LUOVUUS JA INNOVATIIVISUUS TYÖYHTEISÖSSÄ

Matti K. Sinisalo, 17.12.2006

Lapin Kansankin sivuilla on viime aikoina alustettu keskustelua luovuuden ja ns. innovatiivisuuden merkityksestä ja asemasta työyhteisöissä. Luovuus ja innovatiivisuus ovat melko lähellä toisiaan olevia käsitteitä, jotka kuvaavat osittain samoja asioita. Termiä luovuus käytetään kuitenkin usein ennenkaikkea taiteiden ja termiä innovatiivisuus tekniikan piirissä. Luova taiteilija käyttää olemassaolevia tekniikoita ja menetelmiä uudella tavalla. Luovuus syntyy siitä, kun tehty taideteos on enemmän kuin osiensa summa. Tekniikan puolella innovatiivisuus tarkoittaa lähinnä uusien menetelmien ja tieteellisen tiedon soveltamista usein kokonaan uuden tyyppisten tuotteiden aikaansaamiseksi. Innovatiivisuuden perustan muodostaa erilainen, syvällinen tieto.

Sekä luovuuden että innovatiivisuuden pohjana on uuden tyyppinen ajattelu. Ongelmanratkaisussa oleellista on kaiken epäoleellisen karsiminen ja keskittyminen ydinasiaan. Maailman kaikkien aikojen suurimmat nerot ovat olleet hyviä tässä. Albert Einsteinin luoma suhteellisuusteoria on hyvä esimerkki. Einstein ei olisi kyennyt luomaan suhteellisuusteoriaa, jollei hän olisi luopunut eräistä syvälle juurtuneista olettamuksista, mm. absoluuttisen ajan käsitteestä.

Luovilta ja innovatiivisilta ajattelijoilta kysytään usein, miten heidän ajatuksensa ovat syntyneet. Joskus vastaus on yllättävä. Suurimmat ideat eivät useinkaan synny työpöydän tai nykyisin varsinkaan tietokoneen ääressä. Suuret ideat syntyvät matkalla ollessa, yön hiljaisina hetkinä valvottuina tunteina tai jopa unessa ollessa. Yhteistä näille hetkille on ylimääräisten ärsykkeiden karsiutuminen minimiin. Jotkut kykenevät kuitenkin keskittymään ongelmanratkaisuun myös yleisen hälinän keskellä. Tällöin he kuitenkin yleensä vaikuttavat muiden mielestä usein poissaolevilta, autistisilta tai ylimielisiltä ja arroganteilta.

Tieteellisten uusien ajatuksien syntymiseen liittyy useita historiallisiksikin väitettyjä anekdootteja. Yksi tunnetuimmista anekdooteista on tarina Isaac Newtonin päähän pudonneesta omenasta. Tivattaessa, miten hän päätyi yleiseen painovoimateoriaansa, Newton lienee typeryksistä eroon päästäkseen todennut omenan pudonneen päähänsä hänen istuessaan puutarhassa, jonka seurauksena ajatus vetovoimalain yleisestä muotoilusta olisi syntynyt. Todellisuudessa Newton ei kuitenkaan liene halunnut alkaa kuvailemaan taustalla olevia tutkimuksiaan kovin yksityiskohtaisesti henkilöille, joilla hän ei ole arvellut olevan riittäviä edellytyksiä niitä ymmärtää. Omenaselityksen kuultuaan kyselijät ovat poistuneet onnellisina paikalta saatuaan selityksen, jonka he ovat itsekin kyenneet ymmärtämään. Näin tarina on jäänyt elämään. Aivan vastaavanlainen tarina on kertomus Arkhimedeen kylpyammeesta. Kreikkalainen Syracusassa Sisiliassa koko elämänsä asunut filosofi oli yksi antiikin ajan tunnetuimpia ajattelijoita. Eräs Arkhimedeen oivalluksista oli se, että kappale menettää veteen upotettuna sen osan painostaan, joka vastaa kappaleen syrjäyttämän veden tilavuutta. Tätä tulosta oli mahdollista käyttää erimuotoisten metallikappaleiden tiheyden määrittämiseen ja siten niiden valmistusmateriaalien tutkimiseen. Tarinan mukaan Arkhimedes sai idean kylvyssä loikoillessaan ja juoksi tämän jälkeen alastomana pitkin Syracusan kaupungin katuja huutaen "Heureka! Olen löytänyt!". Tämäkin tarina lienee asioista vähemmän perillä oleville tarkoitettu yksinkertaistus.

