Kati Maria Sinenmaa
Poste Restante, 00100, Helsinki 10
email: [email protected], www: www.geocities.com/sinenmaa/
www.sinenmaa.com/

Euroopan oikeusasiamies
KANTELU HALLINNOLLISESTA EPÄKOHDASTA

Helsingin kaupungin petos, Helsingin käräjäoikeuden ryhtyminen samaan petokseen sekä Eduskunnan Oikeusasiamiehen ja Oikeuskanslerin siunaukset samasta asiasta

TAUSTAA:

Sain vuoden 2003 joulukuun lopussa postista kirjeen Helsingin käräjäoikeudelta, missä minulle luvattiin tiedoksianto. Tiedoksianto oli Helsingin kaupungin haaste, missä oli 7-rivinen lista kaupungin vuokrasaatavista. Listauksen todisteena ei ollut mitään, millä kaupunki olisi todistanut allekirjoittaneen (Kati Sinenmaan) syylliseksi vuokrien maksamattomuuteen.
Eikä kaupungilla olisi edes voinut olla mitään todisteita haasteensa puolesta, koska kyseiset vuokrat olivat ajallaan maksettuja, ja koska Kati Sinenmaalla oli sattuneesta syystä kuitit, jotka kiistatta todistavat kyseiset vuokrat maksetuiksi.

Kirjoitin kyseiseen haasteeseen oman vastineeni, jossa kerroin tarkalleen, miten asiat oikeasti olivat, ja todisteiksi liitin myöskin kaupungilta ja KELAlta saamani tositteet ja kuitit. Vastineen viedessäni minulle sanottiin, että tuomari harkitsee tapauksen, viedäänkö se istuntosaliin, vaiko tehdäänkö asiasta pelkkä kansliapäätös, eli muodollisuus. Odotin oikeudelta päästöstä, mutta en koskaan sitä saanut, vaan sitten tuli kirje ulosottomieheltä, että kaikki mahdolliset tuloni tulisivat suoraan menemään ulosottoon, kuten sitten vuoden lopussa tapahtuikin, kun jostain käsittämättömästä syystä minulle tuli veronpalautus, joka oli minun ainoa rahallinen tuloni sinä vuonna, mutta jonka vouti vei minulta viimeistä centtiä myöten.

Oikeuslaitos ei koskaan lähettänyt minulle mitään käräjäoikeuden päätöstä, joten minulta vietiin mahdollisuus valittaa asiasta hovioikeuteen. Tein valituksen selvästä ja mielestäni erittäin törkeästä hallinnon tuplavirheestä eduskunnan oikeusasiamiehelle, johon lisäsin lisää (raskauttavia) todisteita hallinnon tekemästä rikoksesta kansalaista vastaan. Jälleen yllätyin, kun oikeusasiamies päätöksessään suoraan valitti, ettei sillä ole mitään valtaa käräjäoikeuden tuomareiden harkinnanvaraisia päätöksiä vastaan. Kyseisen oikeusasiamiehen päätöksen luettuani tulin siihen tulokseen, ettei oikeusasiamies ollut lainkaan lukenut mitään, mitä olin asiasta hallintoa valistanut, koska kyseiset todisteeni ovat kiistattoman selviä, miten Helsingin kaupunki oli tehnyt valheellisen ja täysin perusteettoman kanteen Kati Sinenmaata vastaan. Koska olin saanut erittäin tylyn päätöksen eduskunnan oikeusasiamieheltä, ja koska minulta oli oikeudettomasti viety asiassa kulkutie oikeuslaitoksen sisällä, niin jaksoin vielä puurtaa Suomen oikeuskanslerille muutaman kymmenen sivuisen selvityksen siitä mielivallasta, millä hallinto oli minua asiassa kohdellut. Enää en edes odottanut, että hallinto olisi korjannut virhettään, koska näkemykseni mukaan kyseessä ei ollut virhe, vaan hallinnon täysin yhteistuumin tehty harkittu rikos kansalainen Sinenmaan kyykyttämiseen.

