Raichu Saanan haastattelu
Kiitos kun suostuit piinapenkkiin. Aloitetaanpa,
miksi aloit tehd� RSS:��?
RS: No, n�in netiss� monia, hienoja Pok�mon-sivuja, ja ajattelin monta kertaa, ett� olisi hienoa saada joskus omatkin sivut n�ytille. Sivujen rakentelu tuntui kiintoisalta hommalta, ja kun sivujen aihekin oli jo selv�, ei siin� ollut enempi� ongelmia. En kuitenkaan osannut viel� siin� vaiheessa HTML:��, joten aloitin sivujen teon PageBuilderilla. (Nyky��n teen sivujani HTML-kielell�).

Odotitko ett� sivusi ker��v�t niin paljon suosiota?
En todellakaan - sivut olivat aluksi todella pienet ja vaatimattomat, enk� voinut kuvitellakaan siin� vaiheessa, ett� sivuilla tulisi k�ym��n my�hemm�ss� vaiheessa tuhansia k�vij�it�. Ja kyll�h�n se yh�kin ihmetytt��, mutta parempi n�in, kuin ett� kukaan ei koskaan k�visi sivuillani.

Oletko ikin� harkinnut sivujen lopettamista?
Enp� oikeastaan. Tied�n kokemuksesta, miten inhottavaa on, jos lempisivu h�vi�� netist� jossain vaiheessa, aivan yll�tt�en. Saatan ehk� jossain vaiheessa lis�t� RSS:��n hieman erilaisia aihepiirej�, kuten anime- ja manga-asiaa, mutta Pok�mon tulee silti pysym��n yhten� t�rkeimmist� aiheista. Ei siis h�t��, en ole lopettamassa RSS:��.

Mik� seuraavista kuvaa sinua eniten?
a) mik� ihmeen n�rtti?
b) ep�n�rtti
c) n�rtti
d) N�rtti
Varmaan tuo c), tulee usein istuttua koneella v�h�n liiankin kauan... xD

Luetteleppas nyt aikasi kuluksi pok�mon-tavarasi. *wirn* (jos omistat pehmo-leluja niin kerro mist� olet ne hankkinut ja miten... xD)
Hui, t�h�n tulee piiitk� lista... Jotta tilaa v�h�n s��styisi niin en ala luetella jokaista esinett� erikseen, vaan luettelen n�in yleisesti:

Iso laatikollinen figuureja, sylillinen pehmoleluja (osa ostetty itse, joitakin olen saanut lahjaksi), pari kansiollista pelikortteja, Pok�mon-pelej� GB/GBC/GBA:lle, tarroja, julisteita, dvd:eit� ja videoita, hirve� m��r� er��lt� kavriltani saatuja ker�ilykuulia ja tarroja, erilaisia Pok�mon-aiheisia lehti�, pari manga-opusta englanniksi ja sitten on kaikenlaista sekalaista, jota on kertynyt ties mist�. x)

Mik� on arvoikkain/rakkain/paras TCG-korttisi?
Varmaankin (yll�tys yll�tys) yksi kolmesta Raichu-kortistani, Base-setin holo Rai. ^^

Onko jotain esinett�/asiaa joka ei mitenk��n liity Pok�moneihin ja jonka todella haluaisit?
Hmm... Aika vaikea... Jonkin anime-sarjan koko tuotantokausi yhdess� DVD-boxissa, esim. Ranma �:n tai Card Captor Sakuran (EI Cardcaptorsin! *saa kylmi� v�reit� ajatuksestakin*), voisi olla mukava... (Sellaiset paketit ovat TODELLA kalliita...) My�s erilaiset suloiset anime-pehmolelut olisivat ihania, niit� vain on todella vaikea l�yt�� mist��n.

