Hobbes heräsi hätkähtäen jonkin töytäistessä hänen oikeaa kylkeään. Hänen kätensä lennähti hänen vyötärölleen tavoitellen aseen kahvaa vaistomaisella liikkeellä, joka oli tulosta monista FBI:ssä, merijalkaväessä ja muissa hallituksen hommissa vietetyistä vuosista. Jostain kuului monotoninen naisen ääni, joka kuulutti jotain vieraalla kielellä, ja hän räpytteli väsyneenä silmiään. Väkeä lappoi sisään hänen selkänsä takaa, ja häntä töytäissyt nainen mutisi kiireesti jotain, joka olisi hyvinkin voinut olla anteeksipyyntö.

”Tervetuloa, uudet matkustajat,” naisen ääni kuulutti samalla yksitoikkoisella äänellä, mutta nyt puheesta sentään ymmärsikin jotain. ”Tämä on intercity-juna Rovaniemelle. Seuraavat pysähdyspaikkamme ovat Parkano ja Seinäjoki. Junassa on ravintolavaunu. Hyvää matkaa.” Hobbes murahti ärsyyntyneesti ja yritti saada uudestaan unen päästä kiinni. Hän oli juuri onnistunut valumaan alas penkiltään mukavaan asentoon, sulkenut silmänsä ja mietti, olisiko Hoitajalla mitään sitä vastaan, jos hän nojaisi päätään tämän olkapäätä vasten, kun muutaman penkkirivin päästä alkoi kuulua korviasärkevää kirkumista jonkun väsyneen pienen taaperon protestoidessa vauhdin pysähtymistä. Hän huokaisi syvään, luovutti ja aukaisi silmänsä. Ulkona näytti menneen pilveen ja hän huomasi Clairen avanneen ikkunaverhon, jonka nainen oli Helsingistä lähdettäessä vetänyt kiinni suojaksi kuumalta, häikäisevältä auringolta.

”Huomenta”, Hobbes mutisi ja katsoi haukotellen kelloaan. Hän hämmästyi kun huomasi nukkuneensa melkein kaksi tuntia. ”Missä ollaan?”

Claire katsoi ylös lehdestä, jota oli lukenut. ”En tiedä. Kyllä ne sen nimen sanoivat, mutta kun ei se sanonut minulle mitään…”

Käytävän toisella puolella istuva Vakooja puuttui puheeseen: ”Tampere. Nyt ollaan Tampereella.”

Hobbes nyökkäsi hieman ärtyneenä. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, minkä takia heidän pitäisi raahata mukanaan tuntematonta ulkomaalaista varasta toiselle puolelle Suomea, mutta tyttö oli kerskunut olevansa heille suureksi avuksi, eikä hänen hellämielisellä partnerillaan ollut sydäntä jättää nuorta tyttöä yksin suurkaupunkiin rikollisten ahdisteltavaksi. Mitä siitä että tyttö oli itsekin rikollinen! Hobbes tuhahti kevyesti. Lasten ja epäonnisten koekaniineiden lisäksi Fawkes tuntui haluavan suojella ylpeitä suomalaisia varkaita. Hän tuhahti uudestaan.

Darien vilkaisi häntä Vakoojan olkapään takaa ja virnisti. ”Jahas, prinsessa Ruusunen suvaitsi herätä.” Hän sulki kirjansa ja sujautti sen edessään olevan penkin taskuun. ”Lähdetäänkö ravintolavaunuun? Jalkani kaipaavat pientä verryttelyä.”

Haukotus karkasi Hobbesin suusta ja hän tyytyi nyökkäämään. Miehet kömpivät suurella vaivalla keskikäytävälle ja väiteltyään aikansa siitä, kummassa suunnassa ravintolavaunu mahtoi sijaita, he lähtivät taivaltamaan eteenpäin junan nytkähtäessä jälleen liikkeelle. Claire katsoi hymyillen heidän peräänsä. Sitten hän vilkaisi sivulleen ja näki Vakoojan tuijottavan itseään. Tyttö laski kiireesti katseensa heidän silmänsä kohdatessa.

