1997. Neon Genesis Evangelion oli tullut. Ja valloittanut koko Japanin. Sitä ylistettiin kaikkialla, sen nerokasta ja sydäntäsärkevää juonta, hienoja hahmoja ja hätkähdyttäviä taistelukohtauksia. Sitä rakastettiin ja ihailtiin. Ja nyt sen oli aika vallata maailma.

Tietysti pikkaisen muunneltuna.

Saanemme nyt ei-niin-kovin-ylpeinä näyttää teille, hyvät lukijat, kuinka Neon Genesis Evangelion, alkuperäiseltä nimeltään Shinseiki Evangelion, nousi ja lähti valloittamaan maailmaa. Nauttikaa.

*~*~*

"Päästäkää minut irti, minne te oikein raahaatte meitä?! Ei meille kerrottu mitään tällaisesta!!"

"Tulehan nyt Shinji-kun, ne amerikkalaiset edustajat vaativat, että tullaksenne tähdiksi myös Japanin ulkopuolella on teidän suostuttava muutamiin ehtoihin ja noudatettava niitä nurisematta."

"Luulin pitäväni teistä, Anno-sama."

"Suuta soukemmalle, Asuka-chan, ilman minua sinulla ei olisi kaikkea tätä."

"Ai kädet täynnä mustelmia vai? Irti minusta!"

"Nyt kaikki suut kiinni ja tulkaa. Amerikkalaiset edustajamme vaativat, että päästäkseen valtaamaan maailman Shinseiki Evangelioniin on tehtävä muutamia minimaalisia muunnoksia, joista yksi on... DUBBAUS!!"

"EIIII!!"

"Kyllä, se on kylmä totuus. Nyt lakkaa hankaamasta vastaan, Shinji-kun, ja tule, ennen kuin käytän valtaani hyväkseni."

"M-mitä valtaa, Anno-sama?! Tehän myitte meidät!!"

"Kerrankin olen täysin samaa mieltä idiootin kanssa."

"Nyt viimeinkin pulinat pois, tässä hajoaa korvat! Viemme teidät nyt tutustumaan amerikkalaisiin ääninäyttelijöihinne, jotka korvaavat japanilaiset ääninäyttelijänne."

"Ei, minä en tahdo tätä, en suostu tähän! Ogata-sama, auttakaa! Antakaa minun pitää äänenne!!"

"Hiljaa nyt viimeinkin ja tule. Tuossahan he ovat. Shinji-kun, saanko esitellä amerikkalaisäänesi: Spike Spencerin!"

"Ei, ei, ei ei ei... IAAAAAAAAAARRRGGHH!!!"

Tunnin päästä

"Terve vaan, Shinji", sanoi murjottava Asuka Shinjin astuessa ulos kidutuskammiosta. Poika säikähti kuollakseen tytön täysin muuttunutta ääntä ja loikkasi kiljaisten kauemmas. Kuultuaan, miltä hänen oma kiljaisunsa kuulosti, hän alkoi huutaa vielä enemmän, kunnes Asuka nousi ylös ja kumautti hänet hiljaiseksi.

"Miksi sinä noin teit?" Shinji kysyi äänellä, joka sai minkä tahansa fanitytön pyörtymään (ja ihan toisesta syystä kuin ihastuksesta). "Ja miksi kutsuit minua Shinjiksi? Et ole tehnyt sitä pitkään aikaan." "Suu kiinni! Tein sen, koska sinä idiootti vain huusit sillä kauhealla äänelläsi, jonka se kauhea jenkkimies tartutti sinuun. Ja kutsuin sinua etunimeltäsi, koska jenkkiääneni Tiffany Grant, joka on muuten kauhein nainen mitä maa päällään kantaa, sanoi amerikkalaisyhtiön päättäneen niin, koska jos Asuka kutsuisi Shinjiä koko ajan idiootiksi, eivät he voisi rakastua eikä heistä voisi tulla paria, ja se särkisi heidän *sensuroidut* sydämensä!!" Tässä vaiheessa punapää menetti hermonsa lopullisesti ja alkoi kiljua hoilottaa juosten ympäri isoa huonetta ja potkien sen seiniä. Shinji vain seisoi ällistyneenä paikalleen jämähtäneenä kuvitellen häntä itseään ja Asukaa parina ja yrittäen olla oksentamatta koko ajatuksesta.

Samassa ovi aukeni ja sisään astuivat Rei, Touji ja Kaworu. Kaikki kärsivät ilmeet kasvoilla.

"Kaworu!" Shinji huusi itku kurkussa ja hyppäsi toisen syliin. Kaworu halasi häntä tiukasti ja yritti parhaansa mukaan olla puhumatta mitään karmialla jenkkiäänellään, joka ei osannut edes lausua hänen nimeään oikein. Touji liittyi ankarasti kiroillen Asukan seuraan potkimaan seiniä Rein huokaistessa nujerrettuna.

"K-kuinka ne saattoivat tehdä tämän meille..." murtunut Shinji itki Kaworun sylissä. Kaikki viisi NERV-lasta olivat yhtä mieltä siitä, että tämä oli ehdottoman ja totaalisen väärin, ja ollessaan juuri vannomassa kostoa nyrkit puristettuina ja liekkien leimutessa huoneessa, ovi aukeni ja sisään astui ohjaaja Anno Hideaki takanaan Ikari Gendou, jonka jenkkiääni Tristan MacAvery oli kerrassaan karsea. Ja ohjaaja pudotti pommin.

