08. Älymystön Tarvehierarkia
Poliitikoilla on vain yksi tarve; himoriippuvuus muiden hallinnasta. Älymystölläkin on ainoastaan yksi tarve, joka on himoriippuvuus älymystöläisyydestä. Samoin papeilla on yksi ainoa tarve; himoriippuvuus oikeassa olemisesta. Mitä tulee rikkaisiin, niin Heitäkään ei riivaa kuin yksi ainoa tarve; hysteerinen vaatimattoman elämän pelko. Ja kaikki nuo tarpeet toimivat yhdellä ainoalla periaatteella, joka on sitä, että muiden pitää olla pahoja, köyhiä ja tyhmiä. Ja jotta nuo uskomukset muista voisivat todella tuntua Heistä totuudelta, niin siksi älymystön, pappien, poliitikkojen ja rikkaiden on itse elettävä tyhmyys, pahuus ja köyhyys todeksi. Jos esim pappi eläisi hyvyydellistä elämää, niin Hän ei voisi millään uskoa pahuuteen, joten papin on pakko kusettaa kuolleitakin, jota pappi ei vaan kuolisi nälkään, ja pappi saisi kahvia juodakseen.
Rikkaiden kohdalla tuo periaate siis sanoo, ettei rikas voi milloinkaan olla riittävän rikas, vaan rikas on aina omasta mielestään puutteessa, ja jos rikkaan pankkitilillä ei ole miljardeja, niin rikas uskoisi kuolevansa nälkään, sillä niin tyhmiä rikkaat ovat, että He eivät pärjää elämässä, jos Heillä ei olisi kuin miljoona pankkitilillä. Juuri tästä syystä tuo muuan ruotsalainenkaan konsernijohtaja ei voinut katsoa luopuvansa miljardieläkkeestään, koska Hänhän olisi muutoin kuollut nälkään. Rikkaat poliitikot ovat aina vahtimassa minimituloisia, jotta poliitikoiden edut ja mielettömät palkat olisi turvattu. Mutta milloinkaan Heille ei ole pälkähtänyt päähän, että He voisivat yhtä hyvin rustata myös ylätulorajan.
Koska älymystö ei voisi olla olemassa, jos se ei koko ajan demonstroisi muille, miten älykkäitä He ovat, niin ei ole ihme, että älymystö vaatii itselleen sellaisia palveluja, joita muut eivät käytännön syistä voi saada. Ja älymystö itse luo yhteiskunnan sellaiseksi, että muut eivät voi käytännön syistä saada niitä palveluja, joita älymystö yhteiskuntaa barbaarisesti hyväksi käyttäen itselleen värkkää. Rahvaan käytännön syitä kulttuurin kuluttamisen esteellisyydelle on esimerkiksi sellainen pieni asia, että Heidän pitää ostaa sillä rahalla hernekeittopurkki, jotta ei tarvitse kuunnella oman vatsan kaunista kurnustusta. Älymystön tarpeista otetaan esimerkiksi tuo älymystön tarve kuunnella orkestereita, joka ei ole muuta kuin älymystön älymystönä olon tarve tarpeistaa olemassaolonsa.
Koska älymystö ei olisi älymystö, jos se kuuntelisi musiikkia rahvaan keskuudessa, tai rahvaan musiikkia --vaikkapa stadionilla, tai jalkapallokentällä tai torilla--, niin älymystö vaatii painostavilla palopuheillaan itselleen ihan oikeita musiikkitaloja, ja ihan oikeita orkestereitakin. Sillä eihän se nyt ole sopivaa, että älymystöläinen uskoisi toisen olevan älymystöläinen, jos toinen pitäisi humppamusiikista katusoittajan esittämänä. Jos älymystöläinen ei saa puheillaan itselleen kuviteltuja tarpeitaan, niin älymystö on aina valmis säätämään sopivat lait, jotta älymystö saisi näytettyä olevansa laillinen, kun se vaatii tyydyttämättömille tarpeilleen milloin mitäkin pömpeliä. Ja näin älymystö itse rustaa laillisuuden puolelleen, joka viimekädessä on väkivallan käyttämistä köyhiä vastaan. Kuvitellaan vaikkapa tuon musiikkitalon tarvetta älymystöllä, jota se ei voi rakentaa mihinkään muuhun paikkaan, koska älymystön on rakennettava se rahvaan suosimalle paikalle. Älymystö siis täysin tahallaan menee piirtelelemään turhia palatsejaan juuri niihin paikkoihin, missä älymystö saa vastaansa rahvaan --koska älymystön on tehtävä juuri niin, jotta älymystö voisi nöyryyttää rahvasta, sillä nöyrtymätön rahvas ei tuntuisi älymystön mielestä tarpeeksi alhaiselta älymystön mittakepiksi, jolla älymystö mittaa oman älynsä ylivertaiseksi älyksi, jota rahvaan on turha yrittää vastustaa jollakin muinaisella makasiinillaan.
