X PAPERI 199



MITTAAMATON VAIKUTUS


Jokaisen persoonallisuuden, erilaisuuden ytimenä on Peruserilainen. Peruserilainen yksin tietää kaiken erilaisuudesta ja Peruserilainen tuntee jokaisen erilaisen. Todellisuudessa ei ole kahtakaan samanlaista; todellisuudessa ei ole kahtakaan, joka on kaiken erilaisuuden aktuaalinen lähde ja keskus, ja joka tietäisi kaiken ja tuntisi jokaisen omana itsenään. Erilaisuudessa on vain Yksi ja Ainoa, jonka erilaisuus on alkuperäistä erilaisuutta, ja Alkuperäinen on Hän, joka tuntee koko erilaisuustodellisuuden. Ja Alkuperäisiä on tasan tarkkaan vain yksi, joka on Ainoa.

Peruserilainen ei voi milloinkaan kadota. Peruserilainen on aina ollut, on ja tulee ikuisesti olemaan. Jokainen, joka tajuaa oman erilaisuutensa --oman tosimman itsensä-- voi tajuta ja ymmärtää sen vain häviämättömässä peruserilaisuudessa. Kaiken erilaisuuden ydin on peruserilaisuus. Kenenkään itsen erilaisuus ei ole siinä, että hänen erilaisuutensa olisi katoavaa, tai siinä, että se olisi tänään jotakin muuta kuin se on ollut tai tulee olemaan. Joka luulee, että hänessä erilaisuus häviäisi johonkin olemattomuuteen, on esittänyt väitteen energian häviämättömyyttä vastaan. Todellisuudessa vain erilaisuus on normaalia ja reaalista. Reaalista on vain se, joka ei voi kadota, vähentyä eikä hävitä. Varmimmin tämä huomataan Peruserilaisen synonyymeista --kuten energiasta--, joille on helppo huomata häviämättömyys päteväksi; energiakin on reaalista, koska se ei katoa, ei vähene eikä häviä.


1. ERILAISUUDEN AINUTKERTAINEN ILMENTYMÄ

Erilaisuutta ei voida vähentää tai lisätä. Erilaisuus on erilaisuutta oman itsensä tähden, eikä sille ole olemassa mitään ehtoja, miksi se on erilaista. Jos erilaisuudelle olisi jokin ehto, niin silloin sen ehdon olisi oltava ominaisuuksiltaan sama, mitä on puhuttu kvalifioimattomasta peruserilaisuudesta, kvalifioimattomasta infiniittisyydestä. Mikään luodun määrittely ei voi tunkeutua Peruserilaisuuteen ja asettaa sille jotakin ehtoja. Ainoa asia, jonka luodut voivat nähdä infiniittisyydestä on, että sen on oltava luonteeltaan täynnään erilaista, jolloin voidaan nähdä myös sen Erilaisen faktuaalisuus, jonka erilaisuuteen kuuluu tietää koko infiniittisyys aktuaalisesti.

Niinpä luotujen vaatimukset saada itse tietää ja tuntea Infiniittinen aktuaalisesti kilpistyvät omaan mahdottomuuteensa, sillä silloin ollaan esitetty ymmärtämätön vaatimus erilaisuuden vähentämisestä, joka todellisuudessa johtaisi välittömästi erilaisuuden katoamiseen, ja koko olemassaolon häviämiseen, sillä olemassaoloa voi olla vain vähentämättömässä erilaisuudessa. Erilaisuuden ymmärtäminen on samaa kuin tajuta kaikkein syvällisimmin yksijumalaisen todellisuuden tosin luonne.

Jokaisen erilaisen ehtona on oma itse, oma syvin olemus, joka on sama kuin Peruserilainen. Ja tämä oli vain muuan toinen tapa sanoa, ettei erilaisuudelle voida asettaa ehtoja, vaan erilaisuus luo itse itsensä kvalifioimalla itsensä erilaiseksi. Persoonallisuus ei voi määritellä itseään määrittämättömäksi erilaisuudeksi, vaan persoonallisuuden idea on juuri siinä, että se määrittää itsensä pysyväksi erilaisuudeksi. Ei mikään eikä kukaan voisi tuntea itseään, jos oma erilaisuus ei olisi määriteltävissä. Eikä itsemäärittely ole sitä, että oltaisiin määrittelemättömiä.

Pysyvyys on erilaisuuden tosin luonne. Olisi turhuutta puhua mitään erilaisuudesta, jos se ei olisi pysyvää, ikuisesti pysyvää. Erilaisuus pitää nähdä. Eikä yksikään voisi nähdä erilaisuutta, jollei se olisi itsessään pysyvää. Erilaisuus ei katoa milloinkaan, eikä erilaisuudessa voida vähentää tai lisätä erilaisuuden reaalisuutta. Joka tahtoo määritellä todellisuuden muille, ja muiden puolesta, ei voi nähdä sitä todellisuutta, missä muut elävät. Ei se ole todellisuuteen kuuluva asia mennä määrittämään muille todellisuutta. Sellainen asia kuuluu illuusioon, ja jokainen, joka siten tekee illuusiota, on itse epätodellinen. Niinpä tämäkin on ehdottomana esteenä sille, että joku muu kuin itse voisi määritellä sen todellisuuden, mikä kunkin tulee itse ja vain itse määritellä.

Missä tahansa syntyy erilaisuuden itsemäärittelyä, siellä on silloin Peruserilainen, sillä erilaisuuden itsekvalifiointi kuuluu yksin Peruserilaiselle. Jokainen, joka tuntee itsensä erilaisena, voi tuntea niin vain siksi, koska hänen ytimenään on Peruserilainen. Mikään erilaisuuden erittely ja määrittely ei voi olla irti Peruserilaisesta, joka tuntee itsensä infiniittisesti. Peruserilainen on jo kvalifioinut itsensä täysimääräisesti ja täydellisesti, ja juuri siksi määrittely ylipäätään on mahdollista, sillä määrittely on vain itsensä näkemistä kvalifioidussa peruserilaisuudessa.

Jos erilainen muuttuisi samuudeksi, niin miten sen saisi takaisin erilaiseksi? Jos suola käy mauttomaksi, se ei kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi. Myös ihminen, joka tulisi samaksi jonkun muun ihmisen kanssa, ei kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi. Opillisuus yrittää tehdä kaikista ihmisistä samoja; opillisuus ei edes periaatteessakaan voi sietää mitään erilaisuutta. Ja tämä puhe, että jokainen ihminen on jo perustaltaan erilainen kuin yksikään toinen ihminen, kauhistuttaa opillisuuden kuoliaaksi. Vastaa Sinä, mitä tehdään sellaisella metodilla, joka tekisi suolasta suolatonta, ihmisistä toistensa kopioita, erilaisesta samuutta, hienomekaniikasta rautaklimpin? Toimisiko tämä planeetta elämänkantajana, jos sen sisus olisi yhtä jöötiä? Kuinka kukaan erilainen voisikaan kieltää erilaisuuden? Vain siten, ettei tunne itseään; elää harhan vallassa ja valheen orjana.

Tässä erilaisuuden puhe erilaisuudesta erilaisuudelle on ihmisen puhetta ihmisestä ihmiselle, missä ihmisen ei tule käsittää itseään kehonaan, vaan ihminen on tässä ihmiskehon persoonallinen kapteeni. Vain erilaiset voivat sallia erilaisuuden, sillä erilaisuuden salliminen on reaalista oman itsensä sallimista, anteeksiantoa omalle itselle, että sattuu olemaan erilainen kuin muut erilaiset. Erilaisten ainoa yhteinen nimittäjä on erilaisuus.

Samanlaiset eivät myöskään voi mitään muuta kuin vaatia samanlaisuutta, koska He eivät tunne erilaisuutta! Samanlaiset eivät oikeastaan salli samanlaisuutta, vaan He vaativat sitä, sillä samanlaiset joutuvat kieltämään erilaisuuden, koska muutoin He joutuisivat luopumaan samanlaisuudesta. Ja siksi samanlaiset eivät milloinkaan voi olla muuta kuin sokeita erilaisuudelle. Erilaisuus on samanlaisuutta vaativalle täysin yli ymmärryksen menevää, sillä samuutta vaativat eivät edes uskalla ajatella erilaisuutta, sillä jos vain toisiinsa samastuvat ihmiset ajattelisivat erilaisuutta, niin sen jälkeen He eivät voisi vaatia ihmisiä olemaan Heidän alamaisiaan. Samanlaiset ihmiset eivät myöskään uskalla elää omaehtoista elämää, koska He eivät voi millään uskoa, että kukaan ihminen voisi elää omaehtoista elämää.

Samanlaisuutta voivat vaatia vain He, jotka ovat asettaneet itsensä muiden yläpuolelle, ja muut itsensä alamaisiksi, joille ei tule sallia omaa ajattelua, koska silloin muut eivät olisikaan niin kovin samanlaisia. Vaatimus samanlaisuudesta ei milloinkaan edusta elävää elämää, vaan se on aina elämälle vierasta ja elämää tuhoavaa. On erikseen korostettava, miten tuhoisaa samanlaisuuden vaatimus on samanlaisuutta vaatijan aivoille! Ja se on vieläkin kammottavampaa, miten tämän maailman johtajiksi valitaan sellaisia, jotka vaativat uskollisuutta omille aatteilleen ja opeilleen


2. MÄÄRITTELYN MÄÄRITTELYSTÄ

Peruserilaisuuteen, jonka Peruserilainen on täysimääräisesti ja täydellisesti määritellyt, ei ole mitään lisättävää. Jopa itse määrittelykin on yksi erilaisuus peruserilaisuudessa, jonka Peruserilainen tuntee alusta loppuun saakka, koska juuri määrittelyä Hän itse käytti määritellessään oman itsensä peruserilaisuudessa. Määrittely on itsessään meille määrittelemätöntä siksi, koska sen on jo Yksi Erilainen määritellyt. Jos joku muu pystyisi määrittelemään absoluuttisesti, mitä määrittely on, niin silloin erilaisuus vähentyisi peruserilaisuudesta.

