"Siis otat vaan nenästä kiinni ja puhallat. Niin, ja auot samalla suuta. Näin." Darien Fawkes tarttui nenäänsä ja näytti mallia vieressään kiemurtelevalle Bobby Hobbesille, joka naurahti huvittuneena korvissaan olevasta kivusta huolimatta.

"Fawkes, hieno kala kuivalla maalla -esitys. Pidä nyt kuitenkin mielessä että meillä on tätä nykyä uusi sponsori, ei enää Kala- ja riistaministeriö -- Se lafka kuuluu Ravintoministeriön ja Intiaaniasiaintoimiston ohella historiaan..." Hobbesin kädet lensivät taas korville. "Auts!"

Darienin omat kädet lennähtivät muutamaa sekuntia myöhemmin vasemmalle poskelleen. "Auh! Älä huido! Lentokoneet ei ole varsinaisesti mitään tilaihmeitä."

"Sattuu", Hobbes selitti painaen kämmeniään tiukemmin pään sivuille.

Darien hieroi omaa loukkaantunutta poskeaan. "Omatpahan on korvasi, jos et halua leikkiä kalaa kuivalla maalla, Bobby."

Hobbes vilkaisi ystäväänsä ja siirsi vastahakoisesti kätensä korvilta nenään ja alkoi jäljitellä Darienin aiemmin näyttämää tekniikkaa, jonka kuuluisi auttaa lukkiutuneita korvia aukeamaan. Hän avasi suunsa. "Hups..." Ulos tipahtanut purkka löysi nopeasti tiensä takaisin suuhun.

"Jeesus..." Darienin silmät pyörähtivät kohti koneen kattoa

"Miten muka voi purra samaan aikaan purkkaa ja aukoa suuta tuolla lailla?"

"Bobby", miesten vieressä istuva nainen puuttui keskusteluun, "korvissa olevaa painetta voi vähentää pitämällä käsiä tiukasti korvilla ja nieleskelemällä, mutta tehokkaampaa olisi käyttää esimerkiksi vaikka näitä juomalaseja. Siten ilmanpaine ei pääse vaikuttamaan korviin." Hän asetti tyhjän muovilasinsa malliksi toiselle korvalleen ja ojensi sen sitten Hobbesille. "Pyydänkö lentoemäntää tuomaan toisenkin lasin?"

Hobbes heilautti kättään torjuvasti. "Anna olla, Hoitsu. Bobby Hobbes pystyy kyllä kestämään pienen paineen."

"Ihan miten haluat."

Darien asetti kätensä työkaverinsa olkapäille ja puri alahuultaan yrittäen näyttää vakavalta. "Haluatko, että elohopeoin ne lasit, Hobbes?"

Hobbesin kasvot kirkastuivat, mutta ennen kuin hän kerkesi sanomaan mitään, viileällä brittiaksentilla varustettu naisenääni keskeytti hänet: "Turha luulo, Darien. Elohopeaa ei tuhlata mihinkään tarpeettomaan tällä matkalla."

"Älä nyt, Claire..." Hobbes mutristi alahuultaan yrittäen apinoida työparinsa säälittävää koiranpentuilmettä, jonka avulla mies tuntui saavan melkein kaiken, minkä halusi. Ilmeellä ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta, sillä Claire ravisti päätään. "Ei käy, Bobby. Vasta-aine on kallista tavaraa eikä sitä ole mukana hirveitä määriä."

Darien vilkaisi vaistomaisesti käärmetatuointia oikeassa ranteessaan. Hän oli saanut viimeisimmän piikin San Diegon lentokentän vessassa ja se oli vielä nyt, 12 tuntia myöhemmin, täysin vihreä. Vaikka hän tiesikin, ettei siinä näin lyhyen ajan jälkeen pitäisi näkyä yhtään punaista, hän rentoutui silti hiukan nähdessään, että asia todella oli niin.

"Mutta ainahan sitä voi tehdä lisää!" Hobbes yritti.

Claire huokasi. "Bobby, minulla on mukana yksi erä ja toivon mukaan sitä ei tarvita lisää." Hän madalsi ääntään. "Darien kestäisi selväjärkisenä ilman näkymättömyyttä vielä viisi kokonaista päivää, mutta luultavasti Elohopeaa joudutaan käyttämään tässä tehtävässä emmekä me tiedä miten kauan täällä menee. Luultavasti joudun antamaan Darienille ainakin tämän yhden piikin, ja silloin ja vasta silloin valmistan uuden erän." Hän oli hetken hiljaa. "Vaikka Virkailija ei olekaan mukana, se ei tarkoita että me saisimme tuhlata vasta-ainetta tarpeettomiin asioihin."

