TERVEISIA PERUSTA!!!!

   Date:

        Mon, 10 Jan 2005 01:22:54 +0200 (EET)

   From:

        Kari Alenius

 

 

 

Morjensta!!!!

 

Juu, täällä sitä ollaan Perussa, hyökyaaltojen tavoittamattomissa!! Aika kaamea juttu; saas nähdä kuinka em. tapahtuma tulee vaikuttaan meidän Etelä-Aasian reittiin. Sinne ollaan tosin menossa vasta toukokuussa, joten vielä on aikaa.....

 

Viimeksi taisin vaivata teitä tarinoillani Bolivian puolelta Potosista?! Siellä pääkohde oli kaivos, joka joskus sai aikaan valtavan hopearyntäyksen Boliviaan ja Potosiin, ja sai aikaan myös sen että joskus 1600-luvulla Potosissa oli enemmän asukkaita kuin Madridissa!!!! Sittemmin paikka taantui hopeasuonen tyrehdyttyä ja jossain vaiheessa siellä oli vain n. 9000 asukasta. Nyt asukkaita on yli 100 tuhatta, mutta silti aika hirveä paikka. Siellä on kylmä, ja se on ihan tautisen korkealla; GPS näytti hotellin ovella 3995 metriä. Eli hotellissa tehtiin ainakin mun "huopa-enkat", niitä oli päällekkäin viis!!! Arvatkaa oliko Peltonen tyytyväinen.......

 

No, kaivoksiinhan oli meikäläisen pakko päästä, sekä omasta että myös ammatin puolesta, olenhan vielä sentään kaivosyhtiön palkkalistoilla!!!! Eka käytiin ns. kaivosmiesten torilla, josta kaivosmiehet ostaa joka päivä tarvittavat ainesosat menestyksekkäälle 12 tunnin työpäivälle. Työpäiviä muuten kertyy 6 per viikko!!! ja koska me oltiin kilttejä länsimaisia turisteja, kaivosmiehillehän täytyi viedä lahjoja. Eli ostoksille, kauppakassiin kertyi kokopuun lehtiä (auttavat vuoristotautiin ja keuhkosairauteen!!!!), kokista (kaivosmiehet ei syö mitään koko 12 tunnin tuurin aikana) sekä dynamiittia (täytyyhän tunnelit jollain tehdä).

 

Sitten käytiin niiden "jalostuslaitoksella". Voi Kristus! Metallit, pääasiassa hopea, sinkki ja tina, erotetaan malmista voimakkailla kemikaaleilla. Kun kysyin, mitä jätevesille tapahtuu, opas (kiva pikku nainen) kertoi että ne menevät puhdistamon kautta jokeen, ja kun armelias saksalaisyhtiö lahjoitti veden puhdistamon VUOSI sitten, "there are not too many dead animals along the river any more"!!!!! Loistavaa...

 

No, sitten ei muuta kun haalarit päälle, saappaat jalkaan, kypärä päähän ja lamppu otsalle ja kaivokseen. Se oli aikamoinen sekamelska enemmän tai vähemmän matalia ja ahtaita tunneleita. Alussa oli ihan OK, mutta kun mentiin syvemmälle, ilma alkoi lämmetä, ja ympärillä leijaili hirveä pöly, joten jouduttiin käyttämään hengityssuojaimia, joka ei ollut mukavaa, varsinkaan 4300 metrin korkeudessa. Joka tapauksessa me viivyttiin kaivoksessa yli kaksi tuntia, ja sinä aikana me ehdittiin ihmetellä kaivosmiesten toimintaa ja tunkeutua mitä ahtaimmista onkaloista läpi. Lopulta päästiin hikisinä ja pölyisinä ulos, missä meitsi pääsi näyttään vanhat armeijan taidot, ja räjäyttään yhden dynamiitti pötkön. Kyllä Suomen armeijan trotyyli jysähti kovempaa!!!!!

 

Sitten lähdettiin bussilla kohti Uyunia, joka on pieni persläpi yhden maailman suurimman suolajärven laidalla. Yolla Reetta tuli kipeäksi, joten meidän suunnitelmat vahan muuttui. Mutta ihmeparaneminen tapahtui, ja yhden lepopäivän jälkeen me lähdettiin 2 pv retkelle em. suolajärvelle. Ja sehän oli hieno, tosin suomalaiselle se näytti vahan kun Näsinselkä aurinkoisena Huhtikuun päivänä.... Tosin ilman tulivuorta!! Ruoka oli hyvää, opas ei puhunut sanaakaan englantia, ja auto hajosi 30 min matkan jälkeen. Niin ja kuski nukkui koko ajan ratissa; onneksi suolajärvillä vastaan tuleva liikenne ei ole kauhean vilkasta!!!!

