Pinja laskeutui turvallisesti sammalikolle, ja korppikotka laskeutui h�nen viereens�.
Lintupoika alkoi raakkua, ja ihmeekseen Pinja huomasi ymm�rt�v�ns� sit�.
"Noh, viel�k�s pelk��t minua?" lintu kysyi.
"Kuinka tied�t, ett� pelk�sin sinua?" Pinja esitti vastakysymyksen.
"Luulitko sin�, ett� linnut eiv�t osaisi lukea ajatuksia? Tied�tk� sin� edes, mik� sin� olet? Mit� tapahtui �sken? Sanopas se."
"T�h? Kaikki linnut... osaavat lukea ajatuksia? En todellakaan tiennyt. �sken... En min� muuta tehnyt kuin ajattelin. Ajattelin, ja se tapahtui. Tulin turvallisesti maahan. Jaa, ett� mik� min� olen? Enk�h�n ole aivan ihminen vain." Pinjaan iski vahva ep�ilys ja h�n katsoi "k�si��n".
"Mit�h?! Siivet! Mik� min� oikein olen?!"
"Olet samanlainen kuin min�kin. Korppikotka. Korppikotkaksi synnyit, korppikotka olet. Kerron loput my�hemmin. Tule, lennet��n m�killeni!"
He lensiv�t ilmojen halki. Matalien huurteisten kuusenoksien alla oli pikkuinen m�kki. Pinja seurasi lintupoikaa. Sinne m�kkiin he lensiv�t, suoraan ikkuna-aukon l�pi. He kierteliv�t pari kertaa katonrajassa ja laskeutuivat sitten p�yd�lle. Poika tiputtautui lattialle ja muutti sitten muotoaan pojaksi ja takaisin. H�n pyysi my�s Pinjaa kokeilemaan sit�.
Helppoa muodonmuuttaminen ei todellakaan ollut. Pinjan piti yritt�� monta kymment� kertaa, kunnes viimein onnistui. Sen j�lkeen h�n osasi muuttua linnuksi jo paljon nopeammin. He nukkuivat loppup�iv�n m�kin hein�patjoilla.
Kun Pinja her�si seuraavana aamuna, patja h�nen vieress��n oli tyhj�. Hetken aikaa Pinja makasi aloillaan kuunnellen pikkulintujen viserryst�. Ikkunasta ei n�kynyt muuta kuin kuusia, eik� huoneesta mahtunut ihmisen� l�htem��n pois. Pinja p��tti k�yd� pihalla.
H�n muuttui korppikotkaksi ja lehahti ikkunasta ulos r��k�isten. H�n tahtoi kokeilla lentotaitoaan kiert�m�ll� m�kin pari kertaa.
Alussa tuntui v�h�n k�mpel�lt� heiluttaa siipi�, ja pyrst�ll� ohjauskin oli v�h�n niin ja n�in. Pinja meinasi lent�� p�in puuta, kun h�nen pitk� kaulansa l�ss�hti mutkalle. Viime hetke�� h�n sai kuitenkin k��nnetty� p��ns� eteenp�in.
Vauhti oli alussa tuskaisen hidasta, mutta kokemuksen kautta se nopeutui pikkuhiljaa nautittavaksi ja lopulta ihanaksi. Pinja ei mahtanut mit��n sille, ett� h�n teki paljon surmansilmukoita ja huimia kiihdytyksi�. Se oli yksinkertaisesti vain niin hauskaa.
Pinja ei arvannut, kuinka pitk��n lintupoika olikaan tarkkaillut h�nen lentoaan l�heisen puun oksalta, kun t�m� tuli esiin kehuakseen Pinjan edistymist�.
"Hienoja kieppej� ja sy�ksyj�. V�h�n enemm�n eteenp�in voisit kielt�m�tt� kyll� ponnistaa siivill�si. Joka siiveniskulla nouset ehk� v�h�n liikaa yl�sp�in. Muuten hyv�", poika raakkui.
"Hyv� tiet��", Pinja sanoi laskeutuessaan. Sitten h�n muisti. "Mutta enh�n mint� tied� edes nime�si."
"Olen Kriik. Ihmisen nime� minulle ei annettu, koska olin mykk�, ja ihmiset pelk�siv�t minun k�velytyyli�ni." Poika n�ytti, miten h�n kulki k�det oudosti sykkyr�ss� molempia kylki� vasten. H�nen jalkansa olivat koukussa, ja h�n liikkui hurjasti vaappuen. Pinja hyp�hti ainakin metrin taaksep�in. Kriik muuttui taas linnuksi. "Siin�s n�it. Itsekin pelk�sit. Aikaa my�ten opin tietenkin k�velem��n kunnolla, mutta samalla totuin my�s el�m��n t��ll� erakkona.
