ASVALTTIPOLKU

Eräs ihminen katseli kartanoa, renkiä - kenkiäänkin; ne olivat todella hieman pölyiset; ehkäpä hänen naamansakin taisi olla aika pölyinen, kun se niin heti tuli aiheeksi keskusteluun. Minä tässä etsin yösijaa, levätäkseni ja huomenna matkaa jatkaakseni tuota polkua pitkin, jota tulinkin, sanoi eräs ihminen.

Renki sitä kysymään: Et kait vaan tarkoita, että tulit tuota polkua, jota kukaan ei ole enää käyttänyt aikoihin, ja viittasi tiheikköön: Tuoltako tulit, hän vielä varmisti? No, ei kumma, että tarvitset yösijaa; huomenna osoitan sinulle tuon uuden asvaltilla päällystetyn 9-kaistaisen valtatien, joka rakennettiin juuri sen takia, ettei kenkään enää kulkisi tuota vaivalloista polkua pitkin, josta sinä nyt sanot tulleesi. Huomaat varmaan sen miellyttäväksi kulkea ja et rasitu etkä likastu enää, kun noiden metsien suojissa kuljeskelit; ties mitä tauteja sieltä tuotkaan meille. Saatkin luvan nukkua tuolla kaukana näkyvässä ladossa, jotta et tartuta meihin niitä metsistä kantamiasi pöpöjä. Aioimme juuri polttaakin sen ladon huomenissa, joten kaikki, mitä toitkin metsistäsi, palaa hienosti ladon mukana, ja me saamme olla jälleen puhtaita kaikkinaisesta liasta.

Eräs ihminen oli niin väsynyt, että hänelle se sopi hienosti nukkua yö vaikka jossakin ladossa. Hän lähti astelemaan ladolla, sillä ilta oli jo pitkällä ja pimeys peitti maata. Leviteltyään hieman heiniä ja asetettuaan huopansa niille, hän nukahti onnellisena, kun jälleen yksi hieno päivä oli takana tapahtumineen; huominenkin toisi omat tapahtumansa ja oman onnensa, hän päätti rukouksensa, ja nukkui.

Renki pääsi vihdoin juotokselle myös. Naama punaisena, ilmeisesti juoksunsa vuoksi, hän huusi eräälle ihmiselle: Kuka antoi sinulle luvan käyttää tätä vesiallasta oman naamasi pesemiseen. Katso nyt, joudumme senkin polttamaan tuon ladon mukana, jottei vaan sinusta, metsäläisestä, tarttuisi mitään likaa kalliisiin hevosiimme. Eräs ihminen siinä mietti, mitä vastaisi. Hän tokaisi: No, voithan sinäkin vielä sitä ennen vilvoittaa hieman kasvojasi siinä ennenkuin neuvot minulle sen teidän hienon ja uuden tien, jota kulkea.

Täh? Renki kysyi. Etkö sinä tajunnut, että olet sotkenut meidän hienon päiväsuunnitelmamme kokonaan. Ei meillä ole varaa poltella joka kerta juotoksia, kun tänne poikkeaa joku metsän kulkija. Tässä ei enää jouda mitään teitä sulle neuvomaan, kun tuli kiire polttaa latoja ja juotoksia. Lähde vaan omia teitäsi. Tuskin sinusta tulee koskaan kunnon teiden kulkijaa, kun noin saastaisena kaikesta metsästä kuljet. Ja se tie on tehty pelkästään kunnon tieteilijöitä varten sitä paitsi; tämä kartano on valloitettu satoja vuosia sitten juuri sinunlaisilta metsäläisiltä. Nyt täällä asuu hienoa ja siistiä väkeä, joka on rakentanut ihan itse sen tien, jotta ei tarvitse enää ryvettyen kulkea tuota vaivalloista polkua pitkin.

Eräs ihminen sitä kysymään, että mihin tuo polku sitten vie? Mitä on sen polun päässä, kun sen tilalle piti rakentaa noin mahdottoman leveä asvaltoitu valtatie?

Renki, nyt jo hieman vaalenneena, tokaisi siihen: Se polku johtaa Materiamaahan. Sen polun päässä on niin mahdottoman suuri kivi, jota kaikki haluvat mennä katsomaan; kerrotaan, että se ihminen, joka sen kiven jaksaa nostaa, muuttuisi jumalaksi. Tähän saakka kuitenkaan kukaan ei ole vielä jaksanut sitä kiveä nostaa, ei edes liikauttaa. Mutta kun sitä polkua oli niin vaivalloista kulkea, ja siellä oli kaikenlaisia puitakin, joista varisi niskaan ilkeästi neulasiakin, niin jo aikoja sitten päätimme, että koska kerran sen polun päästä kuitenkin löytyisi se mahdottoman suuri kivi, niin rakennetaan heti suoraan asvaltoitu valtatie sen luokse, niin kaikki halukkaat pääsevät helpolla sinne kulkemaan ja koettamaan sen kiven liikauttamista.