Peruserilaisuudessa voi olla vain yksi erilainen, joka tuntee täysimääräisesti ja täydellisesti jonkin erilaisuuden. Jos jokin luotu tietäisi täydellisesti, mitä määrittely on, silloin hän ei enää voisi olla luotu, vaan Luoja, alkuperäinen Luoja. Kutakin asiaa voi erilaisuudessa olla vain yksi. Ei ole olemassa kuin yksi määrittely, joka kuitenkin on kaikkien vapaasti käytettävissä. Eikä ole olemassa kuin yksi ja ainoa, joka on määritellyt määrittelyn. Jos ei olisi yhtään, joka olisi määritellyt määrittelyn, silloin määrittelyä ei olisi olemassakaan. Mutta koska täysin selvästi ja konkreettisesti luodut käyttävät jatkuvasti määrittelyä, niin sitä voidaan niin käyttää vain siksi, koska Joku on jo sen määritellyt. Ja se ei koskaan vähene eikä katoa, minkä joku on määritellyt. Määrittely on ikuista ja vähentymätöntä ja kulumatonta, koska Joku on määritellyt sen infiniittisesti ja absoluuttisesti.

Määrittelyn olemassaolo ja sen universaalinen vapaastikäytettävyys todistaa itsessään, että kaikkeudessa vallitsee Universaalinen Ainoa, joka on määritellyt jopa määrittelynkin, jotta se olisi luotujen käytettävissä siinä ylevässä tehtävässä, joka luoduille on annettu: "Kvalifioikaa itse itsenne niin kun minä olen itse itseni kvalifioinut!" Ja tähän suurenmoiseen tehtävään Universaalinen Ainoa antaa itsensä täydellisesti ja täysimääräisesti; määrittelykin on yhtä Universaalisen Ainoan kanssa; yhtä universaalista kuin Universaalinen. Joka pätee myös vapaaseen tahtoon; kenenkään ei ole pakko määritellä itse itseään, mutta jokainen, joka haluaa tuntea itsensä reaaliseksi, määrittää halustaan itse itsensä, ja siinä tehtävässään jokainen voi käyttää vain niitä välineitä, joita Universaalinen Ainoa käytti määritellessään itse itsensä ja niin luovuttaessaan ne täysimääräisesti käytettyinä --täydellisinä-- ja oleviksi muunnettuina meidän käytettävikseksemme. Ja tämä oli kertomus rakkauden synnystä ja sen olemuksesta.

Määrittely on jokaisen määrittäjän ytimessä. Mutta määrittely ei voi olla irti Hänestä, joka ensin on määritellyt määrittelyn; jokaisen määrittäjän ytimenä on Määrittelyn Määrittäjä, Rakkaus. Jokainen luotu määrittää itselleen todellisuutta ja itsensä todelliseksi, koska sen hän on lopulta antava pois niin kuin Rakkaus antaa itsensä joka hetki. Olisihan se hassua, että joku luotu määrittelisi todellisuutta, muttei kertoisi siitä kellekään; kaikki on vain erilaista rakkauden muotoa, joka pitää paikkansa silloinkin, kun luodut eivät sitä näe. Salattu määrittely ei ole määrittely. Mitään todellista ei voida salata. Olemassaolo ei ole salattua; olemassaolo on määriteltyä ja se on illuusiota ja harhaa, joka on salattua.


3. MÄÄRITTELEMÄTTÖMÄN MÄÄRITTELYSTÄ

Joka sanoo, että ihminen määrittää todellisuutta, puhuu oikein, mutta jos joku lisää, ettei todellisuutta ole kukaan koskaan täysimääräisesti määritellyt, ei ymmärrä, mitä on puhunut. Jos tuo (ettei kukaan ole koskaan määritellyt todellisuutta täysimääräisesti) olisi absoluuttinen totuus, niin silloin kukaan ei voisi koskaan määritellä todellisuutta. Koska absoluuttinen totuus voi olla vain sellainen, jolle aikakaan ei aseta ehtoja, joten määritelmä, ettei kukaan ole koskaan määritellyt todellisuutta, ei pidä paikkaansa; sellaisen väitteen esittäjät ovat esittäneet erheellisen väitteen, joten he eivät voi silloin puhua totuutta mistään muustakaan asiasta. Sillä sellainen määritelmä olisi ristiriidassa sen kanssa, että määrittelijöiden tahallisena tarkoituksena ja ehdottomana pyrkimyksenä on kuitenkin määritellä koko todellisuus, mutta heidän itsensä tekemä määritelmä estäisi ikuisesti ketään --myös heitä-- määrittämästä todellisuutta.

Todellisuudessa kukaan ei voi myöskään määritellä mitään asiaa samuudeksi jonkin muun asian kanssa; ihmisen voi määritellä vain kukin ihminen itse. Jos joku ihminen pystyisi määrittämään ihmisen universaalisesti ja täysimääräisesti, niin sen määrittelyn absoluuttisuuden kumoaa kuitenkin monien ihmisten olemassaolo.

Kukaan ihminen ei voi olla sama ihminen kenenkään muun kanssa. Koska tämä on pelkän faktan tunnustaminen, niin silloin kukaan ihminen ei voi toisen puolesta määritellä toisen olemusta, jota myös kyllä erehdyttävästi sanotaan ihmiseksi, ja siten annetaan ikään kuin ymmärtää, että kun yksi ihminen on määritellyt itsensä, silloin se määrittely olisi universaalinen totuus jokaisesta muustakin ihmisestä. Ihminen on erilaisuutta. Myös Jumala on erilaisuutta, mutta Hän on Peruserilainen, eksistentiaalinen, kun taasen ihmisen erilaisuus on kokemuksellista, jonka ydin on eksistentiaalinen Peruserilainen.

Erilaisuudessa, johon jokainen ihminenkin kuuluu, on vain yksi Erilainen, jonka erilaisuus on olla Infiniittinen, joka tarkoittaa sitä, että vain yksi Olento voi olla määritellyt itsensä infiniittisesti, joka tekee Hänestä Infiniittisen aktuaalisesti. Koska erilaisuudessa tämä on suurin totuus ja reaalisin tosiasia, niin silloin ihmisen on vain hyväksyttävä se siksi, ja ajateltava itseään sen pohjalta; perustettava ajatuksensa suurimpaan mahdolliseen reaalisuuteen, joka on sama kuin Infiniittisen itsekvalifiointi infiniittisyydestä. Erilaisuudessa ei kertakaikkiaan ole useampia kuin yksi Infiniittinen.

Niinpä ihmisyydessäkin --kokemuksellisessa erilaisuudessa-- ei ole ketään toista, joka voisi määritellä itsensä samaksi jonkun muun ihmisen kanssa. Se on kuolleiden ajatus, että ihmiset etsivät ihmisyydelleen ja ihmisolemukselleen yhteistä määrittelyä sellaisella määritystasolla, mitä nykyinen materialistinen ja opillinen määrittely tarkoittaneekaan.

Ihminen on määrittämätön niin kauan kuin kukin ihminen itse ei ole itseään määritellyt. Kukaan toinen ihminen ei voi mennä kenenkään toisen ihmisen ytimeksi ja siltä pohjalta sanoa, mitä toinen on. Sillä kaikilla ihmisillä on sama ydin, eikä se ole yksikään ihminen, vaan eksistentiaalinen Jumala yksin; Hän, joka on jo kvalifioinut itsensä. Eikä tämä totuus ole ristiriidassa sen kanssa, että jokainen ihminen on erilainen ja ainutlaatuinen olento, vaikka kaikkien ihmisten ytimenä onkin sama Olevainen. Sillä onhan jo kirjoitettu, että on vain yksi, joka on aktuaalisesti infiniittinen, ja silloin tämän Infiniittisen on oltava omana itsenään läsnä koko totaalisessa todellisuudessa, eikä edes ihmisyksilöiden perusta voi olla silloin jotakin muuta kuin Infiniittinen itse.

Infiniittinen on omana itsenään vain siinä, mikä on ikuista ja katoamatonta ja kulumatonta. Ihminen on luotu kokemukselliseksi, joten Infiniittinen ei voi omana itsenään olla samalla kertaa sekä eksistentiaalinen Luoja että kokemuksellinen luotu. Tätä vastaan on jo tässäkin esitetyt järjen päätelmät Erilaisuuden tosimmasta olemuksesta; Infiniittisen erilaisuus olisi katoavaa, jos Hän olisi omana itsenään myös kokemuksellisena olentona eikä vain kokemuksellisuuden iäistävänä ytimenä. Se olisi samaa kuin erilaisuuden vähentäminen, jos yksikin olento pystyisi määrittämään kenen muun olennon tahansa; jokaisen olennon on itse määriteltävä oma itsensä. Ja tämä on Jumalan laeista korkein ja perimmäisin laki; laki, joka on sama kuin Jumalan olemus.

