All images copyright (c) Pekka Siiskonen.
PRK:lle oli jossain vaiheessa ostettu vaneria radan rakennusmateriaaliksi, ja se oli Ekin työpaikalle varastoituna. Tavara piti saada pois, joten tein silloin toisen ehdotelmani moduuliradasta PRK:lle. PRK:n johtoryhmä ei ollut asiasta järin innostunut, eihän tässä ollut terästä eikä mössölevyä (Finnfoam). Sain kuitenkin luvan radan rakentamiseen, joten Ekin, Koskelan, Kullbergin, Peiposen, Korhosen, Saarikurun, ja Sulinin kanssa päätimme tehdä tästä juuri sellaisen kun meitä huvitti.
Eki oli rakentanut moduulien kokoonpanoa helpottavat jigit, ja kerhon penkkiporakoneeseen olimme tehneet jigin, jonka avulla saimme kansilevyjen porauksen helposti toteutettua. Näihin aikoihin oli kaupallinen ajattelu iskenyt myös PRK:n kantaviin voimiin. Kesken rakennusurakkamme tuli muuan kerhomme jäsen kovalla kiireellä purkamaan asetukset jotta hän pääsi poraamaan oman kaupallisen ratansa runkorakenteen tarvitsemiin putkenpätkiin reikiä. Kiire oli, jotta hän sai ratansa valmiiksi Äänekosken pienoisrautatiepäiville, jonne mekin kuvittelimme rataa rakentavamme. Koska Pihlajamaalle ei kuljetusta saatu järjestettyä, ei rataa Äänekoskella näkynyt, mutta useat kerholaiset olivat kyllä prameasti omilla osastoillaan paikalla.
Voi vain kuvitella, kuinka paljon risoi lukea Äänekoskella omaa osastoaan pyörittävän kerhon jäsenen artikkelia, jossa tämä ihmetteli, miksi PRK ei ollut paikalla.
Moduulit olivat 60 x 150 cm ja 75 x 150 cm kokoisia umpikantisia vanerilaatikoita. Rataan tehtiin neljä kulmapalaa ja siinä oli yksi asema ja piilopiha. Kiskotus tehtiin Rocon materiaalista ja kojetaulujen painikkeet olivat vanhoja suuria Esmin painikkeita. Painikkeet olivat valkoisia ja mustia, ja kojetaulua katsellessa tuli jotenkin harmonikan sormio mieleen. Harmonikasta tuli mieleen Lasse Pihlajamaa, ja siitä saatiin radalle nimi.
Radan tekemisen aikoihin oli VR juuri hankkinut ensimmäisen tietokoneohjatun asetinlaitteensa, ja ajattelimme Koskelan kanssa, että tehdäänpä tästäkin tietokoneohjattu. Tekemällä tästä täysin opastimin varustettu, ja osin tietokoneistettu ajattelimme että voisimme lämmittää tällä suhteita VR:ään, ja kenties vaikka käyttää rataa vaikka koulutustarkoituksiin. Muuan VR:n junasuorittajakurssi kävi aikoinaan katsomassa PRK:n ptp-rataa, koska siitä saattoi saada havainnolisen kuvan siitä, millaisesta asiasta puhelinyhteydellä hoidetussa junasuorituksessa itseasiassa oli kyse.
Rata rakennettiin melko nopeasti, ja tarkoitus oli tietokoneistaa se myöhemmin. Pihlajamaa esiintyi vain kerran julkisesti — Model-Expossa vuonna 198X(?).
Tietokoneharrastukseni alkoi tämän radan myötä! Koskela toimi takapiruna ja rataan kehitetty, Model Railroader -lehden artikkeleista vapaasti muokattu Computer / Model Railway Interface esiteltiinkin PRK:n järjestämillä 5. Pienoisrautatiepäivillä, vuonna 1987.
PRK:n johtoryhmä päätti kuitenkin myydä radan ennenkuin siihen ehdittiin tietokoneita asentaa. Rata hävisi kerholta nopeasti, ja seuraavan kerran kerholle mennessämme havaitsimme järjettömän tuhon! Ranskalaisen koulun bändi oli päättänyt juhlia kerhotilassamme, ja juovuspäissään oli tuhonnut kaiken minkä vain rikki saa, vitriinien lasit oli lyöty säpäleiksi, kaapit kaadettu, kerholla olleita pienoismalleja oli tuhottu. PRK selvitti tekoon syyllistyneet ja haastoi oikeuteen. Kerho arvioi tuhon suuruuden, ja oikeuden päätöksellä neljä Ranskalaisen koulun oppilasta määrättiin maksamaan puolet aiheuttamastaan tuhosta. Neljästä pojasta vain kaksi maksoi osuutensa. Nuorina rikoksen tekijöinä oikeus päätti olla muuten rankaisematta poikia. Sattuvasti yhden pojan sukulainen oli laamanni, ja tämä oli sanonut poikien tehneen tyhmästi tunnustaessaan tekonsa — oikeus oli siis tapahtunut!
Tämän jälkeen ei minulla ole enää ollut mitään uskoa oikeusvaltiokäsitteeseen!
Koska kerholla ei edelleenkään kaivattu relettä monimutkaisempia laitteita,
vietiin elektroniikka Tapiolan kerhoon, jossa sillä ohjattiin muutaman vuoden
ajan Tapiolan kerhorataa.