Käytäviltä ei enää kantautunut hälyä hotellihuoneeseen, jonka Hobbes ja Darien jakoivat, ja oli ihme että Darien sai unta melkein heti kun oli painanut päänsä tyynyyn. Ehkäpä se johtui lentomatkasta ja rasituksesta, ehkäpä osin siitä, että Hobbes ei ollut vielä ennättänyt kuorsata juuri lainkaan. Joka tapauksessa, vaikka Darien oli marissut tarvitsevansa korvatulpat ja unilääkettä, oli Bobby Hobbes se joka ei saanut unta. Hän kääntyili sängyssään miettien kysymystä, joka pyöri hänen päässään eikä antanut rauhaa. "Hei, Fawkes", hän suhahti viimein. Huone pysyi hiljaisena. Pimennysverhojen lomitse siivilöityi kelmeää valoa, joka antoi huoneelle muodon ja erotti huonekalujen kulmat varjoista.

"Fawkes", Hobbes kutsui uudemman kerran, nyt hiukan äänekkäämmin. Darienin pedistä alkoi kuulua unenpöppöröistä muminaa ärtyneen murahtelun ohella.

"Noh, ei sitten mitään. Hyvää yötä."

"Hobbes.." Darien murisi ja nosti päänsä tyynyn alta. "Jos sinä herätit minut turhaan, niin minä -"

"Okei okei", Hobbes myöntyi, nousi istumaan sängyllään ja katsoi Darienia, ainakin sitä minkä hämärässä tämän kasvoista erotti, hyvin vakavana. "Fawkes.. luuletko, että täällä on jääkarhuja kesälläkin?" Laskeutui kevyt hiljaisuus. Hobbes päätteli, että Darien oli säikähtänyt ja mietti nyt jääkarhuja, jotka saattoivat tepastella ulkona. Sitten hämärästä kuului Darienin uupunutta manailua.

"Anteeksi mitä?" Darien ravisti päätään ja suki sekaisia hiuksia pois naamaltaan.

"Sinä kuulit kyllä", Hobbes mutisi harmissaan ja laskeutui takaisin makuulleen.

"Sinä herätit minut kysyäksesi, että onko täällä jääkarhuja kesäisinkin?"

Tuli hiljaista. Darien huokaisi väsyneesti ja kirosi sitä, että oli suostunut nukkumaan samassa huoneessa Bobbyn kanssa. "Hobbes, minä en usko että täällä on jääkarhuja ylipäätänsäkään."

"Miten niin?" Hobbes kohotti päätään ja käänsi katseensa takaisin ystäväänsä. Hänen äänensä oli viaton ja utelias kuin pikkupojalla, eikä hän ilmeisesti ollut lainkaan pahoillaan kaverinsa herättämisestä.

"Ei Suomi ole sellainen maa. Jääkarhuja on Pohjoisnavalla. Ja Suomi ei oikein vaikuta Pohjoisnavalta."

"Suomi on hyvin, hyvin outo maa, ystäväiseni."

"Aamen", Darien murahti kiukkuisena kaivautuessaan takaisin peiton alle. Tällä hetkellä Hobbes ärsytti häntä suunnattomasti. Hänen olonsa ei ollut enää lainkaan unelias, ja nyt hän tiesi varmaksi ettei saisi unta sinä yönä.

"Nähdään aamulla, kaveri", Hobbes oli kai huomannut partnerinsa ärtymyksen, sillä hänen äänessään oli varovainen sointi. Fawkes ei vastannut.

---

Darien kulutti parisen tuntia pyörähdellen, kierähdellen ja kääntyillen sängyssään, ja joutui vähän väliä noukkimaan lattialle pudonnutta peittoaan takaisin. Nyt hän tuijotti sinisen hämärän läpi kattoon. Bobbyn hengitys oli jo aikaa sitten muuttunut tasaiseksi tuhinaksi, ja hän oli lakannut pyörimästä. Darien odotti kauhulla sitä hetkeä, jolloin tuhina loppuisi ja Hobbes alkaisi 'hengittää raskaasti', kuten tämä itse asian ilmaisi. Hän yritti rentoutua miettien siinä samalla, olivatko viereiseen huoneeseen asettuneet Claire ja Eberts nukahtaneet jo. Hän kurkotti kätensä kohti hänen ja Hobbesin sängyn erottavaa yöpöytää napaten sen päältä herätyskellon. Kellon pimeässähohtavat viisarit lähentelivät jo tasan kolmea. Samalla hetkellä kun Darien laski kellon takaisin pöydälle, kajahti ilmoille äänekäs korina, joka teki Darienin nukahtamisyrityksistä lopun; Hobbes kuorsasi.

