"En voi uskoa tätä!" Hobbes mylvi ja levitteli käsiään marssiessaan poliisiaseman käytävästä takaisin aulaan.

Darien kulki partnerinsa perässä, kädet taskuissa. Hobbes tunnetusti otti aina asiat turhankin vakavasti, mutta tällä kertaa Darien ei sanonut mitään. Hän itsekin piti tilannetta hieman epäoikeudenmukaisena ja salli ystävälleen tämän purkauksen.

"Mitä tapahtui?" Claire kysyi huolestuneena nousten seisomaan kun näki ja kuuli toverusten tulevan takaisin. He olivat saapuneet taksin kyydissä poliisiasemalle ehkä vain noin puoli tuntia sitten. Hän oli jäänyt Ebertsin ja laukkujen kanssa aulan penkille juomaan kahvia ja odottelemaan että Bobby ja Darien saisivat asiansa esitettyä heidän tapaamalleen suomalaisetsivälle ja mahdollisesti kerättyä jonkinlaista tietoa.

Hobbes seisahtui ja yritti olla puhkumatta liikaa närkästyksestä tämän edessä. "Nämä tyypit täällä," hän viittasi epämääräisesti käytävään josta he olivat tulleet, jonka varrella etsiväintoimistot sijaitsivat ja piti tauon. "He eivät tiedä mitään, eivät yhtikäs mitään, ovat yhtä tyhjän kanssa! Koko reissu oli aivan turha, me vain tuhlasimme kallista aikaamme näiden pellejen kanssa!"

"Bobby, rauhoitu," Claire vaati. "Voisitko kertoa selkeästi mitä tapahtui? Kenelle te puhuitte, saitteko mitään selville?" Darien seisoi nyt synkkänä Hobbesin tuntumaan ja Clairen takana Ebertskin nousi pysyäkseen tilanteen tasalla, vaikkei kukaan häntä huomioinutkaan.

"Emme niin mitään!" Hobbes tokaisi, mutta rauhoittui kuitenkin hieman Clairen kehotuksesta ja alkoi puhua asiallisemmin ja pudottaen äänenvoimakkuutensa normaaliin. "Puhuimme tälle kaverille, mikä-sen-nimi-nyt-oli?"

"Niemelä," Darien laittoi väliin.

"Njimmelä, juuri niin. Ja tämä kaveri väittää ettei poliisin tiedon mukaan Helsingissä ole järjestäytynyttä venäläisrikollisuutta. Väittää että tämä on vain rauhallinen pikku kaupunki, mitään suurta ei koskaan tapahdu. Juuri niin, ihan varmasti... Hobbesin ääni ilmaisi ivaa. "Bobby Hobbes pystyy aistimaan rikollisuuden mailien päähän, ystäväiseni, ja voin sanoa että tämä kaupunki kuhisee sitä. Tämä ei ehkä ole mikään New York, mutta rikollisuus kukoistaa missä tahansa, aina sitä löytyy kun katsoo nätin ulkokuoren alle. Ja poliisi on yhtä toimeton kuin jäänsärkijät Floridan rannikolla. Suomen poliisi---"

"Mitä Bobby tässä yrittää sanoa on, että he eivät voi tehdä juuri mitään hyväksemme," Darien totesi synkästi.

"Olin juuri sanomassa aivan samaa," Hobbes huomautti, pitäen yllä virallisen äänensä tehdäkseen vaikutuksen ja kääntyi jälleen Clairen puoleen joka kuunteli ilahduttavan tarkasti. "Kerroimme kyllä että sinut yritettiin kidnapata. Sen he kyllä ottivat vakavasti, mutta koska meillä kellään ei ollut pahemmin niiden heppujen saati sen auton tuntomerkkejä, asiaa jää luultavasti sikseen. He yrittävät etsiä auton omistajan mutta-" Hobbes levitti käsiään ja kohautti harteitaan suureleisesti.