Vain itsemäärittelyssä olento voi kokea todellisuuden reaaliseksi. Illuusio on se, missä kukaan ei määritä itse itseään, vaan jokainen uskoo muiden määritelmiin. Joka määrittelee itse itseään, on päässyt vapauteen harhasta. Vapaus on vain itsemäärittelyssä; itsemäärittely on sama asia kuin vapaus

Erilaisuutta ei olisi olemassaolossa, jollei sitä Joku olisi jo määritellyt infiniittisesti. Kokemuksellinen erilaisuus on eräs totuus eksistentiaalisesta erilaisuudesta; mikä tahansa joukko on totuus joukkojen joukosta. Mitään joukkoa ei voisi olla olemassaolossa ilman edellä olevaa joukkojen joukkoa. Se tosiasia, että joukkoja on monia, on sama tosiasia kuin tunnustaa joukkojen joukon faktuaalinen olemassaolo. Olisi mahdotonta nähdä monia joukkoja, jolleivat ne olisi samassa joukossa. Niinpä edellä olevan kanssa on yhtäpitävää se, että erilaisuutta voidaan nähdä vain Erilaisuudessa. On pakosta oltava Joku, joka näkee Erilaisuuden joukkojen joukkona ja joukkojen joukon infiniittisyytenä. Ja tämä Joku on silloin se, joka sanoo kussakin erilaisessa, että asia on näin. Kussakin erilaisessa ihmisessä toimii Määrittämätön Määrittäjä, Ajatuksen Suuntaaja, joka on yhtä Jumalan kanssa, ja joka on yhtä kuin Jumala. Se yksi ja ainoa realiteetti, reaalisubjekti, joka todistaa meissä, että asia on tosi ja luotettava.

Kokemuksellisuuden voi määritellä vain rajallisesti, sillä kokemuksellisuus vaatii rajoja, ensisijaista olemassaolevuutta, joka on jo määritellyt itsensä, mutta ilman ihmistä, ja joka haluaa lisätä itseensä jotakin, jonka olemuksen määrittäminen on äärimmäisen hankalaa. Olemassaolo sinänsä on täysin määriteltyä, eikä siihen voi mitään lisätä, sillä Eksistentiaaleille ei ollut mitään ennaltaolemassaolevaa. Kokemuksellisuus tapahtuu pre-existenssin ja postexistenssin välissä. Yksilön kannalta matemaattisesti se olisi samaa kuin nähdä kaikki luvut esim. välillä ]234567--234568], kun taasen kokemuksen summan kannalta välissäolo olisi nollan ja plusäärettömän välillä. Kumpaankin väliin mahtuu numeroituva määrä lukuja, kokemuksia, joiden pikkusumma on yksilö, ja yksilöiden kokemuksien summa on Korkein. Kokemuksen ääripäät eivät ole kokemuksia, kuten äärettömät eivät ole lukuja.

Ennen kokemusta oleva olemassaolo on määrältään sama kuin kokemuksen jälkeen, mutta laadun samuudesta ei voi olla varma... Ihminen voidaan täten nähdä Eksistentiaalisten Kokemuskoneena, jolla pyritään laadulliseen muutokseen. Mutta Kokemuskoneelle on annettu vapaa tahto liittää oma kokemus itsestään koneena siihen, joka on. Existentiaalinen tuskin menettää mitään, vaikka se, joka kutsuu itseään ihmiseksi, hylkäisikin iäistämisen ilmaistarjouksen, mutta ihmiselle itselleen sellainen hylkäys on äärimmäisen lopullinen.


4. OLEMASSAOLON EPÄILYKSETTÖMYYS

Mikään paikka kosmoksessa ei voi olla paitsi Jumalan ja joukkojen joukon ominaisuuksia. Vain Jumalassa tehty säilyy. Vain Jumalassa tehty on totta. Vain joukkojen joukossa 2+2=4. Joka sanoo, ettei Jumalaa ole, tai joka edes epäilee Jumalan olemassaoloa, esittää yhtäpitävän väitteen sen kanssa, että 2+2=5. Oikean vastauksen Jumalan olemassaololle voi saada vain todenpuhuja. Oikea vastaus ei milloinkaan ole olematon vastaus, tai olemattomien puhumisessa, tai olemassaolon epäilemisessä. Vain jumalattomat ja epäilijät voivat puhua neliöllisistä ympyröistä, punakattoisista avoautoista, yliraskaista kivistä ja muusta sellaisesta kuin että 2+2 olisikin viisi, --jos ei täällä, niin ainakin jossakin muualla, jms.

Ihminen, joka ei usko Jumalaan, omaa mielen, joka ei usko Jumalaan. Ja mieli puhuu aina sitä, mitä sen käsketäänkin puhua. Niinpä jumalattomat tahattomasti todistavat puheillaan, että Jumala on, koska he puhuvat sitä, mikä on heidän mielensä. Koska Jumala on, niin 2+2=4!, Koska Jumala on, niin silloin Jumalaton mieli ei voi mitään muuta kuin kieltää Jumalan, eli sanoa, että 2+2=5. Jumalaton ei voi muuta kuin sanoa, että Jumalaa ei ole, kuten epäuskoinen ei voi mitään muuta esittää epäuskoista; että 2+2 saattaisi olla neljäkin, mutta varma siitä ei voi olla. Tämä ajattelun ja esittämisen ykseys on Jumalan laki, eikä kukaan voi olla minkään muun kuin Jumalan lain alla. Jopa jumalattomatkin ovat Jumalan lain alla, ja puhuvat lain mukaan, sillä Jumalan lain mukaan jokaisella on sellainen mieli, joka tuo esille ihmisen ajatuksia.

Ei kukaan voi oikeutetusti närkästyä Jumalan laista; Jumalan laki on sama kuin todellisuuden perusolemus, eli sellainen on Jumala. Eikä Jumala voi olla jotakin muuta kuin on, mutta ihminen voi aina tahtoa olla jotakin enemmän kuin on. Ihminen, joka närkästyy kuullessaan tämän kaiken, närkästyy lain mukaan. Olemassaololausekkeita:

Jumalattomuudessa oikea vastaus on tietysti, ettei Jumalaa ole, sillä jumalattomuudessa ei kertakaikkiaan ole Jumalaa. Jos joku kysyy jumalattomuudessa, että onko 2+2 viisi, niin kysymys jumalattomuudessa on täysin mieletön, koska jumalattomuudessa 2+2 on viisi. Vain Jumalassa ovat myös matematiikankin oikeat vastaukset. Mutta koska jumalaton voi esittää, että 2+2 saattaa olla viisikin, ja koska se on oikea vastaus jumalattomuudessa, niin sellaisen voi esittää vain sellainen yksilö, jolla on kyky kääntyä olemattomuuden palvomisesta Olevaisen palvontaan; olemattomuutta ja ikuista katoamista ei tosiasiallisesti voida esittää olemattomuudessa tai sellaisen olennon taholta, joka kokisi ikuisen katoamisen. Miten ikuisen katoamisen voisi todistaa?

Vastaukset jumalattomuudessa ovat oikeita, koska kysymyksiä esittävä mieli on aina Jumalasta. On Jumalan tosi, ettei jumalattomuudessa ole Jumalaa. Ja on Jumalan tosi, että vääryydessä matematiikkakin vääristetään. On Jumalan tosi, että jumalattomuudessa jumalattomuus on todistamattomasti yhtä totta kuin Jumalassa Jumala on fakta todistamattomasti. Mutta jumalaton, joka haluaa todistaa Jumalan oikeaksi, omaa Jumalan lain mukaan mielen, jossa ei järkeä ole. Sillä jumalattomalle itselleen jumalattomuus on suurin fakta, joten silloin, kun jumalaton alkaa todistelemaan Jumalan olemattomuutta, hän tekee niin vain absurdisti:

Todistaakseen sen, joka hänelle muutoinkin on täysin selvää, jumalaton joutuu olettamaan todellisuuden, missä Jumala on fakta. Sillä jos hän vain menisi itseensä ja olisi itselleen täysin rehellinen, hän joutuisi tunnustamaan, että hänellehän on täysin selvää, ettei Jumalaa ole, joten Häntä ei tarvitse sen koommin todistaa olemattomaksikaan; olemattoman todistaminen olemattomaksi on yhtä absurdia kuin olevaisen todistaminen olevaiseksi tai olemattomaksi. Ja täten on todistettu, että jumalattomien mieli on itse asiassa Olevaisen, Jumalan mieli; ei ole olemassa olematonta mieltä, jolla voitaisiin järkeillä olemassaoloa. Eikä pelkästään ajallinen mieli voi postuloida ikuisuutta. Ikuinen kadotus voisi olla vain jonkin vähennyslaskun tapainen kaava, mutta sekään ei kadota niitä lukujaan, eikä edes kaavaansa.

Ikuisen elämän todistaa oikeaksi ikuinen elämä, mutta ikuisessa katoamisessa ei ole itsetietoisuutta, joten jokainen yritys todistaa ikuinen katoaminen oikeaksi vastaukseksi on itsessään mahdottomuutta. Kaikki oikeat vastaukset ovat tosia vastauksia vain ikuisesti eläville.

