Seksuaalinen vallankumous

Seksuaalinen vallankumous viitta laajaan seksuaalisten asenteiden muutokseen joka tapahtui 1900-luvun puolivälissä USAssa ja samantapaisena muissa länsimaissa.

Smith (1994) kertoo, että Time- lehti julisti seksuaalisen vallankumouksen kannessaan alkaneeksi 1964, ja toisessa kannessa 1984 julisti vallankumouksen olevan ohi. Vaikka varsinaiset vuosiluvut voivat olla kiistelyn kohteena, ovat ne suurin piitein siinä.

Otamme mukaan seksuaalisen vallankumouksen koska sitä voidaan pitää todisteena naisen seksuaalisuuden tukahduttamisesta, ja tämä auttaa hylkäämään nollahypoteesin. Jos molemmat nollahypoteesit hylätään edes osittain, niin silloin toinen kontrolliteorioista on ainakin jossain määrin oikea. Seksuaalinen vallankumous vapautti naisen seksuaalisuutta jossain määrin, mikä on osoitus siitä, että aitoa tukahduttamista on aikaisemmin esiintynyt. Tämä väite perustuu oletukseen, että seksuaalinen vallankumous on edustanut ensisijaisesti ja keskeisesti muutosta naisen seksuaalisuudessa. Huomattava määrä tutkimustuloksia tukee tätä olettamusta.

Useat historialliset katsaukset seksuaalivallankumoukseen ovat eksplisiittisti havainnoineet, että muutos on ollut suurempi naisilla kuin miehillä(Arafat &Yorburg, 1973; Birenbaum, 1970), ja se oli keskeinen kohta

Ehrenreich et al. (1986) historiallisessa tutkimuksissa. Joukko erilaisia tutkimuksia on dokumentoinut, että naisten seksuaaliset asenteet ja käyttäytyminen muuttuivat enemmän, kuin miesten välillä 1960 – 1980. (Bauman & Wilson,1974; Croake & James, 1973; DeLamater & MacCorquodale, 1979; R. Robinson et al.,1991; Schmidt & Sigusch, 1972; Sherwin &Corbett, 1985; Staples, 1973), kuten kyselytutkimalla samaa collegen campusta tai samaa väestön osaa eri aikoina ja kirjaamalla muutokset. Tulokset näyttävät olevan selvästi yhdensuuntaisia.

Seksuaalinen vallankumous siis pääosin koostui asenteiden muuttumisesta sallivampaan suuntaan naisilla. Tämä merkitsee sitä, että seksuaalinen vallankumous merkitsisi suurta tappiota niille, jotka halusivat tukahduttaa naisten seksuaalisuutta.

Yksi mahdollinen lähestymistapa verrata mies- ja naiskontrolliteoriaa on arvioida, kumpi sukupuoli menetti enemmän näissä muutoksissa.

Jos esimerkiksi mieskontrolliteoria on oikea ja miehet ovat yleensä yrittäneet tukahduttaa naisten seksuaalisuutta, niin silloin seksuaalinen vallankumous olisi merkinnyt tappiota miehille. Seurauksena miesten voisi olettaa käyttäytyvän tappion kärsineen lailla: ilmaisevan tuskaa, valittavan muutoksista ja haikailevan vanhoja hyviä aikoja, jolloin naiset olivat enemmän alistettuja.

Saatavilla oleva tutkimusaineista viittaa siihen, että naiset todennäköisemmin kuin miehet ilmaisevat valitusta ja epäilyä seksuaalisesta vallankumouksesta. Laajat, mutta ei määrällisiä arvioita sisältävät haastattelut, Rubin (1990) esittivät, että naiset useammin kuin miehet ilmaisivat, että seksuaalinen vallankumous oli huono asia. Systemaattisempaa aineistoa asiasta on esittänyt Smith (1994), joka käytti kansallisia mielipidetutkimuksia osoittamaan, että naiset ilmaisivat negatiivisempia näkemyksiä kuin miehet seksuaalisen sallivuuden lisääntymisestä.

Naisten suurempi seksuaalisen vallankumouksen katuminen puoltaa johtopäätelmää siitä, että naiskontrolliteoria on mieskontrolliteoriaa tarkempi. Mutta miksi sitten seksuaalinen vallankumous tapahtui?

Miksi naiset suostuivat siihen, että seksin hinta putosi niin äkkijyrkästi? Osa vastauksesta selittyy tietenkin ehkäisyn teknologian parantumisella, joka salli naisen nauttia yhdynnöistä paljon pienemmällä raskauden pelolla, kuin aikaisemmat sukupolvet. Silti tämä on vain osaselitys, sillä jotkut seksin muodot (kuten suuseksi) oli ollut aina mahdollista ilman raskauden mahdollisuutta, ja jotkut ehkäisymuodot olivat olleet saatavilla jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja .(katso Tannahill, 1980). Tärkeä tekijä vastauksesta voi olla laajempi naisten vapautuminen yhteiskunnassa.

On tunnettua, että noin 1960 alkoi naisten suuri liike työelämään ja monet lailliset ja institutionaaliset uudistukset mursivat naisten mahdollisuuksille asetetut rajat. Kun naiset alkoivat ansaitsemaan enemmän, heidän status, valta, ammatilliset mahdollisuudet jne. paranivat, ja seksistä tuli vähemmän välttämätön vaihtotavara resurssien saamiseksi. Tiivistettynä naiset saivat haluamansa muilla keinoilla ja he lopettivat seksin käyttämisen panttivankina. Tämä väittämä on samansuuntainen alussa mainitun Reissin

(1986a) aineiston kanssa: Kun sukupuolinen tasa-arvo lisääntyy, naisten seksuaalisuuden tukahduttaminen vähenee. Samalla tavoin, ei liene sattuma, että siellä missä naisten seksuaalisuutta tukahdutetaan kaikkein äärimmäisin keinoin (kuten sukuelimiä silpomalla), myös naisten oikeudet ja mahdollisuudet ovat minimissään.

Vaikka nämä aineistot tukevat naiskontrolliteoriaa mieskontrolliteorian sijasta, kaksi nollahypoteesia voisi myös sopia niihin. Järkevän itsekkään valinnan nollahypoteesi sopisi hyvin ehkäisyn kehittymisen takia seksuaaliseen vallankumoukseen. Toisaalta naisten vähäisemmän sukuvietin teoria (ensimmäinen nollahypoteesi) selittäisi, että naiset suhtautuvat miehiä kielteisemmin seksuaaliseen vallankumoukseen samalla tavoin kuin laajasti muihinkin seksuaalisiin aktiviteetteihin.

Mieskontrolliteoria olettaisi miehet häviäjiksi seksuaalisessa vallankumouksessa. Emme ole löytäneet mitään sen tueksi, että miehet tuntisivat hävinneensä seksuaalisessa vallankumouksessa. Tässä voidaan nostaa isyyskysymys esille, sillä voidaan ajatella miesten tarpeen tukahduttaa naisten seksuaalisuutta vähenneen, kun ehkäisypilleri tuli käyttöön. Tämä voisi johtaa mustasukkaisen omistamishalun vähenemiseen. Tästä ei kuitenkaan löydy näyttöä. Ja miehet ovat edelleen hyvin mustasukkaisia ja omistushaluisia(e.g., Blumstein & Schwartz, 1983).

Nollahypoteesit yhdistettynä naiskontrolliteoriaan voisivat selittää seksuaalisen vallankumouksen ja siihen liittyvät asennerakenteet. Ainoastaan mieskontrolliteorian avulla on vaikea selittää näitä.

Aloitussivulle

Seuraava sivu