"Suurin ongelma on siinä, ettei meillä kuulemma periaatteessa ole valtuuksia tässä maassa," Darien puhui jälleen. "Olemme valtion agentteja. Yhdysvalloissa. Täällä emme ole juuri mitään. Tämä Niemelä sanoi että he voivat kyllä avustaa meitä tarvittaessa. Antaa tietoja, tehdä pidätyksen, mutta pitää olla kunnolliset perusteet. He sanoivat että enempään he eivät pysty, he joustavat jo valmiiksi meidän suhteemme."

"Niin, joustavat muka?" Hobbes tuhahti. "He antavat minun kantaa asetta, siinä se."

"Itse asiassa, se on jo suuri myönnytys," Eberts uskaltautui sanomaan. "Suomessa ollaan aseenkannosta huomattavasti tarkempia kuin Yhdysvalloissa. Juuri kenelläkään siviilillä ei ole aseenkantolupaa."

Hobbes keskeytti kuivasti. "Voi kiitos, Eberts, valistuksesta. Mutta Bobby Hobbes ei silti ole tyytyväinen tähän tilanteeseen. Ei alkuunkaan."

"Enpä tiedä," Claire mutisi kurtistaen kulmiaan. Hän yritti aina olla objektiivinen. "Ehkä tämä on vain miten se toimii. Ehkä vain täytyy hyväksyä se että meidän täytyy toimia omillamme." Hän madalsi ääntään hienoisesti. "Meillä on kuitenkin niin paljon kaikkea mitä emme kuitenkaan voisi jakaa suomalaisten kollegoiden kanssa vaikka saisimmekin esimerkiksi apujoukkoja. On niin paljon salattavaa ettei yhteistyöstä tulisi kuitenkaan mitään."

"Sanot siis että on vain hyvä kun olemme omillamme?" Darien kysyi.

"No, en sano että se on hyvä, mutta-" Claire jätti lauseen kesken. "Mutta ainakin Helsingin poliisi on luvannut antaa meille apuaan jos sitä tarvitsemme. Eikö se ole kuitenkin tärkeintä? Voimme käyttää heidän tietojaan ja jos myöhemmin saamme konkreettisia todisteita rikollisesta toiminnasta, voimme tulla tänne uudelleen."

"Paitsi ettei heillä ole mitään tietoja," Hobbes mutisi jörösti. Hän huomasi Clairen antavan hänelle paheksuvan katseen. "En vain pidä tästä tilanteesta," hän puolusteli. "Jos minulta kysytään, sanoisin että jotain hämärää on tekeillä näidenkin seinien sisällä. Heidän pitäisi tietää jotain, mutta eivät kertoneet mitään. Minun veikkaukseni on että jos koko asema ei ole lahjottu, niin tämä Njimmelä on ainakin juonessa mukana."

"Bobby-!" Claire puuhkahti samaan aikaan kun Darien päästi suustaan vastalauseen. Vaikka tilanne tuntuikin mahdottomalta, Darienin järki juoksi samoja ratoja kuin Clairenkin. Hoitaja saattoi olla hyvinkin oikeassa. Lisäksi hän oli väsynyt ja hänellä oli päänsärkyä, eikä hän olisi millään nyt jaksanut kuunnella Hobbesin salaliittoteorioita.

"Hyvä on, hyvä on," Hobbes kohotti kätensä ilmaan antautumisen merkiksi. "Mutta olen sitä mieltä että meidän pitää ottaa huomioon kaikki mahdollisuudet. Olemme vieraalla maaperällä, ystäväiseni, joten ehkä on parempi että luotamme vain toisiimme. Mutta jos tarvitsemme apua, ei mennä herra Njimmelän puheille." Hän lausui etsivät nimen pilkallisesti.

Claire kallisti päänsä jälleen paheksuvaan ilmeeseensä. Hobbes kohotti olkiaan. "En pidä siitä kaverista." Hoitaja ei sanonut enää mitään. Hän hyväksyi vastahakoisesti huokauksellaan Hobbesin puheet.