Jumalaton, joka väittää, ettei Jumalaa ole, puhuu pelkästään totta, nimittäin itselleen. Mutta mahdotonta silloin jumalattoman on ymmärtää uskovaisen väitettä, että hänelle Jumala ja Hänen olemassaolonsa on vähintäin yhtä suuri fakta, mitä jumalattomalle on hänen oma jumalattomuutensa. Koska molemmille olemassaolossa on kyse faktoista suurimmasta, niin silloin asian voi ratkaista vain se, kumpi pystyy elämään tarpeeksi kauan todistakseen omalla elämällään oman asiansa. Ja tässä tapauksessa on täysin kiistaton totuus, että vain ikuisen ja itsetietoisen olemassaoloväitteen esittäjällä on aito mahdollisuus myös todistaa väitteensä. Mutta koskaan kukaan vilpitön uskova ei pysty todistamaan Jumalan ja ikuisuuden olemassaoloa heille, jotka eivät itse elä ikuisesti. Olemassaolon pohtiminen iäistää pohtijan.

Jumala ei tule milloinkaan pelastamaan yhden yhtäkään jumalatonta; Jumalassa ei ole eikä tule olemaan mitään jumalatonta. Jos jumalaton haluaa todistaa väitteensä, sen hän voisi tehdä vain Jumalassa, ikuisessa persoonallisessa olemassaolossa, mutta hänen väitteensä on sovittamattomasti ristiriidassa jumalallisen elämän kanssa. Niinpä pitää päteä, että jokaisen jumalattoman on ehdoitta hylättävä oma jumalattomuutensa, käännyttävä tiellään ja hyväksyttävä Jumalan armo; määriteltävä itse itsensä Jumalaan, kuten hän oli aiemmin ihan täysin itse määritellyt itsensä olemattomuuden, armottomuuden ja ikuisen kadotuksen yhteyteen.

Ja välittömästi armon vastaanottamisen jälkeen entinen jumalaton on päässyt yhteyteen Jumalan kanssa, missä hänelle ei tarvitse perustella Jumalan olemassaoloa, vaan missä se on nykyiselle uskovaiselle vähintäin yhtä suuri fakta, mitä jumalaton todellisuus oli entiselle jumalattomallekin. Joka vain todistaa sitä, että kaikilla ideoilla on lähde: katoavaisia puhuvat saavat ideansa olemattomuuden lähteestään, kun taasen katoamattomat ideat tulevat yksin Jumalasta.

Ihmisten ajatukset eivät ole ihmisestä edes silloin, kun he eivät tunne Jumalaa, vaan jumalaton on olemattomuuden vaikutusta, kun taasen jumalallinen on Olevaisen vaikutus. Jumalattomat puhuvat jumalattomia. Jumalalliset puhuvat jumalisia. Olemattomuuden ideat ovat olemattomia ideoita; niillä ei ole olemassaoloa itsessään. Olemattomuuden ideoita ei voi käyttää olemassaoloa vastaan; olemattomuudella ei voida kumota olemassaoloa. Samoin Olevaisen ideat eivät voi antaa olemattomuuden ideoille olemassaoloa. Mutta mieletöntä --olemattomuutta-- olisi tehdä Olevaisen ideoilla olemassaolo olemattomaksi. Ikuinen ei muutu ajalliseksi ajallisilla ideoilla, eikä Olevainen katoa olemattomilla -- mielettömillä ideoilla.

Platoninkin esittämä ideoiden puhdas maailma on suurempi fakta kuin ihminen; että ne ovat ideoita, jotka tulevat itsestään esille olkoon ihminen uskoltaan jumalaton tai jumalinen: Kukaan ihminen ei puhu koskaan itsestään, vaan ihmisessä puhuu joko olematon tai Olevainen. Jumalaton on olemattomuuden ruumiillistuma, jota olemattomuus käyttää saadakseen esittää itseään. Jumalattomuudessa ihminen ei esitä itseään, vaan jumalaton esittää jumalattomuuttaan, jumalatonta, joka on kaikissa jumalattomissa samaa; jumalattomuudelle ei ole kuin yksi ainoa lähde, olemattomuus, josta jumalattomat ideat pulppuavat. On mahdotonta, että jumalattomat ideat tulisivat monesta eri lähteestä.

Aito uskovainen on Jumalan inkarnaatio, jota Jumala käyttää tuodakseen esille omia ideoitaan loputtomasta Aarteistostaan. Autuas se ihminen, joka tahtoo puhua rehellisesti, avoimesti ja vilpittömästi totta. Silloin häneen on --niin kuin Kirjoitukset sanovat-- auennut Elävän Veden lähde.
Aito jumalaton on sellainen, joka sörkkii jollakin aineellisella jutulla ihmisen aivoja, ja kun sitten tuollaisen sörkkimisen kohteeksi joutunut puhuu kokeneensa siinä jotain suurenmoista, niin jumalaton sörkkijä väittää, että sen aiheutti olematon. Huomataan siis, että jumalaton on jumalaton, koska Hän ei ole looginen, ja vielä vähemmän viisas, sillä onhan se nyt vallan epäloogista väittää aivoihin --hermoston pääkeskukseen-- työnnetyn aineellisen asian olevan olemukseltaan olematon, joka vaikutti sellaisen kokemuksen, jota jumalaton ei itse halua kokea itsestään hyvänä kokemuksena. Nimittäin, jos nyt ihminen voi kokea sellaisen saman kokemuksen ilman jumalattoman tunkeutumista aivoihin, silloin on epäloogista väittää, että sen aiheutti olematon! Sillä silloin jumalaton on todistanut, että jumalaton on sama kuin olematon, koska jumalattoman mielestä olematon saa aikaan saman kokemuksen ihmiselle mitä jumalatonkin.


5. SEURAAVA SUURI TOTUUS

Olemassaolossa ei ole mielettömyyttä, eikä olemattomuutta. Jos joku haluaa esittää mielettömiä, sen hän voi tehdä vain olemattomuudessa. Mieli on yksi erilaisuus olemassaolossa; olemassaolossa ei ole kuin yksi mieli. Jos joku sanoo, että hänen mielensä ei ole sama mieli kuin jossakin toisessa ihmisessä, niin miksi hän silloin edes kutsuu sitä mieleksi? On järjetöntä --olematonta-- väittää, että olisi olemassa enemmän kun yksi mieli; että minussa oleva mieli olisi erilainen kuin missään muussa! Mieli on yksi niistä neljästä gravitaatiosta, joista erilaiset ovat yhtä mieltä; jokaisessa erilaisessa vallitsee sama mielellisyys. Mielen väittäminen omaksi -- järjen omistaminen-- on samaa kuin kaiken muun mielen kieltäminen; ettei missään muualla ole järkeä kuin vain ja ainoastaan omassa päässä. Sellaista kutsutaan myös itsensä korottamiseksi.

Persoonallisuutta, Henkeä, Mieltä ja Energiaa ei kukaan voi omistaa yksin. Ja tämä tulee esille siitä, että luotu, joka sokeana väittää omaavansa järjen, omaa kuitenkin tahatonta ymmärtämystä antaa muissa vallitsevalle järjelle eri nimi. Hyvin monet järjen omistajat väittävät muiden omaaman mielellisyyden nimeksi hulluutta tms. Ja se todistaa myös siitä, ettei ole olemassa kuin yksi mielierilainen, mieli, sillä jokainen järjellinen ymmärtämättömänäkin tajuaa, etteivät he voisi yksin omistaa mieltä, jos muiden mieli olisi myös mieltä, samaa mieltä. Niinpä he tekevät silmänkääntötempun itselleen sillä, että nimittävät muiden mielen joksikin muuksi, tavallisesti jollakin huonolla merkityksellä, joka jo sekin todistaa, että sellaiset vihaavat itseään, kun pitävät sisällään huonoutta --esim hulluutta--, jota muille sitten jakavat.

Yhdessä todellisuudessa pitää vallita tietty määrä erilaista universaaliutta, jotta todellisuus todellakin on yksi todellisuus. Mutta erilaistodellisuudessa kaikki asiat eivät voi olla universaaleja. Sillä jos kaikki erilaisuusasiat olisivat universaaleja, se merkitsisi todellisuuden reaalistumisen mahdottomuutta. Mikään erilainen ei voisi olostua, jos koko erilaisuus olisi reaalisuudeltaan samaa; erilaisuudessa vain yksi voi olla reaalierilainen. Ja se, joka on reaalierilainen, on sama kuin alkuperäinen. Mutta päästäkseen olevaiseksi, reaalierilainen erilaistaa itse itsestään kolme aktuaalierilaista: Hengen, Mielen ja Energian. Ja tässä Mieli on se seuraava suuri totuus, jota julistaman pitää: Jos Sinun mielesi ei palvele Sinua hyvin, vaihda se Jumalan mieleksi; se palvelee Sinua hyvin. Olemassaolon perusresepti on siis, että ota yksi reaalierilainen ja kolme aktuaalierilaista ja ravista niitä itse, niin olet olemassa erilaisena kuin yksikään muu erilainen; tajua itsesi vapaana tahtona, jolla on henki, mieli ja aine! Jokainen, joka tämän ymmärtää, käsittää suurimman mahdollisen reaalisuuden, persoonallisuuden.


6. ERIKOINEN TAHDON VAPAUDESTA

Kaikissa persoonallisissa luoduissa vallitsee vapaa tahto. Mikään ei ole edes luoduissa olevan vapaan tahdon yläpuolella, vaan luoduillakin on täysi vapaus käyttää henkeä, mieltä ja ainetta, persoonallisuutensa peruserilaisuuksia, todellistaakseen itsensä niin kuin Jumala on itsensä todellistanut. Jos luoduissa oleva vapaa tahto jättää käyttämättä peruserilaisuuttaan määritelläkseen itse itsensä hän on vaarassa tehdä sellaisia oletuksia todellisuudesta, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua erheiksi.

