onnellinen nainen
"Se ei kätellessä katso silmiin.
jos se puhuu, niin se puhuu hiljaa.
sil on hiukset niin kuin heinäpelto
talven jälkeen huhtikuussa."
Zen Café - Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
neiti takkutukka
Olen kuusitoistakesäinen tyttölapsi Kemistä, joka haaveilee paremmasta huomisesta ja pilvilinnoista. Haluaisin päästä joskus hattaralaaksoon kävelemään käsi kädessä ihmisen kanssa, josta väiltän. Olen hellyydenkipeä romantikko, joka yrittää peittää pehmeän sisustansa kovalla ulkokuorella. Olen ujo ja sisäänpäinsuuntautunut, mutta samaan aikaan ulospäinsuuntautunut ja puhelias. Olen se, joka rikkoo ensimmäisen hiljaisuuden, mutta myös se, joka katselee sivustakäsin muiden juttelua. Ympärilläni on paksu muuri, jonka olen itse kasvattanut itselleni ja sen sisälle pääsee vain harvat. Haluaisin olla avoimempi, luottavaisempi, mutta olen joutunut pettymään niin monesti, etten osaa enää luottaa ihmisiin. Joskus haluaisin kääntää junani raiteet ympäri ja matkata takaisin aikaan, aikaan jolloin osasin vielä luottaa ja hymyillä vilpittömästi.
tunne minut?
On ihmisiä, jotka tuntevat minut, sekä ihmisiä jotka eivät tunne. Minä kuulun todennäköisesti tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Osaan sanoa adjektiiveja, jotka omasta mielestä kuvaavat minua, kuten
hörhö,
haaveilija,
toisinajattelija,
vaikea,
romantikko,
realisti,
epäonnistuja,
perfektionisti, mutta jos joltain muulta kysytään adjektiiveja minusta, näistä ehkä vain yksi tulisi siinä listassa.
Olen täysin riippuvainen muusta maailmasta, äänistä, tunteista, kaikesta mitä näen, kaikesta mitä kuulen ja kaikesta mitä tunnen. En voisi kuvitella elämääni ilman tunteita, iloa ja rakkautta, kaipuuta ja surua. Ilman elämän ääniä, tuoksuja, hajuja. Ilman musiikkia. Olen täysin rakastunut musiikkiin, sen aiheuttamiin tunnetiloihin ja siihen, kuinka eri mielialalla samat musiikit kuulostavat niin erilaiselta.
Kuuntelen oikeastaan niin paljon erilaista musiikkia, etten osaa kategoroida musiikkimakuani. Ainoa kriteeri on se, että kuuntelen sitä, mikä kuulostaa hyvältä. Esimerkiksi voisin sanoa
51 koodia, Apulanta, Irina,
Jarkko Martikainen, Julma-Henri & Syrjäytyneet, Lapko, Mae, Maija Vilkkumaa,
Mariska, Nylon Beat, Panic! at the Disco,
PMMP, Scouting for Girls,
Scandinavian Music Group, Sonata Arctica, Sturm und Drang,
Sydän, sydän, System of a Down sekä
Zen Café.
Musiikin tärkeys näkyy myös harrastuksessani, käyn kuorossa. Joka keskiviikko poikkeuksetta kuudesta yhdeksään välitauon kera joka on puoli kahdeksalta. Nautin laulamisesta, vaikken voikaan sanoa että osaisin laulaa.
faktaa
Kun olin pieni, äitini ja isäni antoivat nimekseni
Jenny Johanna. Ja sillä nimellä reagoin vieläkin, kuudentoista vuoden jälkeen. Sukunimeäni en yleensä ruukaa kertoa netin salaisissa syövereissä, olen aivan varma ettette tee sillä mitään, ja olen jo kuullut kaikki kuluneet vitsit siitä, joten siinä myös yksi syy, miksi en kerro sitä.