Eräs ihminen näytti hieman poissaolevalta. Ehkäpä hän ei vielä ymmärtänyt, mitä sanoin, ajatteli renki. Eräs ihminen sitten lausui: Tarkoitatko, ettei oikeastaan kukaan teistä koskaan kulkenut tuota polkua päähän saakka? Renki ilostui kovin, kun tuo matkalainen näytti sittenkin tajuavan jotain. Hänen päänsä taipui hieman enemmän takakenoon, kun hän lausui: Kyllä, sitä juuri tarkoitan. Kaikille meille oli selvää, mitä sen polun päässä on, joten rakensimme kartanon rahakkaan isännän varoilla tuon hienon valtatien. Ja osoitti kädellään kartanon pihasta lähtevää hienoa tietä. Ja jos haluat, niin ehkäpä saatkin kulkea sitä tietä, kun nyt ehdit pestä ainakin naamastasi nuo metsän pölyt pois, lausui suopeana renki.

Jos haluat, ajatteli eräs ihminen. No, mitäpä tuosta. Alkakoon tämä päivä vaikka sen haluamisella. Hän sitä ilmoittamaan rengille: Kyllä se sopii. Saisiko sitä vielä tavata kartanon varakkaan isännän, sanoakseni hänelle terveisiä ennen lähtöäni. Ei tarvitse, tokaisi siihen renki. Minä kyllä kerron hänelle kaiken, mitä täällä tapahtuu, ja ilmoitan myös, että olet lähtenyt myös tietä pitkin tutkimaan sitä suurta kiveä; ehkäpä sinä saatat jopa liikuttaa sitä. Ehkäpä, mietti eräs ihminen, ja alkoi asetella jalkojaan lähtöään varten.

Muuten, yritti renki nyt vielä jatkaa keskustelua, kun huomasikin erään metsäläisen olevankin hieman kiinnostunut tuosta heidän hienosta tiestään; siellä tiellä täytyy sitten kulkea vain keskikaistaa, eikä siltä tieltä vaan saa vahingossakaan poiketa metsän puolelle; näkyköön siellä metsässä mitä tahansa. Tämä on ehdoton vaatimus kaikille niille, jotka hyväksytään sen tien kulkijaksi. Oletko ymmärtänyt visusti, mitä nyt sanoin, yritti renki selvittää, saiko hän sanansa menemään perille.

Jälleen eräs ihminen näytti rengin mielestä jotenkin poissaolevalta. Metsäläinen kuitenkin tokaisi ymmärtäneensä, joten renki nyt hieman huolestuneen näköisenä vielä jatkoi: Muista sitten pysyä sen valtatien keskiviivalla koko matkan ajan, jottet enää saisi havunneulasia tukkaasi. Ja muista myös, että sen tien ylittää eräs polku tuolla vähän matkan päässä. Et voi olla huomamatta sitä, sillä valtatien molemmin puolin on kyltit, jotka kertovat siitä. Joo, vastasi hieman hajamielisen näköinen metsäläinen, mitäs niissä kylteissä sitten lukee, jotta tietäisin, mitä polkua tarkoitat.

Huuhaamaa. Niissä molemmissa kylteissä lukee Huuhaamaa. Kerrotaan, että silloin aikoja sitten, kun sitä tietä rakennettiin, rakentajat joutuivat rakentamaan tien pohjan erään polun yli. Tieinsinöörit kertoivat, että se polku on Huuhaamaan polku, joten kilvet ovat olleet siitä saakka siellä varoittamassa kaikkia tiellä liikkujia, jotteivat vaan katsoisikaan metsään päin sillä polun kohdalla, vaan kulkisivat kiiruusti sen paikan ohi, selitti renki kovin puheliaana.

Vai niin, huokaisi siihen eräs ihminen. Ilmeisesti nuo tieinsinöörit eivät itse kuitenkaan kulkeneet sitä polkua kovinkaan pitkälle. Eivät todellakaan, renki sanoi ja jatkoi; ei ollut mitään tarvetta lähteä sinne metsään likaamaan ja rasittamaan itseään sellaisella itsestäänselvyydellä. Kaikki me hyväksyimme oitis, että se polku ei voi olla mikään muu kuin Huuhaamaan polku. Katsos, kun kukaan sitä polkua kulkenut ei ole koskaan tullut takaisin kertomaan, mitä sen polun päässä on, joten sehän on selvää, että se polku ei johda minnekään muualle paitsi huuhaaseen.

Muuten, avasi suunsa eräs ihminen, mihinpä sitten tuo polku tuolla johtaa, tuo noin, jota tänne eilen tulin, kysyi hän sitten. Ei se minnekään johda, se tulee tuolta noin, mistä me kaikki tulemme, tuolta talosta, jossa me kaikki synnymme. Nykyään kuitenkin sieltäkin on rakennettu hieno tie tänne kartanoon, joten hieman ihmettelen, miksi sinun välttämättä piti tulla tuota vanhaa ja rasittavaa polkua tänne kartanolle ja liata itsesi noin pahoin, selitti jälleen renki, ihmetellen tuon metsäläisen yksinkertaisuutta.