Älymystöläisille ei vaan tule mieleenkään, että He käyttävät yhteiskuntaa puhtaasti vain omia kuviteltuja tarpeitaan varten, jotta He voisivat uskoa olevansa älymystöä! Yhteiskunnassa ei ole olemassa oikeita tarpeita esim musiikkitalolle, vaan se vaatimus esitetään vain siksi, että älymystöläiset voisivat uskoa olevansa älymystöä; älymystöläisten on toimittava juuri siten, että He saavat aikaan paikkoja ja tilanteita, joihin rahvas ei voi päästä käytännön syistä, kuten siitä syystä, että lippu konserttiin olisi rahvaalle samaa kuin nälkäpäivä tai -viikko.
Jos nimittäin älymystöläiset olisivat viisaita, silloin He tietysti olisivat jo aikojen alusta ymmärtäneet, ettei ole oikein lastata kenenkään selkään sellaista kuormaa, jota ei itse pysty kantamaan, eikä edes halua kantaa. Mutta älymystön käyttämän järjen määrä on aina ollut puhdas nolla, joten He ovat aina viattomasti väittämässä, että Hehän ne tässä ovat, jotka kaiken veronmaksajina kustantavat. Mutta jokainen älyllinen olento tajuaa, että palkkaa, optioita ja bonuksia saavat eivät ole milloinkaan joutuneet viettämään nälkäpäivää, jotta He olisivat päässeet niihin kulttuuritilaisuuksiinsa. Tai milloin päättäjät ovat joutuneet jättämään vaikkapa asumiskustannuksensa maksamatta, jotta He olisivat tunteneet olevansa osallisia niistä kustannuksista, joita päättäjien päätökset köyhille eittämättömästi aiheuttavat? Se on osoitus päättäjien pahuudesta, kun He itse eivät millään tavoin joudu kantamaan arkielämässään päätöstensä seuraamuksia, ja jos He jotakin joutuvat vastaamaan, niin eihän se ole muuta kuin joku repliikki vastuunottamisesta, jonka jälkeen Heidät korkeintain siirretään vieläkin ylemmälle oksalle... Kukaan ei voi ottaa vastuuta jälkikäteen! Vastuullinen ihminen ei tee sellaisia päätöksiä, joista joutuisi vastuuseen.
10. Älymystön Saavutetut Edut
Älymystön perustarve on siis älymystönä olo, joka vaatii sitä, että muita on jatkuvasti kusetettava ja nöyryytettävä ja alistettava, sillä älymystö ei voisi säilyä, jos se ei kaikin tavoin tekisi pahaa kaikille muille. Yksi hirvittävimmistä älymystön pahuuksista on se, että He ovat asettaneet itsensä muiden loisiksi, joka ilmenee kaikessa, mitä älymystöläiset tekevät, mutta eritoten se ilmenee älymystöläisten lähes täydellisenä haluttomuutena itse käyttää itseään. Kun siis älymystöläiset vaativat muita elättämään itsensä, niin He eivät lainkaan tajua, että silloin Heidän aivojensa neuvokkuuden virtapiiri jää käyttämättömäksi, joten älymystöläiset tunnetaan neuvottomuudesta, joka ilmenee demokratiana, joka ilmenee kompromisseina ja joka ilmenee konseksuksena... Ja näin älymystöläinen pääsee eläkkeelläkin nauttimaan muiden loisena olosta!
Mutta eläkeasioita miettivä älystöläinen joutuu hysterian valtaan, koska Hän pelkää, ettei Hänellä ole riittävästi alamaisia --alistettuja kansalaisia veronmaksajina-- turvaamassa älymystöläisten saavutettuja etuja, joten älymystöläisten on tästä syystä jatkuvasti pidettävä palopuheita väestön ikääntymisestä, suomalaisten kuolemisesta sukupuuttoon ja kansalaisten turvallisuudesta, jotta He eivät vaan menetä veronmaksukykyään liian aikaisin. Millä siis älymystö pyrkii turvaamaan sen, että veronmaksajia aina riittää maksamaan älymystön itse itselleen rustaamat mielettömät etuisuudet?
