Kyvyt ovat rinnastettuja taikaesineisiin. Serendipityyn siirtyvä antaa samalla itsestään palasen omaa sieluaan, ja saa sen sitten saarella takaisin taikaesineen muodossa. Tästä syystä taikaesineet kannattaa suunnitella huolella ja valita kyvyt kunnolla ja harkiten. Taikaesine on siis pala hahmosi sielua, kun se löytää oman taikaesineensä esine tavallaan sitoutuu hahmoon. Tästä syystä taikaesinettä ei voi varastaa tai muutoin viedä toiselta, eikä taikaesineen omistaja itse voi siitä luopua ilman admineiden lupaa ja admineiden hahmojen avulla. (Kääntykää tällaisissa asioissa Uneksijan puoleen.)
Millaisia taikaesineet voivat sitten olla? Melkein mitä vain. Se voi olla esimerkiksi:
-jonkinlainen koru (kaulakoru, amuletti, koorvakoru, muunlainen lävistys jne.)
-ase (jousi, miekka, tikari jne.)
-kuviointi tai tatuointi (yleensä mielell�ään suhteellisen näkyvässä paikassa)
-muu esine (kitara, hanskat, lelu, kaukoputtki jne.)
Hahmollasi ei siis ole taikaesinettä sen saapuessa Serendipityyn, vaan se löytää sen matkansa varrella. Taikaesinettä ei voi löytää, ennen kuin on valmis siihen. Se voi olla vaikka silmien edessä koko ajan, mutta paljastuu taikaesineeksi vasta kun aika on oikea. Adminilta tulee kysyä lupa taikaesineen löytämiseksi sitten kun on jo pelannut jonkin aikaa Serendipityssä. Turha siis olettaa, että hahmosi löytäisi sitä ensimmäisessä pelissään, tai tyylillä: "Hän käveli niityllä ja huomasi miekan. 'Kappas, tämä on minun taikaesineeni', ja niin hän oli löytänyt omansa". Ei, ei ja vielä kerran ei! Tähän saatte kyllä panostaa enemmän. Olisi kuitenkin suotavaa, että jokaisen hahmo ennemmin tai myöhemmin löytäisi omansa, kuinka kauan aikaa siihen kuluu, se on pelaajan päätettävissä, joskin adminit valvovat tätä. Mikäli ei meinaa keksiä hahmolleen mitään, voi molemmilta admineilta pyytää apua. Kyvyn suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta, että taikaesineen ja kyvyn hankkimisesta haluttaisiin tehdä oikeasti hankalaa tai vaikeaa, painotamme vain, ettei se onnistu ensimmäisessä peliviestissä.
Kyvyn tulisi olla mieluusti sellainen, ettei sitä ole muilla tai ainakaan kovin monella muulla. Mikäli hahmosi syntyy Serendipityssä, sen kyky saa toki olla sama kuin jommalla kummalla vanhemmallaan. Tässäkin tapauksessa tulee lapsen etsiä oma taikaesineensä ja löytää oma kykynsä. Kyvyt saavat liittyä elementteihin tai oikeastaan mihin vain, mutta mitään maailmantuhoamistemppuja ei kenellekään suoda, eikä kaikkivaltias-kykyjä. Kyky on aluksi heikko ja vahvistuu sitä mukaa kun sitä harjoittaa ja käyttää. Hahmosi ei voi olla käyttämättä kykyään ollenkaan ja yhtäkkiä osata sitä täydellisesti, se ei vain käy. Joillekuille on ominaista oppia nopeasti, toiset kamppailevat kykynsä kanssa pitkät ajat, jopa koko elämänsä. Kyvyillä ei myöskään saa autohitata ilman toisen pelaajan lupaa, pitäkäähän se mielessä. Et voi siis kyvylläsi tappaa etkä aiheuttaa varsinaisesti suurta hyvääkään, jos toinen ei sitä salli.
Kyvystä tulee selittää miten se toimii ja vaikuttaa, kuinka pitkä vaikutusaika sillä on ja kuinka vahvaksi se on mahdollista kehittää. Hahmosta ei sitten saa tulla liian munchaava, sellaisia kykyjä ei hyväksytä. Kyvyn tulisi olla myös jotenkin rinnastettavissa hahmosi laumaan, jos hahmonasi on Maldar, ei sillä oikein voisi olla mitään kovin pahaa kykyä, vastaavasti kun ei Draugirilla todella hyvää kykyä. Raja on todella häilyvä ja ehdotuksia saa tulla esittämään, katsomme sitten aina tapaus kerrallaan, miten asiat ovat, esitämme mahdollisia muuttamisehdotuksia jne.
Voit kertoa hahmosi taikaesineestä ja kyvystä jo liittymisen yhteydessä eli suunnitella ne valmiiksi, mutta kunhan tiedostat, että vaikka ne on suunniteltu, hahmosi ei vielä omista taikaesinettä eikä kykyä. Jos hahmon tiedoissa jo lukee jotain taikaesineestä ja kyvystä, tulee sinne myös kirjoittaa, etteivät ne vielä ole käytössä. Sitten kun ne löytyvät, tämä teksti muokataan pois.