No hieno juttu, kun kerroit sen. Vast'edes tiedän asiat paremmin. Nyt kuitenkin lähden puhtaana kävelemään tuota hienoa asvalttitietä pitkin sinne kivellä, ja tutkin sitä aikani kuluksi, valisti eräs ihminen renkiä vielä lopuksi, ja asetti toisen jalkansa toisen edelle.

Ja niin eräs ihminen oli jo puolilta päivin hyvän matkan kulkeneena sen odottamansa kohdan kohdalla; niiden viittojen kohdalla. Tietämätön kun oli, niin hän pysähtyi ja alkoi pohtimaan, mitähän se tieinsinööri oli aikoja sitten juuri siinä kohdassa miettinyt, kun oli päätynyt niin itsestään selvään ratkaisuun. Ehkäpä olisi parasta käydä tuota toista polun osaa hieman matkaa, josko se Huuhaamaa ehkä häämöttäisi sieltä, mietti eräs ihminen, ja asetti jalkansa polkua kohden. Pian eräs ihminen huomasi jälleen olevansa metsäläinen; miten tässä nyt jälleen näin kävi, huokasi hän tapahtunutta ihmetellen. On kai parasta vain nyt jatkaa tätä polkua, ja katsoa, minkälainen se Huuhaamaa oikein onkaan, kun oli niin suuret kyltitkin sitä varten laitettuna, jatkoi eräs ihminen, nyt jo tottunut metsäläinen.

Päivä joutui, ja metsäläinen tallasi polkua, ja neulaset varsivat iloisesti hänen niskaansa pitkin housunkauluksen alle, sieltä ilkamoiden kuin matkalaista härnäten. Mutta matkalainen oli jo karaistunut joten hän jatkoi sinnikkäästi matkaansa, ja päivä joutui joutumistaan. Pian olikin jo ilta ja pimeys alkoi laskeutua, kun matkalainen näki metsän puiden takana jonkun rakennuksen. Iloisena hän asteli puiden takaa katsomaan, josko se Huuhaamaa jo nyt oli tullut hänen eteensä. Hämmästyneenä hän huomasi kuitenkin jälleen olevansa tutun kartanon pihassa. Ja sieltä jo juoksikin tuttu renki naama punaisena. Metsäläinen jäi jälleen ihastelemaan rengin jalkojen sulavaa liikettä.

Sinä taas, huudahti hengästynyt renki.Ehkäpä hän ei ole pitänyt kunnostaan huolta, ajatteli metsäläiseksi taantunut eräs ihminen, kun noin punastuu jo pienenkin juoksun jälkeen. Mistäs kumman turusta sinä tänne nyt tulit, huudahti renki, vedettyään sitä ennen syvään ilmaa keuhkoihinsa. Tulin sitä Huuhaamaan polkua pitkin tänne, teidän viitoittamaanne polkua minä tänne kuleskin. Ja nyt on jo myöhä. Ja latokin näyttää olevan poltettuna jo, ja juottokaukalokin. Täytyy kai puhdistaa neulaset housuista tähän näin, kun ne niin kutittavatkin. Nyt kai pääsen kartanon rahakkaan isännän puheille, josko hän antaisi yösijan minulle yötä varten, kunnolla levätäkseni huomista matkantekoa varten, matkasta väsynyt matkalainen selosteli rennosti rengille.

Ja et, et sitten varmana pääse koskaan isäntäni puheille. Sinne ei tuollaisia metsäläisiä kutsuta koskaan, eikä heitä myöskään päästetä taloon sisälle. Nyt saat kyllä luvan lähteä takaisin metsään, mistä tulitkin, kun et älynnyt pysytellä sen hienon tiemme keskiviivalla; nythän olisit jo tähän mennessä kerennyt sen kivenkin luokse siellä yösi viettääksesi, lopetti nyt jo vaalennut renki saarnansa. Lähde pois tämän kartanon pihasta tätä paikkaa enempää saastuttamasta, hän vielä lisäsi.

Päästyään viitan luokse, hän käänsi sitä yhdeksänkymmentä astetta. Nyt viitta osoitti asvaltoidun polun suuntaan; sinne, missä makasi edelleen se mahdottoman suuri kivi, jota ei vielä kukaan ollut pystynyt edes liikauttamaankaan. Jälleen metsäläisen silmiin tuli poissaoleva ilme. Hetken hän vielä seisoi siinä hienon asvaltin vierellä ja pohti pohtimisiaan. Mitä hän pohti, sitä ei metsä ainakaan paljasta. Ehkäpä joku nyt kuitenkin poikkeaa siltä kohtaa metsään ja seuraa nyt jo hyvin metsän tuntevaa metsäläistä. Ja siellä jossain sen kiemurtelevan polun lopullisuudessa joku voi hänet tavoittaa. Sen yksinäisen pohtijan, joka näin yllättäen tuli esille metsästä ja sinne jälleen painui, kun aurinko nousi.

Alkuun