Jokaisen persoonallisuuden, erilaisuuden ytimen� on Peruserilainen. Peruserilainen yksin tiet�� kaiken erilaisuudesta ja Peruserilainen tuntee jokaisen erilaisen. Todellisuudessa ei ole kahtakaan samanlaista; todellisuudessa ei ole kahtakaan, joka on kaiken erilaisuuden aktuaalinen l�hde ja keskus, ja joka tiet�isi kaiken ja tuntisi jokaisen omana itsen��n. Erilaisuudessa on vain Yksi ja Ainoa, jonka erilaisuus on alkuper�ist� erilaisuutta, ja Alkuper�inen on H�n, joka tuntee koko erilaisuustodellisuuden. Ja Alkuper�isi� on tasan tarkkaan vain yksi, joka on Ainoa.
Peruserilainen ei voi milloinkaan kadota. Peruserilainen on aina ollut, on ja tulee ikuisesti olemaan. Jokainen, joka tajuaa oman erilaisuutensa --oman tosimman itsens�-- voi tajuta ja ymm�rt�� sen vain h�vi�m�tt�m�ss� peruserilaisuudessa. Kaiken erilaisuuden ydin on peruserilaisuus. Kenenk��n itsen erilaisuus ei ole siin�, ett� h�nen erilaisuutensa olisi katoavaa, tai siin�, ett� se olisi t�n��n jotakin muuta kuin se on ollut tai tulee olemaan. Joka luulee, ett� h�ness� erilaisuus h�vi�isi johonkin olemattomuuteen, on esitt�nyt v�itteen energian h�vi�m�tt�myytt� vastaan. Todellisuudessa vain erilaisuus on normaalia ja reaalista. Reaalista on vain se, joka ei voi kadota, v�henty� eik� h�vit�. Varmimmin t�m� huomataan Peruserilaisen synonyymeista --kuten energiasta--, joille on helppo huomata h�vi�m�tt�myys p�tev�ksi; energiakin on reaalista, koska se ei katoa, ei v�hene eik� h�vi�.
Erilaisuutta ei voida v�hent�� tai lis�t�. Erilaisuus on erilaisuutta oman itsens� t�hden, eik� sille ole olemassa mit��n ehtoja, miksi se on erilaista. Jos erilaisuudelle olisi jokin ehto, niin silloin sen ehdon olisi oltava ominaisuuksiltaan sama, mit� on puhuttu kvalifioimattomasta peruserilaisuudesta, kvalifioimattomasta infiniittisyydest�. Mik��n luodun m��rittely ei voi tunkeutua Peruserilaisuuteen ja asettaa sille jotakin ehtoja. Ainoa asia, jonka luodut voivat n�hd� infiniittisyydest� on, ett� sen on oltava luonteeltaan t�ynn��n erilaista, jolloin voidaan n�hd� my�s sen Erilaisen faktuaalisuus, jonka erilaisuuteen kuuluu tiet�� koko infiniittisyys aktuaalisesti.
Niinp� luotujen vaatimukset saada itse tiet�� ja tuntea Infiniittinen aktuaalisesti kilpistyv�t omaan mahdottomuuteensa, sill� silloin ollaan esitetty ymm�rt�m�t�n vaatimus erilaisuuden v�hent�misest�, joka todellisuudessa johtaisi v�litt�m�sti erilaisuuden katoamiseen, ja koko olemassaolon h�vi�miseen, sill� olemassaoloa voi olla vain v�hent�m�tt�m�ss� erilaisuudessa. Erilaisuuden ymm�rt�minen on samaa kuin tajuta kaikkein syv�llisimmin yksijumalaisen todellisuuden tosin luonne.
Jokaisen erilaisen ehtona on oma itse, oma syvin olemus, joka on sama kuin Peruserilainen. Ja t�m� oli vain muuan toinen tapa sanoa, ettei erilaisuudelle voida asettaa ehtoja, vaan erilaisuus luo itse itsens� kvalifioimalla itsens� erilaiseksi. Persoonallisuus ei voi m��ritell� itse��n m��ritt�m�tt�m�ksi erilaisuudeksi, vaan persoonallisuuden idea on juuri siin�, ett� se m��ritt�� itsens� pysyv�ksi erilaisuudeksi. Ei mik��n eik� kukaan voisi tuntea itse��n, jos oma erilaisuus ei olisi m��ritelt�viss�. Eik� itsem��rittely ole sit�, ett� oltaisiin m��rittelem�tt�mi�.
Pysyvyys on erilaisuuden tosin luonne. Olisi turhuutta puhua mit��n erilaisuudesta, jos se ei olisi pysyv��, ikuisesti pysyv��. Erilaisuus pit�� n�hd�. Eik� yksik��n voisi n�hd� erilaisuutta, jollei se olisi itsess��n pysyv��. Erilaisuus ei katoa milloinkaan, eik� erilaisuudessa voida v�hent�� tai lis�t� erilaisuuden reaalisuutta. Joka tahtoo m��ritell� todellisuuden muille, ja muiden puolesta, ei voi n�hd� sit� todellisuutta, miss� muut el�v�t. Ei se ole todellisuuteen kuuluva asia menn� m��ritt�m��n muille todellisuutta. Sellainen asia kuuluu illuusioon, ja jokainen, joka siten tekee illuusiota, on itse ep�todellinen. Niinp� t�m�kin on ehdottomana esteen� sille, ett� joku muu kuin itse voisi m��ritell� sen todellisuuden, mik� kunkin tulee itse ja vain itse m��ritell�.
Miss� tahansa syntyy erilaisuuden itsem��rittely�, siell� on silloin Peruserilainen, sill� erilaisuuden itsekvalifiointi kuuluu yksin Peruserilaiselle. Jokainen, joka tuntee itsens� erilaisena, voi tuntea niin vain siksi, koska h�nen ytimen��n on Peruserilainen. Mik��n erilaisuuden erittely ja m��rittely ei voi olla irti Peruserilaisesta, joka tuntee itsens� infiniittisesti. Peruserilainen on jo kvalifioinut itsens� t�ysim��r�isesti ja t�ydellisesti, ja juuri siksi m��rittely ylip��t��n on mahdollista, sill� m��rittely on vain itsens� n�kemist� kvalifioidussa peruserilaisuudessa.
Jos erilainen muuttuisi samuudeksi, niin miten sen saisi takaisin erilaiseksi? Jos suola k�y mauttomaksi, se ei kelpaa muuhun kuin pois heitett�v�ksi. My�s ihminen, joka tulisi samaksi jonkun muun ihmisen kanssa, ei kelpaa muuhun kuin pois heitett�v�ksi. Opillisuus yritt�� tehd� kaikista ihmisist� samoja; opillisuus ei edes periaatteessakaan voi siet�� mit��n erilaisuutta. Ja t�m� puhe, ett� jokainen ihminen on jo perustaltaan erilainen kuin yksik��n toinen ihminen, kauhistuttaa opillisuuden kuoliaaksi. Vastaa Sin�, mit� tehd��n sellaisella metodilla, joka tekisi suolasta suolatonta, ihmisist� toistensa kopioita, erilaisesta samuutta, hienomekaniikasta rautaklimpin? Toimisiko t�m� planeetta el�m�nkantajana, jos sen sisus olisi yht� j��ti�? Kuinka kukaan erilainen voisikaan kielt�� erilaisuuden? Vain siten, ettei tunne itse��n; el�� harhan vallassa ja valheen orjana.
T�ss� erilaisuuden puhe erilaisuudesta erilaisuudelle on ihmisen puhetta ihmisest� ihmiselle, miss� ihmisen ei tule k�sitt�� itse��n kehonaan, vaan ihminen on t�ss� ihmiskehon persoonallinen kapteeni. Vain erilaiset voivat sallia erilaisuuden, sill� erilaisuuden salliminen on reaalista oman itsens� sallimista, anteeksiantoa omalle itselle, ett� sattuu olemaan erilainen kuin muut erilaiset. Erilaisten ainoa yhteinen nimitt�j� on erilaisuus.
Samanlaiset eiv�t my�sk��n voi mit��n muuta kuin vaatia samanlaisuutta, koska He eiv�t tunne erilaisuutta! Samanlaiset eiv�t oikeastaan salli samanlaisuutta, vaan He vaativat sit�, sill� samanlaiset joutuvat kielt�m��n erilaisuuden, koska muutoin He joutuisivat luopumaan samanlaisuudesta. Ja siksi samanlaiset eiv�t milloinkaan voi olla muuta kuin sokeita erilaisuudelle. Erilaisuus on samanlaisuutta vaativalle t�ysin yli ymm�rryksen menev��, sill� samuutta vaativat eiv�t edes uskalla ajatella erilaisuutta, sill� jos vain toisiinsa samastuvat ihmiset ajattelisivat erilaisuutta, niin sen j�lkeen He eiv�t voisi vaatia ihmisi� olemaan Heid�n alamaisiaan. Samanlaiset ihmiset eiv�t my�sk��n uskalla el�� omaehtoista el�m��, koska He eiv�t voi mill��n uskoa, ett� kukaan ihminen voisi el�� omaehtoista el�m��.