Yleensä kun menen johonkin uuteen paikkaan, missä pitää sanoa oma nimi, ihmiset alkavat kutsua minua Jenniksi. Lapsena ruukasin korjata sen aina painokkaasti Jennyksi, mutta enää en niin välitä, koska ihmiset eivät usko sitä mitä niiden pitäisi uskoa.
Lempinimiä minulla ei ole koskaan juuri ollut, netistä minut löytää Jents -nimellä. Jotkut tykkäävät kutsua minua Jenskyksi, jotkut Jennykäksi (lähinnä äitini ja muutama kaverini, mutta pahalta näyttää että Jennykkä on vakiintunut muutaman ihmisen suuhun!).
Kuten jo aiemmin mainittu, asustelen etelä-Lapissa Kemissä, n. 100km Oulusta pohjoiseen ja saman verran Rovaniemeltä lounaaseen. Olen päättänyt etten aio homehtua tässä samaisessa rupukaupungissa koko ikääni, ehkä muutan muualle opiskelemaan. Ei sitä ikinä tiedä, mitä maailma tuo tullessaan.
persoonaton?
Minulla on monta persoonaa, jotka kaikki pääsevät esiin aina eri tilanteiden tullen. Toisinaan olen se ujo tyttö nurkassa, joka ei uskalla avata suutaan muuta kuin pakon edestä. Jossain muualla saatan taas olla joukon kovaäänisin ja puheliain. Olen se, joka rikkoo ensimmäisenä hiljaisuuden, mutta myös se, joka voittaa aina hiljaisuuskilpailussa. Joskus jotkut kysyvät että enkö voisi olla edes viittä minuuttia hiljaa, saatan olla ihan kiusalla koko loppupäivän sanomatta sanaakaan.
Joidenkin mielestä saatan vaikuttaa kovin masentuneelta ja surulliselta, joidenkin mielestä olen iloinen ja elämänhaluinen nuori neiti. Kai se kuuluu tähän ikään, etsin vielä itseäni, ja mielialani vaihtelevat enemmän kuin sielu sietää. Olen ihan hukassa itseni kanssa, en tiedä mitä haluan tai mitä teen.
Olen kuin pieni tuulenhenkäys, sen huomaa jos tarkkaan keskittyy, mutta muuten se menee vain ohi.
miltä se sitten näyttää?
Ihan tavallinen silmälasipäinen teinityttö. Pituutta 167,5cm ja painoa ihan tarpeeksi. Hiukseni ovat väriltään tummanruskeat, joskus olleet jopa punaiset, mutta oma väri on keskiruskea.. Hiukseni yltävät puoleen selkään ja aion kasvattaa ne todella, todella pitkiksi. Silmäni ovat tummansiniharmaat, jossain valossa vihreät ja jossain aivan vaalean siniset. Tiettynä päivänä tiettyyn kellonlyömään ne ovat harmaat. Silmäripseni ovat kuulemma pitkät sekä kulmakarvani tummat. Meikkaan lähes päivittäin, mutta minulle ei tee suurta ongelmaa lähteä kylille ilman meikkiä. Meikkaaminen on minulle vain mukavaa ajanvietettä.
vapaa-aika?
En käy vapaa-ajalla perjantai-iltaisin juomassa, en edes lauantaisin. En ole ikinä ollut humalassa, joskus olen alkoholia maistanut mutta ei se ainakaan vielä ole se
minun juttuni.
Käyn Kemin lyseon lukiota ensimmäistä vuotta. Olen aina ajatellut lukioikäiset jotenkin vanhoina ja isoina, mutta nyt kun itse olen tässä iässä olen sitä mieltä, että olen yhä se sama pieni tyttö mitä olen aina ennenkin ollut. Olen keskiverto-oppilas, peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 8,45. Olen joissain aineissa jopa ihan hyvä, joissakin vähän huonopi ja joitain en osaa ollenkaan.
