| Puku ja aseistus
Pukeutuminen peliss� noudattaa perinteist� keskiaika-renesanssi-alhaisfantasialinjaa. Pelinjohto ei ole turhantarkka aikakauden, leikkauksen tai villaprosentin suhteen, mutta selv�sti nykyaikaisia materiaaleja (loimusametit ym.) ja kuviointeja, ylir�ikeit� v�rej� sek� ylenpalttisen fantastisen eksoottisia ratkaisuja tulee v�ltt��. Pukeutukaa ensisijaisesti mukavasti ja l�mpim�sti � varmasti jokainen hahmo k�v�isee jossakin vaiheessa ulkona, moni viett�nee siell� enemm�nkin aikaa, eik� toukokuisesta s��st� ole takeita. Samaa kannattaa ajatella jalkineita valittaessa. Pyrkik�� pukeutumaan hahmonne mukaisesti t�m�n varakkuus, ammatti ja yhteiskuntaluokka huomioon ottaen. L�hes jokainen hahmo on saapunut paikalle kauempaa, edes korkea-arvoisimmilla henkil�ill� siis tuskin on sit� juhlavinta hovipukua mukanaan � toki heid�n matkaviittansa saattaa olla ryhdikk��mpi kuin tavallisten kyl�l�isten ja tunikan v�ri kirkkaampi kuin paikallisen tallimestarin. V�reist� viel� sen verran, ett� kirkkaan punaista pidet��n tavallisesti Maarlannin Kuninkaallisen Armeijan v�rin�. T�m� ei kuitenkaan tarkoita sit�, etteiv�t muut kuin sotilaat punaista k�ytt�isi, eik� edes sit�, ett� kaikki Rajamets�n kaltaisen rajaseudun sotilaat olisivat pukeutuneita yksinomaan punaiseen. Er�s suosittu ja k�yt�nn�llinen, jokaiselle hahmolle sopiva somiste on vy�. Niin nahkaiset kuin erilaiset punotut vy�t ovat Maarlannissa suosiossaan sek� naisten ett� miesten keskuudessa, ja niiss� kannetaan usein erilaisia pussukoita ja laukkuja, veitsi� ja juomasarvia, avaimia ja onnenkaluja (joista yleisimpi� lienev�t erilaiset helistimet ja kulkuset). Vy�laukkujen lis�ksi matkalaiset kantavat omaisuuttaan tavallisesti erilaisissa olkalaukuissa ja hartioilta roikkuvissa kangass�keiss�. Naishahmoja, paria erikseeninfottavaa tapausta lukuun ottamatta, kehotamme pukeutumaan hameeseen � n�in heid�t erottaa helpoiten mahdollisista mieshahmoja pelaavista naispelaajista. Hameiden ei kuitenkaan tarvitse olla maata laahaavia, etenkin ty�t� tekevill� naisilla helma ulottuu k�yt�nn�n syist� vain jonnekin yl�nilkkaan, eik� siin� ole mit��n paheksuttavaa. Korsetit ovat peliss� sallittuja, mutteiv�t mitenk��n pakollisia � naisten pukeutuminen samoin kuin hiusmuoti Maarlannissa on kovin monimuotoista ja paikallisesti vaihtelevaa. T�ss� viel� muutama virikesana pukeutumiseen: tunika, liivit, viita, huppu, arvohenkil�iden laajat kellohihat, maanl�heiset v�rit, korut puusta, luusta, meripihkasta tai metallista, turkisreunukset, letit, matkasaappaat, armeijan asetakki, isois�n vanha nahkainen olkalaukku, k�yt�ss� kuluneet vaatteet� Mit� aseisiin tulee, ilmoittavat pelinjohtaja erikseen, jos hahmo ylip��t��n asetta tarvitsee tai saa kantaa. Peliss� k�ytet��n latex- ja tarvittaessa my�s bofferiaseita, jotka pelinjohto tarkistaa ennen peli�. Ilmoitathan ilmoittautumisen yhteydess�, mik�li voit ottaa peliin mukaan sopivia aseita, joko vain itsellesi tai lainaksi! Taistelus��nn�ist� enemm�n sivulla �s��nn�t�. Erilaiset ter�aseet tikareista miekkoihin lienev�t yleisimmin k�ytettyj�, mutta niit�k��n ei suinkaan joka kulkijalla ole. Miekka on paitsi kallis statussymboli, my�s oikeasti hengenvaarallinen kapistus, joka tuskin j�� yhdelt�k��n hahmolta huomaamatta tai huomioimatta. Monissa maalaiskyliss� yksik��n asukas ei omista miekkaa, ja suurkaupunkienkin vilin�ss� miekkoja n�kee l�hinn� armeijan edustajilla. Muita mahdollisia aseita l�hinn� ovat erilaiset kirveet, sauvat sek� jouset. |
||||