Lisäksi hahmosi voi oppia yrttitietoutta ja esineiden valmistamista / takomista. Ne opitaan joko Uneksijan Nemolta (esineiden valmistaminen) tai Anarin Namáriëlta (yrttitietous). Sen voi oppia myös joltakulta, jolle näitä on jo opetettu, eli tiedon eteenpäin siirtäminen on sallittua ja suotavaa, ei nyt täysin pakollista mutta kuitenkin. Opetuspelit voivat olla ylimääräisiä, eli jos hahmosi pitäisi esim. opettaa jotakuta yrttitietoudessa ja sen pelit ovat täynnä, on luvallista ottaa sille hahmolle ylimääräisiä pelejä, joissa opetetaan. On hyvä kirjoittaa pelin alkuun, että peli on hahmon kolmas tästä syystä, niin siitä ei tulla urputtamaan suotta. Oppilaille näitä ylimääräisiä pelejä ei suoda, eli vain taitojen ja tietojen opettavat saavat tämän vapauden, jotta mahdollisimman moni halukas saa hahmolleen tietoa ja taitoa.
Yrttitietous
Emme kirjoita tiettyä yrttilistaa, koska se menisi liian pikkutarkaksi nippelitiedoksi. Teidän ei tarvitse peleissä mainita tiettyjä kasveja, vain niiden vaikutukset. Tasoja on neljä. Seuraavalle tasolle voi edetä, kun hahmosi on käyttänyt edellisen tason yrttejä ja tutustunut niihin, ja voidaan sanoa sen tuntevan ne. Määriteltyä aikaa ei ole, kysyvä ei eksy.
Aloittelija - pieni tietomäärä
Osaa peruskasveja, sellaisia jotka auttavat esim. pieniin ruhjeisiin, parantamaan pieniä haavoja, nuhaan, mahakipuun jne.
Tutustunut - kohtalainen tietomäärä
Osaa enemmän kasveja, jotka auttavat jo vähän isompiinkin huoliin, suurempiin kipuihin, tyrehdyttävät isompiakin verenvuotoja, piristävät, parantavat hieman vakavampia sairauksia kuten keuhkokuume jne.
Edistynyt - hyvä tietomäärä
Osaa jo hieman soveltaakin ja sekoitella kasveja, parantaa vaikeitakin sairauksia ja vammoja, tyynnyttää ja hoitaa mieltä, helpottaa parantamattomia kipuja ja sairauksia, tarvittaessa tehdä raskaudenkeskeytyksen (mikäli ennen 12 raskausviikkoa).
Mestari - vanha kettu
Osaa tehdä kaikenlaisia sekoituksia, käyttää yrttejä myös ruokiin, tehdä lähes taikajuomina pidettäviä rohdoksia. Ne piristävät, vahvistavat, auttavat stressiin, masennukseen, jopa mielisairauksiin. Isojakin haavoja pystyy parantamaan, lähes hoitamattomina pidettyjä tauteja hoitamaan tai ainakin lieventämään jne. Henkiin herättäminen ei nyt ihan onnistu, mutta paljon näillä voi tehdä. Yrtit ovat väärin annosteltuina jopa tappavia, joten isomman luokan juttuja osaamattoman ei kannata tehdä.
Esineiden valmistaminen / takominen
Esineitä voi siis valmistaa, ei pelkästään takoa. Takominen kun tunnetusti liittyy metalliin, mutta myös puusta ja muista aineksista voi valmistaa esineitä. Uutta tasoa voi kysellä, kun hahmosi on valmistanut jotain mukiinmenevää edelliseltä tasolta ja tutustunut taitoihinsa. Tasoja on neljä. Huomioikaa, että itse valmistetut esineet eivät ole taikaesineitä.
Aloittelija - puun käsittely
Osaa tehdä puusta esineitä, vuolla, kaivertaa ja niin edelleen. Aluksi esineet ovat yksinkertaisia, esim. jokin puinen koru, lopulta monimutkaisiakin, esim. kitara.
Tutustunut - kiven käsittely
Osaa lohkoa ja tehdä kivestä erilaisia esineitä, jopa teräviäkin puukkoja ja sen sellaista. Tästä saa hienoja koruja sun muuta, jos kärsivällisyys riittää. Mitä nyt kivestä valmistettavaa vain keksiikin.
Edistynyt - metallin takominen
Osaa takoa ja käyttää metallia, valmistaa siitä erilaisia esineitä. Alkuun yksinkertaisempia, pidemmän harjoittelun jälkeen yhä vain monimutkaisempia. Esim. aseita ja haarniskoja voi tämän tiedon avulla valmistaa.
Mestari - laaja tietous
Osaa tehdä ja valmistaa melkein mitä vain ja soveltaa kaikkea oppimaansa yhteen. Mistä nyt vain voi jotain virittää, esineiden valmistamisen mestari jos kuka siinä onnistuu.