Älymystö käyttää veronmaksajien saamiseksi monia erilaisia tapoja, joista eräs on älymystön seksihurjastelu, jolla He näyttävät kansalaisille mallia, miten Heidän tulee olla kuin mehiläiset ja kukat jottei vaan sukupuutto uhkaa. Asiaan kuuluu sekin, että päättäjät eivät millään lailla luo miehille seksilakeja, vaan He kaikin tavoin tukevat miesten seksuaalista hillittömyyttä, kuten viagrajuttuja, ja kaikenmoisia poppakonsteja, joille päättäjät vain naureskelevat, kun miehet toteuttavat päättäjien unelmaa kansalaisvarastosta, mistä aina voidaan saada riittävästi saavutettujen etujen (veron)maksajia. Koska miesten hillittömyydellä on tietyt seuraamukset, niin ne seuraamukset päättäjät kompensoivat luomalla naisia varten seksuaalilakeja, joilla estetään naisia päättämästä omasta kehostaan, joka on tosi kätevää, koska vahvalle miehelle se on aina ollut älyllisesti helpompaa paimentaa eläviä olentoja kuin itse yrittää luoda jotain uutta.
Suomea barbaarisimmissa maissa naiset hävyttömästi suoraan lailla pakotetaan synnyttämään tietty määrä kansalaisia, jotka yleensä ovat poikia, mutta se sama periaate toimii yhä edelleen kaikissa yhteiskunnissa, joissa lainsäädäntövaltaa käyttävät vallanpitäjät uskovat lain toimeenpanovallan olevan suoraan alisteiden lainsäätäjille. Jos päättäjät eivät olisi ihmisten loisia, silloin He ymmärtäisivät, että He voisivat eläkeläisinäkin toimia niin omatoimisesti, että He eivät ainakaan ole rasitukseksi yhteiskunnalle. Toisin sanoen päättäjien pitäisi tajuta se, että Hekin olisivat yhteiskunnan ylläpitäjiä, jos Heidän elämänsä ei ole muille rasitteeksi. Eläkeläiseltä ei ole paljoa vaadittu se, että Hän eläisi sellaista elämää eläkeläisenä, joka ei lisää yhteiskunnan rasitusta. Jos päättäjät eivät tähän eläkeläisinä koe pystyvänsä, niin tietysti Heillä on silloin jatkuva pelko siitä, kun kustantaa Heille Heidän eläke-etunsa, joista He itse ovat luoneet mielettömän suuren rasitteen yhteiskunnalle, sillä totuushan on, että päättäjät ovat voineet vain itse luoda itselleen eläkelait, joille ei löydy mitään vertaa tavallisten kansalaisten eläkeratkaisuista.
Näin ollen se on ehdoitta päättäjien oma etu, että He kaikin tavoin puhuvat jatkuvan väestönkasvun puolesta, ja jos väestöennusteet vähäänkään lupaisivat väestölle ikääntymistä ja eläköitymistä, niin välittömästi päättäjät ovat kauhuissaan siitä, mitsä sitten löytyisivät ne veronmaksajat, jotka maksaisivat päättäjille päättäjien itse itselleen rustaamat mielettämät eläke-edut. Se ei siis ole kansan eikä ihmiskunnan etu olla väestön lisääntymisen puolestapuhujana, vaan sitä harjoittavat vain sellaiset, joiden oma etu ihmiskunnan loisina vaatii, että jatkuvasti olisi tarjolla riittävä työvoimareservi, josta aina voidaan nöyryyttää ja alistaa ne kaiken maksajiksi, jotka eivät halua tai pysty hankkiutumaan omahyväisesti ylimieliseksi rikkaaksi rikkaiden pariin. Päättäjät joutuvat siis kuvittelemaan, että eläkeläisenä oleminen ei hyödytä yhtään mitään yhteiskuntaa, sillä jos päättäjät laskisivat eläkeläisten elämän olevan yhteiskuntaa ylläpitävää elämää, silloin He tietty arvottaisivat eläkeläiset aivan toisenlaiseen asemaan, missä itse eläkeläinen -määritelmä tuli uudelleen määritellyksi, joka kuvastaisi sellaisen ihmisen kypsyyttä ja arvokkuutta.