Samanlaisuutta voivat vaatia vain He, jotka ovat asettaneet itsens� muiden yl�puolelle, ja muut itsens� alamaisiksi, joille ei tule sallia omaa ajattelua, koska silloin muut eiv�t olisikaan niin kovin samanlaisia. Vaatimus samanlaisuudesta ei milloinkaan edusta el�v�� el�m��, vaan se on aina el�m�lle vierasta ja el�m�� tuhoavaa. On erikseen korostettava, miten tuhoisaa samanlaisuuden vaatimus on samanlaisuutta vaatijan aivoille! Ja se on viel�kin kammottavampaa, miten t�m�n maailman johtajiksi valitaan sellaisia, jotka vaativat uskollisuutta omille aatteilleen ja opeilleen
Peruserilaisuuteen, jonka Peruserilainen on t�ysim��r�isesti ja t�ydellisesti m��ritellyt, ei ole mit��n lis�tt�v��. Jopa itse m��rittelykin on yksi erilaisuus peruserilaisuudessa, jonka Peruserilainen tuntee alusta loppuun saakka, koska juuri m��rittely� H�n itse k�ytti m��ritelless��n oman itsens� peruserilaisuudessa. M��rittely on itsess��n meille m��rittelem�t�nt� siksi, koska sen on jo Yksi Erilainen m��ritellyt. Jos joku muu pystyisi m��rittelem��n absoluuttisesti, mit� m��rittely on, niin silloin erilaisuus v�hentyisi peruserilaisuudesta.
Peruserilaisuudessa voi olla vain yksi erilainen, joka tuntee t�ysim��r�isesti ja t�ydellisesti jonkin erilaisuuden. Jos jokin luotu tiet�isi t�ydellisesti, mit� m��rittely on, silloin h�n ei en�� voisi olla luotu, vaan Luoja, alkuper�inen Luoja. Kutakin asiaa voi erilaisuudessa olla vain yksi. Ei ole olemassa kuin yksi m��rittely, joka kuitenkin on kaikkien vapaasti k�ytett�viss�. Eik� ole olemassa kuin yksi ja ainoa, joka on m��ritellyt m��rittelyn. Jos ei olisi yht��n, joka olisi m��ritellyt m��rittelyn, silloin m��rittely� ei olisi olemassakaan. Mutta koska t�ysin selv�sti ja konkreettisesti luodut k�ytt�v�t jatkuvasti m��rittely�, niin sit� voidaan niin k�ytt�� vain siksi, koska Joku on jo sen m��ritellyt. Ja se ei koskaan v�hene eik� katoa, mink� joku on m��ritellyt. M��rittely on ikuista ja v�hentym�t�nt� ja kulumatonta, koska Joku on m��ritellyt sen infiniittisesti ja absoluuttisesti.
M��rittelyn olemassaolo ja sen universaalinen vapaastik�ytett�vyys todistaa itsess��n, ett� kaikkeudessa vallitsee Universaalinen Ainoa, joka on m��ritellyt jopa m��rittelynkin, jotta se olisi luotujen k�ytett�viss� siin� ylev�ss� teht�v�ss�, joka luoduille on annettu: "Kvalifioikaa itse itsenne niin kun min� olen itse itseni kvalifioinut!" Ja t�h�n suurenmoiseen teht�v��n Universaalinen Ainoa antaa itsens� t�ydellisesti ja t�ysim��r�isesti; m��rittelykin on yht� Universaalisen Ainoan kanssa; yht� universaalista kuin Universaalinen. Joka p�tee my�s vapaaseen tahtoon; kenenk��n ei ole pakko m��ritell� itse itse��n, mutta jokainen, joka haluaa tuntea itsens� reaaliseksi, m��ritt�� halustaan itse itsens�, ja siin� teht�v�ss��n jokainen voi k�ytt�� vain niit� v�lineit�, joita Universaalinen Ainoa k�ytti m��ritelless��n itse itsens� ja niin luovuttaessaan ne t�ysim��r�isesti k�ytettyin� --t�ydellisin�-- ja oleviksi muunnettuina meid�n k�ytett�vikseksemme. Ja t�m� oli kertomus rakkauden synnyst� ja sen olemuksesta.
M��rittely on jokaisen m��ritt�j�n ytimess�. Mutta m��rittely ei voi olla irti H�nest�,
joka ensin on m��ritellyt m��rittelyn; jokaisen m��ritt�j�n ytimen� on M��rittelyn M��ritt�j�,
Rakkaus. Jokainen luotu m��ritt�� itselleen todellisuutta ja itsens� todelliseksi, koska sen h�n
on lopulta antava pois niin kuin Rakkaus antaa itsens� joka hetki. Olisihan se hassua, ett�
joku luotu m��rittelisi todellisuutta, muttei kertoisi siit� kellek��n; kaikki on vain erilaista
rakkauden muotoa, joka pit�� paikkansa silloinkin, kun luodut eiv�t sit� n�e. Salattu m��rittely
ei ole m��rittely. Mit��n todellista ei voida salata. Olemassaolo ei ole salattua; olemassaolo
on m��ritelty� ja se on illuusiota ja harhaa, joka on salattua.
Joka sanoo, ett� ihminen m��ritt�� todellisuutta, puhuu oikein, mutta jos joku lis��, ettei todellisuutta ole kukaan koskaan t�ysim��r�isesti m��ritellyt, ei ymm�rr�, mit� on puhunut. Jos tuo (ettei kukaan ole koskaan m��ritellyt todellisuutta t�ysim��r�isesti) olisi absoluuttinen totuus, niin silloin kukaan ei voisi koskaan m��ritell� todellisuutta. Koska absoluuttinen totuus voi olla vain sellainen, jolle aikakaan ei aseta ehtoja, joten m��ritelm�, ettei kukaan ole koskaan m��ritellyt todellisuutta, ei pid� paikkaansa; sellaisen v�itteen esitt�j�t ovat esitt�neet erheellisen v�itteen, joten he eiv�t voi silloin puhua totuutta mist��n muustakaan asiasta. Sill� sellainen m��ritelm� olisi ristiriidassa sen kanssa, ett� m��rittelij�iden tahallisena tarkoituksena ja ehdottomana pyrkimyksen� on kuitenkin m��ritell� koko todellisuus, mutta heid�n itsens� tekem� m��ritelm� est�isi ikuisesti ket��n --my�s heit�-- m��ritt�m�st� todellisuutta.
Todellisuudessa kukaan ei voi my�sk��n m��ritell� mit��n asiaa samuudeksi jonkin muun asian kanssa; ihmisen voi m��ritell� vain kukin ihminen itse. Jos joku ihminen pystyisi m��ritt�m��n ihmisen universaalisesti ja t�ysim��r�isesti, niin sen m��rittelyn absoluuttisuuden kumoaa kuitenkin monien ihmisten olemassaolo.
Kukaan ihminen ei voi olla sama ihminen kenenk��n muun kanssa. Koska t�m� on pelk�n faktan tunnustaminen, niin silloin kukaan ihminen ei voi toisen puolesta m��ritell� toisen olemusta, jota my�s kyll� erehdytt�v�sti sanotaan ihmiseksi, ja siten annetaan ik��n kuin ymm�rt��, ett� kun yksi ihminen on m��ritellyt itsens�, silloin se m��rittely olisi universaalinen totuus jokaisesta muustakin ihmisest�. Ihminen on erilaisuutta. My�s Jumala on erilaisuutta, mutta H�n on Peruserilainen, eksistentiaalinen, kun taasen ihmisen erilaisuus on kokemuksellista, jonka ydin on eksistentiaalinen Peruserilainen.
Erilaisuudessa, johon jokainen ihminenkin kuuluu, on vain yksi Erilainen, jonka erilaisuus on olla Infiniittinen, joka tarkoittaa sit�, ett� vain yksi Olento voi olla m��ritellyt itsens� infiniittisesti, joka tekee H�nest� Infiniittisen aktuaalisesti. Koska erilaisuudessa t�m� on suurin totuus ja reaalisin tosiasia, niin silloin ihmisen on vain hyv�ksytt�v� se siksi, ja ajateltava itse��n sen pohjalta; perustettava ajatuksensa suurimpaan mahdolliseen reaalisuuteen, joka on sama kuin Infiniittisen itsekvalifiointi infiniittisyydest�. Erilaisuudessa ei kertakaikkiaan ole useampia kuin yksi Infiniittinen.
Niinp� ihmisyydess�kin --kokemuksellisessa erilaisuudessa-- ei ole ket��n toista, joka voisi m��ritell� itsens� samaksi jonkun muun ihmisen kanssa. Se on kuolleiden ajatus, ett� ihmiset etsiv�t ihmisyydelleen ja ihmisolemukselleen yhteist� m��rittely� sellaisella m��ritystasolla, mit� nykyinen materialistinen ja opillinen m��rittely tarkoittaneekaan.
Ihminen on m��ritt�m�t�n niin kauan kuin kukin ihminen itse ei ole itse��n m��ritellyt. Kukaan toinen ihminen ei voi menn� kenenk��n toisen ihmisen ytimeksi ja silt� pohjalta sanoa, mit� toinen on. Sill� kaikilla ihmisill� on sama ydin, eik� se ole yksik��n ihminen, vaan eksistentiaalinen Jumala yksin; H�n, joka on jo kvalifioinut itsens�. Eik� t�m� totuus ole ristiriidassa sen kanssa, ett� jokainen ihminen on erilainen ja ainutlaatuinen olento, vaikka kaikkien ihmisten ytimen� onkin sama Olevainen. Sill� onhan jo kirjoitettu, ett� on vain yksi, joka on aktuaalisesti infiniittinen, ja silloin t�m�n Infiniittisen on oltava omana itsen��n l�sn� koko totaalisessa todellisuudessa, eik� edes ihmisyksil�iden perusta voi olla silloin jotakin muuta kuin Infiniittinen itse.