 

Ja eteenpäin kohti La Pazia. Yo bussissa, matka ei kestänyt KUIN 10 tuntia, mulla rupesi kurkussa kipristeleen ja oli kylmä ja kuuma, etc. Kun lopulta päästiin aamulla La Paziin Jouluaattoaamuna, niin olin jo aika huonossa kunnossa. Tilannetta ei parantanut se että matkalla bussiasemalta hotellille taksi ajoi kolarin (pieni peltijuttu vaan) ja me jouduttiin käveleen loppumatka. Jaksoin tuskin kävellä ylös huoneeseen, ja tilannetta ei parantanut myöskään se että oltiin yhä yli 3700 m korkeudessa. Reetta rupesi huolestuun vanhasta miehestään ja tilas mulle lääkärin. huoneeseen asteli sellainen hassu mies, joka osoittautui Ranskan suurlähetystön lääkäriksi. Diagnoosi oli keuhkoputkentulehdus, ja lääkitys antibioottikuuri ja piikki perseeseen.

 

jouluaatto meni aika rauhallisesti, ja joulupäivänä olo tuntui paremmalla, joten lähdettiin muutaman E-Afrikkalaisen kanssa joulupiknikille. Virhe! Illalla Alenius sai tuskin henkeä kulkemaan, ja mulla oli voinut lämmittää pienen hotellin. Liskojen yö edessä.... ja aamulla olo kun filmistä "The night of the living dead".

 

joten päivä sängyssä, kun Reetta kävi tutustumassa Tiwanakun raunioihin. Oli kuulemma ihan perseestä!

 

no, pari päivää meni toipumiseen. Olo parani ja mieli teki ruveta tekeen jotain, ja tekemistähän La Pazin ympäristössä on; 28 pv me lähdettiin ajaan alamäkimaastopyörillä ns. The Death Road, tai maailman vaarallisin tie!!! Aivan helvetin loistava juttu; meidät vietiin pikkubussilla 4700 metrin korkeuteen josta reitti lahti alas kohti Coroico nimistä pikkukaupunkia!!! Tarkoitus oli ajaa 4700 m korkeudesta 1200 m tasolle 65 kilometrin matkalla!!! Eli kaskikaltevuus 5.4 %!!!! Eka 1/3 oli asfalttia, vauhti ihan tautinen; kuorma-autot ja bussit jäi kun seisoon..... Sitten alkoi varsinainen Death Road; santaa, hiekkaa, mutaa, pölyä, vesiputouksia, 3 m leveä tie, sivulla 5000 - 800 m pudotus, ei kaiteita!!! Ja sokerina pohjalla vastaan tuleva rekkaliikenne! Loistava adrenaliinipaukku!!!!

 

Seuraavan adre-paukun piti olla Huyana Potosille (6088m) kiipeäminen, mutta mun keuhkot oli vielä ihan lepo, ja hyvä oli että ei lähdetty; meidän E-A kaveri lahti, ja ne joutui jättämän leikin kesken huonon saan takia. Me lähdettiin viettään rauhallista Uutta Vuotta Titicacalle.

 

Capacabana nimisestä pikkukaupungista (Rion Copacabana on nimetty tämän käpykylän mukaan) mentiin pikku paatilla Isla del Solin saarelle. Saari on paikka jossa Inka dynastia sai alkunsa, samalla kun myös aurinko ja kuu. Saari oli idyllinen ja rauhallinen maatalousyhdyskunta. Uusi vuosi tuli ja meni rauhallisesti lepäillen, kävellen ympäri saarta, ja itse ilta maailman hitaimmassa ravintolassa. tuloksena se että me oltiin unten mailla jo klo 23.00.

 

muuten, jotkut on kirjoittaneet kateellisena kuinka lämmintä täällä Etelä Amerikassa on; siis ei todellakaan ole vielä ollut. Potosista lähtien (18.12) ollaan oltu kokoajan yli 3700 metrin korkeudessa. Illat ja yöt on tosi kylmiä, ja pahemmaksi sen tekee se että hotelleissa ei ole lämmitystä, ja lammin vesikin on kortilla. eli, makuupussit on olleet kovassa käytössä hotelleissakin, onneksi on untuva pussi, joka kestää -28 C!!!! Tosin Reetta on ominut mun pussin...

