Shinji huokaisi ja lösähti istumaan maahan. He kuvasivat parhaillaan Evangelionin 1-osan ensimmäisiä kohtauksia, joissa Misaton piti tulla hakemaan Shinjiä. Eräät tietyt olivat jostain saaneet päähänsä että Shinjin oli kiroiltava jatkuvasti amerikkalaisversiossa, koska se oli heidän mielestään oikeaa käytöstä 14-vuotiaalle. Kirosanat kyllä sensuroitaisiin myöhemmin etteivät jenkkivanhemmat saisi sarjasta väärää kuvaa ja pitäisivät tuottajiaan hyväntekijöinä, koska nämä olivat sensuroineet sanat heidän lapsiltaan, joiden piti kasvaa turvallisessa ja puhtaassa ympäristössä ja siksi pitäisivät japanilaisia yhä ja aina vain tunteettomina hirviöinä. 'Noloa', Shinji mietti.
"Okei, aloitetaan uudestaan! Misato ja Shinji valmiina, kuvaus, kamera, KÄY!!"
Shinji nousi seisomaan ja otti taas puhelimen käteensä. "Helvetti vieköön, missä se ämmä oikein kuppaa?! Sen olis pitänyt hakea mut jo puol tuntii sitten, saatana!!!" Shinji huusi repliikkinsä ja hakkasi puhelinta raivoissaan seinään. Samassa kuului valtava pamaus ja sotakoneet lensivät juuri esiin ilmestynyttä Enkeliä kohti.
"Mikä perkele toikin on?!" Shinji karjui naama vihaisessa irveessä iskeytyessään istualleen maahan ja suojasi kasvojaan käsivarsillaan. Enkeli ja sotakoneet aloittivat valtavan taistelun, jossa kaatui mielettömästi rakennuksia ja taivas mustui räjähdyksistä. Samassa estradille kaarsi Misaton tummansininen auto, ja nuori nainen avasi ovensa.
"Perkeleen akka, missä helvetissä viivyit?! Täällä tuhotaan kaupunkia ja sä jätit mut yksin tänne!!" Shinji nousi huutaen seisomaan ja lähti juoksemaan autoa kohti puiden samalla nyrkkiään Misatolle.
"Haista vittu kakara, oli muita kiireitä! Nyt autoon siitä ja sitten kaasutetaan pois täältä kumit palaen!" Misato huusi ja heti Shinjin ehdittyä autoon painoi kaasun pohjaan. Auto suorastaan lensi tietä pitkin pois sotatantereelta.
"POIKKI! Purkissa on!" Anno-sama huusi megafoniin ja hyppäsi pois tuoliltaan. Misato pysäytti auton ja sotakoneet lähtivät leijumaan takaisin Enkelin jäädessä seisomaan ja tuijottamaan pöhkönä eteensä. Pian sen hoitaja tuli hakemaan sen murkinalle ja kävelylenkille, ja Enkeli juoksi iloisesti pois lavasteista ruokakupille.
Misato ja Shinji astuivat hoiperrellen ulos autosta, jonne olivat melkein tyhjentäneet vatsansa kohtauksen loppupäässä. Misato haroi hiuksiaan ja hankasi puutunutta takamustaan perin juurin harmistuneena, mutta Shinjin kunto oli paljon pahempi. Poikaparka vapisi kauttaaltaan yrittäessään kävellä pois auton luota muiden luo.
"Ok, pidetään ruokatauko! Puolentoista tunnin päästä jatketaan, olkaahan paikalla silloin!" ohjaaja hehkutti ja lähti mielipuolisesti nauraen pois kuvaushuoneesta. Kaworu seisoi paikoillaan ja tuijotti huolestuneena luokseen raahautuvaa Shinjiä. Tämä oli kalmankalpea ja silmät olivat pullistuneet päästä. "Shinji!" Kaworu huusi ja juoksi koppaamaan pojan syliinsä, joka oli juuri kaatumassa maahan.
"Kuinka ne voivat tehdä meille näin..." Shinji valitti Kaworun sylissä tämän heilutellessa toista kättään rennosti Shinjin kasvojen edessä (ja omiensa myös). Hopeahiuksinen nuorukainen huokaisi syvään ja pudisti hitaasti päätään. "En tosiaankaan tiedä. Kai se on tätä bisnestä", hän sanoi.