Infiniittinen on omana itsen��n vain siin�, mik� on ikuista ja katoamatonta ja kulumatonta. Ihminen on luotu kokemukselliseksi, joten Infiniittinen ei voi omana itsen��n olla samalla kertaa sek� eksistentiaalinen Luoja ett� kokemuksellinen luotu. T�t� vastaan on jo t�ss�kin esitetyt j�rjen p��telm�t Erilaisuuden tosimmasta olemuksesta; Infiniittisen erilaisuus olisi katoavaa, jos H�n olisi omana itsen��n my�s kokemuksellisena olentona eik� vain kokemuksellisuuden i�ist�v�n� ytimen�. Se olisi samaa kuin erilaisuuden v�hent�minen, jos yksikin olento pystyisi m��ritt�m��n kenen muun olennon tahansa; jokaisen olennon on itse m��ritelt�v� oma itsens�. Ja t�m� on Jumalan laeista korkein ja perimm�isin laki; laki, joka on sama kuin Jumalan olemus.
Vain itsem��rittelyss� olento voi kokea todellisuuden reaaliseksi. Illuusio on se, miss� kukaan ei m��rit� itse itse��n, vaan jokainen uskoo muiden m��ritelmiin. Joka m��rittelee itse itse��n, on p��ssyt vapauteen harhasta. Vapaus on vain itsem��rittelyss�; itsem��rittely on sama asia kuin vapaus
Erilaisuutta ei olisi olemassaolossa, jollei sit� Joku olisi jo m��ritellyt infiniittisesti. Kokemuksellinen erilaisuus on er�s totuus eksistentiaalisesta erilaisuudesta; mik� tahansa joukko on totuus joukkojen joukosta. Mit��n joukkoa ei voisi olla olemassaolossa ilman edell� olevaa joukkojen joukkoa. Se tosiasia, ett� joukkoja on monia, on sama tosiasia kuin tunnustaa joukkojen joukon faktuaalinen olemassaolo. Olisi mahdotonta n�hd� monia joukkoja, jolleivat ne olisi samassa joukossa. Niinp� edell� olevan kanssa on yht�pit�v�� se, ett� erilaisuutta voidaan n�hd� vain Erilaisuudessa. On pakosta oltava Joku, joka n�kee Erilaisuuden joukkojen joukkona ja joukkojen joukon infiniittisyyten�. Ja t�m� Joku on silloin se, joka sanoo kussakin erilaisessa, ett� asia on n�in. Kussakin erilaisessa ihmisess� toimii M��ritt�m�t�n M��ritt�j�, Ajatuksen Suuntaaja, joka on yht� Jumalan kanssa, ja joka on yht� kuin Jumala. Se yksi ja ainoa realiteetti, reaalisubjekti, joka todistaa meiss�, ett� asia on tosi ja luotettava.
Kokemuksellisuuden voi m��ritell� vain rajallisesti, sill� kokemuksellisuus vaatii rajoja, ensisijaista olemassaolevuutta, joka on jo m��ritellyt itsens�, mutta ilman ihmist�, ja joka haluaa lis�t� itseens� jotakin, jonka olemuksen m��ritt�minen on ��rimm�isen hankalaa. Olemassaolo sin�ns� on t�ysin m��ritelty�, eik� siihen voi mit��n lis�t�, sill� Eksistentiaaleille ei ollut mit��n ennaltaolemassaolevaa. Kokemuksellisuus tapahtuu pre-existenssin ja postexistenssin v�liss�. Yksil�n kannalta matemaattisesti se olisi samaa kuin n�hd� kaikki luvut esim. v�lill� ]234567--234568], kun taasen kokemuksen summan kannalta v�liss�olo olisi nollan ja plus��rett�m�n v�lill�. Kumpaankin v�liin mahtuu numeroituva m��r� lukuja, kokemuksia, joiden pikkusumma on yksil�, ja yksil�iden kokemuksien summa on Korkein. Kokemuksen ��rip��t eiv�t ole kokemuksia, kuten ��rett�m�t eiv�t ole lukuja.
Ennen kokemusta oleva olemassaolo on m��r�lt��n sama kuin kokemuksen j�lkeen, mutta laadun samuudesta ei voi olla varma... Ihminen voidaan t�ten n�hd� Eksistentiaalisten Kokemuskoneena, jolla pyrit��n laadulliseen muutokseen. Mutta Kokemuskoneelle on annettu vapaa tahto liitt�� oma kokemus itsest��n koneena siihen, joka on. Existentiaalinen tuskin menett�� mit��n, vaikka se, joka kutsuu itse��n ihmiseksi, hylk�isikin i�ist�misen ilmaistarjouksen, mutta ihmiselle itselleen sellainen hylk�ys on ��rimm�isen lopullinen.
Mik��n paikka kosmoksessa ei voi olla paitsi Jumalan ja joukkojen joukon ominaisuuksia. Vain Jumalassa tehty s�ilyy. Vain Jumalassa tehty on totta. Vain joukkojen joukossa 2+2=4. Joka sanoo, ettei Jumalaa ole, tai joka edes ep�ilee Jumalan olemassaoloa, esitt�� yht�pit�v�n v�itteen sen kanssa, ett� 2+2=5. Oikean vastauksen Jumalan olemassaololle voi saada vain todenpuhuja. Oikea vastaus ei milloinkaan ole olematon vastaus, tai olemattomien puhumisessa, tai olemassaolon ep�ilemisess�. Vain jumalattomat ja ep�ilij�t voivat puhua neli�llisist� ympyr�ist�, punakattoisista avoautoista, yliraskaista kivist� ja muusta sellaisesta kuin ett� 2+2 olisikin viisi, --jos ei t��ll�, niin ainakin jossakin muualla, jms.
Ihminen, joka ei usko Jumalaan, omaa mielen, joka ei usko Jumalaan. Ja mieli puhuu aina sit�, mit� sen k�sket��nkin puhua. Niinp� jumalattomat tahattomasti todistavat puheillaan, ett� Jumala on, koska he puhuvat sit�, mik� on heid�n mielens�. Koska Jumala on, niin 2+2=4!, Koska Jumala on, niin silloin Jumalaton mieli ei voi mit��n muuta kuin kielt�� Jumalan, eli sanoa, ett� 2+2=5. Jumalaton ei voi muuta kuin sanoa, ett� Jumalaa ei ole, kuten ep�uskoinen ei voi mit��n muuta esitt�� ep�uskoista; ett� 2+2 saattaisi olla nelj�kin, mutta varma siit� ei voi olla. T�m� ajattelun ja esitt�misen ykseys on Jumalan laki, eik� kukaan voi olla mink��n muun kuin Jumalan lain alla. Jopa jumalattomatkin ovat Jumalan lain alla, ja puhuvat lain mukaan, sill� Jumalan lain mukaan jokaisella on sellainen mieli, joka tuo esille ihmisen ajatuksia.
Ei kukaan voi oikeutetusti n�rk�sty� Jumalan laista; Jumalan laki on sama kuin todellisuuden perusolemus, eli sellainen on Jumala. Eik� Jumala voi olla jotakin muuta kuin on, mutta ihminen voi aina tahtoa olla jotakin enemm�n kuin on. Ihminen, joka n�rk�styy kuullessaan t�m�n kaiken, n�rk�styy lain mukaan. Olemassaololausekkeita:
Jumalattomuudessa oikea vastaus on tietysti, ettei Jumalaa ole, sill� jumalattomuudessa ei kertakaikkiaan ole Jumalaa. Jos joku kysyy jumalattomuudessa, ett� onko 2+2 viisi, niin kysymys jumalattomuudessa on t�ysin mielet�n, koska jumalattomuudessa 2+2 on viisi. Vain Jumalassa ovat my�s matematiikankin oikeat vastaukset. Mutta koska jumalaton voi esitt��, ett� 2+2 saattaa olla viisikin, ja koska se on oikea vastaus jumalattomuudessa, niin sellaisen voi esitt�� vain sellainen yksil�, jolla on kyky k��nty� olemattomuuden palvomisesta Olevaisen palvontaan; olemattomuutta ja ikuista katoamista ei tosiasiallisesti voida esitt�� olemattomuudessa tai sellaisen olennon taholta, joka kokisi ikuisen katoamisen. Miten ikuisen katoamisen voisi todistaa?
Vastaukset jumalattomuudessa ovat oikeita, koska kysymyksi� esitt�v� mieli on aina Jumalasta. On Jumalan tosi, ettei jumalattomuudessa ole Jumalaa. Ja on Jumalan tosi, ett� v��ryydess� matematiikkakin v��ristet��n. On Jumalan tosi, ett� jumalattomuudessa jumalattomuus on todistamattomasti yht� totta kuin Jumalassa Jumala on fakta todistamattomasti. Mutta jumalaton, joka haluaa todistaa Jumalan oikeaksi, omaa Jumalan lain mukaan mielen, jossa ei j�rke� ole. Sill� jumalattomalle itselleen jumalattomuus on suurin fakta, joten silloin, kun jumalaton alkaa todistelemaan Jumalan olemattomuutta, h�n tekee niin vain absurdisti:
Todistaakseen sen, joka h�nelle muutoinkin on t�ysin selv��, jumalaton joutuu olettamaan todellisuuden, miss� Jumala on fakta. Sill� jos h�n vain menisi itseens� ja olisi itselleen t�ysin rehellinen, h�n joutuisi tunnustamaan, ett� h�nelleh�n on t�ysin selv��, ettei Jumalaa ole, joten H�nt� ei tarvitse sen koommin todistaa olemattomaksikaan; olemattoman todistaminen olemattomaksi on yht� absurdia kuin olevaisen todistaminen olevaiseksi tai olemattomaksi. Ja t�ten on todistettu, ett� jumalattomien mieli on itse asiassa Olevaisen, Jumalan mieli; ei ole olemassa olematonta mielt�, jolla voitaisiin j�rkeill� olemassaoloa. Eik� pelk�st��n ajallinen mieli voi postuloida ikuisuutta. Ikuinen kadotus voisi olla vain jonkin v�hennyslaskun tapainen kaava, mutta sek��n ei kadota niit� lukujaan, eik� edes kaavaansa.