"Voi taivas!" Darien sihahti yhtä paljon nukkuvalle Hobbesille kuin itselleenkin ja pomppasi ylös sängystä. Hän vetäisi housut nopeasti jalkaansa samalla kuin harppoi vessaan. Mies avasi hanan, käänsi veden kylmälle ja sulki kämmenensä kupiksi valuvan veden alle sivelläkseen sitä kasvoilleen. Kylmä vesi vei viimeisetkin uupumuksenrippeet, mutta eihän se enää haitannut. Hän tuijotti ilmeettömänä peilistä heijastuvaa hämärää kuvajaistaan, ja Hobbes muistutti olemassaolostaan äänekkäällä kuorsauksella, joka kantautui vessan oven läpi. Darien haroi takkuista peikkotukkaansa yrittäen saada sitä siedettävämmän näköiseksi. Tervetuloa mustat silmänaluset, hän ajatteli nojatessaan vessan kylmään kaakeliseinään.

Yhtäkkiä, aivan odottamatta, seinän takaa kuului äänekäs kolaus, ja ennen kuin Darien ehti ihmetellä sen lähdettä, kantautui huoneeseen kimakka kirkaisu joka loppui tukahtuneena yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Hetkessä oli Darien harpannut ulos vessasta, kahmaissut tuolin selkänojalla roikkuvan T-paitansa ja sujauttanut sen ylleen samalla kun pisti päänsä huoneen ovesta ulos. Käytävällä oli aivan pimeää, mutta Darien erotti Clairen ja Ebertsin huoneen avonaisen oven, josta tulvi heikkoa valoa käytävään. Hän hiipi oven luo ja kurkkasi varovasti sisään. Kirjoituspöydän lamppu oli päällä, ja astuessaan sisälle huoneeseen Darien näki tajuttoman Ebertsin vaaleansinisessä satiiniyöpuvussaan lattialla pitkin pituuttaan. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi, ettei Clairea näkynyt missään.

"Aw crap", hän huudahti vetäytyessään takaisin käytävälle. Vanha mies kurkkasi oman hotellihuoneensa ovenraosta ja manasi jotain suomeksi. Ukosta vähät välittäen Darien juoksi käytävän poikki ja sieltä suoraan portaisiin, sillä hissi veisi turhan paljon aikaa. Onneksi huoneet olivat toisessa eivätkä neljännessä kerroksessa. Viisi viimeistä porrasta mies harppasi kerralla ja ehti nähdä aulan pääovista katoavien kolmen ihmisen hahmot, joista kaksi näytti kantavan jotakin – tai jotakuta. Hoitajaa.

Ensin Darien oli aikeissa huutaa hahmoille jotain, mutta sitten hän vetäytyikin portaiden varjoon. Hetkessä hopeanvärinen, raskas neste oli kietoutunut miehen ympärille ohuena kuin silkkikangas jättäen selkeästi hänen piirteensä ja vaatteiden poimut näkyviin. Ennen kuin kukaan olisi ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, oli hän poissa. Kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kutkuttava kylmyys tunkeutui Darienin ihon läpi, mutta hän oli jo aikaa sitten tottunut moiseen. Aivan kuin jonkinlainen kissaeläin hän näki pimeässä aivan yhtä hyvin kuin valossa, mutta maisema oli harmaa tai hopeanvärinen ja asioiden ja esineiden ääriviivat heijastuivat hänen silmissään omituisesti.

Näkymättömyyden turvin Darien juoksi ovista ulos kesäyöhön, jonka pastellinsininen taivas valaisi kadut. Aurinko oli jo nousemassa talojen katonharjojen takaa, mutta sitä ei näkymätön mies joutanut katselemaan. Sen sijaan hän juoksi kohti autoa, johon miehet – nyt hän näki, että kaikki kolme hahmoa olivat miehiä – kantoivat Clairea.

