Yleistä
Feikkaus
Toisen pelaajan hahmon matkiminen. Et saa matkia muiden hahmoja etkä kopioida luvattomia muotoja. Se, että vähän muutat tekstejä tai vastaavaa, ei tee siitä yhtään sen sallitumpaa. Hahmot kuuluvat niiden keksijille, jokainen tekee omat hahmonsa.
Munchaus
Hahmon ylivoimaiseksi tekeminen. Hahmosi ei voi olla vahingoittumaton tai ylivoimainen, vaan sen täytyy olla aivan yhtä inhimillinen kuin muidenkin. Vaikka Serendipity ei ole mikään maailman realistisin paikka, tämä on silti edellytys ihan peli-innonkin kannalta.
Autohittaus
Toisen hahmon luvaton satuttaminen tai tappaminen tai muuten vain liikuttelu.
Kaikki iskut eivät voi osua, etkä voi luvatta tappaa toisen hahmoa. Et voi myöskään kertoa, mitä toisen hahmo tekee, jos vastapelaajasi ei ole hahmonsa niin sanonut tekevän. Voit kirjoittaa, että hahmosi yrittää survaista toista mahaan miekalla, mutta on toisen päätettävissä, onnistuuko se. On tietysti joitain pelejä, jotka jopa vaativat autohittausta, ja näissä tapauksissa asioista sovitaan erikseen. On yleensä hyvä tehdä selväksi, minkä tyyppistä peliä kaipaa ja kuinka paljon omia hahmoja saa murjoa.
Pusku / Spämmäys
Viestien postittaminen peräkkäin.
Jos haluat sanoa vielä jotain, muokkaat sen viestiisi, et kirjoita uutta. Mitään viestimäärän kasvatusta epärehellisin keinoin ei siis todellakaan katsella hyvällä, vaan jos tällainen toistuu, seuraa varoitus.
Jengiroolipelaus
Pelkästään yhden tai muutaman pelaajan kanssa pelaaminen. Toisin sanoen ei ole sallittua, että kaikki hahmosi rakastuvat saman pelaajan hahmoihin, että kaikkien hahmojesi juonet linkittyvät jotenkin saman pelaajan juoniin ja niin edelleen. Et voi myöskään pelata kaikkia pelejäsi saman henkilön kanssa. Tämä siitä syystä, että kaikille tulisi löytyä seuraa ja uusien pelaajien on todella vaikea tulla porukkaan, jossa kaikkien hahmot ovat jo läheisesti tekemisissä toisiensa kanssa. Kenestäkään ei siis tehdä outsideria! Tottakai saat pelata useamman pelin saman tyypin kanssa ja ainakin alkuun se voi olla pakollista, jos pelaajia ei ole niin paljon, mutta tietoinen hakeutuminen vain ja ainoastaan yhden ihmisen peliseuraksi ei ole sallittua.
Puhe
Tavallinen puhuminen kirjoitetaan lainausmerkkien väliin.
Esimerkiksi: "Hei, kuka sinä olet?"
Ajattelu kirjoitetaan puolilainausmerkkien väliin kursivoituna.
Esimerkiksi: 'Ihme tyyppi...'
Mikäli hahmosi kyky on telepaattinen puhe, se kirjoitetaan kursivoituna lainausmerkkien väliin.
Esimerkiksi: "Ei tarvitse säikähtää." ¨
Yleisesti ottaen kirjoitetaan kirjakielellä, hahmojen puheessa esiintyvä puhekieli on asia erikseen. Mikäli hahmosi tapana on heittää sinne tänne englanninkielisiä lauseita tai olipa se millä kielellä tahansa, muista varmistaa että kanssapelaajasi kykenee ymmärtämään. Oikeinkirjoitus myös kunniaan, pilkut ja pisteet ja sivulauseet, epäsiistiä ja kirjoitusvirheitä vilisevää tekstiä ei kenenkään ole kiva lukea. Kiroilu on tietyssä suhteessa sallittua hahmon puheessa ja ajatuksissa, mutta itse kerronnassa ja muualla foorumissa niitä ei tarvitse viljellä. Ei kukaan nyt pienestä kuole, mutta ei mennä liiallisuuksiin.