Lentokone laski äkisti korkeutta reilusti, ja Hobbes unohti pitää anovan ilmeen kasvoillaan. Hän hätkähti, katsoi edessään olevasta TV-ruudusta kuinka korkealla oltiin - vielä melkein kolme kilometriä - vilkaisi sitten hätäisesti ympärilleen ja nosti hämmentyneenä muoviset lasit korviensa suojaksi.

---

Albert Eberts istui työtovereidensa takana olevalla penkkirivillä ja yritti katsella ulkona näkyvää maisemaa. Pilvet alkoivat pikku hiljaa jäädä koneen yläpuolelle ja alhaalla tuli näkyviin metsää ja vettä. Merta, tämä on Suomenlahti, Eberts muistutti itseään. Tämä siis oli Suomi. Tänne heidän pomonsa Charlie Borden a.k.a. Virkailija oli kidnapattu heidän Toimistolleen tulleiden tietojen perusteella.

Hän olisi halunnut keskustella heidän tehtävästään ja mahdollisista suunnitelmista muiden kanssa, mutta heitä erottava kolmen penkin rivi teki aikeet mahdottomiksi. Lisäksi hänen vieressään istuva keski-ikäinen suomalainen nainen yritti pitää yllä vaivautunutta keskustelua Yhdysvaltojen terrorisminvastaisista toimista ontuvalla englanninkielellä, ja Darien ja Robert olivat koko matkan ajan joko pitäneet yllä omaa älytöntä suunpieksäntäänsä, josta hän ei itse ymmärtänyt paljoakaan, nukkuneet tai hohottaneet vanhoille Disneyn piirretyille ja Stuart Littlelle. Parikymmentä minuuttia sitten Robert oli alkanut valittaa korviaan ja viimeksi kun Eberts oli kurkannut penkkien välistä, vanhempi agentti oli istunut jäykästi istuimellaan pidellen kiusaantuneena kahta muovilasia korvillaan. Eberts hymähti itsekseen muistikuvalle. Robert ei kuulunut hänen suosikki-ihmisiinsä.

Kone laski jälleen korkeutta, ja nyt hän saattoi jo erottaa alapuolella kulkevat autojonot. Vielä 212 metriä jäljellä ja sitten - touchdown!

Hänen edessään Claire ja Robert olivat jälleen aloittaneet keskustelun Elohopean liiallisesta käytöstä, mikä oli hänestä melko turhaa, sillä ilmassa ei oltaisi enää kuin muutama minuutti. Kuitenkaan ulkona ei näkynyt muuta kuin puita, hän huomasi. San Diegon lentokenttä sijaitsi keskellä kaupunkia, mutta asianlaita ei ilmeisesti ollut sama täällä.

Hetken kuluttua tuntui pieni töyssy, ja sitten kone kiisi eteenpäin kiitoradalla. Turvavyön kuva sammui hänen päänsä yläpuolelta, ja ennen kuin ihmiset alkoivat taputtaa, Eberts kuuli, miten Robert huokasi omalla istuimellaan ja miten Darien huomautti ystävällisesti, että hänellä oli ohimoilla upeat renkaan muotoiset painaumat.

Kone rullasi lentokentän eteen ja pysähtyi pian kokonaan.

"Hyvät matkustajat, tervetuloa Helsinkiin. Kello on 16:30 paikallista aikaa ja ulkolämpötila on 23 astetta. Kapteeni miehistöineen toivottaa teille viihtyisää lomaa."

Lomaa, Eberts ajatteli. Hah.

---

"Tämä siis on Suomi..." Hobbes mutisi taksin etupenkiltä nenä kiinni ikkunassa. "Missäs porot ja jääkarhut piileskelee?"

"Ja joulupukki", Darien muistutti takapenkiltä.

"Ei sitä nyt näy kun on kesä."

"Joulupukki asuu Lapissa", Eberts sanoi lähinnä itsekseen Darienin ja Clairen välistä.

"Mitä? Anteeksi, sanoitko jotain, Ebs?" Darien kumartui vieressään istuvan miehen puoleen.

"En... ei mitään." Parempi olla puuttumatta noiden kahden keskusteluun.

Hobbes jätti Ebertsin huomioimatta. "Ja lumi? Missä on lumi?"

"Nyt on kesä, Hobbes." Darien oli vähän aikaa hiljaa. "Mutta onko sitä Lapissa?"