Keväällä 2005 saamani oikeuskanslerin päätös asiassa ei siis ollut enää yllätys, koska olinhan jo siinä vaiheessa täysin varma, että hallinto on olemassa vain itseään varten, eikä se siten mitenkään pysty olemaan oikeudenmukainen kansalaisia kohtaan. Aloin kirjoittamaan tätäkin vain siksi, että tänä keväänä tulee kuluneeksi umpeen Euroopan oikeusasiamiehen antama kahden vuoden määräaika, jona aikana kansalaisen tulee esittää asiansa. En siis odota sitä, että valtiolliset järjestelmät pystyisivät mitenkään olemaan missään asiassa rehellisiä, eli älyllisiä, koska täysin selvästi julkishallinnossa kuka tahansa saa koska tahansa rustata mitä syytöksiä tahansa kansalaista vastaan käräjäoikeudelle ilman minkäänlaisia todisteita tai perusteluja, ja kaikki menee sellaisenaan läpi oikeudessa pelkkänä muodollisuutena, ja kaikki seuraavat hallinnon portaat julistavat päätöksissään, ettei heillä ole mitään valtuuksia muuttaa tuomareiden harkinnanvaraisia päätöksiä puoleen eikä toiseen.

Tämä on myöskin tiedoksianto siitä, miten Suomen salaiseen vallankäyttöön perustuva julkinen valta on täysin mielivaltaisesti käyttänyt valtiota kansalainen Sinenmaata vastaan saaden aikaan mm. sen, miten Sinenmaalla ei olisi halutessaankaan mitään mahdollisuuttakaan toimia valtion virallisen näkemyksen mukaisena kansalaisena, koska esimerkiksi hallinto vie ulosottoviranomaisen muodossa Sinenmaan kaikki mahdolliset tulot viimeistä penniä myöten. Todisteena vaikkapa ulosottomiehen kuitti suoritetusta ulosotosta, jossa minulle ei jätetty penniäkään perusturvaksi, Liite 29.

Mitkään todisteeni eivät kelvanneet oikeudelle, eikä oikeuden valvojille, niin vaikka liitänkin ne tähän mukaan, en todellakaan odota, että niillä olisi mitään merkitystä myöskään Euroopan tasolla. Hallinto on ainoastaan suurisuinen, mutta teot ovat ihmisille edelleen samaa, mitä historian kirjoissa kerrotaan hallinnon hirmutöistä. Historian kirjoituksetkaan eivät ole hallinnon ansiota, joten mitä ilmeisimmin hallinto kaikkinensa jättää tämänkin tapauksen historian kuriositeetiksi osallistumatta mitenkään tehtyjen vääryyksien oikaisemiseen, koska hallintoon pyrkivät vain sellaiset ihmiset, jotka pelkäävät hysteerisesti omaehtoista, eli älyllistä elämää.
Jos sivilisaation edistystä onkin tapahtunut, niin se ei ole hallinnon syytä, vaan sen ovat aikaan saaneet järkevät ihmiset, jotka ovat luoneet omalla työllään tieteellis-teknistä kehitystä maailmaan. Hallinto on aina vastustanut kaikkea kehitystä ja älyllisyyttä, joka huomattiin vaikka siitä, millä äänensävyllä muuan nenäkäs poliitikko aikoinaan julisti Faradaylle: ”Mitä hyötyä mukamas sähköstä ihmisille on?”

Kaikesta huolimatta katson oikeudekseni hallinnon vääryyden oikaisun lisäksi vaatia hallintoa maksamaan minulle vaatimieni korvausten lisäksi kaikki ne palkka-, palkkio-, päiväraha-, matkarahatulot, joita hallinto on maksanut kymmenille virkamiehilleen, jotta se sai Kati Sinenmaan syylliseksi asiassa, jota ei ole koskaan tapahtunut. Sillä kai jokainen ymmärtää, ettei hallinnon virkamiehet tehneet ilmaiseksi sitä mieletöntä työtä, jonka seurauksena hallinto julisti Kati Sinenmaan rikolliseksi ja varattomaksi tässä asiassa, vaan hallinto on tuhlannut mielettömiä summia maksaessaan virkamiehilleen mielettömyydestä, joten jotta oikeus tapahtuisi, niin siksi juuri hallinnon on maksettava nelinkertaisesti Kati Sinenmaalle sen, jonka se maksoi niille kymmenille virkamiehille, jotta hallinto sai heiltä ”virallisen” paperin, jonka mukaan hallinto oli asiassa täysin viaton vaatiessaan jo maksettuja vuokria toiseen kertaan maksuun.