"Ja nyt, herrasväki," Darien korotti äänensä. "Kun me olemme nyt virallisesti omillamme, voisimme ehkä vilkaista niitä tietopankkeja mitkä on annettu käyttöömme ja katsoa jos sieltä löytyy jotain. Minä alan pikkuhiljaa pitkästyä."

"Mitä me tarkalleen ottaen sitten etsisimme?" Claire pohti.

"Ehkäpä, olettaen nyt että vastustajamme ovat venäläisiä, voisimme tarkistaa joidenkin Suomessa oleskelevien venäläisten tietoja," Eberts antoi mielipiteensä pulputa ilmoille tavallisella virallisella luentoäänellään. "Rikosrekistereiden perusteella voisimme ehkä saada selville ketkä ovat tällä hetkellä vapaalla jalalla ja mahdollisesti mukana juonessa apulaisina tai niin sanottuina kätyreinä ja-"

"Tuon verran minä olisin itsekin osannut suunnitella, Eberts," Hobbes kuittasi. "Jos sinulla on muita nerokkaita ideoita, valuta ne ääneti näppäimistölle. Annan sinulle kunnian toimia tietokoneneronamme." Darien kuuli muiden tavalla Hobbesin äänessä pisteliäisyyttä, mutta loppua kohden se lieveni, sillä Hobbes kyllä tiesi Ebertsin arvokkuuden kun jotain piti selvittää koneiden välityksellä. Vaikka Ebertsillä olikin tapana ärsyttää kaikkia ympärillään pelkällä olemuksellaan ja varsinkin äänellään, Darien oli huomannut että Hobbesin äärimmäinen epäkohteliaisuus tätä kohtaan oli todellakin lieventynyt ajan kuluessa. Ja nyt, kun he olivat täällä nelistään, luottaen vain toisiinsa kuten Hobbes oli sen ilmaissut, vähäisemmätkin vihamielisyydet oli parasta asettaa sivuun.

Claire, Hobbes ja Eberts alkoivat siirtyä vastaanottotiskille pyytämään saada käyttää tietokantoja. Darien ei juuri tietokoneista välittänyt, eikä uskonut että hänestä olisi hyötyä niiden ääressä, joten hän epäröi lähteä mukaan. Hän oli myös häiritsevällä tavalla levoton, tavalla jota hän ei itsekään ymmärtänyt. Ehkä se oli heidän ahdas tilanteensa. Yhtäkään johtolankaa ei vielä ollut ja heidän kimppuunsa oli jo kerran käyty. Hoitaja oli yritetty viedä ja vaikka vasta-aine olikin ollut koko ajan turvassa, hän ei voinut olla ajattelematta sellaista hirveää tilannetta että hän olisi ollut ilman Hoitajaa, jätettynä vieraaseen maahan vain yhden vasta-aine erän kanssa, vasta-aineen joka oli hänelle elintärkeää. Vaikka hän oli helpottunutkin siitä että Claire oli taas heidän mukanaan ja aikataulu oli taas vakaa, julma kello tikitti silti ahdistavasti hänen päässään ja tatuoituna hänen ranteessaan. Vaikka hän oli kokenut työnsä tiimoilta monia yllättäviä käänteitä ja täpäriä tilanteita, täällä se oli erilaista. Oli kuin mitä tahansa voisi tapahtua, mikä tahansa voisi mennä pieleen ja väistämättä johtaa hänet hulluuteen. Oli kuin hän olisi seissyt hataralla laiturilla joka voisi milloin tahansa pettää hänen allaan. Pudotus olisi pitkä ja kun hän osuisi veteen, kukaan ei voisi onkia häntä ylös.

Darien ajatteli äkkiä että nämä pelot olivat naurettavia. He eivät olleet vielä edes alkaneet ja heti hän arveli pahimman olevan aivan nurkan takana. Naurettavaa. Hän karisti synkät tulevaisuudennäkymänsä ja hautasi ne mielensä perukoille.