Claire hätkähti hereille omista ajatuksistaan tajutessaan Darienin ja Bobbyn katsovan häntä odottavasti. Hän oli jo ennen Ebertsiä tullut siihen johtopäätökseen, että hänen ystäviensä keskustelu ei johtaisi mihinkään, mikä olisi kuuntelemisen arvoista, ja oli keskittynyt taksissa soivan radion juontajien omituiseen mongerrukseen. Nyt hän katsoi vuoroin Darieniin, vuoroin Bobbyyn. "Sanoitteko jotain?"

"Onko Lapissa nyt lunta?"

"Me tahtoisimme nähdä lunta."

Claire räpytteli silmiään. "Lunta? Pojat, tämä ei ole mikään lomareissu."

"Okei, tiedetään. Mutta onko sitä Lapissa?" Hobbes kysyi uteliaana.

Claire ravisti päätään. "Nyt on kesä. En usko. Tuntureilla sitä voi kyllä olla, mutta ei muualla. Ja vaikka olisikin," hän lisäsi, "niin me emme ole menossa Lappiin."

Hobbes kääntyi jälleen eteenpäin istuimellaan. "Hei, The Who!" hän huudahti ilahtuneena kuullessaan tutun kappaleen alkavan soida radiosta. Hänen sormensa syöksähtivät radion nappuloille. "Miten tätä laitetaan isommalle...?" hän mumisi itsekseen ja päätti olla kiinnittämättä huomiota kuljettajan melko epäystävälliseen mulkaisuun.

---

Darienin ja Hobbesin saapuessa myöhemmin illalla heidän hotellinsa ravintolaan Claire ja Eberts istuivat jo odottamassa heitä. Kaksikko istui nenä kiinni papereissa, jotka Eberts oli raahannut mukanaan.

"Hei, kaverit." Darien marssi pöytään ja veti tuolin alleen. "Mitäs lueskelette? Murhamysteeriä? Rakkausromaania?" Claire vilkaisi häneen ja kohotti toista kulmakarvaansa.

Darien vastasi katseeseen ja risti käsivartensa. "Eivätkö 'hikinen vartalo' ja 'lemmenkanava' kuulu vieläkään sanavarastoosi, Claire? Entäs Albertin?" Darien siirsi katseensa Clairen vieressä istuvaan mieheen Hobbesin istuutuessa omalle tuolilleen.

Eberts katseli heitä ilmeettömästi. "Keskustelin juuri Hoitajan kanssa tulevien päivien ohjelmasta. Kuten tiedätte, emme tiedä varmasti, ovatko juuri venäläiset napanneet Virkailijan, ja jos ovat, niin minkä takia."

"Ehkä he tietävät Fawkesista", Hobbes ehdotti kaataessaan vettä ensin Clairen, sitten omaan lasiinsa.

"Ei taas samanlaista show'ta niin kuin kiinalaisten kanssa..." Darien mutisi.

"Siitä ei välttämättä ole kyse", Claire sanoi. "Siinä tapauksessa en usko, että he olisivat kidnapanneet Virkailijan. Eikä se selitä, miksi hänet on tuotu Suomeen."

"Ehkä venäläiset eivät kuitenkaan kidnapanneet häntä. Ehkä ne olivatkin suomalaisia", Eberts puuttui puheeseen.

"Suomalaisia, Eberts?" Hobbes naurahti kuivasti. "Tuskin. Minkä takia suomalaiset kidnappaisivat Paksukaisen?"

"Minkä takia ei?"

"Venäläiset ovat paljon varteenotettavampi vaihtoehto, Eberts. Mutta yksi asia meiltä on jäänyt huomioimatta: meille lähetettiin viesti, jossa sanottiin venäläisten tuoneen Virkailijan Suomeen. Niin ei olisi tehty, jos he haluaisivat jotain yksistään hänestä. Mutta he halusivat meidät tänne. Miksi? Siksi, että he haluavat jotain meistä. Minä sanon, että he haluavat Fawkesin." Hobbes nojautui taaksepäin tuolillaan ja antoi katseensa kiertää keskustelutovereissaan.

Darien tuijotti vesilasiinsa. "Ah, crap..."

"Älä hätäänny, kaveri." Hobbes taputti Darienia selkään. "Minä kyllä vahdin selustaasi."

Claire näytti epäilevältä. "Enpä tiedä, Bobby... Siinä olisi nähty aika paljon turhaa vaivaa. Vaikuttaa vähän liian monimutkaiselta suunnitelmalta. Mikseivät he olisi vain tulleet Yhdysvaltoihin hakemaan Darienia?"