Tarkkojen laskujeni mukaan hallinto on tähän mennessä tuhlannut viattomien veronmaksajien rahoja tähän mennessä jo noin satatuhatta euroa, joten jotta hallinnolla olisi edes periaatteessa mahdollisuus oppia oikeudenmukaisuutta, niin siksi myöskin hallinnolla ja sen virkamiehillä ja lainoppineilla tulee olla mahdollisuus loukata kantapäänsä joka kerta, kun hallinto toimii mielivaltaisesti. Jos nimittäin hallinto ei joudu tästä(kään) asiasta minkäänlaiseen konkreettiseen edesvastuuseen, niin se ei lainkaan kehitä hallintoa, vaan nimenomaan virkamiehet saisivat siitä sen käsityksen, että he saavat edelleenkin jatkaa mielettömyyksiä, ja korkeintaan he saavat siitä siirron johonkin eläkevirkaan, tai kultaisen kädenpuristuksen. Hallinto on kokemukseni mukaan kiinnostunut vain pompottamaan ihmisiä, ja jos kansalainen valittaa hallinnolle hallinnon sivistymättömästä käyttäytymisestä, niin hallinnolla on heittää peliin ns. laillisuuden valvojia, joiden korkein tehtävä ei olekaan valvoa hallinnon laillisuutta, vaan sitä, onko kansalainen toiminut lakien, asetusten ja aikataulujen mukaan. Hallinto vähät välittää kansalaisen perusteista asialleen, eikä mitkään kansalaisen esittämät todisteet heilauta hallintoa milliäkään hallinnon päätöksien vastaiseksi, koska hallinnolle vain muotoseikat ovat olennaisia.

Olisikin liikaa vaatia rikollista toimimaan itseään vastaan, koska lakikin sanoo, että rikollisella on oikeus kieltäytyä esittämästä itselleen raskauttavia todisteita, joten jotta hallinto voisi edelleenkin saattaa syyttömiä kansalaisia virkamiesten ahneuden maksajiksi, niin se todellakin edellyttää, että hallinnossa kuka tahansa saa syyttää ketä tahansa hallinnon leimaamaa kansalaista mistä tahansa, jotta hallitsijat voisivat kuvitella olevansa maailmanomistajia ja ihmisten herroja, eivät suinkaan ihmisiä.

Ihmisyydestä hallintoa ei voi syyttää. Sitä todistaa sekin, että hallitsijat uskovat, että heidän pitää kuulua rikkaisiin, jotta heillä olisi kykyä hoitaa kaikkien asioita. Jotta rikkaisiin itsensä samastanut lainoppinut, tai virkamies voisi uskoa olevansa uskottava, niin hän katsoo, että hänen on ehdoitta edistettävä pelkästään rikkaiden asiaa, koska jos tuomarit, poliitikot, lainvalvojat, virkamiehet ja muut eivät olisi oletusarvoisesti rikkaiden puolella, niin silloin rikkaudet eivät enää virtaisikaan köyhiltä rikkaille, joten silloin julkishallintoon ei enää pyrkisi kukaan, joka haluaa rikastua.
Älykkäässä, eli rehellisessä systeemissä hallintovirkoihin ei valita ketään, joka sinne pyrkii, vaan vain ne kelpuutetaan ihmisten hallitsijoiksi, jotka ovat ensin omalla elämällään osoittaneet hallitsevansa itseään. Pyrkyrit eivät koskaan pyri työhön rakkaudesta hyvyyttä ja edistystä kohtaan, vaan vain ahneudesta ja omanedun tavoittelun tähden, joten ainoa keino poistaa hallinnosta kaikenlainen vääryys on siinä, että hallintoon ei valita ketään joka jollakin tavoin vaatii itselleen hallitusvirkoja.

Hallinto puhuu mielellään markkinavoimista, miten niitä ei saa häiritä, mutta milloinkaan hallinto ei ole tehnyt tutkimusta siitä, kuka tai mikä on tuo kuuluisa markkinavoima. Toki, jokainen älykäs ihminen näkee sen, että hallinto itse toimii markkinavoimana vaatiessaan maasta, työstään ja teoistaan markkinahintaa –samaan aikaan kun hallinto pyrkii minimoimaan kustannuksensa vaatiessaan kaikkia muita elämään mahdollisimman kalliilla, mutta itse hallitusherrat vaativat itselleen jatkuvasti lisää ja lisää etuoikeuksia, kuoppakorotuksia, ilmaisia asuntoja, ilmaisia lounaita, turvatakuita, läppäreitä, poliisisaattueita,…