"Menkää te vain ja tutkikaa niitä rekistereitä," hän ilmoitti huolettomaan tapaansa ja viittasi peukalollaan olkansa yli uloskäyntiä. "Minä käyn ulkona ja tulen ihan kohta perässä." Hän ei kuitenkaan halunnut jäädä aivan täysin paitsi tutkimuksista.

"Mikä hätänä, Fawkes?" Hobbes kysyi. Darien ei halunnut uskoa että hänen äänensä olisi pettänyt hänet ja heijastanut pienimmässäkään määrin hänen ohikiitäviä pelkojaan. Mutta ehkä Hobbes tunsi hänet liian hyvin.

"Ei mikään. Minulla vain alkaa olla päänsärky ja ajattelin että raikas ilma auttaisi."

"Päänsärky?" Claire pohti ääneen. "Annapas minun katsoa." Hän tuli lähemmäs Darienia ja tarttui tämän käteen.

"Ei se ole sellaista päänsärkyä," Darien vakuutti Hoitajan kääriessä hänen hihaansa käärmetatuoinnin päältä. Itseään häntään pureva käärme oli jaettu yhteentoista osaan ja tällä hetkellä vain kolme niistä olivat muuttuneet punaisiksi, viimeisin aivan hiljattain. "Minäkin olen vain ihminen, kai minullekin joskus pieni tavallinen päänsärky sallitaan." Darien otti kätensä takaisin ja lähti ovea kohti rennoin askelin. "Minulla menee minuutti tai kaksi."

"Tulen tarkistamaan jos viivyt kauemmin, Fawkes!" Hobbes lupasi huikaten hänen peräänsä. Vaikka he olivatkin tulleet siihen johtopäätökseen, että niin kummalliselta kuin se tuntuikin, se ei ollut Fawkes jonka vihollinen halusi, Hobbes ei ilmeisesti halunnut olla turhan huoleton asian suhteen. Darienkaan ei suinkaan halunnut olla varomaton, mutta kun otti huomioon että Darien seisoskelisi hapesta nauttien aivan poliisiaseman sisäänkäynnillä, hän piti toverinsa huolenpito lähinnä huvittavana.

Darien nojasi ulos päästyään aseman seinään ja hengitti syvään. Kesäisen tunkkaisten toimistojen jälkeen Helsingin keskustan varrattavan puhdas ilma ja navakahko tuuli tuntuivat hämmästyttävän virkistäviltä. Poliisiaseman julkisivu oli kaiken lisäksi vielä ilahduttavasti varjossa näin aikaisin päivästä.

Darien arvosteli hetken mielessään suomalaisia poliisiautoja joita oli useita parkkeerattu pitkin katua. Hän muistutti itseään mainitsemaan Hobbesille että ne olivat hänen mielestään hienompia kuin amerikkalaiset versiot. Siinä riittäisi kiistelyä joksikin aikaa.

Hän oli juuri menossa takaisin sisään kun kuuli yllättävän äänen takaansa. "Mr. Fawkes?" Darien kiepautti itsensä ripeästi ympäri. Puhuja nojasi toista olkaansa seinään aivan kadun kulmassa kädet ristittynä rinnallaan. Vaaleahipiäisen naisen päällä oli musta kokopitkä nahkatakki, alla yksinkertainen musta paita ja vakosamettihousut sekä käsissään mustat sormettomat hanskat. Goottimaista ilmettä pehmensivät pitkät, paksut vaaleat hiukset. Darien ihmetteli miksi ei ollut nähnyt naisen tuloa vaikka tämä oli vain vajaan viidentoista metrin päässä siitä missä hän oli äsken seisonut.

