Hahmolla täytyy tietysti liittymisen yhteydessä olla tiedot, täältä voit lukea, mitä kaikkea sinun täytyy niihin kirjoittaa.

Kuva: Hahmollasi täytyy olla kuva, niin ihmismuodosta kuin hevosmuodostakin. Ihmismuodon kuva saa olla esimerkiksi joku näyttelijä, huolehditte itse copyrighteista. Yhtä lailla se voi olla itse piirretty. Animekuvia ei hyväksytä, elleivät ne ole itse piirrettyjä. Hevosmuodosta kuvan tulee olla piirretty, kuvamanipulaatioita tai suoraan kopioituja kuvia ei katsella kauhean hyvällä. Mikäli et osaa piirtää, Apua-osiossa on kuvapohjia ihan sitä varten. Riittää, että kuvasta käy ilmi erikoistuntomerkit ja väri, loput voi selittää ulkonäkökuvauksessa.

Nimi: Hahmollasi täytyy tietysti olla nimi. Nimen ei tarvitse olla ihmistyylinen, tyyliin Pekka Kuusinen, vaan se voi olla mikä tahansa. Suositaan tässä asiassa fantasiatyylisiä nimiä, se ei kuulosta kauhean mielenkiintoa herättävältä, jos hahmo esittäytyy Pekaksi tai Maijaksi.

Ihmisaikainen nimi: Jos ja kun hahmosi käyttää fantasiatyylistä nimeä, on kuitenkin hyvä kertoa sen entinen nimi. Menneisyydessä voi kertoa perusteen nimen vaihtamiselle, miksei tässäkin kohdassa. Jos hahmosi on ollut hevonen aina, ja saa vasta Serendipityyn tullessan ihmismuodon, on tämä kohta luonnollisesti tarpeeton.

Sukupuoli: Onko hahmosi mies vai nainen, ori vai tamma?

Ikä: Onko hahmosi vanha vai nuori? Ikä ilmoitetaan ihmisten iässä, se voi olla melko suurpiirteinenkin.

Erityisuntomerkit: Onko hahmollasi jotakin erikoista ulkonäössään, jotakin, josta sen tunnistaa juuri siksi itsekseen? Tähän kohtaan tulee kirjoittaa sekä ihmismuodon että hevosmuodon tuntomerkit, vain pääpiirteittäin.

Pituus / säkäkorkeus: Onko hahmosi pitkä vai pätkä? Suurpiirteinen pituus riittää, jos ei tarkemmin halua ilmoittaa.

Lauma: Kuuluuko hahmosi Draugireihin, Maldareihin vai Rhandireihin?

Taikaesine / kyvyt: Mikäli hahmollasi on jo kyky ja taikaesine tiedossa, se pitää tietoihin kirjata. Sitä ei liittymisen yhteydessä voi olla, mutta ajan mittaan se tulee tietoihin lisätä. Toki pelaaja voi jo suunnitella taikaesineen hahmolleen ja kyvynkin, niin että hahmo tulee saamaan ne vasta tulevaisuudessa, vaikka ne tiedossa ovatkin. Tässä tapauksessa adminit syynäävät tämän asian jo liittymisvaiheessa. Kummin vain käy, periaatteessa.

Muut esineet ja tavarat, mitä hahmosi omistaa: Hahmollasi voi olla esineitä, joita se pitää mukanaan. Aseita tai muita, esimerkiksi kitara, koru, mitä nyt mieleen juolahtaa. Mitään yliampuvaa ei kuitenkaan. Tämä ei tietenkään ole pakollinen, hahmosi ei tarvitse omistaa mitään. Tämän kohdan voi lisätä, jos hahmosi hankkii Serendipityssä ollessaan tavaroita.

Aura: Sinun on mainittava, mitkä ovat hahmosi auran päävärit. Aurat-linkistä löydät värit määritelmineen. Jos niissä on lauman kanssa jotain ristiriitaista, perustelu olisi paikallaan.

Luonnekuvaus: Luonteen tulee olla pitkä ja kuvaileva, mikään muutaman lauseen sepostus ei todellakaan kelpaa. Kunnolla tekstiä ja muistakaa oikeinkirjoitus, pilkutus, pisteet, pisteen jälkeen välilyönti ja isot kirjaimet! Ota huomioon, että hahmosi luonteen on oltava sen mukainen, mihin laumaan se kuuluu. Pienistä poikkeuksista ei vedetä kasvimaata nenään, mutta kuitenkin.

Ulkonäkökuvaus: Selkeä ulkonäkökuvaus, sekä ihmishahmosta että hevoshahmosta. Mitä puutteellisemmat kuvat, sitä pidemmät ja paremmat ja kuvailevammat täytyy ulkonäkökuvausten olla, se on toki selvää jokaiselle.

Taidot: Onko hahmosi kuinka vahva fyysisesti? Entä henkisesti? Osaako se jotain taitoja, esineiden takomista tai yrittitietoa? Hahmon kykyjä voi peleissä kehittää vaikka kuinka korkealle, muista muokata hahmosi esittelyä sen mukaan kun se kehittyy. Mitään luonnotonta ei sitten kuitenkaan katsella!

Menneisyys: Hahmosi menneisyys, mitä kaikkea sille on tapahtunut ja miten se päätyi Serendipityyn. Menneisyyteen ei mieluusti saisi jättää epäselviä aukkoja, ainakaan jos hahmolle on tapahtunut jotain todella merkillistä. Jos sille ei juuri ole sattunut mitään, sitten on menneisyys ymmärrettävästi lyhyempi. Oman harkinnan mukaan, aukkokohdista kyllä sitten huomautellaan.

Tietoihin saa lisätä kaikenmaailman tilpehöörejä, kuten lauluääntä, horoskooppeja, suhteita muihin hahmoihin, mitä nyt mieleen tulee. Mitä huolellisemmin tiedot on tehty, sitä parempi se tietysti on. Hahmolla ei ole pakollista olla sivuja internetissä, mutta se on toki plussaa ja osoittaa vaivannäköä. Helpommalla pääsette kun teette tiedot heti alkuunsa huolella ja luette kaikki sivut ja ohjeet läpi.

 

 

Hosted by www.Geocities.ws

1