On huomioitava se seikka, että mitään tällaista ei olisi odotettavissa hallinnolta, joka ei kiellä hyvyyttä toiminnastaan. Nykyisellään kuitenkin kaikki maailman valtiot väittävät yhdestä suusta, ettei hallinto ole mikään hyväntekijä, joka on siis vain toinen tapa sanoa itseään pahantekijäksi. Koska siis hallinto itse todistaa olevansa ensisijaisesti pahantekijä kieltäessään valtiota toimimasta hyvyyden tähden, niin juuri siksi hallinto tarvitsee myöskin laillisuuden valvojia –joiden ensisijainen tehtävä ei olekaan hallinnon toimien laillisuuden valvonta, vaan siinä, että kansalainen on laittanut valituksensa oikeanvärisiin kirjeisiin.

Rehellinen kun olen, niin ymmärrän täysin, miten tämänkin ”valituksen” lukijoiden palkka riippuu täysin kelvottomasta hallinnosta. Jos hallinto toimisi oikein, niin se merkitsisi työttömyyttä miljoonille virkamiehille ja myös juuri Sinulle, tämän lukija. Mutta silloin se vapauttaisi Sinut toimimaan elämässä jollakin toisella alalla, missä saisit toteuttaa itseäsi korkeammalla tavalla kuin siinä, että tutkit tässä muiden toilailuja.

Miten vaikeaa se onkaan palkasta työtään tekeville tajuta elämän haasteita, koska palkkatyöläisten kaikki aika kuluu ainoastaan helpon elämän epätoivoiseen etsimiseen. Tähän kohtaan voin muistella sitä, mitä John F. Kennedy sanoi silloin, kun hän julisti USA:n menevän Kuuhun ennen vuosikymmenen päättymistäi. Hän sanoi, että he eivät me sinne siksi, että se olisi helppoa, vaan nimenomaan siksi, että se on erittäin suuri haaste kaikille amerikkalaisille. On siis ainakin yksi hallitsija, joka ymmärsi jotakin elämästä, miten elämä on elämisen arvoista vain silloin, kun siinä on haasteita. Ehkäpä juuri siksi hänet poistettiinkin hallitsijoiden joukosta, koska se ei ole sopivaa hallitsijan arvolle, että hallitsijan tai kenen tahansa virkamiehen pitäisi saada työssään ja elämässään kokea haasteellisuutta.

Kaikki rikkaat haluavat elämän olevan mahdollisimman helppoa, missä heidän ei edes tarvitse pohtia syntyjä syviä, ja kaikki perimmäisetkin jutut rikkaat laittavat tuosta noin vain sattuman syyksi. Kaikensorttinen älyllinen ponnistelu on salaisuuksia rakastavalle julkishallinnolle äärettömän vierasta ja vastenmielistä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa ne lukuisat virkamiehet, jotka onnistuivat tekemään Kati Sinenmaasta rikollisen tekoon, jota ei koskaan tapahtunut. Jos edes yksi heistä olisi avannut häntä koskevan sivun kaupungin tietokoneelta, niin siitä olisi välittömästi näkynyt, että vuokrat on maksettu, eikä siitä sen enempää, - mutta se olisi ollut liian suuri haaste avata tiedon arkisto.

Hallinnon oli ja on pakonomaisesti toimittava vääryyden aikaansaamiseksi, jotta laillisuuden vartijoille riittäisi työtä, jotta hallinto voisi edelleenkin markkinavoimien opin mukaan paisuttaa itseään, eli jotta rahavirrat köyhiltä rikkaille eivät vaan ehtyisi, vaan ne virtaisivat vuolaina herrojen taskuihin kaikissa olosuhteissa. Hallintoon ei koskaan hakeudu älykkäitä ihmisiä, joille rehellisyys on luonnollista, vaan sinne voivat nykyisten pelisääntöjen mukaan pyrkiä vain sellaiset, jotka eivät usko ihmisten hyvyyteen, koska he itse kieltäytyvät toteuttamasta hyvyyttä työssään ja elämässään.

Hallitusherrojen ja kaikkien rikkaiden opin mukaan ihmiset eivät ole luonnostaan hyviä, joten herrat käyttävät tuota ihan omaa periaatettaan perustelunaan sille, että ihmiset tarvitsevat kipeästi herrojen aivoituksia. Sillä rikkaiden mukaan köyhien aivoilla ei yksinkertaisesti voida elää, ja siksi herrojen oppien mukaan itse Herra loi rikkaat köyhille aivoiksi, ja Herra antoi köyhien lihakset rikkaiden hyötykäyttöön, jotta rikkaiden ei itse tarvitse sormeaankaan liikauttaa elonsa eteen.