"No niin kaikki, aloitetaankin jo nyt heti!" ohjaaja huusi samassa heidän takanaan. Molemmat pojat kiljaisivat (arvatkaa miltä se kuulosti jenkkiäänillä) pelästyksestä ja nousivat sydänalaansa pidellen ylös. "Armageddon-jakso on aivan kohta purkissa, enää viimeiset otokset kuvattavina! Tässä on käsikirjoitus, Shinji-kun!" ohjaaja jatkoi aurinkolasit kiiltäen ja työnsi Shinjin käteen lappunivaskan.
Shinji otti laput vastaan ja vilkaisi ensimmäisen sivun repliikkejään. Ja pyörtyi saman tien.
"Shinji!" Kaworu huusi ja yritti saada poikaparkaa virkoamaan. "Koettakaa kestää vielä vähän, kohta on eka jakso kuvattu! Paikoillenne!" Ohjaaja hyppeli pois.
Viisi minuuttia myöhemmin
"Okei, ja KUVAUS!" Anno mylväisi. Valot syttyivät paljastaen valtavan Eva-robotin.
"Jumalauta, mikä ihme toi on?!" Shinji karjaisi. "Pidäs vähän soukempaa suuta, kakara. Et arvaakaan kenen edessä seisot", Ritsuko mulkaisi poikaan.
"Juuri niin!" Ikari Gendou ilmestyi.
"Sinä!" Shinji huusi. "Mitä helvettiä sinä täällä teet?"
"Sinut tuotiin tänne minun käskystäni, tomppeli!" Gendou huusi takaisin. "Mistä noita idioottipoikia oikein sikiää..." hän mutisi perään.
"Teistä, komentaja", Fuyutsuki sanoi. "Hiljaa", Gendou sanoi. "Kyllä, sir."
"Mitä sä oikein mut tänne haetutit tekemään?" Shinji karjui vihaisena. "Jos päätit alkaa yhtäkkiä kunnon isäksi, niin olet kyllä vähän myöhässä!"
"En ikinä!" Gendou mylvi. "Diili on vain niin, että tuolla ulkona tuhotaan paikkoja ja meidän on estettävä se. SINUN on estettävä se!"
"En varmaan!" Shinjin kasvot olivat raivosta tulipunaiset. "Sä siis odotat, että kaikkien näiden vuosien jälkeen sä haetutat minut tänne kesken jalkapallomatsin ja odotat, että minä ihan noin vain suostun menemään tuon romuläjän sisään ja tapattamaan itseni SINUN puolestasi?! No haista paska, kuppainen vanha ukko!!" Törkeät käsieleet lentelivät Gendoun suuntaan Shinjin käsistä.
"No ei sitten tarvitse, saatanan äpärä!! Kyllä me aina joku toinen tilallesi löydetään! Likatkin tekee hommat paremmin kuin sinä! Jos ei miellytä, ala painua vaan minun puolestani!" Gendou karjui takaisin.
"Ja varmaan painunkin, luuseri! Häivyn tästä nyt heti etkä näe minua enää ikinä, kuten olet aina toivonutkin!!" Shinjin ääni ylitti monet desibelit. Kylmä raivo pulppusi hänen koko olemuksestaan hänen tuijottaessaan isäänsä kädet nyrkkeihin puristettuina.
Gendoun kasvot olivat varjojen peitossa. Hänenkin kätensä olivat nyrkkeihin puristetut ja tärisivät raivosta. "Selvä sitten", hän sanoi ja napsautti sormiaan.
Misato ja Ritsuko tarrasivat Shinjin käsivarsiin. "Mitä ih -" Shinji ei ehtinyt sanoa mitään, kun Misato potkaisi korkokengällään häneltä vintin pimeäksi. Tajuton poika tuupertui maahan. "Nyt", Gendou sanoi. Naiset tunkivat Shinjin yhteisvoimin Evan sisään ja napsauttivat luukun kiinni.
"Siitäs sait, idioottipoika", Gendou kohensi lasejaan. "Kuten huomaat, minä olen aina voittaja."
"POIKKI!!" Anno huusi megafoniin ja pomppasi lavasteisiin kättelemään Ritsukoa ja Misatoa. "Todella hienosti näytelty! Kaikki kohtaukset ensimmäisestä jaksosta on nyt kuvattu! Kiitos!" ohjaaja hyppi muualle Misaton kammetessa Evan luukun auki. Todella pahan näköinen Shinji kömpi ulos.
"En kai potkaissut liian lujaa, Shinji?" Misato kysyi pojan hieroessa otsaansa, jossa oli hieno jälki. "E-et toki, Misato..." Shinji inisi ja juoksi pois. Misato huokaisi ja lähti väsyneenä kahville. Huomenna sama rumba jatkuisi kakkosjakson kanssa. Ja sitä jatkuisi vielä pitkään.
Tsuzuku...