Ikuisen el�m�n todistaa oikeaksi ikuinen el�m�, mutta ikuisessa katoamisessa ei ole itsetietoisuutta, joten jokainen yritys todistaa ikuinen katoaminen oikeaksi vastaukseksi on itsess��n mahdottomuutta. Kaikki oikeat vastaukset ovat tosia vastauksia vain ikuisesti el�ville.
Jumalaton, joka v�itt��, ettei Jumalaa ole, puhuu pelk�st��n totta, nimitt�in itselleen. Mutta mahdotonta silloin jumalattoman on ymm�rt�� uskovaisen v�itett�, ett� h�nelle Jumala ja H�nen olemassaolonsa on v�hint�in yht� suuri fakta, mit� jumalattomalle on h�nen oma jumalattomuutensa. Koska molemmille olemassaolossa on kyse faktoista suurimmasta, niin silloin asian voi ratkaista vain se, kumpi pystyy el�m��n tarpeeksi kauan todistakseen omalla el�m�ll��n oman asiansa. Ja t�ss� tapauksessa on t�ysin kiistaton totuus, ett� vain ikuisen ja itsetietoisen olemassaolov�itteen esitt�j�ll� on aito mahdollisuus my�s todistaa v�itteens�. Mutta koskaan kukaan vilpit�n uskova ei pysty todistamaan Jumalan ja ikuisuuden olemassaoloa heille, jotka eiv�t itse el� ikuisesti. Olemassaolon pohtiminen i�ist�� pohtijan.
Jumala ei tule milloinkaan pelastamaan yhden yht�k��n jumalatonta; Jumalassa ei ole eik� tule olemaan mit��n jumalatonta. Jos jumalaton haluaa todistaa v�itteens�, sen h�n voisi tehd� vain Jumalassa, ikuisessa persoonallisessa olemassaolossa, mutta h�nen v�itteens� on sovittamattomasti ristiriidassa jumalallisen el�m�n kanssa. Niinp� pit�� p�te�, ett� jokaisen jumalattoman on ehdoitta hyl�tt�v� oma jumalattomuutensa, k��nnytt�v� tiell��n ja hyv�ksytt�v� Jumalan armo; m��ritelt�v� itse itsens� Jumalaan, kuten h�n oli aiemmin ihan t�ysin itse m��ritellyt itsens� olemattomuuden, armottomuuden ja ikuisen kadotuksen yhteyteen.
Ja v�litt�m�sti armon vastaanottamisen j�lkeen entinen jumalaton on p��ssyt yhteyteen Jumalan kanssa, miss� h�nelle ei tarvitse perustella Jumalan olemassaoloa, vaan miss� se on nykyiselle uskovaiselle v�hint�in yht� suuri fakta, mit� jumalaton todellisuus oli entiselle jumalattomallekin. Joka vain todistaa sit�, ett� kaikilla ideoilla on l�hde: katoavaisia puhuvat saavat ideansa olemattomuuden l�hteest��n, kun taasen katoamattomat ideat tulevat yksin Jumalasta.
Ihmisten ajatukset eiv�t ole ihmisest� edes silloin, kun he eiv�t tunne Jumalaa, vaan jumalaton on olemattomuuden vaikutusta, kun taasen jumalallinen on Olevaisen vaikutus. Jumalattomat puhuvat jumalattomia. Jumalalliset puhuvat jumalisia. Olemattomuuden ideat ovat olemattomia ideoita; niill� ei ole olemassaoloa itsess��n. Olemattomuuden ideoita ei voi k�ytt�� olemassaoloa vastaan; olemattomuudella ei voida kumota olemassaoloa. Samoin Olevaisen ideat eiv�t voi antaa olemattomuuden ideoille olemassaoloa. Mutta mielet�nt� --olemattomuutta-- olisi tehd� Olevaisen ideoilla olemassaolo olemattomaksi. Ikuinen ei muutu ajalliseksi ajallisilla ideoilla, eik� Olevainen katoa olemattomilla -- mielett�mill� ideoilla.
Platoninkin esitt�m� ideoiden puhdas maailma on suurempi fakta kuin ihminen; ett� ne ovat ideoita, jotka tulevat itsest��n esille olkoon ihminen uskoltaan jumalaton tai jumalinen: Kukaan ihminen ei puhu koskaan itsest��n, vaan ihmisess� puhuu joko olematon tai Olevainen. Jumalaton on olemattomuuden ruumiillistuma, jota olemattomuus k�ytt�� saadakseen esitt�� itse��n. Jumalattomuudessa ihminen ei esit� itse��n, vaan jumalaton esitt�� jumalattomuuttaan, jumalatonta, joka on kaikissa jumalattomissa samaa; jumalattomuudelle ei ole kuin yksi ainoa l�hde, olemattomuus, josta jumalattomat ideat pulppuavat. On mahdotonta, ett� jumalattomat ideat tulisivat monesta eri l�hteest�.
Aito uskovainen on Jumalan inkarnaatio, jota Jumala k�ytt�� tuodakseen esille omia ideoitaan loputtomasta Aarteistostaan. Autuas se ihminen, joka tahtoo puhua rehellisesti, avoimesti ja vilpitt�m�sti totta. Silloin h�neen on --niin kuin Kirjoitukset sanovat-- auennut El�v�n Veden l�hde.
Aito jumalaton on sellainen, joka s�rkkii jollakin aineellisella jutulla ihmisen aivoja, ja kun sitten tuollaisen s�rkkimisen kohteeksi joutunut puhuu kokeneensa siin� jotain suurenmoista, niin jumalaton s�rkkij� v�itt��, ett� sen aiheutti olematon. Huomataan siis, ett� jumalaton on jumalaton, koska H�n ei ole looginen, ja viel� v�hemm�n viisas, sill� onhan se nyt vallan ep�loogista v�itt�� aivoihin --hermoston p��keskukseen-- ty�nnetyn aineellisen asian olevan olemukseltaan olematon, joka vaikutti sellaisen kokemuksen, jota jumalaton ei itse halua kokea itsest��n hyv�n� kokemuksena. Nimitt�in, jos nyt ihminen voi kokea sellaisen saman kokemuksen ilman jumalattoman tunkeutumista aivoihin, silloin on ep�loogista v�itt��, ett� sen aiheutti olematon! Sill� silloin jumalaton on todistanut, ett� jumalaton on sama kuin olematon, koska jumalattoman mielest� olematon saa aikaan saman kokemuksen ihmiselle mit� jumalatonkin.
Olemassaolossa ei ole mielett�myytt�, eik� olemattomuutta. Jos joku haluaa esitt�� mielett�mi�, sen h�n voi tehd� vain olemattomuudessa. Mieli on yksi erilaisuus olemassaolossa; olemassaolossa ei ole kuin yksi mieli. Jos joku sanoo, ett� h�nen mielens� ei ole sama mieli kuin jossakin toisessa ihmisess�, niin miksi h�n silloin edes kutsuu sit� mieleksi? On j�rjet�nt� --olematonta-- v�itt��, ett� olisi olemassa enemm�n kun yksi mieli; ett� minussa oleva mieli olisi erilainen kuin miss��n muussa! Mieli on yksi niist� nelj�st� gravitaatiosta, joista erilaiset ovat yht� mielt�; jokaisessa erilaisessa vallitsee sama mielellisyys. Mielen v�itt�minen omaksi -- j�rjen omistaminen-- on samaa kuin kaiken muun mielen kielt�minen; ettei miss��n muualla ole j�rke� kuin vain ja ainoastaan omassa p��ss�. Sellaista kutsutaan my�s itsens� korottamiseksi.
Persoonallisuutta, Henke�, Mielt� ja Energiaa ei kukaan voi omistaa yksin. Ja t�m� tulee esille siit�, ett� luotu, joka sokeana v�itt�� omaavansa j�rjen, omaa kuitenkin tahatonta ymm�rt�myst� antaa muissa vallitsevalle j�rjelle eri nimi. Hyvin monet j�rjen omistajat v�itt�v�t muiden omaaman mielellisyyden nimeksi hulluutta tms. Ja se todistaa my�s siit�, ettei ole olemassa kuin yksi mielierilainen, mieli, sill� jokainen j�rjellinen ymm�rt�m�tt�m�n�kin tajuaa, etteiv�t he voisi yksin omistaa mielt�, jos muiden mieli olisi my�s mielt�, samaa mielt�. Niinp� he tekev�t silm�nk��nt�tempun itselleen sill�, ett� nimitt�v�t muiden mielen joksikin muuksi, tavallisesti jollakin huonolla merkityksell�, joka jo sekin todistaa, ett� sellaiset vihaavat itse��n, kun pit�v�t sis�ll��n huonoutta --esim hulluutta--, jota muille sitten jakavat.
Yhdess� todellisuudessa pit�� vallita tietty m��r� erilaista universaaliutta, jotta todellisuus todellakin on yksi todellisuus. Mutta erilaistodellisuudessa kaikki asiat eiv�t voi olla universaaleja. Sill� jos kaikki erilaisuusasiat olisivat universaaleja, se merkitsisi todellisuuden reaalistumisen mahdottomuutta. Mik��n erilainen ei voisi olostua, jos koko erilaisuus olisi reaalisuudeltaan samaa; erilaisuudessa vain yksi voi olla reaalierilainen. Ja se, joka on reaalierilainen, on sama kuin alkuper�inen. Mutta p��st�kseen olevaiseksi, reaalierilainen erilaistaa itse itsest��n kolme aktuaalierilaista: Hengen, Mielen ja Energian. Ja t�ss� Mieli on se seuraava suuri totuus, jota julistaman pit��: Jos Sinun mielesi ei palvele Sinua hyvin, vaihda se Jumalan mieleksi; se palvelee Sinua hyvin. Olemassaolon perusresepti on siis, ett� ota yksi reaalierilainen ja kolme aktuaalierilaista ja ravista niit� itse, niin olet olemassa erilaisena kuin yksik��n muu erilainen; tajua itsesi vapaana tahtona, jolla on henki, mieli ja aine! Jokainen, joka t�m�n ymm�rt��, k�sitt�� suurimman mahdollisen reaalisuuden, persoonallisuuden.