Luonnosta me kuitenkin näemme, miten kaikilla eläimillä on jo geneettinenkin kyky rakentaa oma pesänsä, joten luonnollisen, eli älykkään näkemyksen mukaan luonto ei ole voinut jättää köyhiä herrojen huostaan, vaan jokainen ihminen on saanut luonnolta lahjaksi ainakin yhden leiviskän, jolla varmasti ihminen kuin ihminen tulee toimeen. Kuitenkin, paha se on silloin tulla omillaan toimeen, kun herrat käyttävät valtiota köyhiä vastaan, jotta köyhien leiviskän nähtäisiin olevan riittämätön elämistä varten. Todellisuudessa köyhät eivät suinkaan ole herrojen loisina, vaan nimenomaan rikkaat ovat äärimmäisen suuri rasitus kaikille köyhille, jotka mielellään tekisivät elämässä jotakin kaunista ja hyvää sen sijaan, että he nykyisen valtio-opin puitteissa joutuvat elämään tämän ainutkertaisen elämänsä herrojen elättäjinä.
Huomataan triviaalisti se totuus, että jos köyhilläkin olisi herrojen aivot, niin silloin kukaan ei voisi elättää rikkaita. Rikkaita on olemassa vain sellaisessa maailmassa, missä rikkaiksi kutsutaan järjen köyhiä, ihmisiä, jotka systemaattisesti kieltäytyvät elämästä haasteellista elämää. Miten rikkaat voisivatkaan olla aidosti rikkaita, koska he ovat jatkuvassa ja kroonisessa rahapulassa, ja aikakin on heille kirjaimellisesti kortilla. En vaan itse kehtaisi vaatia itseäni kuuluvaksi rikkaiden joukkoon ehkä taatusti kutsuisi itseäni rikkaaksi, jos en voisi tehdä kaikista yhtä rikkaita.
Tosin on heti huomautettava se, että jos minulla olisi se asenne, jota rikkailla on, niin silloin olisin täysin kykenemätön ajattelemaan tällaisia korkeita ja viisaita ajatuksia. Rikkaana rikkaiden joukossa en voisi edes kuvitella eläväni jossakin itse tekemässä kivilinnassa, jossa nyt saan elää onnellisena ja vailla rahahuolia. Rikkaiden joukossa istuvien on täysin mahdotonta ajatella hyviä ajatuksia, koska rikkaiden kaikki ajatukset kohdistuvat rahan himoitsemiseen, koska rikkaat itse asiassa ovat sokeita, joita sokeat johdattavat, joka näkyy siitä, miten rikkaat putoavat joka askeleellaan palkkakuoppaan. Rikkaiden palkkakuopasta kuuluu ainainen valitus, miten rahat eivät riitä –paitsi silloin, kun herrojen pitää ostaa ylellisyystavaroita, jotta muut näkisivät, että he kuuluvat rikkaisiin, ja ovat siten etuoikeutettuja tavoittelemaan ensimmäisiä sijoja.

Herrojen sokeus elämä kohtaan on täydellistä. Heidän on täysin mahdotonta käsittää, että juuri heidän täysin yletön elämä on yksinomainen syypää kaikkeen siihen köyhyyteen, jota herrat kammoksuvat. Herrat voivat aina luottaa siihen, että hinnat nousevat, eli rahan arvo jatkuvasti alentuu, kun vain herroille virtaa köyhin lihastyötä, ja kun vain rikkaat vollottavat, miten arkipäivän tuotteet ovat niin kalliita. Status-symboleita kumartavat herrat eivät totisesti ole oikeita ihmisiä ihmisten herroiksi, koska herruus on todellista vain silloin, kun ihminen pystyy elämään ja elää vaatimatonta, eli viisasta elämää.
Yksikään rikas ei pysty elämään vaatimatonta elämää, koska siihen pystyy vain semmoiset, jotka eivät joka käänteessä vaadi rahaa –edes yhteiskunnallisesta työstään, ja eritoten siitä. Viisas ja älykäs ihminen ei tarvitse työstään rahaa, koska hän ymmärtää kokemuksestaan, miten häneltäkään ei vaadita maksua elämästä, kun hän itse ei vaadi muita maksumieheksi siitä, että hän toteuttaa itseään. Viisaan ihmisen ei tarvitse etsiä elämäänsä mitään jännityksiä, eikä älykkään tarvitse osoittaa rohkeuttaan kellekään, koska rehellisen ihmisen elämä itsessään on hänelle itselleen äärimmäisen mielenkiintoista ja antoisaa.
Rikkaiden ja rikkaaksi haluavien ajatuksena taasen on, että tavallinen elämä on aivan kertakaikkisen tylsää, että vain rahan ansaitsemisessa on ihmiselon koko tarkoitus, eikä rahan ulkopuolella ole mitään elämisen arvoista. Ja kaiken tuollaisen elämälle vieraan ajattelun seurauksena rikkaat ovat siinä asemassa, että he eivät kerta kaikkiaan voi olla tekemättä vääryyttä ihmisille, koska jo rikkaana olo on rikos ihmisyyttä vastaan. Mitä rikkaammaksi ihminen haluaa sitä suurempi on hänen rikoksensa luontoa, elämää ja ihmistä vastaan. Rikkaiden yhteismitattomuus elämää kohtaan tulee ilmi viimeistään silloin, kun rikasta on kohdannut hänen siihenastista elämää suurempi katastrofi, jolloin kuullaan usein rikkaan julistavan, että nyt hän jättää politiikan, sillä elämässä on tärkeämpiäkin asioita.