Luotu, joka ei ole tahtonut erilaistaa itseään olemassaoloon, joutuu huomaamaan, että hänen vapaalla tahdollaan on vain väliaikainen olemassaolo niin kauan, kun se ennalta olevaksi tehty keho vielä liikkuu elämänvoimien vaikutuksesta.

Luotu, joka käyttää itse vapaalla tahdollaan henkeään, mieltään ja ainettaan, ei voi mitään muuta kuin todeta, että hän on olemassa vapaana olentona vain silloin, kun henki, mieli ja aine ovat hänelle faktuaalisesti totta. Vapaata tahtoa ja persoonallisuutta ei voida määritellä, koska persoonallisuus oman vapaan olemuksensa mukaan määrittää itse itsensä mielellisenä henkenä, jolla on energiakeho.

Kummassakin tapauksessa elämä itse on totuus, jota on mahdotonta kumota. Sillä molemmat tapaukset käyttävät ennalta-asetettuja aktuaaleja vapaan tahtonsa mukaan, mutta siinä, missä toinen on päätynyt mieltä käyttäessään järjen lujiin päätöksiin todellisuuden ikuisuusluonnosta, toinen härkäpäisesti kieltää itseltään sen, että järkeä voi olla vain siksi, koska hänen mielensä ei ole hänen, vaan Jumalan. Ja molemmat tapaukset tuottavat myös sellaisen elämän, joka on suora seuraus vapaan tahdon tekemistä valinnoista oman itsensä erilaistumisen tai erilaistumattomuuden puolesta.

Se on vapaa tahto sinänsä, joka määrittää itsensä olemassaoloon, eikä niin, että aine määrittäisi itselleen vapaan tahdon; Tahto on vapaa vain, kun se määrittää olemassaoloa. vapaa tahto ei voi määritellä kuolemaansa ja olemattomuutta. Vapaalla tahdolla ei ole olemassaoloa, jos se määrittää vain aineellisuutensa faktaksi, mutta kieltää mieleltään olevansa vähintäin yhtä suuri tosiasia. Puhumattakaan, jos vapaa tahto kuvitellessaan mielellään olevansa ainetta jättää hengen kokonaan huomioitta. Sellainen ei ole muuta kuin yksisilmäisyyttä, joka on yhtä suurta, jos käyttäisi mieltä sen järkeilemiseen, että tässä sitä ollaan ei-aineellisena henkenä... Tahdon vapauden todistaa oikeaksi jokainen, joka käyttää vapaasti mieltään määritelläkseen itsensä pelkästään aineellisena, sillä sellainen olento on itse vapaasti sitonut itsensä aineeseen...

Vapaa tahto, joka ei ole itse määritellyt itseään mielelliseksi hengessä ja totuudessa, katoaa olemassaolosta. Tämän on Jumala määrännyt näin olevaksi, sillä Jumala on ennen kaikkea muuta huomannut, että vapaa tahto voi olla olemassaolossa vain henki-mieli-energia -erilaisuutena. Vapaalla tahdolla on kaikki vapaus käyttää mieltä millaisten asioiden järkeilemiseen tahansa, mutta Jumala on niin kaiken järjestänyt, että jopa ihmisen tajunnassa tapahtuvan järkeilemisen on mahdollista löytää todellisuuden perusfaktat, joista suurin ja alkuperäisin on persoonallisuus, erilaistuneen todellisuuden alkuperäinen ykseys. Ihminen, joka ei ole itse järkeillyt omaa erilaisuuttaan, ei ole voinut myöskään löytää itseään ja omaa erilaisuuttaan, joka koostuu ainutlaatuisesta hengen, mielen ja energian yhdistelmästä.

Miten vapaa tahto voisi leijua olemassaolossa pelkkänä vapaana tahtona, tai edes liittyneenä aineeseen ilman mielen reaalisuutta ja hengen tosiasiaa? Vapaan tahdon ainoa mahdollisuus olla vapaa olemassaolossa on olla yhtä hengen, mielen ja energian kanssa; niiden peruselementtien kanssa, josta koko olemassaolo on osallinen. Ihminen ei ole vapaa, jos hän ei hyväksy eneriaalisessa mielessään hengen tosiasiaa. Sellainen vapaa tahto, joka ei ole sitoutuneena henki-mieli-energiaan, kehittelee silti mieltä käyttäen ja emergenttistä energiaa manipuloiden ideoita, jotka näyttävät olevan mielellisiä ilman henkeäkin. Mutta henkensä tunnustavalle sellaiset anti-henkiset järjen päätelmät ovat järjettömiä ja mieltä vaille, sillä se ainoa substanssi, missä vain kaikki asiat ovat tosia, on henki-mieli-energia.

Olemassaoleva mieli ei koskaan järkeile itseään vastaan. Ainoa mahdollinen paikka, missä kieltä voidaan käyttää järjenvastaisesti, on siellä, mikä on hyvin lähellä täydellistä reaalistumattomuutta. Vain ihmisessä Jumala on löytänyt paikan, missä vapaa tahto voi uhmata olemassaolonsa perusteita niin suuressa määrin, että menettää kokonaan vapautensa olemassaoloon nähden ja palaa johonkin kvalifioimattomaan todellistumattomuuteensa. Vain ihmisessä oleva tahto voi käyttää vapauttaan niin huolimattomasti, ettei huomaa lainkaan oman elämänsä realiteettien tulevan itsestään olemassaoleviksi vapaan tahdon päätöksillä.

Mieli ei ole tahdoltaan vapaa, jos se edes kuvittelee olemattomia ja kuolemaa. Kuolemaa mielessään pitävä on sidottua mieltä. Ja siten sellainen mieli ei voi tuntea totuuttakaan, joka on kuoleman ajatuksiin sidottua. Vain täysin vapaa mieli voi tuntea totuuden myös tahdon vapaudesta. Ja vapaa mieli on vapaa, koska sillä ei ole kuolema rasitteenaan, vaan se on vapauttanut itse itsensä kuoleman kahleista ja olemattomien järkeilemisestä. Vapaatahtoinen olento elää ikuisesti, koska se ei pidä mielessään kuolemaa. Kahlevanki on vapaa, kun sen kahleet kirpoavat. Tahto osoittaa kyllä vapautensa siinäkin, kun se sitoo itsensä kuoleman ajatuksiin, mutta itse se teko sitoo sitten sellaisen tahdon kuolemaan. Saman todistaa kuka tahansa, joka on sitonut itsensä johonkin oppiin; sen jälkeen hän ei voi ajatella muuta kuin mitä hänen oppinsa sallii tulematta harhaoppiseksi; jokainen harhaoppinen on vapaa opistaan. Harhaoppisuus on vapautta opista ja jokainen oppi on harhaa vapaudesta.


7. SUBJEKTIEN OBJEKTEISTA

Kosmoksessa oleva hyöty näyttää olevan kokonaan sellaisessa, jota ei näytä olevan olemassaolossa. Nimittäin tyhjä tila on se, joka antaa hyödyn niin astialle, talolle, aidalle, atomeille ja itse liikkeellekin, liikkumiselle. Mutta kumpi on silloin alkuperäisempi: tyhjä tila vain sen puitteet? Tyhjältä näyttävä on alkuperäisempää kuin astia; astiassa tyhjä pääsee esille. Tyhjyys olevaistaa itsensä aktuaalisilla asioilla, kuten seinillä, aidanseipäillä, reunoilla, ääriviivoilla jne. Ilman rajoja Alkuperäinen ei pääsisi lainkaan olemassaoloon; Alkuperäisen on itse rajoitettava ja kvalifioitava itsensä, jotta todellisuudessa voisi olla esim sellainenkin laatu kuin hyödyllisyys.

Tyhjä tila -- Alkuperäinen-- on kaiken vaikuttamisen ulottumattomissa; tyhjä tila on absoluuttinen. Tyhjä tila on itsessään hyöty, joten tyhjän tilan tuleminen rajoissa olevaisuuteen vaikuttaa itse tilansa käytön hyödyksi. Jos joku katsoo, että hän voi vaikuttaa tyhjään tilaan, --esim tyhjän pullon tyhjyyteen--, kun hän täyttää sen, niin silloin hän ei ole lainkaan huomioinut pullon tyhjyyden hyödyn olevan juuri siinä, että Joku sen tyhjän käyttää jollakin tavoin hyödyksi. Ja näistä saadaan objektiivisuuden tunnusmerkit:

  1. Asia on objekti, kun se on absoluuttinen, ilman ehtoja olemassaolossa,
  2. Asia on objekti, kun se vaikuttaa,
  3. Asia on objekti, kun se on universaalinen,
  4. Asia on objekti, kun siihen ei voida vaikuttaa subjektiivisesti,
  5. Asia on objekti, kun se vaikuttaa subjektiivisesti ja
  6. Asia on objekti, kun sille nähdään säilymislaki päteväksi.