Muut
Taikaesineet
Mikäli haluat hahmosi löytävän taikaesineen, on sinun
hyväksytettävä ensinnäkin suunnittelemasi esine ja kyky admineilla, ennen kuin se on mahdollista. Realiteettia myöskin mukaan, jos hahmosi vasta aloittaa etsimisen, ei se voi heti ensimmäisessä pelissään löytää taikaesinettä.
Yrttitietous
Yrttitietouden taitaminen
on myös mahdollista. Yrttejä käytetään siten, että niitä haetaan jommasta kummasta yrttipuutarhasta ja sovelletaan käyttötarkoitukseen. Keneltäkään ei oleteta erityistä yrttituntemusta, sen takia saatte käyttää niiden kanssa mielikuvitusta. Ei tarvitse mainita pelissä yrtin nimeä, voi vain sanoa, että se oli yrtti, joka auttoi vaikka verenvuodon tyrehdyttämiseen tai vatsavaivoihin tai mihin ikinä. Mitään poppamiestouhua ei sitten kuitenkaan tarvitse ruveta harrastamaan.
Esineiden valmistaminen
Esineiden valmistamisen taito on yhtä lailla mahdollinen.
Ne valmistetaan siihen tarkoitetuilla alueilla. Esineet saavat olla vain aseita tai käyttöesineitä, taikaesineitä ei ole kenenkään mahdollista valmistaa. Voit takoa itsellesi vaikka miekan tai tehdä lapion tai mitä nyt keksitkään, päättömät viritelmät jätetään kuitenkin pois.
Pelien määrä
Hahmosi saa
olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, mutta pelien tulee noudattaa jonkinlaista aikajanaa, eli se ei ole kahdessa paikassa samaan aikaan. Toinen voi sijoittua vaikka tähän päivään ja toinen kaksi viikkoa siitä eteenpäin tai taaksepäin. Pitäkää itse huoli näistä!
Hahmojen määrä ja laumat
Voit tehdä ensimmäisen hahmosi yhtä lailla kuin kaikki muutkin
mihin tahansa laumaan, mutta ottakaa kuitenkin huomioon, että olisi toivottavaa, että hyviä ja pahoja olisi enemmän kuin niitä, jotka eivät luokitu kumpaankaan. Näin ollen on helpompi pitää yllä kaikenlaisia juonenkäänteitä. Uuden hahmon saa ottaa, kun on saanut uuden palkin. Palkkien maksimimäärä on 12, joten niin on hahmojenkin. Eiköhän 12 hahmossa ole ihan tarpeeksi tekemistä itse kullekin, jos jokainen on pelissä, on pelejä kuitenkin jo 24. Jos se ei riitä, voi admineilta tulla anomaan erikoislupaa.
Rekisteröityminen
Rekisteröityessäsi foorumiin laitat käyttäjänimeksesi oman nimimerkkisi, et hahmosi nimeä. Allekirjoitukseen laitat kaikkien hahmojesi nimet kokonaisuudessaan, näin helpotat adminien työtä uudelleenilmoituksien yhteydessä.
K15 ja K18
Pelit, joissa esiintyy ylenpalttista raakuutta, väkivaltaa tai erotiikkaa, tulee merkitä pelin otsikkoon jonkinlaisiin sulkuihin: (k15) tai [k18], jotta ne, jotka eivät halua tällaista lukea, osaavat siltä välttyä. Tämä ei tarkoita, että tällaisiin peleihin osallistujien tai niitä lukevien tarvitsisi olla täyttänyt 15 tai 18 vuotta, mutta kunhan on kohteliasta ilmoittaa herkempien varalta. Muutoin voisi olla, että Serendipityn pelaajille olisi ikäraja. Huomioikaa, että eläimiin sekaantumista ei kuitenkaan katsella hyvällä. Tällä tarkoitetaan yhdistelmää mies ja tamma tai nainen ja ori. Vaikka hahmo voikin muuttaa muotoaan mielensä mukaan, tulee erotiikan osalta molempien hahmojen olla samaa lajia.
Jos on kysyttävää, vieraskirja on sitä varten.