”Sallikaa parantuneiden hallita", julisti muuan nuorukainen jo parituhatta vuotta sitten. Se sana ei ole mennyt perille, vaan edelleenkin rikkaat kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä näkevin silmin ole näkevinään. Mikä siunaus se olisikaan hallituksille, jos edes yksi katastrofin kautta rahanhimostaan parantunut poliitikko ei julistaisikaan, että elämässä on tärkeämpääkin kuin politiikka, vaan ottaisi lusikan kauniiseen käteen, ja alkaisi tekemään poliittista työtään ihan vaan hyvyyttään, vaatimatta siitä mitään rahallista korvausta –koska poliitikoille ja herroille kaikkihan on jo ilmaista.
Ei kaikki ihmiset ole rahariippuvaisia, mutta heitä ei myöskään huolita hallintoon, koska hallinto on rikkaiden yksityinen rahantekokone, jonka viritinosana toimii poliitikoiden lainsäädäntä. Siitä johtuu, että monet virkamiehet pyrkiessään poliitikoksi poliitikon paikalla vähät välittävät ihmistä, joille elämä on rahaa tärkeämpi.

Tiedän erittäin hyvin, että hallinnolla kerättynä on myös minustakin tietoa, joka salaisen tiedon olemuksen mukaan on lopullinen totuus ihmisestä, koska jos salainen tieto ei olisi korkeampaa tietoa kuin julkinen tieto, niin silloinhan olisi mieletöntä koko ajan kerätä ihmisistä salaista tietoa. Julkinen valta on salaisen vallan kulissi. Julkinen valta ei ole todellista valtaa, koska kaikki päätökset perustuvat salaisiin asiakirjoihin ja rikkaiden salaseurailuun. Sitä hallinto ei kuitenkaan ihmisestä tiedä, että mitä ihminen on olemukseltaan. Koska jos hallinto tietäisi sen, mikä tieteelle on mysteeri, niin varmasti tiedemiehet olisivat jo lähettäneet lähetystön kysymään asiaa poliitikoilta, että mitä ihminen on. Tuntematon olemuksena on kaikille rikkaille tuiki tuntematon asia.

Politiikka on sama asia kuin uskontokin. Kuten uskonnoissa uskovaiset luulevat tietävänsä, mitä ihminen on, niin samoin myöskin poliitikot ovat täysin varmoja siitä, kuka on köyhä, kuka on rikas, kuka on mitäkin, koska jos poliitikot eivät olisi varmoja vaikka siitä, onko ihminen köyhä, niin he eivät taatusti uskaltaisi kajota siihen ihmiseen, koska silloin se köyhäksi kutsuttu ihminen voisi paljastua korvaamattoman arvokkaaksi koko ihmiskunnalle. Köyhyys on politikoiden helvetti, jota he kammoksuvat hysteerisesti samalla, kun he itse pitävät sitä yllä. Poliitikot eivät koskaan kohtele ihmisiä arvokkaina, koska vaativathan poliitikot kautta linjan koko ajan maailmaan lisää ja lisää halpatyövoimaakin, joka jo sinänsä on rikos ihmisyyttä vastaan. Ihmisen kutsuminen halpatyövoimaksi on kiistattomasti ihmisen alentamista tuotantoeläimeksi, ja siten se todistaa sellaisen politiikan olevan arvotonta ja vihamielinen ihmistä kohtaan.