Eli 7. Asia on objekti, kun asia on. Esimerkiksi joku Urantian kivi ei ole objekti, koska siihen voidaan vaikuttaa, koska se ei ole universaali, koska se ei ole ehdoitta olemassa, eikä se vaikuta kovinkaan subjektiivisesti muiden Monmatian sfäärien asukkaille. Mutta aurinko on jo kelvollisempi esimerkki objektista Urantian ja Monmatian ihmisille: Aurinko on ennalta olemassa ihmiskehoon nähden, aurinko vaikuttaa, auringon vaikutus on globaalia, ihmisten on ainakin vielä mahdotonta vaikuttaa aurinkoon, se vaikuttaa ihmisiin subjektiivisesti ja aurinko säilyy aineellisella tasolla niin kauan kuin se on tarpeellista.

Lähempi auringon miettiminen paljastaa sen kuitenkin ei-objektiksi, sillä aurinkokin on jonkun vaikutusta, jonkun, jonka objektiivisuus on korkeampi kuin auringon. Korkeampi objektiivisuus on silloin se, joka saa ihmiset pohtimaan objektiivisuuttakin. Ihmisten ajatukset auringostakin ovat jonkun vaikutusta; Joku vaikuttaa subjektiivisuuden kaikkiin ihmisiin. Ja silloin tuo Joku voi olla perimmältään vain sellainen, jolle ei ole olemassa absoluuttista nimeä, absoluuttista määrittelyä subjekteissa. Kun nyt joku kysyy tarkemmin sen nimeä, joka hänessä vaikuttaa myös nimen kysymisen, niin silloin vastaus ei voi olla muuta kuin subjektiivinen; Joku vaikuttaa kaikissa subjektiivisuuden, joka on kaikissa erilaisuutta. Joku on siis erilainen kuin kaikki muut, sillä kaikki muut ovat Jokun vaikutusta.

Subjektiivisuus on sama asia kuin erilaisuus; olla subjekti on sama kuin olla erilainen. Ja täten erilaisille ainoa objekti on Reaalierilainen, Reaalisubjekti, Itse, Suuri Lausumaton, Joku, Vaikuttamaton Vaikuttaja, Liikkumaton Liikuttaja, Infiniittisyyden Universaalinen Ainoa, Ensimmäinen Suuri Lähde ja Keskus, Universaalinen Isä, joukkojen joukko, Supertyhjä, Kaikkiallinen Hyöty, Tuntematon,... intersubjektiivisesti päättymätön Jumalan nimilista.

Mutta erilaisille on olemassa kolme muutakin objektia, sillä yllä oleva koski ainoastaan erilaisen suoraa suhdetta Alkuperäiseen. Yllä mainittiin miettiminen Objektin vaikutukseksi, kun taasen tuo miettiminen itse johti miettijän suoraan ja yhteydettömään yhteyteen Objektin kanssa. Miettijän miettiminen täytyy tapahtua rajojen sisällä. Ja silloin ne rajat paljastuvat subjektiivisessa miettimisessä myös subjektin vaikuttamattomiksi vaikuttajiksi. Ja subjektin objektiiset rajat ovat:

  1. Aktuaalinen Henki -- totuus, joka on ikuista; Henki vetää puoleen totuudelliset.
  2. Assosiatiivinen Mieli -- kauneus, joka on katoamatonta; Mieli yhdistää erilaiset.
  3. Aktiivinen Energia -- hyvyys, joka on häviämätöntä, Energia kokoaa laupeudentekijät

Nämä kolme muodostavat sen astian, jossa on luodun koko hyöty--rakkaus. Luotu voi miettiä ikuista hyötyä vain energiassa olevana mielellisenä henkenä. Jos luotu miettii astian ajallista hyötyä, tyhjää tilaa, niin silloin sellainen astian tila ei ole objekti, koska se ei täytä yhtäkään objektin perustuntomerkeistä. Tyhjä tila on objekti vain ikuisia miettivälle; ajallisia askaroivalle mikään ei ole aidosti objektiivista, koska ajallinen mieli hävittää ja tuhoaa kaikki, mitä joskus voitaisiin kutsua kohteiksi. Pullo, joka on täytetty jollakin, sisältää edelleen hyödyn, eli tyhjän tilan... -- se voidaan aina täyttää jollakin muulla... Tyhjälle tilalle pätee objektiivisuuden 6. pääsääntö, ikuisen säilymisen laki; tyhjää tilaa ei voida hävittää.

Ajallinen mieli saattaa luulla, ettei energia voi olla objekti siinä mielessä, mitä tässä on objekteista sanottu, koska selvästi ihminen voi hänen mielestään vaikuttaa energiaan, mutta silloin ajallinen mieli tekee sen kohtalokkaan erheen, ettei ymmärrä energian itse vaikuttavan sen hyödyn, jonka merkityksen ihminen sille antaa. Samoin ajallinen ihminen ei osaa antaa antaa suoraan objektiivista arvoa sille mielelle, joka antaa ihmisen miettimiselle rajat, ja joka itse on antautunut miettimisen kohteeksi ollen kuitenkin ikuisesti miettimisen yläpuolella. Ja mitä tulee henkeen, niin ihminen itse --ollen Jumalan vaikutus-- on henki; ihminen ei ole energiaa (ainetta, keho) kuin mieltäkään, vaan henkeä, jossa on Joku, Alkuperäinen, ...

Objektin vaikuttaminen on aina yksisuuntaista. Energia on itsessään objekti, koska sen puhtaaseen muotoon ei kukaan voi vaikuttaa. Jos energiaan voisi joku muu kuin energia itse vaikuttaa, niin silloin energialla ei olisi säilymislakiakaan.

Luotu on olemassa vain totuuden, kauneuden ja hyvyyden sisäpuolella; Ihminen on kauneuden toinen napa, josta voi kulkea vain toista napaa kohti; Pohjoisnavan pohjoispuolella ei ole olemassaoloa. Luotu, joka ei tunne totuutta, näe kauneutta ja tee hyvää, ei ole vielä nähnyt yhtään objektia. Luotu, joka ei käytä totuutta, kauneutta ja hyvyyttä ja niiden yhteismäärettä, rakkautta, hyödykseen, ei elä todellisuudessa, Jumalassa. Sellainen luotu väittää, että totuus on metri pohjoisesta pohjoiseen. Vain objekteissa on kaikki todellisuus. Todellisuus tuntuu olevan täysin subjektiivista, mutta kaiken subjektiivisuuden vaikuttavat todellisuuden neljä objektia:

  1. Persoonallisuusgravitaatio, missä luodun tahto asuu.
  2. Henkigravitaatio, jossa on luodun koko totuus.
  3. Mieligravitaatio, joka on luodun täysi ymmärrys.
  4. Absoluuttinen Gravitaatio, jotta vaeltaja voi olla hyödyksi.

Objekti on objekti, kun se vaikuttaa kaikkialla universumissa ja universumien universumissa. Koska erilaiset ihmiset huomaavat mielessään, että heitä kiehtoo persoonallisuus sinänsä, silloin persoonallisuus on objekti. Ja objektina personallisuus läpäisee koko todellisuuden. Mutta erilaiset ihmiset eivät voisi huomata mitään mielessään, jos itse mieli ei olisi heille objekti; se hyöty, joka vaikuttaa oman tilansa täyttymisen niin kuin pullon tila vaikuttaa, että se on täytettävä, jotta pullosta olisi se hyöty, mikä siitä voidaan saada. Mitään pulloa ei tehdä olemaan tyhjänä... Tyhjä tila on olemassaolon hyöty, eikä hyöty ole vajavaisuutta.

Alkuperäinen, Tuntematon pääsee olemassaoloon vain hyötynä, tyhjänä tilana, joka luodun pitää täyttää. Ja autuas se luotu, joka täyttää tyhjän tilansa, persoonallisuutensa, Jumalan vaikuttamalla tavalla, jumalallisilla ajatuksilla. Alkuperäinen antaa itsensä totaalisesti olemassaoloon, missä luodut voivat jopa kuvitella tekevänsä hyödyn hyödyttömäksi täyttämällä tyhjän tilan sellaisilla asioille, joita pidetään saastana, mutta he eivät silloin käsitä, etteivät he ole millään lailla voineet vaikuttaa tyhjään tilaan, hyötyyn ja puhtauteen.


8. TYHJÄ JOUKKO JOUKKOJEN JOUKKO

Matematiikassa on tähän asti pidetty, että tyhjä joukko, { }, on joukko muiden joukkojen joukossa. Mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että se joukko, jota on kutsuttu tyhjäksi joukoksi, onkin itse asiassa joukkojen joukko, jonka ominaisuudet ovat aivan omaa luokkaansa, vertaansa vailla, eikä edes matematiikka voi omia tyhjää joukkoa, joukkojen joukkoa täst'edes itselleen, vaan Tyhjä joukko kuuluu nyt kaikille ja se on kaikessa.

Tyhjä joukko paljastuu heti infiniittiseksi ja kvalifiomattomaksi joukoksi: Mikä tahansa joukko voidaan määritellä vain joukkojen joukon sisällä. Otetaan mikä tahansa alkio, niin se ei voi olla missään muualla paitsi joukkojen joukossa, vaikka sen ympärillä ei olisikaan joukkojen joukon symbolia, { }. Esim tässä oleva luku 3 ei ole joukkojen joukon ulkopuolella, vaikka sen ympärille ei olekaan laitettu joukkojen joukon symbolia, { } -merkintää.