Työyhteisön suhtautuminen luovaan ajatteluun on usein nuiva. Kerron esimerkin omasta kokemuksestani. Työpaikassani kehiteltiin revontulihälytysjärjestelmää, jonka avulla oli tarkoitus palvella revontulista kiinnostuneita matkailijoita. Ideana oli se, että matkailijat saisivat halutessaan pientä maksua vastaan omaan matkapuhelimeensa ilmoituksen siitä, milloin revontulia olisi taivaalla nähtävissä. Itsekin olisin halunnut osallistua tähän projektiin, koska se sopi erinomaisen hyvin omaan koulutustaustaani ja työkokemukseeni. Tähän ei kuitenkaan suostuttu. Sain kuitenkin luvan osallistua järjestelmän toimivuuden testaamiseen loppukäyttäjän asemassa. Muutamaa päivää myöhemmin ajelin töistä kotiinpäin, kun sain ensimmäisen hälyn kännykkääni. Katselin mielenkiinnolla taivaalle, mutta olosuhteet olivat kertakaikkiaan sellaiset, että revontulten näkymiselle ei ollut mitään edellytyksiä. Taivas oli paksun pilviverhon peitossa ja kaupungin valot heijastuivat voimakkaasti taivaalta. Heijastuneen valon arvelin harhauttaneen järjestelmää. Sain välittömästi mielestäni hyvän ja helposti toteutettavissa olevan idean järjestelmän parantamiseksi. Hyvissä havainto-olosuhteissa taivas on nimittäin täynnä pieniä indikaattoreita, jotka ovat taivaalle suunnatun digitaalikameran kuvasta helposti tunnistettavissa. Näitä sanotaan tähdiksi. Tähtien näkyminen ei tietenkään takaa revontulten näkymistä, mutta jos tähtiä ei näy, voidaan olla varmoja, että myöskään revontulia ei voida havaita. Pienellä järjestelmään tehdyllä muutoksella voidaan siis karsia suuri joukko turhia pilvistä heijastuneesta valosta aiheutuvia revontulihälytyksiä. Odottelin innokkaasti seuraavaa työpäivää päästäkseni esittelemään ajatustani. Uskoin luonnollisesti asiaan suhtauduttavan myötämielisesti. Pienessä yrityksessä tällaisilla pienillä tuotekehitysideoilla voidaan nimittäin usein varmistaa työpaikkojen säilyminen. Tuotteen laatu on kaikkien työntekijöiden yhteinen asia. Työpaikalla esittelin ideani mielestäni varsin asiallisesti. Vastaus oli kuitenkin tyrmäävä. Henkilö, jolle revontuliprojektin jatkokehitystyö oli uskottu, sai lähes raivokohtauksen ja huusi: "Tee itse, äläkä neuvo toisia!". Minut oli kuitenkin palkattu yritykseen oman alani erikoisasiantuntijan tehtäviin, eikä minulla ollut pääsyä revontuliprojektin koodeihin. Jälkeenpäin olen ajatellut tämän henkilön reaktion johtuneen siitä, ettei hän itse ollut häpeäkseen keksinyt näin ilmeisen yksinkertaista parannusta järjestelmään. Tässä yrityksessä suhtautuminen lukuisiin muihinkin mielestäni varsin toteuttamiskelpoisiinkin ideoihini oli aivan samanlaista. Lähtiessäni yrityksestä sain kuulla, että yritys ei ole kiinnostunut ainoastakaan ideastani. Ne ovat minun vapaasti käytettävissäni.

Uusilla innovaatioilla on yritysten kilpailukyvyn ja toiminnan kannalta usein varsin ratkaiseva merkitys. Tästä syystä nykyaikaisissa yrityksissä pyritään usein kehittämään joko omin resurssein tai ulkopuolisia konsultteja apuna käyttäen innovaatiojärjestelmiä, joiden tehtävänä palkita yrityksen tuottavuutta parantaneita innovaatioita aikaan saaneita työntekijöitä. Innovaatiojärjestelmän oleellisia piirteitä on se, että nimetään henkilöt, joiden tehtävänä on uusien ideoiden toteuttamiskelpoisuuden ja kannattavuuden arviointi, luodaan menettelytavat patentoitaviksi sopivien ideoiden käsittelyä varten sekä määritellään palkkiot patentoiduista tai tuotekehitykseen ja markkinoille ehtineistä ideoista. Innovaatiojärjestelmän ajatuksena on luoda yritykseen innovatiivista henkeä sopimalla reilun pelin säännöistä. Liian yksityiskohtaisesti määritelty innovaatiojärjestelmä voi kuitenkin johtaa myös toisenlaiseen lopputulokseen. Innovaatioista määritellyt palkkiot saavat yrityksen johtajat ja esimiesasemassa olevat henkilöt suhtautumaan erittäin varovaisesti kaikkiin uusiin ideoihin. Innovatiivisuuden lisääntymisen sijasta seurauksena onkin tällöin kaiken keskustelun loppuminen ja työntekijöiden keskinäinen kyräily. Mahdollisuus innovaatiojärjestelmän vääräntyyppiseen toimintaan tulee ottaa huomioon jo järjestelmän suunnitteluvaiheessa.

Useimmat suuret ajattelijat ovat korostaneet tehdyn taustatyön merkitystä. Uudet luovat ja innovatiiviset ideat syntyvät silloin, kun niiden syntymiseen on luotu edellytykset. Tässä korostuu mm. laaja-alaisen ja perusteellisen koulutuksen merkitys. Pyrittäessä kouluttamaan innovatiiviseen ajatteluun kykeneviä nuoria ei voida rajoittua pelkästään suoraan tiettyjen tehtävien ja rutiinien hoitamiseen keskittyviin tekniikoihin. Koulutuksen tulee tarjota eväitä myös myöhemmin eteentulevien aivan uuden tyyppisten ongelmien ratkaisemiseen. Tässä näkyy perinteisen insinööri- ja diplomi-insinöörikoulutuksen ero. DI-koulutus on vanhastaan perustunut vahvaan matematiikan ja luonnontieteiden osaamiseen. Insinöörikoulutuksessa käytännöllisten työtekniikoiden ja suunnittelumenetelmien osaaminen on korostunut tieteellisyyden kustannuksella. Nykyisin varsinkin ohjelmistopuolella työvälineet kehittyvät hyvin nopeasti. Seurauksena on se, että hyvinkin paperein hankittu insinöörikoulutus alkaa menettää arvoaan heti valmistumisen jälkeen. Jo parin vuoden poissaolo työmarkkinoilta voi olla kohtalokas. Ammattikorkeakouluihin nykyisin keskitetyssä insinöörikoulutuksessa tulisikin entistä enemmän painottaa matematiikan ja luonnontieteiden merkitystä. Näin koulutuksen arvo säilyy ja luodaan mahdollisuuksia jatko-opintoihin ja innovatiiviseen ajatteluun työelämän puolella.

1