Darien kulmat rypistyivät hänen tietämättä heti mitä sanoa. Nainen - tai oikeastaan tyttö näin tarkemmin arvioituna - hymyili miehen reaktiolle. Hän ei päästänyt hymyä leveäksi eikä paljastanut hampaitaan, mutta kumpikaan seikka ei vähentänyt virneen tyytyväistä vivahdetta. "Darien Fawkes, eikö vain?"

Darien epäröi hetken. "Kyllä, minä olen Darien Fawkes." Hän vilkaisi poliisiaseman sisäänkäyntiä, haroi hiuksiaan ja otti pari askelta lähemmäs salaperäistä tyttöä. "Mistä tiesit nimeni?"

Nainen hymyili lyhyesti, tällä kertaa huvittuneella vivahteella. Hän vilkuili välinpitämättömästi ympärilleen puhuessaan varmalla äänellä. "Tiedän monenlaisia asioita. Saatan jopa tietää jotain mikä hyödyttäisi teitä. Jotain mitä he eivät osanneet teille kertoa," hän nyökkäsi aseman suuntaan.

Darienin päässä raksutti ankarasti. Mistä ihmeestä hän tiesi heistä? Tyttö lausui englantia hyvin, mutta siinä oli hienoinen vieras sointi, joka ilmaisi ettei se ollut hänen äidinkielensä. Mutta Darien ei voinut olla varma oliko hän suomalainen - vaiko ehkä venäläinen.

"Kuka sinä tarkalleen olet?"

"Nimelläni ei ole minkäänlaista merkitystä," tyttö vakuutti.

"Haluaisin todella tietää." Darien sanoi kävellen lähemmäs, aivan muutaman metrin etäisyydelle. Hän yritti välttää olemasta uhkaavan näköinen, ennemminkin päinvastoin. Hän nojasi seinään matkien seuralaistaan.

Tytön naamalla kävi pikainen hymy, tällä kertaa lattea, melkein ivallinen. Charminkäyttöyritys ilmeisesti epäonnistui. "Sanoin ettei sillä ole väliä. Voit kutsua minua miksi tahdot. Olen vain tiedonvälittäjä. Tai myyjä, jos ei haluta antaa väärään kuvaa. Olen ymmärtänyt että te liitytte jotenkin venäläisiin."

"Voi sen kai noinkin ilmaista," Darien nyökkäsi.

Tyttö irrottautui seinästä puhuessaan jälleen, täysin ammattimaisesti. "Hintani ei ole huikea, ottaen huomioon tiedon tärkeyden teille siis. Venäläisten mahdollinen tukikohta, pari nimeä, mitä he ovat puuhailleet viime päivät ja pari huhua kaupan päälle. Mutta mitään ei tule ellen voi olla varma maksustani." Tyttö piti Darienia välinpitämättömässä, mutta tiukassa katseessaan.

"Kuules," Darien kumartui hieman lähemmäs ja madalsi ääntään. "Minulla ei ole käteistä juuri nyt-"

Hän ei saanut edes viimeistellä lausettaan. "Sitten emme voi tehdä kauppoja," tyttö tokaisi.

Darien kiirehti jatkamaan. Hänelle ei ollut kuin omia rahojaan ja niitäkin vain hiukan ja dollareina. Hän epäili ettäkö ne riittäisivät toiselle. "Minulla ei ole niitä nyt, mutta saan ne kyllä." Hän tajusi että tuli tyttö hänen luokseen mistä tarkoitusperistä johtuen tahansa, näistä tiedoista voisi olla heille hyötyä. "Voin vaikka käydä hakemassa ne heti tuolta sisältä?"

Tyttö pudisti päätään, astui askeleen taemmas ja puhui kylmästi. "Jos sinä tuonne menet, olen poissa kun ehdit takaisin. En anna sinun hakea poliiseja tueksesi. Joko nyt tai ei ollenkaan, minä en turhaan tässä nahkaani vaaranna."

"Hyvä on, mitä jos annan sinulle etumaksun? Osan nyt, osan-"

Tyttö huokasi raskaasti. "Unohda koko juttu. Tämä ei ilmeisesti toimi. Voit yrittää etsiä minut myöhemmin." Hän kääntyi jo lähteäkseen.

