Lyhyt omistajaesittelyOlen Minna Turunen, syntynyt vuonna 1971 Pieksämäellä, josta muuttanut monen mutkan (mm. Hattulan, Rauman ja Äänekosken) kautta Saloon, missä viihdyin kymmenen vuotta. Loppuvuodesta 2008 elämä sitten heitti minut toiselle puolelle maakuntaa ja muutin Uuteenkaupunkiin - ja tarkemmin sanottuna Kalantiin. Tokon koulutusohjaajakurssin kävin vuonna 1997 Pieksämäellä ja harjoittelun jälkeen pätevöidyin vuonna 1998. Kurssin vetäjänä toimi Kauko Nenonen. Liikkeenohjaajakurssin kävin Ulvilassa Ilkka Stenin opissa vuonna 2001. Koirayhdistystoiminnassa olen ollut aktiivisesti mukana tavalla tai toisella siitä lähtien kun hankin ensimmäisen harrastuskoirani vuonna -95. Yhdistysten luottamustehtäviä olen hoitanut mm. Salon Seudun Palveluskoiraharrastajat ry:n hallituksen jäsenenä ja sihteerinä vuonna 2002 ja Islanninkoirat - Islandshundarna ry:n hallituksen jäsenenä ja sihteerinä vuodesta 2004. Toimin myös Varsinais-Suomen kennelpiirin tokotoiminnanohjaajana vuoden 2008, mutta muuttuneesta elämäntilanteesta johtuen en pystynyt jatkamaan tehtävässä kauempaa. Koulutusohjaajana toimin aina kun osaamiselleni on tarvetta, niin asuinpaikkakunnallani kuin muuallakin vaikkapa viikonloppukurssin muodossa. Tokossa kilpailemisen aloitin vuonna 1996 suomenlapinkoirani Kessen kanssa ja ehdimme kisata voittajaluokassa asti. Yhteinen taipaleemme kuitenkin valitettavasti tyssäsi tähän, Kessen ennenaikaisen kuoleman vuoksi. Kesse oli hyvin arka, se pelkäsi ääniä ja mm. käsien taputus tai tuulessa heilahtava kehänauhakin sai sen lukkoon. Muutoin se oli luonteeltaan hyvin kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, valitettavasti vain erilaiset pelot hallitsivat sen elämää. Seuraava tokokoirani oli islantilainen Reetu, jonka kanssa saavutimmekin suhteellisen nopeasti Suomen Tottelevaisuusvalion (FinTva) -arvon. Reetu on luonteeltaan oikea työkoira, aina valmis hommiin eikä siltä lopu tarmo kai koskaan. Sen halu tehdä töitä on niin suuri ettei se millään malttaisi odottaa käskyjäni vaan se tekisi mielellään odotettavissa olevat tehtävät niin pian kuin mahdollista. Tämän jälkeen tulikin koulutettavakseni haasteellisempi tapaus, Reetun poika Aake, joka isästään täysin poiketen omaa "pystykorvaluonteen". Metsästys- ja vahtiviettiä riittää ja motivointi keskittymistä vaativaan tokoon on ollut todella haasteellista. Itsenäisenä koirana Aake ei myöskään ole automaattisesti ollut erityisen miellyttämisenhaluinen joten monta kertaa olen saanut hieroa aivonystyröitäni sen vuoksi. Myös Aake on saavuttanut FinTva -arvon. Lisäksi olen joutunut perehtymään remmirähjäämisen poiskouluttamiseen, kun meille aikanaan muutti aikuinen islantilainen Skuti, jolle hihnakäyttäytyminen oli iso ongelma. Minulla on siis ollut onni omistaa luonteeltaan hyvin erityyppisiä koiria ja sen vuoksi olen joutunut miettimään kouluttamista monelta eri kantilta ja myös kokemaan kantapään kautta. Jostain oudosta syystä koulutan ja harrastan mielummin haasteellisen koiran kanssa, kuin sellaisen joka toimii kuin ajatus. Kouluttaessani olen hyvin perusteellinen ja pidän haasteista joita rautalankamallin vääntäminen tuo eteeni, lisäksi pidän enemmän matkan teosta kuin perille pääsystä (joka sekin on tietysti upeaa!), joten ehkäpä siinä on syy miksei minulla ole bordercollieta ;). Koulutuksen perustan palkitsemiseen, ohjaan ja opastan koiraa tekemään kuten haluan ja palkitsen sen siitä, rankaisemista en käytä. Jos koira tekee jotain muuta kuin mikä oli ajatukseni, on syy huonosti suunnitellussa tai liian vaikeassa harjoituksessa, eikä koiraa voi siitä rankaista. Niinpä periaatteeni on että jos jotain menee harjoituksessa pieleen, löytyy syy ohjaajasta tavalla tai toisella ja tällöin koira tekee aina oikein ja siihen voi olla tyytyväinen. Näin toimien haluan mm. kasvattaa koiran itseluottamusta ja koulutuksenhan pitää olla hauskaa, niin että molemmat nauttivat siitä, sekä koira että ohjaaja! Koiran peruskasvatuksessa olen hieman mustavalkoisempi ja silloin olen tarvittaessa valmis käyttämään myös rangaistusta jos tilanne niin vaatii, tietysti yhdistettynä palkitsemiseen toivotusta käytöksestä. Tilanteet ja koirat ovat erilaisia ja mistä yhden kanssa selviää pelkän namin tai lelun avulla, voi toisen kohdalla tarvita hieman tiukempaa otetta. Tällaisissakaan tilanteissa ei rankaisu ole ensimmäinen vaihtoehto mihin tartun vaan pyrin aina ensin ratkaisemaan tilanteet positiivisin menetelmin. Yritän kouluttaa ja kasvattaa koirani maalaisjärjen avulla ja jalat maassa, ilman minkäänlaisten ismien palvontaa. |