Norpat

Norppatoiminta on 7...15-vuotiaille sukeltajanaluille suunnattua junioritoimintaa. Meillä Scubassa norppailu alkoi alkuvuodesta 2002 kun lapset olivat joka tapauksessa viikonloppuaamuisin halliharjoituksissa vanhempiensa mukana; tuumasimme että aletaan saman tien vetää Norppatoimintaa niin on lapsilla mukavampaa ja kaikilla yhteistä tekemistä.

Pääsyvaatimuksena on reipas mieli ja 50 metrin uimataito, mutta mikäli se ei vielä onnistu voi mukaan tulla silti Kuutiksi. Tällöin on kuitenkin oltava aina isä tai äiti mukana!

Kurssit

Snorkkelisukeltaja- ja Junior Scuba-kurssit

Kursseja järjestetään tarpeen mukaan. Junior Scuba-kortin saa aikaisintaan sinä vuonna kun täyttää 12 vuotta, ja tuolla kortilla pääseekin sitten jo sukeltamaan vanhemman seurassa ulkomailla "matalassa ja lämpimässä vedessä".

Pelisäännöt

Olemme sopineet Nuoren Suomen hengessä junioritoiminnallemme pelisäännöt.

Vanhempien ja ryhmän vastuuhenkilöiden pelisäännöt:

1. Lapsia ei saa laittaa paremmuusjärjestykseen.
2. Muistetaan, että urheilu on leikkiä.
3. Jaksetaan tukea lasten harrastuksia.
4. Ei määräillä lasten harrastuksista.
5. Näytetään hyvää esimerkkiä elintavoissa ja liikunnassa.

Lasten pelisäännöt sovittiin S1-avausluennolla 22. syyskuuta 2002:

Lasten pelisäännöt:

1. Kävellään rauhallisesti altaalla.
2. Altaalla ei riehuta.
3. Älä ole uhkarohkea!
4. Ohjaajia totellaan.
5. Kehu ja kannusta aina toista!
6. Ilman uikkareita saunaan.

Hosted by www.Geocities.ws

1