Darien tarttui mustaan verhottuun olkaan aikeenaan kiepauttaa tyttö ympäri, mutta tämä reagoi jo kosketukseen. Valppaana hän kavahti taas kauemmaksi ja Darien puolestaan yritti näyttää taas vaarattomalta. Mutta ennen kuin kumpikaan heistä ehti tehdä mitään jännittyneelle tilanteelle, heidän takaansa kuului tuttu ääni.

"Fawkes! Fawkes, mitä sinä teet? Nyt ei ole oikea aika ahdistella paikallisia."

---

Bobby Hobbes oli tullut ulos katsomaan missä Fawkes viipyi. Hän ehti juuri nähdä partnerinsa ojentavan kätensä tummapukeisen naisen olalle tämän ollessa jo ilmiselvästi matkalla pois. Nuori nainen oli jännittynyt pelkästä hipaisusta kuin villikissa. Hobbes tiesi jotain olevan tekeillä. Hän kajautti ilmoille että oli paikalla ja oli hetkessä partnerinsa vieressä. "Mitäs täällä tapahtuu?" hän kysäisi katsellen uteliaasti vuoroin mustapukeiseen tyttöön ja ystäväänsä.

"Me tässä vain puhelimme," Darien vastasi rennosti. "Hän ei kerro omaa nimeään, mutta hän tietää minun nimeni ja arvelisin että sinunkin. Esittely on siis melko turhaa."

"Robert 'Bobby' Hobbes," tyttö sanoi, vaihtoi jalkaansa ja vei kätensä jälleen ristiin. Hän kuulosti olevan tyytyväinen asioiden saamaan käänteeseen.

Hobbes yllättyi hieman, mutta piti kasvonsa peruslukemilla ja katsoi kiinnostuneena tyttöön. "Saatan olla," hän totesi lopulta ylimalkaisesti. "Lähetti venäläisiltä, oletan?"

Tyttö soi hänelle pienen hymyn. "En ole. Mutta juttutuokiosta tulisi vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen jos olisin. Mutta se maksaa teille."

Bobby Hobbes huomasi välittömästi mistä oli kyse ja teki päässään salamannopeasti suunnitelman. Hän nyökytteli päätään, vilkaisi Darieniin ja hymisi hyväksyvästi. "Kiintoisa tarjous, erittäin kiintoisa. Minulla onkin sattumalta käteistä juuri tässä." Hän veti viimeisen sanan kohdalla aseensa esiin ja vei sen vikkelällä liikkeellä tytön solisluiden väliin. Tämä jähmettyi hieman leukaansa nostaneena ja laski hyvin hitaasti kätensä. Ammattimaiseen tapaan hän ei näyttänyt pelkoa vaan pysyi rauhallisena. Bobby Hobbes osasi päätellä että vaikka tyttö olikin nuori, hän oli ollut vastaavassa tilanteessa ennenkin. Hän oli epäilemättä rikollinen.

"Mitä jos juttelisimme nyt?" Hän tarttui tytön olkaan ja ajoi hänet takaperin kulman taakse. Siellä hän lukitsi tämän karkeasti seinään saaden Darienin huomauttamaan jotain leidien kohtelusta. "Hän on saastaa, ystäväiseni, ja saasta on samanlaista joka puolella oli se venäläistä, naispuolista tai minkä näköistä tahansa."

"Minähän sanoin etten ole yksi heistä!" tyttö sihisi.

Hobbes tuskin huomioi kommenttia. "Ase osoittaa päätäsi, Nikita." Hän asetti piipun tämän leuan alle. "Joten ehdottaisin että alat laulaa välittömästi."

"En ole venäläinen!" tyttö huusi kiivaasti. "Etkä uskaltaisi ampua."