Infiniittisyyttä ei todellakaan voi aktuaalistaa ja kvalifioida kuin yksi, joka on Infiniittinen; joukkojen joukon infiniittisyys paljastuu luoduille riittävyydeksi. Jos joukkojen joukon symbolinen merkintä, { } olisi sama kuin todellinen matemaattinen infiniittisyys, niin silloinhan infiniittisyys olisi määriteltyä, kvalifioitua. Mutta silloin sen määritelmän olisi tehnyt joku muu kuin Infiniittinen itse, joten merkintä { } on vain symboli joukkojen joukolle. Ja tämän symbolisuuden näkee siitäkin, että tässäkin kappaleessa on useita joukkojen joukon merkintöjä, joiden ulkopuolella on selvästi jotakin. Oikea joukkojen joukko, infiniittisyys on kaiken merkinnöinnin ja symbolisaation ja käsitteellistämisen tavoittamattomissa kaikille muille paitsi Infiniittiselle itselleen; jokaisen tulee itsestään ymmärtää, että kaikki luvutkin on merkitty joukkojen joukkoon, vaikka joukkojen joukkoa ei oltaisikaan erikseen merkitty.

Tässä oleva joukkojen joukon merkintä paljastaa symbolisella tavalla todellisen joukkojen joukon, infiniittisyyden ominaisuudet sillä merkintä { } laajenee tarpeen mukaan, joka kuvaa infiniittisyyden riittävyydestä; ettei infiniittisyys ole jokin staattinen, numeroituva luku, vaan dynaaminen suure. Jos matemaattinen tyhjän joukon merkintä olisi kooltaan määriteltyä, (esim sulkeiden välissä olisi yksi 'space' tms), niin varmaa olisi silloin se, ettei se sellainen voisi olla tyhjä joukko, vaan se sisältäisi merkitsemättömän merkinnän. Määritelty tyhjä joukko kumoaa joukon tyhjyyden. Tyhjä joukko on aito joukko vain silloin, kun joukon tyhjyyttä ei voida määritellä. Tyhjän joukon venyvyyden tulee olla täysin kvalifioimaton, jotta sellaisen joukon tyhjyys olisi aitoa, eli joukko olisi aito matemaattinen ja matematiikan konstruktio. Mutta nyt nähdään, että silloin tyhjän joukon venyvyys -ominaisuus onkin yhtä joukkojen joukon riittävyys -ominaisuuden kanssa; täydellinen venyvyys on sama kuin riittävyys, joka on samaa kuin infiniittisyys.

Infiniittisyys on tässä ja nyt, eikä siellä jossakin äärettömän lukujoukon takana, kuten matemaatikot sen monesti ovat esittäneet. Infiniittisyys ei myöskään ole sama kuin ääretön lukujoukko, vaan kaikki luvut ja joukot sisältyvät infiniittisyyteen, jonka symbolinen merkintä tässä on { }. Ääretön järjestyslukujen joukko on symboli Infiniittisen absoluuttisesta kvalifioitumasta, Hengestä

Kaikki on infiniittisyydessä, joukkojen joukossa: Olkoon meillä yksi alkio, joka merkitään tässä omana joukkonaan {3}, niin tämä merkintä osoittaa, että se alkio on infiniittisyydessä. Otetaan nyt alkion 3 joukkoon mitä tahansa, tai lisätään joukkoja, niin nyt me huomataan, että kaikki ne voidaan nähdä vain infiniittisyydessä, joukkojen joukossa. Silloin, kun meillä on matematiikassa esillä vain yksi alkio tai joukko, niin jo järkikin sanoo, että silloin alkion tai joukon joukko-opillinen merkintä on sama kuin infiniittisyyden symbolimerkintä. Ja silloin, kun on monta joukkoa, niin niiden joukko opillisesti merkittynä edustaa jälleen symbolista infiniittisyyttä. Ja tästä huomataan, että infiniittisyys on kaikkialla läsnä omana itsenään, mutta luodun ei ole mahdollista määritellä, mitä infiniittisyys todella. Infiniittisyyden tosiasian näkeminen riittää luodulle; infiniittisyyden reaalisuuden näkeminen on kaikkein reaalisinta näkemistä. Mutta aktuaalisesti infiniittisyyden näkee Infiniittinen yksin.

Luotu (matemaatikko), joka yrittää matemaattisesti osoittaa ymmärtävänsä infiniittisyyden, osoittaa vain sen, ettei hän ole nähnyt infiniittisyyden reaalisuutta kaikessa, mitä on. Ei mikään voi olla niin reaalinen kuin infiniittisyys, paitsi Infiniittinen yksin. Ei mikään matemaattinen todistus, infiniittisyysaksiooma ole reaalisempi todiste infiniittisyydestä kuin se, minkä jokainen luotu voi omin ymmärtävin silmin todeta ilman matemaattisia todistelujakaan. Mutta infiniittisyyden reaalisuuden tajuaminen johtaa suoraan päätä matematiikkaankin.

Tyhjä tila on todellakin se infiniittisyyden tunnusmerkki, jonka luodut voivat infiniittisyydestä tajuta. Tyhjä tila kuvaa sitä paikkaa, mihin jokin voidaan aktuaalistaa. Tyhjä tila itse vaikuttaa itseensä ne peruserilaistumat, jotta se pääsee olemassaoloon, tyhjänä tilana. Ilman mitään erilaistumaa olemassaolossa ei olisi myöskään tyhjää tilaa. Tyhjän tilan vaikutuksen voi jokainen todeta itsessään, sillä jokainen pyrkii ensinnä aktuaalistamaan, rajallistamaan tyhjän tilan, johon syntyisi jotakin täytettävää. Kvalifioimaton on alkuperäistä aktuaalisille rajoille, seinille ja jopa avaruudellekin. Ihmisissäkin oleva Kvalifioimaton, Tuntematon aiheuttaa ihmisten halun kvalifioida jotakin. Ja se voi tapahtua vain siksi, koska luodut haluavat erottaa Kvalifioimattomasta täytettävän alueen. Täytettävyys, tyhjyys aiheuttaa, että ihmiset tekevät tiloja itselleen, tiloja, jotka syntyvät ihmisessä olevan Alkuperäisen vaikutuksesta.

Alkuperäinen ei ole olemukseltaan jotakin aktuaalista, vaan Alkuperäinen on jotakin, joka tulee olemassaoloon vain aktuaalisuudessa aktuaalien kautta. Aktuaalit eivät ole voineet luoda tyhjää tilaakaan, vaan tyhjä tila on alkuperäisempää kuin mikään aktuaalisesti oleva: Aktuaalinen olisi yhtä jöötiä, jos tyhjä ei olisi olemassa omana itsenään! Tyhjä tila ei syntynyt siitä, että jokin tulee aktuaaliseksi ja se sitten jotenkin keksii olevansa tyhjän tilan raja. Vain rajoissa, kvafioinnissa, tyhjä tila pääsee olemassaoloon. Tyhjä tila luo itseensä omat rajansa, joissa se haluaa nähdä itsensä. Tyhjä tila ei itse näe itseään tyhjänä, vaan kvalifiotuna. On ymmärrettävää, että tämän asian suora näkeminen on luoduille vaikeaa, mutta se johtuu vain siitä, että luodut ovat laiskoja itse kvalifioimaan itsensä. Luotu, joka kvalifioi itseään, ymmärtää nämä Sanat itsestään, sillä tässähän tila kertoo toiselle tilalle, mitä on sellaisessa tilassa, jonka muut näkevät vain tyhjänä tilana, seinät reaalisempana kuin huoneen, kehon reaalisempana kuin hengen, rajallisuuden reaalisempana kuin Rajattoman.


9. FYSIIKKA JA MITTAAMATON MITTA

Ihmisen fysiikka on etsinyt luonnosta ja mielestä pienintä mahdollista olevaista. Muinoin se pienin kutsuttiin atomiksi, jakamattomaksi. Mutta historian syistä johtuen fysiikassa atomiksi alettiin kutsua sellaista, joka sittemmin nähtiin koostuvan useista erilaisuuksista, joiden lukumäärää ihmistiede ei vieläkään ole lopullisesti ratkaissut. Niinpä ihmistiede ei vielä ole päässyt pienistä pienimmän, jakamattoman hidun tuntemiseen, paitsi tieteellisellä filosofoinnillaan, missä ihmisen matematiikkaa ja koneiden laskentatehoa apuna käyttäen on pyritty todistamaan fysiikan hypoosit oikeiksi ja aidosti luontoa kuvaaviksi teorioiksi.

Missä fysiikka vielä etsii mittaansa kaikkein pienintä, siinä ja sen edellä pelkkä järki jo todistaa pienimmän mahdollisen olevan reaalinen tosiasia, ja itse asiassa niin suuri realiteetti, johon sen paremmin matematiikka kuin fysiikkakaan ei milloinkaan tule pääsemään käsiksi.

Ihmisellä on kautta historian ollut mitä erilaisempia pituusmittoja, joista sitten yksi standardisoitiin nykyistä tieteellistä kulttuuria varten. Mutta mikä tahansa muistakin käytössä olleista pituusmitoista olisi sopinut siksi perusmitaksi tieteellisten kaavojen pysyessä täsmälleen nykyisen kaltaisina.