Kaikissa persoonallisissa luoduissa vallitsee vapaa tahto. Mik��n ei ole edes luoduissa olevan vapaan tahdon yl�puolella, vaan luoduillakin on t�ysi vapaus k�ytt�� henke�, mielt� ja ainetta, persoonallisuutensa peruserilaisuuksia, todellistaakseen itsens� niin kuin Jumala on itsens� todellistanut. Jos luoduissa oleva vapaa tahto j�tt�� k�ytt�m�tt� peruserilaisuuttaan m��ritell�kseen itse itsens� h�n on vaarassa tehd� sellaisia oletuksia todellisuudesta, joita voidaan hyv�ll� syyll� kutsua erheiksi.
Luotu, joka ei ole tahtonut erilaistaa itse��n olemassaoloon, joutuu huomaamaan, ett� h�nen vapaalla tahdollaan on vain v�liaikainen olemassaolo niin kauan, kun se ennalta olevaksi tehty keho viel� liikkuu el�m�nvoimien vaikutuksesta.
Luotu, joka k�ytt�� itse vapaalla tahdollaan henke��n, mielt��n ja ainettaan, ei voi mit��n muuta kuin todeta, ett� h�n on olemassa vapaana olentona vain silloin, kun henki, mieli ja aine ovat h�nelle faktuaalisesti totta. Vapaata tahtoa ja persoonallisuutta ei voida m��ritell�, koska persoonallisuus oman vapaan olemuksensa mukaan m��ritt�� itse itsens� mielellisen� henken�, jolla on energiakeho.
Kummassakin tapauksessa el�m� itse on totuus, jota on mahdotonta kumota. Sill� molemmat tapaukset k�ytt�v�t ennalta-asetettuja aktuaaleja vapaan tahtonsa mukaan, mutta siin�, miss� toinen on p��tynyt mielt� k�ytt�ess��n j�rjen lujiin p��t�ksiin todellisuuden ikuisuusluonnosta, toinen h�rk�p�isesti kielt�� itselt��n sen, ett� j�rke� voi olla vain siksi, koska h�nen mielens� ei ole h�nen, vaan Jumalan. Ja molemmat tapaukset tuottavat my�s sellaisen el�m�n, joka on suora seuraus vapaan tahdon tekemist� valinnoista oman itsens� erilaistumisen tai erilaistumattomuuden puolesta.
Se on vapaa tahto sin�ns�, joka m��ritt�� itsens� olemassaoloon, eik� niin, ett� aine m��ritt�isi itselleen vapaan tahdon; Tahto on vapaa vain, kun se m��ritt�� olemassaoloa. vapaa tahto ei voi m��ritell� kuolemaansa ja olemattomuutta. Vapaalla tahdolla ei ole olemassaoloa, jos se m��ritt�� vain aineellisuutensa faktaksi, mutta kielt�� mielelt��n olevansa v�hint�in yht� suuri tosiasia. Puhumattakaan, jos vapaa tahto kuvitellessaan mielell��n olevansa ainetta j�tt�� hengen kokonaan huomioitta. Sellainen ei ole muuta kuin yksisilm�isyytt�, joka on yht� suurta, jos k�ytt�isi mielt� sen j�rkeilemiseen, ett� t�ss� sit� ollaan ei-aineellisena henken�... Tahdon vapauden todistaa oikeaksi jokainen, joka k�ytt�� vapaasti mielt��n m��ritell�kseen itsens� pelk�st��n aineellisena, sill� sellainen olento on itse vapaasti sitonut itsens� aineeseen...
Vapaa tahto, joka ei ole itse m��ritellyt itse��n mielelliseksi hengess� ja totuudessa, katoaa olemassaolosta. T�m�n on Jumala m��r�nnyt n�in olevaksi, sill� Jumala on ennen kaikkea muuta huomannut, ett� vapaa tahto voi olla olemassaolossa vain henki-mieli-energia -erilaisuutena. Vapaalla tahdolla on kaikki vapaus k�ytt�� mielt� millaisten asioiden j�rkeilemiseen tahansa, mutta Jumala on niin kaiken j�rjest�nyt, ett� jopa ihmisen tajunnassa tapahtuvan j�rkeilemisen on mahdollista l�yt�� todellisuuden perusfaktat, joista suurin ja alkuper�isin on persoonallisuus, erilaistuneen todellisuuden alkuper�inen ykseys. Ihminen, joka ei ole itse j�rkeillyt omaa erilaisuuttaan, ei ole voinut my�sk��n l�yt�� itse��n ja omaa erilaisuuttaan, joka koostuu ainutlaatuisesta hengen, mielen ja energian yhdistelm�st�.
Miten vapaa tahto voisi leijua olemassaolossa pelkk�n� vapaana tahtona, tai edes liittyneen� aineeseen ilman mielen reaalisuutta ja hengen tosiasiaa? Vapaan tahdon ainoa mahdollisuus olla vapaa olemassaolossa on olla yht� hengen, mielen ja energian kanssa; niiden peruselementtien kanssa, josta koko olemassaolo on osallinen. Ihminen ei ole vapaa, jos h�n ei hyv�ksy eneriaalisessa mieless��n hengen tosiasiaa. Sellainen vapaa tahto, joka ei ole sitoutuneena henki-mieli-energiaan, kehittelee silti mielt� k�ytt�en ja emergenttist� energiaa manipuloiden ideoita, jotka n�ytt�v�t olevan mielellisi� ilman henke�kin. Mutta henkens� tunnustavalle sellaiset anti-henkiset j�rjen p��telm�t ovat j�rjett�mi� ja mielt� vaille, sill� se ainoa substanssi, miss� vain kaikki asiat ovat tosia, on henki-mieli-energia.
Olemassaoleva mieli ei koskaan j�rkeile itse��n vastaan. Ainoa mahdollinen paikka, miss� kielt� voidaan k�ytt�� j�rjenvastaisesti, on siell�, mik� on hyvin l�hell� t�ydellist� reaalistumattomuutta. Vain ihmisess� Jumala on l�yt�nyt paikan, miss� vapaa tahto voi uhmata olemassaolonsa perusteita niin suuressa m��rin, ett� menett�� kokonaan vapautensa olemassaoloon n�hden ja palaa johonkin kvalifioimattomaan todellistumattomuuteensa. Vain ihmisess� oleva tahto voi k�ytt�� vapauttaan niin huolimattomasti, ettei huomaa lainkaan oman el�m�ns� realiteettien tulevan itsest��n olemassaoleviksi vapaan tahdon p��t�ksill�.
Mieli ei ole tahdoltaan vapaa, jos se edes kuvittelee olemattomia ja kuolemaa. Kuolemaa mieless��n pit�v� on sidottua mielt�. Ja siten sellainen mieli ei voi tuntea totuuttakaan, joka on kuoleman ajatuksiin sidottua. Vain t�ysin vapaa mieli voi tuntea totuuden my�s tahdon vapaudesta. Ja vapaa mieli on vapaa, koska sill� ei ole kuolema rasitteenaan, vaan se on vapauttanut itse itsens� kuoleman kahleista ja olemattomien j�rkeilemisest�. Vapaatahtoinen olento el�� ikuisesti, koska se ei pid� mieless��n kuolemaa. Kahlevanki on vapaa, kun sen kahleet kirpoavat. Tahto osoittaa kyll� vapautensa siin�kin, kun se sitoo itsens� kuoleman ajatuksiin, mutta itse se teko sitoo sitten sellaisen tahdon kuolemaan. Saman todistaa kuka tahansa, joka on sitonut itsens� johonkin oppiin; sen j�lkeen h�n ei voi ajatella muuta kuin mit� h�nen oppinsa sallii tulematta harhaoppiseksi; jokainen harhaoppinen on vapaa opistaan. Harhaoppisuus on vapautta opista ja jokainen oppi on harhaa vapaudesta.
Kosmoksessa oleva hy�ty n�ytt�� olevan kokonaan sellaisessa, jota ei n�yt� olevan olemassaolossa. Nimitt�in tyhj� tila on se, joka antaa hy�dyn niin astialle, talolle, aidalle, atomeille ja itse liikkeellekin, liikkumiselle. Mutta kumpi on silloin alkuper�isempi: tyhj� tila vain sen puitteet? Tyhj�lt� n�ytt�v� on alkuper�isemp�� kuin astia; astiassa tyhj� p��see esille. Tyhjyys olevaistaa itsens� aktuaalisilla asioilla, kuten seinill�, aidanseip�ill�, reunoilla, ��riviivoilla jne. Ilman rajoja Alkuper�inen ei p��sisi lainkaan olemassaoloon; Alkuper�isen on itse rajoitettava ja kvalifioitava itsens�, jotta todellisuudessa voisi olla esim sellainenkin laatu kuin hy�dyllisyys.