"Kokeillaanko?" Hobbes uhosi kumartuen lähemmäs ja painaen aseen piippua hiukan syvemmälle tytön leukaan.

"Hyvä on, hyvä on, mutta päästä vain piru vie irti!" hän parahti, enemmän kuitenkin ärtyneesti ja ahdistuneesti kuin varsinaisesti peläten. Hobbes vei aseensa kauemmas ja perääntyi. Fawkes tuli hänen viereensä hänen oikealle puolelleen niin että kaikki mahdolliset pakotiet oli katkaistu. Tyttö katsoi tulisesti Hobbesia ja vilkaisi kättä joka piti tämä piti edelleen hänen olkapäätään. Hän silotti rivakalla liikkeellä vaatteitaan.

"Kuka tai mikä sinä olet?" Darien ehti kysyä ennen Hobbesia.

Tyttö mulkaisi häneen ja piti tauon ennen kuin nieli ylpeytensä. Hobbesin jatkuva kosketus sai hänet ahdistuneeksi ja hän puhui suunsa puhtaaksi. "Supisuomalainen varas. Teen pelkkiä hanttihommia, pientä pahaa kenen tahansa hyväksi joka on kiinnostunut palveluksistani. Olen hyvä varas, huomaamaton halutessani ja tunnen paljon ihmisiä ja siksi minut palkataan." Hobbes kuuli tytön äänestä että hän tuskin vain kehui itseään. "Informaatio hankinta on varastamisen ohella pääasiallinen tehtäväni, mutta olen onnistunut pysymään neutraalina. Kaiken ylimääräisen jonka saan tietooni, myyn eteenpäin sille jonka tiedän maksavan siitä eniten."

"Toimit molemmilla puolilla?" Hobbes tiedusteli.

"Kaikilla puolilla," hän tarkensi.

"Ihmettelen että olet vielä elossa, vakooja," Hobbes huomautti. "Pettureista ei pidä kukaan."

"Osaan asiani," tyttö huomautti ylpeyttä äänessään. "Myyn vain sellaisia tietoja joiden kavaltajaksi minua ei voida jäljittää. Ja suurin osa niistä on rippeitä, salaa kuultuja ja mitättömiltä tahoilta kaivettuja pikku yksityiskohtia."

"Meidän nimiemme tietäminen ei ole mitä kutsuisin nippelitiedoksi, tyttöseni."

"Sanotaan nyt vain että iskin kultasuoneen."

"Kuullaanpas se sitten viimein," Darien sanoi. "Tässä on vaihdettu kuulumisia turhan kauan."

Tyttö epäröi jälleen hetken, mutta tilanteessa ei ollut juuri vaihtoehtoja ja hän näki sen. "Minä kyllä kerron. Mutta en enää enempää tässä. Mennään jonnekin? rauhallisempaan paikkaan."

"Kuules, jos luulet että Bobby Hobbes aikoo---"

"Relaa, kaveri," Darien asetti käden partnerinsa harteille. "Poliisiasema on aivan kulman takana. Sinun täytyy ymmärtää että hän tuntee itsensä hermostuneeksi."

"Kuulemme varkaan puhuvan varkaan puolesta," Hobbes heitti.

"Ehkäpä," Darien myönsi. "Mutta muutenkin olisi hyvä saada sinut ja suunnattomasti heiluva aseesi pois kansan silmistä. Olen yllättynyt ettei kukaan ole vielä kutsunut virkavaltaa paikalle."

Hobbes katsoi hieman ympärilleen ja harkitsi asiaa. "Hyvä on." Hän käänsi huomionsa tyttöön ja osoitti tätä sormellaan. "Mutta me pidämme sinua tarkasti silmällä, suomineito, joten älä unelmoikaan karkaamisesta."

---

Vajaassa vartissa he olivat uudessa taksissa matkalla lähimpään keskustan hotelliin. Mökki-idea oli toistaiseksi haudattu sillä keskustassa he olisivat tapahtumien keskipisteessä.

