Hengellisest� taustastani

Kuulun Helsingiss� toimivaan Kotiryhm�verkostoon, jossa toimin solunohjaajana ja olen mukana vet�m�ss� ylistyst�. Taustani on hyvin yhteiskristillinen. Perheest�ni osa kuuluu ortodoksiseen kirkkoon ja osa luterilaiseen tai ei mihink��n. Lapsuudessani olin enemm�n ortodoksisessa kirkossa, kuin luterilaisessa kunnes tulin teini-ik��n. Rippikoulun j�lkeen menin mukaan paikallisen luterilaisen seurakunnan nuorten toimintaan. Toiminta oli hyvin opetus-ja raamattukeskeist�, vaikka oloiltoja ja muuta rentoa aktiviteettia olikin mielest�ni ihan riitt�v�sti. Koin ja koen edelleen saaneeni parhaan pohjan ja parhaan mahdollisen opetuksen t�lt� ajalta, mik� edelleenkin kantaa. Raamattutuntemukseni perustuu pitk�lti aikaan nuoren seurakunnan toiminnassa (sek� hyv��n muistiini ja askartelevaan mieleeni ja emme voi unohtaa Pyh�n Hengen suurinta osuutta tietenk��n!).

Lukioajan j�lkeen en ollut aktiivisesti tai passiivisestikaan mukana miss��n seurakunnan toiminnassa pitk��n aikaan. Satunnaisesti saatoin k�yd� jossain luterilaisen tai jonkun vapaan suunnan tilaisuudessa. En ollut valmis tai halukas edes sitoutumaan mihink��n seurakuntaan ja tuntui, ettei �riitt�v�n t�ydellist� seurakuntaa l�ytynyt. Voin kokemuksesta kertoa, ettei sellaista l�ydyk��n. T�m�n todettuani ja Jumalan hiukan koulutettua kapinoivaa syd�nt�ni p��dyin er��n yst�v�ni kutsumana Verkostoon, joka ei my�sk��n ole t�ydellisyyden tyyssija, mutta koen sen paikaksi, jossa minulla on mahdollisuus kasvaa, kohdata toisia uskovia, tulla kohdatuksi ja palvella omalla paikallani. Olen kokenut paikan sellaiseksi, jossa tuetaan jumalasuhdetta ja kaikki pappeja my�ten saamme vaillinaisina, puutteellisina ja heikkoina olla tarpomassa Jumalan johdatuksessa.

Seurakuntayhteyden l�ytyminen vaatii varmasti sen, ett� suostuu luopumaan t�ydellisen seurakunnan tai t�ydellisten kristittyjen etsimisest� ja suostuu siihen, ett� seurakunnassa ja seurakunnissa sek� kristittyjen keskuudessa me kaikki olemme ep�t�ydellisi�, etsim�ss� ja l�yt�m�ss�. Armollisuus ja luottamus Jumalan anteeksiantoon ja johdatukseen sallii my�s vivahde-erot tavoissa el�� tai harjoittaa uskoaan todeksi, eik� toisen erilaisuus kaada omaa maailmaa.

Olen kokenut sitoutumisen yhdeksi t�rkeimmist� ja v�ltt�m�tt�m�mmist� tekij�ist� kasvun edellytyksen�. Ellen ole sitoutunut paikallani, minulla on oiva tilaisuus luistaa todellisista kohtaamisista toisten kristittyjen kanssa ja v�ltell� ne ep�mukavimmat kerrat tai ei-niin-positiiviset palautteet tai jopa riidat tai muut ahdistavat tilanteet, jotka kuitenkin kuuluvat valitettavasti ihmissuhteisiin ja ihmisen� el�miseen huolimatta siit� ollaanko kristittyj� vai ei. Ilman n�it� kohtaamisia ja tilanteita en p��se kuitenkaan kasvamaan. Minulta j�isi puuttumaan se peili, jonka my�s tarvitsen hahmotellakseni totuutta itsest�ni (lopullinen totuus tulee kuitenkin Raamatusta!). Riippumattomuudessa ja my�s yksin�isyydess� ei ole todellista kiinnekohtaa. Saa varmasti olla rauhassa ja loukkaantumatta, mutta onko se todella sit� mit� haluan tai sin� haluat? Olisiko todellinen tarve, niin vaikeaa kuin se onkin, kuitenkin tulla kohdatuksi ja tunnetuksi ja kohdata ja tuntea itse toinen ihminen?