Aivan kuten joukkojen joukolle matematiikassa ei ole mitään mittaa, jolla se voitaisiin tyhjentävästi mitata, samoin myös fysiikassa tulee olla mittaamatonta, tai muutoin fysiikka ei ole aitoa; vain mittaamattoman läsnäolossa on kaikkien asioiden reaalisuus suurimmillaan ja aidoimmillaan. Sillä Mittaamaton on itse kaikkein suurin tosiasia ja reaalisin totuus. Fyysikossa Mittaamaton mittaa itseään, kuten matemaatikossa Matematiikka tutkii itseään; fyysikko on itse se pienin, joka etsii ne välineet, joilla löytää itsensä. Fyysikko mittaa, mutta kukaan ei mittaa fyysikkoa; Pituudella mitataan, mutta pituutta itseään ei voi mitata. Pituus on täysin sopimuksenvarainen asia; mikään ei ollut ehtona sille perusmitalle, joka on valittu pituuden mittayksiköksi, paitsi Pituus itse.

Koska pituus on täysin subjektiivista, tahdonvaraista, niin se antaa ymmärtää, ettei ole olemassa mitään absoluuttista pituusmittaa, millä pystyttäisiin mittaamaan kaikki. Aina itse pituus jäisi mittaamatta, sillä pituudella mitataan, mutta ei itse pituutta. Asian ollessa näin faktuaalisesti, kiistatta, niin silloin siitä nähdään välittömästi, ettei mikään paikka tai alue kaikkeudessa voi olla sellainen, joka pystyttäisiin tyhjentävästi selvittämään, vaan aina ja kaikkialla on läsnä mittaamattomuus.

Fysiikassa mittaamattomuus tulee konkreettiseksi, kun pitäisi löytää pienimmän hiukkasen ulottuvuudet. Tämä sanoo yksinkertaisesti ja selkeästi ja eittämättömällä varmuudella, ettei kukaan fyysikko voi milloinkaan olla oikeassa, jos he määrittävät pienimmälle hiukkaselle jonkin koon, olkoon se yksi- tahi useampi ulotteista kokoa. Jos materialistisesti suuntautuneet fyysikot koettavat todistaa olettamalleen perimmäiselle hiukkaselle jonkin pituuden, niin silloin he saavat vastata materialisminsa vastaisesti, että sillä hidulla voi olla jokin pituus vain siinä tapauksessa, kun koko matematiikka ja matemaatikko ovat sen hidun suhteen alkuperäisempiä; että matematiikka on reaalisempi kuin sellaisen materialistin fyysinen hitu, sillä mistään muusta sellaisen fysiikan perimmäinen hitu ei voi saada pituutta paitsi joltakin ennalta olemassaolevalta, joka minimipituudelle olisi matemaattinen fyysikko.

Jos materialistisen fysiikan perimmäinen fyysinen ilmentymä omaisi itsestään mittapituuden, niin silloinhan se olisi ilmiselvästi absoluuttinen pituus. Mutta silloin on välittömästi kysyttävä, että kuinka silloin ihmisen luoma sopimuksenvarainen pituus oli kuitenkin se edellytys, ennakkoehto sellaisen mitatulle minimipituudelle? Fysiikan kaavathan eivät selvästikään käytä absoluuttista pituusyksikköä, vaan sovittua pituutta. Minimipituuden absoluuttisuuden kumoaa se, että se riippuu sovitusta fysiikasta; kaikille fysiikoille yhteistä on vain pituus, mutta ei mittana, vaan itse pituutena, jolla mitataan.

Ylläolevasta pitäisi viimeistään jokaisen ymmärtäväisen lukijan nähdä, ettei aineellisuuden perimmäisyydellä ole mitään mitattavaa pituutta. Ja näin pituus on paljastanut samoja ominaisuuksia fysiikan pienimmästä, mitä on nähty joukkojen joukolla, Absoluuttien Absoluutilla, Aiheuttamattomalla Aiheuttajalla, ... Pituus aiheuttaa itse minkä tahansa mittapituuden. Kaikki mittapituudet sisältyvät pituuteen, eikä koskaan kukaan pysty määrittämään lopullisesti, mitä pituus itse asiassa on. Mutta subjektit eivät voi olla väärässä, vaikka he sanoisivatkin, että pituus on sama kuin persoonallisuusdimensio, koska persoonallisuus tarvitaan, jotta pituus tulisi mitaksi, eikä persoonallisuus olisi persoonallisuus, jos jokin olisi ehtona mitan valitulle pituudelle; persoonallisuus on täysin subjektiivista kuten on pituuskin, joten pituus on persoonallisuutta ja ulottuvuutena pituus on silloin sama kuin persoonallisuusulottuvuus.

Pituus paljastuu täten täysin subjektiiviseksi asiaksi. Jopa siinä määrin, että on lupa sanoa pituuden olevan Subjektien Subjekti, se ainoa asia, joka aiheuttaa subjektiivisuuden, jonka varman olemassaolon takaa pituuden täydellinen ja universaalinen subjektiivisuus. Pituuden subjektiivisuutta on mahdotonta epäillä todellisuudessa, vaan se on reaalisin asia, mikä vain voi olla; subjektiivisuus on reaalisempi kuin objektiivisuus, sillä objektiivisuus voi olla vain reaalisten subjektien mielessä. Ja subjektien reaalisuus on taasen reaalisinta vain silloin, kun subjektiivisuutta on äärettömästi, joka paljastaa Infiniittisen olevan subjekti ja subjektiivisuuden kaikkinainen Lähde ja Keskus. Jumalan synonyymien lista on saanut Pituudesta oivallisen jatkon.

Jumala on kaikessa läsnä omana itsenään. Ainetta ei voi pilkkoa niin pieniin osiin, että lopulta jossakin osassa olisi enää osa Jumalaa. Aineen perimmäisen tason pienin kuviteltavissa oleva hitu sisältää saman Jumalan, joka täyttää universumin ja joka mittaa kämmenensä leveydellään universumien universumin. Jumalaa on mahdotonta laittaa mihinkään mittaan. Todellisuudessa pitää ehdoitta olla niin laita, että pienin ja suurin ovat sama asia. Pienimmällä ovat kaikki ne samat ominaisuudet mitä on suurimmallakin; pienin pitää sisällään kaikkein suurimman.

Joukkojen joukkoakaan ei voi pilkkoa niin, että sen osaset tulisivat toisistaan riippumattoksi. Samoin infiniittisestä saa vähentää miten paljon tahansa infiniittisen koskaan vähentymättä yhtään. Infiniittinen on oleva ihmiselle ikuisesti Suuri Tuntematon; Tuntemattomasta saa vähentää miten paljon tahansa, eikä Tuntematon siitä mihinkään vähene. Puhumattakaan tyhjästä joukosta, joka pystyttäisiin supistamaan olemattomaksi joukoksi: Tyhjä joukko ei sisällä olemattomuutta, joten se ei voi koskaan muuttuakaan olemattomaksi joukoksi. Sellaisen muutoksen esittäjät esittävät sen kanssa yhtä pitävän väitteen, että 1=2. Joka väittää, ettei Infiniittinen ole sama kuin Tuntematon, ei tiedä, mistä puhuu.

Subjektiivinen, persoonallinen, vapaatahtoinen pituusulottuvuus paljastaa lisää itsestään, kun sitä tutkitaan näin fysiikankin näkökulmasta. Sillä nythän on tullut esille, miten tavattoman anteeksiantava pituusdimensio itse asiassa on; sitä voi kutsua millä nimellä tahansa ja aina se on täysin luotettava antaen itsensä totaalisesti subjektiivisuuteen. Itse asiassa persoonallisuusdimensio on tässä näyttänyt olevansa myös totaalidimensio ja enemmän; absoluuttinen dimensio, jolle itselleen ei ole mitään ehtoa. Ja todellakin; vain sellainen sopii subjektiivisuuden ja täydellisen mittasopimuksen pohjaksi, jolle itselleen ei ole mitään ennalta olemassaolevaa, joka olisi asettanut sille jonkin ehdon täytettäväksi. Pituusdimensio suostuu siis olemaan mikä tahansa dimensio, minkä subjekti vain sille määrittää, sillä onhan nyt selvää, että pituus itse asiassa on täysin subjektiivista, jopa niin paljon, että subjektit voivat nähdä sen oman itsensä aiheuttajana; subjektien Subjektina, subjektiivisuuden ainoana todellisena Aiheuttamattomana Aiheuttajana.

Koska pituusdimensio on täten nähty absoluuttisena ulottuvuutena, mikään ei silloin voi kieltää sitä olemasta vaikka suhteellisuusteoriaan sisältyvän neliulotteisen avaruuden aikaulottuvuus. Sillä subjekteilla on täydellinen vapaus yhden dimension suhteen, eli oman itsensä suhteen; he voivat missä ja milloin tahansa määrittää yhden todellisuusulottuvuuksistaan miksikä ulottuvuudeksi tahansa kaikkien laskujen pysyessä silti teorian mukaan täysin oikeina. Ja todellakin ainoa ulottuvuus, joka vain voi omata näin suuren muuntuvuuden, on muuttumaton ulottuvuus, absoluuttinen ulottuvuus. Joka täten esitettynä on uusin ja kaunein paradoksi, jonka Jumalan suuntaama ihmismieli Urantialla koskaan on itsestään tuottanut jumalattomien ihmeteltäväksi.

Einsteiniläisen avaruuden aikaulottuvuus on täten osoittautunut persoonallisuusdimensioksi, jolla on ääretön muuntautumiskyky muuntua vaikka ikuisuusulottuvuudeksi, absoluuttisen ajan dimensioksi, jos vain joku subjektiivinen teoreetikko niin tahtoo.

[Esittänyt muuan Urantian ihminen]

Hosted by www.Geocities.ws

1