Claire siirtyi ikkunapaikaltaan lähemmäs Vakoojaa ja katsoi kiinteästi tytön profiilia kunnes tämä kääntyi häneen päin. ”Mitä sinä tuijotat?” Ääni oli epäluuloinen. Claire tarkasteli uutta tuttavuuttaan pohdiskellen mielessään parasta tapaa esittää kysymyksensä.

”Niistä venäläisistä…” hän aloitti.

”Mitä niistä?”

”Olen vain utelias tietämään, miten sinun ikäisesi tyttö tietää niin paljon. Mistä sinä meistäkin tiesit?” Clairea oli vaivannut jo jonkin aikaa, miten paljon Vakooja itse asiassa tiesi heistä, heidän matkansa tarkoituksesta ja ennen kaikkea Darienista. Hän halusi myös saada selville, mistä tyttö oli tietonsa saanut, sekä kuinka moni hänen lisäkseen tiesi heistä.

Hänen keskustelukumppaninsa nosti hieman leukaansa ja yritti pitää hymyn pois kasvoiltaan. Hän on todellakin hyvin ylpeä itsestään, Claire ihmetteli itsekseen. ”Minähän sanoin, että olen hyvä”, Vakooja totesi kuin vastauksena hänen ajatuksilleen ja viittasi sitten vanhemmalle naiselle. ”Tule istumaan tänne. En välittäisi puhua käytävän yli.” Sen sanottuaan hän siirtyi itse Darienin istuimelle, ja hetken emmittyään Claire otti hänen entisen paikkansa.

”Mistä sinä tiesit meistä?” Claire toisti mieltään vaivaavan kysymyksen heti asetuttuaan aloilleen.

Vakooja kohautti olkapäitään. ”Minulla on tietolähteeni. Riittää, kun pitää silmät ja korvat auki.”

”Mitä sinulle on kerrottu meistä?”

”Kukaan ei ole kertonut minulle mitään. Minä toimin yksin.”

”Mutta juurihan sinä sanoit, että sinulla on tietolähteesi.”

”Niin. Minulla on tietolähteeni. Sanoin myös, että riittää, kun pitää silmät ja korvat auki. En sanonut, että tietolähteeni tietää olevansa tietolähteeni.” Tyttö virnisti omahyväisesti.

”Mutta tarkoitat siis että sinun lisäksesi joku muukin tietää meistä?” Claire tiedusteli ilmeisen huolissaan. Hän nosti katseensa, kun kuuli tuttujen äänten lähestyvän heitä käytävän päästä. Hetken kuluttua Darien ja Bobby ohittivat heidät ja jatkoivat matkaansa heidän selkänsä taakse. ”Tällä kertaa Bobby Hobbesin koulutettu nenä erehtyi ravintolavaunun suunnasta”, Darien mutisi harppoessaan heidän ohitseen. Keskustelun vakavuudesta huolimatta Claire tunsi suupieltensä nykivän ylöspäin, ja hän yritti olla virnistämättä kääntäessään katseensa takaisin keskustelukumppaniinsa. Tämä nappasi kirjan, jota Darien oli lukenut ja alkoi selailla sitä hajamielisesti.

Claire huokaisi työlästyneesti. Vakoojasta sai ilmeisesti kiskoa jokaisen lauseen ulos. ”Tietääkö joku muukin meistä sinun lisäksesi?” hän kysyi lausuen jokaisen sanan liioitellun rauhallisesti.

Vakooja oli hetken hiljaa ja nyökkäsi. ”Tietää.”

”Kuinka paljon he tietävät?” Claire yritti kuulostaa huolettomalta.

”En minä tiedä. Ehkä enemmän kuin minä… luultavasti enemmän kuin minä. Venäjän taitoni ovat vähän ruosteessa.” Tyttö virnisti vinosti.