Noustuaan kärsivinä lattialta pommin aiheuttaman räjähdyksen jälkeen ohjaaja astui aivan heidän eteensä ja sanoi: "Neuvottelin juuri amerikkalaisten tuottajiemme kanssa järjestelyistä, joita Shinseiki Evangelion tarvitsee päästäkseen Amerikkaan. He asettivat meille muutamia ehtoja, joita nyt sanelen teille. Numero 1..." Kaikki tuijottivat järkyttyneinä odottaen ohjaajan jatkavan lauseensa loppuun. Tämä kääntyi hitaasti katsomaan Shinjiä ja Kaworua ja sanoi:

"Kaikki shounen aihin viittaava on poistettava."

Shinji pyörtyi välittömästi. Muilla tuo reaktio oli tosi lähellä. Meni viisi ja puoli minuuttia saada poikaparka virkoamaan. Tullessaan tajuihinsa Shinji alkoi taas itkeä Kaworun sylissä. Ohjaaja selvitti hetken kurkkuaan ja jatkoi ehtojen luettelemista.

"Toiseksikin, tämäkin koskee sinua Shinji-kun, sinun on lopetettava tuo nössöilysi. Tuottajat pitävät hiljaisuuttasi ja jatkuvaa itkemistäsi säälittävänä, eikä se heidän mielestään ole sopivaa käytöstä 14-vuotiaalle. Sinun siis pitää käyttäytyä "kuin mies", niin kuin he sen luonnostelivat."

"M-m-mutta e-eihän se teitä haitannut, Mister Anno..." Shinji nyyhkytti surkeana (huomauttakoon, että Spike Spencerin äänellä se kuulosti kymmenen kertaa surkeammalta). "Oi ei, minun mielestäni näyttelysi japaninkielisessä versiossa oli oikein hyvä. Mutta nämä jenkit eivät mene samanlaiseen lankaan. Ne sotahullut suosivat romanssia, väkivaltaa ja pornoa. Sellainen Shinseiki Evangelionista on tehtävä, jos meinaamme valloittaa maailman, ja sen me teemmekin!!" Ohjaaja pyörähti toisin päin päässään valtavat glitter-silmät. "Evangelion on hienoin tuotokseni, ja niin kauan kuin se tuottaa kahisevaa meille, olen valmis viemään sen läpi vaikka mustan kiven!"

"Se on harmaa, Mister Anno."

"Öhöm, niin tietysti, anteeksi, heh heh. Ja nyt seuraavaan sääntöön: kuten Asuka-chan varmaan jo tietääkin, sinusta ja Shinjistä tehdään pari tässä projektissa, ja siksi sinun on kutsuttava Shinjiä hänen etunimellään. Harmi, minusta sanoessasi baka-sanan siinä oli aina niin hieno kaiku..." Kaikki työnsivät sormensa kurkkuun kuullessaan sanat "Shinji", "Asuka" ja "pari" samassa lauseessa. Ohjaajakin ryki vähän aikaa, ennen kuin jatkoi.

"Niin, ja sitten on vielä useita pikku järjestyssääntöjä, kuten esimerkiksi että Touji-kun ja Kensuke-kun eivät saa olla ystäviä, etteivät homofobistit jätä antamatta meille ääniään, joten he ovat pahimpia vihollisia. Lisäksi sensuroimme hiukan niitä kohtauksia, joissa näkyy liikaa verta ja irtoavia ruumiinosia, jotteivät pikkulapset säikähdä, mutta Shinji-kunille ja Asuka-chanille kuulemma toivottiin paljon kahdenkeskeisiä kohtauksia..."

"Niin kuin minä muutenkaan viitsisin olla tuon kanssa", Asuka sanoi nenäänsä nyrpistäen. Shinji nyökkäsi Kaworun sylistä.

"Mutta entä ne pikkulapset?" Rei kysyi oudolla Amanda Winn Lee -äänellään. "Jos Asuka ja Shinji ovat yhdessä, ei se ole sopivaa katsottavaa heille!"

"Ne kohtaukset jätetään sarjan loppupäähän, koska siihen mennessä lapset ovat varmasti jo lopettaneet sarjan katsomisen."

"Sitä minäkin toivon..."

"M-mutta emmehän me voi suostua näihin ehtoihin!" Shinji huusi (kaikki hyssyttelivät hänelle, ettei hänen Spike Spencer -äänensä kuuluisi niin lujaa). "Sehän tuhoaisi sarjan!"

"Niin! Mister Anno, teidän on sanottava, ettemme suostu näihin ehtoihin", Kaworu sanoi.

"Voi, en voi. Minä suostuin jo niihin kaikkiin."

Vaikutus oli tyrmäävä. Kaikki NERV-lapset pyörtyivät, ja Gendou sai pidettyä itsensä koossa ja tajuissaan vain juuri ja juuri. Herättyään lapset mulkoilivat ohjaajaa murhanhimoisesti.

"No niin, nyt kun tekin tiedätte, mitä teiltä tästä lähin odotetaan, ehdotan että lähdemme syömään ja tutustumaan tuottajiin! Huomenna alkaa totinen työ!" ohjaaja hehkutti ja marssi ulos huoneesta ovet paukkuen ja miälpualnauru kaikuen. Kaikki muut huokaisivat todella kärsivinä ja seurasivat häntä.

Tsuzuku...

Hosted by www.Geocities.ws

1