Mik� on suosikki maalauksesi?
Ik�v� kyll� en ole oikein tutustunut erilaisiin maalauksiin, ainakaan toistaiseksi... ^^'

Mik� Pok�mon muistuttaa sinua eniten?
Auts... Nyt tuli kyll� jo niin vaikea, etten osaa tuohon vastata... x)

Mit� huonoa l�yd�t Digimoneista?
Kysymyksen pit�isi olla paremminkin "mit� hyv�� l�yd�t Digimonista", siihen voisi vastata lyhyemmin... x) No, kuitenkin, varmaankin kauhea dubbaus, varsinkin sarjan alussa, mielikuvituksettomat lelurobotteja muistuttavat hirvi�t, selv� matkiminen Pok�moneista, oheistuotteiden huonolaatuisuus, pelien huonolaatuisuus (verrattuna esim. Pok�mon-peleihin) ja kliseinen juoni animessa (jonka keksimisess� ei siin�k��n ole k�ytetty mieleikuvitusta: "Hei, laitetaan 'Valitut Lapset' ja niiden tekos�p�t otukset taistelemaan pahis�rkkej� vastaan, ettei maailma tuhoudu." Huoh.) Siis esimerkiksi. xDD
Rai! Ei Saana, mutta Raichu.
Mit� huonoa l�yd�t Pok�moneista?
Hmm... Ehk� duppauksen laatu, animen "amerikkalaistuminen" (kuten musiikin muuttaminen, japanin kielisten tekstien peitt�minen jne) ja animen jaksojen liev� samankaltaisuus (mutta poikkeuksiakin on!).

Jatka lauseita:
Jos Pok�monia ei olisi...
...En v�ltt�m�tt� olisi tutustunut Nintendoon, ja saattaisin olla esim. Playstation-fani.
Pelottavaa, eik�?

Jos olisin Metapod...
...Minulla olisi hyvin tyls��.
Jos kuuluisin Rakettiryhm��n...
...Haluaisin oman R-paidan. ^^
�rsytt�vint� on...
...Kun jotkut eiv�t erota Pok�monia Digimoneista.
Jotta sukeltaisin betonimyllyyn...
...Pit�isi tapahtua AIKA paljon...

Sitten v�h�n Nyt-liitteen matkintaa:
Her��t aamulla riippumatosta, joka on viritetty Mauna Kean kraateriin. Vieress�si nukkuvat Pikachu ja Meerca, ja p��ss�si on Jessien saapas. Yll�si p�rr�� helikopteri, josta George Bush vaatii antautumistasi. Mit� on tapahtunut ja mit� teet?
Hullu vastaus, hulluun kysymykseen... x)
Olin mennyt hieman erikoiseen paikkaan etel�nmatkalle Pikachuni ja Meercani kanssa, mutta satuinkin samalle saarelle Rakettiryhm�n kanssa. RR ilmeisesti kuvitteli minun jotenkin h�iritsev�nn heid�n puuhiaan (esim. uuden Pikachun-nappaamista-varten-rakennetun-robotin rakentamista). Jessie aikoi nukuttaa toverini, kolkata minut ja j�tt�� kraaterin ylle roikkumaan kunnes tulivuori purkautuisi, mutta h�nell� ei sattunut olemaan paistinpannua k�den ulottuvilla joten kenk� sai luvan kelvata kolkkausoperaatiossa. Mutta kun Jessie ja James olivat vieneet minut kraaterin ylle, George W. Bush saapui paikalle helikopterilla, ja konnat l�htev�t karkuun pel�ten tehneens� jotain Amerikan lakien vastaista (Jessie jopa unohti kenk�st� siin� kiireess�). Her�sin G.W.Bushin huutoihin, joiden mukaan h�n ja Yhdysvaltain t�rke�t henkil�t arvelivat saarella sijaitsevan, RR:n uusimman robotin olevan uusi joukkoterroristiase, jonka RR oli rakentanut Irakin kanssa yhteisty�ss�. Minua Bush luuli ilmeisesti yhteisty�kumppaniksi.
Pyyd�n Bushia laskeutumaan ja vannon, etten ollut mukana RR:n mukana, vaan olin vaik lomailemassa. Parin tunnin selittelyn, neuvottelun ja muutaman puhelinsoiton j�lkeen h�n viimein uskoo minua, ja p��sen l�htem��n. Bush pahoittelee v��rink�sityst�, ja lupautuu viem��n minut l�himp��n saareen, jotta h�nen ryhm�ns� p��sisi etsim��n RR:n rakennelmaa. P��sen siis jatkamaan lomailua, t�ll� kertaa hieman rauhallisemmissa merkeiss�.

Kiitos kun vastasit kysymyksiin!
Eip� mit��n, kiitos itsellesi hauskoista kysymyksist�. x)
etusivulle...
Hosted by www.Geocities.ws

1