”Venäjän… tarkoitat, tarkoitatko, että sait tietosi venäläisiltä?” Claire takelteli.

Vakooja naurahti. ”Mitä sinä oikeastaan sillä tiedolla teet? Mitä väliä sillä on? Sanoin antavani teille tärkeitä tietoja rahaa vastaan, ja sen minä aion myös tehdä. Ei teidän tarvitse tietää mistä minä tietoni olen hankkinut.”

Claire katsoi tyttöä tarkasti, ja päätti suosiolla vaihtaa puheenaihetta saadakseen hänestä enemmän irti. ”Miksi sinä sanoitkaan sitä paikkaa, missä se tukikohta on?”

”Savukoskeksi.”

Claire huokaisi. Tyttö tuntui ottavan osaa keskusteluun ainoastaan silloin, kun hänelle esitettiin suora kysymys, mutta ylimääräistä tietoa hän ei antanut suin surminkaan. Olisipa heillä nyt mukana Beta-C:tä! 1-vaiheessa aine oli täydellinen totuusseerumi, ja nyt heillä oli sille vasta-ainekin. Ikävä kyllä Virkailija oli myynyt kaiken CIA:lle, eikä hänellä ollut mukanaan laitteita, jolla sitä voisi valmistaa lisää.

”Siellä tehdään siis jonkinlaisia biologisia kokeita?”

”Niin ainakin väitetään.” Vakooja sulki Darienin kirjan pudistellen päätään ja asetti sen takaisin paikalleen. ”He sanovat tutkivansa metsiä, mutta alueella lappaa lähes tauotta KGB:n agentteja ja sinne tuodaan jatkuvasti rekkalasteittain lisää tavaraa. En tiedä mitä.”

”Mutta eikö ole mahdollista, että ne tavarat liittyvät vain metsätutkimuksiin?”

Vakooja tuhahti. ”Metsätutkimuksiin? Liityttekö te metsätutkimuksiin?”

”Miten niin?”

Vakooja kääntyi poispäin ja tuijotti ulos ikkunasta. Claire huokaisi äänekkäästi ennen kuin toisti kysymyksensä.

”Hei, olen jo kertonut ihan liikaa, kun ottaa huomioon, etten ole itse saanut yhtään mitään vastineeksi”, tyttö sanoi venytellen ja kohottautui parempaan asentoon tuolillaan. ”Taidan mennä itsekin käymään ravintolavaunun puolella. Anteeksi.” Hän odotti kunnes Claire oli siirtynyt takaisin omalle paikalleen ja lähti sitten harppomaan samaan suuntaan mihin Darien ja Hobbes olivat hävinneet.

Claire katseli hänen peräänsä miettien, olivatko he tehneet suuren virheen pelatessaan kaikki korttinsa tuon nuoren muukalaisen varaan.

---

Charlie Borden makasi silmät kiinni kapealla sängyllä, mutta hän ei nukkunut. Häntä ei ollut sidottu millään lailla, sillä häneen tasaisin väliajoin pistetyt lääkkeet takasivat sen, että Virkailija oli niin tokkurainen, ettei olisi päässyt edes istualleen omin avuin. Samaa tarkoitusta ajoivat hänen huoneensa oven takana seisovat vartijat, mutta niistä hän ei tiennyt mitään. Välillä oven takaa erottui vaimeaa puhetta, mutta hän ei erottanut, mitä kieltä äänet käyttivät. Hän ei tiennyt, missä oli, eikä edes sitä, kuinka kauan hän oli ollut siellä.

Hän kuuli oven avautuvan ja avasi hitaasti silmäluomensa. Ilmeisesti lääkkeen vaikutus oli alkanut heikentyä, koska hän jaksoi myös pitää silmänsä auki. Hän katseli huoneeseen astunutta vaaleatukkaista miestä mietteliäästi. Tämä vaikutti tutunnäköiseltä. Hän on varmaan käynyt täällä aikaisemminkin.