Bobby katsoi Clairea suoraan silmiin. "Onko parempia ehdotuksia?"

Hetken hiljaisuuden jälkeen Darien mutisi: "Jos en tietäisi että sillä sveitsiläisellä neidillä on jo oma rauhasensa eikä hän enää jahtaa minua lobotomian toivossa, sanoisin, että tämä on Arnaud'n heiniä..." Muut tuijottivat häntä. "Siis tuon suunnitelman monimutkaisuuden takia. Sillä tyypillä on vakava Rube Goldberg -kompleksi."

Hobbes hymähti muistellessaan Arnaud de Föhnin aiempia suunnitelmia ja hörppäsi vettä lasistaan. "Kuulostaa kieltämättä hiukan joltain, mitä Arnaud voisi tehdä. Mutta koko juttuhan olikin vain olettamus." Hän suoristautui tuolillaan. "Okei, mistä me sitten aloitamme?"

Eberts uskaltautui avaamaan suunsa pitkästä aikaa: "Meillä on huomenna tapaaminen suomalaisten viranomaisten kanssa yhdeksältä aamulla. Toivomme saavamme tietoa täällä oleilevista venäläisistä."

"Okei, kuulostaa hyvältä", Darien nyökkäsi. "Mutta nyt syödään. Tilasitteko te jo?"

"Ei vielä", Claire ravisti päätään.

Darien viittasi tarjoilijan paikalle ja seurue tilasi syötävää, jota odotettaessa Hobbes jaksoi mainita useaan kertaan tarpeesta tietää, miltä ruoka maistuu - siitäkin huolimatta, että muut mainitsivat vähintään yhtä ahkeraan, että vitsi oli käynyt vanhaksi jo ennen San Diegosta lähtöä. "Mitään ei ole saatu suuhun sitten sen lentokonemössön, ja siitä on jo aikaa..." hän huokasi jälleen juuri kun muut olivat ehtineet luulla, että hän oli lopettanut ja vilkaisi kelloaan. "Mikä siinä voi kestää näin kauan?"

Darienkin vilkaisi omaa rannekelloaan ja päästi älähdyksen. "Miten kello voi olla jo näin paljon?"

"No, Suomessa on kello kymmenen tuntia enemmän kuin Kaliforniassa..." Claire aloitti.

"En minä sitä tarkoittanut", Darien ravisti päätään ja osoitti ikkunasta pihalle. "Ulkona on vielä ihan valoisaa!"

Muut seurasivat katseellaan Darienin sormea. Ebertskin tarkasti ajan kellostaan ja Claire hymyili. "Näin pohjoisessa on keskikesällä valoista melkein vuorokauden ympäri", hän selitti omaksuen muutamassa hetkessä luentoäänensä. Kädet alkoivat viuhtoa ympäriinsä ja suusta tuli tekstiä tiuhaan tahtiin. "Se johtuu siitä, että pohjoiskalotti on tähän vuodenaikaan kallellaan aurinkoon päin. Maapallon pohjoiset osat viettävät kesäisin hyvin vähän aikaa auringon varjopuolella."

Darien vajosi alemmas tuolillaan. "Hienoa. Minulta ei sitten kannata odottaa huomenna mitään huippusuoritusta. Miten voin saada nukuttua, jos kärsin aikaerosta, yöllä on yhtä valoisaa kuin päivällä ja kämppikseni kuorsaa?"

"Huoneissa on pimennysverhot", Claire sanoi.

Hobbes katsoi Darienia ja rummutti sormillaan pöytää. "Hetki pieni, ystäväni. Saatan ehkä hengittää raskaasti, mutta Bobby Hobbes ei kuorsaa."

"Mikä se ääni sitten oli jota päästelit teltassa suustasi silloin kun oltiin tutkimassa intiaanireservaatin murhia? Oliko se Isojalka?" Darien hymyili.

Hobbes naurahti kuivasti. "Hauska tyyppi. Voi olla, että pidän joskus jonkinlaista tuhinaa, mutta itse pidit sellaista meteliä Santa Ruegossa, että minun piti mennä Clairen huoneeseen nukkumaan."

Darien kohautti olkapäitään. "Okei, kuorsataan sitten molemmat. Pimennysverhot siis on jo, sitten tarvittaisiin vielä unilääkettä ja korvatulpat, niin homma olisi sillä selvä."

Ennen kuin Darien ehti tehdä sen tarkempia suunnitelmia yöksi, ruoka kannettiin pöytään, ja Eberts oli tyytyväinen pöytään laskeutuneesta puolen tunnin mukavasta hiljaisuudesta.

JATKUU...