Erinäisistä syistä he olivat ahtautuneet yhteen autoon. Tärkein niistä oli varallisuus, Eberts oli ystävällisesti huomauttanut että heidän täytyi säästää kaikissa mahdollisissa kuluissa. Darienin ja Hobbesin mielipide olisi jyrännyt Ebertsin oman ellei Claire olisi asettunut hänen puolelleen. Hoitaja oli huomauttanut että uutta rahaa oli vaikea saada näin kauas Virastosta ja jos heille tulisi tarve tehdä lisää vasta-ainetta, sen ainekset ja valmistus vaatisivat varoja jotka olivat huomattava osa heidän sen hetkisestä budjetistaan. Tämä oli pikkuhiljaa hiljentänyt vastaväitteet.

Claire, Hobbes, mustapukeinen tyttö ja Darien istuivat ahtaasti edellä mainitussa järjestyksessä takapenkillä ja Eberts etupenkillä. (Taksikuski oli kohauttanut olkiaan moiselle väkimäärälle, lähinnä koska ei osannut puhua kunnolla englantia.) Claire oli suhtautui tyttöön kielteisesti, mutta ei ollut sanonut mitään loukkaavaa ääneen, vaikka sen näki olevan koko ajan hänen kielensä päällä. Hän kuunteli sivusta kun Darien ja Hobbes soittivat suutaan tyttö-aiheisesti.

"Nikita on hyvä nimi," Hobbes ehdotti.

Kosketusherkäksi todettu tyttö ei ollut matkan aikana lämmennyt kaverusten suunpieksennälle vaan istui jäykästi paikallaan tiukasti noiden kahden miehen välissä ja kommentoi lyhyesti jos ollenkaan. "Minusta se ei ole hyvä nimi."

"Entä Natasha?" Darien ehdotti puolestaan.

"Minä en halua venäläistä nimeä!"

Kumpikaan ei ollut kuulevinaankaan. "Hei nyt minä keksin!" Darien napsautti sormiaan ja puhui käytännössä tytön pään yli. "Miten olisi Vakooja? Tiedäthän, Viraston tyylin mukaisesti. Virkailija, Hoitaja, Vakooja."

"Aika hyvä. Olet nero, ystäväiseni. Uusi yhteyshenkilömme ansaitsee tuollaisen nimen."

"Kuinka vanha muuten olet?" Darien vaihtoi puheenaihetta lennossa. "Kai sinä sen voit kertoa."

"Minä sanoisin kuudentoista, seitsemäntoista." Hobbesin arvio sai tytöltä mulkaisun.

"Lähemmäs kahtakymmentä, Hobbes."

"Olen täysi-ikäinen," Vakooja sanoi lähes hampaittensa välistä.

"Et takuulla ole kahtakymmentäyhtä," Hobbes tuhahti.

"Olen kahdeksantoista," Vakooja mutisi.

"Ei se oli täysi-ikä," Darien ihmetteli.

"Oikeastaan se on," Eberts huikkasi etupenkiltä. "Suomessa täysi-ikäisen raja on alhaisempi kuin USA:ssa." Ketään ei ihmetyttänyt mistä Eberts oli oppinut moisen faktan.

"Se on kahdeksantoista?" Hobbes kysyi epäuskoisesti.

"Saatteko te viinaa kolme vuotta aikaisemmin kuin me? Ah crap, miksen minä syntynyt täällä!?" Darien huudahti.

"Darien!" Claire paheksui.

"Mitä?" Darien kysyi puolustavasti.

Ahtaassa taksissa kaikui kohta kiivas keskustelu noin alhaisen täysi-ikäisyyden hyvistä ja paheksuttavista puolista. Vastikään Vakoojaksi ristitty tyttö ei voinut muuta kuin haudata kasvot käsiinsä Darienin alkaessa kiusata häntä kyselyillään "omista kokemuksista" ja kirota päätöstään tulla näiden hölmöjen luokse.

JATKUU...