Tyhj� tila -- Alkuper�inen-- on kaiken vaikuttamisen ulottumattomissa; tyhj� tila on absoluuttinen. Tyhj� tila on itsess��n hy�ty, joten tyhj�n tilan tuleminen rajoissa olevaisuuteen vaikuttaa itse tilansa k�yt�n hy�dyksi. Jos joku katsoo, ett� h�n voi vaikuttaa tyhj��n tilaan, --esim tyhj�n pullon tyhjyyteen--, kun h�n t�ytt�� sen, niin silloin h�n ei ole lainkaan huomioinut pullon tyhjyyden hy�dyn olevan juuri siin�, ett� Joku sen tyhj�n k�ytt�� jollakin tavoin hy�dyksi. Ja n�ist� saadaan objektiivisuuden tunnusmerkit:
Eli 7. Asia on objekti, kun asia on. Esimerkiksi joku Urantian kivi ei ole objekti, koska siihen voidaan vaikuttaa, koska se ei ole universaali, koska se ei ole ehdoitta olemassa, eik� se vaikuta kovinkaan subjektiivisesti muiden Monmatian sf��rien asukkaille. Mutta aurinko on jo kelvollisempi esimerkki objektista Urantian ja Monmatian ihmisille: Aurinko on ennalta olemassa ihmiskehoon n�hden, aurinko vaikuttaa, auringon vaikutus on globaalia, ihmisten on ainakin viel� mahdotonta vaikuttaa aurinkoon, se vaikuttaa ihmisiin subjektiivisesti ja aurinko s�ilyy aineellisella tasolla niin kauan kuin se on tarpeellista.
L�hempi auringon miettiminen paljastaa sen kuitenkin ei-objektiksi, sill� aurinkokin on jonkun vaikutusta, jonkun, jonka objektiivisuus on korkeampi kuin auringon. Korkeampi objektiivisuus on silloin se, joka saa ihmiset pohtimaan objektiivisuuttakin. Ihmisten ajatukset auringostakin ovat jonkun vaikutusta; Joku vaikuttaa subjektiivisuuden kaikkiin ihmisiin. Ja silloin tuo Joku voi olla perimm�lt��n vain sellainen, jolle ei ole olemassa absoluuttista nime�, absoluuttista m��rittely� subjekteissa. Kun nyt joku kysyy tarkemmin sen nime�, joka h�ness� vaikuttaa my�s nimen kysymisen, niin silloin vastaus ei voi olla muuta kuin subjektiivinen; Joku vaikuttaa kaikissa subjektiivisuuden, joka on kaikissa erilaisuutta. Joku on siis erilainen kuin kaikki muut, sill� kaikki muut ovat Jokun vaikutusta.
Subjektiivisuus on sama asia kuin erilaisuus; olla subjekti on sama kuin olla erilainen. Ja t�ten erilaisille ainoa objekti on Reaalierilainen, Reaalisubjekti, Itse, Suuri Lausumaton, Joku, Vaikuttamaton Vaikuttaja, Liikkumaton Liikuttaja, Infiniittisyyden Universaalinen Ainoa, Ensimm�inen Suuri L�hde ja Keskus, Universaalinen Is�, joukkojen joukko, Supertyhj�, Kaikkiallinen Hy�ty, Tuntematon,... intersubjektiivisesti p��ttym�t�n Jumalan nimilista.
Mutta erilaisille on olemassa kolme muutakin objektia, sill� yll� oleva koski ainoastaan erilaisen suoraa suhdetta Alkuper�iseen. Yll� mainittiin miettiminen Objektin vaikutukseksi, kun taasen tuo miettiminen itse johti miettij�n suoraan ja yhteydett�m��n yhteyteen Objektin kanssa. Miettij�n miettiminen t�ytyy tapahtua rajojen sis�ll�. Ja silloin ne rajat paljastuvat subjektiivisessa miettimisess� my�s subjektin vaikuttamattomiksi vaikuttajiksi. Ja subjektin objektiiset rajat ovat:
N�m� kolme muodostavat sen astian, jossa on luodun koko hy�ty--rakkaus. Luotu voi mietti� ikuista hy�ty� vain energiassa olevana mielellisen� henken�. Jos luotu miettii astian ajallista hy�ty�, tyhj�� tilaa, niin silloin sellainen astian tila ei ole objekti, koska se ei t�yt� yht�k��n objektin perustuntomerkeist�. Tyhj� tila on objekti vain ikuisia miettiv�lle; ajallisia askaroivalle mik��n ei ole aidosti objektiivista, koska ajallinen mieli h�vitt�� ja tuhoaa kaikki, mit� joskus voitaisiin kutsua kohteiksi. Pullo, joka on t�ytetty jollakin, sis�lt�� edelleen hy�dyn, eli tyhj�n tilan... -- se voidaan aina t�ytt�� jollakin muulla... Tyhj�lle tilalle p�tee objektiivisuuden 6. p��s��nt�, ikuisen s�ilymisen laki; tyhj�� tilaa ei voida h�vitt��.
Ajallinen mieli saattaa luulla, ettei energia voi olla objekti siin� mieless�, mit� t�ss� on objekteista sanottu, koska selv�sti ihminen voi h�nen mielest��n vaikuttaa energiaan, mutta silloin ajallinen mieli tekee sen kohtalokkaan erheen, ettei ymm�rr� energian itse vaikuttavan sen hy�dyn, jonka merkityksen ihminen sille antaa. Samoin ajallinen ihminen ei osaa antaa antaa suoraan objektiivista arvoa sille mielelle, joka antaa ihmisen miettimiselle rajat, ja joka itse on antautunut miettimisen kohteeksi ollen kuitenkin ikuisesti miettimisen yl�puolella. Ja mit� tulee henkeen, niin ihminen itse --ollen Jumalan vaikutus-- on henki; ihminen ei ole energiaa (ainetta, keho) kuin mielt�k��n, vaan henke�, jossa on Joku, Alkuper�inen, ...
Objektin vaikuttaminen on aina yksisuuntaista. Energia on itsess��n objekti, koska sen puhtaaseen muotoon ei kukaan voi vaikuttaa. Jos energiaan voisi joku muu kuin energia itse vaikuttaa, niin silloin energialla ei olisi s�ilymislakiakaan.
Luotu on olemassa vain totuuden, kauneuden ja hyvyyden sis�puolella; Ihminen on kauneuden toinen napa, josta voi kulkea vain toista napaa kohti; Pohjoisnavan pohjoispuolella ei ole olemassaoloa. Luotu, joka ei tunne totuutta, n�e kauneutta ja tee hyv��, ei ole viel� n�hnyt yht��n objektia. Luotu, joka ei k�yt� totuutta, kauneutta ja hyvyytt� ja niiden yhteism��rett�, rakkautta, hy�dykseen, ei el� todellisuudessa, Jumalassa. Sellainen luotu v�itt��, ett� totuus on metri pohjoisesta pohjoiseen. Vain objekteissa on kaikki todellisuus. Todellisuus tuntuu olevan t�ysin subjektiivista, mutta kaiken subjektiivisuuden vaikuttavat todellisuuden nelj� objektia:
Objekti on objekti, kun se vaikuttaa kaikkialla universumissa ja universumien universumissa. Koska erilaiset ihmiset huomaavat mieless��n, ett� heit� kiehtoo persoonallisuus sin�ns�, silloin persoonallisuus on objekti. Ja objektina personallisuus l�p�isee koko todellisuuden. Mutta erilaiset ihmiset eiv�t voisi huomata mit��n mieless��n, jos itse mieli ei olisi heille objekti; se hy�ty, joka vaikuttaa oman tilansa t�yttymisen niin kuin pullon tila vaikuttaa, ett� se on t�ytett�v�, jotta pullosta olisi se hy�ty, mik� siit� voidaan saada. Mit��n pulloa ei tehd� olemaan tyhj�n�... Tyhj� tila on olemassaolon hy�ty, eik� hy�ty ole vajavaisuutta.
Alkuper�inen, Tuntematon p��see olemassaoloon vain hy�tyn�, tyhj�n� tilana, joka luodun pit�� t�ytt��. Ja autuas se luotu, joka t�ytt�� tyhj�n tilansa, persoonallisuutensa, Jumalan vaikuttamalla tavalla, jumalallisilla ajatuksilla. Alkuper�inen antaa itsens� totaalisesti olemassaoloon, miss� luodut voivat jopa kuvitella tekev�ns� hy�dyn hy�dytt�m�ksi t�ytt�m�ll� tyhj�n tilan sellaisilla asioille, joita pidet��n saastana, mutta he eiv�t silloin k�sit�, etteiv�t he ole mill��n lailla voineet vaikuttaa tyhj��n tilaan, hy�tyyn ja puhtauteen.
Matematiikassa on t�h�n asti pidetty, ett� tyhj� joukko, { }, on joukko muiden joukkojen joukossa. Mutta l�hempi tarkastelu osoittaa, ett� se joukko, jota on kutsuttu tyhj�ksi joukoksi, onkin itse asiassa joukkojen joukko, jonka ominaisuudet ovat aivan omaa luokkaansa, vertaansa vailla, eik� edes matematiikka voi omia tyhj�� joukkoa, joukkojen joukkoa t�st'edes itselleen, vaan Tyhj� joukko kuuluu nyt kaikille ja se on kaikessa.
Tyhj� joukko paljastuu heti infiniittiseksi ja kvalifiomattomaksi joukoksi: Mik� tahansa joukko voidaan m��ritell� vain joukkojen joukon sis�ll�. Otetaan mik� tahansa alkio, niin se ei voi olla miss��n muualla paitsi joukkojen joukossa, vaikka sen ymp�rill� ei olisikaan joukkojen joukon symbolia, { }. Esim t�ss� oleva luku 3 ei ole joukkojen joukon ulkopuolella, vaikka sen ymp�rille ei olekaan laitettu joukkojen joukon symbolia, { } -merkint��.
