Ajattelin, että laitan tänne Katan sivuille tällaisen osion jossa on kuvia Katan sisaruksista.
Tässä on Otto eli Palokin Frakus Rude Boy. Kuvat otettu 6.12.2003 eli päivää vaille vajaa 9kk vanhana. Oton kanssa asustelee myös Oton ja Katan puoliveli, Erwin eli Edi.
Tässä on Fudo eli Palokin Fudoshin. Nämä kuvat on otettu viime kesänä suurin piirtein heinäkuun puolivälissä. Fudon kanssa asustelee myös oikein komea tiibetinmastiffi Yoga.
Treffit Kamon kanssa
Syksyn kuluessa selvisi, että Katan veli Kamo asustelee aivan tuossa naapurikunnassa Askolassa. Niinpä me tapasimme Kamon ja hänen perheensä sunnuntaina 1. helmikuuta, puolueettomalla maaperällä eli Askolan ammattikoulun parkkipaikalla. Kata arasteli ja alkuun vain haukkui eikä oikein mennyt haistelemaankaan Kamon ihmisiä. Kata ja Kamo eivät aluksi osanneet tutustua toisiinsa, ne menivät naama vastatusten, ei ihme, että hermostuivat toisillensa. Kun olimme olleet siinä parkkipaikalla tarpeeksi kauan menivät ne ikään kuin salaa haistamaan takakautta toisensa. Lähdimme Kamon kotiin, jossa koirat pääsivät Kamon aitaukseen vapaana juoksentelemaan, tai oikeastaan tarpomaan lumessa (lunta oli satanut edellisenä yönä VALTAVASTI). Minä kyllä pelkäsin, että leikki menee tappeluksi, mutta ei. Kyllä ne mursivat toisillensa mutta eivät kuitenkaan tappelemaan alkaneet. Hölmönä suojelin kameraa lumelta ja siksi on vain muutama kuva reissusta. Oli kyllä kieltämättä oikein mukavan näköistä kun kaksi lähestulkoon identtistä koiraa menivät "peräkanaa" ympäri aitausta, samanlaisesti äännellen ja pomppien. Lähtiessämme Kata sai vielä Kamon emännältä IIISON luun, siitä riittää hyvin pitkäksi aikaa järsittävää. Kiitos JONNA, JANTTU ja KAMO! 11.2.2004 Minna
Tämä kaunis tyttö on "stadin friidu" Palokin Fortune Teller eli kotoisammin Nala. Nala asustelee perheensä kanssa Helsingin Vuosaaressa. Nala juhlii kuvassa ekoja synttäreitään ja toisessa halailee Simbaansa. Kiitos ihanista kuvista Sarita!

Saanen esitellä, Nuca, Palokin Fly-by-night ja Yaksu, Tartagal's Gekkou Go. Ihan saa itse ulkonäöstä päätellä kumpi on Katan sisko ja kumpi Sonyn ;)
ETUSIVU - FAKTOJA MINUSTA - KOTINI JA IHMISENI - KUVIA - YSTÄVÄNI - BORIS ja IRINA - PÄIVÄKIRJA - FAKTAT - SIBLINGS- LINKKEJÄ -