Olenko kenties minä hallinnolle, oikeudelle ja oikeudenvalvojille pelkkää halpatyövoimaa, jonka työmäärää kärsimyksiä ei tässä tarvitse mitata sillä mitalla, jolla oikeudenmukaisuuden valvojat mittaavat itselleen? Se, ettei minulla ole mitään tutkintoa, jolla osoittaisin olevani sopiva esimerkiksi asianajajana tai tuomarina ei ole osoitus mistään pätemättömyydestä, varsinkin, kun tätä verrataan kaikkiin niihin virkamiehiin, jotka ovat kovapalkkaisina siunanneet tämänkin kyseisen hallinnon törkeyden.
Itse en olisi pystynyt edes ilmaiseksi tekemään syyttömästä syyllistä, kuten hallinto on minun tapauksessa onnistunut tekemään, mutta kuten yllä olevasta käy ilmi, niin se johtuukin varmaan siitä, että virkamiehet ovat saaneet palkkaa ansiottomasti. Täältä katsoen kaikki ne virkamiehet ovat pätemättömiä toimimaan ihmisten johtajina, jotka vaativat siitä palkkaa. Sillä palkan vaatiminen työstä, joka kuuluisi kutsumukseen, ei ole viisaan ihmisen merkki.

Vaativathan kovapalkkaiset poliitikot sairaanhoitajiakin tekemään työtään kutsumuksesta, ja poliitikot vaikeroivat kovasti, jos sairaanhoitajille pitäisi antaa palkankorotus, koska perinteellisen rikasajattelun mukaan sairaiden hoitaminen on kutsumustyötä, josta ei kuulu maksaa mitään. Kysymys kuuluu, että miten kummassa poliitikot ja virkamiehet voivat olla päteviä, jos heillä ei ole kutsumusta työhönsä. Onhan täysin hullua maksaa palkkaa sellaiselle, joka tekee työtään rahasta, eikä siksi, että hän pitäisi siitä.

Jos taasen poliitikolla on kutsumus olla poliitikko, niin silloinkin olisi täyttä hulluutta maksaa poliitikolle mitään palkkaa, koska hän tekisi työtään muutenkin. Kummassakin tapauksessa me havaitaan triviaalisti, että työn tekeminen palkasta on äärimmäisen sairasta, joka saa aikaan sellaisen yhteiskunnan, missä miljoonien ihmisten pitää tehdä koko elämänsä työtä pelkän rahan tähden, eikä monikaan rikas pääse koko elämässään nauttimaan mistään reaalisesta. Rahatalouden ylläpito kuluttaa ihmiskunnan voimavaroja enemmän kuin se tuottaa, joka huomataan siitä, että rahan arvo vain alenee koko ajan.

Jos rahatalous olisi tuottavaa, niin silloin rahan arvon pitäisi koko ajan nousta, joka käytännössä merkitsisi sitä, että ihmisten ei tarvitsisi tehdä koko ajan yhä hullummin yhä hullumpia töitä, koska he saisivat rahalleen arvoa arvon päälle. Sillä jos vain kaikki ne ihmiset, jotka nyt siirtelevät, tekevät ja pesevät rahaa, tekisivät sen sijaan oikeita töitä, niin ensinnäkin me emme tarvitsisi lisää ihmisiä maailmaan ja toiseksi meidän jokaisen ei tarvitsisi tehdä päivittäin kuin pari tuntia yleishyödyllisiä töitä, kun kaikilla olisi kaikkea yllin kyllin. Kun meillä olisi rahatalouden sijasta hyvyystalous, niin silloin kukaan ei voisi ruveta rosvoksikaan, koska ei olisi mitään rosvottavaa, eikä kukaan voisi vaatia itselleen rikkauksia, koska ei olisi irtonaista pääomaa, joka voisi kerääntyä johonkin. Samoin poliiseja ei tarvittaisi –eikä tarvittaisi myöskään laillisuuden valvojia, koska silloin virkamiehet eivät voisi tehdä virkavirheitäkään.