Infiniittisyytt� ei todellakaan voi aktuaalistaa ja kvalifioida kuin yksi, joka on Infiniittinen; joukkojen joukon infiniittisyys paljastuu luoduille riitt�vyydeksi. Jos joukkojen joukon symbolinen merkint�, { } olisi sama kuin todellinen matemaattinen infiniittisyys, niin silloinhan infiniittisyys olisi m��ritelty�, kvalifioitua. Mutta silloin sen m��ritelm�n olisi tehnyt joku muu kuin Infiniittinen itse, joten merkint� { } on vain symboli joukkojen joukolle. Ja t�m�n symbolisuuden n�kee siit�kin, ett� t�ss�kin kappaleessa on useita joukkojen joukon merkint�j�, joiden ulkopuolella on selv�sti jotakin. Oikea joukkojen joukko, infiniittisyys on kaiken merkinn�innin ja symbolisaation ja k�sitteellist�misen tavoittamattomissa kaikille muille paitsi Infiniittiselle itselleen; jokaisen tulee itsest��n ymm�rt��, ett� kaikki luvutkin on merkitty joukkojen joukkoon, vaikka joukkojen joukkoa ei oltaisikaan erikseen merkitty.
T�ss� oleva joukkojen joukon merkint� paljastaa symbolisella tavalla todellisen joukkojen joukon, infiniittisyyden ominaisuudet sill� merkint� { } laajenee tarpeen mukaan, joka kuvaa infiniittisyyden riitt�vyydest�; ettei infiniittisyys ole jokin staattinen, numeroituva luku, vaan dynaaminen suure. Jos matemaattinen tyhj�n joukon merkint� olisi kooltaan m��ritelty�, (esim sulkeiden v�liss� olisi yksi 'space' tms), niin varmaa olisi silloin se, ettei se sellainen voisi olla tyhj� joukko, vaan se sis�lt�isi merkitsem�tt�m�n merkinn�n. M��ritelty tyhj� joukko kumoaa joukon tyhjyyden. Tyhj� joukko on aito joukko vain silloin, kun joukon tyhjyytt� ei voida m��ritell�. Tyhj�n joukon venyvyyden tulee olla t�ysin kvalifioimaton, jotta sellaisen joukon tyhjyys olisi aitoa, eli joukko olisi aito matemaattinen ja matematiikan konstruktio. Mutta nyt n�hd��n, ett� silloin tyhj�n joukon venyvyys -ominaisuus onkin yht� joukkojen joukon riitt�vyys -ominaisuuden kanssa; t�ydellinen venyvyys on sama kuin riitt�vyys, joka on samaa kuin infiniittisyys.
Infiniittisyys on t�ss� ja nyt, eik� siell� jossakin ��rett�m�n lukujoukon takana, kuten matemaatikot sen monesti ovat esitt�neet. Infiniittisyys ei my�sk��n ole sama kuin ��ret�n lukujoukko, vaan kaikki luvut ja joukot sis�ltyv�t infiniittisyyteen, jonka symbolinen merkint� t�ss� on { }. ��ret�n j�rjestyslukujen joukko on symboli Infiniittisen absoluuttisesta kvalifioitumasta, Hengest�
Kaikki on infiniittisyydess�, joukkojen joukossa: Olkoon meill� yksi alkio, joka merkit��n t�ss� omana joukkonaan {3}, niin t�m� merkint� osoittaa, ett� se alkio on infiniittisyydess�. Otetaan nyt alkion 3 joukkoon mit� tahansa, tai lis�t��n joukkoja, niin nyt me huomataan, ett� kaikki ne voidaan n�hd� vain infiniittisyydess�, joukkojen joukossa. Silloin, kun meill� on matematiikassa esill� vain yksi alkio tai joukko, niin jo j�rkikin sanoo, ett� silloin alkion tai joukon joukko-opillinen merkint� on sama kuin infiniittisyyden symbolimerkint�. Ja silloin, kun on monta joukkoa, niin niiden joukko opillisesti merkittyn� edustaa j�lleen symbolista infiniittisyytt�. Ja t�st� huomataan, ett� infiniittisyys on kaikkialla l�sn� omana itsen��n, mutta luodun ei ole mahdollista m��ritell�, mit� infiniittisyys todella. Infiniittisyyden tosiasian n�keminen riitt�� luodulle; infiniittisyyden reaalisuuden n�keminen on kaikkein reaalisinta n�kemist�. Mutta aktuaalisesti infiniittisyyden n�kee Infiniittinen yksin.
Luotu (matemaatikko), joka yritt�� matemaattisesti osoittaa ymm�rt�v�ns� infiniittisyyden, osoittaa vain sen, ettei h�n ole n�hnyt infiniittisyyden reaalisuutta kaikessa, mit� on. Ei mik��n voi olla niin reaalinen kuin infiniittisyys, paitsi Infiniittinen yksin. Ei mik��n matemaattinen todistus, infiniittisyysaksiooma ole reaalisempi todiste infiniittisyydest� kuin se, mink� jokainen luotu voi omin ymm�rt�vin silmin todeta ilman matemaattisia todistelujakaan. Mutta infiniittisyyden reaalisuuden tajuaminen johtaa suoraan p��t� matematiikkaankin.
Tyhj� tila on todellakin se infiniittisyyden tunnusmerkki, jonka luodut voivat infiniittisyydest� tajuta. Tyhj� tila kuvaa sit� paikkaa, mihin jokin voidaan aktuaalistaa. Tyhj� tila itse vaikuttaa itseens� ne peruserilaistumat, jotta se p��see olemassaoloon, tyhj�n� tilana. Ilman mit��n erilaistumaa olemassaolossa ei olisi my�sk��n tyhj�� tilaa. Tyhj�n tilan vaikutuksen voi jokainen todeta itsess��n, sill� jokainen pyrkii ensinn� aktuaalistamaan, rajallistamaan tyhj�n tilan, johon syntyisi jotakin t�ytett�v��. Kvalifioimaton on alkuper�ist� aktuaalisille rajoille, seinille ja jopa avaruudellekin. Ihmisiss�kin oleva Kvalifioimaton, Tuntematon aiheuttaa ihmisten halun kvalifioida jotakin. Ja se voi tapahtua vain siksi, koska luodut haluavat erottaa Kvalifioimattomasta t�ytett�v�n alueen. T�ytett�vyys, tyhjyys aiheuttaa, ett� ihmiset tekev�t tiloja itselleen, tiloja, jotka syntyv�t ihmisess� olevan Alkuper�isen vaikutuksesta.
Alkuper�inen ei ole olemukseltaan jotakin aktuaalista, vaan Alkuper�inen on jotakin, joka tulee olemassaoloon vain aktuaalisuudessa aktuaalien kautta. Aktuaalit eiv�t ole voineet luoda tyhj�� tilaakaan, vaan tyhj� tila on alkuper�isemp�� kuin mik��n aktuaalisesti oleva: Aktuaalinen olisi yht� j��ti�, jos tyhj� ei olisi olemassa omana itsen��n! Tyhj� tila ei syntynyt siit�, ett� jokin tulee aktuaaliseksi ja se sitten jotenkin keksii olevansa tyhj�n tilan raja. Vain rajoissa, kvafioinnissa, tyhj� tila p��see olemassaoloon. Tyhj� tila luo itseens� omat rajansa, joissa se haluaa n�hd� itsens�. Tyhj� tila ei itse n�e itse��n tyhj�n�, vaan kvalifiotuna. On ymm�rrett�v��, ett� t�m�n asian suora n�keminen on luoduille vaikeaa, mutta se johtuu vain siit�, ett� luodut ovat laiskoja itse kvalifioimaan itsens�. Luotu, joka kvalifioi itse��n, ymm�rt�� n�m� Sanat itsest��n, sill� t�ss�h�n tila kertoo toiselle tilalle, mit� on sellaisessa tilassa, jonka muut n�kev�t vain tyhj�n� tilana, sein�t reaalisempana kuin huoneen, kehon reaalisempana kuin hengen, rajallisuuden reaalisempana kuin Rajattoman.
Ihmisen fysiikka on etsinyt luonnosta ja mielest� pienint� mahdollista olevaista. Muinoin se pienin kutsuttiin atomiksi, jakamattomaksi. Mutta historian syist� johtuen fysiikassa atomiksi alettiin kutsua sellaista, joka sittemmin n�htiin koostuvan useista erilaisuuksista, joiden lukum��r�� ihmistiede ei viel�k��n ole lopullisesti ratkaissut. Niinp� ihmistiede ei viel� ole p��ssyt pienist� pienimm�n, jakamattoman hidun tuntemiseen, paitsi tieteellisell� filosofoinnillaan, miss� ihmisen matematiikkaa ja koneiden laskentatehoa apuna k�ytt�en on pyritty todistamaan fysiikan hypoosit oikeiksi ja aidosti luontoa kuvaaviksi teorioiksi.
Miss� fysiikka viel� etsii mittaansa kaikkein pienint�, siin� ja sen edell� pelkk� j�rki jo todistaa pienimm�n mahdollisen olevan reaalinen tosiasia, ja itse asiassa niin suuri realiteetti, johon sen paremmin matematiikka kuin fysiikkakaan ei milloinkaan tule p��sem��n k�siksi.
Ihmisell� on kautta historian ollut mit� erilaisempia pituusmittoja, joista sitten yksi standardisoitiin nykyist� tieteellist� kulttuuria varten. Mutta mik� tahansa muistakin k�yt�ss� olleista pituusmitoista olisi sopinut siksi perusmitaksi tieteellisten kaavojen pysyess� t�sm�lleen nykyisen kaltaisina.