Vaikka miehet olivat nopeita ja ehtivät pakoautolle pian, oli Darien nopeampi ja hän saavutti heidät. Kehoon tulviva andrealiini kiihdytti hänen toimintaansa ja voimisti hänen nyrkiniskuaan, joka kohdistui toisen Clairea kannattelevan miehen leukaan. Mies parahti ja kaatui vasten autoa lyöden päänsä sen kylkeen. Muut kaksi kääntelivät hämmentyneenä päitään puolelta toiselle yrittäen nähdä hyökkääjän. Toinen mies, joka oli jäänyt yksin pitelemään Clairea, huudahti jotain – Darien ei tiennyt mitä kieltä se oli – ja kolmas loikkasi ketterästi autoon käynnistääkseen sen.

Näkymättömän hyökkääjän uusi isku horjutti toista miestä ennen kuin hän antoi naisen vajota käsivarsiltaan jalkakäytävälle. Hän kiskoi tajuttoman kumppaninsa autoon jonka jälkeen se renkaat kirskuen kurvasi pois paikalta. Hetken aikaa Darien seisoi paikoillaan yrittäen havaita auton takaosasta rekisterikilpeä, mutta se puuttui tyystin. Sitten hän karisti elohopeakuoren yltään ja kumartui maassa makaavan Hoitajan puoleen. Darienin helpotukseksi tämä alkoi palailla tajuihinsa.

---

Loput aamuyöstä sujuivat välikohtauksitta. Eberts ja Claire olivat kunnossa – lukuun ottamatta kipeää kuhmua Ebertsin takaraivossa – ja he olivat päättäneet asettua Darienin ja Hobbesin huoneeseen aamuun asti, ihan vain varmuuden vuoksi, sillä kukaan heistä ei nukkuisi kuitenkaan. Hobbesinkin Darien kylmästi herätti. Ihme kyllä, hotellin henkilökuntaa ei ollut näkynyt koko välikohtauksen aikana. Joukkio päätti kertoa viranomaisille tapahtumasta vasta mennessään poliisilaitokselle sovittuun tapaamiseen.

Hobbesin mielestä hotellin väelle ei kannattanut kertoa yhtään mitään, sillä hehän voisivat kuulua samaan porukkaan siepparien kanssa. Ja kerrankin toiset olivat yhtä mieltä hänen kanssaan. Aamiaiselle he ehtivät ensimmäisinä, ja heillä oli jokseenkin turvaton olo. Darien mutisi kaiken aikaa jotakin vainoharhaisuudesta, mutta ei kuitenkaan pannut vastaan kun toiset ehdottivat uuden majapaikan etsimistä.

"Oletko ihan varma, että olet kunnossa, Hoitsu?" Hobbes kyseli Clairelta tuhannennen kerran aamiaispöydässä. Hän näytti olevan vilpittömän huolissaan.

"Bobby, olen ihan kunnossa", Claire vakuutteli ja vilkaisi Darienia, joka nyppi munakokkelia haarukallaan. "Hei muuten", hän sanoi ja hymyili tälle, "Kiitos."

Darien nosti päänsä ja kohotti kulmakarvojaan Hoitajalle. "Hei, kiitä Hobbesia. Hän se piti minut hereillä."

"Miten niin?" Hobbes nojautui Darienia kohti ihmetellen.

"Kuorsasit."

"Kuinka monta kertaa pitää sanoa, ystäväiseni; Minä en kuors-"

"No hengitit raskaasti." Darien huokasi liioitellun syvään. Hän hieraisi silmiään väsyneenä ja pudisti hitaasti päätään.

Eberts oli hankkinut käsiinsä karttakirjan ja selaili nyt otsa rypyssä sitä. Välillä hän vilkuili Darieniin ja Hobbesiin miettien, milloin saisi suunvuoron. "Ilmeisesti etsimme hotellin jostakin hiukan syrjempää", hän aloitti asiallisesti, mutta kaverusten suunsoitto keskeytti hänet. Claire vilkaisi säälivästi Ebertsiin ja siirtyi tämän viereen istumaan, hiukan loitommaksi Darienista ja Bobbystä. No, noista kahdesta ei kuitenkaan olisi apua, Eberts tuumasi ja alkoi miettiä Hoitajan kanssa, missä olisi sopiva majapaikka vastaisuudessa.

