Eli tervetuloa virtuaalitalli Encorcellementsiin, Friisiläishevosia ja Pura Raza Espanola rotuja kasvattavaan talliin. Encorcellement, lyhennettynä Eetu, on talli upeine kouluratsuineen. Tallissa on karsinapaikkoja tällä hetkellä kaksitoista kappaletta ja lisäksi kaksi pihattoa löytyy. Olemme yrittäneet jakaa niin, että hevosia olisi tasaisesti sukupuoleen / rotuun katsomatta.
Talli sijaitsee Espanjan koillisrajalla, aivan Pyreneiden vuoriston tuntumassa. Meillä on mitä upeimmat ja mielenkiintoisimmat maisemat. Tallilla järjestetään myös vaellusratsastusta hevosillamme, joten turisti kohteita kierrellään useaan kertaan ratsain. Tämä laaja ja unelmallinen tila vie jokaisen kävijän sydämen. Ja upeat hevosemme vievät teidät mukanaan upeisiin maisemiin.
Toimintaan hieman palatessamme, voisin hieman tarkemmin kertoa. Toiminnallisesti olemme hyvin pienimuotoisia. Toiminnaksemme laskemme kasvatuksen ja kilpailuiden järjestämisen. Kasvatus on aika pienimuotoista, mutta jonkun verran kasvatteja syntyy. Varsamme tunnistaa etuliitteestä Encor's. Varsoista pyritään saamaan terveitä ja upeita tulevaisuuden kouluratsuja. Kilpailuiden pitäminen on sitten pienempi juttu. Kilpailuita järjestetään silloin kun meillä on aikaa ja jaksamista. Kuukaudessa olisi tarkoitus pitää ainakin yhdet kilpailut, tosin tässä saattaa ilmetä poikkeuksia.
Enempää teitä kiusaamatta, siirtykää ihmeessä eteenpäin ja viihtykää!
Terveisin,
tiku. (VRL-7892, CeRi)