"Sin� taas", poika jatkoi, "sin� olit aivan erilainen. Osasit k�vell� hyvin, aivan kuin olisit koko pienen ik�si ollut ihminen. Puhumaankin opit varsin helposti. Ihmiset luulivat sinua orvoksi pikku raukaksi, joka oli ajettu pois kotoa. Siit� l�htien olen seurannut sinun varttumistasi ihmisen�. En ole aiemmin puhunut sinulle, koska olen ajatellut koulutuksesta olevan sinulle viel� hy�ty�. Nyt, kun koulunk�yntisi on melkein lopussa, olen n�in pes�naapurina ajatellut paljastaa sinulle asian."
Pinja oli aivan mykistynyt saadessaan tiet�� oikean taustansa. Kertomus pienest� orvosta, kaukaa tulleesta tyt�st�, oli valetta. Koko h�nen el�m�ns� oli yksi suuri vitsi... H�n itse oli p��vitsi. Korppikotkatytt�. Ruma ja kaunis. Ihailtava ja kammoksuttava. Luonnonoikku. Friikki.
Kriik jatkoi pitk�n kiusallisen hiljaisuuden j�lkeen taas puhumista.
"Tietysti ymm�rr�n, jos tahdot jatkaa el�m��si. Ei minun olisi pit�nyt vaivata sinua t�llaisella turhanp�iv�isell� asialla. T�llainen pieni, inhottava, ruma, �ll�tt�v� korppikotka, vanha haiseva korppikotka, tulee kauniin ja suositun ihmistyt�n kimppuun vain kertoakseen inhottavia asioita, joita ihmistytt� ei olisi miss��n nimess� halunnut tiet��. Tietenkin ymm�rr�n, jos et pid� minusta ja kaipaat is��si ja �iti�si, jotka varmasti ovat mukavampia kuin minun kuolleet korppikot..."
Kriikin ��ni haipui kuulumattomiin nyyhk�ysten saattelemana. Pinja tunsi s��li� ja my�t�tuntoa tuota pient�, yksin�ist� ja omituista korppikotkapoikaa kohtaan.
"Noh, �l�s nyt", Pinja sanoi ja kietoi k�sivartensa omituisessa asennossa olevan ja nikottelevan pojan ymp�rille. "Et sin� niin kamala ole kuin mit� v�it�t..."
"Mutta kamala kuitenkin! Arvasin, ettet pid� minusta! Arvasin, ettei minun pit�isi tulla kertomaan sinulle! Arvasin, ett� minun pit�isi el�� t��ll� pieness� m�kiss�ni koko loppuel�m�ni ajan!" Kriik alki taas nyyhkytt��.
"Kyll� min� sinusta pid�n. Mutta en min� kai ikin� ope el�m��n korppikotkana. Minulla on perhe, yst�vi� ja melkein poikayst�v�kin", Pinja valehteli. "En min� heit� voi j�tt��, vaikka tahtoisinkin. Ja tottahan toki min� toivoisin sinun tulevan minun mukaani, voisin vaikka ruokkia sinua joka p�iv� ja puhua kanssasi. Sin� voisit asua lintuh�kiss� huo..."
"H�kiss�? EI! Ei ikin�. Olen mieluummin vaikka yksin kuin vankina!" Kriik kiivastui.
"Hyv� on. Menen sitten takaisin kotiini ja jatkan niin kuin ennenkin. Voitko n�ytt�� tien sinne?" Pinja pyysi huojentuneena siit�, ettei h�nen tarvitsisi pit�� rumaa lintua huoneessaan.
"Hyv�. Menekin pois. P��setp�h�n minusta eroon ikuisiksi ajoiksi," Kriik vastasi suuttuneena.
Pinja ja Kriik lensiv�t korkealle ilmaan, ja Pinja nautti lintuna olon viimeisist� hetkist� liitelem�ll� l�mpimien ilmavirtausten mukana. Aurinko kulki kohti kaukana sinert�v�n tunturin lakea.
Vasta illan tullen he saivat Pinjan kodin n�k�piiriins�. Valot eiv�t ollet p��ll�. Tavallaan Pinja oli hyvill��n siit�, sill� se osoitti, etteiv�t is� ja �iti olleet turhaan valvoneet ja olleet huolissaan Pinjasta. Toisaalta h�n oli n�rk�stynyt, sill� se osoitti my�s, etteiv�t he v�litt�neet h�nest� sen vertaa, ett� olisivat menett�neet y�unensa h�nen takiaan.