"Okei, ensi yönä nauhoitan kuorsaustasi kasetille", Darien tokaisi voitonriemuinen pilke silmäkulmassaan ja tuijotti Hobbesia haastavasti.

"Kuorsaat itsekin, joten mitä sinä minua kiusaat. Vaihdettaisiinko puheenaihetta", Hobbes alkoi kyllästyä kuorsauskiistaan.

"Hah, myönsit!" virnisti Darien.

Hobbes jätti tämän kommentin omaan arvoonsa, mutta ei voinut kätkeä jokseenkin vaivautunutta ilmettä kasvoiltaan. "Kuules, tätä sieppausjuttua pitää nyt tutkia", hän ilmoitti topakkaan sävyyn ja vilkaisi salaa Hoitajaan toivoen, että tämä olisi huomannut kuinka Bobby Hobbeskin osaa olla asiallinen. Mutta Claire tutkaili Ebertsin kanssa karttakirjaa ja Hobbesin suussa maistui kevyt mutta karvas mustasukkaisuuden maku. "En kertakaikkiaan ymmärrä", hän jatkoi madaltaen ääntään dramaattisesti, "miksi ne, keitä nyt olivatkin, halusivat ensin siepata Paksukaisen, sitten Hoitajan – eivätkä sinua. Ja tällä hotellilla on jotain tekemistä sen kanssa." Hän rypisti kulmiaan tietävän näköisenä ja nyökytteli itselleen.

"Kuulostat ihan Neiti Etsivältä," Darien totesi.

"Hei, Bobby Hobbes kyllä haistaa vaaran, ystäväiseni."

"Ai niin. Ihan unohdin, että sinut oli koulutettu hajuaistin käytössä", Darien virkkoi ja kallisti päätään viattomasti hymyillen.

"Sinut pitäisi kouluttaa suusi käytön osalta."

Suunpieksäntä tyrehtyi kun Bobby lähti hakemaan lisää kahvia. Darien siirtyi hiukan lähemmäs Clairea ja Ebertsiä, nojautui pöydän yli heitä kohti ja kysäisi: "Vuokrataanko mökki?"

"Mitä?" Claire kohotti katseensa kirjasta ja tuijotti Darienia kysyvä ilme kasvoillaan.

"Mökki. Supisuomalainen mökki. Järvenranta, takka, soutuvene, koivuja, hyttysiä", Darien muisteli mitä hän oli joskus kuullut. "Vuokramökki." Hobbes oli saapunut kahvinhakureissultaan juuri parahiksi kuulemaan, minkälainen suomalainen mökki oikein oli. Hänen silmissään oli innostunut pilke, kun hän puolusti ystävänsä ajatusta mökistä. Eberts näytti mietteliäältä. "Se kyllä olisi sopivan syrjässä. Vuokramökkejä ei ole tapana sijoittaa kaupungin lähettyville", hän totesi. "Vuokrataan mökki Lapista", Hobbes tokaisi virnistellen ja iski silmää Darienille. Darien naurahti ja paiskasi kättä tämän kanssa.

"Pojat", Claire huokaisi ja toisti jo tutuksi käyneen lauseen: "Tämä ei edelleenkään ole lomareissu." Mutta hän kuulosti siltä kuin ei olisi itsekään halunnut kuulla tuota lausetta, ja se huvitti Darienia ja Bobbyä suuresti. Eberts sattui vilkaisemaan kelloa, ja ilmoitti muille, että nyt olisi aika lähteä poliisiasemalle sovittuun tapaamiseen.

Darienin, Hobbesin ja Ebertsin oli määrä hakea matkatavarat huoneesta sillä välin kun Claire kävisi soittamassa taksin.– Tähän hotelliin he eivät aikoneet enää palata. Darien ei tiskin ohi kulkiessaan voinut olla huomaamatta henkilökunnan huoneen ovensuussa pälyilevää hotellinjohtajaa. Kylmät väreet hiipivät pitkin hänen selkänahkaansa, ja hän hoputti edellään käveleviä Ebertsiä ja Hobbesia. Mitä pikemmin poliisilaitoksella, sen parempi, ajatteli Darien, sillä hänellä oli sellainen tunne, että joku voisi hetkenä minä hypätä niskaan ja siepata mukaansa.

TO BE CONTINUED...