”Huomenta, Borden.” Ääni oli pitkäveteinen ja rauhallinen. ”Piikin aika.”

Virkailija sulki silmänsä ja nielaisi tuntiessaan tulijan alkavan kääriä hänen hihaansa ylöspäin. Mitähän ainetta tuo on? Onkohan sillä jotain vaarallisia sivuvaikutuksia? Mitenköhän paljon he ovat jo pumpanneet minuun sitä? Olen varmaan reikiä täynnä… Jos tätä jatkuu vielä kauan alan pian ymmärtää Fawkesia. Hän olisi naurahtanut, jos hänen äänen muodostukseen tarvittavat lihaksensa olisivat suostuneet yhteistyöhön.

---

”Eberts, yritä nyt jo avata se ovi! Tänään.” Hobbes pudotti matkalaukkunsa takaisin junan lattialle huomatessaan, että Virkailijan apulaisella oli vaikeuksia avata ulko-ovea. Mies kiskoi hermostuneena kahvasta yrittäen pitää olkalaukkuaan oikealla olkapäällään. Heidän takaansa kuului muiden matkustajien ärtynyttä huokailua ja tukahdutettuja naurunpyrskähdyksiä. Viimein Vakooja huikkasi Darienin takaa: ”Väännä ensin kahvasta vasemmalle ja vedä vasta sitten.”

Eberts vilkaisi tyttöön ensimmäistä kertaa kiitollisena ja teki hänen ohjeidensa mukaan. Ovi aukeni ja muutamat matkustajat taputtivat ennen kun tarttuivat uudestaan matkatavaroihinsa. Darien vilkaisi heihin virnistäen ja osoitti Ebertsiä, joka oli juuri astumassa ulos ovesta. ”Ensimmäistä kertaa junassa”, hän selitti. Jokunen nuorempi suomalainen tyttö tirskahti ja katsoi Darienia hymyillen.

He astuivat ulos junasta.

---

”Väsyttääkö?” Tuttu ääni. Virkailija yritti avata silmänsä, mutta ei onnistunut.

”Ei se mitään. Nuku vain, Borden.” Miehen ääni oli tutun tylsistynyt, mutta se kuulosti tyytyväiseltä. Virkailija olisi voinut panna päänsä pantiksi, että jos hän olisi saanut silmänsä auki, hän olisi nähnyt sänkynsä reunalla leveästi hymyilevän miehen.

”Sinä tarvitset lepoa, sillä haluathan olla pirteä kun meille tulee pian vieraita kaukaa.”

Virkailija pinnisteli jälleen avatakseen silmäluomensa, mutta ne eivät totelleet häntä. Hän ei pystynyt liikuttamaan yhtään ainoaa osaa ruumiistaan.

”He ovat parhaillaan matkalla tänne”, ääni jatkoi. ”Itse asiassa heidän junansa pitäisi olla perillä näillä minuuteilla, jos se ei ole myöhässä.” Seurasi pieni tauko, jonka aikana mies tuntui odottavan Virkailijan tekevän kysymyksiä tai kommentoivan hänen sanojaan ennen kuin ilmeisesti tajusi, ettei toisesta ollut keskustelijaksi.

”No, jos suot anteeksi, niin minä jätän sinut hetkeksi yksiksesi. Meillä on vielä paljon tehtävää. Paljon valmisteltavaa vieraitamme varten. Tahdommehan heidän viihtyvän luonamme. No, minä lähden tästä soittamaan erään puhelun. Haluan varmistaa, että ystäväni järjestävät vieraillemme heidän arvoisensa vastaanoton. Kauniita painajaisia, Borden.”

Muutaman sekunnin kuluttua ovi kolahti kiinni ja Virkailija jäi jälleen yksin pieneen huoneeseensa. Väsymys kävi lopulta liian vahvaksi vastustaa, joten hän antoi periksi ja nukahti.

JATKUU…