*~ Picture by Raven ~*
Saara oli taasen tapansa mukaisesti paimentamassa kyl�n lapsia. T�n��n he olivat menneet merenrantaan. Lapset kirmailivat kimmelt�v�ss� merivedess� auringon kilon heijastellessa jokaisesta vaahtop��st�, jonka tuuli oli rantaan kuljettanut. Lapsoset etsiv�t vedenrajasta kauniita n�kinkenki� ja l�ysiv�tkin niit�. Saara asteli viile�ss� hiekassa hieman loitompana muista. H�n oli pyyt�nyt vanhempia lapsia katsomaan pienien per��n kun h�n itse k�velisi v�h�n kauemmas.
Aikansa k�velty��n Saara l�ysikin suojaisan poukaman ja laskeutui istumaan hiekalle. H�n koukisti polvensa ja nojasi otsaansa niihin. H�n mietti viime�ist� untaan. Punatukkainen mies oli taas heijastellut h�nen alitajunnassaan.
Kuin huomaamattaan neito vaipui rantahietikolle ja vajosi syv��n uneen. H�n havaitsi olevansa vehre�ss� mets�ss�. Linnut laulelivat ihmeen kauniisti ja kuusipeura vasoineen k�yskenteli hieman tuonnempana. Korkeat puut muodostivat valtavan katoksen kulkijan ylle.
Kuin siin� ei olisi ollut mit��n ihmeellist�, punahiuksinen mies astui esiin puun takaa. Tuntui my�s aivan Itsest��n selv�lt�, ett� Saara meni miehen luo ja otti t�t� k�dest�. Noin he kulkivat v�h�n matkaa.
Aikansa emmitty��n Saara kysyi:
" Kuka sin� oikein olet ja kuinka aina l�yd�t minut? "
Mies vastasi nauraen." Se lienee minun ikioma salaisuuteni. Ja sanoinhan, ett� minua kutsutaan Punaiseksi Lohik��rmeeksi. Nimi johtuu oletettavastikin hiusteni...�h...voimakkaasta v�rityksest�! "
Saara naurahti ja p��tti viel� tavalla tai toisella ottaa selv�� nuorukaisesta. Mies otti esille veitsens� ja nirhi hiuksistaan irti pitk�n punaisen kiharan ja ojensi sen Saaralle.
" Saat t�m�n, jotta muistaisit minut."
Saara vastasi h�mmentyneen�: " Mutta eih�n sinun kaltaistasi ilmestyst� VOI unohtaa!"
Saara meni h�milleen, kun mies otti h�nen k�tens� omaansa ja painoi kevyen suukon k�mmenselk��n.
�kki� Saara havahtui ja huomasi makaavansa taas samassa poukamassa, mihin oli mennytkin. Kaikki oli siis tosiaankin vain unta. H�n oli salaa mieless��n el�tellyt toivoa miehen ilmaantumisesta tosiel�m��n, mutta eih�n h�n ollut muuta kuin tyt�n oman mielikuvituksen tuote. Vain unta...unimies... Punainen Lohik��rme...
N�ihin mietteisiin vajonneena Saara nousi hiljalleen yl�s, mutta seuraavassa sekunnissa h�n olisi voinut kirkaista. H�n tuijotti sekaisten ajatusten vallassa k�mmenell��n lep��v��, tulenpunaista suortuvaa...
Unimies III >>
* * *
Back to Other Stories
Back to Writings
Back to Main Page