 

Titicacalla me sitten jätettiin jäähyväiset Bolivialle, ja suunnistettiin Peruun ja Cuscoon. Cusco on kiva kaupunki, josta näkee että se on yksi Etelä-Amerikan suosituimmista matkailukohteista; siistiä, kauniita rakennuksia etc. Paikan tekee erikoiseksi se että Cusco oli aikoinaan Inkojen pääkaupunki. Tavoille uskollisesti espanjalaiset pisti paikan p:n päreiksi, mutta vanhojen Inka rakennusten kivijalkoja on tosi hienosti käytetty rakentamisessa hyväksi. Cuscon kaupunki on täynnä toinen toistaan tylsempiä ja huonompia museoita.... Mutta ympäristössä sitten on vaikka mitä; on Pisacin rauniot, Ollantaytambon rauniot, jne. ja tietenkin Machu Picchu!!!!!! Jonne loppujen lopuksi päästiin pikku kommelluksien jälkeen (meidän junaliput oli v...u jäänyt ostamatta). Eli meille tuli yksi välipäivä. no, ei väliä, lopulta collectivolla kohti Ollantaytamboa, jossa junaan. Muuten, collectivo on niitä minibusseja jotka silloin talloin näkyy myös Suomen uutisissa; "Perussa minibussionnettomuus, 58 kuoli!!!!" Eli, se lähtee liikkeelle kun se on TAYNNA!!!!! Ja kun vielä joutuu oleen koko ajan vahtimassa rinkkoja, jos ne ole katolla, niin kokokomeus on rentouttava... Aina kun bussi pysähtyy, on oltava tikkana tekemässä tikusta asiaa ulkona; siinä rupee tottuneinkin bussirepsikka ihmetteleen, että mitä helvettiä toi ihme mongolinkieltä mokeltava valkonaama oikein meinaa, onkohan silla vatsa vikkelällä.....

 

Juna oli OK, aivan täynnä hikisiä turisteja!!! Machu Picchu Pueblossa (Aguas Calientes) koettiin uusi yllätys, ja opetus siitä että aina ei kanna tingata, ei ainakaan yli matkanjärjestäjän sietokyvyn; meidän oli laitettu kissankuselta haisevaan laavaan yhden koiranpaskalla kyllästetyn pimeän kujan päähän.... Juu, my friend, special price just for you.....

 

No, seuraavana päivänä kaikki korjaantui (myös huone), kun päästiin Machu Picchulle; aivan mahtava paikka, ehkä tähän astisen reissun hienoin paikka!!! Vietettiin koko päivä ihmetellen, ihastellen, kiipeillen.... Reetta osoitti sissin luontonsa selviytymällä ylös Hyuana Picchun huipulla olevat tosi jyrkät portaat!!! Tosin alas tullessa valittiin eri polku, joka johti kohti Kuun temppeliä. Tosin syy valintaan ei ollut temppeli, vaan se että polun alku näytti helpolta.... No, kuten voitte arvata, melkein allikkoon jouduttiin, polku meni alas, alas, alas, alas, ja siellä oli jo ihme kivikasa; Templo de la Luna!!!!! ja sieltähän sitten täytyi tulla myös ylös.....

 

Alhaalla kaupungissa käytiin sitten rentoutumassa paikallisessa kylpylässä, joka on rakennettu käyttäen hyväksi kuumia lähteitä (aguas calientes, kts. yllä). Ja illalla nautittiin paikallisen ravitsemusliikkeen Happy Hour tarjouksista (Palan Timolle tiedoksi, viina ei mennyt päähän!!!).

 

Cuscossa tarvi saada taas jotain tekemistä, joten me käytiin eka varaamassa koskenlaskukeikka (white water rafting), ja sitten loppupäivä meni kolmessa helvetin tylsässä museossa. On se aika ihme että tällanen paikka, Inka juttuja pitäis olla niin että ikkunoista ulos pursuaa, ja sitten ne pistää kaupungin täyteen museoita jotka on siis NIIN tylsiä!!!! Ja siiten loppupäivä meni Internet-kahviloissa kun yritin polttaa kuvia CD:lle, Ja sehän ei ole ihan helppoa, kun nää ei ymmärrä Suomea, ja näitten ohjelmat on espanjaksi....

 

Rafting oli ihan loistava juttu, ja me Reetan kanssa ihan kuhia. tai siis ainakin minä, koska tipuin jokeen kun taas Reetta vanhana koskenlaskijana pysyi veneessä kun paska Junttilan tuvan seinässä..... No, kyllähän sekin sieltä sitten saatiin tiputettua..... kipinä jäi päälle, varsinkin kun katteli meidän "safty" kajakkikaveria.... no, uudestaan sitten Costa Ricassa, ehkä....

 

Tästä sitten hyvällä aasinsillalla siihen että me saatiin tarpeeksemme e-Amerikasta, ja ostettiin lento 16. pv tammikuuta Limasta Panama Cityyn.....

 

Väli-Amerikka, here we come.......

 

t. Allu ja Reetta