lisää energiaa magiastaan. Pääasiassa kyse siis oli ravinnon
puutteesta ja siitä, että haltia oli käyttänyt kehonsa energia varastojaan
liiaksi niiden äärirajoilla. Sen sentään pystyisi korjaamaan, melko
ongelmattomastikin vielä. * Varpu: Kiirehdin
maalaustarvikkeineni ulos metrosta ja juoksin niin nopeasti kuin vain pääsin
kohti suurehkoa kahvilaa, jossa minun oli määrä tavata asiakkaani. Irvistin. Ikäloppu neiti Grünewald ei pitänyt minusta, eikä ainainen myöhästelyni auttanut asiaa. Hän
kuitenkin piti maalaustyylistäni, joten hän sieti minua. ”Anteeksi myöhästymiseni”, pahoittelin
näön vuoksi. ”Tyttö, sinä olet aina myöhässä”, hän
motkotti. Olisin halunnut haistatella hänelle,
mutta hillitsin itseni. Tarvitsin tästä urakasta tulevat rahat elämiseen. Jatkoimme keskustelua maalauksista, jotka
hän halusi minun maalaavan. Kuuntelin hajamielisesti Grünewaldin puhetulvaa
ja pyörittelin mielessäni aamuista näkymää: Lendi kantamassa Miliä sylissään. Olisin halunnut alkaa luonnostella elävää
mielikuvaani heti, mutta jouduin odottamaan kunnes pahansisuinen vanhaneiti
olisi saanut ikuiset puheensa yksityiskohdista loppuun. Vihdoin neiti kuitenkin lähti. ”Minä
odotan saavani maalaukset sovittuun päivämäärään mennessä”, hän sanoi
hyvästiksi, ennen kuin purjehti ulos kahvilasta. Huokasin. En pitänyt Grünewaldista, en
sitten yhtään. Nopeasti etsin luonnoslehtiön laukustani.
Nyt pääsisin vihdoin piirtämään haltiaystäviäni. Olin ajatellut kuvata Milin hereillä,
nukkumisen sijaan, ja ehkä lisätä Lendin huolehtivaan ilmeeseen seksuaalisen
pohjavireen. Kuvasta tulisi herkullinen. Siitä olin
varma. * Lisko: Katselin Saramilia. Haltia ei vieläkään puhunut, mutta hän oli saanut takaisin intonsa laittaa ruokaa. Nyt hän hääri keittiössä ja valmisti herkullisen tuoksuista ateriaa. Elekielellä siro haltia oli saanut
Lendinkin mukaan ruoanvalmistukseen. Vaalea haltia oli päätynyt suolistamaan
joukkoa kuolleita rottia, jotka kaksikko oli pyytänyt aiemmin päivällä. Annoin katseeni liukua tumman miehen yli.
Miksi hän oli lähtenyt vaellukselleen? Tiesin, että minun olisi pitänyt tietää
syy ainakin osittain... Mistä minä olisin saanut sen tiedon?
Faemel ei ollut paljastanut mitään, eikä kukaan muu tiennyt syytä. Siirsin katseeni Lendiin. Jos ajattelisin
jotain muuta, niin ehkä saisin palautettua mieleeni, kuka olisi voinut
vihjaista tietävänsä syyn Saramilin etääntymiseen. Seurasin vaaleaa haltiaa hetken. Hänen
vaivattomista liikkeistään näki, että mies käytti lihaksistoaan paljon ja
monipuolisesti. Sama viehkeä keveys oli myös pienen haltian tavassa liikkua. Huokaisin syvään. Tiesin, että itse olin
– enimmäkseen laiskuuttani – jättänyt oman liikuntani vähemmälle viime
aikoina. Valittaminen ei kuitenkaan auttaisi asiaa. Joutuisin tarttumaan
itseäni niskasta, mikäli mielisin muuttaa asian laidan. Tai ehkä voisin pyytää haltiakaksikkoa
patistamaan minua harjoittamaan tai-chita useammin. Kiinnitin huomioni takaisin Lendiin ja
Saramiliin. Kaksi niin erilaista ja kuitenkin samankaltaista persoonaa. Rypistin otsaani, kun huomasin siron
miehen näyttävän jotenkin erilaiselta. Tarkastelin häntä ja Saramil kääntyi vastaamaan
katseeseeni. Välähdyksenä tajusin, ettei haltialla enää ollut ryppyjä, jotka
olivat tuulleet hänen poissaolonsa aikana. Palautin takaisin mieleeni pohdintojeni
alkuperäisen aiheen, Saramilin etääntymisen syyn etsinnän. Tiesin, että
vastaus oli jossakin aivan lähellä. Kunhan vain saisin palautettua sen
mieleeni... ”Lisko, vietkö tämän tarjottimen
huoneeseemme?” Lendi tiedusteli vaimeasti. Rypistin otsaani. Kesti lyhyen hetken
ennen kun ymmärsin mitä mies pyysi. Nyökkäsin hänelle. ”Tietenkin.” Vein näennäisesti lukemani kirjan sekä
tarjottimen, jolla annoksemme olivat, Lendin huoneeseen. Asetuin Lendin kanssa futonille istumaan.
Saramil istuutui eteemme lattialle. ”Amber”, henkäisin kesken aterian, kun
taideopiston opettajattaren nimi juolahti mieleeni. Amber oli kertonut
minulle, syyn Saramilin lähtöön. Molemmat haltiat katselivat minua
kummissaan. Hymyilin heille rauhoittavasti. ”Ei se
ollut mitään, muistin vain juuri erään asian.” Amber oli sanonut, että Saramil tunsi itsensä
kolmanneksi pyöräksi minun ja Lendin seurassa, nyt kun olimme aloittaneet
suhteemme. Minun pitäisi keskustella Saramilin
kanssa asiasta. ”Etkä ilmeisesti aio kertoa enempää”,
Lendin lautasta ryövännyt Faemel huomautti. * Varpu: Kiiruhtaessani sisään
olin törmätä keittiötä siivoavaan vaiteliaaseen Miliin ja luonnoslehtiöni
lipesi käsistäni lattialle. Kun pieni kissamainen haltia jäi
katselemaan jalkoihinsa uteliaana, seurasin hänen katsettaan. Olin voihkaista
ääneen huomatessani lehtiöni auenneen juuri Lendistä ja Milistä piirtämäni
varsin runsaasti muokatun lyijykynäpiirroksen kohdalta. Kuvassa vaalea haltia katseli nälkäisesti sylissään kannattelemaansa Miliä, joka oli kietonut kätensä omistavasti hänen kaulansa ympärille. Oikeastaan se oli varsin siivo toteutukseltaan – paljon siivompi kuin se piirros, joka roikkui minun ja Conradin huoneen seinällä. ”Sinun ei ehkä kannata näyttää tuota
Lendille”, Faemel totesi kuivahkosti. En ollut huomannut lohikäärmeen tuloa. Kohotin katseeni tummaan haltiaan. Hän
katseli minua varsin huvittunut ilme kasvoillaan ja kumartui sitten nostamaan
lehtiöni lattialta. Onnistuin vain vaivoin kiittämään miestä,
koska olin niin helpottunut siitä, ettei hän ollut suuttunut. Kiiruhdin
huoneeseeni ja arvelin olevani varsin punainen väritykseltäni. En edes uskaltanut kuvitella mitä Lendi –
tai Lisko – sanoisi, jos näkisi piirrokseni haltiakaksikosta. No, Mil ei ollut näyttänyt pahastuvan.
Toisaalta, hän olikin heistä kolmesta huumorintajuisin. Jopa nyt. 3.
luku |