Se on siis rahatalous, joka mahdollistaa ihmisen pahuuden. Ja rahatalous on mahdollista siksi, että hallinto kieltäytyy työllistämästä terveitä, eli heitä, jotka eivät sairasta rahanhimoa. Rahanhimoa ei taasen ole voitu määrittää hoitoa vaativaksi sairaudeksi, koska papit, tuomarit, psykologit, psykiatrit ja lääkärit potevat yhtä lailla rahanhimoa. Tuomarit ovat muuten jäävejä vaatimaan itselleen lisää palkkaa, koska tuomareilla ei ole mitään järkevää perustetta, jolla he perustelisivat palkan. Tähän asti tuomarit ja asianajajat ovat perustelleet kovat palkkansa ja palkkionsa sillä, että heidän koulutus maksaa maltaita. Ja tuomarien koulutus maksaa maltaita, koska tuomarit vaativat maltaita luentomonisteistaan – Jos vain valmistuneet lainoppineet eivät vaatisi luentomonisteistaan rahaa, niin silloin lainoppilaiden opiskelu olisi ilmaista, jolloin lainoppineet olisivat samalla oppineet elämään vaatimatonta elämää, jolloin heidän tuomionsa olisivat oikeudenmukaisia, koska silloin ne eivät riippuisi palkan suuruudesta.

Nykyään kuulee tuomarien ja poliitikoiden julistavan, että jos halutaan laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutuvan, niin heille pitää maksaa lisää liksaa. Perustelu on käsittämättömän typerä, koska osoittaahan se selvästi sen, että lainoppineiden tuomiot ovat rahasta riippuvaisia eikä oikeamielisyydestä, joka samalla halveksii tavallista kansaa, koska jos oikeudenmukaisuus olisi rahasta kiinni, niin silloin hallinnon pitäisi maksaa kaikille niin paljon, että heidän oikeustajunsa olisi tuomarin oikeustakun tasolla.

Tuomareiden oikeamielisyys on sitä suurempi mitä suurempi on heidän palkkansa, eikä varmasti yksikään leipätuomari pysty uskomaan sitä, että ihmisillä on synnynnäinen kyky oikeudenmukaisuuteen, koska he uskovat, että heidän oma oikeustajunsa riippuu palkasta. Me olemme kaikki kuulleet tuomareiden valittavan palkkansa pienuutta, mutta harvat ovat kiinnittäneet siihen huomiota, koska valittaminen on nykyään niin muodikasta, koska kukaan ei halua elää haasteellista elämää, sillä haasteellinen elämä vaatii suuremoista älyllistä ponnistelua, joka lisäisi ihmisen kykyä älykkääseen elämään. Mutta rikkaat eivät pelkää mitään niin paljon kuin sitä, että heidän pitäisi älytä elämä ilmaiseksi.

Kysymys voisi kuulua, että saivatko minut tuominneet tuomarit liian pientä palkkaa, kun onnistuivat olemaan välittämättä mitään minun esittämistäni kiistattomista todisteista siitä, miten Helsingin kaupungin vaade oli täysin perusteeton, ja siten myös täysin vailla minkäänlaista laillisuutta. Jos todella Euroopan oikeusasiamies päätyisi tässä asiassa ensimmäisenä virkamiehenä näkemään esittämäni todisteet, niin jos hän vaatisi selvityksen Helsingin käräjäoikeudelta, miten kummassa oikeuslaitos on voinut toimia asiassa täysin laittomasti, niin olisiko tuomarin palkan pienuus asiassa lieventäjä tekijä?

Olen täysin varma, että julkinen valta virkamiehineen näkee minut niin matala-palkkaisena, että heidän mukaansa minä olen aina syyllinen kaikkeen, mistä he ikinä keksivätkään syyttää minua. Jos siis Euroopan oikeusasiamies näkisi tämän asian esittämieni todisteiden mukaan, niin voisiko se käydä päinsä, että parannettaisiin julkisen vallan näkökykyä vaatimalla heiltä täyttä korvausta Kati Sinenmaalle hänen tekemästään työstä. Koska jos käy niin, että hallinto ei joudu mitenkään vastuuseen rikoksistaan kansalaisia vastaan, niin silloin hallinto tulee olemaan edelleen sokea heitä kohtaan, jotka hallinnon mielestä eivät kuulu rikkaisiin, koska hallinnon mielestä hallinnon kuuluu kuulua rikkaisiin, koska muutoin rikkaat eivät voisi rikastua, jos hallinto tekisi työtään pelkästä kutsumuksestaan, eli omasta halustaan.

Helsingissä, 8. helmikuuta 2007,

_________________________
Kati Sinenmaa