Harrastan kuoroa, kuten aiemmin mainitsin, ja vietän paljon aikaa rakkaan tietokoneeni ääressä. Juttelen ystävieni kanssa tietokoneen välityksellä, teen kotisivuja, muokkailen kuvia, pelaan Simsiä, irkkaan, tai vain olen ja kuuntelen musiikkia.
viha ei kuihdu koskaan
En inhoa kovinkaan montaa asiaa. Kun alan ajattelemaan, mitä inhoan oikeasti, ei tule montaakaan mieleen. On tietenkin näitä että inhoaa jotain tiettyä ihmistä, mutta ei sitä oikeasti niin paljoa inhoa. Koska minusta jos sanoo että inhoaa jotain ihmistä, ei pystyisi olemaan kyseessä olevan henkilön kanssa samassa huoneessa, ei nähdä sitä ikinä ja sen semmoista. Mutta jos sanoo inhoavansa jotain luokkakaveria, ei, en usko että inhoaa niin paljon.
Minusta tämä "Inhoan koulua" -asenne on naurettava. Miksi inhota paikkaa, jossa joutuu pakostakin viettämään 9-> vuotta elämästään, jossa oppii kaiken tärkeän, jossa saa ystäviä? Jos en kävisi koulua, aikani kävisi tylsäksi, en osaisi laskea, lukea, kirjoittaa, enkä montaa, montaa muutakaan asiaa. (No osaisimpa lukea ja kirjoittaa, osasin niitä jo ennen kuin menin kouluun).
Yksi asia mistä en pidä, on toisista selän takana puhuminen ja juoruaminen. Silti teen sitä itse, miksi? En tiedä. En pidä itseäni mitenkään erikoisena ihmisenä, teen asioita mistä muut eivät tykkää, kuten puhun paskaa selän takana ja välillä jopa päin naamaakin, vittuilen ja muutenkin päästelen sammakoita vähän liiankin usein suustani. Ei ehkä kannattaisi syödä sammakonkutua niin paljoa.
Pidän monista asioista. Yksi näistä on sade. Se on ihanaa kun vesipisarat loiskivat asfalttiin, joku tulee sateen jäljiltä lämpimään sisälle takkatulen ääreen ja se, kun pisarat tulevat kasvoille ja levittävät meikit poskille. Ja sateella pihalla kävely on ihanaa. Tähän liittyen pidän myös ukkosesta. Olin kerran lentokoneessa, katsoin alas pilviin, ukkosti. Yksi kauneimmista asioista mitä olen nähnyt.
Kaikki nämä pienet asiat joista pidän, saavat minut hyvälle tuulelle. Pidän toisinaan tästä, toisinaan tuosta toisesta. Menisin hulluksi jos alkaisin miettimään mistä kaikesta pidän. Pidän jäätelöstä, suklaasta sekä suklaajäätelöstä. Kesästä, lämmöstä, lämpimästä kesästä, sinisestä, hakaneuloista, mustasta sekä hajuvesistä.
Minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet
pimeään. Pelkään pimeää jos olen yksin, mutta en osaa nukkua jos on valoisaa.
Pelkään kaikkia lentäviä ötököitä. Hyttyset, ampiaiset, kimalaiset, kärpäset, ihan mitä vain. En voi sille mitään, minä en vain tykkää. Jos tulee kärpänen vastaan, saatan alkaa huutamaan täyttä kurkkua ja nolostuttaa kanssaolijani kiljumalla.
tunne minut
Tiedän että tämä ei valaissut sen enempää minusta kuin mitä jo tiedät. Halusin vain kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Mutta totta tämä on, joka sana. Ainakin melkein. Suurimmaksi osaksi. Toivottavasti en suurennellut liikaa asioita. Et tunne minua tämän tekstin perusteella, et tunnista kadulla jos tulen vastaan, ja vaikka tunnistaisittekin, ette voi sanoa että olen ystäväsi, jos vain luet tämän.
Olisin toki voinut kertoa itsestäni enemmälläkin kuin kolmella A4 -kokoisella paperilla ja varmasti tästä jäi monia asioita pois, kuten se, että luen slashia, muumeista, en halua kasvaa aikuiseksi, ja monia, monia muita asioita.
