Ystäväni:

Minulla on oikeastaan ainoastaan yksi kaveri ja se on jo aiemminkin mainittu Topi. Topi on rodultansa suomenajokoira. En tiedä Topin ikää, mutta se on ollut Papalla jo kauan ennen kuin minä muutin Pornaisiin. Kuten siis jo kerrottu, käyn moikkaamassa Topia aina sunnuntaisin. Yleensä menen Topin kanssa sen aitaukseen, jossa me vähän painitaan. Vaikka joskus Topi on ollut metsällä aiemmin eikä jaksa leikkiä ja sitten se vaan ärisee jos minä vähän napsin sitä poskista ja ihanista riippuvista korvista. 

Topi ketassa 

14.9.2003

Kaikki muut paitsi vasen yläkuva on otettu 14.9.2003, vasen yläkuva 11.5.2003.

 

Tai joskus käy myös niin, että herrasmiehenä Topi menee koppiinsa, ja minä en tietenkään mahdu sinne! Silloin minä yritän purra aidan rikki, jos vaikka sillä tavalla pääsisin aitauksesta pois. En ole tähän mennessä ainakaan onnistunut. Pääsen minä joskus mummolaan sisällekin, en vain aina muista käyttäytyä ihan kunnollisesti. Kerran sain kyytiä oikein kunnolla kun varastin mummun leikkaaman makkaran joka oli tarkoitettu Topille. Sain minä sen syödä, jouduin antamaan tassua ja menemään maahan jne. ennen sitä. 

Lisäksi minulla on muutama kaveri joita näen vähän harvemmin enkä ollenkaan niin vakituisesti kuin Topia. Turre ja Rane ovat Mikan perheen koiria, jotka tätä nykyä asuvat Haminassa. Rane tiibetinterrieri ja se yrittää paimentaa minua lähes aina kun nähdään. Turre taas on Lhasa apso, vanhaherra. Silloin kun minä tulin Minnalle, oli Turre säältään samankorkuinen kuin minä. Nykyään meillä on jo vähän enemmän korkeuseroa...   

   

Turre olisi kauhean mukava kiinni otettava, se juoksee niin hirmuisen kovaa.  Ranesta ja minusta ei ole ainuttakaan kuvaa, Rane ei oikein ymmärrä minun leikkimielisyyteni päälle.  

Tayca taas on tapaus erikseen. Se on Mikan siskon suomenlapinkoira. Tayca on vielä alle vuoden ikäinen ja poika kun on, niin se yrittää lähes aina hypätä minun "kyytiini". Siihenhän minä en anna lupaa! Siksi minunkin täytyy vähän ojentaa sitä. Minäkin olen yrittänyt hypätä Taycan kyytiin ja jotenkin kummasti se aina naurattaa lähellä olevia ihmisiä kamalasti; sanovat ettei minun kuulemma kuuluisi tehdä niin. Höh. Alla olevissa kuvissa ollaan Taycan kanssa aika saman korkuisia. Kuvat on otettu 22.6.2003 juuri juhannuksen jälkeen. 

 Täytyy ottaa kamera mukaan seuraavalla kerralla kun mennään tapaamaan Taycaa. 

 

Tässä muutama kuva Taycasta viime kesältä. Kuvista kiitos Mariannelle!

     

 

 

 

 

 

 

 

 

 

UUSI YSTÄVÄ:

Sony eli Tartagal's Genshi Go muutti Maijan ja Henkan iloksi Helsinkiin pääsiäisenä. Toivottavasti päästään pian yhdessä leikkimään!!

Kata ja Sony sisälllä

Mielenkiinnosta punnitsimme Sonyn maanantaina 12.4. ja poika painaa jo vajaa puoli vuotta vanhana 26kiloa! Jykevää tekoa on! Ovathan nämä kaksi tavallaan jonkinlaista sukuakin keskenään. Katan isän isä ja Sonyn äidin isä on sama Israelilainen koira Fuji Go Kiyokawasow. Kuva Fujista.

KaveritOsataan olla rauhassakin

 

 

 

ETUSIVU - FAKTOJA MINUSTA - KOTINI JA IHMISENI - KUVIA - YSTÄVÄNI - BORIS ja IRINA PÄIVÄKIRJA - FAKTAT  -SIBLINGS- LINKKEJÄ -

Hosted by www.Geocities.ws

1