Aivan kuten joukkojen joukolle matematiikassa ei ole mit��n mittaa, jolla se voitaisiin tyhjent�v�sti mitata, samoin my�s fysiikassa tulee olla mittaamatonta, tai muutoin fysiikka ei ole aitoa; vain mittaamattoman l�sn�olossa on kaikkien asioiden reaalisuus suurimmillaan ja aidoimmillaan. Sill� Mittaamaton on itse kaikkein suurin tosiasia ja reaalisin totuus. Fyysikossa Mittaamaton mittaa itse��n, kuten matemaatikossa Matematiikka tutkii itse��n; fyysikko on itse se pienin, joka etsii ne v�lineet, joilla l�yt�� itsens�. Fyysikko mittaa, mutta kukaan ei mittaa fyysikkoa; Pituudella mitataan, mutta pituutta itse��n ei voi mitata. Pituus on t�ysin sopimuksenvarainen asia; mik��n ei ollut ehtona sille perusmitalle, joka on valittu pituuden mittayksik�ksi, paitsi Pituus itse.
Koska pituus on t�ysin subjektiivista, tahdonvaraista, niin se antaa ymm�rt��, ettei ole olemassa mit��n absoluuttista pituusmittaa, mill� pystytt�isiin mittaamaan kaikki. Aina itse pituus j�isi mittaamatta, sill� pituudella mitataan, mutta ei itse pituutta. Asian ollessa n�in faktuaalisesti, kiistatta, niin silloin siit� n�hd��n v�litt�m�sti, ettei mik��n paikka tai alue kaikkeudessa voi olla sellainen, joka pystytt�isiin tyhjent�v�sti selvitt�m��n, vaan aina ja kaikkialla on l�sn� mittaamattomuus.
Fysiikassa mittaamattomuus tulee konkreettiseksi, kun pit�isi l�yt�� pienimm�n hiukkasen ulottuvuudet. T�m� sanoo yksinkertaisesti ja selke�sti ja eitt�m�tt�m�ll� varmuudella, ettei kukaan fyysikko voi milloinkaan olla oikeassa, jos he m��ritt�v�t pienimm�lle hiukkaselle jonkin koon, olkoon se yksi- tahi useampi ulotteista kokoa. Jos materialistisesti suuntautuneet fyysikot koettavat todistaa olettamalleen perimm�iselle hiukkaselle jonkin pituuden, niin silloin he saavat vastata materialisminsa vastaisesti, ett� sill� hidulla voi olla jokin pituus vain siin� tapauksessa, kun koko matematiikka ja matemaatikko ovat sen hidun suhteen alkuper�isempi�; ett� matematiikka on reaalisempi kuin sellaisen materialistin fyysinen hitu, sill� mist��n muusta sellaisen fysiikan perimm�inen hitu ei voi saada pituutta paitsi joltakin ennalta olemassaolevalta, joka minimipituudelle olisi matemaattinen fyysikko.
Jos materialistisen fysiikan perimm�inen fyysinen ilmentym� omaisi itsest��n mittapituuden, niin silloinhan se olisi ilmiselv�sti absoluuttinen pituus. Mutta silloin on v�litt�m�sti kysytt�v�, ett� kuinka silloin ihmisen luoma sopimuksenvarainen pituus oli kuitenkin se edellytys, ennakkoehto sellaisen mitatulle minimipituudelle? Fysiikan kaavathan eiv�t selv�stik��n k�yt� absoluuttista pituusyksikk��, vaan sovittua pituutta. Minimipituuden absoluuttisuuden kumoaa se, ett� se riippuu sovitusta fysiikasta; kaikille fysiikoille yhteist� on vain pituus, mutta ei mittana, vaan itse pituutena, jolla mitataan.
Yll�olevasta pit�isi viimeist��n jokaisen ymm�rt�v�isen lukijan n�hd�, ettei aineellisuuden perimm�isyydell� ole mit��n mitattavaa pituutta. Ja n�in pituus on paljastanut samoja ominaisuuksia fysiikan pienimm�st�, mit� on n�hty joukkojen joukolla, Absoluuttien Absoluutilla, Aiheuttamattomalla Aiheuttajalla, ... Pituus aiheuttaa itse mink� tahansa mittapituuden. Kaikki mittapituudet sis�ltyv�t pituuteen, eik� koskaan kukaan pysty m��ritt�m��n lopullisesti, mit� pituus itse asiassa on. Mutta subjektit eiv�t voi olla v��r�ss�, vaikka he sanoisivatkin, ett� pituus on sama kuin persoonallisuusdimensio, koska persoonallisuus tarvitaan, jotta pituus tulisi mitaksi, eik� persoonallisuus olisi persoonallisuus, jos jokin olisi ehtona mitan valitulle pituudelle; persoonallisuus on t�ysin subjektiivista kuten on pituuskin, joten pituus on persoonallisuutta ja ulottuvuutena pituus on silloin sama kuin persoonallisuusulottuvuus.
Pituus paljastuu t�ten t�ysin subjektiiviseksi asiaksi. Jopa siin� m��rin, ett� on lupa sanoa pituuden olevan Subjektien Subjekti, se ainoa asia, joka aiheuttaa subjektiivisuuden, jonka varman olemassaolon takaa pituuden t�ydellinen ja universaalinen subjektiivisuus. Pituuden subjektiivisuutta on mahdotonta ep�ill� todellisuudessa, vaan se on reaalisin asia, mik� vain voi olla; subjektiivisuus on reaalisempi kuin objektiivisuus, sill� objektiivisuus voi olla vain reaalisten subjektien mieless�. Ja subjektien reaalisuus on taasen reaalisinta vain silloin, kun subjektiivisuutta on ��rett�m�sti, joka paljastaa Infiniittisen olevan subjekti ja subjektiivisuuden kaikkinainen L�hde ja Keskus. Jumalan synonyymien lista on saanut Pituudesta oivallisen jatkon.
Jumala on kaikessa l�sn� omana itsen��n. Ainetta ei voi pilkkoa niin pieniin osiin, ett� lopulta jossakin osassa olisi en�� osa Jumalaa. Aineen perimm�isen tason pienin kuviteltavissa oleva hitu sis�lt�� saman Jumalan, joka t�ytt�� universumin ja joka mittaa k�mmenens� leveydell��n universumien universumin. Jumalaa on mahdotonta laittaa mihink��n mittaan. Todellisuudessa pit�� ehdoitta olla niin laita, ett� pienin ja suurin ovat sama asia. Pienimm�ll� ovat kaikki ne samat ominaisuudet mit� on suurimmallakin; pienin pit�� sis�ll��n kaikkein suurimman.
Joukkojen joukkoakaan ei voi pilkkoa niin, ett� sen osaset tulisivat toisistaan riippumattoksi. Samoin infiniittisest� saa v�hent�� miten paljon tahansa infiniittisen koskaan v�hentym�tt� yht��n. Infiniittinen on oleva ihmiselle ikuisesti Suuri Tuntematon; Tuntemattomasta saa v�hent�� miten paljon tahansa, eik� Tuntematon siit� mihink��n v�hene. Puhumattakaan tyhj�st� joukosta, joka pystytt�isiin supistamaan olemattomaksi joukoksi: Tyhj� joukko ei sis�ll� olemattomuutta, joten se ei voi koskaan muuttuakaan olemattomaksi joukoksi. Sellaisen muutoksen esitt�j�t esitt�v�t sen kanssa yht� pit�v�n v�itteen, ett� 1=2. Joka v�itt��, ettei Infiniittinen ole sama kuin Tuntematon, ei tied�, mist� puhuu.
Subjektiivinen, persoonallinen, vapaatahtoinen pituusulottuvuus paljastaa lis�� itsest��n, kun sit� tutkitaan n�in fysiikankin n�k�kulmasta. Sill� nyth�n on tullut esille, miten tavattoman anteeksiantava pituusdimensio itse asiassa on; sit� voi kutsua mill� nimell� tahansa ja aina se on t�ysin luotettava antaen itsens� totaalisesti subjektiivisuuteen. Itse asiassa persoonallisuusdimensio on t�ss� n�ytt�nyt olevansa my�s totaalidimensio ja enemm�n; absoluuttinen dimensio, jolle itselleen ei ole mit��n ehtoa. Ja todellakin; vain sellainen sopii subjektiivisuuden ja t�ydellisen mittasopimuksen pohjaksi, jolle itselleen ei ole mit��n ennalta olemassaolevaa, joka olisi asettanut sille jonkin ehdon t�ytett�v�ksi. Pituusdimensio suostuu siis olemaan mik� tahansa dimensio, mink� subjekti vain sille m��ritt��, sill� onhan nyt selv��, ett� pituus itse asiassa on t�ysin subjektiivista, jopa niin paljon, ett� subjektit voivat n�hd� sen oman itsens� aiheuttajana; subjektien Subjektina, subjektiivisuuden ainoana todellisena Aiheuttamattomana Aiheuttajana.
Koska pituusdimensio on t�ten n�hty absoluuttisena ulottuvuutena, mik��n ei silloin voi kielt�� sit� olemasta vaikka suhteellisuusteoriaan sis�ltyv�n neliulotteisen avaruuden aikaulottuvuus. Sill� subjekteilla on t�ydellinen vapaus yhden dimension suhteen, eli oman itsens� suhteen; he voivat miss� ja milloin tahansa m��ritt�� yhden todellisuusulottuvuuksistaan miksik� ulottuvuudeksi tahansa kaikkien laskujen pysyess� silti teorian mukaan t�ysin oikeina. Ja todellakin ainoa ulottuvuus, joka vain voi omata n�in suuren muuntuvuuden, on muuttumaton ulottuvuus, absoluuttinen ulottuvuus. Joka t�ten esitettyn� on uusin ja kaunein paradoksi, jonka Jumalan suuntaama ihmismieli Urantialla koskaan on itsest��n tuottanut jumalattomien ihmetelt�v�ksi.
Einsteinil�isen avaruuden aikaulottuvuus on t�ten osoittautunut persoonallisuusdimensioksi, jolla on ��ret�n muuntautumiskyky muuntua vaikka ikuisuusulottuvuudeksi, absoluuttisen ajan dimensioksi, jos vain joku subjektiivinen teoreetikko niin tahtoo.